Alkava pulpatulehdus

Tänään kävin julkisella hammaslääkärillä koska takahammastani vihloi ja säteily ylti leukaan asti. Hammaslääkärinäni oli joku nuori nainen(jäi vähän epäpäteväkuva)

Hammaslääkäri vain otti röntgenkuvat hampaasta, testasi kylmällä ja kipu pahentui siitä kovasti, koputteli sitä, ja "keventi" porallaan eli madalti ilman puudutusta ja laittoi jotain "lakkaa siihen päälle".

Sanoi myös, että takimmainen hammas kun on niin vaikea juurihoitaa eli seurantaa vaan ja poisto, jos ei asetu?

Halusin paikkauksen mutta ei sitä tehnyt, omakannassa kuitenkin lukee, että mahdollinen "jh", jos oireet jatkuvat.

Menikö tämä nyt oikein, en ymmärrä miksi ei voinut vaan paikata hammasta?

Yksityiselle aika ensiviikolla, katsotaan josko siellä paikkaisivat kun vaadin, sillä haluaisin välttää juurihoidon mikäli vain millään mahdollista.
992082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 99

Vanhimmat

Koska se hammas pitää joka tapauksessa juurihoitaa vaikka se paikattais.

Äänestä
  • Noh, olisi voinut edes laittaa ensiapuna väliaikasen paikan?

    Nyt hammas avoinna reikänsä kanssa..

    Joskus tulehdus vois myös parantua, mikäli hammas paikataan tarpeeksi ajoissa ja tulehdus on pieni.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Noh, olisi voinut edes laittaa ensiapuna väliaikasen paikan?

    Nyt hammas avoinna reikänsä kanssa..

    Joskus tulehdus vois myös parantua, mikäli hammas paikataan tarpeeksi ajoissa ja tulehdus on pieni.

    Sanoko se hammaslääkäri että se on alkava pulpatulehdus.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sanoko se hammaslääkäri että se on alkava pulpatulehdus.

    Omakannassa lukee niin, ei se minulle noin sanonut ainakaan suoraan.

    Diagnoosi omakannasta.

    Se väliaikanen paikka olisi edes estänyt tilanteen pahenemisen.

    ja kuten aloituksessa totesin, sanoi, että vaikea voi olla juurihoitaa takahammasta eli poisto mikäli jatkuu kipu.

    En tiedä sitten miksi omakannassa suoraan lukee eli kai se on alkava pulpatulehdus.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Alkavassa pulpatulehduksessa on eri vaikeusasteita ja sinulla on nähtävästi ollut jo vaikea asteinen. Kuten sanoin julkisella ei tehdä samalla käynnillö monia vaativia toimenpiteitä koska siellä käy muitakin asiakkaita joilla on aika varattu. Minä minä minä

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Alkavassa pulpatulehduksessa on eri vaikeusasteita ja sinulla on nähtävästi ollut jo vaikea asteinen. Kuten sanoin julkisella ei tehdä samalla käynnillö monia vaativia toimenpiteitä koska siellä käy muitakin asiakkaita joilla on aika varattu. Minä minä minä

    Eipä sanonut mitään tuosta, että vaikea olisi.

    Kiillevauriota sanoi.

    Mäkätä vaan "kaikki tietävänä"..

    Äänestä

  • Myös alkava pulpatulehdus lukee omakannassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Eipä sanonut mitään tuosta, että vaikea olisi.

    Kiillevauriota sanoi.

    Mäkätä vaan "kaikki tietävänä"..

    esim sinulla ei nähtävästi ole ollut nielemisongelmia tai purennassa vikaa

    Äänestä

Koska se paikkaus ei paranna sitä tulehdusta. Voithan sä niin kuvitella että paikkaus parantaa mutta juurihoito pitää tehdä kuitenkin.

Äänestä
  • Ehkä ei kokonaan mutta olisi kivun lievittänyt sentään ja joskus voi parantaa, mikäli tulehdus ei ole päässyt kuin "alkuun" eli on pieni.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ehkä ei kokonaan mutta olisi kivun lievittänyt sentään ja joskus voi parantaa, mikäli tulehdus ei ole päässyt kuin "alkuun" eli on pieni.

