Mistä se motivaatio?

abonq

Työskentelen asiantuntijatehtävissä.
Lomautukset ovat jatkuneet jo vuoden verran. Aluksi oli toki kiva tehdä lyhyttä päivää, mutta nyt lomautus alkaa jo nakertamaan päivärahaa.
Säästötkin alkavat jo hupenemaan vaikka menoja olen sopeuttanut pienentyneisiin tuloihin.
Palkkani ei ole ollut suhteessa vastuualueeseeni aikoihin, eikä yrityksen tilanteesta johtuen siihen ole luvassa korjausta.
Lisääntynyt kiire ja budjetin leikkauksetkaan eivät hirveästi edesauta työskentelyä.
Kiinnostus alaan on toki edelleen ennallaan, mutta pelkään työn laadun kärsivän. Kaikkea olennaista ei ehdi tekemään.
Työtuloksen heikkenemiseen vaikuttanee ehkä myös hiipuva motivaatio. Tuntuu vain siltä ettei enää kiinnosta tehdä sitä 100% työpanosta.
Olisiko ideoita millä tuota motivaatiota voisi saada takaisin?

Toisaalta, haluaisin vaihtaa työpaikkaa, lähinnä palkkakuopan takia, mutta myös osittain siksi, etten näe etenemistä mahdollisena nykyisessä työssäni.
En ole nähnyt mielenkiintoisia paikkoja tarjolla viime aikoina. Kävin muutamissa työhaastatteluissa viime kesänä, mutta niistä ei tärpännyt uutta uraa.
Miellän itseni alani rautaiseksi ammattilaiseksi, mutta en ehkä esiinny oikein haastattelutilanteissa.
Nykyinen pomoni on kertonut että koki ottavansa riskin minua palkatessa, mutta 2kk jälkeen ei katunut sitä ollenkaan.
Ongelmana on ehkä osittain se, etten omaa virallista ammattia, livistin työelämään amk:sta viimeisellä vuodella ja nyt on kertynyt 3 vuotta alan kokemusta.
Epäilen tuon tutkinnon puuttumisen heikentävän työnsaantimahdollisuutta. Vanhaa tutkintoa en saa valmiiksi, mutta olen harkinnut lukevani toisen alan tutkinnon
aikuisopiskelijana, joka tukisi nykyistä osaamistani.

0

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        245
        4452
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        123
        2899
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        41
        2652
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        81
        1644
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        116
        1528
      6. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        50
        1238
      7. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        85
        1164
      8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        203
        1054
      9. Ne viimeiset kerrat

        Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
        Ikävä
        59
        1003
      10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        45
        996
      Aihe