Job

JT-Ari

Menetti kaiken ja ystävät kääntyivät vastaan ja oma vaimokin sanoi, että kiroa Jumala ja kuole. Mitä Job teki? Hän rukoili näiden ystäviensä puolesta ja sai Jumalalta kaksinverroin kaikkea mitä hänellä oli ollutkin. Tehkäämme samoin ja rukoilkaamme luopioiden puolesta.

12

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • emilia66

      Niinpä,kerropa tarkemmin,ketä nämä luopiot ovat sinun mielestäsi?

    • Markku_Meilo

      Vartiotorniseuramaista itsekeskeistä ja farisealaista tekstiä. Tässä rukoileminen sisältää ajatuksen, että väki liittyisi takaisin tapavalehtelijana tunnettuun Vartiotorniseuraan. Vartiotorniseuraan liittymismotiivi on helppo päätellä siitä, että ohjeen mukaisesti jehovantodistaja ei yhdy muulla tavalla uskovan rukoukseen.

      Raamatun Jobilla ratsastaminen on pelkkää silmänlumetta sen rinnalla, että paljon merkityksellisempääkään raamatullisuusväitettä ei kyetä Raamatulla perustelemaan. Väitetyn lopun ajan sekä Jeesuksen paluun rinnalla Jobiin viittaaminen on pelkkää kosmetiikkaa ja huomion kiinnittämistä epäoleelliseen.

      Ja mitä taas luopioihin tulee:

      "LUOPIO aatteestaan, puolueestaan tms. (eettisesti tuomittavalla tavalla) luopunut ihminen. Uskonl. Poliittinen l." (Suomen kielen perussanakirja, Osa L-R, s 109; Helsinki 1992; ISBN 951-861-433-4)

      Niin siinäkin on se hupa, että esimerkiksi seurakunnanvanhimpia, jotka ovat luterilaisuudesta luopioituneita, ei nimitetä luopioiksi eikä heidän puolesta tunneta tarvetta rukoilla. Luopioitumisella on pitkät perinteet Vt-seurassa, ensin Russell luopioitui presbyteeriydesta, sitten adventismista. Rutherford luopioitui Russelin raamatuntutkijuudesta ja Fred Franz Rutherfordin jehovantodistajuudesta. Tämän jlkeen on luopioiduttu FF:n näkemyksistä ja sama meno jatkuu nimettömänä.

      • JT-Ari

        kaikkien myös Markun puolesta.


      • Markku_Meilo
        JT-Ari kirjoitti:

        kaikkien myös Markun puolesta.

        Jos joku olisi vakavissaan halukas käännyttämään minut takaisin jehovantodistajaksi, niin se tapahtuu tehokkaimmin vastaamalla Vt-seuran näkemyksestä esitettyihin kysymyksiin. Toki ymmärrän, että on helpompi toistella tykönään jotain mantraa kuin perustella Vt-seuran harhoja.


    • kirjanoppinut

      Kaksin verroiko sai? Menetti lapsiaan ja omaisuuttaan. Omaisuutta voi äkkiä saada takaisinkin mutta ei menetettyjä lapsiaa. Tottakai uusia voi tilalle siitttää mutta ei se tuo niitä entisiä takaisin. Mitä hurskatelua?

      • Mutta jos rukoillaan yhdessä niin tehdään se meidän talon rappusilla.En voi päästää teikäläisiä sisälle,juuri siitä samasta syystä mitä tuossa ylhäälä oli kirjoitettu ja teidän toisenlaisen opin vuoksi.Rukoilen kyllä myös yksinkin puolestanne,sinun Ari-jt ja te jotka olette hylänneet Jeesuksen.

        Ymmärrän hyvin niitä jotka jehovantodistaja olon jälkeen ovat joutuneet epäuskon tilaan.Niin kaamea kokemus on vartiotornilahko.Vain hitusen hyvää löytyy siitä.

        Rukoukseni menee näin:
        "Sinä Herra Jeesus olet saanut kaiken vallan taivaassa ja maanpäällä.Anna armosi tulla niiden päälle jotka ovat ihmisten vuoksi pettyneet sinuun.Et sinä Herra Jeesus ole ketään kaltoin kohdellut vaan kutsut kaikkia luoksesi rakkaudessasi,universaalin seurakunnan yhteyteen,seurakunnan joka on ollut olemassa jo 2000 vuotta.
        Herra sinä vaadit niiden ihmisten veren pettureiden kädestä,niiden jotka todistavat sinusta väärin,ovat laittomuuta tehneet väärällä todistuksella ja saaneet aikaan sen että he ovat muuttuneet kylmiksi sinua ja uskoa kohtaan ja saattavat siksi joutua kadotukseen.Heidän verensä vaadi kylmiltä tekouskovaisilta.
        Kaikkivaltiaalle Isälle palvonta ja Jeesukselle kunnia.Amen."


      • Pii on 3.0
        m.naat kirjoitti:

        Mutta jos rukoillaan yhdessä niin tehdään se meidän talon rappusilla.En voi päästää teikäläisiä sisälle,juuri siitä samasta syystä mitä tuossa ylhäälä oli kirjoitettu ja teidän toisenlaisen opin vuoksi.Rukoilen kyllä myös yksinkin puolestanne,sinun Ari-jt ja te jotka olette hylänneet Jeesuksen.

        Ymmärrän hyvin niitä jotka jehovantodistaja olon jälkeen ovat joutuneet epäuskon tilaan.Niin kaamea kokemus on vartiotornilahko.Vain hitusen hyvää löytyy siitä.