    Niin mutta julkisella ei tehdä kahta eri toimenpidettä samana päivänä. Jos et ole koskaan huomannut. Ja julkisella käy muitakin ja luuletko että sinun takia toiset ei pääse ajallaan

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Niin mutta julkisella ei tehdä kahta eri toimenpidettä samana päivänä. Jos et ole koskaan huomannut. Ja julkisella käy muitakin ja luuletko että sinun takia toiset ei pääse ajallaan

    Soitanko siis huomenna uudelleen, että jatketaanpas tästä?

    Ei se kipu mihinkään häviä käytännössä "tekemällä mitään"..

    Väliaikainen paikka ja juurihoidon aloitus mielestäni vähintään olisi pitänyt aloittaa mutta kai olen väärässä sitten?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ehkä ei kokonaan mutta olisi kivun lievittänyt sentään ja joskus voi parantaa, mikäli tulehdus ei ole päässyt kuin "alkuun" eli on pieni.

    no oliko sulla kannassa etä kyse on lievästä tulehduksesta

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Soitanko siis huomenna uudelleen, että jatketaanpas tästä?

    Ei se kipu mihinkään häviä käytännössä "tekemällä mitään"..

    Väliaikainen paikka ja juurihoidon aloitus mielestäni vähintään olisi pitänyt aloittaa mutta kai olen väärässä sitten?

    Soitat ja sanot ettei se tilanne ole parantunut. Onko sulla vaikea tajuta että siellä käy muitakin asiakkaita joilla on aika hammaslääkärille

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    no oliko sulla kannassa etä kyse on lievästä tulehduksesta

    Kiillevaurio ja alkava puplatulehdus lukee.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Soitat ja sanot ettei se tilanne ole parantunut. Onko sulla vaikea tajuta että siellä käy muitakin asiakkaita joilla on aika hammaslääkärille

    Kyse oli päivystyksestä ja aikaa meni hukkaan vähän "tavaroiden etsimiseenkin" käynnillä.

    Turha päivystys oli..

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Soitat ja sanot ettei se tilanne ole parantunut. Onko sulla vaikea tajuta että siellä käy muitakin asiakkaita joilla on aika hammaslääkärille

    Minut otettiin etuajassa vielä paikalle, koska muita ei ollut..

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kiillevaurio ja alkava puplatulehdus lukee.

    ja tämä sun ongelma oli tullut yhessä yössä

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kyse oli päivystyksestä ja aikaa meni hukkaan vähän "tavaroiden etsimiseenkin" käynnillä.

    Turha päivystys oli..

    no mistä sä oot saanut sen tulehduksen yhessä yössä kun päivystys ei ole sitö varten että sinne mennään jos vaivannut pitkään

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Minut otettiin etuajassa vielä paikalle, koska muita ei ollut..

    ja sun jälkeen ei ollut asiakkaita

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Minut otettiin etuajassa vielä paikalle, koska muita ei ollut..

    Ja sun oireet alkoi yhdessä päivässä

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    no mistä sä oot saanut sen tulehduksen yhessä yössä kun päivystys ei ole sitö varten että sinne mennään jos vaivannut pitkään

    Alkoi oireilemaan muutama päivä sitten eikä hellitä, pahenee vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    ja tämä sun ongelma oli tullut yhessä yössä

    Ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Alkoi oireilemaan muutama päivä sitten eikä hellitä, pahenee vaan.

    no mene yöpäivystykseen

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ei.

    ja oliko sulla muita oireita kuin kipu esim nielemisvaikeuksia tai purentavaikeuksia

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    no mene yöpäivystykseen

    Toiselle paikkakunnalle en pääse yöllä oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    no mistä sä oot saanut sen tulehduksen yhessä yössä kun päivystys ei ole sitö varten että sinne mennään jos vaivannut pitkään

    Joo vaivannut pitkään mut nyt Alko helvetin moinen särky, joten päivystykseen.

