Juttuseuraa muista eronneista?

Anonyymi-ap

Hei vaan hei. 👋 Joskus tuntuu että erosta ja ihan elämän jatkamisesta siitä eteenpäin on jopa helpompaa vieraiden kanssa puhuttaessa kuin omien ystävien tai läheisten kanssa. Ja saa uusia näkökulmia muilta samassa tilanteessa olevilta. Ne läheiset kun ei usein ole juuri sillä hetkellä ainakaan samoissa vesissä.

Omasta erostani on jo sen verran aikaa että pystyy jo ihan hyvin keskusteluihin ja voihan sitä piristää päivää muillakin jutuilla kuin siihen liittyvistä eli toki kaikki muukin juttelu on suotavaa. Mutta yhtä kaikki onko ketään tällaista anonyymia juttukaveria vailla...Elokuun lopussa illat pimenee ja aikaa on taas enemmän kuin kesällä kaikelle myöskin valitettavasti ajattelulle/ajatuksille. Jaetaan ne. ♥

260

2642

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannattaa mennä johonkin kirkon eroryhmään siellä ne on niin kuuntelevia,kyseleviä ja empaattisia että saat hyvää vertaistukea..tai jos et vertaistukea niin kyllä siellä on vähintään jotain sosiaalityöntekijöitä roolissa.

      • Anonyymi

        No enpä nyt sellaista tukea halua enkä itse asiassa tarvitse vaan ihan muunlaista rentoa ja kivaa juttuseuraa yli päänsä mutta nimenomaan eronneista jotka on samassa elämäntilanteessa ettei ole nyt kumppania jne enkä mihinkään tinderiin tai muihin halua. Mutta ihan kaikesta vaan jutustelemaan ja myös ihmissuhteista jos halua on. Kiitos silti vaan tuo ehdotus ei ollut mulle nyt tarkoitettu. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootko provo? Miten kukaan voi olla noin innoissaan aiheesta AVIOERO.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootko provo? Miten kukaan voi olla noin innoissaan aiheesta AVIOERO.

        Siis miten niin innostunut avioerosta, missä sanoin sellaista lainkaan. No on nyt ihme kun luin tuon aloitukseni ei siitä pitäisi kyllä tulla tuollaista kellekään mieleen. Ne on aina raskaita, vaikeita, surullisia ja elämää mullistavia olipa erolle mitkä syyt tahansa mutta eikö sen jälkeen saisi yrittää löytää jotain uuttakin elämäänsä, pakkohan se on yrittää mennä eteenpäin. Olikohan tämä nyt sitten väärä paikka vai mitä mutta ei kai täällä ole kaikkien pakko kysellä rahasta ja jostain juridisista jutuista. Niihin löytyy avut ja tiedot ihan muualta luulin että tänne saa kirjoittaa muutenkin eron kokeneet ihmiset. Ja onhan täällä ihmiset jutelleet pitkiäkin ketjuja toistensa kanssa ennenkin mitä vähän katsoin taaksepäin.

        Toivoisin asiallisia vastauksia ja jos ei innosta niin ehkei sit tarvitse tulla sanomaan mitään. Aika asiatonta väittää että olisin innoissani aiheesta avioero. Mutta jätän omaan arvoon tuollaisen.

        Ja kirjoitin ettei asia ole enää niin akuutti tai shokkivaihe päällä, silloin ei olisi tullut mieleenkään kirjoittaa mihinkään tai yrittää jutella muiden kanssa korkeintaan ammattilaisen mutta niin nyt on aikaa mennyt mutta avioero jättää tietyt jälkensä ja tuntuu että sen voi ymmärtää vain toinen joka kokenut sen. Mikä kaikki elämässä muuttuu eikä ikinä enää ole ihan se sama ihminen mitä oli ennen liittoa ja eroa jne. Tiedän kuitenkin että nykypäivänä on paljon eronneita ihmisiä. En ole ainut joten siksi tein aloituksen ja erot vaan lisääntyy koko ajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootko provo? Miten kukaan voi olla noin innoissaan aiheesta AVIOERO.

        varmaan mies

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootko provo? Miten kukaan voi olla noin innoissaan aiheesta AVIOERO.

        Täällä on aina näitä ihmisiä jotka luulevat kaikkien olevan provoja tai trolleja. Ehkä koska itse on. Kaikki ei ole eikä ihan kaikkien ihmisten tarkoitusperät ole ilkeilyksi eikä pahoja vaan yrittää saada itse elämäänsä jotain uutta ja myös ehkä tarjota muillekin sitä. Minusta aloitus on hyvä idea mutta melkein ensimmäinen kommentti on huuto päin kasvoja oletko provo. Ei varmaan ole mitä luin ketjua niin mukavasti on kirjoittanut välillä ja ei provot jaksa kauaa eikä ainakaan kirjoitella mukavasti huom... naamiot tippuu hyvin pian.

        Ja en saanut yhtään tuntua että nauttisi avioeron kokemuksista tai olisi innoissaan vaan yrittää surusta huolimatta jatkaa matkaa ja pakkohan se on, onko siinä juurikaan muita vaihtoehtoja. Tosi mautonta huudella että joku nauttii siitä paitsi ehkä pettäjät kun pääsevät irti niin sanotusti riippakivestään eli edellisestä. Mutta he onkin hölmöjä ja pettureita. Eikä kukaan ole innoissaan erosta mutta se on juuri kun ei tänne osaa kirjoittaa mieliksi ikinä kun aina joku on ensimmäisenä kimpussa ja heittämässä kiven. Ihmeellistä mikä tarve siihen on. Joku ongelma täytyy sillä ihmisellä olla.

        Ja aloittaja koki myös olevansa joltakin osin yksinäinen ilmeisesti ainakin välillä. Kukapa meistä ei olisi eron jälkeen mutta hänen erostaan oli jo aikaa näin ymmärsin mitä kirjoitti ja selvitti juurikin provohuutelijoille eikä eroryhmätkään ole aina se the one kaikille. Kuullut monilta kuinka ei halua sellaisiin mennä. Eli ap: ero ei ollut enää mikään ihan tuore asia. Silloin siitä pystyy jo kirjoittamaan. Alussahan kaikki aika menee vaan että selviää päivästä toiseen usein. Ja yrittää edes ymmärtää mitä on tapahtunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        varmaan mies

        Aloittaja ei ole mies. Huomaahan sen on jo kaikesta mitä kirjoittanut tänne myöhemmin. Ei mies tuohon tyyliin kirjoita. Mutta eipä ole enää juuri kirjoittanut kun kukapa tänne jaksaa kirjoittaa kun saa vaan vettä niskaansa heti alkumetreillä. Onneksi on myöhemmin tullut muita fiksumpia mukaan jonkun verran. Ei noista provoista kannata välittää kenenkään eikä etenkään ottaa henkkohtaisesti. Ne elää täällä ja odottaa milloin voi aina iskeä. Etenkin jos joku vaikuttaa hyvältä tai kunnon ihmiseltä. Niin sehän se päähän vasta ottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        varmaan mies

        Eikä provot osaa edes suomen kielioppia. Varmaan mies. Siinä olisi ollut oikein kirjoitettu edes nuo kaksi sanaa.

    • Anonyymi

      Onko lapsia vaikuttaako heihin asumis järjestelyt ?

      • Anonyymi

        Ei ole minulla lapsia ja meidän ero on jo siinä vaiheessa eli tuomiot ja muut tulleet ja osittain käsitelty ettei enää tuollaisia huolia olisi vaikka lapset löytyisi mutta ei ole. Silti eron jälkeen on vähän yksinäistä kun kaikilla kavereilla on ne perheet ja miehet ja uuteen suhteeseen en tunne vielä olevani valmis tietyllä tavalla. Tai ainakin se varmaan alkaisi jostain kaveruudesta tms mutta mitkään deittailut ja treffailut ei vaan innosta yhtään vaikka vielä suht nuori olen mutta liitto oli aika pitkä ja ei se heti unohdu eikä tietenkään koskaan kokonaan. Ja yksinkin on hyvä olla ja oppia jopa tykkäämään siitä.

        Tosin opin jo liiton aikana olemaan yksin kun paljon oltiin omissa oloissamme. Ei ollut mitään kyhnäämistä koko ajan. Ja asiaa olen siis käsitellyt yksin ja muutaman ihmisen kanssa välit eivät ole sellaiset että yhdessä oltaisiin voitu puhua juurikaan mistään enää. Ei ollut ns.kaveriero. Emme ole tekemisissä. Mutta juttuseuraa jonkun ihmisen kanssa kaipaan nyt ja jopa vieraan kans kaipaisin sitä ja ihan ajatustenvaihtoa monenlaisista jutuista. Ja myös mahdollisesta erosta, ihmissuhteista jne. Mutta ihan muistakin jutuista. Olen ollut vähän yksinäinen jostain syystä viime aikoina. Siksi tämä idea tulikin mieleeni.

      • Anonyymi

        Asumisjärjestelyt myös yhdyssana. Mutta ei haittaa yhtään virheet kunhan ei ilkeillä. Sitten niistä voi ansaitusti sanoa. Mutta edellinen ei ilkeillyt joten ei haittaa yhtään. Tai toivon ettei sitä tehnyt. Vaikea joskus tulkita ihmisten piruilua. Kun on olemassa sitä piilopiruilua. Mutta keskitytään mieluummin hyvään tai edes ihan ok olemiseen ja elämiseen. Ei pahoja oloja kannata muihin purkaa etenkään ihmisiin jotka niihin täysin syyttömiä ovat. Kaikilla meillä on välillä paha olo mutta ei se ainakaan parane lisäämällä sitä entisestään.

    • Anonyymi

      Harmi ettei sitten tunnu olevan muita kuin minä jotka on eronneet ja kaipaisi jotain juttelua välillä ihan uusien ihmisten kanssa mutta jään odottelemaan josko joku päivä tulee ihmisiä joille kelpaisi jutustelu ihan hyvässä hengessä todellakin. Toki toivon ettei eroja tulisi ihmisille mutta valitettavasti niitä vaan tulee. :(

      Mukavaa syksyn alkua kaikille joka tapauksessa olittepa missä elämäntilanteessa hyvänsä! 🌼☀️🙏

      • Anonyymi

        Kummasti löytyi juttukaveria tänään aloittaneelle ja tälle fiksun oloiselle ei yhtään. Olen pahoillani ettei ihmiset huomaa kaikkia täällä tai näköjään sitten kiinnosti tuollainen draamailu kyllä. Toivon että joku vielä haluaisi jutustella sinunkin kanssasi.

      • Anonyymi

        Siis kuka on ja mikä juttu tämä nyt on oikein, tulitkohan vähän väärälle saitille nyt. Kannattaa varmaan jo ihan alkuunsa sun kirjoittajan lopettaa tuollaiset jutut. Ei kuulu tänne. Toiv ylläpito poistaa tuon kommentin. Ei liity mitenkään ketjuun.

      • Anonyymi

        Joku on vähän viikonlopun jälkeen tai muuten ilmeisesti sekaisin taas. Näitä valitettavasti riittää täällä suomi24 joka paikassa eli ei kannata säikähtää kenenkään. Kunhan kirjoittavat sekavuuksissaan mitä vain mihin vain. Ikävämpi homma silti olla noin huonossa kunnossa. :(

    • Anonyymi

      Taisikin olla pelkkää höpötystä koko edellisen miehen juttu kun poistuikin yhtä nopeasti kuin tuli. Ja se veti heti kaikki puoleensa. Ehkä tää palsta on liian hömelö tämän aloituksen tekijälle joka vaikuttaa kunnon ihmiselle. Mutta kivaa päivää sulle ja syksyä myös ☺️. Itse elän liitossa joten en ole kumppaniton joten minä en oikein istunut tuohon mitä juttukaveria etsit.

      • Anonyymi

        Kiitos paljon, saa tulla juttelemaan vaikka olisi liitossakin ei se nyt niin tarkasti rajattua ole ja ainahan niissäkin tulee vaikeita aikoja kaikille että kaipaa jotain juttelua ehkä. Eikä aina välttämättä halua puhua läheisilleen. Hyvää yötä ja kauniita unia! 🌙🌠

    • Anonyymi

      Kertokaa mielipiteitä miksi toiset ihmiset pääsevät erosta melkein saman tein yli ja jatkavat elämäänsä kuin ei mitään ja yleensä myös uusi suhde valmiina tai löydetään heti ja jotkut joutuvat tekemään paljon töitä ja menee vuosia ennen kuin pääsevät jaloilleen ja uusia ihmisiä ei tee mieli edes tapailla.

      Onko se vaan niin vai onko totuus ettei ne ihmiset edes ole olleet tosissaan liitossa tai ei ole suurempia tunteita koskaan jotka pääsevät yli noin vain. Tai siis ovat kuin ei mitään. Tätä usein ihmettelen nykyään kun tuntuu ettei ihmiset edes sure erojaan. Sanotaan ettei tuntunut missään. Mihin tämä maailma on menossa...kyllä avioliiton pitäisi merkitä sentään jotain. Miksi edes muuten mennä naimisiin.

      • Anonyymi

        En siis ole ap vaan osallistuin tähän miettimällä asioita myös tällein mikä monesti mietityttänyt.Kovin on hiljaista porukka tällä sivulla. Pitäisi vissiin aina olla joku draamajuttu tai rahariitely että ihmiset innostuu. Kummallista.

        Nykypäivän lyhytaikaiset suhteet, hetken huuma, arvojen muuttuminen, ihmiset hukassa ja ehkä joidenkin pitäisi olla menemättä naimisiin ja harrastaa vaan kepeitä suhteita tai ei ainakaan astella alttarille sanomaan tahdon kunnes kuolema erottaa. Ja ennen eroa usein pelataan jo uusi ihminen kainaloon ettei yhtään iltaa vaan joudu yksin olemaan jotkut ei kykene siihen. Ja onko rakkautta ihan aitoa kovinkaan monella pariskunnalla vai taloudellinen pakko olla ja joku tottumus.

        Toki tiedän myös pareja jotka varmasti ovat sinne kuolemaan asti koska periaatteet ja arvot ovat sellaiset ja kyllä luulen että syvä kumppanuus myös syntynyt. Rakkaus muuttaa kaikilla muotoaan ajan myötä ja sinne tarvitaan sitten sitä ystävyyttä ja samoja juttuja ja arvoja joista elämässä pitää. Mutta kyllä erotilastot on surullisia nykyään ja sellainen hukassa olo ja päätön sekoilu suhteesta toiseen on ihan arkipäivää. Meitä on niin moneen junaan täällä ja vielä joka asemallekin monia.

      • Anonyymi

        Luulen että moni on pohtinut eroa ja tehnyt sitä surutyötä jo ennen lopullista päätöstä. Siksi siinä vaiheessa kun ero viimein tulee, on hommaa on käsitelty omassa mielessä ehkä jo vuosia. Siksi pariskunnat saattavat olla erotilanteissa aivan eri tunnelmissa ja vaiheissa. Pitäisi aina muistaa ja uskaltaa puhua niistä tunteista toiselle.

        Toki mukaan mahtuu varmasti niitäkin, jotka ei ole olleet tosissaan alkujaankaan tai lähtenyt suhteeseen aivan vääristä syistä.

        Tuo juurikin tuttua että toinen on tehnyt eroa jo monia vuosia ja toinen luullut että kyllä tämä tästä vielä ja ei nyt eroa ainakaan tule. Eli ollaan ihan eri elämänvaiheessa sitten kun se ero yhtäkkiä toisen puolelta tuleekin. Se o ikävä ylläri sille toiselle ja hänellä on se sama monen vuoden juttu edessä mitä toinen jo tehnyt ja jatkaa elämäänsä ehkä jo ihan huoletonna ja uuden ihmisen kanssa jopa.

    • Anonyymi

      Kaunista elokuun viimeistä sunnuntaita etenkin nykyään sinkut ja yksinelelijät! 🌼☀️Päivän kysymys onko itsekseen ihan ok ja hyvä olla liiton tai pitkän parisuhteen jälkeen vai vieläkö haluatte suhteeseen vai etsittekö jo aktiivisesti uutta suhdetta?

      Minä en oikein tällä hetkellä suoraan sanottuna edes itse tiedä tuohon vastausta. Paitsi että ihan ok olla itsekseen ilman suhdetta nyt. Keskittyä itseensä. Toki tutustumista ollut mutta ei vaan ne herätä tunnetta mihinkään suhteeseen kovinkaan joten se kertoo ehkä aika paljon ja myös vääriä tutustumisia.

      • Anonyymi

        Iltaa, itse yritin myös tutustua ja vähän jotain eron jälkeen toki erosta oli silloin jo aikaa en heti todellakaan. Mutta kyllä on vaikeaa pitkän ajan jälkeen yrittää tutustua taas uusiin ihmisiin siinä mielessä ja kun tulee se tunne ettei kukaan ole sellainen kuin se entinen eikä saa ikinä sitä tunnetta niin ehkä ei vaan ole sen aika vielä. Niinpä olen ollut ihan tyytyväinen nyt enemmän itsekseni. Never say never, eihän sitä ikinä tiedä mihin elämä vielä vie. Jätetään auki. :)

        Miksi ette ihmiset osallistu näihin pohdintoihin ja kerro jotain omia kokemuksia tai tilanteita ei tietenkään tunnistettavasti vaan ihan että saisi keskustelua aikaan, miksi näin hiljaista ja nihkeää. Jos joku kysyy pettämiseen tai johonkin ilkeään niin kyllä tulee kirjoittajia miksi ei voi jutella yleisellä tasolla vaikka saa toki pettämisestäkin kertoa kuuluu moniin eroihin. Ihmettelenpä vain. Sivusta vaan eräs jolla ei merkitystä kyllä. Miksi kirjoittaa Helena Koivusta kun voi kirjoitella ihan tavallisten ihmisten kanssa täällä eikä jostain turhista julkkiksista. Välillä tätä palstaa on niin vaikea ymmärtää.

        Ihan samaa miettinyt jo pitkään miksi te jauhatte täällä jostain Mikko ja Helena Koivusta turhia julkkiksia kumpikin jo tällä hetkellä ja ette tiedä mitään todellista heidän elämästään ja erostaan. Lehtien lööpit huutaa mitä huutaa ja toinen on jo ollut uudelleen naimisissa mitä kohta vuoden. Miten voi kiinnostaa joku Helena Koivu Mikosta puhumattakaan?!? Outoja ovat palstalaisten mielten tiet ja yli päänsä täällä taitaa olla outoja ihmisiä. Mitä törkyisempiä juttuja sitten innostutaan. Fiksuihin ei lähdetä mukaan. Too bad! Ehkäpä joskus joku fiksukin taas tänne eksyy tämän ketjun mukaan. Tai rahakiistat ne kiinnostaa ilmeisesti myös vaikka niihin tarvitaan lakimiestä ei palstaa.