        Rukoukseni menee näin:
        "Sinä Herra Jeesus olet saanut kaiken vallan taivaassa ja maanpäällä.Anna armosi tulla niiden päälle jotka ovat ihmisten vuoksi pettyneet sinuun.Et sinä Herra Jeesus ole ketään kaltoin kohdellut vaan kutsut kaikkia luoksesi rakkaudessasi,universaalin seurakunnan yhteyteen,seurakunnan joka on ollut olemassa jo 2000 vuotta.
        Herra sinä vaadit niiden ihmisten veren pettureiden kädestä,niiden jotka todistavat sinusta väärin,ovat laittomuuta tehneet väärällä todistuksella ja saaneet aikaan sen että he ovat muuttuneet kylmiksi sinua ja uskoa kohtaan ja saattavat siksi joutua kadotukseen.Heidän verensä vaadi kylmiltä tekouskovaisilta.
        Kaikkivaltiaalle Isälle palvonta ja Jeesukselle kunnia.Amen."

        ...Kaikkivaltias on väärä käännös; sen voi lukea Novumeista. "Kaikkivaltias on oikeasti tarkennettuna hepreaksi " Kaiken elävän synnyttäjä," enkä oikein usko, että se sopii oikein augustinolaismunkkien Augustinuksen , ja Lutherin luomaan "Kaikkivaltias Isä," mielikuvaan. Kun kävin juuri "Kättärillä " Sofianlehdossa Morjenstamassa uutta nuorimman tyttären poikaa, en huomannut siellä yhtään isukkia synnyttämässä. Kätilötädit vain hymyilivät siellä kuin hangonkeksi. Äideille.
        Sitten, " minä suvaitsen ihmetellä tuota Uskontojen innostusta tuon veren kanssa läträämiseen. Kirjoitushan sanoo, ettei sota ole lihaa ja verta vastaan; vaan että eri järjestelmätja niiden mielikuvat saavat kyytiä "Rauhanruhtinaan "tullessa. Kaikki ne, joilla on ,kielikuvan mukaan , " Sota kielen alla. ".
        -Tuohon -Robotti- kysymykseen Pii on 3.0 ; laskkee, että Juu;
        Kyllä,myönnän vihdoinkin, Olen Roskapostirobotti;
        Jee, nyt se on sanottu.


    • huoohh

      Rehellinen rukous auttaa, ílkeä ylimielisyys ei auta edes itseäsi.

      • huoohh

        Sori, meni väärään kohtaan.

        Arille
        Rehellinen rukous auttaa, ílkeä ylimielisyys ei auta edes itseäsi.


      • huoohh kirjoitti:

        Sori, meni väärään kohtaan.

        Arille
        Rehellinen rukous auttaa, ílkeä ylimielisyys ei auta edes itseäsi.

        Me ihmiset emme voi tietää kuka on kompastuttanut jonkun,vai voimmeko?
        Jos joku on kompastuttanut jonkun luopumaan Jeesuksesta omalla käytöksellään tai väärillä opetuksilla ja ennusteluilla jotka ei toteudu,käy hänen näin:

        Matt.18:6 "Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä,jotka uskovat minuun,hänelle olisi parempi,että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyksiin".

        Petollisen ailahtelevaisen järejestön puolestapuhujat ovat vaarallisilla vesillä.
        Tämä unohtui äsken.


    • Selvää ottaava

      Ketkä ovat luopioita?

      Vartiotorniseura on yksi niistä.

      • Tuo raamatunkäännös on väärin. Heprean-kielen BARACH tarkoittaa siunata. Lauseen pitäisi siis kuulua:*Siunaa Jumalasi ja kuole.*


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi rikollista

      "Molemmat vangitut ovat osoitetietojen perusteella kotoisin reilun sadan kilometrin päästä Suomussalmelta. Molemmilla on
      Suomussalmi
      48
      3930
    2. Mitä tekee Rebelwerks?

      Rebelwerks myy melkein kaiken tavaransa. Onko Rebelwerks menettänyt järkensä? Vai onko hän lopultakin tullut järkiinsä
      Taivalkoski
      32
      3437
    3. Vesa Ahola rehellisin valtuutettu?

      Tuli seurattua valtuuston kokous netin kautta. Taitaa valtuutettu Vesa Ahola olla selkeästi rehellisin valtuutettu. Hän
      Kemijärvi
      16
      1857
    4. Oho! Pippa Laukka saa kurimusta tanssiope Marko Keräseltä: "Oli vastaanotto kesken tai ei..."

      Toivotaan, ettei Pippa ja Marko tipu jo heti kättelyssä… Tsemppiä Tanssii Tähtien Kanssa -kisaan! Lue lisää: https://w
      Tanssii tähtien kanssa
      45
      1504
    5. Tere Sammallahti: Sosiaaliturva pois vieraskielisiltä

      Hän viittaa Iltalehden juttuun. IL kertoi maanantaina Kelalta saatuun tilastotietoon perustuen, että vieraskieliset muod
      Maailman menoa
      250
      1466
    6. Nainen, tuskin muistan koska ollaan nähty

      niin pitkä aika siitä on. Suurin ilonaihe elämässäni olit, ja tulevan onnen aamuaurinko. Tunnut niin minun omalta, tutul
      Ikävä
      18
      1361
    7. Dmitri Medvedev: Suomi tuhotaan - kukaan ei enää lue heille muumisatuja

      Helsinki valmistautuu sotaan ja todennäköisesti valmistelee ponnahduslautaa hyökkäykselle Venäjää vastaan, valittaa Venä
      Maailman menoa
      195
      1204
    8. Jatkoksi ikäero keskusteluun

      Mikä oli ensireaktiosi, kun sait tietää teillä olevan vähän enemmän ikäeroa? Tiesitkö alunperin ikäerosta vai missä vaih
      Ikävä
      79
      1199
    9. 98
      1133
    10. Pilasin kaiken

      No ei voi mitään enää.
      Ikävä
      48
      984
    Aihe