    Äänestä

Onko julkisella puolella muita kuin kandeja?

Äänestä
  • Kyllä on.

    Äänestä

  • et sä nyt ymmärrä ettei se hampaan paikkaus parranna sitä tulehdusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    et sä nyt ymmärrä ettei se hampaan paikkaus parranna sitä tulehdusta.

    Riippuu tulehduksen laadusta, jos pieni niin voi parantua paikkaamalla jopa kokonaan, toki ei aina.

    Nyt reikä paljaana tuskin sekään paras vaihtoehto on..

    Olisi voinut aloittaa edes sen juurihoidon sitten? Sanoi, että vaikea juurihoittaa takahammasta muutenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Etkö sä käsitä että sun jälkeen on muilla aika . Mene päivystykseen jos sulla on kiire

    Hampaan paikkaukseen voi mennä tunti ja se pitää myös valmistella. Luuletko olevasi ainoa asiakas?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Etkö sä käsitä että sun jälkeen on muilla aika . Mene päivystykseen jos sulla on kiire

    Tämä oli päivystys, sain ajan tälle päivälle kun soitin kivusta?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Hampaan paikkaukseen voi mennä tunti ja se pitää myös valmistella. Luuletko olevasi ainoa asiakas?

    Oletan saavani kivun lievitystä ja hoitoa päivitysluonteisessa asiassa.

    Näköjään nykysuomessa liikaa vaadittua..

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Oletan saavani kivun lievitystä ja hoitoa päivitysluonteisessa asiassa.

    Näköjään nykysuomessa liikaa vaadittua..

    no tee muistutus epäasiallisesta hoidosta jos et saanut kivun lievitystä

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    no tee muistutus epäasiallisesta hoidosta jos et saanut kivun lievitystä

    Tätä miettinyt, että voisin tehdä kun omakantaankin tehnyt diagnoosiksi alkavan pulpatulehduksen eikä aloittanut edes sen hoitoa..

    Ei tässä minusta kaikki oikein mennyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Tätä miettinyt, että voisin tehdä kun omakantaankin tehnyt diagnoosiksi alkavan pulpatulehduksen eikä aloittanut edes sen hoitoa..

    Ei tässä minusta kaikki oikein mennyt.

    no mikä se lakka oli mitä se laittoi. kyllähän se lukee siellä kannassa

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    no mikä se lakka oli mitä se laittoi. kyllähän se lukee siellä kannassa

    Joku "suoja fluori" tms

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Joku "suoja fluori" tms

    eli sillä on hoidettu sun hammasta. fluorilakka , joka vahvistaa hammaskiillettä ja auttaa korjaamaan alkavia reikiä. Lakkauksessa fluori jää pitkävaikutteisesti hampaan pinnalle.

    eli otat uudelleen yhteyttä ja sanot että on kipeä edelleen

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    eli sillä on hoidettu sun hammasta. fluorilakka , joka vahvistaa hammaskiillettä ja auttaa korjaamaan alkavia reikiä. Lakkauksessa fluori jää pitkävaikutteisesti hampaan pinnalle.

    eli otat uudelleen yhteyttä ja sanot että on kipeä edelleen

    On hoidettu mutta ei ihan oikealla tavalla omasta mielestäni, paikkausta lähdin hakemaan mutta sain vain "helpoimman ja halvimman" hoidon, josta ei apua yhtään..

    Vähän sapettaa..

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    On hoidettu mutta ei ihan oikealla tavalla omasta mielestäni, paikkausta lähdin hakemaan mutta sain vain "helpoimman ja halvimman" hoidon, josta ei apua yhtään..

    Vähän sapettaa..

    voi helvetti. oot sä joku jumala olevinas

    ihan oikein hoitivat. mene sinne yksityiselle . näyttää sulla rahaa olevan . miksi et mennyt heti yksityiselle

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    voi helvetti. oot sä joku jumala olevinas

    Olen.

    Etkö ymmärrä? Haluan hoitoa sillon kun akuutti asia ja päivystysluonteinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    ihan oikein hoitivat. mene sinne yksityiselle . näyttää sulla rahaa olevan . miksi et mennyt heti yksityiselle

    Mistäs tiedät raha-asiani?

