Viimeksi olin töissä syksyllä 2007. Ala on tekninen ja olen tehnyt van määräaikaisia työsuhteita, kaikki eri firmoille. Vaihtelevuutta siis löytyy.
Viimeiset pari vuotta olen ollut kotona ja toiminut erään alan käsityöläisenä. Ei ole ollut omaa firmaa, tosin blogia olen pitänyt ja laittanut sinne tuotoksieni kuvia säännöllisesti, joten jotain raporttia tavallaan löytyy että en nyt ole ihan "teillä tietämättömillä" ollut tätä aikaa.
Jos hakisin uudelleen määräaikaista duunia omalta alaltani (olen haka käyttämään työhöni tarvittavaa työvälinettä joten olen noita töitäkin saanut, tosin määräaikaisia) niin miten selitän tämän ajanjakson haastattelussa?
Osittain lamalla tottakai, mutta tuo on sen verran pitkä aika ja tulee vielä jatkumaan ainakin kolmeen vuoteen (johtuen tästä lamasta).
mikä selitys
3
304
Vastaukset
- kyllähän niitä keksi
muutto toiselta paikkakunnalta.. lähdetty miehen työn tai kurssin vuoksi...
Halu tehdä välillä luovaa työtä ja itsemääritellä työajat ja tahti.
kaveri pyysi töihin
lapset, omat tai varastetut tai lapsen lapset- työhaastattelussa
En voi sanoa muuttoa toiselta paikkakunnalta kun täällä Hesassa olen ollut jo liian pitkään kirjoilla molemmat siis mieheni ja minä. Ei lähdetty mistään miehen vuoksi vaan mies muutti tänne silloin aikoinaan. Ei kurssien vuoksi kun kursseja ei tänä aikana ole käyty.. joten ne ei sovi selitykseksi.
Halu tehdä luovaa työtä, itsemääräämillä työajoilla ja tahtiin, KÄY selitykseksi ja ainoaksi koska...
.. kukaan kaveri ei ole pyytänyt töihin, en ole ollut kaverin kanssa töissä tänä aikana, lapsiakaan ei oo, ei omia eikä anastettuja, höh eikä lapsen lapsiakaan ;) - ei,auta.
työhaastattelussa kirjoitti:
En voi sanoa muuttoa toiselta paikkakunnalta kun täällä Hesassa olen ollut jo liian pitkään kirjoilla molemmat siis mieheni ja minä. Ei lähdetty mistään miehen vuoksi vaan mies muutti tänne silloin aikoinaan. Ei kurssien vuoksi kun kursseja ei tänä aikana ole käyty.. joten ne ei sovi selitykseksi.
Halu tehdä luovaa työtä, itsemääräämillä työajoilla ja tahtiin, KÄY selitykseksi ja ainoaksi koska...
.. kukaan kaveri ei ole pyytänyt töihin, en ole ollut kaverin kanssa töissä tänä aikana, lapsiakaan ei oo, ei omia eikä anastettuja, höh eikä lapsen lapsiakaan ;)Ei siinä selitykset auta, ei mitkään. Jos työnantaja katsoo, että 3 vuotta pois työelämästä on liikaa, niin se katsoo. Ei sitä voi selitellä mitenkään. Jos työtä ei ole tehty, niin sitä ei ole tehty. Kun on pitkään pois työstä, niin ammattitaito rapistuu, olipa selitykset miten hyviä tahansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?881692- 1181322
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061297Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K781206Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701094IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88893Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän390837Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9822- 42805
Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?133776