    • Anonyymi

      Täällä yksi vielä aika nuori sinkkunainen siis eronnut mutta kivempi olla sinkku :) Minulla ollut myös vähän yksinäisiä fiiliksiä nyt elokuun lopussa ja syksyn alkaessa vaikka ilmat onkin kuin kesällä niin lämmintä täällä jossain ainakin. Haluaisiko joku jutella ihan mistä vaan. Juuri töistä kotiin palannut ja hieman sohvalla huilin ja tuli niin outo yksinäinen fiilis. Tuleeko muille ikinä?

    • Anonyymi

      Ketjun aloittaja viettää yhdistettyä vapaapäivää mutta myös etäpäivää, sillä joutuihan sitä töihin vähän tänäänkin mutta en valita hyvä kun töitä riittää nykypäivänä. Ja tykkään työstäni kyllä. Mutta rennompi päivä ehdottomasti ja aamulla nukuin pidempään kuin normisti. Se teki hyvää.

      Olen pahoillani te muutamat jotka olette yrittäneet aloittaa jutustelua täällä ihan kaikkien kesken varmaan ja huomaan ettei kukaan ikinä vastaa kenenkään pohdintoihin mitenkään tai juttuihin. Aika ikävää ja en oikein ymmärrä tämän palstaosion tarkoitusta onko tämä joku juridinen paikka vaan vai mitä voisiko joku kokeneempi edes vastata siihen, pitääkö täällä olla ositusriita tai lastenhuoltajuusjuttuja että joku vastaa? Eikö täällä keskustella muista ihan normaaleista asioista ja tuntemuksista elämässä ja eron jälkeen?

      Kiitän jo etukäteen jos joku viitsisi vaikka lyhyesti vastata tuohon vaan. Ei tarvitse sen kummempaa rupatella kun se ei näytä täällä olevan tapana. Ja sinä joka kyselit onko muilla joskus töiden jälkeen kotiin tullessa ehkä hieman tyhjä tai yksinäinen olo niin kyllä on juurikin joskus iskee sellaiset fiilikset eikä sitä yhtään aina edes tiedä miksi juuri sillä hetkellä tuntuu niin pahalta. Minä en ole nyt täällä käynyt kun huomasin että pelkkää tyhjää on lähinnä niin siksi jäi kommenttisi minulta silloin väliin. Mutta kirjoita toki lisää jos haluat olen täällä edelleen olemassa ja välillä kun aikaa on kurkkaan ja vastailen.

      Toivon että sulla toinen nuori nainen minäkin vielä melko en tiiä miten ne luokitellaan :) olisi tänään ihan ok päivä ja olo ainakin kun kotiin töistä pääset ja josko tuntuu huonolta kirjoita ihmeessä niin vastailen kyllä ja voidaan jutella. Tsemppiä ja voi niin hyvin kuin mahdollista nyt juuri on. ♥ Ei me olla yksin vaikka siltä välillä joskus tuntuukin.

      • Anonyymi

        Minäkin tosi uusi täällä eli ei tuttu paikka mutta sen olen huomannut ettei kannata välittää ihmisistä täällä melko nuivaa ja ilkeääkin löytyy en tiedä mistä syystä mutta oon päättänyt ettei tämä ole mun arvoinen paikka ainakaan. Eikä täältä saa yksinkertaisesti yhtään mitään itselleen. Korkeintaan huonomman mielen.

        Toiv joku muu osaa vastata noihin kysymyksiin joka ollut täällä pidempään ja tietää tämän palstan kuviot ja miten täällä kuuluisi olla ja kirjoittaa. Ois ollu hyvä tietää itsekin. Mutta ei itselläkään mitään hajua mikä tän paikan tarkoitus edes on. Kaikkea hyvää sulle Ap joka tapauksessa syksyyn ja elämään muutenkin. Vaikutat kivalta ja hyvältä ihmiseltä. Älä pahoita täällä mieltäsi ainakaan, ei oo sen arvoinen paikka. Minä jatkan matkaa eteenpäin elämässä muualle taas. Tämä tuli nähtyä.

        Kiitos ja samoin sinulle toivon että löydät elämääsi juuri sen mitä nyt ja tulevassa tarvitset ja en minäkään tänne kovin pitkään jää odottamaan jos ei kerran keskustelua synny luulin tästä paikasta jotain ihan muuta kai. Kaunis ja lämmin syksy se tuo iloa ja valoa päiviin ainakin ja illalla voi sytyttää kynttilät ja lyhdyt tuomaan tunnelmaa. Voi hyvin ja onnea uuteen matkaasi mihin se viekin. 👋☺️ -Ap

      • Anonyymi

        Tämä näyttäisi olevan melko hiljainen palsta. Jos haluaa enemmän kommentteja, niin tässä Suhteet-osion alla Sinkut- ja Ikävä-palsta taitavat olla niitä seuratuimpia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä näyttäisi olevan melko hiljainen palsta. Jos haluaa enemmän kommentteja, niin tässä Suhteet-osion alla Sinkut- ja Ikävä-palsta taitavat olla niitä seuratuimpia.

        Kiitos sinulle kun vähän valoitit tätä palstan toimintaa ja joo hiljaiselta kyllä vaikuttaa. :)

    • Anonyymi

      Mitäs mietitte ihmiset näin syyskuun illan hämärtyessä? Mitä puuhaatte. Minä katsoin yhtä sarjaa ja nyt käyn iltapesulla hampaat jne. Onpahan pesty jos nukahtaa vaikka sohvalle. Sunnuntaina on muuten taas täysikuu ja täydellinen kuunpimennys. Täytyy viikonloppuna mennä illalla ulos katselemaan taivaalle. Toivottavasti olisi vaan selkeä taivas. Mut nyt hampaiden pesun vuoro tähän väliin.

      • Anonyymi

        Täällä myös viltin alla katsellaan sarjaa ja niin imaissut mukaansa ettei malttaisi millään lopettaa. Huomenna vaan vielä tosi aikainen aamu töihin.

    • Anonyymi

      Siis ulkona on ollut ihan kostean kuuma kesäpäivä tänään ja edelleen tosi lämmintä, huh kun tuli imuroidessa hiki töiden jälkeen sellainen pikasiivous aka ranskslainen siivous ja nyt pääsee viikonlopun viettoon. Mitäs suunnitelmia teillä palstan ihmiset on vai meneekö ihan fiilisten mukaan kuin itselläni ainakin tänä viikonloppuna...kivaa iltaa kaikille tasapuolisesti mitä ikinä teettekin! 🩶

      • Anonyymi

        Kiitos, täälläkin rennosti kotihommia ja rentoilua viikonloppu ja josko näkisi täysikuu möllykän taivaalla ja niin se kuunpimennys on myös sunnuntaina. Katseet taivaalle siis.

    • Anonyymi

      Täällä aletaan kohta nukkumaan tai ainakin yritettävä saada unta jonkun verran kun heräilen öisin joten nukkukaa levollisesti ja rauhassa kaikki jotka satutte lukemaan ja ap erityisesti. 😴🌠 Niin ja ihan yksin siis käyn nukkumaan. :)

    • Anonyymi

      Jostain syystä tällainen kesäinen päivä on vaikeampi kestää ja jaksaa yksin eron jälkeen kuin sateinen ja pilvinen päivä. Sitä paitsi tykkään muutenkin sateesta ja kunnon syksystä. 🍂🍁 Mutta eiköhän sadepäiviäkin vielä tule tälle syksyä. Kun nyt tämä kesä ensin jo loppuisi.

      • Anonyymi

        Aloittajalta iltaa ja kyllä voin samaistua minäkin tykkään sateesta ja raikkaista syyssäistä, upea ruskakaan ei tule näin lämpimillä säillä tarvii yöhallaa tai pikku pakkasta öisin jopa että väriloisto saataisiin. Sateen ropina rauhoittaa ja tuoksu sateen jälkeen on ihana ja ilma happirikasta. Joten sadetta odotellessa. Tänä kesänä on satanut ainakin näillä suunnilla hyvin vähän, pelkkää aurinkoa oli lähes koko kesä.

        Ja myös minulla on rauhallisempi ja parempi mieli sateella kuin aina vaan auringon paistaessa, en tiedä kyllä yhtään mistä se johtuukaan. Oisko jotain ihan omaan persoonaan liittyvää vaan tai sit jotain alitajuntaista psykologiaa. 😄

    • Anonyymi

      En viitsi kymmenen vuoden takaiseen ketjuun kirjoittaa mutta eipä se nyt taida ihan aina mennä niin että nainen on eron alkuunlaittaja. Kyllä niitä riittää miehissäkin etenkin jos löytynyt jo varmasti uusi syli ja koti johon asettautua niin sit on jo kiire päästä edellisestä eroon. Tuntuu että miehet ei osaa ainakaan elää eikä olla yhtään yksin elämässä. Aina pitää olla joku. :/ Toki nykyään moni nainen tarvitsee myös aina sen jonkun. Olis ehkä joskus hyvä olla hetki ihan itsekseenkin suhteiden välissä ja opetella ihan tietoisesti olemaan ns . yksin.

      • Anonyymi

        Juurikin samaa mieltä olen edellisen kirjoittajan. Eipä juurikaan lisättävää muuta kuin vahvistaa että yksin oleminen on hyvästä ilman että pitää olla vaan joku tai pelkää yksinäisyyttä. Kokeilkaa ihmeessä joskus. Hyvää yötä! ☆☆

        *Kirjoittajan kanssa siis :)

      • Anonyymi

        Aloituskommentin päivämäärä on 23.8.2025. Mitä horiset "kymmenen vuioden" takaisesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloituskommentin päivämäärä on 23.8.2025. Mitä horiset "kymmenen vuioden" takaisesta?

        No kun hilaat ketjua muutaman jutun alaspäin niin huomaat syyn siihen miksi puhuttu kymmenen vuoden takaa ja kuinka naiset on aina muka eron alkuunpanijoita julmasti. Siinä syy miksi siitä puhuttiin tässä. Ainakin luulisin niin kaiken järjen mukaan. Minun järjen ainakin. 😄

        Tuosta ei tajua mitään. Pane kommentin pvm ja klo-aika esille, jos saisi jotain tolkkua juttuusi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta ei tajua mitään. Pane kommentin pvm ja klo-aika esille, jos saisi jotain tolkkua juttuusi.

        Eri ketju ystäväiseni kyseessä ei tämä :) tuolla alemapana siis. Antaa olla ei niin tärkeä asia. Kivaa iltaa sulle.

    • Anonyymi

      Aurinkoista ja kesäistä huomenta ihan itsekseen ja ilman suhteen etsimistäkään nyt on juuri hyvä elää näin ja olla ilman mitään toista osapuolta elämässä ja itselle yli päänsä avioliitto tais olla sellainen once in a lifetime-juttu. Kun on yhden liiton elänyt suht pitkän niin ehkä se riittää plus yksi pitkähkö kihlaus ihan nuorena. Tulevasta ei tiedä mutta nyt ei vaan huvita mikään muu kuin löytää oma mielenrauha kunnolla ja oma hyvinvointi kerrankin elämässä se tärkein ei aina jonkun muun tai jotakin muuta. Vielä noihin on matkaa vaikka erosta onkin jo muutamia vuosia mutta sitä kohti. ☀️

    • Anonyymi

      Aloittajalta leppoisaa ja erittäin lämmintä, kesäistä sunnuntaita kaikille ja edelliselle kirjoittajalle ehdottomasti oma mielenrauha ja hyvinvointi etenkin jos on ollut rankka ero tai ihan jo erokin riittää ainahan ne on osaltaan rankkoja ja vaikeita, surullisia niin sen jälkeen tärkeintä on oma itse ja selviytyä kaikesta mahdollisuuksien mukaan ja mahdollisimman ok. Olemme yksilöitä ja huomannut ihan ihmisissä yli päänsä toiset toipuu asioista nopeammin ja osalla ottaa aikaa enemmän ja se on ihan täysin ok ja jokaisen pitäisikin ottaa eron jälkeen juurikin se aika minkä tarvitsee.

      Joillakin erot sujuvat ns paremmin ja en tiedä voiko kaverina erota muka mutta niin jotkut väittää mutta kaipa silloin kaikki sellaiset tietyt tunteet ovat kuolleet jo ajat sitten. Jos vähänkin tunteita muuta kuin kaverillasia on edes jomman kumman puolelta ei alkuun voi ainakaan olla kavereita vaan tarvitsee tilaa ja aikaa uuteen elämänvaiheeseen ja olemaan/elämään ilman toista ihmistä elämässään enää. Eikä joillakin onnistu kaveruus koskaan ainakaan niillä josko ehkä suhteessa jo puuttui se ystävyys ja kunnioitus toisiaan kohtaan niin vaikea on jälkeen päin koittaa kaveerata. Sekin on ok jos ei olla kavereita varsinkaan jos ei ole lapsia mutta lapset tuovat aina sen tilanteen että on oltava loppuelämä tekemisissä joten se on eri juttu se.

      Mutta huomasin tuolla välissä jonkun todella ikävän kommentin ja mielestäni se ei ollut ok tämä on eropalsta eikä mikään kuolema ja murhapalsta joten toivoisin todella että ketju jonka aloitin pysyisi hyvän mielen tai ajatustenpurku paikkana ja jossa voitaisiin myös jakaa ajatuksia mutta tuollaisten ajatusten toivoisin pysyvän poissa täältä. Oli täysin asiaton ja hyvin mauton tänne. Mutta toki ymmärrän että täällä on monenlaista kävijää mutta silti olisi hyvä miettiä vähän mitä kirjoittaa julkiselle palstalle. Unohdetaan se ja itse taidan ottaa ehkä ihan pienet päikkärit tai ainakin pitää hetken silmiä kiinni ja rentoutua vaan. Ei ole kiire minnekään kun pyhäpäivä ja ei ole myöskään minulla eikä kellään muullakaan kiirettä uusiin suhteisiin jos ei siltä tunnu nyt. :) Joten ole rauhassa vain sinäkin edellinen kirjoittaja ei ole mitään kiirettä. Voi hyvin! ♥

    • Anonyymi

      Kohta kuunpimennyksen aika muutama minuutti vielä kai mutta minkäs teet kun just meni pilveen vaikka koko päivän aurinko paistoi olipas huono käänne. Eli ei näy varmaan yhtään mitään. Höh. 🙁

      • Anonyymi

        Kertokaa muut jos näette ja näitte sitten että oliko millaista ja kuinka hienoa voi sitten fiilistellä edes kun muut on nähnyt. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertokaa muut jos näette ja näitte sitten että oliko millaista ja kuinka hienoa voi sitten fiilistellä edes kun muut on nähnyt. :)

        Taitaa olla 21 aikoihin se ihan täydellinen pimennys mutta hyvin pienissä osissa maata taitaa näkyä valitettavasti, iloa niille jotka näkee. Ollaan hengessä mukana.

    • Anonyymi

      Kuunpimennys jäi näkemättä mutta olipahan kunnon ilotulitusta melkein koko myöhäisillan ja yön kun salamat välkkyi ja ukkonen jyrisi niin että melkein ikkunat helisi. Ja sadetta tuli oikein kunnolla ja ihan kaatamalla. On se melkoinen luonnonvoima ja pelottavakin omalla tavallaan. Mutta myös hienoakin. Näittekö ihmiset kuunpimennystä vai oliko ukkosta jossain muuallakin?

      • Anonyymi

        Oli kunnon ukkonen viime yönä, heräsin monta kertaa siihen jospa tänä yönä ei nyt tulisi niin saisi paremmat unet. Ainakin hyvin rauhallista nyt joten eiköhän. Hyvää yötä ihmiset!

    • Anonyymi

      Hieno aloitus. Kyllä erot ovat inhottavia, mutta kukapa avioeroa ihan syyttä suotta hakisi. Itse ainakin olin niin huonossa suhteessa, ei sitä voinut pelastaa mitenkään. Nykyään eroaminen on aika helppoa. Kun ajatellaan että jos Suomessa olisi vielä entisjan tyyli. Jolloin eron sai vasta kahden vuoden erillään asumisen jälkeen ja piti olla hyvä syy. Nykyisin kukaan ei syitä kysele. Ennen jos puoliso petti, se seksikumppani joutui myös oikeuteen todistamaan. Mikä varmasti tosi noloa. Itsellä Suomen ero hommassa mättää vain se, että lapsilla pystytään kiusaa tekemään ero tilanteissa. Pitäisi olla aina yhteishuoltajuus, samat oikeudet molemmille vanhemmille. Niin paljon on mediassa hirveitä riitoja , joista vaan lapset kärsii. Aloittajalle toivon mukavaa syksyä.

      • Anonyymi

        Aloittaja heräilee vapaapäivään vasta ja olihan ukkonen viime yönä. Ei siinä oikein nukkua voinut kun niin kovasti monta tuntia salamoi ja jyrisi. Kiitos paljon ja sinulle myös hyvää ja lämmintä syksyä. Erot on usein pakollisia jostain syystä, kaikille on ne eri syyt mutta myöskin itsellä oli tilanne jossa mitään ei ollut tehtävissä vaikka en sitä millään halunnut uskoa enkä itselleni myöntää.

        Olen kuullut noista entisajan eroprosesseista ja tosiaan silloin ollutkin vähän eri systeemi ja todella vaikeaa erota ja muiden ihmisten edessä on selvitelty syitä ja syyllisiä. Nykyään ero on ehkä jopa liian helppo juttu jollain tapaa hakea jopa toiselta salaa mutta parempi sekin tietenkin kuin entisajan malli mutta niin asioilla on usein monia puolia.

        Mutta lapset on aina eroissa niin asia erikseen ja tuovat omat haasteensa niihin itsellä kun ei niitä ole siitä ei kokemusta mutta nähnyt vierestä että lapset ovat myös hyviä sopeutumaan uusiin elämäntilanteisiin ja usein he selviävät lopulta parhaiten jos ei tosiaan mitään kovia riitoja ja kiistoja tule ja se on halpamaista ja typerää käyttää lapsia lyömäaseena erossa ja satuttaa siten myös heitä. Omat lapset luulisi olevan kaikkein rakkainta maailmassa. Mutta osaisipa itsekin elää niin hetkessä kuin lapset ja iloita ihan pienistä. Lasten iloa on niin ihana katsoa. 😊

        Myrskyn jälkeen on poutasää niin tänäkin aamuna viime yön jälkeen ja elämässä muutenkin usein kun antaa aikaa sille omalle toipumiselle. Aurinkoa ja jotain hyvää kaikkien päivään tänään vaikka se hyvä olisi aamukahvi. Pienet ilot on usein ihan parhaita ainakin jossain vaiheessa elämää. ♥

    • Anonyymi

      Mitäpä siinä jaettavaa. Täyttä paskaa alusta hamaan loppuun asti kunnes asun sillan alla.