    Yksityisellä ainakin tehdään mitä pyydetään.. Julkinen on huonotunut kauheasti viimevuosina ja sen kyllä huomaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Mistäs tiedät raha-asiani?

    Yksityisellä ainakin tehdään mitä pyydetään.. Julkinen on huonotunut kauheasti viimevuosina ja sen kyllä huomaa.

    jos kerta julkisella kävit ja nyt oot menossa yksityiselle. täällä hammaspäivysty maksaan noin 70 e

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    jos kerta julkisella kävit ja nyt oot menossa yksityiselle. täällä hammaspäivysty maksaan noin 70 e

    Pakon edessä koska julkiselta en saanut tyydyttävää hoitoa ja vaivan poistoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Mistäs tiedät raha-asiani?

    Yksityisellä ainakin tehdään mitä pyydetään.. Julkinen on huonotunut kauheasti viimevuosina ja sen kyllä huomaa.

    etkö sä tajua. että sulle tehtiin kiirellisysy luokitus ja sun vamma ei ollut kiirelllinen. Päivystyksessä hoidetaan kiirelliseet asiat.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    etkö sä tajua. että sulle tehtiin kiirellisysy luokitus ja sun vamma ei ollut kiirelllinen. Päivystyksessä hoidetaan kiirelliseet asiat.

    Pulpatulehdus on aika kiireellinen ainakin omasta mielestä.. Ei loppunut särky.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Pakon edessä koska julkiselta en saanut tyydyttävää hoitoa ja vaivan poistoa.

    esim mehiläisessä hammasytimen tulehdus hoidetaan juurihoidolla. ihan vaan tiedoksi

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    esim mehiläisessä hammasytimen tulehdus hoidetaan juurihoidolla. ihan vaan tiedoksi

    Ehkä olisi voinut vielä omani estää, jos olisin saanut ajoissa paikkausta mutta ei niin ei..

    Tottakai hoidetaan mutta alkava vasta itsellä ja olisi voinut olla hoidettavissa paikkauksella.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Ehkä olisi voinut vielä omani estää, jos olisin saanut ajoissa paikkausta mutta ei niin ei..

    Tottakai hoidetaan mutta alkava vasta itsellä ja olisi voinut olla hoidettavissa paikkauksella.

    ja sun hampaan reikä ei aiheuttanut aikasemmin oireita eli on edennyt tavallisetsa reiästä pidemmälle

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    ja sun hampaan reikä ei aiheuttanut aikasemmin oireita eli on edennyt tavallisetsa reiästä pidemmälle

    Ei. Eli kyllä on edennyt pidemmälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Ehkä olisi voinut vielä omani estää, jos olisin saanut ajoissa paikkausta mutta ei niin ei..

    Tottakai hoidetaan mutta alkava vasta itsellä ja olisi voinut olla hoidettavissa paikkauksella.

    sähän oot puhut hammasytimen tulehduksesta ja että sun hampaassa on pelkkä reikä

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Ei. Eli kyllä on edennyt pidemmälle.

    niin ja kun se on edennyt niin juurihoito on sulla edessä

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    niin ja kun se on edennyt niin juurihoito on sulla edessä

    Varmaan onkin mutta sanoi, että vaikea voi olla juurihoitaa kyseistä hammasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Pulpatulehdus on aika kiireellinen ainakin omasta mielestä.. Ei loppunut särky.

    no ei kai se lopu kun sulla on tulehdus. minkä ikänen sä oot

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    no ei kai se lopu kun sulla on tulehdus. minkä ikänen sä oot

    Jota ei hoidettu, se tässä se ongelma on.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Ehkä olisi voinut vielä omani estää, jos olisin saanut ajoissa paikkausta mutta ei niin ei..

    Tottakai hoidetaan mutta alkava vasta itsellä ja olisi voinut olla hoidettavissa paikkauksella.

    ensinnäkin hampaassa alkava reikä voi parantua kun pesee hampaat mutta sulla ei ole se reikä niin alussa kuin uskottelet itsellesi

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    ensinnäkin hampaassa alkava reikä voi parantua kun pesee hampaat mutta sulla ei ole se reikä niin alussa kuin uskottelet itsellesi

    En minä mitään uskottele, omakannasta luin ja kerroin mitä hammaslääkäri sanoi.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Jota ei hoidettu, se tässä se ongelma on.

    sulle laitettii se fluori ja hampaan paikkaus ei ole päivystystehtävä jos se ei uhkaa sun henkeä

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    En minä mitään uskottele, omakannasta luin ja kerroin mitä hammaslääkäri sanoi.

    ja sun hampaan reikä ei ole aiheuttanut mitään oireita vaan suoraan tuli hammasytimen tulehdus

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Jota ei hoidettu, se tässä se ongelma on.

    ja mistä se reikä sun hampaaseen on tullut kun olet kaksi kertaa päiväsäs pessyt hampaat

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Varmaan onkin mutta sanoi, että vaikea voi olla juurihoitaa kyseistä hammasta.

    nii ja mitä se paikkaus auttaa kun se ei paranna sitä tulehdusta lapsi rakas

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Jota ei hoidettu, se tässä se ongelma on.

    sulla on hampaassa ollut reikä joka ei ole oireillut mitenkään .

    Äänestä

sanoit että hoitaja kevensi hammasta. eli hän hoiti sitä hampaan reikiää. Hammaslääkäri poistaa vaurioituneen kudoksen . Kun reikiintyminen etenee hampaan ytimeen, se vaatii juurihoitoa, jossa poistetaan tulehtunut kudos ja hermot. Tämän jälkeen hammas voidaan suojata keraamisella kruunulla.

Äänestä
  • Ja hinta on noin tonnin euroina!

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Ja hinta on noin tonnin euroina!

    nii ja miten se liittyy minuun. Jos haluaa että tulehdus leviää muualle elimistöön niin ei ole mun ongelma jos ei halua mennä juurihoitoon.

    Äänestä

Hammasytimen tulehdus voi syntyä myös paikatun hampaan alla, jos paikkaus ei ole ollut tarpeeksi tiivis tai jos siihen on päässyt bakteereita syvemmältä. Oireena on usein hammassärkyä, mutta tulehdus voi olla myös oireeton. Tulehdus vaatii aina hammaslääkärin hoitoa, joka voi olla juurihoito tai tulehtuneen kudoksen poisto ja uusi paikkaus.

Äänestä
  • ei voi suoraan sanoa, sillä paikkaushoito ei ole rajaton ja jokainen paikkaus heikentää hammasta. Liiallinen paikkaaminen voi johtaa hampaan rakenteen heikentymiseen ja lopulta siihen, että hammas täytyy korvata kruunulla tai jopa poistaa.

    Äänestä

Hoitamaton hammasytimen tulehdus eli pulpiitti voi levitä hampaan juureen ja leukaluuhun aiheuttaen vakavan infektion, jopa hengenvaarallisia komplikaatioita kuten Ludwigin angiinan. Tulehdus voi myös aiheuttaa pahenevaa hammassärkyä, hampaan irtoamisen ja lisätä yleissairauksien, kuten sydän- ja aivoinfarktien, riskiä. Hammasytimen tulehdus ei parane itsestään, vaan vaatii aina hammaslääkärin hoitoa, kuten juurihoitoa tai hampaan poistoa.

Äänestä
  • Miksi tulehdus ei paranisi kun hammas paikataan. Tulehdus on elimistön ja sen puolustussolujen reaktio ulkoiseen uhkaan, eli solut tekevät työtä tilanteen korjatakseen, miksei hampaassakin näin tapahtuisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Miksi tulehdus ei paranisi kun hammas paikataan. Tulehdus on elimistön ja sen puolustussolujen reaktio ulkoiseen uhkaan, eli solut tekevät työtä tilanteen korjatakseen, miksei hampaassakin näin tapahtuisi.