      • Anonyymi

        Voimia ja jaksamista sinulle paljon!

      • Anonyymi

        Sorry baby, jos ajattelet, että kaikki on "täyttä paskaa", niin silloin kaikki on sitä myös. Muuta ajatuksesi, niin ajatuksesi muuttavat sinut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sorry baby, jos ajattelet, että kaikki on "täyttä paskaa", niin silloin kaikki on sitä myös. Muuta ajatuksesi, niin ajatuksesi muuttavat sinut.

        Voi kultaseni, kiitos vinkistä, mutta se ei ihan noin mene täällä oikean elämän puolella.

    • Anonyymi

      Hei, olen eronnut noin 4 kuukautta sitten. Eli aika tuore ero vielä, mutta tuntuu jo siltä, että olen jo pitkällä toipumisessa. Emme olleet naimisissa, vaan avoliitossa. Ex-mieheni löysi heti uuden tyttöystävän, se tuntui aluksi pahalta, mutta ei enään oikeastaan. Olimme viime ajat kuitenkin enemmän kämppiksiä, kuin romanttisia kumppaneita. Meillä on yksi yhteinen lapsi, onneksi hän on vielä pieni, niin ei tajua kaikkea. Ajattelin itse olla nyt vähän aikaa yksikseni ja kasvattaa lastani. Tietysti, jos joku kiinnostava mies tulee vastaan, niin mikäs siinä :)

      • Anonyymi

        Sinä olet kyllä onnekas kun noin nopeasti olet erostasi toipunut mutta lapsi tuo varmasti iloa ja on pakko vaan jatkaa matkaa niin kuin tietenkin kaikkien mutta ihan alkuunkin rutiinit on oltava lasten kanssa ja lapsi on se tärkein aina.

        Itse olin vielä aika shokissa tuossa vaiheessa ja ajattelin etten edes ikinä pysty muille miehille puhumaankaan saati halua mutta se on hienoa kun ihmisillä on niin erilaisia kokemuksia erosta ja antaa toivoa kun huomaa kuinka nopeastikin jotkut selviävät ja toki elämälle pitää antaa mahdollisuus joka tapauksessa uudestaan joko itsekseen tai joku uuden kumppanin kanssa sitten kun aika on oikea. Kaikki toipuu omalla tavallaan. Ja myös omalla ajallaan.
        Elämä jatkuu kaikilla joka tapauksessa jotenkin.

    • Anonyymi

      sinkkujen lukumäärä kasvaa ja me pian hallitaan maailmaa
      pitää edetä strategisesti, mitä mieltä olet?
      luoda suunnitelma, jossa ei jäisi enää yhtään avioparia

      • Anonyymi

        Itse ainakin menin naimisiin niin sillä ajatuksella kunnes kuolema erottaa ja todella halusin uskoa siihen ja yritin luottaakin mutta siinä ei ole yksin ja aina asiat eivät mene niin kuin toivoo ja uskoo, haluaa. Mutta täällä ei syitä viitsi avata yhtään koska ne on niin yksityisiä juttuja mutta liian paljon nykyään ihmiset eroaa se on tosi ja niin toivoisin että avioliitot voisi onnistua ja itsellä kyllä lähipiirissä vielä paljon pareja jotka olleet pitkään yhdessä eikä loppua näy.

        Koskaan se ei ole aina juhlaa ja kivaa, kaikille tulee kriisejä ja vaikeita aikoja mutta jotkut selviävät niistä ja riippuu tietenkin myös mitä ne ongelmat ovat ja kuinka paljon tahtoa molemmilta löytyy. Kysytään tahdotko. Siitähän siinä myös usein on kyse riittääkö tahto molemmilla. Toki tietyt vakavat jutut on pakottavia syitä eroille sille ei vaan voi mitään.
        Ja nykyään riittää jos toinen haluaa eron ja löytää vaikka uuden niin se on siinä sitten. Ei ole mitään toisella osapuolella tehtävissä enää.

        Mutta avioero on aina kipeä, ja tosi kova kriisi elämässä olipa syyt mitkä tahansa. Kyllä se muuttaa elämää niin paljon. Toki joillakin se voi mennä ohi ettei käsittele sitä yhtään tai hyppää uuteen suhteeseen ja luulee että niin se on unohduksissa mutta voi tulla vastaan joskus myöhemmin sitten elämässä. Kaikkien se ero on jotenkin käsiteltävä ja mietittävä asioita. Mutta jokainen tekee sen omalla tyylillään. Tapoja on monia.

      • Anonyymi

        En tiedä sitten tarkoititko että maailman pitäisi olla vaan sinkkujen ja se on paras tapa elää. Totta kai jokainen saa onneksi Itse päättää onko sinkku ja joskus se onkin paras vaihtoehto esim pitkien suhteiden jälkeen jo elää ihan itsensä kanssa ja jokaisen ihmisen on ainakin hyvä osata olla välillä yksin olipa sinkku tai ei. :) Se on hyvä taito. Ja senkin voi oppia.

    • Anonyymi

      Mooses oli sinkku

      • Anonyymi

        Raamatustakin jotkut saavat hyviä elämänohjeita niin avioliittoon kuin sinkkuuteen. Mutta kukaan meistä ei tietenkään pysty elämään kuin raamatussa syntisiä kun ollaan ihan jokainen mutta yrittää voi elää niin hyvin kuin mahdollista mutta usko on kellä on ja se on suotu ja jokainen on ihan yhtä arvokas uskoo tai ei. Usko on vapaaehtoista. Silti raamattu on hyvä ja viisas kirja ja sitä on usein lohduttavaa lukea olipa missä elämäntilanteessa hyvänsä mutta jos ei usko tai halua sitä isoa kirjaa lukea niin löytyy onneksi paljon muitakin hyviä kirjoja joista voi saada vinkkejä elämään ja oman elämänsä hallintaan ja mielenrauhaan. Lukeminen on muutenkin kehittävää välillä ihan vanhanaikaisesti siis kun kaikki on vaan niin nettiä ja sometusta nykyään.

    • Anonyymi

      Miksiköhän tästä ketjusta on pitänyt poistaa viestejä jopa 3 mitä katsoin ei muista ole poistettu juurikaan yhtään vaikka ollut kyse kostamisesta ja pettämisestä, rahariidoista jne vähän ikävistä. Tämähän on ihan neutraaliketju ja enemmän tarkoitus varmaan olla hyvän mielen ja yleisen keskustelun kuin mikään yksittäinen tarina tai mitään pahaa millään tavoin. Kumma kun ihmisten pitää olla ilkeitä ja purkaa pahaa oloaan ihan väärillä tavoilla. Ei täällä turhan helposti tai tiuhaan ainakaan viestejä poistella. Mutta jos jollakin helpottaa olo niin kai sekin on hyvä jos vaikka henki säästyy niin. Toisaalta poistoon ne pahat jutut menee kuitenkin. Eli aika turhaa loppupeleissä kuitenkin.

      • Anonyymi

        No jotkut löytää tällekin puolelle ilkeilemään ikävästä ja muista osioista. Kurjaa! :/

    • Anonyymi

      Erossa on hyvää! Ositus/omaisuuden jako.Selviää mitä virheitä on oikein tullut tehtyä.
      2000 tuhatta panoa 30 vuotiaana naimisiin mennessä sinkujen kanssa vielä syylistyy
      ponkaamaan sen "mukamas" oikean.Silmät kiinni sitten syöksyy täystuhoon.
      Siitä vain,Mukavaa on jatkaa tutustamista ja viedä ero-lapsetkin jatkoille.

      • Anonyymi

        No tuskinpa kovin moni nauttii niistä ositusriidoistakaan. Yleensä siinä vaiheessa viimeistään alkaa tappelut ja joskus kunnon sotakin. Ei ole mitään helppoja eikä mukavia juttuja todellakaan. :(

    • Anonyymi

      Joo.

      Kyllä kai se sillein ois ihan kiva. Mutta keneenkään ei voi luottaa tuosta nuin vaan.

      Niinku miehiin varsinkaan.

      • Anonyymi

        Niin mihinkäs tuolla viittasit vai oliko vain toteamus ja ihan hyvä olikin, miehet osaa olla petollisia kyllä mutta niin kuulemma myös naiset nykyään eli molempi pahempi mutta miesten petollisuus näin naisena tullut itsekin koettua. Naisista ei kokemusta. Miehet voi kertoa siitä sitten enemmän.

    • Anonyymi

      Sen verran haluan vähän tuolta muilta osioilta eksyneenä varoittaa että juurikin ikävä palsta on ainakin melko karu ja katala sivusto eli en suosittele jos haluaa mielenrauhaa elämäänsä ja ei myöskään kannata tutustua siellä ihmisiin. Siitä ei seuraa mitään hyvää, kun joku täällä vaan sanoi että siellä on vilkkaampaa joo sitä on mutta myös paljon pahempaa. Itse eksyin ja ollut aika järkyttynyt niistä jutuista siellä. 😮🙁

      • Anonyymi

        Ihan samaa kuullut ikävästä eli ei kannata mennä jos haluaa elämäänsä hyvää mieltä ja on herkkä tms siellä on aika ikävä meno ja meininki nimensä mukaisesti. En voi suositella kellekään nyt kun se puheeksi otettiin.

    • Anonyymi

      Aloittaja kiittää kun varoititte ikävä paikasta siis, eipä kuulosta yhtään kivalta eikä houkuta joten jää minulta ainakin väliin. Nyt on väsynyt 😴 niin rankka oli töissä päivä ettei jaksa yhtään mitään. Joten toivotan vaan levollista yötä kaikille!

    • Anonyymi

      Miksi ihmiset ovat niin pahoja toisilleen olipa kyse mistä tahansa ihmissuhteesta tai tutusta, tuntemattomasta. Jotenkin viime päivinä törmännyt juttuihin joista jäänyt huono mieli toisten puolesta ja itsellekin tuli paha mieli. Miksi elämässä kaikki ei voisi elää sovussa, rauhassa ja ihmisiksi. Kunhan vaan pohdin johonkin kun uneton yö takana eikä mikään maistu siis syöminen ja olo on vaan tosi kurja. Onneks oli eräpäivä niin sai tehdä työnsä omassa kolossaan sohvalla. Hyvää ja kesäistä viikonloppua vielä kaikille, ja ollaan hyviä edes välillä kanssaihmisille. 🙏☀️

      • Anonyymi

        No sentään nauratti tuo eräpäivä eli etäpäivä :)

    • Anonyymi

      Juttelin sitten 5 h puhelun erään miehen kanssa jonka kanssa tutustutaan ihan hiljakseen ja aika kaveripohjalta on nyt lähdetty ja se on sopinut juurikin hyvin niin itselle. Vähän liian myöhään meni mutta nyt nukkumaan äkkiä peiton alle. Väsyttää kun oli pihahommissa ennen puhelua ja oli edelleen ihmeen lämmin ilta kuin kesällä. Mutta ihan hyvä ja kiva puhelu nyt toiv hyvät unet eikä mitään huonoja unia vaan hyviä niin kuin toivon kaikille jotka jo varmaan nukkuneet ajat sitten. 🌙🍁🍂😴 Jonnekin oli mukava kertoa onnistuneesta puhelusta kun ei kehtaa kellekään kaverille tähän aikaan enää. Kiitos siis tämä paikka kun kuuntelit. :)

    • Anonyymi

      Olipa hirveä viikonloppu monistakin syistä ja olo on kuin jyrän alle jääneellä, hyi että miksi sitä tutustuu ihan vääriin ihmisiin ja kukapa muu kuin itse siitä kärsiä saa. Nyt on taas luotto mennyt niin kaikkiin ihmisiin että pysyn todellakin mielelläni ihan yksin vaikka ja alan kohta jo talviunille omaan pesääni enkä ihan heti kuin käy töissä, ja hoida pakolliset hommat. Nyt riitti. Kaipa aina pitää saada oppia vielä lisää ihmisten pahuudesta. Näinä hetkinä huono avioliittokin tuntuu että sekin oli jopa parempaa. Mutta toivottavasti muille on onni ollut myöden ja viikonloppu ollut hyvä. Olkaa kiitollisia jos niin on.

      • Anonyymi

        Et ole yksin, eipä ollut täälläkään suunnassa ollenkaan hyvä viikonvaihde. Mietin juuri kauhulla miten jaksaa ensi viikon töissä ja ensi viikonloppuna laitan kaikki puhelimet kiinni ja kanavat ja elän vain itselleni ja nukun, lepään ja haen mielenrauhaa vaikka metsästä vaan. 🙏🙏🙏

        Voimia ja toivoa, jaksamista sinulle edellinen ja kaikille uuteen tulevaan viikkoon. Kyllä se elämä joku päivä taas voittaa.

    • Anonyymi

      Tiedän niin sen tunteen kun jopa entinen avioliitto jossa voi hyvinkin huonosti tuntuu että silloinkin elämä oli vielä parempaa muka mutta aallonpohjat ja notkahdukset ja toipumisen taantuminen kuuluu eroprosessiin ja välillä elämään yli päänsä niistä voi nousta taas kuin feeniks lintu tuhkasta. Mutta ei ne todellakaan kivoja hetkiä ole, ottaa aikaa päästä kunnolla taas elämään kiinni. Pitää vaan jaksaa taistella ja olla armollinen itselle ja antaa aikaa. Vältellä kaikkea ikävää ja hoitaa itseään. On eletty montakin vaihetta noita pohjia eron jälkeen ja silti vielä hengissä. Tsemppiä toverit!

    • Anonyymi

      Viikonloput ja juhlapyhät voivat olla pitkäänkin hyvin vaikeita ajoittain eron jälkeen. Arki on usein helpompaa jos ja kun töissä käy ja se pitää pään niin sanotusti kasassa kun on rutiinit joiden mukaan vaan menee ja tekee kuin robotti vaikka välillä. Onneksi on työ.

    • Anonyymi

      Vinkki hyvästä sarjasta tänne joka on imaissut ihan mukanaan itseni ainakin. Areenassa Kotilahden kutsu- Summertiden. Sitä katsellessa unohtuu muu maailma vähäksi aikaa. Suosittelen. ♥

      • Anonyymi

        Oon myös katsonut sitä ja innolla joka perjantaita odottaa että 5 uutta jaksoa ilmestyy. Saa viikonlopuksi mukavaa mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oon myös katsonut sitä ja innolla joka perjantaita odottaa että 5 uutta jaksoa ilmestyy. Saa viikonlopuksi mukavaa mieltä.

        Juuri täälläkin katsotaan sunnuntain leppoisuudessa perjantain jaksoja jäikin viikko sitten jännään kohtaan. Tykkään myös todella paljon, ihanaa kun tietää että on jotain odotettavissa viikonlopuksi. Mut entäs sitten kun sarja loppuu? Täytyy varmaan katsoa uusiksi ennen kuin poistuu Areenasta. Saa nähdä tuleeko 2.kausi ja jatkoa. Täytyy jäädä odottamaan.

    • Anonyymi

      Aloittajalta iltaa, kiitos paljon sarjavinkistä. Katsoin jo ekat pari jaksoa ja innostuin. Vielä tänään ehkä yksi jakso iltapuuhien jälkeen peiton alla. Siihen on hyvä sitten nukahtaa ja jaksaa taas uuden työviikon toivottavasti. Hyvää yötä ja kauniita unia! 🩶

      • Anonyymi

        Öitä kaikille! ☆☆☆

    • Anonyymi

      Mukava sadepäivä pitkästä aikaa täällä päin ainakin. Nautin. Ihana ropina. ☔ Ja raikas tuoksu, happirikasta ilmaa.

      • Anonyymi

        Täällä sataa nyt myös illan pimetessä...ihanan rauhallista ja raikasta pitkän kuuman kesän jälkeen. Voi kääriytyä peiton alle ja poltella kynttilöitä ja lyhtyjä. Tykkään!🕯🍂 Kotilahti kutsuu taas aloittajaa illaksi. Minkä muilta puuhilta ehtii.

    • Anonyymi

      Hei. Miten ihmiset toimitte jonkun valehtelevan ihmisen kanssa jos hän jää toistuvasti kiinni niistä mutta ei ikinä voi myöntää tekojaan. Onko ainut ratkaisu katkaista välit ihan lopullisesti ja suoraan estoon kun on jo yrittänyt liian kauan niin sanotusti selvittää tilannetta vai mitä tekisitte tai olette tehneet? Voiko luottamus ihmiseen koskaan palata kun muuttuuko tavat jos jollakin on vaan keino selviytyä kaikesta valheilla elämässä. :(

      • Anonyymi

        Hei, itse painiskellut samojen mietintöjen kanssa. Valehtelu on joillekin ihmisille ilmeisesti ollut ehkä jo aika nuoresta tapa ja tottumus jollahe koittavat luovia tekemistään virheistä ja muista ikävistä jutuista läpi. He eivät halua tai pysty/ osaa kantaa vastuuta teoistaan tai itsestään siinä määrin että voisi pysyä totuudessa.

        Ehkä uskovat jopa itse omiin valheisiinsa. Mutta näiden ihmisten kanssa elämästä ei kyllä tule mitään muuta kuin ainaista kaaosta,riitaa, konfliktia siis kaikkea huonoa. Ja alkaa myös voimaan huonosti monin eri tavoin. Minä olen ainakin joutunut lopulta tekemään päätöksen etten enää ole missään yhteydessä eli myös kaiken varalta estot päälle eikä se ole loukkaamista vaan itsensä suojelua vaikka ihan varaltakin vaikkei mitään tulisikaan.

        Kun on elänyt tällaisen elämän painolastin kanssa niin seuraukset on valitettavia ettei usko meinaa palautua millään oikein kehenkään ja luottamuspula jäytää takaraivossa. Vielä en ole itse niin pitkällä että tietäisin miten luottamuksen ihmisiin saa ihan kunnolla takaisin mutta apuja onneksi löytyy ja puhua kannattaa. Tämä on siis vain minun kokemukseni ja näkemykseni tai yksi näkemys asiasta, tilanteet ja ihmiset ovat kaikilla hyvin erilaisia. Mutta muista ettet ole yksin, meitä on muitakin ja koita suojella itseäsi pahalta ja puhua jollekin tilanteestasi ja tunteistasi.

        Paljon voimia ja toivoa, luottamusta omaan tulevaan elämään joka tapauksessa toivon! Hyvää syksyä, ulkoilu metsässä rauhoittaa myös mieltä ja hermostoa kaiken ikävän keskellä elämässä syvään hengitellen. 🍁🍂🤎

        Kiitos tästä ja samoin sinullekin tsemppiä elämään ja hyvää syksyä! Eiköhän elämä taas jossain vaiheessa ala valaistumaan. 🙏🌠

        Yksi palstan ongelma on juuri tämä: ihmisistä puhutaan yleisellä tasolla kuin he olisivat kaikki samanlaisia. Totuus on, että tilanteet ja ihmiset vaihtelevat. Jos aina leimaa toisen valehtelijaksi, vaikka ei oikeasti tiedä, siitä seuraa lisää epäluottamusta – eikä kukaan hyödy siitä.