    Koska antibiootit ei yksinään paranna tulehdusta ja se tulehdus voi levitä muualle kehoon.antibiootit eivät pysty poistamaan bakteereita tehokkaasti itse hampaan sisältä.
    Se hammas voidaan paikata sen juurihoidon jälkeen . Totta kai se hammas voidaan paikata ennenkin mutta se ei paranna sitä tulehdusta,kuten olen jo kertonut.

    Äänestä

Sielläpä TUNTUU olevan rahakas asiakas !! KUN OIKEIN YKSITYISELLE LÄÄKÄRILLE AIKOO MENNÄ !! Olisit jo ensitilassa mennyt yksityiselle etkä leikkinyt tavallisessa raha tilanteessa olevaa !?? Minä hevos hammaslääkärinä sanon . . . ei muuta, kuin pihdit hammaslääkärin käteen. Ja muljautus eteen ja taakse päin ja pyöräytys liikkeellä vetäen HAMMAS PÄIVÄN VALOON !!

Äänestä
  • Kerrotko minulle, miten yksityisellä hammaslääkärillä tehtäisiin asiat toisin?
    Jos esim silmäsi tulehtuu, niin emmekö me hoida tulehduksen pois, emmekä poista koko silmää.
    Tämä pätee terkkarilla ja yksityisellä,

    Äänestä

  • Höpö löpö. Hammas voidaan vielä säilyttää suussa, senkin puoskari!

    Äänestä

Turhaa pulputusta

Äänestä

Hampaan ydin eli elävä osa on tulehtunut.
Jotta paine hampaan sisällä helpottaa täytyy paine päästää pois, kuten finnin tyhjennys. Tapahtuu tekemällä aukko juurikanavaan.
Kun mätä poistuu, kipu helpottuu.
Myöhemmin juurikanava, eli tulehtunut kanava täytyy tyhjentää kuolleesta kudoksesta, tehdään siis juurihoito.
Hoito jatkuu myöhemmin,

Kun finnin tyhjentää, finni pienenee, kun hampaan finni tyhjennetään, kipu loppuu.

Äänestä
  • Pitääkö iho poistaa finnin ympäriltä. Kyllä tämä "lääketiede" elää ihan kivikautta. Maailmalla on kuitenkin siirrytty kohti pultatomiaa, myös osittaista, tämä hoitofilosofia perustuu elimistön luonnolliseen immuunipuolustukseen ja korjautumismekanismiin.

    Juuri"hoidossa" tämä mekanismi puretaan ja paikalla on kuolleen hampaan hautausmaa, ja se jos mikä kerää lopulta infektioita eli bakteereja kun mitään immunologiaa ei enää ole jäljellä.

    Äänestä

Hampaaseesi on siis tehty paineen poisto, ensiapuna.
Seuraavaksi jäljelle jäänyt puolikuollut elävä osa hampaan ytimestä täytyy poistaa.
Hampaasi ei siis ole enää verenkierrossasi eli elävä, vaan kuollutta kudosta. Hammasta ei kuitenkaan ehkä tarvitse poistaa.
Ole onnellinen, että nykyään hampaasi voidaan juurihoitaa, 50 luvulla ainoa hoitomuoto olisi ollut hampaan poisto.

Äänestä
  • Mitä hoitoa on hampaan elävän sisäosan poistaminen ja kutteripurulla täyttäminen.
    Erikoista tämä lääketiede, kun jalan amputaatiokin on "hoitoa".

    Äänestä

Nykyään pitäisi olla lääketieteen asiantuntija kun menee lääkäriin, että havaitsisi hoitovirheet, niitä kun riittää.

Ajatellaan vaikka paikkaa joka tukkii hampaan verenkierron, se siitä hampaasta. Ja tätäkö ei opeteta lääketieteellisessä, vai saako lääkärin paperit ostamalla.

Äänestä

Kyllä mulla on juurihoidettu taka hampaita jos siltä näyttänyt. Miten se nyt pätevälle hammaslääkärille vaikea asia olisi. Hyvin juurihoidettu hammashoito kestää kyllä vuosia, vaatii tosin useimpia kertakäytejä hoidattamassa hammasta. Työläs työ hammaslääkärille ja kuin myös potilaalle. Vie aikaa ja rahaa. Helpommalla pääsee jos antaa vedättää ajoissa pois. JOS sitä vaan pelkästään paikkaa jos niin mätä kumminkin että vaatisi juurihoidon niin aikaa myöten särky yltyy. Joten keskustelu hammaslääkärisi kanssa valaisee asiaa tai vaihda hammaslääkäriä jos tuntuu että joku noviisi vielä jolla ei vuosi kokemusta. Puudutus annetaan aina, piikki kirpaisee. Jos ei ensimmäinen puudutus auta niin laittavat llisää. Kipua ei tarvitse tuntea varsinaisessa hammashoidossa, kirpaisee puudutus piikin verran ennenkuin hammashoito aloitetaan.

Äänestä

Parasta hammashoitoa on makeisten poistaminen kaupoista, niin hampaat säilyy ehjinä lapsena ja sen jälkeen jatkona aikuisena.

Äänestä
  • Maitohampaiden jälkeisten hampaiden kuuluisi kestää kuolemaasi asti. Kyllä ne happohyökyt tulee ruuasta myös. Karkkien jälkeen pestään hampaat, karkkeja ei syödä joka päivä. Kiltit aikuiset valistavat lapsia miten hampaita huolletaan, eikä koko perheellä ole yksi ja sama hammasharja käytössä.

    Äänestä

  • Tiedoksi että niitä karkkeja oli 80 luvun alussa ja yhtää reikää ei ole tullut. Kyse on hampaiden pesusta ja karkit yksinään ei tee reikiä vaan moni muukin syötävä voi vaikuttaa

    Äänestä

  • Parasta hammashoitoa on olla ostamatta makeisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Maitohampaiden jälkeisten hampaiden kuuluisi kestää kuolemaasi asti. Kyllä ne happohyökyt tulee ruuasta myös. Karkkien jälkeen pestään hampaat, karkkeja ei syödä joka päivä. Kiltit aikuiset valistavat lapsia miten hampaita huolletaan, eikä koko perheellä ole yksi ja sama hammasharja käytössä.

    Ei hampaat ikuisia ole. Jos hyvin hoitaa ne voi kestää, mutta ei hoitokaan aina
    takaa sitä.

    Äänestä

En enää anna juurihoitaa hampaitani, siinä oli vuosien kivut, kun nuorempana sen sallin, silti meni ne hampaat lopulta poistoon. Sitten oli auvoisuutta 30 vuotta, kunnes alkoi suu taas oireilla aftoilla, olikin keliakia. Sitten vuosia, ja yksi hammas hajosi ja siihen tehtiin kruunu, sekin pari kertaa liimattiin paikalleen, kun irtosi. Ongelmitta.

Mutta sitten alkoi todella kivuliaat ientulehdukset, joita oli vuosia miltei jatkuvasti, vieläkin on, jos en purskuttele suolavedellä, kun suuvedet eivät mulle käy (lääkäri määräsi triamsinoloniasetonidilla, se auttoi pahimpiin kipuihin), kaikki peruspurskutteet kokeiltiin, hammasväliharjat sun muut ohjeet, oli myös antibiootit ja hiivalääkkeet (antibioottien takia) käytössä.. Lopulta mulla otettiin panoraamakuvat hampaista, ja sen jälkeen sitten poistettiin pysyviäkin hampaita, ja vielä yksi viisaudenhammas on poistamatta, oli myös pidemmälle edennyt karies (dentiinikaries), karieksen poistossa kävin myös jo pari kertaa. Noita ennen oli vuosia (n. 3v.) kamalia vihlontoja, ientulehduksia miltei koko ajan, mutta luulin, että vain huono suuhygienia ja vaihdevuodet, kuulemma kuuluu niihinkin tällainen, ei auttanut buranakaan. Hammaslääkärissä paikkailin myös samoja paria reikähammasta koko ajan vuosia, ja kävin ikenien takiakin siellä jatkuvasti saaden vain ohjeita hammastahnan vaihtoihin tai suuvesiin (reseptillä yksi kyllä auttoi sen jälkeen, kun olin allerginen toiselle), ja olin sitten noillekin perussuuvesille allerginen, mutta vasta nuo laajemmat kuvat auttoivat saamaan hampaat kunnolla hoitoon, niiden jälkeenkin yksi väliaikaisella paikalla varustettu hammas lohkesi niin pahasti, että ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin poistaa se, hyvä vain.