        No sinua edeltävä nimenomaan korosti lopussa että on vain hänen kokemuksensa ja ajatuksensa asiasta ja ihmiset sekä tilanteet ovat niin erilaisia vaikeissa olosuhteissa. Eli ihan samaa tarkoitti kuin sinäkin. Ja jos joku jää toistuvasti kiinni todistetusti valheistaan niin eihän se ole sama asia kuin jos ei tiedä oikeasti. En nyt ihan ymmärtänyt sun pointtia mutta ehkä voisit selittää enemmän siitä niin tulisi keskustelua tästä ja ymmärrys kasvaisi mitä kukin tarkoitti. Ei kukaan tarkoituksella varmaan halua epäluottamusta omaan elämäänsä hakea. En oikein usko niin ikävä tunne se on jos ei voi luottaa johon kuhun läheiseen ihmiseen esimerkiksi. 😕🙁😟 Vaikeita asioita joka tapauksessa ja vaikeita selvittää, sopia myös ja saada entiset välit kuntoon.

    • Anonyymi

      6 poistettua viestiä, mitähän niissäkin on ollut ja miksi kellään olisi tätä ketjua vastaan mitään. En ymmärrä yhtään välillä tätä suomi24 ihmisten touhua. Luulisi että tässä ei ainakaan ole mitään provosoivaa tms mutta ainahan löytyy heitä joita ärsyttää ihan kaikki mahdollinen tässä elämässä. 🫣

      • Anonyymi

        No täällä palstan seassa on niin paljon ihmisiä jotka voivat huonosti ja purkavat oloaan tänne kun ei ilmeisesti mitään muuta väylää ole, jotain kiroilua ja rumaa kielenkäyttöä todennäköisesti tai mitä ikinä. Kovin helposti täällä ei edes poisteta mitään. Liian huonosti toimii ylläpito ja löysin rantein niin sanotusti. Mutta se on hyvä ettei niitä edes ehdi usein näkemään kun katoavat niin nopeasti sitä en tiedä miten ne katoaa ja mikä systeemi siinä on mutta hyvä kun ei tarvitse nähdä ainakaan. Ei tarvitse kenenkään pahoittaa mieltään ihan turhaan.

    • Anonyymi

      Sinkut osiossa oli juurikin tai on tuosta ylläpidosta meneillään asiaa joskin mennyt taas aika asiattomaksi yllättäen joidenkin sotkijoiden toimesta mutta ylläpidon toiminta on tällä hetkellä tapetilla ja moni ihmettelee sitä miten se toimii ja toimiiko ja keiden toimesta. Jos joitakin siis kiinnostaa lukea tai jakaa omia ajatuksiaan sinne. Niin sieltä löytyy ihan erillinen ketju asiasta.

      • Anonyymi

        Huomasin saman ja kerrankin ihan kunnon järkevä ja ajankohtainen, hyvä aloitus mutta pilattu taas kaikella muulla että itse asia eli ylläpito jäisi varmasti sinne taustalle tai mieluiten varmaan kokonaan paitsioon. Harmi.

        Sinkuissa on oma aika intensiivinen oma piirinsä ja pitävät ärhäkästi yhtä ja uusiin kirjoittajiin ei ehkä suhtauduta kovin lempeästi eikä mukavasti. Se on ikävän ohella aika tympeä paikka usein.

        Onkos täällä jotain omaa porukkaa niin sanotusti jotka pitävät yhtä ja uudet kävijät otetaan heti uhkana? Vaikuttaa kyllä aika hiljaiselta paikalta että ei taida olla ja oisko vaan enemmän muutenkin sellainen jossa käydään ja käännytään. Ihmisiä tulee ja menee. Tiedäpä häntä. :)

        Eiköhän tänne saa kaikki ihan vapaasti kirjoittaa. Kaikki ihan yhtä tervetulleita. Olisipa vaan vähän enemmän ajatustenvaihtoa eikä näin hiljaista aina. Mutta ehkä taas joskus tulee sellaista. Öitä!

        Mitä on kokemusta vähänkään noista ikävä-sinkut puolilta niin melkoisen ikävää ja kurjaa porukkaa on. Siellä ei tarvinnut kauaa katsella kun halusi äkkiä pois, tuli huono olo hyvin pian. Mutta jotkut tykkää ja on ihan koukuttunut niihin eli elävät elämäänsä joka päivä hyvin pitkälti siellä aamusta yöhön. Antaa kaikkien kukkien kukkia jokainen voi onneksi itse päättää mikä on itselle hyväksi elämässä. Hyvää viikonloppua jokainen kukka!

    • Anonyymi

      Sunnuntaipäivää! Tuo uusi aloitus ilmeisesti mieheltä kuinka ero tehnyt surulliseksi ja on yksinäinen vielä niin tässähän on ketju johon voi hyvin kirjoittaa ja jakaa tuntemuksia. Rohkeasti vaan. Ehkä helpottaa vähän niitä tuntemuksia. Varmaan myös naisten mielipiteitä tulee ja löytyy yhteistä. Miksi et kirjoittaisi ja voi vaikka syntyä yhteisiä kokemuksen juuria jne mutta niin kaikille se on usein yksinäistä eron jälkeen jos ei ole valmiiksi jo uutta mikä ei fiksua vaan ehkä eron jälkeen on tarkoituskin olla yksin sen aikaa ainakin että saa käsiteltyä entisen ja ehkäpä myös oppia yksinoloa ja huomata että ihminen pärjää kyllä ilman kumppaniakin se ei koskaan saisi olla suhteen syy ettei osaa olla yksin ja pakko vaan niin sanotusti olla joku. Ei hyvä alku ihmissuhteelle.

      Nykyään ihmiset vaan huonosti osaa sen taidon. Ja siksi se ehkä tuntuu ihan kamalalta kun ja jos joutuu tilanteeseen että jää yksin syystä tai toisesta. Joillekinhan toki ihan oma valinta. Joskus se on ehkä kuitenkin kohdattava. Viimeistään kun se koko elämän kestävä kumppani vaikka kuolee. Olen huomannut että kaikille se tulee eteen joskus tavalla tai toisella. Mutta surullista se kyllä on. Suru pitää surra ja vielä kerran surra. Ei se silti estä elämästä elämää jollain tapaa. Elämän on pakko jatkua. Surutyön keskelläkin. Pienin askelin.

      Voimia kovasti sureville ja yksinäisille myös mutta tässäkin on ketju johon voisi kirjoittaa siitä. Jos ei halua tai osaa puhua muille ja aina ei voi ehkä lähimmille puhua eikä loputtomiin eikä ihmisillä ole aikaa nykyään kuunnella eikä ehkä jaksamista/halua kuunnella. Tämä on yksi paikka mihin saa ja voi milloin tahansa purkaa tuntojaan vaikka keskellä yötä eikä häiritse kenenkään yötä tai elämää yli päätään.

    • Anonyymi

      Aloittaja ruokatauolta töiden parista näin etäpäivänä...moikkaa pikaisesti ja ilmoittaa että ei enää käy juurikaan täällä koska ei ihan tullut sellaista keskustelua ja ajatustenjakoa mitä olin ajatellut. Mutta ehkä joskus aina välillä kurkkaan mitä tänne kuuluu ja toivon todella että vaikka tähän ketjuun tai johonkin muuhun voisi kirjoittaa jos on oikein huono olla tai oikein hyvä olla tai ihan ok normaali olo :) mutta vaikka juurikin keskellä yötä kun ei voi soittaa kellekään tai jakaa tuntemuksiaan. Ja ei aina päivälläkään ole mahdollisuutta jutella koska ihmisten elämät on kiireisiä ja elämäntilanteet erilaisia. Jonnekin on joskus hyvä purkaa edes jotenkin jotain. Ettei kanna vaan sisällään yksin ihan kaikkea. Se ei tee ihmiselle hyvää pitkässä juoksussa.

      Mutta itse miellän että keskustelufoorumi on vastavuoroisesti tapahtuvaa joten itselle myös jonkun osallistuminen omiin juttuihin olisi ehkä ollut ihan kivaa mutta se jäi vähän puuttumaan joten toivotan ihan kaikille tasapuolisesti lempeää ja hyvää syksyä kuin myös elämää ja muistakaa että eron jälkeenkin elämä jatkuu jossain vaiheessa joskus vaikka se veisikin paljon aikaa useita vuosia jopa tai vaikka enemmänkin. Mutta jatkuu se koko ajan erotyön aikanakin ei se pysähdy koskaan. Kaikki kuuluu meidän elämäntarinaan. Joka ikinen hetki ja päivä, kaikki tunteet. Halaus kaikille sen tarpeessa oleville ja voimia ja toivoa! ♥ Kiitos tästä pienestä hetkestä elämässä yhdessä täällä. Ja nyt töiden pariin, se tuttu ja turvallinen kaveri, ne ei jätä eikä lopu koskaan. Tekemälläkään.

      • Anonyymi

        Harmi kun tästä ei tosiaan tullut sellanen mukava rento keskustelu jossa kuka tahansa ois voinut kertoa aina päivän fiiliksiään ja mietteitä. Sellaista tarvittaisiin mutta eipä se oikein oo kivaa jos ei oo kuin aina joku kirjoitus ja siihen ei vastaa kukaan. Samapa se on sitten puhua seinille melkein. Aloitus oli mielestäni hyvä ja tarkoitus aloittajalla myös. Ehkäpä se joskus vielä onnistuu. Ja ap voi myös palata tänne juttelemaan. Kaikkea hyvää sun syksyyn ja eloon ap myös! <3

        Minäkin huomasin tämän vasta ja olisin ollut ehdottomasti innostunut juttuseuraksi mutta harmillista kun myöhästyin siis. Hyvää syksyä Ap ja oli loistava idea. Jos palaat joskus kirjoita kuulumisia ja ehkä sitten voi vielä jutustella jotakin.

    • Anonyymi

      Minä näin nyt vasta tämän aloituksen ja harmillista kyllä ettei aloittajan hyvä idea saanut juurikaan ihmisiä innostumaan. Olihan tänne toki muutamat kirjoitelleet ihan kivasti yleisesti juurikin kaikesta mitä Ap varmaan tarkoittikin. Voihan tämä tästä vielä lähteä käynnistysvaikeuksista huolimatta sujumaan. Toivon niin! Hyvää syksyä Ap. 🍂🌻

      • Anonyymi

        Kiitos kiitos paljon teille kaikille ja katsotaan josko tämä ketju tosiaan lähtee käyntiin joskus niin tokihan jo vain silloin voin osallistua jutusteluihin. Jäädään katselemaan tätä kuin myös koko elämää ja syksyä. :) -Aloittaja 🤎🍁

        Kiva jos tuut mukaan vielä mahdollisesti, yritetään saada keskustelua aikaan. 🤗 Nyt hyvät yöt ja illan jatkot itse kullekin. Iltapalaa ja jotain sarjaa vielä ehkä Hormonit Yle Areena haha 😂 jospa se toisi hyvät unet. Tai sitten painajaisia. No ihan hauska sarja välillä jopa herkistää ihme kyllä.

        Se on aika huvittava sarja kyllä monella tapaa mutta on siinä syvempikin tarkoitus jos hoksaa ja olen myös väliin herkistynyt mutta enimmäkseen aika mustaa, hassua huumoria. Ja se joka paikkaan pissivä kissa on aika suuressa roolissa. Pelottavia ilmeitä välillä sillä kisulla. 😀 Öitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kiitos paljon teille kaikille ja katsotaan josko tämä ketju tosiaan lähtee käyntiin joskus niin tokihan jo vain silloin voin osallistua jutusteluihin. Jäädään katselemaan tätä kuin myös koko elämää ja syksyä. :) -Aloittaja 🤎🍁

        Nuo pari täällä mainittua sarjaa ovat itselläkin tosiaan katsonnassa tällä hetkellä. Areenasta löytyy yllättävän paljon ihan hyviä sarjoja mitä katsella iltaisin/viikonloppuisin ja joskus öisinkin jos herää eikä uni tule ihan heti. Niiden ääreen on hyvä nukahtaa uudestaan. Ja yrittää olla ajattelematta yöllä omia liian syviä ajatuksia. Ehkä nuo on kuitenkin enemmän naisten sarjoja kuin joista miehet innostuu mutta naisille voin hyvin suositella. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on aika huvittava sarja kyllä monella tapaa mutta on siinä syvempikin tarkoitus jos hoksaa ja olen myös väliin herkistynyt mutta enimmäkseen aika mustaa, hassua huumoria. Ja se joka paikkaan pissivä kissa on aika suuressa roolissa. Pelottavia ilmeitä välillä sillä kisulla. 😀 Öitä!

        Se Leo-kissa on melkoinen riiviö siinä ohjelmassa ja jopa pelottava, toisaalta on vaan yksin koko ajan en ymmärrä miksi se mies hankkinut koko kissan mutta toisaalta kissathan on itsenäisiä ja tykkäävät jopa olla yksin mutta oisi hirveää tuollainen pissiminen joka paikkaan. Mutta suuri rooli on kissalle ohjelmassa annettu.

    • Anonyymi

      En halua kirjoittaa edelliseen ketjuun liki 20 vuoden takaa jossa joku pervoilija käynyt yöllä kirjoittamassa lyhyen typerän puumerkkinsä... Eikö täällä todella ole enää muita kuin jotain pervoja ja trolleja ja kiusaajia. Luulin että edes täällä eropuolella voisi olla ihan ns. normaaleja ihmisiä ja jopa kesksutelutaitoisia mutta nykyään ei ainakaan kovin paljon näytä olevan. Jotkut pervot äijät käyvät yöllä kirjoittamassa ihan pashaa vaan ja siinäpä heidän panostuksensa. Tai tekevät jonkun keksityn aloituksen muka erostaan jopa 30 v. takaa. No tässä ketjussa sentään ollut yritystä ja kivoja juttuja. Kiitos siis tästä kaikille etenkin aloittajalle hyvästä ideasta ja yrityksestä! 🤗 Hyvät viikonloput.

      • Anonyymi

        *keskustelutaitoisia oli yritys kirjoittaa tuolla yhdessä kohtaa 😅 eikä siansaksaa

    • Anonyymi

      Huomasin myös jonkun ikipojun 42v. viime öiset typeryydet, taitaa sama ikipoika käydä öisin täällä nostelemassa noita kaikenmaailman 2006-2007 vuoden ketjuja jostain internetin ihmemaailmasta. Kun ei muutakaan keksi paitsi välillä keksii itselleen eroja ja ihan ihme hölinöitä. Samoilta vuosilta tai jopa 1999 tulleesta erosta. Joopa joo ja lehmät lentää.

      Tosi tylsää kun koko Suomi24 on nykyään ihan pelkkä trollaajien kiusapaikka ja kaiken maailman ääliöt täällä hyppii öisin vaan kun ei muuta tekemistä elämässä ole niin sotkemassa kaikkea. Kyllä on normiälyiset ihmiset tiukassa vaan kukapa tänne haluaa tulla kun ja jos tietää tämän menon täällä. Mieluummin keksii ihan muuta vain. Harmi sinänsä että tämäkin eropuoli voisi olla jotain ihan muuta ja tarjota vertaistukea mutta ei nykypäivän menolla kyllä. Uudet eivät vaan aina tiedä kun tulevat ja luulevat tämän olevan todellakin normaali keskustelupalsta. Äkkiähän se kaikille selviää että täällä on niitä normaaleja hyvin pieni osa porukasta. Jotain uudistusta tänne kaipaisi tai sama sulkea koko palsta kokonaan näillä säännöillä tai jollain olemattomalla ylläpidolla. Mutta samoin hyvää viikonloppua silti niille joillekin asiaihmisille. ☀️☀️

    • Anonyymi

      Syksyistä mutta lämmintä viikonlopun alkua kaikille aloittajalta. Annetaan noiden vanhojen ketjujen olla rauhassa täällä jos ihmiset niihin mieluummin vastailee ja keskustelee kuin uudempiin ketjuihin niin ilmeisesti sillä on joku tarkoitus. 20 vuotta sitten aloitettu ketju on varmaan aloittajan osalta jo historian havinaa monilta osin mutta antaa ketjun elää jos se nyt palstalaisia ja ikipoikaa miellyttää. Jos tämä ketju ei tuntunut siltä että täällä olisi voinut jutella juurikin noista yksinäisistä illoista ja oloista mistä ehdotettiin alussa niin jostain syystä ei haluttu. Eikä eroista eikä niiden aiheuttamista tuntemuksista tai mikä voisi helpottaa.

      Joten itse nyt jo annan lopullisesti olla kun ei kerran tämä ketju eli uudempi kuin 20 vuotta vanha kelpaa suunnilleen samasta asiasta niin kyse on jostain mitä ei ymmärrä tai pelkkää kiusaa ehkä sitten. Ja kiusankohteeksi en tänne jää. Ilmeisesti ketjun aloitus oli liian ärsyttävä sitten tai aiheutti jotain kun heti alkoi ikävillä syytöksillä yli päänsä. Mutta positiivisin mielin palstan kokeneena nyt jatkamaan elämää. Ei ollut mun juttu tämä paikka. Se ei haittaa eikä mitään, kivoja hetkiä muissa ketjuissa teille muille ja noissa vanhemmissa aloituksissa. Kiva kun jotkut on osanneet tehdä mieluisia joten heippa minun osaltani. 👋😊 Voikaa hyvin nyt ja tulevaisuudessa. 🙏

      • Anonyymi

        Tämä oli just hyvä ketju jossa ois voitu jutella ihan kaikesta erosta, sen kokemuksista, elämästä, iloista, suruista ja vaikka ihan vaan mitä on tehty ja myös tsemppailla toisiamme. Tykkäsin. Kiitos Ap sun juttuja oli mukava lukea kun osasit kirjoittaa jotenkin kivasti ja elämänläheisesti ja niihin pystyi samaistumaan hyvin moni varmasti, ainakin minä. Olisit vaan jäänyt vielä, antaa kiusaajien olla omassa pahassa olossaan ja kurjimuksessaan. Niistä ei kannata täällä välittää ikinä. Mutta ymmärrän kyllä jos ei ole tottunut sellaiseen.

        Hyvää syksyä ja jatkoa elämään sinulle. Itseä piristi kaikki hyvät jutut tässä ketjussa kun ei ole niin hyvä olla vielä eron jälkeen ja yksin olo ahdistaa välillä niin että on ihan fyysisiä oireita. Mutta löysinpä pari uutta sarjaa joita katsoa viikonloppuisin kun on aikaa nyt. ♥️ Jotenkin tyhjä tunne kun kuukauden tätä ketjua joka päivä illalla lukenut töiden jälkeen. Sellaista elämä on pienestäkin hyvästä joutuu usein luopumaan.

    • Anonyymi

      Tietääkö joku mistä noin todella vanhoja ketjuja voi kaivaa esiin tänne ja sen Aloittaja oli eronnut jo 2007 vuonna yli 10 vuotta sitten eli ei ihan nuoresta ihmisestä enää ole tänä päivänä kyse liekö edes hengissäkään vai päässyt jo paremmille maille. En tiedä onko noita edes kovin fiksua tai asiallista nostaa jos ihminen ei itse haluaisi tai vaikka jo mennyt pois maanpäällisen elämän vaivoista. Ihan kummaa kuka noita nostelee ja miksi. Mikä tarkoitus kun ihan samantyylisiä on todella tälläkin hetkellä ollut tarjolla. Samaa asiaa eri paketissa. Luulen että jotain kiusaa tuo on tai kateutta joitakin kohtaan täällä. Mutta minusta ylläpito voisi poistaa nuo monta kymmentä vuotta vanhat ketjut ehkäpä aloittaakin toivoisi nykyään niin. Vaikka sitten pilven reunalta ja sitä suuremmalla syyllä tulisi poistaa. Älä välitä Ap tämä on ihan pimeä paikka ja suurin osa jotenkin häiriintyneen kirjoissa tai seonneita, kiusaajia jne. Voi sinäkin hyvin ja itse saanut näistä ihan tarpeeksi joten lähden sun mukana samalla oven avauksella. 😊👍

      • Anonyymi

        Ei kyllä mitään hajua noin vanhoista aloituksista mistä niitä löytyy ja tosiaan ap oli jo siinä vaiheessa eronnut kymppi vuotta sitten eli 1997 joten haloo ihmiset katsotteko yhtään noita ketjujen päivämääriä mihin alatte kirjoittamaan. Täällä on nyt joku ihminen joka nostelemassa noita ketjuja ja kymmenen vuoden takaisetkin vanhoja joita nosteltu myös tiuhaan... Ylläpito asialla? Ehkä voisi elää ihan tässä päivässä ja tässä vuodessa. Mutta ihan sama tämä paikka todellakin on pimeä. Se kuvaa hyvin monin tavoin tätä. :/ Pimeää viikonloppua pimeille ihmisille. Mut ton ketjun aloittaja todella lepäilee varmaan jo vihreämmillä nurmilla. Ei ole asiallista minustakaan ei nostella ehkä jo edesmenneiden ihmisten kirjoituksia.

    • Anonyymi

      Ap on varmaan vähän nuorempi kuin nämä mummelit ja peräkammarin pojat täällä joten antaa niiden olla keskenään ja kaivaa 100 vuotta vanhoja kirjoituksia ehkä se alkaa jo lähennellä heidän omaa ikäänsä. Hyvää tulevaisuutta sulle Ap ja mukava kun kävit täällä ilonamme. Arvasin ettet kauaa jaksa ei tänne koskaan jää ketkään hyvät ja fiksut ihmiset eikä yhtään nuoremmat. Ne voi käydä kääntymässä mutta jatkaa pian matkaansa. Ja ihan oikein niin. Ei tänne kannata jäädä homehtumaan. 🙁

    • Anonyymi

      Ap herätti ilmeisen selvästi kateutta kun oli reippaan, ystävällisen ja sen oloinen ihminen mitä täällä ei yleensä ole. Niin tottahan toki se herätti pahoja viboja ihmisille jotka rypevät jossain itsesäälissä ja eivät osaa olla hetkeäkään yksin tai ilman miestä/naista. Eikä se tarkoita ettei surisi eroa ja se tuntuisi vaikka miltä. Mutta kyllä ihmisen on myös pakko osata elää ilman jotain puolisoa jos se pakko on. Joskus ero on pakko kun toinen jättää tai joku muu pakottava syy siihen tai sitten se toinen kuolema korjaa toisen vierestä pois. Se on aika raakaa jos ei sitä ennen ole yhtään oppinut olemaan ilman sitä toista ihmistä. Jopa liitossakin olisi hyvä siksi opetella olemaan välillä erillään. Yksin tänne synnytään ja yksin täältä lopulta lähdetään ilman ketään mukana. Se on totuus.

      • Anonyymi

        Ei yksin oleminen tai eläminen edes mitenkään niin kauheaa ole. Totta kai alkuun on tottuminen eron jälkeen mutta voi joskus opettaa paljon ja saa ainakin elää ja olla juurikin niin kuin hyvältä tuntuu. Eikä tarvitse riidellä jne puolison kanssa siis. Pitää vaan nähdä ne hyvätkin puolet toki huonojakin on. Mutta elämä on täynnä kompromisseja. Ja myös valintoja nähdä asiat monin eri tavoin. Hyvää yötä!

    • Anonyymi

      kyllä se yksin olo alkuun ainakin aika raakaa ok, mun mielestä. ei varmaan kyllä,kaikille

      • Anonyymi

        Niin se vaatiikin asian ja eron käsittelyä ja aikaa, totuttelua ja eihän kukaan ole väittänyt että olisi alkuun helppoa. Kaikille se on alkuun varmasti vaikeaa ja kylmää kyytiä. Mutta siihenkin kuin niin moneen muuhunkin asiaan elämässä on ehkä joskus pakkoa tottua. Ja siihen auttaa juurikin se aika. Tiedän tosin ihmisiä jotka ei osaa olla ikinä yksin ja siksi on ihan sama kenen kanssa elää ja on kunhan joku on vaan aina vieressä. Sekin on ok jos itselle sopii eikä tunnu huonolta. Onneksi kaikki saa ja voi elää niin kuin parhaakseen näkee. Upea tähtitaivas muuten ulkona kun vein roskat ja ihmeen lämmintä vielä yöllä. 🌠

    • Anonyymi

      Kaikille tulee varmasti enemmän tai vähemmän eron jälkeen pidemmän aikaa välillä oloja että on yksinäistä ja tulee kaipuu entiseen jolloin oli puoliso rinnalla tai edes samassa asunnossa jos ei muuta. Siihenkin tottuu. Niinhän Ap kertoi myös että oli tullut nyt jokin yksinäisyyden aika taas ja siksi ajatteli kokeilla löytyisikö juttukavereita täältä. Ehkä se on pidempään eron jälkeen sellaista että välillä on ihan ok ja sit tuleekin takapakkia ja yksinäinen olo enemmän taas. Ihan luonnollista luulisin kaikille. Eikä ne mukavia hetkiä eikä tunteita ole. On vaan itkettävä, kestettävä, haettava apua, saatava tukea lähimmiltä tms. Sekin tunne ja yksinäinen olo helpottaa taas joku päivä joskus. Mikään paha tai huono tunne ei yleensä ole ikuista. Voimia kaikille jotka kokevat juuri tänä yönä ja tällä hetkellä elämässä yksinäisyyttä. Turvallista yötä ja hyviä unia.

      • Anonyymi

        Näitä takapakkeja todella tulee eron jälkeen vielä pitkäänkin. Niitä ei kannata säikähtää vaan nekin menee ohi jossain kohtaa. Itselläni juuri takapakit menossa ja kaikenlaista ikävää olotilaa meneillään mutta pakko luottaa että tästäkin selvitään vielä hengissä.

        Samat tunnelmat täällä joten et ole yksin. Koitetaan jaksaa ja ehkä aurinko paistaa joskus vielä risukasaankin niin kuin tuolla ulkona koko päivän paistanut mutta oma mieli ollut tänään hyvin musta. Viikonloput on vaikeita...😩 arki on helpompaa.

        Arkisin on jotenkin helpompi olla ja hengittää myös minusta. En tiedä mistä se tulee mutta niin on vaan ja juhlapyhinä on edelleen sellainen ikävä varjo myös ja en oikein odota jouluja enkä muita enää niin kuin taas ennen tein. Itse reagoin henkisen pahan olon lisäksi myös fyysisellä pahalla ololla jos on ikävämpi vaihe ja se vie äkkiä heikkoon kuntoon kun ei saa syötyä juurikaan ja usein nukkuukin huonosti. Välillä on kyllä todella kaduttanut että menikään naimisiin. Olisi ehkä ollut parempi jättää väliin mutta tarinaa ei tänne halua sen kummemmin kertoa. Pasha homma oli mutta tulipahan tehtyä.

        Tiedän tuo fyysinen eli somaattinen puoli on todella raskasta ja kurjaa kaiken muun lisäksi vielä. Kuin olisi ihan oikeasti sairaana ja ei jaksa mitään. Voimia ja toivoa sulle, mulle ja muillekin jos jotkut reagoi niin. Monet onneksi säästyy siltä ja selviää henkisillä haavoilla ja ruhjeilla, ne olisi riittäneet kyllä.

    • Anonyymi

      Katsoin tylsyyteen ensitreffit alttarilla ja no se hyvä puoli oli ainakin ettei tullut sen perusteella yhtään avioliittoa ikävä eikä ketään ihmistä nyt jotenkin oli ankeaa menoa ja olemista ihan joka parilla. Muutenkin jo aikansa elänyt ohjelma. Mutta nyt jotain mielenkiintoista vielä ennen kuin jossain vaiheessa toiv uni voittaa. Öitä muille jo. 🌙🌙

      • Anonyymi

        Se ohjelma saa varmasti nuoret pysymään kaukana avioliitosta mutta ei sitä jaksa tosiaan edes kukaan varmaan katsoa kun niin kauan jo pyörinyt paitsi vauvapalstan mammat kyllä katsoo ja kova kuhina on joka vuosi kun ruoditaan niitä ihmisiä, oikein ihmisteurastus.

        Se ohjelma on ihan huono ainakin nykyään ja paritetaan täysin epäsopivia ihmisiä toisilleen ja saadaan aina jollekin sydänsurut aikaan. Mitä järkeä. Taitaa vaan julkisuutta metsästää ihmiset siellä. Ei rakkaus väkisin synny eikä yhtäkkiä jossain alttarilla. Sen nyt tietää.

    • Anonyymi

      Ihanaa yhdestä viikonlopusta taas selvitty ja huomenna alkaa arki ja työt. Olen kiitollinen. 🙏 Jotain pientä kivaa voisi vielä keksiä tähän iltaan mutta ei ensitreffit alttarilla jotain ihan muuta katsottavaa tai sitten voisi lukea. Kuunnella musiikkia. Mukavaa ja aurinkoista uuden viikon alkua ihan jokaiselle säädylle, luvannut vielä melko lämmintä ja valoa meille ennen marraskuun ja tulevan talven pimeyttä... ☀️🍁

      • Anonyymi

        Tänä kesänä ja syksynä on kyllä aurinkoa riittänyt ja lämpöä. Saapa nähdä milloin loppuu ja alkaa perinteiset syksyisemmät ilmat ja sadettakin voisi vaikka tulla kun tykkään sateen ropinasta. :) Mutta nautitaan nyt valosta vielä kun sitä on.

    • Anonyymi

      Nyt on ollut huono viikonloppu täällä päässä ja kaikkia vuosipäiviä lähiaikoina. On surullinen ja tyhjä, huono olo. Ja kaipa pakko sanoa että vähän ikävä mutta yritän sinnitellä ja muistaa että tämäkin menee ohi. Kiitos kun sai kirjoittaa johonkin. Kauniita unia! ♥️

      • Anonyymi

        Niin on minullakin. Terveisin eräs mies.

      • Anonyymi

        Kirjoitin siis kun olen aika vasta eronnut avioliitosta. Minulla ei vielä kauaa ole erosta niin kai tämä ihan normaalia, voimia sinulle eräs mies jos sinulla sama tilanne elämässä ilmeisesti päällä. Onneksi huomenna töihin ja saa ajatuksia muualle. Toivotaan että saadaan nukuttua molemmat. Öitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on minullakin. Terveisin eräs mies.

        Ei oikein vakuuttanut tuo eräs mies. Olisi ollut kohteliasta jotain sanoa takaisin ihmiselle joka toivotti sinulle voimia ja muuta. Tuskinpa olet mikään eronnut, sen vaan aistii jotenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oikein vakuuttanut tuo eräs mies. Olisi ollut kohteliasta jotain sanoa takaisin ihmiselle joka toivotti sinulle voimia ja muuta. Tuskinpa olet mikään eronnut, sen vaan aistii jotenkin.

        No öisin täällä käy epämääräistä porukkaa kunhan kiertävät kaikki osiot löytyiskö jostakin jotain mihin voi hölmöillä tai kirjoittaa. Jos huomaa että joku muu on hereillä tai kirjoittaa vaikka asiaakin. Niistä ei kannata välittää. Niille aivan sama kuka on tai mikä ketju tms.

    • Anonyymi

      Tänään on yksi tärkeä päivä mutta täytyy yrittää keskittyä muihin juttuihin. Koko ajan silti taustalla painaa. Voisipa joskus saada muistinmentyksen. Iloa tiistaihin muille ja rohkeutta ja toivoa. 🙏

      • Anonyymi

        Voimia sinulle paljon. Ja itsellekin toivon. 💚

      • Anonyymi

        Eli muistinmenetyksen korjaan jos vielä ehtii. :)

      • Anonyymi

        Nuo tietyt tärkeät päivät voivat olla pitkäänkin raskaita ja surullisia ja en tiedä eihän niitä ehkä koskaan unohda täysin liekö se edes mahdollista mutta niiden päivien suhteen olotila muuttuu erilaiseksi ajan kuluessa ja elämä jatkuu vaan aina ja seuraava päivä koittaa. Mutta alkuun ne on erityisen ikäviä ja toivoisi jopa ettei muista. Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen...menikö joku laulu noin...🎶

    • Anonyymi

      Eron jälkeen huomannut miten ihmissuhteet ovat nykyään vaikeita ja yhä vaikeampi luottaa kehenkään ja tuntuu että ihmiset ovat hukassa ja eivät tiedä yhtään mitä haluavat. Myös pahuutta ja kieroutta on. Lauletaan että maailma on kaunis ja hyvä elää siinä...tällä hetkellä tuntuu että maailma on enemmän vaan paha paikka. 😟 Mutta ehkä syksy toi vaan jonkun kaipuun entiseen ja kaikkeen. Huomenna tai ensi viikolla maailma voi olla jo kauniimpi taas. 🤎

      • Anonyymi

        Se on kaunis laulu ja saa kyyneleet usein silmiini sekä haikealla että kiitollisella mielellä. Toivon että meidän kaikkien maailma olisi aina edes pikkuisen parempi ja kauniimpi nykypäivän melskeessä ja epävarmuudessa. Lohtua sinulle edellinen kirjoittaja yöhön ja tulevaan.

        Kyseinen laulu on ihana, sitä on tullut itselläkin kuunneltua eron jälkeen paljon, ja itkettyä myös mutta itku tekee hyvää ja antaa sen tulla. Joku päivä ei enää itketä ehkä. Sitä odotan, uskon ja luotan vakaasti että se päivä tulee vielä. ☀️

        Kyllä se päivä koittaa kaikille (meille) joilla on murtunut mieli ja särkynyt sydän ehkä vielä tällä hetkellä. Mutta joskus se 💔 on taas ♥️. Elämä voittaa sitten kun suru helpottaa ja aika on tehnyt tehtävänsä. Hyvää ja aurinkoista viikonloppua ihmiset. Ei luovuteta. Joskus tarvitaan taistelumieltä.

    • Anonyymi

      Hei, Aloittaja kävi katsomassa mitä tänne kuuluu pitkästä aikaa ja olen iloinen että ihmiset on voineet kertoa tuntemuksiaan sekä suruja että ilon hetkiä tänne öin ja päivin. Tämä ei herätä ketään yölläkään. Elämä on välillä raskasta ja tuntuu pimeältä mutta pimeän ja yön jälkeen koittaa aina aamu ja valo tavalla tai toisella joskus se ottaa paljon aikaa mutta sitä kannattaa odottaa. Syksy etenee ja päivät lyhenee pikku hiljaa mutta kaunis ruska alkaa olla luonnossa ja iltaisin voi poltella kynttilän ja lyhtyjä ne tuo lohtua ja valoa iltoihin. Toivoa ja rauhan hetkiä kaikkien elämään. ♥ Pitäkää huolta itsestänne ja myös toisista. 🙏

      • Anonyymi

        Kiva "nähdä " Ap sinuakin ja kiitos tästä ketjusta ja ideasta. Tänne on hyvä käydä kääntymässä ja kirjoittamassa jos tuntuu että liian suuri möykky taas rinnassa ja vatsassa painaa. Vaikka kukaan ei edes lukisi. Se ei ole se pääasia. Mukavaa lokakuuta sullekin ja voi myös itse niin hyvin kuin mahdollista on. 😊

    • Anonyymi

      Hyvää yötä täysikuuta! Älkää murehtiko liikaa.

      • Anonyymi

        Niin tosiaan se on tass tämän kuun täydenkuun aika. Nyt on vaan jotenkin liikaa työstressiä ja eksä kummittelee mielessä liikaa vaikka ei saisi kun eteenpäin on elävän mieli joten ei nyt jotenki kuukaan jaksa piristää. Ihan tylsä olo. 😟😥 Höh.

        Tass=taas eikä osaa ees kirjoittaa :/ ei hyvin mee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tass=taas eikä osaa ees kirjoittaa :/ ei hyvin mee.

        Satuin juuri paikalle ja aattelin kirjoittaa että onneksi täysikuu tulee joka kk eli kyllä se joku kerta vielä ehkä piristää. Ja kirjoitusvirheitä tulee ne ei haittaa yhtään. Tiedän niin tuon tunteen eron jälkeen vielä aika pitkään välillä. Onneks mulla jo kauan siitä mutta muutama väliero silti välissä mutta kyllä se avioero oli pahin. Ei voi edes verrata. Tsemppiä ja taistelutahtoa. Kyllä ne tylsät päivät vaihtuu välillä parempiin taas aikaa en sano enkä tiedä mutta joskus.

    • Anonyymi

      Mitä sitä keskustelemaan enää. Mieti miksi niin kävi ja opit jotain itsestäsi. Se kehittää.

      Se on huono fiilis jonkin aikaa, mut se menee joskus ohi.

      Jos rehellisesti syy ei ollut sinun, löydät varmasti paremman.

      Jos syy oli sinun, koita kehittää itseäsi ettet ryssi samalla tavalla uudestaan.

      • Anonyymi

        Niin mistä keskustelemaan erosta vai ja kelle sinä tämän suuntasit? Mutta kiitos neuvoista vaikka tuskin oli minulle mutta kaikkihan täällä on outoja toisilleen ja luultavasti eronnut eli ihan kaikille siis käy. Aika suoraa puhetta mutta kaikilla on oma tyylinsä. Luulen että kaikki miettii aika paljonkin eron jälkeen monelta kantilta asioita ja itseään ja ihan kaikkea. Hyvät yöt!

        Kyllä silti erosta saa ja kannattaa puhua ja purkaa jos on huono olo tai jotain muutakin. Ainakin jollekin vaikka luottoihmiselle tai joskus jopa ammattilaiselle. Tärkeintä että puhuu. Ei kaikkea kannata yksin vaan miettiä. Mutta ehkä joillakin menee ero niin ettei ole tarvetta puhua ikinä. Mikä vaan on itselleen hyväksi. Se on tärkeintä.

        Suurin osa haluaa puhua ainakin jollekin jossain vaiheessa ja purkaa tuntojaan. Mutta jotkut ehkä haluaa pitää kaiken itsellään tai sitten ei ole vaan tarvetta puhua mikä on noin suurissa elämänkriiseissä aika erikoista mutta ihmisiä on joka junaan tosiaan ja kunhan kaikki vaan selviää jotenkin eri elämänvaiheista niin sehän se tärkeintä. Mutta suosittelen puhumista se helpottaa aina ja keventää vähän taakkaa jos sitä siis on.

        Musta tuntuu että on aika puheelle ja välillä jossain vaiheessa eroa aika hiljaisuudelle ja yksinololle ja rauhalle, sitten taas voi tulla valtava tarve puhua ja jakaa tuskaansa ja tunteitaan. Erossa on pitkään melkoista tunnemyrskyä usein. Sitä ei kannata säikähtää vaikka eihän se mukavaa ole.

    • Anonyymi

      Täällä oli puhe siitä Kotilahden kutsu sarjasta niin voi ei kun loppui surullisesti nyt ihan itkeä piti 😥 mutta 2 jaksoa enää ja se oli siinä sitten se sarja perjantaina. Ollut hyvä ja kiva sarja paitsi tämä jakso 50. oli hyvin surullinen. Täytyy varmaan katsoa uudestaan syksyn aikana ja ennen kuin poistuu Areenasta.

      • Anonyymi

        Minäkin katsoin sen surullisen jakson nyt illasta ja itketti kyllä niin että meni unet ja huomenna on raskas päivä töissä. Mutta siis hyvä ja tunteikas, koskettava jakso ja kaksi viimeistä perjantaina sitten viikonlopun alkuun. Nukkukaa muut hyvin, minäkin koitan epätoivoisesti saada unta edes vähän.

        Se oli osattu tehdä koskettavasti kyllä tuo jakso mutta ei paljasteta enempää jos jollakin katsomatta ja varmaan on jos television kautta seuraa jaksoja eikä putkeen areenasta. Siellä ollaan jäljessä aika paljon. Enää 2 jaksoa tulee areenaan huomen aamulla ja luin jostain ettei enempää jaksoja ole kai tehty. Se sarja loppuu siihen ainakin toistaiseksi. No 52 jaksoa olikin jo paljon. Se sarja on auttanut vähän omien murheiden ja surujen, ikävän kanssa. Siinä on ollut myös eroja ja kaikki ei ole mennyt kuin saduissa. Ja yli päänsä vienyt ajatuksia muualle hetkeksi kun eläytynyt siihen. Miksi ero ottaakin niin kipeää vaikka jotenkin järjellä tajuaa asiat. Silti sattuu ja joka aamu itkettää edelleen...Aamut on usein hankalimpia. :(

    • Anonyymi

      Ero ja suru valvottaa. Voisinpa nukkua. :( Itkettää mutta itku ei tule.

      • Anonyymi

        Toivottavasti olet saanut edes vähän unta. Tuo on hirveä vaihe kun ero valvottaa ja on niin paha olo ettei oikein tiedä miten olisi. Kovasti voimia ja jaksamista. Koita jaksaa ja usko että se vielä joku päivä helpottaa. 😟🙏

        Nuo on raskaita hetkiä elämässä, avioero on yksi elämän pahimmista kriiseistä ja muistakaa ihmiset hakea saikkua ja apua jos olo menee tosi huonoksi eikä saa nukuttua. Ei sitä jaksa töissä käydä liian vähillä unilla ja jos olo on tosi huono. Ei sairaslomaa tarvitse hävetä. Kaunis syyspäivä ja ruska, se on kaikille ulkona ihan ilmaiseksi ja luonto ei kysy onko eronnut vai ei tai mitään muutakaan koitetaan hakea lohtua ja toivoa sieltä. 🍂🍂☀️🍁

    • Anonyymi

      Kotilahden kutsu katsottu, vähän pakko myöntää että viimeiset pari jaksoa ei oikein enää vetäneet niin kuin alku ja loppu/viimeinen jakso erityisesti mielestäni lässähti. No katsottu on ja ei muuta kuin etsimään uusia sarjoja. Jotenkin haikea mieli ja kumma olo. Olisipa joku hyvä ja ymmärtävä ihminen jonka kanssa puhua kun tuntuu että mielessä on ollut jo liian kauan liikaa asiaa joita ei oikein yksin saa järjestykseen. Mutta täytyy vaan koittaa pärjätä ainakin vielä. Jospa se tästä. Toivottavasti muilla ok olo ja ihan hyvä mielikin jopa.

      • Anonyymi

        Tietääkö joku muuten tuleeko tuosta sarjasta vielä jatkoa eli 2. kausi? Jos on tietoa olisi kiva jos kerrotte. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietääkö joku muuten tuleeko tuosta sarjasta vielä jatkoa eli 2. kausi? Jos on tietoa olisi kiva jos kerrotte. :)

        Yritin etsiä netistä mutta jotenkin epäselväksi jäi voisiko sarjaan vielä tulla jatkoa ja ostetaanko Suomeen ja ottaako Areena. Pientä toivoa ehkä on mutta ei ollenkaan varmaa. Tuo eka kausikin oli aika uusi kun 2024 tehty. Itsekin juuri katsoin loppuun, loppu oli vähän pettymys itsellekin ja aika arvattavissa. Sarja oli keskeltä kautta parhaimmillaan. :) Nyt nukkumaan, vettä satelee ulkona jospa se nukuttaisi hyvin. Yksinäinen olo täälläkin mutta eipä auta. Öitä!

    • Anonyymi

      Heipä hei hyvää iltaa :) Luppakorva ei nyt seikkaile taas mutta minä seikkailin myös internetin ihmemaailmassa ja kovin jäi tuon kyseisen sarjan jatko epäselväksi. Niin kuin sitä tällä hetkellä kuvattaisiin siis jatkoa eli 2.kautta mutta sekin olisi kesken vielä ja päätyykö se koskaan Suomeen niin ei tiedä. Oudon hämärästi piilotellaan tuleeko yli päänsä tuota toista kautta. Kaikki oli hyvin epävarmaa mitä löysin. Mutta jotenkin tietyllä tapaa jään odottamaan jatkoa ja toisaalta taas en tiiä tarvisko sitä jatkaa mitenkään.

      Mutta sarja oli alun jälkeen parhaimmillaan ennen loppua. Eli jaksot 6-45. Sai unohtaa omat jutut ja murheet kun sitä katsoi ja minä ahmin aina kaikki 5 jaksoa mitä pystyi areenasta hyvin nopeasti. En tiiä mitä sitä nyt tänä iltana katsoisi. No eiköhän jotain löydy ja ainakin 15.10 eli ensi ke alkaa taas tämän vuoden pentulive. Siinä on pariksi kk koiria ja niitä pentuja mitä ihastella. Tulee yötä päivää livenä. 🤗

      Mutta ei me eronneet olla yksin, olen kuullut hyvin monesta suunnasta kuinka paljon taas eroja tullut ja ihmisillä on vaikea tilanne. Ei tietenkään kellekään toivo sitä mutta kohtalotovereita on vaikka niistä ei tiedä. Tähän iltaan kaikille sitä kaipaaville teetä ja sympatiaa kynttilänvalon kera. 🕯🍁

    • Anonyymi

      Tein äsken jotain mitä ei olisi pitänyt tehdä ja olin päättänyt etten enää ikinä tee. Höh nyt on jotenkin outo ja pettynyt olo itseeni mutta toivon että se epäonnistui ettei toinen ihminen edes tiedä siitä mitään. Uskon ja luulen niin että minua suojeltiin ettei se onnistunut ja kunhan vaan yksin tiedän sen nyt eikä toinen mitään. Se olisi parasta. No pitää olla itselleen armollinen joka tapauksessa ja se jää siihen onnistui tai ei mutta joku tunne on että ei onnistunut ja minua suojeltiin siten. Ja nyt unohdan koko asian ja jatkan taas elämääni. 🙁🙏

      • Anonyymi

        Eron jälkeen voi tulla niin monia asioita jatkuvasti mieleen ja jos jotain pientä hölmöä tekee josta ei seuraa kellekään vahinkoa eikä pahaa niin ei siihen maailma kaadu eikä kannata olla liian ankara itsellesi. Ja voihan olla että kaikki jäi niin sanotusti vain sulle kuten ehkä arvaan mitä mahdollisesti tarkoitit. Ole levollisin mielin ja jatka taas elämää eteenpäin ja koita saada nukuttua. Kuin me kaikki. Hyvää yötä!

    • Anonyymi

      Armoa ja itsesi hyväksyntää ja hyvänä pitämistä eli huolehtimista itsestä tähän sunnuntaihin ja lepopäivään kaikille joilla on vaikeaa olipa erosta sitten päivä tai vuosi. Tai vaikka enemmänkin ja kaikki siltä väliltä. Elämä on vuoristorataa tunteiden osalta ja itku on herkässä naurun jälkeen usein mutta se kuuluu tähän elämänvaiheeseen. Ja elämään yli päänsä välillä nauretaan ja välillä itketään. Itsekin olen itkenyt tänään jo monta kertaa eikä olla kuin vasta puolessa välissä päivää noin siihen nähden että nukuin vapaapäivänä pidempään. Halaus ja hyväksyntää, empatiaa täältä. ♥

      • Anonyymi

        Kiitos sitä kaikkea tuota tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Kova on taistelu. En olisi ikinä uskonut näin paljon sattuvan ja kipeää tekevän. Enkä näin monta kyyneltä tiennyt että tulisin ikinä itkemään. Mutta elämä antaa ja elämä ottaa. Samoin myös sulle kaikkea samaa! 😥🧸🩶

    • Anonyymi

      Onneksi löysin tämän ketjun kiitos siis lämpimästi aloittajalle. Erosurun vuoksi ja kaiken stressin takia nukun muutenkin huonosti niin kuulin ja sitten näin kun naapuriin meni ambulanssi noin 24 jälkeen ja oli varmaan 45 minuuttia ainakin. Tuli jotenkin ahdistava olo ja kun yksin on tuli mieleen jos itselle tulisi jotain niin en tiiä ja muutenkin eipä nuo ambulanssit koskaan hyviä viboja tuo ja muutenkin ikävä olo ja yksinäinen. Joten nyt ei sitten uni tuu kun mielessä pyörii ihan kaikkea mahdollista. Ja töihin ois kasiksi noustava. Mutta kiitos kun sai purkaa johonkin tuntojaan. Hyviä unia muille! 🙏

      • Anonyymi

        Täälläkin valvotaan vielä sekoittui rytmit yllättäen viikonloppuna ja kummasti ei uni tule. Mutta ymmärrän hyvin kun voi itsekin huonosti ja sitten naapurissa jollakin joku hätä tai joku terveysongelma niin ei tule yhtään hyvä olo ja menee viimeisetkin unet varmaan. Koita rauhoittua jotenkin mikä sulle tuo rauhaa ja eiköhän meitä huomenna kumpaakin nukuta paremmin kun tämä yö menee harakoille. Kun vaan jaksaisi sen huomisen ensin. Rauhallisempaa oloa sinne ja täällä kaveri valvoo.

        Voi kiitos, joku muukin siis valvoo vielä, en ole ihan yksin. Etkä sinäkään. Ja varmaan moni muukin voi valvoa jossain. Koitetaan rauhoittua ja saada edes muutama tunti unta. Eroaminen on niin rankkaa että nyt tuntuu että elän loppuelämän mieluummin yksin kuin kärsin näin sitten jos ero tulisi taas ja jotenkin kaikki vaan eroaa nykyään niin mitäpä olisi odotettavissa. Mutta kiitos sinä joku kaveri vielä ja koitetaan jaksaa huominen. Ja ihan noin muutenkin voimia kaikkeen.

        Kyllä oli huono olo aamulla ja niin kova väsy kun nukkui ehkä sen 3-4 tuntia ja suht pitkä päivä oli. Kyllä uni on vaan ihmiselle tärkeää ja etenkin sydänsuruissa kun muutenkin on vähän heikossa hapessa joka tavalla. Sydänsurut myös tuntuu pahentuvat väsyneenä joten tänä iltana nukkumaan viimeistään klo 23 kunhan vaan se uni tulee ettei oo yliväsynyt. Jotain rauhoittavaa vaan enää ja koittaa olla miettimättä juurikaan mitään. Haluan nukkua, nukkukaa muutkin. Rauhaisaa iltaa! ✨️✨️✨️

    • Anonyymi

      Olen hyvin vasta eronnut ja suurin suru ja murhe on juuri päällä ja kauhea ikävä, joku shokkivaihekin varmaan päällä. Itkettää. Mut suurin ongelma on se että tuntuu niin oudolta ettei toiselle voikaan soittaa enää eikä viestiä eikä kertoa kuinka pahalta tuntuu. Miten selvitä ettei sorru yhteydenpitoon kun se etäisyys on otettava vaan. Kertokaa jotain hyviä vinkkejä jos tulee mieleen. Kaikki pienetkin kikat ja konstit otetaan avosylin vastaan. 🙁😟 En myöskään saa oikein syötyä enkä nukuttua, koko tilanne tekee pahoinvoivan olon.

      • Anonyymi

        Olen pahoillani erostasi ja se olo on alkuun hirveä ja koko asiaa ei usko edes todeksi. Ja kun toiselle on tottunut kertomaan ensimmäisenä kaiken niin onhan se iso muutos elämässä että se ihminen ei ole enää sillä tavalla elämässä ainakaan koskaan. Koita ottaa ihan pieni hetki kerrallaan, juttele jollekin jos pystyt ja jaksat. Pura oloa ja käy ulkona vaikka ihan hengittämässä raitista ilmaa ja yritä vaan taistella minuutti minuutilta ettet soita tai viesti kun se ei varmasti nyt paranna oloa voi vaan pahentaa. Voimia ja jaksamista niin paljon sinne iltaan hetki kerrallaan. 🙏💔

    • Anonyymi

      Ihan just silmät sulkeutuu ja uni tulee mutta sinä vastaeronnut muistan niin nuo samat jutut kun ero oli juuri tullut, ei sitä käsitä alkuun oikein ollenkaan ja olo on tosi turvaton ja kaikki näyttää mustalta. Ja sai todella taistella ettei juuri yrittänyt ottaa yhteyttä mitenkään toiseen osapuoleen heikoimpina hetkinä. Mutta jos minäkin selvisin ja olen vielä tässä ja kohta nukun, se aika koittaa sinullekin olen siitä ihan varma. Et ole yksin, kohtalotovereita on paljon jotka käy eroa läpi myös. Halaus ja rauhaa, turvaa ja toivoa tulevaan yöhön. Koita nukkua tai edes levätä. Olet tärkeä. ♥

    • Anonyymi

      Olihan jännä ja tunteikaskin ilta kun se pentulive alkoikin jo tänään etuajassa. Murun synnytys käynnistyi ja melkoisen urotyön teki emo kyllä kun 11 pentua pyöräytti 3 tunnin aikana. Sitä seuratessa omat surut ja sydänkivut unohtui hetkeksi tai jäi ainakin taustalle. Onneksi pentujen kasvamista ja Murua saa katsella vaikka joka päivä seuraavan kahden kuukauden ajan. 🩷❤️ Kotitöiden lomassa mukavaa seuraa. Nyt hyvää yötä ja katsokaa muutkin jossain välissä. Ei tunnu niin yksinäiseltä. :)

      • Anonyymi

        Täälläkin seurattiin pentuliven synnytystä jännityksellä ja menipä ilta joutuin eikä ehtinyt murehtimaan niin paljon ainakaan tosiaan eroa. Siellä ne tuhisee ja inisee nyt emon tissillä ja ihmeellistä miten heti tietävät että sieltä tulee ruokaa. Ja jos ei yöllä saa nukuttua tai herää välillä voi laittaa kaverit seuraksi sieltä niin ei ole yksin. 💜✨️ Hyviä unia!

    • Anonyymi

      Kiitos kun kerroitte tuosta koiralivestä. Siitä saa vielä iloa toivottavasti eron jälkeen suruun kun yksin illat kökkii kotona, jospa se lohtua toisi ja innostuisi vaikka joskus itsekin koiraa miettimään kaveriksi itselle. Nyt ovat niin vastasyntyneet pennut että vielä aika syömistä, nukkumista ja mönkimistä ja ininää mutta äkkiä ne kasvaa jo vähänkin. Katsellaan iltaisin kyllä ehdottomasti miten pennut varttuu. 🐶🐶🐶🐶🐶🐶🐶🐶🐶🐶🐶 tuon verranhan niitä oli. :)

    • Anonyymi

      Anteeks ku kysyn mikä tätä paikkaa vaivaa kun joku nostanut kuuden jälkeen aamulla 6 ja puoli vuotta vanhan ketjun ja siellä neuvoi pätevänä menemään jonkun perheen tilanteesta ja riidoista. Eiköhän ne tilanteet ole kohta 7 vuoden aikana jo ratkennut johonkin suuntaan ja lapsetkin kasvaneet melko lailla. Ei ehkä enää oo kovin ajankohtaista neuvoa. Mistä noita kaivetaan jostain ullakolta noita tosi vanhoja juttuja, en tajua. 🙄 On kait täällä tuoreempiakin juttuja vaikka tosi hiljaista kyllä on.

      • Anonyymi

        En tajua yhtään mistä noita vetelevät ja aika turhaa hommaa kun tilanne todellakin varmasti jo aivan eri ja lapset kasvaa melkein 7 vuodessa tosi paljon niin joku neuvoo ihan tomerana kuin elettäisiin alkuvuotta 2019 ja kertoo niin yksityiskohtaisesti miten tulee toimia. En tiiä mikä homman nimi ja kuinka järjissään ovat vai eikö ole huomannut ajankulua vai mikä on. No kannattaa kaikkien yrittää sentään elää edes tätä vuotta ja jutella tuoreemmista asioista täällä. Vanhat riidat ja kaunat on onneksi menneitä varmasti ja toivottavasti ei uusia tulekaan muille.

        Suomi24 on hieman outo paikka ja täällä liikkuu monenmoista kulkijaa. Ja jutut on myös usein outoja ja riitaisia mutta tämä paikan henki on että ihmiset nauttii riidoista ja draamasta. Se täällä kiehtoo eniten joka paikassa, kaikki normaali tai vähänkin hyvä on outoa näille ihmisille. :(

        Normaalius asioissa on vierasta ja aina on hyvä hetki päteä kun voi neuvoa eroriidoissa tai rahariidoissa tms jotenkin tuntuu että paras on antaa lakimiesten hoitaa sellaiset vaan jos riitelyksi menee. Täältä palstalta ei paljon apuja voi huudella lastenhuoltajuustapaamisiin. Eikä neuvoja viedä terveisiksi. En myöskään ymmärrä miksi toisten kipeät vanhat riitelyt täällä julkisesti nostetaan pöydälle. Antaa menneiden jo olla. Ovat varmasti jo itsekin toivottavasti päässeet eteenpäin. Eikä ehkä olisi kiva törmätä omaan vihaan täällä nyt ja mitä tullut vihapäissä kirjoitettua perheen asioista. :/

    • Anonyymi

      Tosi ikäviä ja surullisia nuo ketjut joissa on todella vihapäissä kirjoiteltu ties mitä ja noista voi vaikka tunnistaa jonkun tapauksen hyvässä lykyssä jotenkin tällaiset ketjut joissa ihmiset kertoo vaan täysin anona omista suruistaan ja ikävästään, ja tunteistaan on parempia ja onhan täällä ollut paljon iloa tuoviakin juttuja ketjun varrella. Surun sekaan mahtuu aina hyppysellinen tai edes ripaus jotain ilon aihettakin. Sekin on elintärkeää vaikeassa elämänvaiheessa.

      • Anonyymi

        Eikä lapsia ole kiva ikinä tuoda palstalle eivät ehkä vanhempana halua lukea itsestään täältä juttuja äitinsä tai isin kirjoittamana. Sitäkin pitäisi miettiä vanhempana vaikka kuinka on vihainen ja mustis, katkera ihan mitä vaan sillä hetkellä ku kirjoittaa. Kun nämä jää näköjään jonnekin mistä niitä vedellään tänne uudestaan kaikkien luettaviksi... Parempi aina kirjoittaa vaan itsestään. Siitä tämä ketju on hyvä ettei sotketa ketään muita eikä haukuta, riidellä tms.

    • Anonyymi

      Pidetään tämä ketju siis kivana ja ilman riitaa eteenpäinkin. Tokikaan ikävä ja paha mieli ei ikinä oo kivaa mutta ettei haukuta muita eikä kerrota mitään perheen kipeää tilannetta jossa lapset mukana. Ja tämä on ollut itselle kuin anonyymi tuki ja turva kummasti nyt huonoina hetkinä. Lukea juurikin sarjoista jotka tulleet itselläkin katsottua ja muiden kuulumisia ja ihan mitä vaan, luonnonilmiöitä jne... Tämä on tuonut kummasti jotain omiin pahimpiin hetkiin. Joten kiitos siitä Ap ja kaikki muut kirjoittajat. 🤍🙏😊

      • Anonyymi

        Minäkin töiden jälkeen ja iltaisin vilkaisen joka päivä tätä vaan en muita ikäviä juttuja ja aina täällä on jotakin mikä tuo jotain parempaa mieleen hetkeksi ja pari kertaa myös osallistunut itsekin kirjoittamalla. Aurinkoa ja syksyn värejä tähän keskellä viikkoon-päivään. ☀️☀️

        Minulla sama iltaisin etenkin luen tätä ketjua ja olen myös tykännyt noista sarjoista joista vinkkejä annettiin, saa muuten antaa lisääkin kaikenlaisia sarjaehdotuksia paitsi mitään liian romanttista komediaa ei nyt tee mieli katsoa. Täällä on voinut samaistua hyvin moniin fiiliksiin ja itkuihin/iloihin välillä. Tuntuu kuin "joku" ymmärtäisi mitä käy läpi. Ja kesän heiteistä on siirrytty jo syksyn raittiiseen ilmaan. Miten nopeaan aika meneekään. Elokuun lopussa oli vielä kunnon helle ja syyskuun loppuun melkein kesäiset ilmat. Kohta ollaan talviajassa. Elämä jatkaa vaan kulkuaan ja kiertoaan tapahtui mitä vaan ja olipa olo millainen hyvänsä. Mikään ei silti pysähdy onneksi kaikki jatkuu.

        Minä kamppailen juuri erään eroon liittyvän tunteen kanssa ja painin jaakobinpainia itseni kanssa että miten tämän selätän. Ei kivoja juttuja yhtään mutta nämä on vaan läpikäytävä ja kärsittävä. Lopussa kiitos seisoo, toivon niin sydämestäni. Emme ole yksin toverit. Kohtalon. 😥

        Niitä paini-iltoja tulee vielä useinkin ehkä eromatkan varrella mutta jokainen paini ja kärsimys on pieni askel kohti jotain uutta ja toivon mukaan parempaa. Joten tsempit sulle ja ihan kaikille meille tässä elämän kovassa koulussa jota nyt läpi käymme. 🤎🍂

    • Anonyymi

      Eroprosessi on ihmeellinen ja raskas matka. Luulin jo että se oli jokseenkin pahin tehty ja kärsitty mutta nyt onkin tullut valtavasti takapakkia ja jotenkin ihan aallonpohjassa ja oireita jotka oli helpottaneet edes vähän. Mutta kuulema ihan normaalia ja kuuluu tähän vuoristorataan. Kurjaa silti mutta jospa joskus jonkun sortin maali häämöttää.

    • Anonyymi

      Eron läpikäynti on juurikin tuollaista aaltoilevaa kun luulet jo olevan perillä tai pääseesi melkein yli jotain tulee ja vaikkei edes tulisi voi hyökyaalto käydä lävitse taas vielä kerran ainakin. Voimia, rankkaa se on mutta jostain niitä voimia vaan löytyy kun tarvis on. Mutta olipa niin upea ja kaunis auringonlasku äsken taivaanrannalla että ihan kuin tulessa taivas ja välillä jopa vaaleanpunainen/pinkki. Aivan mahtava. Oli pakko ihan pysähtyä katsomaan. Onneksi kerrankin oikeaan aikaan pihalla. :)

      • Anonyymi

        Minä näin myös upean pinkin taivaan ja yhtä aikaa tuli jotenkin hyvä sekä haikea, ikävä olo mutta olin iloinen että näin noin upean taivaan. Kohta kun pimeän aika koittaa ei hetkeen niitä näy taas. Hyvä että vielä satuin näkemään. 🩷

        Luonto antaa usein lohtua vaikeina aikoina elämässä mutta sydänsuruissa se tuo myös haikeita ja rakkaita muistoja yhtä aikaa. Tiedän niin tuon tunteen että näkee kaunista mutta se myös sattuu. Kun se toinen ei olekaan vierellä sitä hetkeä jakamassa. 💔💔🙁

    • Anonyymi

      Niin se menee tai vaikka ei aina olisi vieressä voi soittaa tai laittaa viestin että vitsit mikä auringonlasku oisitpa nähnyt myös. Niinhän se on että siihen menee yllättävän kauan että tottuu ettei voi toiselle soittaa/viestiä ensimmäisenä jos ilo tai suru tulee. Se on karua mutta siihen on vaan jo heti alkuun parempi totutella ettei enää ainakaan kovin paljon koko ajan ole yhteydessä. Irti ei pääse jos vaan ollaan kuin ennenkin tai ainakin se pitkittyy ja hankaloituu entisestään. Joskus se on edessä joka tapauksessa kun ei voi enää kaikkea toiselle kertoa. :(

      • Anonyymi

        Olen usein miettinyt miten jotkut pystyy olemaan ihan heti hyviä kavereita ja ystäviä eron jälkeen mutta en tiedä onko tunteet kuolleet jo pitkän aikaa mutta pitää olla molemmilla. Yleensä neuvotaan että alkuun ollaan aika omissa oloissaan ja yritetään opetella yksin oloon ja ymmärtämään koko tilanne ja käsitellä se ja jotkut voi ehkä myöhemmin olla kavereita mutta joillekin ero on kaiken loppu paitsi tietysti vanhemmuuden ei jos lapsia on mutta muuten ei jää mitään yhteistä eikä kaveruutta. Joillakin jopa huonot ja tulehtuneet välit jos jotain erityisen ikävää ja kurjaa tapahtunut eron yhteydessä. Lapsiperheiden osalta asialliset välit lasten kannalta parasta. Lapset tärkeintä. Ilman lapsia oma hyvinvointi eron jälkeen tärkein.

    • Anonyymi

      Lapsiperheissä erot on jotenkin ihan erilaisia kuin niillä pareilla joilla ei ole lapsia eikä siten jää mitään yhteistä loppuelämäksi kuten lapset yhdistää ne vanhemmat kuitenkin aina jotenkin joilla lapsia. Mielestäni avioerot on hyvin erilaisia lapsellisen parin kuin lapsettomien erot. Lapsettomat jäävät hyvin yksin usein eron jälkeen koska ei lapsia, ei ehkä mitään yhteyttä enää koskaan entiseen puolisoon ja monet muutkin ihmiset voivat hylätä. Lapsellisilla on taas omat hankaluutensa ja ongelmansa. Mutta kaikilla menee hyvin yksilöllisesti kaikki asiat elämässä niin myös erokin. Helppoa se ei ole kellekään. Se on yhteinen tekijä.

      • Anonyymi

        Lapset on pakko jaksaa hoitaa eron aikana ja pitää rutiinit ja jutut yllä eli pakottaa myös aikuiset pysymään liikkeessä ja elämässä kiinni ehkä eri tavalla kuin jotka jää ihan yksin. Siinä helposti voi jäädä sängyn pohjalle tai sohvalle jos mieli mustuu liiaksi ja lamaantuu koko tilanteesta. Lapsista on myös iloa ja seuraa eli ei ole ihan yksin kotona koko ajan. Ja on isovanhempaa, tätiä, setää, kummeja eli tukiverkosto mahdollisesti parempi kuin joilla ei lapsia. Toki taas riippuu tilanteesta ja ihmisistä. Mutta näin olen itse huomannut mitä vierestä seurannut erilaisia eroja.

    • Anonyymi

      Saako tänne kirjoittaa että on tosi tosi paha olo ja voimat niin loppu, olen ihan finaalissa. Yrittänyt jaksaa ja jaksaa. Mutta en tiedä jaksanko. Pitäisi mennä aamulla normisti töihin mutta jaksanko sitäkään. Nyt on se musta hetki josta varoiteltu ja puhuttu, totta kai yötä vasten. Ei enää kehtaa kellekään kaverille edes soittaa. No se on vain pärjättävä yksin ei muuta vaihtoehtoa. Rauhallista yötä kaikille muille. ✨️👋✨️ Jospa uni ja yö antaisi voimia ja paremman olon.

      • Anonyymi

        Voi sua totta kai saa kirjoittaa ja hyvä kun jonnekin sait sanottua että nyt on huono olla ja se musta hetki. Niitä on ollut myös minulla eron jälkeen useampikin ja ne on hirveitä etenkin ihan yksin kestää mutta niistä selviää. Minäkin olen selvinnyt ja sinäkin selviät. Voitko katsoa jotain jonka ääreen nukahdat sitten ja aamulla katsot mikä olo on. Lähetän ihan todella paljon sinulle kaikkea mitä tarvitset ja muistan sinua. 🙏 Ja jos haluat vielä kirjoittaa jotain valvon hetken vielä ja voin vastata. Jaksamista ja muista et ole yksin, se musta hetki on myös joillakin muilla juuri nyt tässä suuressa maailmassa. Voi ku osaisin paremmin lohduttaa mutta toivon että tämä edes vähän antaa jotain että saa lukea että minä olen lukenut ja tiedän olosi.

        Kiitos paljon, kyllä se helpotti että sai kirjoittaa sen ja sinä luit ja ymmärsit. Selkeästi tiesit miltä tuntuu ja uskon että minäkin voin selvitä tästä. Hyvä kun olet selvinnyt myös ja päässyt ehkä pahimman yli. Minulla vielä hyvin kesken. Koitan nyt rauhoittua ja katsoa jotain tai kuunnella äänikirjaa. Jos nukahtaisi niihin. Hyvää yötä sinulle!

        Olipa hyvä että näit nyt kirjoitukseni alan kohta nukkumaan mutta vielä ehdin sanoa että huomenna on uusi aamu ja uusi päivä ja tämäkin pimeä yö ja musta hetki menee ohi. Se tunne mikä nyt on sisälläsi ei ole ikuinen eikä pysyvä, se helpottaa. Ole rauhassa, olet turvassa. Äänikirja tai joku muu on hyvä idea. Hyvää yötä tärkeä juuri sinä. 🩶✨️

    • Anonyymi

      Toivottavasti olosi helpottui edes vähän ja sait nukuttua jonkun verran vaikka äänikirjan turvassa. Jäi mietityttämään mutta sain itse nukuttua kun niin väsynyt olin, ihan heti uni ei tullut mutta kun tuli nukuin kellonsoittoon asti. Jos olet töissä niin voimia päivään ja jos yhtään tuntuu ettet jaksa mene ihmeessä ty.terveyteen juttelemaan asioista. Se kannattaa aina. Olet mielessä. Itse jatkan nyt töitä myös.

      • Anonyymi

        *työterveyteen :) kiire meinaa painaa niin kirjoittaa mitä sattuu näköjään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        *työterveyteen :) kiire meinaa painaa niin kirjoittaa mitä sattuu näköjään.

        Hei sinulle, kiitos kun yöllä olit tukenani. Kävin lääkärissä ja olen nyt pari viikkoa alkuun ainakin sairaslomalla sen verran huono on vointi monella tapaa. En saanut juurikaan nukuttua kuin ihan pätkissä hetken mutta sekin parempi kuin ei mitään. Ero ottaa koville tiesin sen kyllä miten kaikki meni että helppoa ei tule olemaan vaan yksi elämäni kovimmista taisteluista. Mutta nyt sitten taistellaan muutakaan ei voi. 😟 Lähden varmaan vanhemmilleni eri puolelle Suomea huomenna jos sitten jaksaisin ajaa jo. Tänään liian väsynyt ajohommiin. Ei tarvitse siis olla ihan yksin koko sairaslomaa. Sekin auttaa. Kiitos vielä, harva välittäisi mitään.

        Hei sinä, onpa hyvä että pääsit lääkäriin ja sait sairaslomaa niin saat levätä ennen kaikkea. Ja vanhempien luokse meno on myös hyvästä varmasti mutta aja varovasti väsyneenä etenkin jos pitkä matka mutta koita nukkua tänään päivällä jos se onnistuisi paremmin kuin yöllä. Toivon sinulle ennen kaikkea lepoa ja rauhaa ja läheisten ihmisten välittämistä. Minä olen täällä myös ainakin välillä joskus käyn katsomassa kun ehdin oletko mahtanut kirjoittaa jotain. Totta kai ihmisistä välitetään etenkin huonolla hetkellä se on erittäin tärkeää. Vaikka parikin sanaa. ♥️

        Kiitos sinä välittävä ja ihana ihminen. Nyt on voimat niin loppu ettei voi muuta kuin levätä ei jaksa. Ja yksinolo ahdistaa näin huonossa kunnossa ja jopa pelottaa, joten vanhempia tarvitaan todella välillä jopa aikuisena vielä. Täytyy miettiä myöhemmin joskus muutanko takaisin lähemmäs heitä kun tämä ero tuli. Työpaikka on vaan niin hyvä mutta sitä ei kannata miettiä nyt. On vaan toipumisen aika. Kaiken muun ehtii joskus kun vaan toipuu. Se on tärkeintä nyt. Koitan nukkua ja lepäillä ainakin nyt jos jaksaisin huomenna ajella sen 400 km sitten. En halua jäädä viikonlopuksi yksin.

        Kaikki järjestyy aikanaan vielä kun jaksaa olla kärsivällinen ja odottaa. Antaa rauhassa aikaa kaikelle toipumiselle. Niin moni on siitä elävä esimerkki. Hyviä unia jos saisit nukuttua. Sivusta tämä vanhemmalta tädiltä.

        Kiitos myös sinulle kovasti. Toivon maailman eniten että kaikki on joskus vielä ihan ok ja asiat järjestyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos myös sinulle kovasti. Toivon maailman eniten että kaikki on joskus vielä ihan ok ja asiat järjestyy.

        Kyllä ne jossain vaiheessa järjestyy kun jaksaa ja malttaa vaan odottaa ja antaa itselle luvan surra, käsitellä asioita, olla ja unohtaa hetkeksi lähes kaiken muun epäolennaisen. Rauhaa nyt vaan ja lepoa. Laita vaikka puhelin kiinni jne jos vaan mahdollista. Otat pienen breikin koko muusta elämästä. Keskityt itseesi. Täysin.

        Kiitos ja noin juuri teen. Nyt on täysin tauon paikka kiireestä ja arjesta, työstä. Pakko nukkua ja levätä joka lailla. Yrittää vaan pärjätä. Huomenna kotikotia kohti.

    • Anonyymi

      Eron alkuvaihe on hyvin tuskaa ja shokkia. Tosin itsestä shokkivaihe tuntui vielä joltain unelta eli painajaiselta ja vasta noin vuosi erosta alkoi kunnon kipuilu joka johti hyvin ikäviin olotilohin kun asian todella jo ymmärsi. Mutta kaikilla menee eri tavoin ja ihmisten nopeus ja aika selvitä erosta vaihtelee paljon. Itsellä ollut hidas ja hankala prosessi mutta siihen on kyllä omat erityiset syynsä. Tänään aion joka tapauksessa tehdä jotain kivaa ennen yötä. Saa nähdä mitä keksin ihan sama mitä mutta jotain kuitenkin. 😊 Olen sen ansainnut. Tehkää muutkin jos vaan yhtään siltä tuntuu. 🤎 Kaikki ollaan ansaittu hyvää.

    • Anonyymi

      Antakaa jotain vinkkejä mikä voisi olla kivaa ja hyvää itselle. En keksi millään nyt. Jotenkin niin väsynyt.

      • Anonyymi

        Kynttilät ja asmr video eli rauhoittumista rentoutuen vaarana tosin nukahtaa silloin ei kynttilää tai led, joku hyvä elokuva tai sarja, puhelu kaverille, suklaata vähän ja musiikin kuuntelu. En tiedä yhtään mistä tykkäät mutta siinä jotain vaan mitä tuli mieleen.

        Hyviä vinkkejä oli, kiitos sulle 🩶

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyviä vinkkejä oli, kiitos sulle 🩶

        Vinkinantaja päättikin itse vähän tanssijumppailla kun oli niin levoton olo eli ei mitään noista itse toteuttanut tänään. Mutta viikonloppuna varmasti toteutan kun huomenna töiden jälkeen se alkaapi. Piristyi vaan olo niin että toivottavasti rauhoittuu unille edes tunnin sisällä. Ulkoilu ja liikunta luonnossa on aina hyvä myös mutta näin pimeällä ei ilman kaveria voi suositella ketään luontoon tai metsään. Enkä itsekään uskalla. Huih. Mutta vielä pientä iltapalaa ja huomenna töihin ja viikonloppu lähenee jo. Vaikkei se niin hauska aina olekaan jos ei kaverit satu olemaan vapaalla myös. Hyvät yöt ihmiset!

        Öitä ja rauhallista mieltä. ✨️✨️🙏

    • Anonyymi

      Tuntuu ettei uni tulis mutta lueskelen tätä ketjua niin ehkä se pikku hiljaa tulee. Näistä saa lohtua ja jotain turvaa yöhön. En tiedä miten mutta niin vain on.

    • Anonyymi

      Mun piti käydä vielä postilaatikolla äkkiä kun kaverin mies oli tuonut sinne yhden tärkeän jutun ja ihastelin tähtiä taivaalla samalla. Siellä ne tuikki niin kirkkaasti ja olipas aika raitis ilma. Nähkää tähtiunia yritän itsekin, ollaan toiveikkaita tulevan suhteen vaikka miten synkältä nyt olo tuntuisi. Ei saa antaa periksi, saa surra ja itkeä mutta ei menetetä toivoa. Niin kauan kuin on toivoa on elämää. 💜✨️

    • Anonyymi

      Turvallista ajomatkaa kotikotiin joka aikoi tänään lähteä ajamaan kauemmas. Täältä töistä muistin juuri. Toivottavasti olet saanut levättyä edes vähän. Ja vanhemmat sekä kotikonnuille meno toisi turvaa. Aurinkoa täältä viikonlopun alkuun sinulle! ☀️ T. Nainen joka silloin yksi yö jutteli hetken kanssasi kun oli pahin/mustin hetki.

    • Anonyymi

      Aloittaja lähettää aurinkoiset terveiset syyslomalta ihan kaikille ja niin mukava huomata että täällä on annettu ja saatu tukea kun sitä on eniten tarvittu ja välitetään toisista. Juuri tätä hain vähän takaa kun aloitin ketjun. Olette olleet ihanasti ihmisten ilon ja surun/hädän, ikävän hetkissä mukana. Mulla tuli melkein itku kun luin osan. 🥺 Ja öisin on pahinta tuntea hätää ja pahaa oloa ihan yksin, silloin kun saa joltain lohdutusta ja voimaa kestää edes aamuun on parasta mitä voi toivoa. Ihana huomata että nykyäänkin on vielä hyviä ihmisiä olemassa. 🩷🩶 Ja kivaa lukea myös ihmisten luontojuttuja ja tähtien tuikkeesta ja kuun loisteesta taivaalla.

      Minun ensimmäinen syysloma pari päivää töistä ikinä ja tuli ihan tarpeeseen kyllä ja minäkin ajoin kotikonnuille näkemään läheisiä ihmisiä. On tehnyt hyvää. Saisipa jäädä pidemmäksikin aikaa mutta huomenna ajelen kotiin ja jouluksi sitten taas tänne. Kiva toisaalta palata töihinkin ja arkeen onneksi sekään ei tunnu pahalta. Joten sen puoleen kaikki ok.

      Minullakin noussut vähän erojutut pintaan tietyistä syistä ja ollut itkua ja surua mutta se kuuluu tähän prosessiin edelleen. Kyllä me kaikki selvitään näistä itkuista ja noustaan kukin ajallamme entistä vahvempina. Eikös juu. Valon pisaroita vielä tuosta auringosta ja lämpöä sekä toivon pilkahduksia toivon kaikille meille. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme ja muistetaan etenkin huonoilla hetkillä. Toki myös jaettu ilo on tuplailo. Sain täältä oikeasti päivän parhaimman olon, tuli niin liikutus ja kosketti mitä luin. Niin ja rentouttavaa ja rauhoittavaa syyslomaa myös muille joilla sellainen jossakin vaiheessa ehkä on. 🍂🍁

      • Anonyymi

        Kiitos Aloittaja tästä ketjusta nyt pääsen kiittämään että ehkä näet sen jopa. Ja kiva kuulla sinusta, oikein leppoisaa ja hyvää loppulomaa vielä ja voimia näihin elämän ja eron pyörteisiin. Tule aina välillä moikkaamaan tänne, kirjoitat niin mukavasti. Voi hyvin jos se vaan mahdollista on . ❤

        Hyvää lomaa Aloittaja ja oli ilo kuulla. Tule toistekin taas. :) ☀️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää lomaa Aloittaja ja oli ilo kuulla. Tule toistekin taas. :) ☀️

        Kiitos teille molemmille ja nähdään taas ehkä joku kerta. Voikaa hyvin! 🙏 - Aloittaja

    • Anonyymi

      Nyt kotikotiin turvallisesti perille saavuttu. Lähdin jo aikaisin ajamaan kun ei nukuttanut ja oli rauhallista ajella vielä. Kiitos ihmiset ja eihän ikävä ja suru lähde täälläkään ja kun yksin tänne nyt tuli ilman toista niin...Mutta kyllä se tästä yritän hymyillä edes välillä vähän läpi kyynelten. Aloittajalle myös hyvää lomaa kotipuolessa. 👋

      • Anonyymi

        Kiitos ja sulle myös samoin levollista ja rauhoittavaa kotoilua. Koita jaksaa hetki kerrallaan. ♥ -Aloittaja

    • Anonyymi

      Mulla on itsellä myös tullut avioero vasta ja elämä on niin kuin varmaan kaikki arvaa aika kaaosta ja pimeää. Ei voi sanoa että kovin hyvin voisi mutta minusta oli silti niin lohdullista ja mukavaa lukea äsken aloittajan kuulumisia pitkästä aikaa ja tuli myös helpottava tunne siitä että se toissayön nainen oli päässyt perille kotiseudulleen. Tiedän etten ole oloni kanssa yksin mutta kaikki me ollaan sentään lämpimässä ja turvassa. Tietyt perusasiat on kunnossa joista voi olla kiitollinen kaiken ikävän keskellä. Näin yritän itselleni uskotella ainakin.

      • Anonyymi

        Sinulle viimeksi kirjoittaneelle ja ihan kaikille, Aloittajalle ja jokaiselle eronneelle naiselle miksei toki jollekin miehellekin jos haluaa ottaa vastaan...

        Eeva Kilven runo Pieni urhea nainen

        Nukkumaan käydessä ajattelen:
        Huomenna minä lämmitän saunan,
        pidän itseäni hyvänä,
        kävelytän, uitan, pesen,
        kutsun itseni iltateelle,
        puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
        Sinä pieni urhea nainen,
        minä luotan sinuun. - Eeva Kilpi-

        Tämän myötä ilman sen kummempia sanoja rauhallista ja levollista yötä, huomenna pidetään huolta itsestämme ja pidetään myös itseämme hyvänä. ♥️

        Tuo on kaunis ja koskettava, lohduttava runo juurikin yksinäiselle ja eronneelle naiselle miksei käy miehillekin jos vaan vaihtavat miehen tuohon naiskohtaan. Olen aina tykännyt yli päänsä tuosta runosta vaikka olin vielä naimisissa. Se on hyvin rauhoittava ja siinä on asioita joista pidän elämässä käydä luonnossa, juoda teetä iltaisin villasukat jalassa kynttilänvalossa tai takkatulen ääressä, käydä saunassa hoitaa ja hemmotella itseäni vaikka kauneushoidoilla.

        Itselle olisin kyllä voinut aina puhua kauniimmin ja armollisemmin mitä olen, ja pitää itsestäni parempaa huolta etten olisi antanut kohdella muidenkaan huonosti. Se on varmaan monien ongelma jossain vaiheessa. Itseäänkin pitäisi muistaa rakastaa terveesti niin kuin muitakin ja auttaa itseään kuin muitakin kun sitä tarvii. Ja puhua itselle lempeästi niin kuin toivottavasti muillekin ihmisille. Joka tapauksessa runossa on paljon sisältöä ja elämänviisautta kun sen vaan osaa avata itselleen. Luotetaan itseemme naiset ja että me pärjätään kyllä kaiken tuulen ja tuiverruksen läpi elämässä. Kaunista viikonloppua, aurinko paistaa mutta raitis ilma on ei enää aurinko lämmitä. ☀️💛

        Kiitos runosta. Olinkin sen jo välillä unohtanut. Tulee tarpeeseen lukea sitä. Ja koittaa laittaa käytäntöön myös. :)

    • Anonyymi

      Voiko sydämeen sattua ihan oikeasti siis sydän oireilla kivulla, hengenahdistuksen tuntein ja rytmihäiriöin kun sydän on siis särkynyt eron myötä. En ole vielä lääkärissä käynyt mutta jos pahenee tai jatkuu täytynee mennä. 😟

      • Anonyymi

        Voi tulla minulle tuli eron jälkeen ja kävin lääkärissä ja syy oli juurikin särkynyt sydän ja sen aiheuttamat fyysiset hankalat oireet joihin kuului sydänongelmat. On tosi ikävää voida vielä fyysisesti huonosti kaiken kaaoksen ja ikävän keskellä mutta mene varalta tosiaan lääkäriin jos jatkuvat ja olo pahenee niin ehdottomasti. Siellä voi puhua tilanteesta muutenkin. Jaksamista yöhön ja soita apua jos joku pahempi hätä tulee.

        Jäi jotenkin huolettamaan joka kyseli sydänoireista. Niiden kanssa ei koskaan ole leikkimistä. Mutta jos olosi huonontuu niin soitathan ensihoidon varalta katsomaan sulta sydänfilmin ja muut jutut. Hekin näkee äkkiä jo onko hätä vai jotain surun aiheuttamaa jolle ei ole tehtävissä mitään paitsi ehkä jotain lääkettä. Koita levätä ja nukkua jos pystyt.

        Sain nukuttua vähän ja oireet helpotti nukkuessa joten ei varmaan hätää. Johtuu varmaan äkillisestä ja yllättävästä erosta vaan joka tuli tietoon vasta toissa viikolla. Eli hyvin akuuttitilanne nyt mutta kiitos teille kun huolehditte ja vastasitte.

        Hyvä oli lukea tuo, kiitos kun kerroit. Asiat jää joskus mietityttämään ja ettei kellekään sattuisi mitään pahaa varsinkin jos ihan yksin huonossa olossa ja keskellä yötä. Parempaa vointia ja ensi yönä unia. Sydänsuruissa kannattaa nukkua jos vaan suinkin pystyy se rauhoittaa elimistöä ja hermostoa. Niin fyysiset oireet voivat vähän edes helpottua. Valvominen pahentaa asioita vaan ja sekoittaa pahemmin elimistön.

        Jos ihmisen hermosto on ihan ylikierroksilla juurikin jonkun äkillisen shokkieron jälkeen ihminen on kuin taistele ja pakene-tilassa koko ajan eikä siksi nukkuminen ole helppoa ja jos nukkuu se on hyvin pinnallista unta usein ja säpsähtelee hereille pienestäkin äänestä. Eikä unikaan siten tuo oikein rauhoitusta joten silloin ehkä tarvitaan alkuun pieni määrä vaikka jotain lääkettä joka rauhoittaa elimistön ja oloa. Esim beetasalpaajaa on jotkut käyttäneet laskee sydämen sykettä ja verepainetta jne. Saa paremmin nukuttua ja olo tasaantuu ja sydänkin saa vähän lepoa välillä. Mutta lääkäri tietää kyllä milloin tarvitaan lääkettä vaikka pienikin määrä vähäksi aikaa. Koittakaa jaksaa kaikki taas uuden viikon alkaessa. Ja kukaan muu ei pidä huolta niin hyvin kuin itse itsestään ja tietää milloin olo on liian huono. Levollista iltaa. Pärjäillään. ✨️✨️

    • Anonyymi

      Pimeimmässä yössä ja illassa tuikkii ne kirkkaimmat tähdet. ⭐ ✨

    • Anonyymi

      Huomenta ja hyvää uuden viikon alkua ja voimia siihen olitpa töissä, syyslomalla, sairaslomalla tai muuten kotona. Ollut raskaita päiviä ja asioiden selvittämistä monessa mielessä eron suhteen. Mutta töihin on vaan mentävä, toisaalta se ehkä auttaa kun on pakko ajatella ihan muita juttuja. Joskus työ pn parasta lääkettä. Tästä se työviikko lähtee ja uuden elämän yksi uusi aamu. Väsyttää vaan vähän liikaa mutta kohta piristyy kun kahvi alkaa vaikuttamaan. 👍

      • Anonyymi

        Täällä toinen silmät ristissä aloittamassa työviikkoa mieli täynnä huolia ja surua. Kiitos ja tsemppiä sinne jonnekin! Kyllä tästä selvitään ja joku aamu on jo helpompaa taas.

        Huh mikä viikon aloitus, niin rankka työpäivä ja huonoja uutisia sain läheiseltä ja vielä omassa erossakin tekemistä no nyt pääsee itkemään sentään kun nieleskellyt koko päivän itkua töissä. Itkeminen helpottaa sitä tunnetta kun kurkkua puristaa. No kättä ristiin ja korkeimman käsiin kaikki on jätettävä. Ei näistä yksin kaikista selviä. Onneksi on turva tuolla ylhäällä. 🙏🙏🙏

        Kuulostaa rankalta kyllä, ei meitä ihmisiä helpolla täällä elämässä aina päästetä. Voimia ja jaksamista kunnes kaikki helpottaa. Itku puhdistaa todellakin joten itke niin paljon kuin itkettää. Kyyneleitä maailmaan mahtuu ja nekin kuivuu kyllä ajallaan. 💜

        Kiitos, on itketty oikein kunnolla ja puhuttu myös kaverin että sen läheisen kanssa. Kai tämän elämän on pakko taas jossain kohtaa jotain iloa ja parempaakin antaa. Pitää vaan jaksaa odottaa ja olla kärsivällinen.

        Nämä on vaan niitä pahoja paikkoja missä tulee tunne että voisipa soittaa sille ent puolisolle ja voisipa olla nyt luonani kuin ennen eikä olisi yksin. Kunnon vaaranpaikkoja ettei vaan kirjoita tai tee mitään hölmöä sen suhteen. :( Kun ei sellaiset välit ole että kerrotaan mitään muuta kuin lapsiin liittyvää ihan pelkästään ja nyt lapset siellä eli olen yksin. Syyslomalla myös ovat reissussa juurikin.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ne on niitä sudenkuoppia nuo hetket just ja niitä riittää eron varrella usein kun saa taistella ja purra hammasta yhteen ettei sorru itkemään vielä toiselle tai pyytämään apua tai mitään vastaavaa. Toiv sulla olisi pahin olo vähän helpottanut ja et olisi liian yksin nyt kun moni asia painaa. Silloin tarvii jotain ystävää tai läheistä tueksi. Mutta tiiän ettei niitä tukijoita jonoksi asti yleensä ilmoittaudu.

        Pystyin ottamaan etäpäivän tänään töistä joten kotona töitä tehty mutta välillä itketty edelleen, onneksi saa kuitenkin itkeä rauhassa yksin. Eipä niitä tukijoukkoja tosiaan ainakaan liikaa ole eron jälkeen ollut. Eniten harmittaa omat vanhemmat jotka eivät oikein hyväksyneet avioeroa vakaumusten vuoksi ja lopulta päättivät että haluavat antaa lapsenlapsille oppia ettei ero ole oikein sillä että ovat vaan heidän kanssaan tekemisissä ja minua vältellään mahdollisimman paljon. Tietenkin vähän salassa lapsilta nämä jutut, Mutta erot on joskus vaikeita paikkoja ns koko perhekunnalle. Riippuu perhekunnasta hyvin pitkälti kylläkin. Nyt töiden kimppuun takaisin. Kiitos edeltävä kun muistit.

        Vielä piti laittaa että itsekin uskon mutta minulla on kai sitten armollisempi luottamus ja ajatus yläkerran Isään ja erossa on aina kaksi, joskus se on pakkoratkaisu. Vaikka tekisi ja yrittäisi mitä loppuun asti. Tiedän monia eronneita joilla on tukena sekä sen ent puolison vanhemmat että omat. Se on ollut hienoa ja ihanaa nähdä miten sellainenkin onni ja siunaus on mahdollista.

        Eron jälkeen oman perheen ja läheisten pitäisi olla ne vankimmat ja luotettavavimmat tukijat aina. Olen pahoillani että sulla on vielä tuollainenkin tilanne harteilla taakkaa lisäämässä. Ja tuntuu varmasti hyvin pahalta voin vaan kuvitella kun itsellä ei tuosta kokemusta. Niin monesta muusta kurjasta jutusta kyllä. Josko ne vanhemmat vielä muuttaa mielen ja ymmärtää asiat kunhan aikaa kuluu enemmän ja elämä menee eteenpäin. Toivon niin kovasti sinun puolestasi.

        *luotettavimmat ei onnistu aina kirjoitus ei 😀 pahoittelut mökellyksestä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Olen kuullut monilta että eron jälkeen on vaikeaa aikaa joidenkin läheisten ja ystävienkin kanssa. Moni on kokenut jäävänsä melko yksin. Työkaverit ehkä luotettavimmat kaverit joita näkee usein. Eli lähes joka päivä. Kumma miksi ero aiheuttaa ihmisissä sen että ihminen jää vähän paitsioon...Mutta toki on niitäkin joilla se ei vaikuta mihinkään ja onnekkaita ovat he, hädässä ystävä tunnetaan. 🩶

      • Anonyymi
        UUSI

        Eron aikana todella huomaa ne oikeat ja aidot ihmiset jotka välittää. Niitä ei välttämättä montaa aina ole. Ero ilmeisesti hämmentää ihmisiä joilla elämässä ns kaikki sillä hetkellä hyvin. En muuta keksi. Sukulaisissa ja perheissä voidaan tietysti syytellä jompaa kumpaa osapuolta erosta tai tulla riitoja ihan hölmöistä jutuista. :(

        Eron jälkeiset fiilikset ei ainakaan parane jos tulee vielä jotain perheiden syyttelyitä ja erimielisyyksiä. Eronnut tarvii ennen kaikkea tukea, lempeää kohtelua, empatiaa ja ihmisiä jotka jaksaa kuunnella ja/tai vaan on hiljaa vierellä jos tarve tulee. Mutta ei se niin yksinkertaista aina oo. Vaikka vois kyllä olla. Kun kaikki muu on kuitenkin niin monimutkaista.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      112
      3647
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      291
      2524
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2150
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      43
      1931
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      9
      1699
    6. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      100
      1162
    7. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      87
      1111
    8. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      5
      980
    9. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      78
      934
    10. Mitä sun päässä oikeen liikkui

      Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
      Ikävä
      51
      912
    Aihe