Mutta syy pitkään tekstiin on se, että älä ole kuin minä julkisen puolen hoidolla ja odota, että kaikki hoituu, lääkärit siellä vaihtuu, kukaan ei suoraa tietojasi. Jos jokin ongelma suussa näkyy, ei kukaan sitä korjaa pois, kun usein peruvat aikojakin ja lääkärit vaihtuvat, sitä kautta se juurihoitokin venyy ja venyy. Eli yritä olla aktiivinen aina oireiden kautta, itse tuossa mokasin 7-8 hammasta plus viisurit.

Äänestä

Ei juurihoitoa vaativaa hammasta voi paikata ennenkuin se on hoidettu.

Äänestä
  • Joissain tapauksissa hammas pitää avata, että varmistuu tarvitseeko se juurihoidon.

    Äänestä

Ihan oikein on mennyt, miksi pitää moittia hammaslääkäriä,
kun itsellä ei ole päivääkään alan koulutusta ?

Äänestä
  • Ei koulutusta.
    Takaako se koulutus aina OIKEAN hoidon?

    Äänestä

Olen ollut sekä julkisen että yksityisen hammashoidon piirissä ja molempiin
tyytyväinen. Viimeksi julkisella oli etnistaustainen hammaslääkäri, joka oli
erittäin taitava ja erittäin ystävällinen. Poisti vahvajuurisen takahampaan
kerralla. Suomalainen sanoi edellisellä kerralla, että se joudutaan ehkä
poraamaan kahtia, että sen saa pois.

Äänestä

Juurihoito tarkoittaa hampaan juuren tuhoamista, jotta et tunne kipua ja tulehdusta.Sitten tulehdus saa muhia rauhassa kun juuri ei ilmoita asiasta sinulle kivulla.Kohta hampaan kautta meneekin verenkiertoon myrkkyjä ja saat sydänkohtauksen.

On oltava totaalinen idiootti ottaakseen juuri"hoidon" itselleen.

Äänestä

Suomalaistutkijat löysi lähes 2 miljardia vuotta vanhan leukaluunpätkän juuri äsken.

Äänestä

Oliko Veera Kohonen?

Äänestä
  • etkö sä ymmärrä että se paikkaus ei paranna sitä tulehdusta. Voidaanhan se hammas paikata mutta ei se sitä tulehdusta poista

    Äänestä

Joko aloittaja kävi yksityisellä ja paikkasiko hampaan ja jatkotoimenpiteitä ei tarvita?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tänään kävin julkisella hammaslääkärillä koska takahammastani vihloi ja säteily ylti leukaan asti. Hammaslääkärinäni oli joku nuori nainen(jäi vähän epäpäteväkuva)

Hammaslääkäri vain otti röntgenkuvat hampaasta, testasi kylmällä ja kipu pahentui siitä kovasti, koputteli sitä, ja "keventi" porallaan eli madalti ilman puudutusta ja laittoi jotain "lakkaa siihen päälle".

Sanoi myös, että takimmainen hammas kun on niin vaikea juurihoitaa eli seurantaa vaan ja poisto, jos ei asetu?

Halusin paikkauksen mutta ei sitä tehnyt, omakannassa kuitenkin lukee, että mahdollinen "jh", jos oireet jatkuvat.

Menikö tämä nyt oikein, en ymmärrä miksi ei voinut vaan paikata hammasta?

Yksityiselle aika ensiviikolla, katsotaan josko siellä paikkaisivat kun vaadin, sillä haluaisin välttää juurihoidon mikäli vain millään mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu