Voiko Suomessa elää buddalaisena?

miten alkuun

Olen lukenut paljon buddalaisuudesta ja allekirjoitan suurimman osan sen käsityksistä hyvästä elämästä. Tärkeimpänä näen juuri ajatuksen omasta egosta luopumisesta ja sitä kautta omien itsekkäiden halujen muuttamisen haluksi ja voimaksi auttaa muita. Sitten olen miettinyt, miten tuota buddalaista myötätuntoa voi harjoittaa maassa, joka on itsekkyyden, egoismin ja omistushalun läpikyllästämä. Onko buddalaisittain oikein pönkittää muiden omistusta ja egoa?

Jos olisin aiheessa pitkälle edennyt, niin ehkä minulla olisi voimaa elää valtavirtaa vastaan, mutta näin alussa se tuntuu liki mahdottomalta. Mitä enemmän luen buddalaisia ajatuksia ja kirjoituksia, sitä enemmän minua tämän maan nykymeno inhottaa.

Olisiko siis fiksumpi ihan suosiolla muuttaa johonkin esimerkiksi aasiaan muutamaksi vuodeksi ja oppia näkemään, mitä tuo buddalaisuus on käytännössä ja vasta sitten, yhtä kokemusta rikkaampana aloittaa sen soveltaminen tänne pohjolaan? Tai olisko vetäytyminen johonkin luostariin se oikea tie?

Kertokaahan minulle vinkkejä, miten tällä tiellä pääsisi alkuun, kun en toisaalta halua ihan munkiksi ryhtyä, mutta toisaalta koko nykyinen elinpiirini on täysin länsimaistunut, joten ymmärrystä siltä suunnalta on aika turha odottaa. Polun yksinäisyys pelottaa.

57

1301

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se käy

      Voit olla buddhalainen ihan missä vain. Ei se maasta ole kiinni. Pakeneminen yhtään minnekään ei ole buddhalainen tie. Buddhalainen tie on kaikesta halusta irtipääseminen, ja sen myötä vapautuminen. Kannattaa varmaan vielä tutustua lisää buddhalaisuuteen, jotta ymmärtäisit sen sanomat. Enkä oikein usko, että olisit yhtään onnellisempi siellä Aasiassa. Ei se elämän sielläkään nimittäin ole mitään jaloa ja auvoista.

      • miten alkuun

        Kaikesta haluista ei tarvinne päästää irti, vaan vain niistä itsekkäistä. Halu auttaa muita ei liene niin huono halu.

        Ja kyse ei ollut pakenemisesta, vaan alun löytämisestä, mielestäni tässä on iso ero. Paeta voin ihan täälläkin, mutta paetakseni en tällaisia kyselisi, menisin vain....

        Mutta ette vastanneet siihen olennaiseen kysymykseeni, pitääkö toisten egoa tukea, onko se myötätuntoa?

      • irti...
        miten alkuun kirjoitti:

        Kaikesta haluista ei tarvinne päästää irti, vaan vain niistä itsekkäistä. Halu auttaa muita ei liene niin huono halu.

        Ja kyse ei ollut pakenemisesta, vaan alun löytämisestä, mielestäni tässä on iso ero. Paeta voin ihan täälläkin, mutta paetakseni en tällaisia kyselisi, menisin vain....

        Mutta ette vastanneet siihen olennaiseen kysymykseeni, pitääkö toisten egoa tukea, onko se myötätuntoa?

        Kaikista haluista pitää päästä irti, jos meinaa kunnolla olla buddhalainen. Kyse on kyvystä toimia kunnloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla, ei halujen ohjaamasta toiminnasta. Kaikenlaiset halut luovat ennakko-odotuksia elämän kulun suhteen, ja nuo ennakko-odotukset tuovat mukanaan pettymyksiä ja kärsimystä. Elämä pitää ottaa vastaan sellaisena kuin se tulee vapaana toimimaan kulloisessakin tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla. Elämässä ei ole mitään pysyvää. Halu on osoitus yrittää asettaa pysyviä tavoitteita koko ajan muuttuvaan maailmaan, mistä seuraan vain kärsimystä.

        Ilmiselvästi halusi auttaa muita on pelkästään itsekkää tarpeen tyydytystä. Sinulle on tärkeämpää tyydyttää omaa tarvettasi kuin oikeasti toimia oikein, eikö vaan.

        Kysymykseesi toisen egon tukemisesta: se riippuu tietenkin aina tilanteesta, joskus pitää ja joskus ei ja joskus jotain muuta. Eihän tuollaiseen voi olla yksioikoista vastausta. Ennakkoasenteen asettaminen tuollaiseen asiaan aiheuttaa vain ongelmia.

      • miten alkuun
        irti... kirjoitti:

        Kaikista haluista pitää päästä irti, jos meinaa kunnolla olla buddhalainen. Kyse on kyvystä toimia kunnloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla, ei halujen ohjaamasta toiminnasta. Kaikenlaiset halut luovat ennakko-odotuksia elämän kulun suhteen, ja nuo ennakko-odotukset tuovat mukanaan pettymyksiä ja kärsimystä. Elämä pitää ottaa vastaan sellaisena kuin se tulee vapaana toimimaan kulloisessakin tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla. Elämässä ei ole mitään pysyvää. Halu on osoitus yrittää asettaa pysyviä tavoitteita koko ajan muuttuvaan maailmaan, mistä seuraan vain kärsimystä.

        Ilmiselvästi halusi auttaa muita on pelkästään itsekkää tarpeen tyydytystä. Sinulle on tärkeämpää tyydyttää omaa tarvettasi kuin oikeasti toimia oikein, eikö vaan.

        Kysymykseesi toisen egon tukemisesta: se riippuu tietenkin aina tilanteesta, joskus pitää ja joskus ei ja joskus jotain muuta. Eihän tuollaiseen voi olla yksioikoista vastausta. Ennakkoasenteen asettaminen tuollaiseen asiaan aiheuttaa vain ongelmia.

        "Ilmiselvästi halusi auttaa muita on pelkästään itsekkää tarpeen tyydytystä. Sinulle on tärkeämpää tyydyttää omaa tarvettasi kuin oikeasti toimia oikein, eikö vaan."

        Tällä hetkellä kyllä. Kaikki juontaa juurensa siitä, että en ole löytänyt mielekkyyttä tästä länsimaisesta elämästä, johon minut on kasvatettu ja jossa olen elänyt. Sen sijaan olen löytänyt mielekkyyttä siitä, kun olen satunnaisesti pystynyt auttamaan muita. On varmaan totta, ettei tuo tyydytys muiden auttamisesta ole täysin epäitsekästä - miten se voisikaan olla, kun olen yhä kovin länsimainen ja siis kiintynyt egooni - mutta en usko, että se estää minua toimimasta enemmän oikein kuin ennen.

        En myöskään näe halussani auttaa muita (vaikka se olisikin hieman itsekästä) mitään olennaista ristiriitaa sen version kanssa, että se olisi täysin epäitsekästä. Jos oma tyytyväisyyteni muiden auttamisesta johtaa enempään auttamiseen, niin sehän on vain hyvä asia - ei kai buddalaisuudessa teoistaan nauttiminen ole kielletty, kunhan vain nuo teot ovat oikeansuuntaisia - sehän on juuri sitä onnellisuutta, johon pyritään. Ja ehkäpä kerta kerralta pystyn noihin tekoihin pienemmällä egolla ja aidommin.

        Tuohon täydelliseen epäitsekkyyteen voi ehkä päästä pitkän mielenharjoituksen (=munkkielämän) kautta, mutta ei ihminen voi noin vain vaihtaa olemustaan. En usko olevani mikään kummajainen, koska luulen, että kaikilla henkisen polun etsijöillä on siihen alkujaan itsekäs syy - muutenhan ei tarvitsisi mitään etsiä. Vasta polun loppupäässä - valaistuneena - kykenee täysin epäitsekkääseen elämään. Ja toisaalta luulen, ettei Suomessa voisi oikein edes elää täysin epäitsekkäänä - kuolisi nälkään ja kylmyyteen, kun ei täällä kerjäämällä voi elää.


        "Kysymykseesi toisen egon tukemisesta: se riippuu tietenkin aina tilanteesta, joskus pitää ja joskus ei ja joskus jotain muuta. Eihän tuollaiseen voi olla yksioikoista vastausta. Ennakkoasenteen asettaminen tuollaiseen asiaan aiheuttaa vain ongelmia."

        Annoit sitten tuollaisen poliitkon vastauksen. Totta kai asiat riippuvat aina tilanteesta, mutta jotain perusperiaatteita silti aina on. Jos buddalainen hyve on pyrkiä tekemään muut onnellisiksi ja tie tähän on egon (itsekkäiden halujen) hävittäminen, niin mielestäni on suuri ristiriita siinä, että auttaa toisia pönkittämän omia egojaan. Sehän vain veisi toisia kauemmas heidän onnestaan, vaikka näennäisesti lisäisi heidän tyytyväisyyttään. En ole löytänyt tähän mielestäni olennaiseen kysymykseen (etenkin länsimaissa) juuri mitään vastausta kirjoista - ehkä aihe ei ole ollut kovin tärkeä buddalaisissa yhteisöissä.

      • buddhalaisuuteen
        miten alkuun kirjoitti:

        "Ilmiselvästi halusi auttaa muita on pelkästään itsekkää tarpeen tyydytystä. Sinulle on tärkeämpää tyydyttää omaa tarvettasi kuin oikeasti toimia oikein, eikö vaan."

        Tällä hetkellä kyllä. Kaikki juontaa juurensa siitä, että en ole löytänyt mielekkyyttä tästä länsimaisesta elämästä, johon minut on kasvatettu ja jossa olen elänyt. Sen sijaan olen löytänyt mielekkyyttä siitä, kun olen satunnaisesti pystynyt auttamaan muita. On varmaan totta, ettei tuo tyydytys muiden auttamisesta ole täysin epäitsekästä - miten se voisikaan olla, kun olen yhä kovin länsimainen ja siis kiintynyt egooni - mutta en usko, että se estää minua toimimasta enemmän oikein kuin ennen.

        En myöskään näe halussani auttaa muita (vaikka se olisikin hieman itsekästä) mitään olennaista ristiriitaa sen version kanssa, että se olisi täysin epäitsekästä. Jos oma tyytyväisyyteni muiden auttamisesta johtaa enempään auttamiseen, niin sehän on vain hyvä asia - ei kai buddalaisuudessa teoistaan nauttiminen ole kielletty, kunhan vain nuo teot ovat oikeansuuntaisia - sehän on juuri sitä onnellisuutta, johon pyritään. Ja ehkäpä kerta kerralta pystyn noihin tekoihin pienemmällä egolla ja aidommin.

        Tuohon täydelliseen epäitsekkyyteen voi ehkä päästä pitkän mielenharjoituksen (=munkkielämän) kautta, mutta ei ihminen voi noin vain vaihtaa olemustaan. En usko olevani mikään kummajainen, koska luulen, että kaikilla henkisen polun etsijöillä on siihen alkujaan itsekäs syy - muutenhan ei tarvitsisi mitään etsiä. Vasta polun loppupäässä - valaistuneena - kykenee täysin epäitsekkääseen elämään. Ja toisaalta luulen, ettei Suomessa voisi oikein edes elää täysin epäitsekkäänä - kuolisi nälkään ja kylmyyteen, kun ei täällä kerjäämällä voi elää.


        "Kysymykseesi toisen egon tukemisesta: se riippuu tietenkin aina tilanteesta, joskus pitää ja joskus ei ja joskus jotain muuta. Eihän tuollaiseen voi olla yksioikoista vastausta. Ennakkoasenteen asettaminen tuollaiseen asiaan aiheuttaa vain ongelmia."

        Annoit sitten tuollaisen poliitkon vastauksen. Totta kai asiat riippuvat aina tilanteesta, mutta jotain perusperiaatteita silti aina on. Jos buddalainen hyve on pyrkiä tekemään muut onnellisiksi ja tie tähän on egon (itsekkäiden halujen) hävittäminen, niin mielestäni on suuri ristiriita siinä, että auttaa toisia pönkittämän omia egojaan. Sehän vain veisi toisia kauemmas heidän onnestaan, vaikka näennäisesti lisäisi heidän tyytyväisyyttään. En ole löytänyt tähän mielestäni olennaiseen kysymykseen (etenkin länsimaissa) juuri mitään vastausta kirjoista - ehkä aihe ei ole ollut kovin tärkeä buddalaisissa yhteisöissä.

        Tutustuhan nyt lisää siihen buddhalaiseen ajatteluun vaikka eri aihetta käsittelvistä kirjoista. Vaikkapa sellainen kirja kuin Buddhan jalanjäljillä on ihan hyvä kirja aloittamiseen. Nyt nuo sinun ajatuksesi pohjautuvat meidän täällä vallitsevaan ajatteluun. Ei siinä mitään vikaa, mutta jos noihin uomiin takerrut, niin et pääse eteenpäin.

        * oikea näkemys Ymmärrä neljä jaloa totuutta. Tämä on polun ensimmäinen ja viimeinen vaihe, sillä oikea näkemys saavutetaan valaistuessa täydellisesti. Kuitenkin jo polun alkupäässä on oltava jonkinlainen käsitys oikeasta näkemyksestä, jotta buddhalaisuuden harjoittaminen olisi mahdollista.

        * oikea aikomus Luopuminen, hyvätahtoisuus ja väkivallattomuus. Luovu takertumisesta, pahantahtoisuudesta ja julmuudesta.

        etiikka

        * oikea puhe Rehellisyys ja hyväntahtoinen puhe. Vältä valehtelua, karkeaa ja joutavaa puhetta ja juoruilua.

        * oikea toiminta Älä vahingoita eläviä olentoja. Älä ota mitä ei ole annettu. Älä mene kohtuuttomuuksiin aistinautinnoissa. Älä sumenna mieltäsi päihtein - mielen avartaminen sen sijaan on sallittavaa.

        * oikea elinkeino Harjoita elinkeinoa, joka ei tuota vahinkoa elollisille olennoille

        meditaatio

        * oikea ponnistus Edistä taitavia mielentiloja ja vältä taitamattomia

        * oikea tarkkaavaisuus Pyri jatkuvaan tietoisuuteen itsestäsi, teoistasi ja mielentiloistasi.

        * oikea keskittyminen Syvempien mielentilojen saavuttaminen meditaation kautta.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Buddhalaisuus

      • tästä kysymyksestä
        miten alkuun kirjoitti:

        "Ilmiselvästi halusi auttaa muita on pelkästään itsekkää tarpeen tyydytystä. Sinulle on tärkeämpää tyydyttää omaa tarvettasi kuin oikeasti toimia oikein, eikö vaan."

        Tällä hetkellä kyllä. Kaikki juontaa juurensa siitä, että en ole löytänyt mielekkyyttä tästä länsimaisesta elämästä, johon minut on kasvatettu ja jossa olen elänyt. Sen sijaan olen löytänyt mielekkyyttä siitä, kun olen satunnaisesti pystynyt auttamaan muita. On varmaan totta, ettei tuo tyydytys muiden auttamisesta ole täysin epäitsekästä - miten se voisikaan olla, kun olen yhä kovin länsimainen ja siis kiintynyt egooni - mutta en usko, että se estää minua toimimasta enemmän oikein kuin ennen.

        En myöskään näe halussani auttaa muita (vaikka se olisikin hieman itsekästä) mitään olennaista ristiriitaa sen version kanssa, että se olisi täysin epäitsekästä. Jos oma tyytyväisyyteni muiden auttamisesta johtaa enempään auttamiseen, niin sehän on vain hyvä asia - ei kai buddalaisuudessa teoistaan nauttiminen ole kielletty, kunhan vain nuo teot ovat oikeansuuntaisia - sehän on juuri sitä onnellisuutta, johon pyritään. Ja ehkäpä kerta kerralta pystyn noihin tekoihin pienemmällä egolla ja aidommin.

        Tuohon täydelliseen epäitsekkyyteen voi ehkä päästä pitkän mielenharjoituksen (=munkkielämän) kautta, mutta ei ihminen voi noin vain vaihtaa olemustaan. En usko olevani mikään kummajainen, koska luulen, että kaikilla henkisen polun etsijöillä on siihen alkujaan itsekäs syy - muutenhan ei tarvitsisi mitään etsiä. Vasta polun loppupäässä - valaistuneena - kykenee täysin epäitsekkääseen elämään. Ja toisaalta luulen, ettei Suomessa voisi oikein edes elää täysin epäitsekkäänä - kuolisi nälkään ja kylmyyteen, kun ei täällä kerjäämällä voi elää.


        "Kysymykseesi toisen egon tukemisesta: se riippuu tietenkin aina tilanteesta, joskus pitää ja joskus ei ja joskus jotain muuta. Eihän tuollaiseen voi olla yksioikoista vastausta. Ennakkoasenteen asettaminen tuollaiseen asiaan aiheuttaa vain ongelmia."

        Annoit sitten tuollaisen poliitkon vastauksen. Totta kai asiat riippuvat aina tilanteesta, mutta jotain perusperiaatteita silti aina on. Jos buddalainen hyve on pyrkiä tekemään muut onnellisiksi ja tie tähän on egon (itsekkäiden halujen) hävittäminen, niin mielestäni on suuri ristiriita siinä, että auttaa toisia pönkittämän omia egojaan. Sehän vain veisi toisia kauemmas heidän onnestaan, vaikka näennäisesti lisäisi heidän tyytyväisyyttään. En ole löytänyt tähän mielestäni olennaiseen kysymykseen (etenkin länsimaissa) juuri mitään vastausta kirjoista - ehkä aihe ei ole ollut kovin tärkeä buddalaisissa yhteisöissä.

        En ole budhalainen, olen tavallinen ihminen joka on mietiskellyt ja joogannut. Ajatuksia toisen ihmisen egon tukemiseen ajattelisin näin, kun näet mikä on kyseisen ihmisen henkinentila näet onko hänen egoaa syytä tukea vai ei. Eli ihminen jolla ei ole henkisen kasvun tarvetta on onnelline uudesta autosta jonka on saanut hankittua on häntä mielestäni syytä kehua kuinka hieno hänen saavutuksensa on, näin lisäät onnellisuuden tunnetta maailmassa ja tuo ihminen tarvitsi sen. Jos taas ihminen joka tuntee tarvetta henkiseen kasvuun sen huomaa siitä että hän ei niinkää ole autostaa onnellinen vaan vaikka hänellä olisi kaksi uutta autoa hän on tyhjä, tällä ihmisellä tuntuu olevan tarvetta henkiseen kasvuun niin silloin näkisin että ei ole syytä egon tukemiseen koska se ei lisää kyseisen ihmisen mielihyvää. En tiedä osaanko kirjoittaa selvästi mitä tarkoitan, ajatustasolla asiat on selvempiä kuin ulostullessa puheessa tai kirjoituksessa. Nämä ovat vain omia ajatuksia eivät minkään opinsuunnan käsityksiä.

      • miten alkuun
        tästä kysymyksestä kirjoitti:

        En ole budhalainen, olen tavallinen ihminen joka on mietiskellyt ja joogannut. Ajatuksia toisen ihmisen egon tukemiseen ajattelisin näin, kun näet mikä on kyseisen ihmisen henkinentila näet onko hänen egoaa syytä tukea vai ei. Eli ihminen jolla ei ole henkisen kasvun tarvetta on onnelline uudesta autosta jonka on saanut hankittua on häntä mielestäni syytä kehua kuinka hieno hänen saavutuksensa on, näin lisäät onnellisuuden tunnetta maailmassa ja tuo ihminen tarvitsi sen. Jos taas ihminen joka tuntee tarvetta henkiseen kasvuun sen huomaa siitä että hän ei niinkää ole autostaa onnellinen vaan vaikka hänellä olisi kaksi uutta autoa hän on tyhjä, tällä ihmisellä tuntuu olevan tarvetta henkiseen kasvuun niin silloin näkisin että ei ole syytä egon tukemiseen koska se ei lisää kyseisen ihmisen mielihyvää. En tiedä osaanko kirjoittaa selvästi mitä tarkoitan, ajatustasolla asiat on selvempiä kuin ulostullessa puheessa tai kirjoituksessa. Nämä ovat vain omia ajatuksia eivät minkään opinsuunnan käsityksiä.

        Haluat lähinnä auttaa ihmistä niillä keinoin, jotka ko. ihmiselle sopivat. Tämä lienee hyvin länsimainen tapa auttaa - ikään kuin kysytään mitä apua kukin kaipaa.

        Mutta kysymykseni koski lähinnä juuri sitä, että kun buddalaisuuden oppien mukaan onni saavutetaan egosta luopumalla, ei sitä korostamalla, niin eikö toisen egon tukeminen ole hänen onnensa hankaloittamista, vaikkakaan se ei ehkä kohteesta siltä tunnu?

      • yksioikoisesti
        miten alkuun kirjoitti:

        Haluat lähinnä auttaa ihmistä niillä keinoin, jotka ko. ihmiselle sopivat. Tämä lienee hyvin länsimainen tapa auttaa - ikään kuin kysytään mitä apua kukin kaipaa.

        Mutta kysymykseni koski lähinnä juuri sitä, että kun buddalaisuuden oppien mukaan onni saavutetaan egosta luopumalla, ei sitä korostamalla, niin eikö toisen egon tukeminen ole hänen onnensa hankaloittamista, vaikkakaan se ei ehkä kohteesta siltä tunnu?

        Ei ihan noin yksioikoisesti. Buddhalaisten tavoite on päästä eroon halusta, ei egosta. Jos toisenihmisen hyvinvointi jossain tilanteessa tarvitsee hänen egonsa korostamista, niin ei siinä mitään väärä ole. Mutta ei buddhalaisten yleensä tarvitse tullaisia pohtia. He pyrkivät vain aina käyttäytymään lempeästi, hillitysti, väkivallattomasti jne. Tärkein kriteersi toimittaessa on omien motiivien tarkastelu, ei toisten motiivien. Tärkeintä on pitää huolta omista motiiveistaan - ei toisten.

      • aeeeethpzrst
        yksioikoisesti kirjoitti:

        Ei ihan noin yksioikoisesti. Buddhalaisten tavoite on päästä eroon halusta, ei egosta. Jos toisenihmisen hyvinvointi jossain tilanteessa tarvitsee hänen egonsa korostamista, niin ei siinä mitään väärä ole. Mutta ei buddhalaisten yleensä tarvitse tullaisia pohtia. He pyrkivät vain aina käyttäytymään lempeästi, hillitysti, väkivallattomasti jne. Tärkein kriteersi toimittaessa on omien motiivien tarkastelu, ei toisten motiivien. Tärkeintä on pitää huolta omista motiiveistaan - ei toisten.

        Buddhalaisuudessa pyritään kyllä eroon myös egosta, kun se käsitetään joksikin pysyväksi olevaiseksi. Ihminen itsekin on koko ajan muuttuvaa kuten kaikki muukin. Ei siis ole mikään pysyvä käsite. Se ei ole sitä kellään toisellakaan, joten miten sitä siis voisi tukea. Miten sinä voisit tukea jonkun toisen egoa, kun sitä ei ole? Tässä menee ehkä vähän vellit ja puurot sekaisin. Ihmisen auttaminen ei ole hänen egonsa tukemista. Auttaa tietenkin voi ja tehdä muutakin hyvää, mutta siinä on sitten aina muistettava tarkastella niitä omia motiivejaan noiden tekojan takana. Jos sinä esim. haet itsellesi hyvää mieltä noista teoista, niin altistat itsesi heti kärsimykselle, kun asiat eivät ehkä menekään niin kuin olet halunnut.

      • miten alkuun
        aeeeethpzrst kirjoitti:

        Buddhalaisuudessa pyritään kyllä eroon myös egosta, kun se käsitetään joksikin pysyväksi olevaiseksi. Ihminen itsekin on koko ajan muuttuvaa kuten kaikki muukin. Ei siis ole mikään pysyvä käsite. Se ei ole sitä kellään toisellakaan, joten miten sitä siis voisi tukea. Miten sinä voisit tukea jonkun toisen egoa, kun sitä ei ole? Tässä menee ehkä vähän vellit ja puurot sekaisin. Ihmisen auttaminen ei ole hänen egonsa tukemista. Auttaa tietenkin voi ja tehdä muutakin hyvää, mutta siinä on sitten aina muistettava tarkastella niitä omia motiivejaan noiden tekojan takana. Jos sinä esim. haet itsellesi hyvää mieltä noista teoista, niin altistat itsesi heti kärsimykselle, kun asiat eivät ehkä menekään niin kuin olet halunnut.

        "Miten sinä voisit tukea jonkun toisen egoa, kun sitä ei ole?"

        Voin tukea toisen illuusiota omasta egostaan.

        Jos siis en vaikkapa lainaisi ystävälle rahaa hienomman auton ostoon ja tämä jäisi ostamatta, niin voi olla että joku päivä hän oivaltaisi hankintansa tarpeettomuuden. Näin tukisin hänen käsitystä oikeasta elämästä, mutta jos lainaisin rahat tekisin juuri päinvastoin. Ystäväni oli (ainakin hetken) tyytyväisempi, mutta illuusio omasta egosta vahvistuisi uuden hienon omistuksen myötä. Kumpi parempi?


        "Auttaa tietenkin voi ja tehdä muutakin hyvää, mutta siinä on sitten aina muistettava tarkastella niitä omia motiivejaan noiden tekojan takana. Jos sinä esim. haet itsellesi hyvää mieltä noista teoista, niin altistat itsesi heti kärsimykselle, kun asiat eivät ehkä menekään niin kuin olet halunnut."

        Jos haen itselleni hyvää mieltä sillä, että vain autan, en kyllä aiheuta itselleni kärsimystä, vaan juuri päinvastoin, mielihyvää. Jos taas odotan avultani jotain vastapalvelusta, vaikkapa kiitosta, niin silloin toki aiheutan itselleni halun, joka ei ehkä tyydyty.

        Ei buddalaisuus niin apea uskonto ole, ettei hyvistä ja oikeista teoista saisi iloita. Jos tekee epäitsekkään teon (= epäitsekkäin motiivein) niin siitä saa ja pitää iloita, eihän täällä kukaan muuten jaksa. Aito ilo on yksi niistä syistä, joka tuossa uskonnossa kiehtoo, etenkin kun sitä vertaa tähän luterilaiseen hautajaistunnelmakulttuuriin. :)

      • hohhoijaa jooo
        miten alkuun kirjoitti:

        "Miten sinä voisit tukea jonkun toisen egoa, kun sitä ei ole?"

        Voin tukea toisen illuusiota omasta egostaan.

        Jos siis en vaikkapa lainaisi ystävälle rahaa hienomman auton ostoon ja tämä jäisi ostamatta, niin voi olla että joku päivä hän oivaltaisi hankintansa tarpeettomuuden. Näin tukisin hänen käsitystä oikeasta elämästä, mutta jos lainaisin rahat tekisin juuri päinvastoin. Ystäväni oli (ainakin hetken) tyytyväisempi, mutta illuusio omasta egosta vahvistuisi uuden hienon omistuksen myötä. Kumpi parempi?


        "Auttaa tietenkin voi ja tehdä muutakin hyvää, mutta siinä on sitten aina muistettava tarkastella niitä omia motiivejaan noiden tekojan takana. Jos sinä esim. haet itsellesi hyvää mieltä noista teoista, niin altistat itsesi heti kärsimykselle, kun asiat eivät ehkä menekään niin kuin olet halunnut."

        Jos haen itselleni hyvää mieltä sillä, että vain autan, en kyllä aiheuta itselleni kärsimystä, vaan juuri päinvastoin, mielihyvää. Jos taas odotan avultani jotain vastapalvelusta, vaikkapa kiitosta, niin silloin toki aiheutan itselleni halun, joka ei ehkä tyydyty.

        Ei buddalaisuus niin apea uskonto ole, ettei hyvistä ja oikeista teoista saisi iloita. Jos tekee epäitsekkään teon (= epäitsekkäin motiivein) niin siitä saa ja pitää iloita, eihän täällä kukaan muuten jaksa. Aito ilo on yksi niistä syistä, joka tuossa uskonnossa kiehtoo, etenkin kun sitä vertaa tähän luterilaiseen hautajaistunnelmakulttuuriin. :)

        Anteeksi nyt vaan, mutta kirjoitat täyttä puppua! Buddhalaisuudesta sinulla ei tunnu olevan mitään hajua. Jos sinua oikeasti se kiinnostaa, niin etsi itsellesi kirjoja aiheesta ja tutustu siihen, ja yritä mielellään lukea siitä avoimin mielin ilman noita turhia maneereitasi. Täällä vänkäämällä sinä et edisty asiassa yhtään mihinkään, koska et edes vaivaudu lipsumaan urautuneilta ajattelu-uriltasi.

      • miten alkuun
        hohhoijaa jooo kirjoitti:

        Anteeksi nyt vaan, mutta kirjoitat täyttä puppua! Buddhalaisuudesta sinulla ei tunnu olevan mitään hajua. Jos sinua oikeasti se kiinnostaa, niin etsi itsellesi kirjoja aiheesta ja tutustu siihen, ja yritä mielellään lukea siitä avoimin mielin ilman noita turhia maneereitasi. Täällä vänkäämällä sinä et edisty asiassa yhtään mihinkään, koska et edes vaivaudu lipsumaan urautuneilta ajattelu-uriltasi.

        Pääsit sentään hieman turhautumistasi purkamaan. Hyvää jatkoa sinulle!

    • joku semmonen

      Miksi haluat kiinnittyä johonkin valmiiseen oppiin?

      Buddhalaisuuteen kuuluu käsittääkseni sekin, että saa ihan itsekin funtsata asioita. Buddha opetti epäilemään jopa sellaista, jolla on vuosituhansiset perinteet takanaan. Olisit valinnut syntyväsi vaikkapa Tiibettiin, jos olisit kovasti halunnut olla buddhalainen. Silläkin on merkitystä, kun valitsitkin Suomen, etkä jotain buddhalaisvaltiota.

      Itsestäni on ainakin ollut kovin mielenkiintoisaa ja mukavaakin tutustua erilaisiin uskomusjärjestelmiin, joita myös buddhalaisuuskin edustaa. Ja maailman muillakin uskonnoilla on annettavansa.

      Olet ilmeisesti vielä nuori henkilö ja nuoruuteenhaan kuuluu paikkansa hakeminen tässä maailmankaikkeudessa. Muista, että vierivä kivi ei sammaloidu! Eikä silläkään nyt mitään suurempaa väliä ole, jos haluat pysähtyä ja levähtää elämiesi välillä.

      Tutki siis kaikkea avoimin mielin, etkä voi koskaan epäonnistua ja vaikka epäonnistuisitkin, niin sekin kuuluu vain onnistumiseesi! ;)

    • oikea pyrkimys

      Vaikeaa se on olla buddhalainen Suomessa. Riippuu siitä missä asut.

      Jos Buddha olisi neuvonut turvautumaan vain kahteen jalokiveen - Buddhaan ja Dharmaan - se olisi helpompaa. Mutta on turvauduttava myös Sanghaan, yhteisöön. Ja Suomessa se ei ole helppoa.

      Mutta minusta et ole oikein ymmärtänyt perusteita. Ei ole kysymys kiintymyksistä luopumisesta yrittämällä luopua vaan harjoittamalla oikeaa tietä. Siis sinun on ennen kaikkea harjoitettava mietiskelyä. Se on periaatteessa mahdollista missä tahansa mutta käytännössä voit helposti tehdä jotain väärin. Eli tarvitset opastusta. Olet oikeassa Aasiassa se on paljon helpompaa kun kaikki ympärilläsi tukevat sinua ja tietävät pyrkimyksesi arvon. Olen itse ollut siellä ja se on helpompaa siellä. Kukaan ei uskaltaisi tyrmätä sinun jaloa pyrkimystä siellä, koska se olisi kauhea teko.

      • miten alkuun

        "Mutta minusta et ole oikein ymmärtänyt perusteita. Ei ole kysymys kiintymyksistä luopumisesta yrittämällä luopua vaan harjoittamalla oikeaa tietä. Siis sinun on ennen kaikkea harjoitettava mietiskelyä."

        Eikö tuo mietiskely ole vain keino, jolla mieli "koulutetaan" luopumaan itsekkyydestään. Olen ymmärtänyt, että buddalaisuuden lopullinen tavoite on onnellisuus, joka toisin kuin länsimaissa, saavutetaan juuri epäitsekkäiden tekojen (=muiden onnellisuuden), ulkoisen maailman hyväksynnän ja mielenharjoituksen kautta.

        En siis mitenkään kiistä mietiskelyn tärkeyttä ja olen myös sen polun alussa. Mutta minusta on aika ristiriitaista toisaalta mietiskellä ja pyrkiä buddalaisiin ihanteisiin, ja toisaalta elää ulkoisesti täysin länsimaalaista elämää, joka ei kovinkaan usein nojaa samoihin arvoihin. Siinä kai tämän kirjoitukseni todellinen syy, mitä en tuossa alussa ehkä osannut niin kovin selkeästi ilmaista, että miten buddalaisuutta voi harjoittaa keskellä länsimaista kaupunkia?

        Toki siis mietiskellä voi, vaikka ihan kotona, mutta oikeiden tekojen tekeminen ja oikean elinkeinon löytäminen on jo paljon vaikeampaa, koska koko länsimainen elämäntapa perustuu luonnon hyväksikäyttöön ja materiaalisen hyvän lisäämiseen - arvoihin, jotka ovat mielestäni ristiriidassa buddalaisten arvojen (ja omien arvojeni) kanssa. Ja kuten aiemassa viestissäni jo kirjoitin, koen ongelmaksi muiden auttamisen tukemaan tätä elämäntapaa.

      • totuus voittaa
        miten alkuun kirjoitti:

        "Mutta minusta et ole oikein ymmärtänyt perusteita. Ei ole kysymys kiintymyksistä luopumisesta yrittämällä luopua vaan harjoittamalla oikeaa tietä. Siis sinun on ennen kaikkea harjoitettava mietiskelyä."

        Eikö tuo mietiskely ole vain keino, jolla mieli "koulutetaan" luopumaan itsekkyydestään. Olen ymmärtänyt, että buddalaisuuden lopullinen tavoite on onnellisuus, joka toisin kuin länsimaissa, saavutetaan juuri epäitsekkäiden tekojen (=muiden onnellisuuden), ulkoisen maailman hyväksynnän ja mielenharjoituksen kautta.

        En siis mitenkään kiistä mietiskelyn tärkeyttä ja olen myös sen polun alussa. Mutta minusta on aika ristiriitaista toisaalta mietiskellä ja pyrkiä buddalaisiin ihanteisiin, ja toisaalta elää ulkoisesti täysin länsimaalaista elämää, joka ei kovinkaan usein nojaa samoihin arvoihin. Siinä kai tämän kirjoitukseni todellinen syy, mitä en tuossa alussa ehkä osannut niin kovin selkeästi ilmaista, että miten buddalaisuutta voi harjoittaa keskellä länsimaista kaupunkia?

        Toki siis mietiskellä voi, vaikka ihan kotona, mutta oikeiden tekojen tekeminen ja oikean elinkeinon löytäminen on jo paljon vaikeampaa, koska koko länsimainen elämäntapa perustuu luonnon hyväksikäyttöön ja materiaalisen hyvän lisäämiseen - arvoihin, jotka ovat mielestäni ristiriidassa buddalaisten arvojen (ja omien arvojeni) kanssa. Ja kuten aiemassa viestissäni jo kirjoitin, koen ongelmaksi muiden auttamisen tukemaan tätä elämäntapaa.

        Kirjoitin oikeastaan toiseen kommenttiin eli "Kaikista haluista pitää päästä irti, jos meinaa kunnolla olla buddhalainen". Luettuani kaikki kommentit en ollut varma mikä se alkuperäinen oli. Sorry.

        Olet aivan oikeassa. Olen huomannut saman. Tämä maailma on totaalisen ego-palvonnan vallassa ja varsinkin alussa tuntuu ettei saa tukea mistään. Kestävä harjoitus tuo tuloksia ja lopulta näkee kaiken oikeassa valossa, myös sen egon palvonnan. Toivon vain lycka till sinulle. On uskomatonta miten vahva se harhan eli egon palvonta on. Ne mustan magian harjoittajat ovat uskomattoman aktiivisia.

      • vaan seuraus
        miten alkuun kirjoitti:

        "Mutta minusta et ole oikein ymmärtänyt perusteita. Ei ole kysymys kiintymyksistä luopumisesta yrittämällä luopua vaan harjoittamalla oikeaa tietä. Siis sinun on ennen kaikkea harjoitettava mietiskelyä."

        Eikö tuo mietiskely ole vain keino, jolla mieli "koulutetaan" luopumaan itsekkyydestään. Olen ymmärtänyt, että buddalaisuuden lopullinen tavoite on onnellisuus, joka toisin kuin länsimaissa, saavutetaan juuri epäitsekkäiden tekojen (=muiden onnellisuuden), ulkoisen maailman hyväksynnän ja mielenharjoituksen kautta.

        En siis mitenkään kiistä mietiskelyn tärkeyttä ja olen myös sen polun alussa. Mutta minusta on aika ristiriitaista toisaalta mietiskellä ja pyrkiä buddalaisiin ihanteisiin, ja toisaalta elää ulkoisesti täysin länsimaalaista elämää, joka ei kovinkaan usein nojaa samoihin arvoihin. Siinä kai tämän kirjoitukseni todellinen syy, mitä en tuossa alussa ehkä osannut niin kovin selkeästi ilmaista, että miten buddalaisuutta voi harjoittaa keskellä länsimaista kaupunkia?

        Toki siis mietiskellä voi, vaikka ihan kotona, mutta oikeiden tekojen tekeminen ja oikean elinkeinon löytäminen on jo paljon vaikeampaa, koska koko länsimainen elämäntapa perustuu luonnon hyväksikäyttöön ja materiaalisen hyvän lisäämiseen - arvoihin, jotka ovat mielestäni ristiriidassa buddalaisten arvojen (ja omien arvojeni) kanssa. Ja kuten aiemassa viestissäni jo kirjoitin, koen ongelmaksi muiden auttamisen tukemaan tätä elämäntapaa.

        Ei buddhalaisuuden tavoite ole onnellisuus. Onnellisuus sen sijaan on yleensä seurausta buddhalaisesta ajattelusta. Pelkkä onnellisuuden tavoittelu on suurta itsekkyyttä. Buddhalaisen käsityksen mukaan kärsimys on luonnollinen osa elämää. Buddhalainen pyrkii itsensä kehittämisen avulla pääsemään eroon tuosta kärsimyksestä. Halu on se, mikä aiheuttaa tuota kärsimystä, kaikenlainen halu, myös ne ns. hyvät halut. Halu on aina yritys saada jotain pysyvää koko ajan muuttuvaan olotilaan, ja se on buddhalaisen käsityksen mukaan mahdotonta. Ei voi olla mitään pysyvää, koska kaikki, myös itse, muuttuu koko ajan.

        Olet hyvä esimerkki siitä, miten halu hyvyyteen johtaa kärsimykseen. Odotat ja haluat, että ympärilläsi hyvää ja autuasta ja onnea, mutta kun ei ole, niin koet sen suurena kärsimyksenä. Buddhalaisuus on varmasti hyvä tie sinulle päästä eroon tuosta kärsimyksestä. Olet aivan oikeilla urilla ajattelussasi, mutta kuitenkin niin hakoteillä. Tutustu ihan rauhassa ensin buddhalaisuuteen ja koeta opetella myös mietiskelyä.

        Ja kyllä buddhalaisuus tarkoittaa myös ns hyväntekemistä ja väkivallattomuutta yms. ns. hyviä asioita, mutta ei sen vuoksi, että siihen on itsellä halua ja tarve.

      • miten alkuun
        vaan seuraus kirjoitti:

        Ei buddhalaisuuden tavoite ole onnellisuus. Onnellisuus sen sijaan on yleensä seurausta buddhalaisesta ajattelusta. Pelkkä onnellisuuden tavoittelu on suurta itsekkyyttä. Buddhalaisen käsityksen mukaan kärsimys on luonnollinen osa elämää. Buddhalainen pyrkii itsensä kehittämisen avulla pääsemään eroon tuosta kärsimyksestä. Halu on se, mikä aiheuttaa tuota kärsimystä, kaikenlainen halu, myös ne ns. hyvät halut. Halu on aina yritys saada jotain pysyvää koko ajan muuttuvaan olotilaan, ja se on buddhalaisen käsityksen mukaan mahdotonta. Ei voi olla mitään pysyvää, koska kaikki, myös itse, muuttuu koko ajan.

        Olet hyvä esimerkki siitä, miten halu hyvyyteen johtaa kärsimykseen. Odotat ja haluat, että ympärilläsi hyvää ja autuasta ja onnea, mutta kun ei ole, niin koet sen suurena kärsimyksenä. Buddhalaisuus on varmasti hyvä tie sinulle päästä eroon tuosta kärsimyksestä. Olet aivan oikeilla urilla ajattelussasi, mutta kuitenkin niin hakoteillä. Tutustu ihan rauhassa ensin buddhalaisuuteen ja koeta opetella myös mietiskelyä.

        Ja kyllä buddhalaisuus tarkoittaa myös ns hyväntekemistä ja väkivallattomuutta yms. ns. hyviä asioita, mutta ei sen vuoksi, että siihen on itsellä halua ja tarve.

        Mielestäni sinä kovasti aliarvioit minua. Asetat sanoikseni sellaista, joita en ole sanonut.

        "Olet hyvä esimerkki siitä, miten halu hyvyyteen johtaa kärsimykseen. Odotat ja haluat, että ympärilläsi hyvää ja autuasta ja onnea, mutta kun ei ole, niin koet sen suurena kärsimyksenä. Buddhalaisuus on varmasti hyvä tie sinulle päästä eroon tuosta kärsimyksestä. Olet aivan oikeilla urilla ajattelussasi, mutta kuitenkin niin hakoteillä."

        En tiedä kenestä puhut, mutta et minusta.

        Mielestäni buddalaisuuden tavoite on juurikin onnellisuus. Ei egosentrinen länsimainen, aistillinen hyvänolontunne, vaan nimenomaan onni, harmoninen tyytyväisyys joka pääsee kukoistamaan, kun omista haluistaan kykenee luopumaan. Onni on ikään kuin sellainen tyytyväisyyden olotila, josta halujen tuomat pelot ja pettymykset on poistettu. Ja buddalaisen elämäntavan velvollisuus (ja samalla "halu") on jakaa tätä onnea sen löydettyään muillekin.

        Vaikken ole buddalainen, minulla on aiheesta jo paljon kokemusta. Olen tietoisesti luopunut monista nautinnoista ja odotuksista ja ihan käytännössä huomannut, kuinka monet noista asioista ovat saanet minut tyytyväiseksi. Olen oppinut lähtemään uusiin tilanteisiin vailla minkäänlaisia odotuksia ja aina olen palannut niistä hymyillen. Ainakin minuun nämä ovat vahvistaneet uskoa, että buddalaisten viitoittama tie on se tie, jota kannattaa kulkea. Tämä länsimainen polku on kaikessa ulkokultaisuudessa sittenkin väärä.

        Olisi älyllistä naivuitta sanoa, että lähden tuolle tielle epäitsekkäästi, koska lähden sille nimenomaan itsekkäästi omaa onneani etsien. Uskon kuitenkin, että harjoituksen ja sopivan itsekurin myötä koen tämän onnen etsinnän ihmiselle luonnollisena ja egokeskeisen etsinnän epäluonnollisena, jolloin kysymys itsekkyydestä automaattisesti häviää. En usko, että on mitenkään mahdollista lähteä henkiselle polulle epäitsekkäästi - joku ehkä lähtee "uhraamalla" itsensä muiden vuoksi, mutta sekin on loppujen lopuksi vain egon tapa hakea hyväksyntää. Ego on taitava huijari.

        Mitä tulee oikeaan polkuun, buddalaisuudessa on myös oppi säännöllisestä polusta ja sen kolmesta vaiheesta, moraalista, meditaatiosta ja viisaudesta. Moraalilla, eli taitavalla toiminnalla aloitetaan ja aluksi ihan tietoisesti opetellaan elämään eettisesti oikein. Kun ihminen kykenee eettiseen elämään, hän voi aloittaa meditaatioharjoituksen, jolla koulii mieltänsä, ja lopuksi, edellisten seurauksena tulee viisaus.

        Meditaatio ilman eettistä elämää (oikeita tekoja) on siis vain rentoutusharjoitusta ja samanlaista itsepetosta kuin tapauskovaisuus - olaan ikään kuin kristittyjä, mutta ei eletä niiden arvojen mukaan. Buddalaisuuteen kuuluu olennaisena osana oikea toiminta, mikä meille länsimaalaisille on se vieras ajattelutapa. Olemme kai jo liian tottunut, että riittä, kun lupaa uskovansa ja sitten voi elää kuin tahtoo. Ero on merkittävä. Ja tässä tämä minulla tökkii - nykypäivän Suomesssa on hyvin vaikea elää eettisesti, joten jo polun ensimmäinen osa, perusta jää saavuttamatta.

      • tietenkin..
        miten alkuun kirjoitti:

        Mielestäni sinä kovasti aliarvioit minua. Asetat sanoikseni sellaista, joita en ole sanonut.

        "Olet hyvä esimerkki siitä, miten halu hyvyyteen johtaa kärsimykseen. Odotat ja haluat, että ympärilläsi hyvää ja autuasta ja onnea, mutta kun ei ole, niin koet sen suurena kärsimyksenä. Buddhalaisuus on varmasti hyvä tie sinulle päästä eroon tuosta kärsimyksestä. Olet aivan oikeilla urilla ajattelussasi, mutta kuitenkin niin hakoteillä."

        En tiedä kenestä puhut, mutta et minusta.

        Mielestäni buddalaisuuden tavoite on juurikin onnellisuus. Ei egosentrinen länsimainen, aistillinen hyvänolontunne, vaan nimenomaan onni, harmoninen tyytyväisyys joka pääsee kukoistamaan, kun omista haluistaan kykenee luopumaan. Onni on ikään kuin sellainen tyytyväisyyden olotila, josta halujen tuomat pelot ja pettymykset on poistettu. Ja buddalaisen elämäntavan velvollisuus (ja samalla "halu") on jakaa tätä onnea sen löydettyään muillekin.

        Vaikken ole buddalainen, minulla on aiheesta jo paljon kokemusta. Olen tietoisesti luopunut monista nautinnoista ja odotuksista ja ihan käytännössä huomannut, kuinka monet noista asioista ovat saanet minut tyytyväiseksi. Olen oppinut lähtemään uusiin tilanteisiin vailla minkäänlaisia odotuksia ja aina olen palannut niistä hymyillen. Ainakin minuun nämä ovat vahvistaneet uskoa, että buddalaisten viitoittama tie on se tie, jota kannattaa kulkea. Tämä länsimainen polku on kaikessa ulkokultaisuudessa sittenkin väärä.

        Olisi älyllistä naivuitta sanoa, että lähden tuolle tielle epäitsekkäästi, koska lähden sille nimenomaan itsekkäästi omaa onneani etsien. Uskon kuitenkin, että harjoituksen ja sopivan itsekurin myötä koen tämän onnen etsinnän ihmiselle luonnollisena ja egokeskeisen etsinnän epäluonnollisena, jolloin kysymys itsekkyydestä automaattisesti häviää. En usko, että on mitenkään mahdollista lähteä henkiselle polulle epäitsekkäästi - joku ehkä lähtee "uhraamalla" itsensä muiden vuoksi, mutta sekin on loppujen lopuksi vain egon tapa hakea hyväksyntää. Ego on taitava huijari.

        Mitä tulee oikeaan polkuun, buddalaisuudessa on myös oppi säännöllisestä polusta ja sen kolmesta vaiheesta, moraalista, meditaatiosta ja viisaudesta. Moraalilla, eli taitavalla toiminnalla aloitetaan ja aluksi ihan tietoisesti opetellaan elämään eettisesti oikein. Kun ihminen kykenee eettiseen elämään, hän voi aloittaa meditaatioharjoituksen, jolla koulii mieltänsä, ja lopuksi, edellisten seurauksena tulee viisaus.

        Meditaatio ilman eettistä elämää (oikeita tekoja) on siis vain rentoutusharjoitusta ja samanlaista itsepetosta kuin tapauskovaisuus - olaan ikään kuin kristittyjä, mutta ei eletä niiden arvojen mukaan. Buddalaisuuteen kuuluu olennaisena osana oikea toiminta, mikä meille länsimaalaisille on se vieras ajattelutapa. Olemme kai jo liian tottunut, että riittä, kun lupaa uskovansa ja sitten voi elää kuin tahtoo. Ero on merkittävä. Ja tässä tämä minulla tökkii - nykypäivän Suomesssa on hyvin vaikea elää eettisesti, joten jo polun ensimmäinen osa, perusta jää saavuttamatta.

        "En tiedä kenestä puhut, mutta et minusta. "

        Juuri sinusta. Tutustu nyt vaan lisää siihen buddhalaisuuteen, niin ehkä joskus ymmärrät. Pelkällä vastaan väittämisellä ja selittelyllä et pääse minnekään.

      • miten alkuun
        tietenkin.. kirjoitti:

        "En tiedä kenestä puhut, mutta et minusta. "

        Juuri sinusta. Tutustu nyt vaan lisää siihen buddhalaisuuteen, niin ehkä joskus ymmärrät. Pelkällä vastaan väittämisellä ja selittelyllä et pääse minnekään.

        Liekö egosi vaati nyt sanoa viimeisen sanan. No, ole hyvä!

      • the5uyaty5te54
        miten alkuun kirjoitti:

        Liekö egosi vaati nyt sanoa viimeisen sanan. No, ole hyvä!

        Minun egollani ei ole mitään tarvetta viimeiseen sanaan. Yritän vain saada sinua vähän näkemään asioita buddhalaisuuden kannalta. Aika vaikealta vaikuttaa, mutta ei se mitään, ehkäpä joku päivä se sinullekin aukeaa. Toivotaan niin. :)

      • miten alkuun
        the5uyaty5te54 kirjoitti:

        Minun egollani ei ole mitään tarvetta viimeiseen sanaan. Yritän vain saada sinua vähän näkemään asioita buddhalaisuuden kannalta. Aika vaikealta vaikuttaa, mutta ei se mitään, ehkäpä joku päivä se sinullekin aukeaa. Toivotaan niin. :)

        Yrität vain kertoa, että olen väärässä. Sen saa toki kertoa, mutta jo siihen ryhtyy, niin olisi kohteliasta kertoa myös miksi. Muuten kyse on vain siitä, että egosi haluaa sinun olevan parempi, ja pääsevän sanomaan viimeisen sanan - mikä käsittääkseni ei ole kovinkaan buddalaista.

      • (:p
        the5uyaty5te54 kirjoitti:

        Minun egollani ei ole mitään tarvetta viimeiseen sanaan. Yritän vain saada sinua vähän näkemään asioita buddhalaisuuden kannalta. Aika vaikealta vaikuttaa, mutta ei se mitään, ehkäpä joku päivä se sinullekin aukeaa. Toivotaan niin. :)

        Meditoikaa enemmän, väitelkää vähemmän niin asiat aukeaa. Buddhan mukaan jokainen tarvitsee opettajan. "yksikään kuluvan aionin tulevasta buddhasta ei valaistu turvautumatta opettajaan."

    • tsirppp

      Oletko lukenut tällaista kirjaa: Everyday Zen? (kirjoittanut Charlotte Joko Beck) Mielestäni siinä on juurikin vastauksia näihin asioihin mitä tässä ihmettelet. Muutenkin tämä kirja teki minuun suuren vaikutuksen ja sai todella miettimään asioita. En ole buddhalainen, mutta tuo kirja on mahtava. Suosittelen lämpimästi! Siinä on nimenomaan se länsimaisuus-aspekti eli miten toteuttaa zeniä omassa arkielämässään ihan täällä nykymaailmassa, ilman että pakenee mihinkään luostariin.

      Ja sitten vielä ihan oma näkemykseni asiasta: mielestäni juuri se että harjoittaa tiettyä uskontoa tai elämänkatsomusta täällä arjen keskellä, työn tai opiskelun lomassa, keskellä hälinää ja kaupallisuutta - siinähän se usko juuri punnitaan. Ottaisin sen mitä parhaimpana uskon harjoituksena. Helppoahan sitä on tuntea itsensä pyhäksi luostarin uumenissa kaukana kaikesta kaupallisesta. Mutta kokeilepa samaa seuraavan kerran kun lähdet kaupungille tai työpaikalle! Paljon parempaa harjoitusta.

      • miten alkuun

        Kiitos kirjavihjeestä - en ole tuohon tutustunut. Viimeksi luin kirjat "Munkki ja filosofi", "Zen - perimmäinen totuus" ja "Buddalaisuuden kymmenen pilaria".

        Olen kanssasi samaa mieltä, että vasta arjessa se usko punnitaan, mutta näen myös ettei treenaamista kannata aloittaa liian isoilla painoilla. Jos ensitöikseen koettelee uutta näkemystään, ei se kestä. Ensin on haettava hieman varmuutta ja siihen jokin retriitti tms. voisi olla hyväkin. Toisaalta elämme aina jossain yhteisössä ja en ole lainkaan varma, että ihminen voi elää valaistuneena yhteisössä, joka ei sitä ymmärrä. Se luokitellaan sitten helposti jopa sairaudeksi.

        Se puoli minua buddan opeissa erityisesti viehättää, että jokainen tavallaan luo oman uskonsa. Se puhuttelee minua juuri siksi, ettei mitään tarvitse uskoa sokeasti, vaan kaikki pitää kokea itse läpi. Juuri tätä tietä kaipaan - oppimista ja kokemista - en niinkään valmista oppia tai lopputulosta. Jos se mihin lopulta päädyn ei ole (puhdasoppista) buddalaisuutta, niin sillä ei itse asiassa ole mitään väliä - pääasia on kasvaa henkisesti ja tähdätä onnellisuuteen. (Niille, jotka näkevät tässä selityksen vain opeista lintsaamiseen, vastaan jo etukäteen ettei ole kovin mielekästä lähteä henkiselle polulle, jos tavoitteena on vain helppous. On paljon helpompi olla sitten kokonaan lähtemättä.)

        Se, miksi etsin elämäntaitoa buddalaisuuden opeista on, että minulla on jo paljon kokemuksia, että ne ovat toimivia oppeja. Moni asia on loksahtanut paikoilleen, kun oman kokemukseni jälkeen olen lukenut niille selityksen juuri buddalaisuudesta kertovista kirjoista. Ehkä parhaat viisaudet ovat zen-mestarien puolelta, mutta kyllä itse buddan opeissa onnesta ja kärsimyksestä on varsin suuri viisaus. Suurin ongelma, jonka olen tainnut jo mainita, on että ne ovat aika jyrkässä ristiriidassa tämän hetken arkisen elämämme kanssa, jossa yleinen trendi on enemmänkin korostaa egoaan, kun himmata sitä. Omistaminen, ahneus, nautintokeskeisyys ja minän korostaminen ovat nykyajan länsimaisia hyveitä.

      • niin tai näin
        miten alkuun kirjoitti:

        Kiitos kirjavihjeestä - en ole tuohon tutustunut. Viimeksi luin kirjat "Munkki ja filosofi", "Zen - perimmäinen totuus" ja "Buddalaisuuden kymmenen pilaria".

        Olen kanssasi samaa mieltä, että vasta arjessa se usko punnitaan, mutta näen myös ettei treenaamista kannata aloittaa liian isoilla painoilla. Jos ensitöikseen koettelee uutta näkemystään, ei se kestä. Ensin on haettava hieman varmuutta ja siihen jokin retriitti tms. voisi olla hyväkin. Toisaalta elämme aina jossain yhteisössä ja en ole lainkaan varma, että ihminen voi elää valaistuneena yhteisössä, joka ei sitä ymmärrä. Se luokitellaan sitten helposti jopa sairaudeksi.

        Se puoli minua buddan opeissa erityisesti viehättää, että jokainen tavallaan luo oman uskonsa. Se puhuttelee minua juuri siksi, ettei mitään tarvitse uskoa sokeasti, vaan kaikki pitää kokea itse läpi. Juuri tätä tietä kaipaan - oppimista ja kokemista - en niinkään valmista oppia tai lopputulosta. Jos se mihin lopulta päädyn ei ole (puhdasoppista) buddalaisuutta, niin sillä ei itse asiassa ole mitään väliä - pääasia on kasvaa henkisesti ja tähdätä onnellisuuteen. (Niille, jotka näkevät tässä selityksen vain opeista lintsaamiseen, vastaan jo etukäteen ettei ole kovin mielekästä lähteä henkiselle polulle, jos tavoitteena on vain helppous. On paljon helpompi olla sitten kokonaan lähtemättä.)

        Se, miksi etsin elämäntaitoa buddalaisuuden opeista on, että minulla on jo paljon kokemuksia, että ne ovat toimivia oppeja. Moni asia on loksahtanut paikoilleen, kun oman kokemukseni jälkeen olen lukenut niille selityksen juuri buddalaisuudesta kertovista kirjoista. Ehkä parhaat viisaudet ovat zen-mestarien puolelta, mutta kyllä itse buddan opeissa onnesta ja kärsimyksestä on varsin suuri viisaus. Suurin ongelma, jonka olen tainnut jo mainita, on että ne ovat aika jyrkässä ristiriidassa tämän hetken arkisen elämämme kanssa, jossa yleinen trendi on enemmänkin korostaa egoaan, kun himmata sitä. Omistaminen, ahneus, nautintokeskeisyys ja minän korostaminen ovat nykyajan länsimaisia hyveitä.

        Jännää sinänsä miten nyky-yhteiskunta koittaa poistaa kärsimyksen tieteen keinoin. Nykyihminenhän on terveempi ja kauniimpi kuin koskaan aiemmin, mutta silti, ja ehkä juuri siitä syystä hyvin itsekäs ja egokeskeinen. Näkisinkin, että aina pitäisi olla hieman kärsimystäkin, jotta oppisimme elämän suhteellisuutta paremmin.

        Tuohon "oman uskonsa luomiseen" uskon minäkin. Eihän Buddha opettanut buddhalaisuutta, tai Jeesuskaan kristinuskoa. Ne syntyivät vasta heidän jälkeen. Ei ole tietenkään aivan helppoa luoda "omaa oppia", koska ihminenhän on sosiaalinen laumaeläin. Enkä usko, että valaistunut voisi enää olla missään jengissäkään. Yksikään jengi ei voikaan häntä enää itselleen omia, vaan hän kuuluu kaikille/kaikkeudelle.

        Ja mikään kallisarvoinenhan ei koskaan tule helpolla. Ja jos tulisikin, niin silloin emme osaisi sitä edes vielä arvostaa ja se olisi täysin turhaa.

        Elämmehän me kuitenkin jo 2000-lukua ja ajat ovat muuttuneet ja ovat kokoajan muuttumassa yhä kiihtyvällä vauhdilla. Tieteellä on paljon annettavaa ja on sinänsä jännää, että monet tieteen uudet totuudet voidaan löytää myös jo ideatasolla buddhalaisuudesta, tai vaikka antikkin kreikkalaisesta ajattelusta. Vaikka nämä ihmiset eivät tienneet fysiikasta paljoakaan, niin silti heillä oli valmiina ideat, jotka ovat nykypäivänä todennettavissa tieteessäkin. Viisaus on tietenkin aina viisautta, vaikka ajat muuttuisivatkin. Myös hyveet ja paheetkin pysyvät, vaikka ajat muuttuisivatkin. Arvoista puhumattakaan!

        Mutta elämme varsin mielenkiintoisia aikoja! Odottelenkin tässä kokoajan jotain suurta tapahtuvaksi...

        ;)

      • miten alkuun
        niin tai näin kirjoitti:

        Jännää sinänsä miten nyky-yhteiskunta koittaa poistaa kärsimyksen tieteen keinoin. Nykyihminenhän on terveempi ja kauniimpi kuin koskaan aiemmin, mutta silti, ja ehkä juuri siitä syystä hyvin itsekäs ja egokeskeinen. Näkisinkin, että aina pitäisi olla hieman kärsimystäkin, jotta oppisimme elämän suhteellisuutta paremmin.

        Tuohon "oman uskonsa luomiseen" uskon minäkin. Eihän Buddha opettanut buddhalaisuutta, tai Jeesuskaan kristinuskoa. Ne syntyivät vasta heidän jälkeen. Ei ole tietenkään aivan helppoa luoda "omaa oppia", koska ihminenhän on sosiaalinen laumaeläin. Enkä usko, että valaistunut voisi enää olla missään jengissäkään. Yksikään jengi ei voikaan häntä enää itselleen omia, vaan hän kuuluu kaikille/kaikkeudelle.

        Ja mikään kallisarvoinenhan ei koskaan tule helpolla. Ja jos tulisikin, niin silloin emme osaisi sitä edes vielä arvostaa ja se olisi täysin turhaa.

        Elämmehän me kuitenkin jo 2000-lukua ja ajat ovat muuttuneet ja ovat kokoajan muuttumassa yhä kiihtyvällä vauhdilla. Tieteellä on paljon annettavaa ja on sinänsä jännää, että monet tieteen uudet totuudet voidaan löytää myös jo ideatasolla buddhalaisuudesta, tai vaikka antikkin kreikkalaisesta ajattelusta. Vaikka nämä ihmiset eivät tienneet fysiikasta paljoakaan, niin silti heillä oli valmiina ideat, jotka ovat nykypäivänä todennettavissa tieteessäkin. Viisaus on tietenkin aina viisautta, vaikka ajat muuttuisivatkin. Myös hyveet ja paheetkin pysyvät, vaikka ajat muuttuisivatkin. Arvoista puhumattakaan!

        Mutta elämme varsin mielenkiintoisia aikoja! Odottelenkin tässä kokoajan jotain suurta tapahtuvaksi...

        ;)

        "Jännää sinänsä miten nyky-yhteiskunta koittaa poistaa kärsimyksen tieteen keinoin. Nykyihminenhän on terveempi ja kauniimpi kuin koskaan aiemmin, mutta silti, ja ehkä juuri siitä syystä hyvin itsekäs ja egokeskeinen. Näkisinkin, että aina pitäisi olla hieman kärsimystäkin, jotta oppisimme elämän suhteellisuutta paremmin."

        Mielestäni ero on siinä, että länsimainen ajattelu koittaa parantaa seurauksia, itämainen syitä. Länsimainen ajattelu lähtee siitä, että ihmisen kärsimys johtuu ihmisen ulkoisesta maailmasta, halujen täyttymättömyydestä ja koittaa muokata sitä, kun taas itämainen ajattelu lähtee siitä, että vika on loppujen lopuksi ihmisessä itsessään, hänen loputtomissa haluissaan.

        Harmillista on ehkä se, että tällainen (länsimainen) ajattelu on niin perustavaa laatua olevaa, että nyt kun jo olemme nähneet, ettei elintaso enempi nostaminen tee ihmistä onnellisia, niin kenelläkään ei ole mahdollisuutta kääntää kehityksen kulkua. Yhteiskunnastamme puuttuu sellainen ajattelu, että ihmisen pitäisi ensisijaisesti kasvaa sisäisesti ja vasta toisijaisesti turvautua ulkoisen maailman keinoihin.

        Muuttuakseen yhteiskuntamme tarvitsisi jonkinlaista henkistä kopernikaanista vallankumousta, mutta sellaista ei ikävä kyllä ole näköpiirissä.

      • niin tai näin
        miten alkuun kirjoitti:

        "Jännää sinänsä miten nyky-yhteiskunta koittaa poistaa kärsimyksen tieteen keinoin. Nykyihminenhän on terveempi ja kauniimpi kuin koskaan aiemmin, mutta silti, ja ehkä juuri siitä syystä hyvin itsekäs ja egokeskeinen. Näkisinkin, että aina pitäisi olla hieman kärsimystäkin, jotta oppisimme elämän suhteellisuutta paremmin."

        Mielestäni ero on siinä, että länsimainen ajattelu koittaa parantaa seurauksia, itämainen syitä. Länsimainen ajattelu lähtee siitä, että ihmisen kärsimys johtuu ihmisen ulkoisesta maailmasta, halujen täyttymättömyydestä ja koittaa muokata sitä, kun taas itämainen ajattelu lähtee siitä, että vika on loppujen lopuksi ihmisessä itsessään, hänen loputtomissa haluissaan.

        Harmillista on ehkä se, että tällainen (länsimainen) ajattelu on niin perustavaa laatua olevaa, että nyt kun jo olemme nähneet, ettei elintaso enempi nostaminen tee ihmistä onnellisia, niin kenelläkään ei ole mahdollisuutta kääntää kehityksen kulkua. Yhteiskunnastamme puuttuu sellainen ajattelu, että ihmisen pitäisi ensisijaisesti kasvaa sisäisesti ja vasta toisijaisesti turvautua ulkoisen maailman keinoihin.

        Muuttuakseen yhteiskuntamme tarvitsisi jonkinlaista henkistä kopernikaanista vallankumousta, mutta sellaista ei ikävä kyllä ole näköpiirissä.

        Olet oikeassa, mutta näkisin, että länsimaissakin ollaan jo heräämässä huomaamaan syyt seurauksien takana. Täällä on varsin sivistynyttä ja viisastakin ihmistä, josta sinäkin olet ihan hyvä esimerkki! :)

        Ja eikö halu vapautua haluista ole haluista kaikkein suurin? Itse haluankin kulkea mielumin kultaista keskitietä myös halujani sopivasti tyydyttäen. En näe siinä mitään pahaa.

        Itse uskon jälleensyntymään ja olen aika varma siitä, että monet meistä ovat eläneet aiemmin buddhalaisinakin. Täällä Suomessahan on paljon vapautta elää ja uskoa omalla tavallaan. Varmasti jo lukuisia elämiä eläneet sielut syntyvätkin mielellään Suomen kaltaisiin oloihin? Täällähän on tavallaan jo ehkä liikaakin sitä rauhaa tutkiskella ja mietiskellä maailmanmenoa. Olosuhteet suorastaan suosivat askeettisuutta ja hiljentymistä. Kaupungissakin voi elää tapaamatta toista ihmistä juuri lainkaan. Tietysti siinä on ne huonotkin puolensa, mutta askeettisuutta ja rauhaa etsivä ihminen on Suomessa aika kotonaan. Itse olen sellainen, että en kaipaa täältä mihinkään. Suomessa on kaikki mitä tarvitsen. Enkä ole askeetikko, vaan perheellinen suomalainen mies. Silti tunnen, että pystyn kehittymään tässä elämässäni enemmän kuin monissa aiemmissa elämissäni yhteensä. Koen, että tässä elämässäni joudun käyttämään kaiken sen kehityksen hyväkseni selviytyäkseni tulematta hulluksi. Vaikka aikamme onkin varsin "pimeää", niin se on samalla myöskin erittäin haastava ja täynnä mahdollisuuksia kehittyä nopeammin, kuin mitä täällä maanpäällä yleensä tapahtuu.

        >>Muuttuakseen yhteiskuntamme tarvitsisi jonkinlaista henkistä kopernikaanista vallankumousta, mutta sellaista ei ikävä kyllä ole näköpiirissä.

      • miten alkuun
        niin tai näin kirjoitti:

        Olet oikeassa, mutta näkisin, että länsimaissakin ollaan jo heräämässä huomaamaan syyt seurauksien takana. Täällä on varsin sivistynyttä ja viisastakin ihmistä, josta sinäkin olet ihan hyvä esimerkki! :)

        Ja eikö halu vapautua haluista ole haluista kaikkein suurin? Itse haluankin kulkea mielumin kultaista keskitietä myös halujani sopivasti tyydyttäen. En näe siinä mitään pahaa.

        Itse uskon jälleensyntymään ja olen aika varma siitä, että monet meistä ovat eläneet aiemmin buddhalaisinakin. Täällä Suomessahan on paljon vapautta elää ja uskoa omalla tavallaan. Varmasti jo lukuisia elämiä eläneet sielut syntyvätkin mielellään Suomen kaltaisiin oloihin? Täällähän on tavallaan jo ehkä liikaakin sitä rauhaa tutkiskella ja mietiskellä maailmanmenoa. Olosuhteet suorastaan suosivat askeettisuutta ja hiljentymistä. Kaupungissakin voi elää tapaamatta toista ihmistä juuri lainkaan. Tietysti siinä on ne huonotkin puolensa, mutta askeettisuutta ja rauhaa etsivä ihminen on Suomessa aika kotonaan. Itse olen sellainen, että en kaipaa täältä mihinkään. Suomessa on kaikki mitä tarvitsen. Enkä ole askeetikko, vaan perheellinen suomalainen mies. Silti tunnen, että pystyn kehittymään tässä elämässäni enemmän kuin monissa aiemmissa elämissäni yhteensä. Koen, että tässä elämässäni joudun käyttämään kaiken sen kehityksen hyväkseni selviytyäkseni tulematta hulluksi. Vaikka aikamme onkin varsin "pimeää", niin se on samalla myöskin erittäin haastava ja täynnä mahdollisuuksia kehittyä nopeammin, kuin mitä täällä maanpäällä yleensä tapahtuu.

        >>Muuttuakseen yhteiskuntamme tarvitsisi jonkinlaista henkistä kopernikaanista vallankumousta, mutta sellaista ei ikävä kyllä ole näköpiirissä.

        "Olet oikeassa, mutta näkisin, että länsimaissakin ollaan jo heräämässä huomaamaan syyt seurauksien takana. Täällä on varsin sivistynyttä ja viisastakin ihmistä, josta sinäkin olet ihan hyvä esimerkki! :)"

        Kiitos!

        Itse en usko jäleensyntymään tai pidän sitä ainakin aika turhana pohdinnan aiheena. Jos buddalaisuuden tavoite on saada ihminen kokemaan todellisuus sellaisena kun se on, niin käsitystä kuolemanjälkeisestä elämästä ei itse asiassa tarvita mihinkään, koska tässä hetkessä (suorassa kokemuksessa) ei ole kuolemaa - se on vain mielikuvissa. Pidän noita buddan jälleensyntymisoppeja (kuin myös Karman lakia) eräänlaisina selityksinä sille, miksi kannattaa elää buddalaisittain, mutta itse selityksiä ei periaatteessa mihinkään tarvita, koska kaikki perustuu suoraan näkemiseen.

        Selkeä eettinen oppi, jota en (ehkä vielä) voi hyväksyä on kasvisyönti. Vaikka buddalaisuus kieltää tappamisen, niin itse en näe ruoan tappamisessa mitään väärää, kunhan vain eläinten kärsimystä ei lisätä. Siksi siis kalastus (ja periaatteessa metsästys) ovat minulle hyväksyttyjä keinoja, mutta minkäänlainen tehotuotanto ei. Taustalla on myö se ajatus, että ihminen voi paremmin kalaa syöden kuin pelkillä kasviksilla. Lihaa en syö, ja maidonkin ostan luomuna.


        "En kuitenkin näkisi asiaa näin pessimistisesti! Maailma muuttuu kun viisaita on tarpeeksi! "

        Se vaan, että demokratiassa niitä pitää olla hieman yli puolet. :(

      • niin tai näin
        miten alkuun kirjoitti:

        "Olet oikeassa, mutta näkisin, että länsimaissakin ollaan jo heräämässä huomaamaan syyt seurauksien takana. Täällä on varsin sivistynyttä ja viisastakin ihmistä, josta sinäkin olet ihan hyvä esimerkki! :)"

        Kiitos!

        Itse en usko jäleensyntymään tai pidän sitä ainakin aika turhana pohdinnan aiheena. Jos buddalaisuuden tavoite on saada ihminen kokemaan todellisuus sellaisena kun se on, niin käsitystä kuolemanjälkeisestä elämästä ei itse asiassa tarvita mihinkään, koska tässä hetkessä (suorassa kokemuksessa) ei ole kuolemaa - se on vain mielikuvissa. Pidän noita buddan jälleensyntymisoppeja (kuin myös Karman lakia) eräänlaisina selityksinä sille, miksi kannattaa elää buddalaisittain, mutta itse selityksiä ei periaatteessa mihinkään tarvita, koska kaikki perustuu suoraan näkemiseen.

        Selkeä eettinen oppi, jota en (ehkä vielä) voi hyväksyä on kasvisyönti. Vaikka buddalaisuus kieltää tappamisen, niin itse en näe ruoan tappamisessa mitään väärää, kunhan vain eläinten kärsimystä ei lisätä. Siksi siis kalastus (ja periaatteessa metsästys) ovat minulle hyväksyttyjä keinoja, mutta minkäänlainen tehotuotanto ei. Taustalla on myö se ajatus, että ihminen voi paremmin kalaa syöden kuin pelkillä kasviksilla. Lihaa en syö, ja maidonkin ostan luomuna.


        "En kuitenkin näkisi asiaa näin pessimistisesti! Maailma muuttuu kun viisaita on tarpeeksi! "

        Se vaan, että demokratiassa niitä pitää olla hieman yli puolet. :(

        Eipä kestä! ;)

        Jälleensyntyminen ja karman laki ovatkin vähän hankalia asioita. Monien onkin parempi elää elämänsä, kuin se olisi ainoa täällä. Oikeastaan kaikkien tulisi elää niin.

        Uskotko, että kaikki on nyt tässä, ja kaikki se onnellisuuskin, jonka voit saavuttaa on vain tässä ja nyt? Emme vie täältä kuoltuamme mitään mukanamme?

        On tietenkin totta, että onnellisuus ei voi ollakaan missään muualla kuin juuri "tässä ja nyt".

        Itse uskon sieluun eli oikeastaan siihen, että jokin meissä säilyy itsenämme kuoleman ylikin. Ehkä sielukin kasvaa ja kehittyy, kuten kaikki muukin. Ehkä maailmassa on jokin palkintokin kaikelle tälle, välillä järjettömällekin kokemiselle? Miksi tulemme ylipäätään tänne, jos tästä ei ole meille mitään hyötyä ja iloa?

        Kristinuskostakin voi saada sen käsityksen, että olemme matkalla jonkinlaiseen jumaluuteen. Miksi Jumala loisi näin rankan maailman, jollei nimenomaan luodakseen kaltaisiaan olentoja?

        Mielestäni tämä on todennäköisin selitys kaikelle tälle.

        Kalastus ja metsästys ovat ihan ok! Tärkeintähän on se, että millekään olennolle ei aiheuteta kohtuutonta ja turhaa kärsimystä. Tehotuotantoakin saa siis olla, kunhan eläimillä on riittävä elinalua, sekä muutenkin lajityypilliset olosuhteet ja muu sellainen. Tulevaisuudessa ruoka tosin voidaan tuottaa vaikkapa nanoteknologialla näyttämään ulkoisesti herkulliselta pihviltä ja maistumaankin kuin parhaan pihviravintolan tuote. Näin uskoisinkin tapahtuvan.

        >>Se vaan, että demokratiassa niitä pitää olla hieman yli puolet. :(

      • miten alkuun
        niin tai näin kirjoitti:

        Eipä kestä! ;)

        Jälleensyntyminen ja karman laki ovatkin vähän hankalia asioita. Monien onkin parempi elää elämänsä, kuin se olisi ainoa täällä. Oikeastaan kaikkien tulisi elää niin.

        Uskotko, että kaikki on nyt tässä, ja kaikki se onnellisuuskin, jonka voit saavuttaa on vain tässä ja nyt? Emme vie täältä kuoltuamme mitään mukanamme?

        On tietenkin totta, että onnellisuus ei voi ollakaan missään muualla kuin juuri "tässä ja nyt".

        Itse uskon sieluun eli oikeastaan siihen, että jokin meissä säilyy itsenämme kuoleman ylikin. Ehkä sielukin kasvaa ja kehittyy, kuten kaikki muukin. Ehkä maailmassa on jokin palkintokin kaikelle tälle, välillä järjettömällekin kokemiselle? Miksi tulemme ylipäätään tänne, jos tästä ei ole meille mitään hyötyä ja iloa?

        Kristinuskostakin voi saada sen käsityksen, että olemme matkalla jonkinlaiseen jumaluuteen. Miksi Jumala loisi näin rankan maailman, jollei nimenomaan luodakseen kaltaisiaan olentoja?

        Mielestäni tämä on todennäköisin selitys kaikelle tälle.

        Kalastus ja metsästys ovat ihan ok! Tärkeintähän on se, että millekään olennolle ei aiheuteta kohtuutonta ja turhaa kärsimystä. Tehotuotantoakin saa siis olla, kunhan eläimillä on riittävä elinalua, sekä muutenkin lajityypilliset olosuhteet ja muu sellainen. Tulevaisuudessa ruoka tosin voidaan tuottaa vaikkapa nanoteknologialla näyttämään ulkoisesti herkulliselta pihviltä ja maistumaankin kuin parhaan pihviravintolan tuote. Näin uskoisinkin tapahtuvan.

        >>Se vaan, että demokratiassa niitä pitää olla hieman yli puolet. :(

        "Uskotko, että kaikki on nyt tässä, ja kaikki se onnellisuuskin, jonka voit saavuttaa on vain tässä ja nyt? Emme vie täältä kuoltuamme mitään mukanamme?"

        Mä olen "uskoltani" aika ateisti. Mutta buddalaisuudessa viehättää juuri se piirre, ettei se ole (järkiperäisen) uskon vaan henkilökohtaisen kokemuksen tie. Niinpä loppujen lopuksi se, mitä kuolemanjälkeisestä elämästä ajattelee, on ihan samantekevää. Jos se jotenkin vaikuttaa tässä hetkessä elämiseesi, niin et elä tässä hetkessä, vaan pohdit tulevia. Jos et pohdi tulevia, on ihan sama mitä ne (pohdinnat) olisivat. Jonkun viisaan mukaan ikuisuus ei ole ikuista aikaa, vaan ajattomuutta, eli tätä hetkeä, jossa ei ole ajan tajua.


        "Kristinuskostakin voi saada sen käsityksen, että olemme matkalla jonkinlaiseen jumaluuteen. Miksi Jumala loisi näin rankan maailman, jollei nimenomaan luodakseen kaltaisiaan olentoja?"

        Mun (ateisitisessa) maailmassa ihminen loi Jumalan, ei Jumala ihmistä. Mutta jos nämä uskomukset jättää pois, niin kyllä kristinuskon ja buddalaisuuden tavoite on aika sama - lähimmäisenrakkaus ja hyvä elämä. Kristinusko on vaan tainnut edetä aika kauas ihanteestaan, ja Jeesuksen oppeja on vaikea nähdä kaikilta oppiristiriidoilta.


        "Tulevaisuudessa ei ole enää johtajiakaan, koska jokainen johtaa suvereenisti elämäänsä! Näin voin tässä "profetoida"."

        Hieman konkretiaa profetoinnillesi:
        http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1856485

      • tsirppp
        miten alkuun kirjoitti:

        Kiitos kirjavihjeestä - en ole tuohon tutustunut. Viimeksi luin kirjat "Munkki ja filosofi", "Zen - perimmäinen totuus" ja "Buddalaisuuden kymmenen pilaria".

        Olen kanssasi samaa mieltä, että vasta arjessa se usko punnitaan, mutta näen myös ettei treenaamista kannata aloittaa liian isoilla painoilla. Jos ensitöikseen koettelee uutta näkemystään, ei se kestä. Ensin on haettava hieman varmuutta ja siihen jokin retriitti tms. voisi olla hyväkin. Toisaalta elämme aina jossain yhteisössä ja en ole lainkaan varma, että ihminen voi elää valaistuneena yhteisössä, joka ei sitä ymmärrä. Se luokitellaan sitten helposti jopa sairaudeksi.

        Se puoli minua buddan opeissa erityisesti viehättää, että jokainen tavallaan luo oman uskonsa. Se puhuttelee minua juuri siksi, ettei mitään tarvitse uskoa sokeasti, vaan kaikki pitää kokea itse läpi. Juuri tätä tietä kaipaan - oppimista ja kokemista - en niinkään valmista oppia tai lopputulosta. Jos se mihin lopulta päädyn ei ole (puhdasoppista) buddalaisuutta, niin sillä ei itse asiassa ole mitään väliä - pääasia on kasvaa henkisesti ja tähdätä onnellisuuteen. (Niille, jotka näkevät tässä selityksen vain opeista lintsaamiseen, vastaan jo etukäteen ettei ole kovin mielekästä lähteä henkiselle polulle, jos tavoitteena on vain helppous. On paljon helpompi olla sitten kokonaan lähtemättä.)

        Se, miksi etsin elämäntaitoa buddalaisuuden opeista on, että minulla on jo paljon kokemuksia, että ne ovat toimivia oppeja. Moni asia on loksahtanut paikoilleen, kun oman kokemukseni jälkeen olen lukenut niille selityksen juuri buddalaisuudesta kertovista kirjoista. Ehkä parhaat viisaudet ovat zen-mestarien puolelta, mutta kyllä itse buddan opeissa onnesta ja kärsimyksestä on varsin suuri viisaus. Suurin ongelma, jonka olen tainnut jo mainita, on että ne ovat aika jyrkässä ristiriidassa tämän hetken arkisen elämämme kanssa, jossa yleinen trendi on enemmänkin korostaa egoaan, kun himmata sitä. Omistaminen, ahneus, nautintokeskeisyys ja minän korostaminen ovat nykyajan länsimaisia hyveitä.

        Vielä tästä suosittelemastani kirjasta: sen saa näköjään suomennettunakin, nimellä "Jokapäiväinen zen". Amazonissa on kirjan ensimmäinen luku luettavissa ilmaiseksi (klikkaa kirjan kuvaa), mikäli haluat saada vähän jotain käsitystä kirjan sisällöstä:

        http://www.amazon.com/Everyday-Zen-Charlotte-Joko-Beck/dp/0060607343

        Omalla kohdallani monet näistä kirjan zen-opeista ovat osoittautuneen todella toimiviksi arkielämässä, siksi kirja kai teki niin suuren vaikutuksen. Tosin alussa tappelin mielessäni vastaan joitain niitä oppeja, koska ne olivat niin erilaisia kuin mihin olen tottunut ja mitä olen yrittänyt noudattaa, esim se että positiivinen ajattelu on oikeastaan tarpeetonta ja että elämässä kärsimykset ovat ihan ok. Oli todella suuri asia oivaltaa, että oman itsensä ja elämänsä katsominen ilman mitään harhakuvia ja ruusunpunaisia laseja itseasiassa tuo onnellisuutta. Että kuinka paljon omat ajatukset pyörivät sellaisen "no kyllä tämä kohta tästä paranee, kunhan..." -ajattelun ympärillä. Aina odottamassa että jokin muuttuu. Ja aina vaatimassa tietynlaista käytöstä ja toimintaa, aina toivoen ja odottaen jotain - myös itseltään. Oli huojentavaa tajuta ettei tarvitse yrittää olla hyvä ja kiltti ja ystävällinen ja empaattinen ja hyväntuulinen, ja sitten soimata itseään siitä kun se ei aina onnistu. Että riittää kun havaitsee millaisia ajatuksia milläkin hetkellä ilmaantuu, olivat ne millaisia tahansa, koska havainnoimalla ne itseasiassa vaimenevat ja hiljenevät ja mieli päästää lopulta niistä irti. Egoa ei tässä hiljennetä tietoisella ponnistelulla vaan ikäänkuin vahingossa tuon havainnoinnin sivutuotteena. Uskomattoman yksinkertaista ja helppoa, ja silti niin vaikeaa! Mutta tätä harjoitusta voi tehdä omassa arkielämässään ihan joka päivä.

      • niin tai näin
        miten alkuun kirjoitti:

        "Uskotko, että kaikki on nyt tässä, ja kaikki se onnellisuuskin, jonka voit saavuttaa on vain tässä ja nyt? Emme vie täältä kuoltuamme mitään mukanamme?"

        Mä olen "uskoltani" aika ateisti. Mutta buddalaisuudessa viehättää juuri se piirre, ettei se ole (järkiperäisen) uskon vaan henkilökohtaisen kokemuksen tie. Niinpä loppujen lopuksi se, mitä kuolemanjälkeisestä elämästä ajattelee, on ihan samantekevää. Jos se jotenkin vaikuttaa tässä hetkessä elämiseesi, niin et elä tässä hetkessä, vaan pohdit tulevia. Jos et pohdi tulevia, on ihan sama mitä ne (pohdinnat) olisivat. Jonkun viisaan mukaan ikuisuus ei ole ikuista aikaa, vaan ajattomuutta, eli tätä hetkeä, jossa ei ole ajan tajua.


        "Kristinuskostakin voi saada sen käsityksen, että olemme matkalla jonkinlaiseen jumaluuteen. Miksi Jumala loisi näin rankan maailman, jollei nimenomaan luodakseen kaltaisiaan olentoja?"

        Mun (ateisitisessa) maailmassa ihminen loi Jumalan, ei Jumala ihmistä. Mutta jos nämä uskomukset jättää pois, niin kyllä kristinuskon ja buddalaisuuden tavoite on aika sama - lähimmäisenrakkaus ja hyvä elämä. Kristinusko on vaan tainnut edetä aika kauas ihanteestaan, ja Jeesuksen oppeja on vaikea nähdä kaikilta oppiristiriidoilta.


        "Tulevaisuudessa ei ole enää johtajiakaan, koska jokainen johtaa suvereenisti elämäänsä! Näin voin tässä "profetoida"."

        Hieman konkretiaa profetoinnillesi:
        http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1856485

        Itselläni on taas aika paljon kokemuksia ns. henkimaailmasta. Mm. kielilläpuhumisesta. Jonkinlainen Jumala on myös olemassa ja häntä kuvaa parhaiten Rakkaus. Tämä on siis oma henkilökohtaisen kokemukseni tie, eikä suinkaan mitään sokeaa uskoa.

        Muistaakseni buddhalaisissa legendoissakin näiden henkiolentojen väitetään piinanneen Buddhaakin?

        Enkä ole varsinaisesti mikään uskovainenkaan. Eikä ne mua varmaan edes joukkoonsa hyväksyisi, koska uskon reinkarnaatioon ja karman lakiin. Ja voin ihan hyvin olla krisittty ja buddhalainen yhtäaikaa! Siinä en koe olevan mitään ristiriitaa. Otan niistä irti kaiken sen minkä koen itselleni hyväksi. Kaikellahan on annettavansa.

        Ateismi on taas kammottavan tylsää! Siinä ei ole tippaakaan mielikuvitusta. Mutta se siitä!

        Lähimmäisenrakkaus on tärkeää, mutta helpommin sanottu, kuin tehty. Itseasiassa hyvin paljon helpommin. Hyvässä elämässä ja parhaansa tekemisessä on jo kaikki. Itseään ei kuitenkaan pitäisi pakottaa mihinkään. Antaa kaiken vain tulla ja mennä. Kaikki pitää ottaa vastaan oppina ja kokemuksena. Liian laiskakaan ei saisi olla, mikä on ollut itselläni vähän ongelmana. No, olen ehkä elänyt täällä jo monia elämiä ja niissä on tullut tehtyä niin paljon, että ehkä jo kaikki tekeminenkin alkaa vähitellen jo riittää?

        Mutta näitä "syntyjä syviä" olen kyllä funtsannut erittäin paljon. Siinä mielessä olen ollut erittäin ahkera!

        Kristinusko on todellakin rönsyillyt sinne ja tänne, mutta suosittelen myös siihen tutustumista Ehkä se on sulle vähän vastenmielistä, kun täällä Suomessa on ollut aika paljon pakkokristillisyyttäkin. Jotain hienoja juttuja sieltäkin kuitenkin löytyy.

        Buddhalaisuushan on oikeastaan varsin tieteellistä. Kommunismi taas aivan kammottavaa! :/

        Tulevaisuus tulee olemaan aivan ihmeellinen! :)

      • ¤ ¤ ¤
        tsirppp kirjoitti:

        Vielä tästä suosittelemastani kirjasta: sen saa näköjään suomennettunakin, nimellä "Jokapäiväinen zen". Amazonissa on kirjan ensimmäinen luku luettavissa ilmaiseksi (klikkaa kirjan kuvaa), mikäli haluat saada vähän jotain käsitystä kirjan sisällöstä:

        http://www.amazon.com/Everyday-Zen-Charlotte-Joko-Beck/dp/0060607343

        Omalla kohdallani monet näistä kirjan zen-opeista ovat osoittautuneen todella toimiviksi arkielämässä, siksi kirja kai teki niin suuren vaikutuksen. Tosin alussa tappelin mielessäni vastaan joitain niitä oppeja, koska ne olivat niin erilaisia kuin mihin olen tottunut ja mitä olen yrittänyt noudattaa, esim se että positiivinen ajattelu on oikeastaan tarpeetonta ja että elämässä kärsimykset ovat ihan ok. Oli todella suuri asia oivaltaa, että oman itsensä ja elämänsä katsominen ilman mitään harhakuvia ja ruusunpunaisia laseja itseasiassa tuo onnellisuutta. Että kuinka paljon omat ajatukset pyörivät sellaisen "no kyllä tämä kohta tästä paranee, kunhan..." -ajattelun ympärillä. Aina odottamassa että jokin muuttuu. Ja aina vaatimassa tietynlaista käytöstä ja toimintaa, aina toivoen ja odottaen jotain - myös itseltään. Oli huojentavaa tajuta ettei tarvitse yrittää olla hyvä ja kiltti ja ystävällinen ja empaattinen ja hyväntuulinen, ja sitten soimata itseään siitä kun se ei aina onnistu. Että riittää kun havaitsee millaisia ajatuksia milläkin hetkellä ilmaantuu, olivat ne millaisia tahansa, koska havainnoimalla ne itseasiassa vaimenevat ja hiljenevät ja mieli päästää lopulta niistä irti. Egoa ei tässä hiljennetä tietoisella ponnistelulla vaan ikäänkuin vahingossa tuon havainnoinnin sivutuotteena. Uskomattoman yksinkertaista ja helppoa, ja silti niin vaikeaa! Mutta tätä harjoitusta voi tehdä omassa arkielämässään ihan joka päivä.

        Siinähän juuri oli asiaa pyyteettömistä hyvistä teoista ilman palkinnon tai vastineen odotusta.
        Manipuloimatonta nähdyn tarpeen aiheuttamaa toimintaa. Autat kun huomaat siihen tarvetta.

        Käytännössä voisi ehkä lahjoittaa rahaa anonyymisti, luovuttaa verta tai elimiä. Antaa aikaansa tai paveluksiaan jne.

        Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikki toiminta on jollain tavalla tavoitteellista ja tähtää aina johonkin, vaikka sitä ei tiedostaisikaan, mutta mitä siitä, kai sitä täytyy muutakin kuin istua, vaikka sanotaankin, että istuminen riittää.

      • miten alkuun
        niin tai näin kirjoitti:

        Itselläni on taas aika paljon kokemuksia ns. henkimaailmasta. Mm. kielilläpuhumisesta. Jonkinlainen Jumala on myös olemassa ja häntä kuvaa parhaiten Rakkaus. Tämä on siis oma henkilökohtaisen kokemukseni tie, eikä suinkaan mitään sokeaa uskoa.

        Muistaakseni buddhalaisissa legendoissakin näiden henkiolentojen väitetään piinanneen Buddhaakin?

        Enkä ole varsinaisesti mikään uskovainenkaan. Eikä ne mua varmaan edes joukkoonsa hyväksyisi, koska uskon reinkarnaatioon ja karman lakiin. Ja voin ihan hyvin olla krisittty ja buddhalainen yhtäaikaa! Siinä en koe olevan mitään ristiriitaa. Otan niistä irti kaiken sen minkä koen itselleni hyväksi. Kaikellahan on annettavansa.

        Ateismi on taas kammottavan tylsää! Siinä ei ole tippaakaan mielikuvitusta. Mutta se siitä!

        Lähimmäisenrakkaus on tärkeää, mutta helpommin sanottu, kuin tehty. Itseasiassa hyvin paljon helpommin. Hyvässä elämässä ja parhaansa tekemisessä on jo kaikki. Itseään ei kuitenkaan pitäisi pakottaa mihinkään. Antaa kaiken vain tulla ja mennä. Kaikki pitää ottaa vastaan oppina ja kokemuksena. Liian laiskakaan ei saisi olla, mikä on ollut itselläni vähän ongelmana. No, olen ehkä elänyt täällä jo monia elämiä ja niissä on tullut tehtyä niin paljon, että ehkä jo kaikki tekeminenkin alkaa vähitellen jo riittää?

        Mutta näitä "syntyjä syviä" olen kyllä funtsannut erittäin paljon. Siinä mielessä olen ollut erittäin ahkera!

        Kristinusko on todellakin rönsyillyt sinne ja tänne, mutta suosittelen myös siihen tutustumista Ehkä se on sulle vähän vastenmielistä, kun täällä Suomessa on ollut aika paljon pakkokristillisyyttäkin. Jotain hienoja juttuja sieltäkin kuitenkin löytyy.

        Buddhalaisuushan on oikeastaan varsin tieteellistä. Kommunismi taas aivan kammottavaa! :/

        Tulevaisuus tulee olemaan aivan ihmeellinen! :)

        "Ateismi on taas kammottavan tylsää! Siinä ei ole tippaakaan mielikuvitusta. Mutta se siitä!"

        Ei ateismi ole tylsää, mutta ei se ole mielenkiintoistakaan. Itse näen varsinaiset uskonnot (uskot jumaliin) tai ateismin vain älyllisenä selityksenä ihmisen mielikuvitukselle - siis tarinoina tai tarinattomuutena. Tarina-vinkkelistä ateismi on toki varsin tylsää.

        Aito "usko" (merkityksessä vakaumus) on taas kokemuksellista, sanoin selittämätöntä (koska ei ole älyn ymmärrettävissä) ja vapauttavasti oivaltavaa. Tässä mielessä tylsyys (tai ei-tylsyys) ovat vain egon leikkejä, jolla se kuluttaa aikaansa. Ymmärtääkseni valaistuminen on juuri tylsyyden (käsitteiden) tuolle puolen pääsemistä.

        Näen siis asian jotenkin niin, että ihmisessä ylimpänä on mieli ja sen "työkaluina" järki, tunteet ja aistit. Ja nämä kaikki kolme mielen työkalua puhuvat eri kieltä, eivätkä ymmärrä toisiaan. On siis turha yrittää ymmärtää järjellä tunteita tai koittaa aistia älykkyyttä.

        Nykyajan ja buddalaisuuden ero on, että buddalaisuus näkee viisauden suorana mielen toimintana (tai olemuksena) kun taas nykyaika pyrkii elämään vain noiden työkalujen kautta. Järjellä haetaan viisautta, tunteilla hyvää oloa ja aisteilla nautintoja. Ymmärrys (ei älyllinen, vaan intuitiivinen) siitä, että työkalut ovat vain työkaluja (renkejä) eivätkä ole isäntä, on mielestäni buddalaisuuden ydin, näin länsimaisin termein ilmaistuna.

        (Aika vaikea puhua aiheesta, josta ei ole sanoja :)


        "Buddhalaisuushan on oikeastaan varsin tieteellistä. Kommunismi taas aivan kammottavaa! :/"

        Buddalaisuus on itse asiassa varsin kommunistinen uskonto, mutta kommunismia ei tule tässä käsittää neuvostoliiton fasistisen kokeilun ilmentymäksi, vaan pitäytyä marksilaisuuden periaatteissa. Omistuksesta ja itsekkyydestä luopuminen muiden onnen takia, on molempien aatteiden korkeimpia hyveitä. Kommunismi saattaisi hyvin toimiakin, jos kaikki kansalaiset olisivat vakaumuksellisia buddalaisia, mutta ulkoa pakotettuna järjestelmänä se ei käytännössä toimi - niin kuin ei mikään järjestelmä.

        Nykyajan markkinatalous ei ole ulkoa pakotettu järjestelmä, vaan enemmistön valinta ja siis myös kuvastaa jollain tasolla enemmistön sisäistä moraalia, joka on, kuten käytännön toimista näemme, varsin itsekäs ja omia etuja ajava. Tämä on mielestäni perussyy sille, miksi näen buddalaisuuden harjoittamisen vaikeana Suomessa - alituinen ja perustavaa laatua oleva ristiriita ympäristön kanssa.

      • miten alkuun
        tsirppp kirjoitti:

        Vielä tästä suosittelemastani kirjasta: sen saa näköjään suomennettunakin, nimellä "Jokapäiväinen zen". Amazonissa on kirjan ensimmäinen luku luettavissa ilmaiseksi (klikkaa kirjan kuvaa), mikäli haluat saada vähän jotain käsitystä kirjan sisällöstä:

        http://www.amazon.com/Everyday-Zen-Charlotte-Joko-Beck/dp/0060607343

        Omalla kohdallani monet näistä kirjan zen-opeista ovat osoittautuneen todella toimiviksi arkielämässä, siksi kirja kai teki niin suuren vaikutuksen. Tosin alussa tappelin mielessäni vastaan joitain niitä oppeja, koska ne olivat niin erilaisia kuin mihin olen tottunut ja mitä olen yrittänyt noudattaa, esim se että positiivinen ajattelu on oikeastaan tarpeetonta ja että elämässä kärsimykset ovat ihan ok. Oli todella suuri asia oivaltaa, että oman itsensä ja elämänsä katsominen ilman mitään harhakuvia ja ruusunpunaisia laseja itseasiassa tuo onnellisuutta. Että kuinka paljon omat ajatukset pyörivät sellaisen "no kyllä tämä kohta tästä paranee, kunhan..." -ajattelun ympärillä. Aina odottamassa että jokin muuttuu. Ja aina vaatimassa tietynlaista käytöstä ja toimintaa, aina toivoen ja odottaen jotain - myös itseltään. Oli huojentavaa tajuta ettei tarvitse yrittää olla hyvä ja kiltti ja ystävällinen ja empaattinen ja hyväntuulinen, ja sitten soimata itseään siitä kun se ei aina onnistu. Että riittää kun havaitsee millaisia ajatuksia milläkin hetkellä ilmaantuu, olivat ne millaisia tahansa, koska havainnoimalla ne itseasiassa vaimenevat ja hiljenevät ja mieli päästää lopulta niistä irti. Egoa ei tässä hiljennetä tietoisella ponnistelulla vaan ikäänkuin vahingossa tuon havainnoinnin sivutuotteena. Uskomattoman yksinkertaista ja helppoa, ja silti niin vaikeaa! Mutta tätä harjoitusta voi tehdä omassa arkielämässään ihan joka päivä.

        "Omalla kohdallani monet näistä kirjan zen-opeista ovat osoittautuneen todella toimiviksi arkielämässä
        ...
        Egoa ei tässä hiljennetä tietoisella ponnistelulla vaan ikäänkuin vahingossa tuon havainnoinnin sivutuotteena. Uskomattoman yksinkertaista ja helppoa, ja silti niin vaikeaa! Mutta tätä harjoitusta voi tehdä omassa arkielämässään ihan joka päivä."

        Olen ehdottoman samaa mieltä kanssasi.

        Itse olen valitsemassa (prosessi kesken) kaksi ensimmäistä käytännön harjoitusta niin, että ensin valitsen eettisen tien, eli ihan tietoisesti (ja usein vastoin omia mielihalujani) parannan tapojani. Tähän kuuluu esim. ruokavalion muutos, ekologisemmat valinnat, omien puheiden harkitseminen kahteen kertaan ja kaikenlaisen muista negatiivisen ajattelun välttäminen. Jo pelkästään näillä saa itselleen hyvä omatunnon, vaikkei sen pidemmälle lähtisikään. Ja jos lähtee pidemmälle henkisellä polulla, niin nämä kyllä tukevat sitä, buddalaisuus on myös ekologisuutta ja kierrätystä.

        Toinen, vaikeampi tie, on oman mielen hallinta, pyrkimys pois mieltä alati varaavasta loogisesta ajattelusta ja käsitemaailmasta kohti ajattelun ja käsitteiden tuolla puolen olevaa suoraa havainnointia. Perinteinen meditaatio on yksi tapa, mutta olen löytänyt ihan vastaa meditaatiota ns. flow-ilmiöstä, nuotion katselusta ja monesta muusta pienestä asiasta. Hyvä mittari asiaan on se, että kun ajan taju katoaa, niin ihminen kokee asiat suoraan - ilman niiden älyllistä käsitteistämistä. Meditaatio on ehkä näistä paras "opettaja", mutta monet muut asiat suovat mukavia hetkiä ilman ajatusvirtaa.

        Kolmas harjoitus on ehkä vielä se, että samaan aikaan luen paljon asiasta käsittelevää kirjallisuutta. Se on ehkä hieman ristiriidassa mietiskelyn kanssa (älyllistä oppimista) mutta pitää muistaa, että elämme hyvin länsimaisessa maailmassa ja olemme jo lapsesta asti oppineet oppimaan asioita älyllisesti. Siitä poisoppimiseen auttaa, kun sisäistää myös älyllisesti, mikä on buddalaisuuden ydin, vaikka sitä ei niin voikaan tavoittaa. Se kuitenkin auttaa merkittävästi hyväksymään tuon uuden tien, kun sen ja älyllisen ajattelun väliin ei jää merkittäviä ristiriitoja. Pitää myös muistaa, että 2500 vuotta sitten buddalaisuuden harjoittajat eivät olleet länsimaisia maistereita tai tohtoreita :)

      • niin tai näin
        miten alkuun kirjoitti:

        "Ateismi on taas kammottavan tylsää! Siinä ei ole tippaakaan mielikuvitusta. Mutta se siitä!"

        Ei ateismi ole tylsää, mutta ei se ole mielenkiintoistakaan. Itse näen varsinaiset uskonnot (uskot jumaliin) tai ateismin vain älyllisenä selityksenä ihmisen mielikuvitukselle - siis tarinoina tai tarinattomuutena. Tarina-vinkkelistä ateismi on toki varsin tylsää.

        Aito "usko" (merkityksessä vakaumus) on taas kokemuksellista, sanoin selittämätöntä (koska ei ole älyn ymmärrettävissä) ja vapauttavasti oivaltavaa. Tässä mielessä tylsyys (tai ei-tylsyys) ovat vain egon leikkejä, jolla se kuluttaa aikaansa. Ymmärtääkseni valaistuminen on juuri tylsyyden (käsitteiden) tuolle puolen pääsemistä.

        Näen siis asian jotenkin niin, että ihmisessä ylimpänä on mieli ja sen "työkaluina" järki, tunteet ja aistit. Ja nämä kaikki kolme mielen työkalua puhuvat eri kieltä, eivätkä ymmärrä toisiaan. On siis turha yrittää ymmärtää järjellä tunteita tai koittaa aistia älykkyyttä.

        Nykyajan ja buddalaisuuden ero on, että buddalaisuus näkee viisauden suorana mielen toimintana (tai olemuksena) kun taas nykyaika pyrkii elämään vain noiden työkalujen kautta. Järjellä haetaan viisautta, tunteilla hyvää oloa ja aisteilla nautintoja. Ymmärrys (ei älyllinen, vaan intuitiivinen) siitä, että työkalut ovat vain työkaluja (renkejä) eivätkä ole isäntä, on mielestäni buddalaisuuden ydin, näin länsimaisin termein ilmaistuna.

        (Aika vaikea puhua aiheesta, josta ei ole sanoja :)


        "Buddhalaisuushan on oikeastaan varsin tieteellistä. Kommunismi taas aivan kammottavaa! :/"

        Buddalaisuus on itse asiassa varsin kommunistinen uskonto, mutta kommunismia ei tule tässä käsittää neuvostoliiton fasistisen kokeilun ilmentymäksi, vaan pitäytyä marksilaisuuden periaatteissa. Omistuksesta ja itsekkyydestä luopuminen muiden onnen takia, on molempien aatteiden korkeimpia hyveitä. Kommunismi saattaisi hyvin toimiakin, jos kaikki kansalaiset olisivat vakaumuksellisia buddalaisia, mutta ulkoa pakotettuna järjestelmänä se ei käytännössä toimi - niin kuin ei mikään järjestelmä.

        Nykyajan markkinatalous ei ole ulkoa pakotettu järjestelmä, vaan enemmistön valinta ja siis myös kuvastaa jollain tasolla enemmistön sisäistä moraalia, joka on, kuten käytännön toimista näemme, varsin itsekäs ja omia etuja ajava. Tämä on mielestäni perussyy sille, miksi näen buddalaisuuden harjoittamisen vaikeana Suomessa - alituinen ja perustavaa laatua oleva ristiriita ympäristön kanssa.

        Ihan oivaltavaa pohdintaa sinulla! ;)

        En tiedä uskonko varsinaisesti jumaliin. Uskoni onkin vähän sellaista intiaanien "Suuri Henki, joka on kaikkialla" tyyppistä. En usko persoonallisiin jumaliin, koska ne ovat jotenkin niin oikukkaita ja siksi niin ihmismäisiä.

        Buddhalaisuuden etu on varmaankin sen kokonaisvaltaisessa ajattelussa. Länsimaissa taas kaikki on pirstottu toisistaan erilleen. Näkisin, että kehitys kuitenkin on länsimaissakin johtamassa kokonaisvaltaiseen ajatteluun, jossa yhdistyy tiede ja taide, ajattelu, tunne, äly, sekä ihan kaikki muukin. Näkisin, että "mielen evoluution" päämäärä on nimenomaan kokonaisvaltaisuus. Ymmärrys kaikesta. Ja kokemushan on kaikkein tehokkain tapa lisätä ymmärrystä, tietenkään älyn ja tunteen yhteispeliä unohtamatta. Näkisinkin myös länsimaissakin jo valoa tunnelin päässä! Länsi tarvitsee itää, mutta myöskin itä tarvitsee länttä. Tästä syystä en voi itse henkilökohtaisesti lähteä täysin yksipuoliselle tielle. Täällä Suomessa on varsin hyvä olla, jos pystyy olemaan välittämättä yhteisöllisistä paineista, jotka ajavat meitä pakkomielteisesti menestymään materiaalisesti. Tosin kun mennään tarpeeksi pitkälle äärimmäisyyteen, tuleekin ponnahdus täysin toiseen suuntaan. Jos haluat kohahduttaa ja opettaa ihmiskuntaa, niin vie tekosi äärimmäisyyteen, ja se ei enää voi jättää ketään täällä kylmäksi! Ja silloin asiat alkavat vasta edetä jonnekin.

        Olen vähän erimieltä kanssasi tuossa, että äly ei oikein ymmärrä tunnetta, tai että älykkyyttä ei voisi aistia. Kun kaikki nämä oikein sulautuu yhteen, niin ihminen näkee heti toisesta mikä tämä on laatuaan. Viisas näkeekin heti toisesta ihmisestä millainen tämä todellisuudessa on. Lapsia ja vanhuksia on melko helppo lukea, sillä he eivät teeskentele, eivätkä pystytä ympärilleen kulisseja, kuten nuoret ja keski-ikäiset yleensä tekevät. "Psykologinen silmä" näkee kaiken. Puhutaan myös ns. tunneälystä, joka on viisauden, tiedon, älyn, kokemuksen ja herkkyyden yhteistyötä.

        Sanat tietenkin aina lähinnä raiskaavat todellisuutta. Voimme kuitenkin aina yrittää kuvata niillä vallitsevaa todellisuutta. Itse en välitä ns. kirjanoppineisuudesta, jota tälläkin palstalla usein tarjotaan asioiden ymmärtämiselle. Toki valistavia kirjojakin on hyödyllistä aina lukea.

        Annoit mulle linkin NL:n systeemiin ja en ajatellut asiaa sen pidemmälle tuomitessani kommunismin. Maailma, missä kaikki jaetaan tasan ihmisten kesken onkin ehkä tulevaisuudessa täysin mahdollista? Nykyinen jakohan perustuu niukkuuden jakamiseen, joka on tosin osin vääristynyttä. Tulevaisuudessa taas kaikkea voidaan tuottaa lähes rajattomasti. Aivan kuten tietokoneiden maailmassa bittejä voidaan monistaa loputtomasti ilman, että se olisi keneltäkään pois. Taisinkin jo mainita nanoteknologian, joka on varsin mullistavaa, jos se vain toteutuu sen hedelmällisessä muodossa.

        Enpä tiedä onko buddhalaisuuskaan se "juttu"? Ehkä Buddha toteaisi, että "buddhalaisuuskaan ei ole mitään". Se tarkoittaa vaan sitä, että kaikki uskomusjärjestelmät pitäisi jo vähitellen unohtaa. Kannataakin keskittyä luomaan hyvää elämää kaikille maailman olennoille ja uskomusjärjestelmät, jos mitkä, ovat tämän kehityksen esteenä. Buddhalaisuus ehkä kuitenkin kaikkein harmittomin niistä. Monen mielestähän se ei edes ole uskonto. Tosin käytännössä siitäkin on tehty uskonto siellä, sun täällä. Uskonto, jossa on myös paljon syrjintää.

        En tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että teikäläiselläkin on vaan jokin ohimenevä kausi menossa? Tietenkin jos buddhalaisuus tuntuu olevan oma juttusi, niin ehkä kannattaisi lähteä pois täältä Suomesta kokonaan? Nykyajassa on sekin ihmeellisyys, että syntymäpaikallamme ei ole enää niinkään väliä, kuten joskus ennen oli. Maantieteellisyys ei enää kahlitse elämäämme. Se onkin todella hieno kehityssuunta! Itsellänikin on ollut joitain kausia, jolloin joku juttu on kolahtanut enemmän tai vähemmän. Olen nyt keski-ikään mennessä varmaan löytänyt sen tien, mitä haluan kulkea ja mikä tuntuu hyvältä, ja välillä jopa onnelliseltakin! Kaikenlaista koettelemusta on kuitenkin riittänyt, ja riittää yhä! Mutta ehkä se on vain hyväksi? :)

      • tsirppp
        miten alkuun kirjoitti:

        "Omalla kohdallani monet näistä kirjan zen-opeista ovat osoittautuneen todella toimiviksi arkielämässä
        ...
        Egoa ei tässä hiljennetä tietoisella ponnistelulla vaan ikäänkuin vahingossa tuon havainnoinnin sivutuotteena. Uskomattoman yksinkertaista ja helppoa, ja silti niin vaikeaa! Mutta tätä harjoitusta voi tehdä omassa arkielämässään ihan joka päivä."

        Olen ehdottoman samaa mieltä kanssasi.

        Itse olen valitsemassa (prosessi kesken) kaksi ensimmäistä käytännön harjoitusta niin, että ensin valitsen eettisen tien, eli ihan tietoisesti (ja usein vastoin omia mielihalujani) parannan tapojani. Tähän kuuluu esim. ruokavalion muutos, ekologisemmat valinnat, omien puheiden harkitseminen kahteen kertaan ja kaikenlaisen muista negatiivisen ajattelun välttäminen. Jo pelkästään näillä saa itselleen hyvä omatunnon, vaikkei sen pidemmälle lähtisikään. Ja jos lähtee pidemmälle henkisellä polulla, niin nämä kyllä tukevat sitä, buddalaisuus on myös ekologisuutta ja kierrätystä.

        Toinen, vaikeampi tie, on oman mielen hallinta, pyrkimys pois mieltä alati varaavasta loogisesta ajattelusta ja käsitemaailmasta kohti ajattelun ja käsitteiden tuolla puolen olevaa suoraa havainnointia. Perinteinen meditaatio on yksi tapa, mutta olen löytänyt ihan vastaa meditaatiota ns. flow-ilmiöstä, nuotion katselusta ja monesta muusta pienestä asiasta. Hyvä mittari asiaan on se, että kun ajan taju katoaa, niin ihminen kokee asiat suoraan - ilman niiden älyllistä käsitteistämistä. Meditaatio on ehkä näistä paras "opettaja", mutta monet muut asiat suovat mukavia hetkiä ilman ajatusvirtaa.

        Kolmas harjoitus on ehkä vielä se, että samaan aikaan luen paljon asiasta käsittelevää kirjallisuutta. Se on ehkä hieman ristiriidassa mietiskelyn kanssa (älyllistä oppimista) mutta pitää muistaa, että elämme hyvin länsimaisessa maailmassa ja olemme jo lapsesta asti oppineet oppimaan asioita älyllisesti. Siitä poisoppimiseen auttaa, kun sisäistää myös älyllisesti, mikä on buddalaisuuden ydin, vaikka sitä ei niin voikaan tavoittaa. Se kuitenkin auttaa merkittävästi hyväksymään tuon uuden tien, kun sen ja älyllisen ajattelun väliin ei jää merkittäviä ristiriitoja. Pitää myös muistaa, että 2500 vuotta sitten buddalaisuuden harjoittajat eivät olleet länsimaisia maistereita tai tohtoreita :)

        "Tähän kuuluu esim. ruokavalion muutos, ekologisemmat valinnat, omien puheiden harkitseminen kahteen kertaan ja kaikenlaisen muista negatiivisen ajattelun välttäminen. Jo pelkästään näillä saa itselleen hyvä omatunnon, vaikkei sen pidemmälle lähtisikään. Ja jos lähtee pidemmälle henkisellä polulla, niin nämä kyllä tukevat sitä, buddalaisuus on myös ekologisuutta ja kierrätystä."

        Tuo tiettyjen asioiden välttäminen hiukan särähtää korvaan tässä. Itselleni juuri se suurin oivallus oli se, että mitään omassa elämässään ei tarvitse kieltää, vaan nimenomaan hyväksyä ja nähdä se juuri sellaisena kuin se on. Välttelyhän on sitä että sinulla on halu päästä jostain eroon, ja halusta juuri yritetään irrottautua...

        Tuossa kirjassa mainittiin vähän sellaiseksi aloittelevan zen-harjoittajan yhdeksi virheeksi (tai vaiheeksi) se että kun ihminen tiedostaa sen miten materiaalista ja itsekästä ympärilläoleva maailma onkaan, niin sitten hän pyrkii pääsemään siitä eroon siten että hän ryhtyy sen vastakohdaksi eli epäitsekkääksi hyväntekijäksi. Mutta siinä mennään Joko Beckin mukaan hiukan hakoteille itse asiasta ja se johtaa myös helposti siihen, että ne "muut" (itsekkäät, ahneet, materialistiset, sitä entistä elämää viettävät) ihmiset koetaan jotenkin huonompina, sillä jos juuri Sinä elät oikeanlaista elämää niin tottakai ne Muut jotka eivät tällaista valaistumista ole kokeneet elävät jotenkin huonompaa elämää.

        Myös siitä olen hiukan eri mieltä että buddhalaisuus on ekologisuutta ja kierrätystä. Uskoakseni se on osa montaakin eri uskontoa ja elämäntapaa (myös uskonnotonta elämäntapaa), enkä mitenkään liitä juuri buddhalaisuuteen. Ja jotenkin uskon että sen olisi hyvä tulla pakottamatta. Ei niin että tietoisesti pyritään ekologiseen elämäntapaan koska siitä tulee itselle hyvä omatunto tai jotain sellaista. Että älä tee uskonnon vuoksi mitään mitä et tekisi joka tapauksessa...

      • miten alkuun
        tsirppp kirjoitti:

        "Tähän kuuluu esim. ruokavalion muutos, ekologisemmat valinnat, omien puheiden harkitseminen kahteen kertaan ja kaikenlaisen muista negatiivisen ajattelun välttäminen. Jo pelkästään näillä saa itselleen hyvä omatunnon, vaikkei sen pidemmälle lähtisikään. Ja jos lähtee pidemmälle henkisellä polulla, niin nämä kyllä tukevat sitä, buddalaisuus on myös ekologisuutta ja kierrätystä."

        Tuo tiettyjen asioiden välttäminen hiukan särähtää korvaan tässä. Itselleni juuri se suurin oivallus oli se, että mitään omassa elämässään ei tarvitse kieltää, vaan nimenomaan hyväksyä ja nähdä se juuri sellaisena kuin se on. Välttelyhän on sitä että sinulla on halu päästä jostain eroon, ja halusta juuri yritetään irrottautua...

        Tuossa kirjassa mainittiin vähän sellaiseksi aloittelevan zen-harjoittajan yhdeksi virheeksi (tai vaiheeksi) se että kun ihminen tiedostaa sen miten materiaalista ja itsekästä ympärilläoleva maailma onkaan, niin sitten hän pyrkii pääsemään siitä eroon siten että hän ryhtyy sen vastakohdaksi eli epäitsekkääksi hyväntekijäksi. Mutta siinä mennään Joko Beckin mukaan hiukan hakoteille itse asiasta ja se johtaa myös helposti siihen, että ne "muut" (itsekkäät, ahneet, materialistiset, sitä entistä elämää viettävät) ihmiset koetaan jotenkin huonompina, sillä jos juuri Sinä elät oikeanlaista elämää niin tottakai ne Muut jotka eivät tällaista valaistumista ole kokeneet elävät jotenkin huonompaa elämää.

        Myös siitä olen hiukan eri mieltä että buddhalaisuus on ekologisuutta ja kierrätystä. Uskoakseni se on osa montaakin eri uskontoa ja elämäntapaa (myös uskonnotonta elämäntapaa), enkä mitenkään liitä juuri buddhalaisuuteen. Ja jotenkin uskon että sen olisi hyvä tulla pakottamatta. Ei niin että tietoisesti pyritään ekologiseen elämäntapaan koska siitä tulee itselle hyvä omatunto tai jotain sellaista. Että älä tee uskonnon vuoksi mitään mitä et tekisi joka tapauksessa...

        "Tuo tiettyjen asioiden välttäminen hiukan särähtää korvaan tässä. Itselleni juuri se suurin oivallus oli se, että mitään omassa elämässään ei tarvitse kieltää, vaan nimenomaan hyväksyä ja nähdä se juuri sellaisena kuin se on."

        Buddalaisuuteen kuuluu sellaisia oppeja, kun oikea toiminta, oikeat ajatukset, oikeat puheet ja oikea elinkeino. Jos sitä käyttää vain kaiken nykyisen toimintansa hyväksymisenä, niin on mielestäni väärässä. Itsekkäiden ajatusten lisäksi pitää päästä eroon itsekkäistä teoista ja itsekkäistä puheista. Ja noita itsekkäitä tekoja ovat mm. luonnon ryöstökulutus ja elävien olentojen tappaminen, mihin esim. saastuttaminen ja epäekologisuus johtaa. Oikea elinkeino tähtää siihen, ettei työkseen tee mitään buddalaisten ihanteiden vastaista.

        Pitää muistaa, että buddalaisuuden lopullinen tavoite on kaikkien elävien onnellisuus, joten oma onnellisuus on vain välivaihe tähän kaukaiseen päämäärään. Jos oma onnellisuus on ristiriidassa muiden onnellisuuden kanssa, ei ole oikealla tiellä. Kaiken nykyisen toimintansa hyväksyminen johtaa ehkä omaan onneen (helposti egon "onneen") mutta ei useinkaan muiden onneen. Jos esimerkiksi hyväksyt lihansyönnin, hyväksyt samalla lihan tuotannon ja tuotantoeläinten kärsimyksen lisäämisen. Tällöin vain tuon hyväksyminen ei edistä tuotantoeläimen onnea, mutta lihan syömättömyys vähentää osaltasi noiden eläinten kärsimystä.

        Ja kristinuskossa on ihan sama ohje - tee toisile se, mitä haluaisit itsellesi tehtävän - tee luonnolle se, minkä haluaisit luonnon tekevän itsellesi.

        Itse asiassa se on varsin olennainen osa buuddalaisuutta, että se johtaa elämänmuutokseen, koska muu olisi kaksinaismoralismia. Länsimaalainen elämäntapa sallii sen, että päivät puhutaan eläinten oikeuksista ja illalla syödään mehevä pihvi, tai että inhotaan lapsityövoiman käyttöä, mutta ostetaan silti ne halvimmat missälie tehdyt lenkkarit - poissa silmistä, poissa mielestä. Mutta buddalaisuudessa lähdetään mielestäni siitä, että valaistuakseen ihmisen on muutettava sekä ajatuksiaan, että tekojaan. Kun ihminen valaistuu, hänellä ei ole enää itsekkäitä ajatuksia, joten ei synny itsekkäitä tekojakaan, mutta sitä ennen pitää kontrolloida molempia puoliaan - poissa silmistä ei ole poissa mielestä.


        "Tuossa kirjassa mainittiin vähän sellaiseksi aloittelevan zen-harjoittajan yhdeksi virheeksi (tai vaiheeksi) se että kun ihminen tiedostaa sen miten materiaalista ja itsekästä ympärilläoleva maailma onkaan, niin sitten hän pyrkii pääsemään siitä eroon siten että hän ryhtyy sen vastakohdaksi eli epäitsekkääksi hyväntekijäksi. Mutta siinä mennään Joko Beckin mukaan hiukan hakoteille itse asiasta ja se johtaa myös helposti siihen, että ne "muut" (itsekkäät, ahneet, materialistiset, sitä entistä elämää viettävät) ihmiset koetaan jotenkin huonompina, sillä jos juuri Sinä elät oikeanlaista elämää niin tottakai ne Muut jotka eivät tällaista valaistumista ole kokeneet elävät jotenkin huonompaa elämää."

        On eri asia alkaa epäitsekkääksi hyväntekijäksi (muuttaa ulkoista maailmaa) kun ryhtyä epäitsekkääksi eläjäksi (muuttaa itseään). On myös eri asia elää itse ekologisesti, kuin arvostella toisia heidän elintavoistaan. Jos oman (ekologisen) elämäntavan taustalla on tunne omasta paremmuudesta, on toki harhateillä, mutta jos sen taustalla on vilpitön ajatus, ettei halua elämällään luontoa tuhota (koska ei koe olevansa oikeutettu siihen) niin mielestäni se on hyvin linjassa buddalaisuuden kanssa.

        Myös ajatus Karman laista viittaa vahvasti tekoihin. Olet (tulevaisuudessa) sitä mitä nyt teet.

        Mielestäni olet ymmärtänyt buddalaisuuden väärin, jos haet siitä vain hyväksyntää nykyiselle elämällesi. Juuri silloin käytät sitä vain "masennuslääkkeenä" omatuntoa vastaan. Jos et etsi itsestäsi sisäistä muutosta, joka johtaa ulkoiseen muutokseen, niin haet loputa vain omatunnon hiljentämistä, ja tavallaan kieltäydyt ajattelemasta omaa itsekyyttäsi. Se on kuitenkin täysin eri asia, kuin vähentää omaa itsekkyyttään. Ja ero on juurikin teoissa.

      • miten alkuun
        miten alkuun kirjoitti:

        "Tuo tiettyjen asioiden välttäminen hiukan särähtää korvaan tässä. Itselleni juuri se suurin oivallus oli se, että mitään omassa elämässään ei tarvitse kieltää, vaan nimenomaan hyväksyä ja nähdä se juuri sellaisena kuin se on."

        Buddalaisuuteen kuuluu sellaisia oppeja, kun oikea toiminta, oikeat ajatukset, oikeat puheet ja oikea elinkeino. Jos sitä käyttää vain kaiken nykyisen toimintansa hyväksymisenä, niin on mielestäni väärässä. Itsekkäiden ajatusten lisäksi pitää päästä eroon itsekkäistä teoista ja itsekkäistä puheista. Ja noita itsekkäitä tekoja ovat mm. luonnon ryöstökulutus ja elävien olentojen tappaminen, mihin esim. saastuttaminen ja epäekologisuus johtaa. Oikea elinkeino tähtää siihen, ettei työkseen tee mitään buddalaisten ihanteiden vastaista.

        Pitää muistaa, että buddalaisuuden lopullinen tavoite on kaikkien elävien onnellisuus, joten oma onnellisuus on vain välivaihe tähän kaukaiseen päämäärään. Jos oma onnellisuus on ristiriidassa muiden onnellisuuden kanssa, ei ole oikealla tiellä. Kaiken nykyisen toimintansa hyväksyminen johtaa ehkä omaan onneen (helposti egon "onneen") mutta ei useinkaan muiden onneen. Jos esimerkiksi hyväksyt lihansyönnin, hyväksyt samalla lihan tuotannon ja tuotantoeläinten kärsimyksen lisäämisen. Tällöin vain tuon hyväksyminen ei edistä tuotantoeläimen onnea, mutta lihan syömättömyys vähentää osaltasi noiden eläinten kärsimystä.

        Ja kristinuskossa on ihan sama ohje - tee toisile se, mitä haluaisit itsellesi tehtävän - tee luonnolle se, minkä haluaisit luonnon tekevän itsellesi.

        Itse asiassa se on varsin olennainen osa buuddalaisuutta, että se johtaa elämänmuutokseen, koska muu olisi kaksinaismoralismia. Länsimaalainen elämäntapa sallii sen, että päivät puhutaan eläinten oikeuksista ja illalla syödään mehevä pihvi, tai että inhotaan lapsityövoiman käyttöä, mutta ostetaan silti ne halvimmat missälie tehdyt lenkkarit - poissa silmistä, poissa mielestä. Mutta buddalaisuudessa lähdetään mielestäni siitä, että valaistuakseen ihmisen on muutettava sekä ajatuksiaan, että tekojaan. Kun ihminen valaistuu, hänellä ei ole enää itsekkäitä ajatuksia, joten ei synny itsekkäitä tekojakaan, mutta sitä ennen pitää kontrolloida molempia puoliaan - poissa silmistä ei ole poissa mielestä.


        "Tuossa kirjassa mainittiin vähän sellaiseksi aloittelevan zen-harjoittajan yhdeksi virheeksi (tai vaiheeksi) se että kun ihminen tiedostaa sen miten materiaalista ja itsekästä ympärilläoleva maailma onkaan, niin sitten hän pyrkii pääsemään siitä eroon siten että hän ryhtyy sen vastakohdaksi eli epäitsekkääksi hyväntekijäksi. Mutta siinä mennään Joko Beckin mukaan hiukan hakoteille itse asiasta ja se johtaa myös helposti siihen, että ne "muut" (itsekkäät, ahneet, materialistiset, sitä entistä elämää viettävät) ihmiset koetaan jotenkin huonompina, sillä jos juuri Sinä elät oikeanlaista elämää niin tottakai ne Muut jotka eivät tällaista valaistumista ole kokeneet elävät jotenkin huonompaa elämää."

        On eri asia alkaa epäitsekkääksi hyväntekijäksi (muuttaa ulkoista maailmaa) kun ryhtyä epäitsekkääksi eläjäksi (muuttaa itseään). On myös eri asia elää itse ekologisesti, kuin arvostella toisia heidän elintavoistaan. Jos oman (ekologisen) elämäntavan taustalla on tunne omasta paremmuudesta, on toki harhateillä, mutta jos sen taustalla on vilpitön ajatus, ettei halua elämällään luontoa tuhota (koska ei koe olevansa oikeutettu siihen) niin mielestäni se on hyvin linjassa buddalaisuuden kanssa.

        Myös ajatus Karman laista viittaa vahvasti tekoihin. Olet (tulevaisuudessa) sitä mitä nyt teet.

        Mielestäni olet ymmärtänyt buddalaisuuden väärin, jos haet siitä vain hyväksyntää nykyiselle elämällesi. Juuri silloin käytät sitä vain "masennuslääkkeenä" omatuntoa vastaan. Jos et etsi itsestäsi sisäistä muutosta, joka johtaa ulkoiseen muutokseen, niin haet loputa vain omatunnon hiljentämistä, ja tavallaan kieltäydyt ajattelemasta omaa itsekyyttäsi. Se on kuitenkin täysin eri asia, kuin vähentää omaa itsekkyyttään. Ja ero on juurikin teoissa.

        "Jos oman (ekologisen) elämäntavan taustalla on tunne omasta paremmuudesta, on toki harhateillä, mutta jos sen taustalla on vilpitön ajatus, ettei halua elämällään luontoa tuhota (koska ei koe olevansa oikeutettu siihen) niin mielestäni se on hyvin linjassa buddalaisuuden kanssa."

        Tuo ajatus, että ei ole oikeutettu, on buddalaisittain ilmaistuna, että kokee olevansa yhtä luonnon kanssa ja sen pahan minkä tekee luonnolle, tekee myös itselleen. Juuri tähän pyritään egon sammuttamisella, oivalluksella että ei ole erillistä minää ja että kaikki on yhtä. Ja sen, minkä teet muille teet samalla itsellesi. Tällainen ajattelu johtaa automaattisesti oikeisiin tekoihin, mutta ei toki ole helppo saavuttaa.

      • tsirppp
        miten alkuun kirjoitti:

        "Jos oman (ekologisen) elämäntavan taustalla on tunne omasta paremmuudesta, on toki harhateillä, mutta jos sen taustalla on vilpitön ajatus, ettei halua elämällään luontoa tuhota (koska ei koe olevansa oikeutettu siihen) niin mielestäni se on hyvin linjassa buddalaisuuden kanssa."

        Tuo ajatus, että ei ole oikeutettu, on buddalaisittain ilmaistuna, että kokee olevansa yhtä luonnon kanssa ja sen pahan minkä tekee luonnolle, tekee myös itselleen. Juuri tähän pyritään egon sammuttamisella, oivalluksella että ei ole erillistä minää ja että kaikki on yhtä. Ja sen, minkä teet muille teet samalla itsellesi. Tällainen ajattelu johtaa automaattisesti oikeisiin tekoihin, mutta ei toki ole helppo saavuttaa.

        Sinulla on hiukan kärkevä kirjoitustyyli ja muutama yksittäinen sanavalintani sai sinut lähtemään hyvin kauas siitä mitä yritin sanoa, joten en tiedä mitä tähän kommentoisin. Kuten sanottu, en ole buddhalainen enkä tähtää buddhalaisuuteen, joten en yritä noudattaa sen kaikkia oppeja. Näissä asioissa on varmasti myös koulukuntaeroja ja koska olen hiukan "jokobeckiläinen" vastaan siis sen mukaisesti.

        Se että hyväksyn ajatukseni, ei tarkoita sitä että teen pahaa ja että se olisi mielestäni hyvä juttu, vaan sitä että pyrin havaitsemaan millaisia ajatuksia mielessäni liikkuu enkä yritä tukahduttaa tai muuttaa niitä. Kuten tuossa kirjassa opetetaan, havaitsen esimerkiksi että minulla on kateellisia tai vihaisia ajatuksia jossain tilanteessa. Havaitsen eli rekisteröin ne ja sitten sivuutan ne - "mielenkiintoista että minulle tulee tuollainen ajatus". Se on kuitenkin kaukana siitä että tietoisesti pyrkisin välttämään esim. negatiivisuutta tai kateellisuutta. Perimmäinen tarkoitus havainnoinnissa on se että nämä ajatukset vaimenevat (ja lopulta niitä ei tule ollenkaan) kun ne rekisteröidään. Ja kyllä, se oikeasti toimii! Sitä juuri tarkoitin kun kirjoitin että tämä toimii arkielämässä ja tuo onnellisuutta. Siinä nimenomaan tulee sisäinen muutos, ja samalla oma toiminta muuttuu. Sinun sanojasi lainaten, "tällainen ajattelu johtaa automaattisesti oikeisiin tekoihin".

        "Kun ihminen valaistuu, hänellä ei ole enää itsekkäitä ajatuksia, joten ei synny itsekkäitä tekojakaan, mutta sitä ennen pitää kontrolloida molempia puoliaan"

        Sinä pyrit siis tietoisella kontrollilla sammuttamaan egon ja pääsemään eroon itsekkäistä ajatuksista. Okei, tee niin. Minä pyrin niistä eroon havainnoimalla. Eri metodi, sama lopputulos, mikäli se onnistuu (ja sitähän emme vielä tiedä).

      • miten alkuun
        niin tai näin kirjoitti:

        Ihan oivaltavaa pohdintaa sinulla! ;)

        En tiedä uskonko varsinaisesti jumaliin. Uskoni onkin vähän sellaista intiaanien "Suuri Henki, joka on kaikkialla" tyyppistä. En usko persoonallisiin jumaliin, koska ne ovat jotenkin niin oikukkaita ja siksi niin ihmismäisiä.

        Buddhalaisuuden etu on varmaankin sen kokonaisvaltaisessa ajattelussa. Länsimaissa taas kaikki on pirstottu toisistaan erilleen. Näkisin, että kehitys kuitenkin on länsimaissakin johtamassa kokonaisvaltaiseen ajatteluun, jossa yhdistyy tiede ja taide, ajattelu, tunne, äly, sekä ihan kaikki muukin. Näkisin, että "mielen evoluution" päämäärä on nimenomaan kokonaisvaltaisuus. Ymmärrys kaikesta. Ja kokemushan on kaikkein tehokkain tapa lisätä ymmärrystä, tietenkään älyn ja tunteen yhteispeliä unohtamatta. Näkisinkin myös länsimaissakin jo valoa tunnelin päässä! Länsi tarvitsee itää, mutta myöskin itä tarvitsee länttä. Tästä syystä en voi itse henkilökohtaisesti lähteä täysin yksipuoliselle tielle. Täällä Suomessa on varsin hyvä olla, jos pystyy olemaan välittämättä yhteisöllisistä paineista, jotka ajavat meitä pakkomielteisesti menestymään materiaalisesti. Tosin kun mennään tarpeeksi pitkälle äärimmäisyyteen, tuleekin ponnahdus täysin toiseen suuntaan. Jos haluat kohahduttaa ja opettaa ihmiskuntaa, niin vie tekosi äärimmäisyyteen, ja se ei enää voi jättää ketään täällä kylmäksi! Ja silloin asiat alkavat vasta edetä jonnekin.

        Olen vähän erimieltä kanssasi tuossa, että äly ei oikein ymmärrä tunnetta, tai että älykkyyttä ei voisi aistia. Kun kaikki nämä oikein sulautuu yhteen, niin ihminen näkee heti toisesta mikä tämä on laatuaan. Viisas näkeekin heti toisesta ihmisestä millainen tämä todellisuudessa on. Lapsia ja vanhuksia on melko helppo lukea, sillä he eivät teeskentele, eivätkä pystytä ympärilleen kulisseja, kuten nuoret ja keski-ikäiset yleensä tekevät. "Psykologinen silmä" näkee kaiken. Puhutaan myös ns. tunneälystä, joka on viisauden, tiedon, älyn, kokemuksen ja herkkyyden yhteistyötä.

        Sanat tietenkin aina lähinnä raiskaavat todellisuutta. Voimme kuitenkin aina yrittää kuvata niillä vallitsevaa todellisuutta. Itse en välitä ns. kirjanoppineisuudesta, jota tälläkin palstalla usein tarjotaan asioiden ymmärtämiselle. Toki valistavia kirjojakin on hyödyllistä aina lukea.

        Annoit mulle linkin NL:n systeemiin ja en ajatellut asiaa sen pidemmälle tuomitessani kommunismin. Maailma, missä kaikki jaetaan tasan ihmisten kesken onkin ehkä tulevaisuudessa täysin mahdollista? Nykyinen jakohan perustuu niukkuuden jakamiseen, joka on tosin osin vääristynyttä. Tulevaisuudessa taas kaikkea voidaan tuottaa lähes rajattomasti. Aivan kuten tietokoneiden maailmassa bittejä voidaan monistaa loputtomasti ilman, että se olisi keneltäkään pois. Taisinkin jo mainita nanoteknologian, joka on varsin mullistavaa, jos se vain toteutuu sen hedelmällisessä muodossa.

        Enpä tiedä onko buddhalaisuuskaan se "juttu"? Ehkä Buddha toteaisi, että "buddhalaisuuskaan ei ole mitään". Se tarkoittaa vaan sitä, että kaikki uskomusjärjestelmät pitäisi jo vähitellen unohtaa. Kannataakin keskittyä luomaan hyvää elämää kaikille maailman olennoille ja uskomusjärjestelmät, jos mitkä, ovat tämän kehityksen esteenä. Buddhalaisuus ehkä kuitenkin kaikkein harmittomin niistä. Monen mielestähän se ei edes ole uskonto. Tosin käytännössä siitäkin on tehty uskonto siellä, sun täällä. Uskonto, jossa on myös paljon syrjintää.

        En tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että teikäläiselläkin on vaan jokin ohimenevä kausi menossa? Tietenkin jos buddhalaisuus tuntuu olevan oma juttusi, niin ehkä kannattaisi lähteä pois täältä Suomesta kokonaan? Nykyajassa on sekin ihmeellisyys, että syntymäpaikallamme ei ole enää niinkään väliä, kuten joskus ennen oli. Maantieteellisyys ei enää kahlitse elämäämme. Se onkin todella hieno kehityssuunta! Itsellänikin on ollut joitain kausia, jolloin joku juttu on kolahtanut enemmän tai vähemmän. Olen nyt keski-ikään mennessä varmaan löytänyt sen tien, mitä haluan kulkea ja mikä tuntuu hyvältä, ja välillä jopa onnelliseltakin! Kaikenlaista koettelemusta on kuitenkin riittänyt, ja riittää yhä! Mutta ehkä se on vain hyväksi? :)

        "En tiedä uskonko varsinaisesti jumaliin. Uskoni onkin vähän sellaista intiaanien "Suuri Henki, joka on kaikkialla" tyyppistä. En usko persoonallisiin jumaliin, koska ne ovat jotenkin niin oikukkaita ja siksi niin ihmismäisiä."

        Kuin myös. Näen, että ihmismielessä on rationaallinen ja irrationaalinen puoli, eli älyllisesti oivallettava ja tuntemataon, ajallinen ja ääretön buddalaisin termein. On sitten kohtuulisen sama, antaako tuolle tuntemattomalle (kokemukselliselle) puolelle nimen Jumala, Suuri Henki, Tao tai onko sitä nimeämättä lainkaan. Sen nimi on kuitenkin vain nimilappu, ei muuta.

        Usko persoonallisiin jumalin on taas älyllistä uskoa ja mielestäni nykytieteen valossa kestämätöntä. On toki olemassa myös ns. deistinen malli, jossa Jumala on luonut kaiken, mutta ei enää puutu luomaansa, mutta tuossakin tapauksessa se on vain nimilappu jollekin oletetule alkusyylle.

        "Olen vähän erimieltä kanssasi tuossa, että äly ei oikein ymmärrä tunnetta, tai että älykkyyttä ei voisi aistia. Kun kaikki nämä oikein sulautuu yhteen, niin ihminen näkee heti toisesta mikä tämä on laatuaan."

        Olen samaa mieltä, mutta tarkoitin lähinnä sitä, ettei pelkällä loogisella älyllä voi päätellä, mikä toinen on laatuaan, vaan se tarvitsee nämä muutkin "työkalut" - tunteet ja aistit sekä sen suoran kosketuksen, jonka itse mieli voi saada. Ihminen on näiden muodostama kokonaisuus ja yritykset sen ymmärtämiseen pelkällä järjellä ovat tuomittuja epäonnistumaan.


        "Enpä tiedä onko buddhalaisuuskaan se "juttu"? Ehkä Buddha toteaisi, että "buddhalaisuuskaan ei ole mitään". Se tarkoittaa vaan sitä, että kaikki uskomusjärjestelmät pitäisi jo vähitellen unohtaa. Kannataakin keskittyä luomaan hyvää elämää kaikille maailman olennoille ja uskomusjärjestelmät, jos mitkä, ovat tämän kehityksen esteenä."

        Uskoisin Buddan sanovan juuri noin. Itse näen buddalaisuuden vain työkaluna tai apuneuvona tielläni suoraan kokemukseen maaiman kanssa.

        Uskomusjärjestelmä voi olla myös apu, jos sen niin näkee. Jos turvautuu johonkin oppiin, on epäilemättä hukassa, mutta jos näkee opin apuna nykyisestä väärästä ajatusmallista poisoppimiseen, niin se voi olla suurikin apu. Mutta, kuten Budda sanoi: "on suuri erehdys luula kuuta osoittavaa sormea kuuksi".

        "En tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että teikäläiselläkin on vaan jokin ohimenevä kausi menossa? "
        Kiitos tästä kommentista, saatat olla siinä hyvin oikeassa. Buddalainen ajattelu on minulle eräänlainen vuosien pohdinnan kiteytymä, oppi, jossa on "nimettynä" kaikki se, minkä olen vuosien aikana itse oivaltanut todeksi. Siksi olen siitä aika innoissani.

      • miten alkuun
        tsirppp kirjoitti:

        Sinulla on hiukan kärkevä kirjoitustyyli ja muutama yksittäinen sanavalintani sai sinut lähtemään hyvin kauas siitä mitä yritin sanoa, joten en tiedä mitä tähän kommentoisin. Kuten sanottu, en ole buddhalainen enkä tähtää buddhalaisuuteen, joten en yritä noudattaa sen kaikkia oppeja. Näissä asioissa on varmasti myös koulukuntaeroja ja koska olen hiukan "jokobeckiläinen" vastaan siis sen mukaisesti.

        Se että hyväksyn ajatukseni, ei tarkoita sitä että teen pahaa ja että se olisi mielestäni hyvä juttu, vaan sitä että pyrin havaitsemaan millaisia ajatuksia mielessäni liikkuu enkä yritä tukahduttaa tai muuttaa niitä. Kuten tuossa kirjassa opetetaan, havaitsen esimerkiksi että minulla on kateellisia tai vihaisia ajatuksia jossain tilanteessa. Havaitsen eli rekisteröin ne ja sitten sivuutan ne - "mielenkiintoista että minulle tulee tuollainen ajatus". Se on kuitenkin kaukana siitä että tietoisesti pyrkisin välttämään esim. negatiivisuutta tai kateellisuutta. Perimmäinen tarkoitus havainnoinnissa on se että nämä ajatukset vaimenevat (ja lopulta niitä ei tule ollenkaan) kun ne rekisteröidään. Ja kyllä, se oikeasti toimii! Sitä juuri tarkoitin kun kirjoitin että tämä toimii arkielämässä ja tuo onnellisuutta. Siinä nimenomaan tulee sisäinen muutos, ja samalla oma toiminta muuttuu. Sinun sanojasi lainaten, "tällainen ajattelu johtaa automaattisesti oikeisiin tekoihin".

        "Kun ihminen valaistuu, hänellä ei ole enää itsekkäitä ajatuksia, joten ei synny itsekkäitä tekojakaan, mutta sitä ennen pitää kontrolloida molempia puoliaan"

        Sinä pyrit siis tietoisella kontrollilla sammuttamaan egon ja pääsemään eroon itsekkäistä ajatuksista. Okei, tee niin. Minä pyrin niistä eroon havainnoimalla. Eri metodi, sama lopputulos, mikäli se onnistuu (ja sitähän emme vielä tiedä).

        Pahoittelen kärkevyyttäni. Yritän opetella lukemaan tarkemmin.

        "Se että hyväksyn ajatukseni, ei tarkoita sitä että teen pahaa ja että se olisi mielestäni hyvä juttu, vaan sitä että pyrin havaitsemaan millaisia ajatuksia mielessäni liikkuu enkä yritä tukahduttaa tai muuttaa niitä."

        Kyllä me ilmeisesti olemme asian käsittäneet aika samalla tavalla. Itse tarkoitin kontrolilla juuri sitä, että ensin oppii tunnistamaan nämä pahat ajatukset ja sitä kautta kykenee estämään niiden muuttumisen pahoiksi teoiksi - oppii olemaan takertumatta niihin. Ihanne toki olisi, jos ne noin vain itsesään sammuisivat, mutta ainakin omia katkeruuden ja vihan tunteita olen joutunut ihan tietoisesti pakottamaan hiljaiseksi, ovat sen verran voimakkaista, kun eivät nämä arkiset asiat niin hyvin aina ole. Sillä ne eivät varmaan lopullisesti katoa, mutta täytyy ajatella myös omaa kestokykyään. Joskus, kun olen tällä polulla pidemmällä, toivottavasti kykenen samaan kuin sinä, eli vain ohittamaan ne hymyillen.

        Toinen asia, mitä tarkoitin kontrollilla on, että kun minulla ei ole vielä niin vahvaa näkökykyä, etten tekisi pahoja tekoja, niin pyrin ihan ohjeita noudattamalla muuttamaan elämääni eettisemmäksi. Kun nuo ohjeet oikein valitsee, niin uskon niiden auttavan tällä polulla kulkemista jo siten, että kun pahat teot vähenevät, niin myös pahat ajatukset vähenevät (esim. katumus vääristä teoista ja toiselle aiheutettu paha). Molemmat siis lopulta tukevat samaa päämäärää.

      • tsirppp
        miten alkuun kirjoitti:

        Pahoittelen kärkevyyttäni. Yritän opetella lukemaan tarkemmin.

        "Se että hyväksyn ajatukseni, ei tarkoita sitä että teen pahaa ja että se olisi mielestäni hyvä juttu, vaan sitä että pyrin havaitsemaan millaisia ajatuksia mielessäni liikkuu enkä yritä tukahduttaa tai muuttaa niitä."

        Kyllä me ilmeisesti olemme asian käsittäneet aika samalla tavalla. Itse tarkoitin kontrolilla juuri sitä, että ensin oppii tunnistamaan nämä pahat ajatukset ja sitä kautta kykenee estämään niiden muuttumisen pahoiksi teoiksi - oppii olemaan takertumatta niihin. Ihanne toki olisi, jos ne noin vain itsesään sammuisivat, mutta ainakin omia katkeruuden ja vihan tunteita olen joutunut ihan tietoisesti pakottamaan hiljaiseksi, ovat sen verran voimakkaista, kun eivät nämä arkiset asiat niin hyvin aina ole. Sillä ne eivät varmaan lopullisesti katoa, mutta täytyy ajatella myös omaa kestokykyään. Joskus, kun olen tällä polulla pidemmällä, toivottavasti kykenen samaan kuin sinä, eli vain ohittamaan ne hymyillen.

        Toinen asia, mitä tarkoitin kontrollilla on, että kun minulla ei ole vielä niin vahvaa näkökykyä, etten tekisi pahoja tekoja, niin pyrin ihan ohjeita noudattamalla muuttamaan elämääni eettisemmäksi. Kun nuo ohjeet oikein valitsee, niin uskon niiden auttavan tällä polulla kulkemista jo siten, että kun pahat teot vähenevät, niin myös pahat ajatukset vähenevät (esim. katumus vääristä teoista ja toiselle aiheutettu paha). Molemmat siis lopulta tukevat samaa päämäärää.

        No ei niitä nyt sentään hymyillen ohita. Olen vielä niin polun alussa itsekin. Sitäpaitsi en usko että suuret mestaritkaan hymyllä vastoinkäymisiin suhtautuvat - se saattaa vain ulkopuolisesta siltä näyttää.

        Minulla on aika tuore esimerkki tästä mitä olen oppinut ja mitä olen täällä selittänyt. Olin palaamassa töistä kun eräs läheinen ihminen otti yhteyttä ja hänen kanssaan käy usein niin että vanhat patoutumat nousevat pintaan, niin tälläkin kerralla. Tulin erittäin vihaiseksi hänen käytöksestään ja sain itseni kiinni juuri kun olin miettimässä miten hänen temppunsa kostaisin (jotain pientä mikä hyvittäisi asian minulle itselleni). Sitten tajusin että no niin, loistavaa, tässä sitä taas mennään ja rekisteröin että minulle tuli siis vihan ja pettymyksen ja koston ajatuksia. Ja tajusin että ne ajatukset tulevat usein tämänlaisissa tilanteissa. Sitten yritin keskittyä (tuon kirjan ohjeiden mukaisesti) siihen fyysiseen tunteeseen, jonka viha ja pettymys minussa aiheutti. Annoin sen oikein kärventää itseäni ja se oli aika kamalaa. Mutta sitten se vain meni ohi. 5-10 minuuttia myöhemmin ei tuntunut enää yhtään miltään. Koko koston ajatus tuntui naurettavalta, koko sisäinen välikohtaus aika yhdentekevältä. Tunne sammui itsestään yllättävän nopeasti.

        En siis tukahduttanut mitään, vaan päinvastoin keskityin tunteeseen, jolloin ei ollut mitään tarvetta toteuttaa sitä käytännössä (siis kostamalla). Ja sen jälkeen sain käsiteltyä tämän toisen henkilön kanssa asian ihan rakentavaan sävyyn, oikeastaan tiesin heti mikä olisi se oikea tapa hoitaa se. Minulle tällainen on jo todellinen erävoitto. Olen nimittäin aika temperamenttinen ja jo se etten pura vihaa toisiin ihmisiin, esimerkiksi heittämällä lautasia tai kehittämällä pieniä kivoja tapoja kostaa, on todella hienoa.

        Ja oikeastaan se tunteen kokeminen pelkästään fyysisenä kehossaan, se oli aika mielenkiintoista. Se on ikäänkuin hyvänlaatuista kärsimystä. Mutta on myös aika raadollista huomata millaisia ajatuksia sitä omassa päässään kantaakaan.

      • niin tai näin
        miten alkuun kirjoitti:

        Pahoittelen kärkevyyttäni. Yritän opetella lukemaan tarkemmin.

        "Se että hyväksyn ajatukseni, ei tarkoita sitä että teen pahaa ja että se olisi mielestäni hyvä juttu, vaan sitä että pyrin havaitsemaan millaisia ajatuksia mielessäni liikkuu enkä yritä tukahduttaa tai muuttaa niitä."

        Kyllä me ilmeisesti olemme asian käsittäneet aika samalla tavalla. Itse tarkoitin kontrolilla juuri sitä, että ensin oppii tunnistamaan nämä pahat ajatukset ja sitä kautta kykenee estämään niiden muuttumisen pahoiksi teoiksi - oppii olemaan takertumatta niihin. Ihanne toki olisi, jos ne noin vain itsesään sammuisivat, mutta ainakin omia katkeruuden ja vihan tunteita olen joutunut ihan tietoisesti pakottamaan hiljaiseksi, ovat sen verran voimakkaista, kun eivät nämä arkiset asiat niin hyvin aina ole. Sillä ne eivät varmaan lopullisesti katoa, mutta täytyy ajatella myös omaa kestokykyään. Joskus, kun olen tällä polulla pidemmällä, toivottavasti kykenen samaan kuin sinä, eli vain ohittamaan ne hymyillen.

        Toinen asia, mitä tarkoitin kontrollilla on, että kun minulla ei ole vielä niin vahvaa näkökykyä, etten tekisi pahoja tekoja, niin pyrin ihan ohjeita noudattamalla muuttamaan elämääni eettisemmäksi. Kun nuo ohjeet oikein valitsee, niin uskon niiden auttavan tällä polulla kulkemista jo siten, että kun pahat teot vähenevät, niin myös pahat ajatukset vähenevät (esim. katumus vääristä teoista ja toiselle aiheutettu paha). Molemmat siis lopulta tukevat samaa päämäärää.

        Tungenpa itseni tähän väliin...

        >>Kyllä me ilmeisesti olemme asian käsittäneet aika samalla tavalla. Itse tarkoitin kontrolilla juuri sitä, että ensin oppii tunnistamaan nämä pahat ajatukset ja sitä kautta kykenee estämään niiden muuttumisen pahoiksi teoiksi - oppii olemaan takertumatta niihin.

      • miten alkuun
        tsirppp kirjoitti:

        No ei niitä nyt sentään hymyillen ohita. Olen vielä niin polun alussa itsekin. Sitäpaitsi en usko että suuret mestaritkaan hymyllä vastoinkäymisiin suhtautuvat - se saattaa vain ulkopuolisesta siltä näyttää.

        Minulla on aika tuore esimerkki tästä mitä olen oppinut ja mitä olen täällä selittänyt. Olin palaamassa töistä kun eräs läheinen ihminen otti yhteyttä ja hänen kanssaan käy usein niin että vanhat patoutumat nousevat pintaan, niin tälläkin kerralla. Tulin erittäin vihaiseksi hänen käytöksestään ja sain itseni kiinni juuri kun olin miettimässä miten hänen temppunsa kostaisin (jotain pientä mikä hyvittäisi asian minulle itselleni). Sitten tajusin että no niin, loistavaa, tässä sitä taas mennään ja rekisteröin että minulle tuli siis vihan ja pettymyksen ja koston ajatuksia. Ja tajusin että ne ajatukset tulevat usein tämänlaisissa tilanteissa. Sitten yritin keskittyä (tuon kirjan ohjeiden mukaisesti) siihen fyysiseen tunteeseen, jonka viha ja pettymys minussa aiheutti. Annoin sen oikein kärventää itseäni ja se oli aika kamalaa. Mutta sitten se vain meni ohi. 5-10 minuuttia myöhemmin ei tuntunut enää yhtään miltään. Koko koston ajatus tuntui naurettavalta, koko sisäinen välikohtaus aika yhdentekevältä. Tunne sammui itsestään yllättävän nopeasti.

        En siis tukahduttanut mitään, vaan päinvastoin keskityin tunteeseen, jolloin ei ollut mitään tarvetta toteuttaa sitä käytännössä (siis kostamalla). Ja sen jälkeen sain käsiteltyä tämän toisen henkilön kanssa asian ihan rakentavaan sävyyn, oikeastaan tiesin heti mikä olisi se oikea tapa hoitaa se. Minulle tällainen on jo todellinen erävoitto. Olen nimittäin aika temperamenttinen ja jo se etten pura vihaa toisiin ihmisiin, esimerkiksi heittämällä lautasia tai kehittämällä pieniä kivoja tapoja kostaa, on todella hienoa.

        Ja oikeastaan se tunteen kokeminen pelkästään fyysisenä kehossaan, se oli aika mielenkiintoista. Se on ikäänkuin hyvänlaatuista kärsimystä. Mutta on myös aika raadollista huomata millaisia ajatuksia sitä omassa päässään kantaakaan.

        "Sitten tajusin että no niin, loistavaa, tässä sitä taas mennään ja rekisteröin että minulle tuli siis vihan ja pettymyksen ja koston ajatuksia. Ja tajusin että ne ajatukset tulevat usein tämänlaisissa tilanteissa. Sitten yritin keskittyä (tuon kirjan ohjeiden mukaisesti) siihen fyysiseen tunteeseen, jonka viha ja pettymys minussa aiheutti. Annoin sen oikein kärventää itseäni ja se oli aika kamalaa. Mutta sitten se vain meni ohi. 5-10 minuuttia myöhemmin ei tuntunut enää yhtään miltään. Koko koston ajatus tuntui naurettavalta, koko sisäinen välikohtaus aika yhdentekevältä. Tunne sammui itsestään yllättävän nopeasti."

        Hieno erävoitto!


        "Mutta on myös aika raadollista huomata millaisia ajatuksia sitä omassa päässään kantaakaan. "

        Mutta aika inhimillistä.

        Itse olen kokenut, että samalla kun ego murtuu, niin murtuvat myös käsitykset itsestä jotenkin hyvänä tai parempana ihmisenä ja raadollinen totuus valkenee. Minulle tällainen on toiminut erinomaisena vahvistuksena sille, että egoni (ja käsitys itsestäni) on vain itseni luomani harha, koska todellisuudessa en ole se, mitä olen luullut olevani.

        Olen nyt siinä vaiheessa, että yritän antaa itselleni anteeksi sitä raadollisuutta, jota olen, eli hyväksymään todellisen olemukseni vihoineen ja katkeruuksineen osana inhimillistä olemustani. Olen ymmärtänyt yhteyden tämän hyväksyminen ja minuun kasvatetun/kasvaneen häpeän välillä, että tuo häpeä on vain egon puolustusmekanismi, jolla se koittaa ylläpitää luomaani minäkuvaa.

        Omasta häpeästä eroon pääseminen on valtavaa vapautta ja melkein jo se riittää minulle todistukseksi buddalaisen ajattelun oikeellisuudesta.

      • miten alkuun
        niin tai näin kirjoitti:

        Tungenpa itseni tähän väliin...

        >>Kyllä me ilmeisesti olemme asian käsittäneet aika samalla tavalla. Itse tarkoitin kontrolilla juuri sitä, että ensin oppii tunnistamaan nämä pahat ajatukset ja sitä kautta kykenee estämään niiden muuttumisen pahoiksi teoiksi - oppii olemaan takertumatta niihin.

        "Tuota voisi kutsua siksi "mielen Aikidoksi". "

        Hieno termi, otan käyttöön. :)


        "(oletan teidän olevan vielä nuorempia ihmisiä?) "

        Olen kyllä jo keski-ikäinen mies. (Mutta salaa tyytyväinen siitä, että nuoruuden kärkevyydestäni, elinvoimastani on jotain jäljellä :)


        "Olen jo lapsesta saakka ollut kiinnostunut kaikesta mikä liittyy sotimiseen ja soturi-ihanteisiin. "

        Tunnistan itsessäni saman piirteen, mutta näen nyt, että kysymys on kohdallani ollut enemmänkin hallinnasta kuin tuhoamisesta. En ole koskaan ihannoinut väkivaltaa tai raakuutta, vaan vain sitä voimaa, jolla hallita. Freudilaisesti ajateltuna tuo on ollut ehjä jonkinlaista oman epävarmuuden tai pelon kieltämistä, jonka olen pukenut hallinnan (ja vallan) ihannointiin.

        Ja sama ihannointi jatkuu, mutta nyt enemmänkin mielen tasolla. Se on hyvä merkki siitä, etten vielä mitenkään hallitse mieltäni, vaan pelkään sen epävarmuutta. Jotenkin oletan valaistuneen mielen olevan juuri sellainen, joka ei enää kuvittele hallitsevansa itseään, koska ei pelkää itsensä menettämistä. Ts. hallinta ei kuulu enää sen käsitteistöön, niin kuin ei sen menetyskään.

        Mutta sellaista kehitystä on tapahtunut, etten enää juurikaan yritä hallita elämääni omistamisella. Näen sen saman pelon ja epävarmuuden yhten puolena ja ehkäpä siksi olen kyennyt monista omistuksista luopumaan. Tästä aiheesta muuten Erich Fromm kirjoittaa paljon, kuinka ihminen rakentaa elämänsä materian, toisten ihmisten ja itseensä koskevien arvostusten (tittelien) omistamisen varaan, ja kuinka kypsyys on sitä, että osaa vaihtaa tuon omistamisen epäitsekkyyteen ja tässä hetkessä olemiseen - rakastamiseen, antamiseen ja muiden auttamiseen. Varsin buddalainen näkemys siis, vaikkakin on länsimainen sosiologi ja psykoterapeutti.

      • niin tai näin
        miten alkuun kirjoitti:

        "Tuota voisi kutsua siksi "mielen Aikidoksi". "

        Hieno termi, otan käyttöön. :)


        "(oletan teidän olevan vielä nuorempia ihmisiä?) "

        Olen kyllä jo keski-ikäinen mies. (Mutta salaa tyytyväinen siitä, että nuoruuden kärkevyydestäni, elinvoimastani on jotain jäljellä :)


        "Olen jo lapsesta saakka ollut kiinnostunut kaikesta mikä liittyy sotimiseen ja soturi-ihanteisiin. "

        Tunnistan itsessäni saman piirteen, mutta näen nyt, että kysymys on kohdallani ollut enemmänkin hallinnasta kuin tuhoamisesta. En ole koskaan ihannoinut väkivaltaa tai raakuutta, vaan vain sitä voimaa, jolla hallita. Freudilaisesti ajateltuna tuo on ollut ehjä jonkinlaista oman epävarmuuden tai pelon kieltämistä, jonka olen pukenut hallinnan (ja vallan) ihannointiin.

        Ja sama ihannointi jatkuu, mutta nyt enemmänkin mielen tasolla. Se on hyvä merkki siitä, etten vielä mitenkään hallitse mieltäni, vaan pelkään sen epävarmuutta. Jotenkin oletan valaistuneen mielen olevan juuri sellainen, joka ei enää kuvittele hallitsevansa itseään, koska ei pelkää itsensä menettämistä. Ts. hallinta ei kuulu enää sen käsitteistöön, niin kuin ei sen menetyskään.

        Mutta sellaista kehitystä on tapahtunut, etten enää juurikaan yritä hallita elämääni omistamisella. Näen sen saman pelon ja epävarmuuden yhten puolena ja ehkäpä siksi olen kyennyt monista omistuksista luopumaan. Tästä aiheesta muuten Erich Fromm kirjoittaa paljon, kuinka ihminen rakentaa elämänsä materian, toisten ihmisten ja itseensä koskevien arvostusten (tittelien) omistamisen varaan, ja kuinka kypsyys on sitä, että osaa vaihtaa tuon omistamisen epäitsekkyyteen ja tässä hetkessä olemiseen - rakastamiseen, antamiseen ja muiden auttamiseen. Varsin buddalainen näkemys siis, vaikkakin on länsimainen sosiologi ja psykoterapeutti.

        >>Olen kyllä jo keski-ikäinen mies. (Mutta salaa tyytyväinen siitä, että nuoruuden kärkevyydestäni, elinvoimastani on jotain jäljellä :)>Tunnistan itsessäni saman piirteen, mutta näen nyt, että kysymys on kohdallani ollut enemmänkin hallinnasta kuin tuhoamisesta. En ole koskaan ihannoinut väkivaltaa tai raakuutta, vaan vain sitä voimaa, jolla hallita. Freudilaisesti ajateltuna tuo on ollut ehjä jonkinlaista oman epävarmuuden tai pelon kieltämistä, jonka olen pukenut hallinnan (ja vallan) ihannointiin.>Ja sama ihannointi jatkuu, mutta nyt enemmänkin mielen tasolla. Se on hyvä merkki siitä, etten vielä mitenkään hallitse mieltäni, vaan pelkään sen epävarmuutta. Jotenkin oletan valaistuneen mielen olevan juuri sellainen, joka ei enää kuvittele hallitsevansa itseään, koska ei pelkää itsensä menettämistä. Ts. hallinta ei kuulu enää sen käsitteistöön, niin kuin ei sen menetyskään.>Mutta sellaista kehitystä on tapahtunut, etten enää juurikaan yritä hallita elämääni omistamisella. Näen sen saman pelon ja epävarmuuden yhten puolena ja ehkäpä siksi olen kyennyt monista omistuksista luopumaan. Tästä aiheesta muuten Erich Fromm kirjoittaa paljon, kuinka ihminen rakentaa elämänsä materian, toisten ihmisten ja itseensä koskevien arvostusten (tittelien) omistamisen varaan, ja kuinka kypsyys on sitä, että osaa vaihtaa tuon omistamisen epäitsekkyyteen ja tässä hetkessä olemiseen - rakastamiseen, antamiseen ja muiden auttamiseen. Varsin buddalainen näkemys siis, vaikkakin on länsimainen sosiologi ja psykoterapeutti.

      • miten alkuun
        niin tai näin kirjoitti:

        >>Olen kyllä jo keski-ikäinen mies. (Mutta salaa tyytyväinen siitä, että nuoruuden kärkevyydestäni, elinvoimastani on jotain jäljellä :)>Tunnistan itsessäni saman piirteen, mutta näen nyt, että kysymys on kohdallani ollut enemmänkin hallinnasta kuin tuhoamisesta. En ole koskaan ihannoinut väkivaltaa tai raakuutta, vaan vain sitä voimaa, jolla hallita. Freudilaisesti ajateltuna tuo on ollut ehjä jonkinlaista oman epävarmuuden tai pelon kieltämistä, jonka olen pukenut hallinnan (ja vallan) ihannointiin.>Ja sama ihannointi jatkuu, mutta nyt enemmänkin mielen tasolla. Se on hyvä merkki siitä, etten vielä mitenkään hallitse mieltäni, vaan pelkään sen epävarmuutta. Jotenkin oletan valaistuneen mielen olevan juuri sellainen, joka ei enää kuvittele hallitsevansa itseään, koska ei pelkää itsensä menettämistä. Ts. hallinta ei kuulu enää sen käsitteistöön, niin kuin ei sen menetyskään.>Mutta sellaista kehitystä on tapahtunut, etten enää juurikaan yritä hallita elämääni omistamisella. Näen sen saman pelon ja epävarmuuden yhten puolena ja ehkäpä siksi olen kyennyt monista omistuksista luopumaan. Tästä aiheesta muuten Erich Fromm kirjoittaa paljon, kuinka ihminen rakentaa elämänsä materian, toisten ihmisten ja itseensä koskevien arvostusten (tittelien) omistamisen varaan, ja kuinka kypsyys on sitä, että osaa vaihtaa tuon omistamisen epäitsekkyyteen ja tässä hetkessä olemiseen - rakastamiseen, antamiseen ja muiden auttamiseen. Varsin buddalainen näkemys siis, vaikkakin on länsimainen sosiologi ja psykoterapeutti.

        "Itsehillintä ja -hallinta onkin yksi suurimmista haasteistamme. "

        Totta, mutta voi myös ajatella niin, että niin kauan kun on tarvetta itsehillinnälle, mielessämme elää itsekkäitä ajatuksia. Tavoite on siis (jos olen käsittänyt buddalaisuuden oikein) luopua juuri tuosta itsekkyydestä, joka johtaa automaattisesti itsehillintään, kun ei ole enää mitään hillittävää. Itse tuskin tähän koskaan pääsen, ainakaan kokonaan, mutta pienissä asioissa kyllä.


        "Oliskin hyvä, että ihmiseltä vietäisiinkin aina välillä kaikki materiaalinenkin pois, "

        ...ja kaikki toivo.

        Luin taannoin hienon ajatuksen, jossa kaksi astronauttia oli jäänyt kuun pinnalle, heiltä alkoi happi loppua, ja mitään toivoa ei paluusta ollut. Sitten joku kysyi, mitä kaipaatte eniten? Ja vastaus oli, että saisi vain kävellä maan pinnalla, ei muuta. Tällä asenteella ihmisen pitäisi elää, ikään kuin joka päivä kuusta pelastuneena, eikä nähdä tätä elämän ihmettä itsestäänselvyytenä.

      • tsirppp
        niin tai näin kirjoitti:

        Tungenpa itseni tähän väliin...

        >>Kyllä me ilmeisesti olemme asian käsittäneet aika samalla tavalla. Itse tarkoitin kontrolilla juuri sitä, että ensin oppii tunnistamaan nämä pahat ajatukset ja sitä kautta kykenee estämään niiden muuttumisen pahoiksi teoiksi - oppii olemaan takertumatta niihin.

        Vähän pieleen meni ikäveikkaus minunkin kohdallani! Mutta en muutenkaan usko että osaisin ryhtyä kenenkään "opetuslapseksi", niin itsenäisesti olen näitä henkisiä asioita tähän asti pohtinut. Kiitos silti tarjouksesta, sinulla oli erittäin kaunis ajatus siinä taustalla. Poimin toki hyviä ideoita ja ajatuksia sieltä täältä kaikesta mitä luen.

        Sepä tässä olikin niin hassua kun luulin että minulla oli jo täysin vakiintunut elämänkatsomus, se oli jo vuosia ollut muuttumaton, mutta sitten törmäsin zeniläisyyteen ja olen yhtäkkiä aivan innoissani siitä ja se on muuttanut minua. Olin sitä kierrellyt ja kaarrellut lähes parikymmentä vuotta, mutta se ei oikein koskaan kiinnostanut. Ehkä en ollut siihen valmis, tai ehkä henkisen polun piti kulkea jotain toista reittiä ensin, kuka tietää.

        Toinen asia mikä hidasti tutustumistani zeniläisyyteen oli se, että se on kuitenkin uskonto. Hierarkiaa, rituaaleja, temppeleitä ja luostareita, pukeudutaan kaapuihin, ajetaan hiukset pois, sisustetaan suomalainenkin harjoitussali näyttämään itämaiselta... Sellainen vain tuntuu niin tarpeettomalta minulle. Jopa monien (ei-uskonnollisten) itämaisten kamppailulajien harjoitussaleissa pidetään esillä oman koulukunnan mestareiden kuvia, eräänlaista alttaria kunnianosoitukseksi heille. Vierastan sellaista ihan kamalasti. Mutta ehkä tuollainen yhteisöllisyys kiehtoo silloin jos asiaan tutustuu nuorena tai jos on muuten vain juuri aloittanut henkisellä polulla. Ehkä silloin on avoimempi muiden neuvoille.

        Olen miettinyt sitä,että Zen-yhteisöissä uusille oppilaille määrätään joku vanhempi jäsen henkiseksi opettajaksi. Jos minulle määrättäisiin joku toinen henkiseksi opettajaksi, mistä tietäisin johtaako hän minua oikeaan suuntaan? Miten uskaltaisin luottaa siihen?

      • niin tai näin
        tsirppp kirjoitti:

        Vähän pieleen meni ikäveikkaus minunkin kohdallani! Mutta en muutenkaan usko että osaisin ryhtyä kenenkään "opetuslapseksi", niin itsenäisesti olen näitä henkisiä asioita tähän asti pohtinut. Kiitos silti tarjouksesta, sinulla oli erittäin kaunis ajatus siinä taustalla. Poimin toki hyviä ideoita ja ajatuksia sieltä täältä kaikesta mitä luen.

        Sepä tässä olikin niin hassua kun luulin että minulla oli jo täysin vakiintunut elämänkatsomus, se oli jo vuosia ollut muuttumaton, mutta sitten törmäsin zeniläisyyteen ja olen yhtäkkiä aivan innoissani siitä ja se on muuttanut minua. Olin sitä kierrellyt ja kaarrellut lähes parikymmentä vuotta, mutta se ei oikein koskaan kiinnostanut. Ehkä en ollut siihen valmis, tai ehkä henkisen polun piti kulkea jotain toista reittiä ensin, kuka tietää.

        Toinen asia mikä hidasti tutustumistani zeniläisyyteen oli se, että se on kuitenkin uskonto. Hierarkiaa, rituaaleja, temppeleitä ja luostareita, pukeudutaan kaapuihin, ajetaan hiukset pois, sisustetaan suomalainenkin harjoitussali näyttämään itämaiselta... Sellainen vain tuntuu niin tarpeettomalta minulle. Jopa monien (ei-uskonnollisten) itämaisten kamppailulajien harjoitussaleissa pidetään esillä oman koulukunnan mestareiden kuvia, eräänlaista alttaria kunnianosoitukseksi heille. Vierastan sellaista ihan kamalasti. Mutta ehkä tuollainen yhteisöllisyys kiehtoo silloin jos asiaan tutustuu nuorena tai jos on muuten vain juuri aloittanut henkisellä polulla. Ehkä silloin on avoimempi muiden neuvoille.

        Olen miettinyt sitä,että Zen-yhteisöissä uusille oppilaille määrätään joku vanhempi jäsen henkiseksi opettajaksi. Jos minulle määrättäisiin joku toinen henkiseksi opettajaksi, mistä tietäisin johtaako hän minua oikeaan suuntaan? Miten uskaltaisin luottaa siihen?

        Mukavaa huomata keskustelevansa ikäistensä kanssa! Erehtyminenkin on aina välillä mukavaa, kun olen tottunut olemaan niin oikeassa kaikessa! Enkä etsi itselleni "opetuslapsia", kun en pystyisi vakavalla naamalla esiintymään kenellekään minään "tietäjänä". Joskus parikymppisenä etsiskelin minäkin itselleni "henkistä opettajaa", mutta jouduin pian huomaamaan, että itseeni oli tyytyminen.

        Lueskelin silloin joskus myös kirjan "Zen ja moottoripyörän korjaus". Ihan kiva! Muistaakseni kirjan opetus oli, että kaikki on mahdollista, kunhan alkuun pääsee. En tiijä, mutta Zen on ollut musta jotenkin sellaista vähän sopivasti kieroutunutta huumoria tyyllin: "Viisautta hölmöille, kun ei ne kuitenkaan tule sitä vielä tässä elämässään tajuamaan". Ehkä olen vaan tajunnut sen(kin) jotenkin sitten väärin?

        Olen kanssa samanlainen "ideavaras", että otan kaikesta mihin törmään vaikutteita. Kaiken mikä tuntuu vähän hoopolta jätän taas omaan arvoonsa, vaikka mikäs minä olen sitä hoopouttakin määrittelemään? Sopii ehkä kuitenkin mulle?

        Mullakin on ollut vaikeuksia auktoriteettejen kunnoituksessa, mutta ei ne vielä ole mua mistään poiskaan potkineet. Ehkä se on sitä suomalaista "mikä tuokin oikein luulee olevansa?" mentaliteettia minussakin? Hullujenhan annetaan olla itämaillakin usein aika rauhassa. Eihän ne henno potkia niitä poiskaan. Ja munhan ei tartte edes esittää hullua. Kaikkihan sen näkee, kun silmät pyörii päässä...

        Ja hyväähän se yhteisöllisyys on mulle vaan varmaan tehnyt? Ei se mitään kauheen kiinteetä ole kuitenkaan ollut tämä kamppailulajiyhteisöllisyyskään. Välillä tavataan ja jutellaan mukavia treenamisenkin lomassa. Ei me mitään rakastavaisia olla kuitenkaan toisillemme sielläkään olleet. Sellanen löyhä yhteisöllisyys sopii varmaan mulle parhaiten? Ei ne kauheesti tule kotoakaan hakemaan, jos ei vähään aikaan salilla näy. Enkä taitas oikein kestää sellasta "lääppimiskylttyyriä" jossa kaikki niin rakastaa muka toisiaan. Ja sitten ne puukottaakin hetken päästä selkään...

        Ja onneksi emme ole enää niin kovin nuoriakaan. Ei se perheenperustamisviettikään ohjaa enää jokaista päätöstä ja tekemistämme.

        Ja mitä sitä liikoja miettimäänkään. ;)

      • miten alkuun
        tsirppp kirjoitti:

        Vähän pieleen meni ikäveikkaus minunkin kohdallani! Mutta en muutenkaan usko että osaisin ryhtyä kenenkään "opetuslapseksi", niin itsenäisesti olen näitä henkisiä asioita tähän asti pohtinut. Kiitos silti tarjouksesta, sinulla oli erittäin kaunis ajatus siinä taustalla. Poimin toki hyviä ideoita ja ajatuksia sieltä täältä kaikesta mitä luen.

        Sepä tässä olikin niin hassua kun luulin että minulla oli jo täysin vakiintunut elämänkatsomus, se oli jo vuosia ollut muuttumaton, mutta sitten törmäsin zeniläisyyteen ja olen yhtäkkiä aivan innoissani siitä ja se on muuttanut minua. Olin sitä kierrellyt ja kaarrellut lähes parikymmentä vuotta, mutta se ei oikein koskaan kiinnostanut. Ehkä en ollut siihen valmis, tai ehkä henkisen polun piti kulkea jotain toista reittiä ensin, kuka tietää.

        Toinen asia mikä hidasti tutustumistani zeniläisyyteen oli se, että se on kuitenkin uskonto. Hierarkiaa, rituaaleja, temppeleitä ja luostareita, pukeudutaan kaapuihin, ajetaan hiukset pois, sisustetaan suomalainenkin harjoitussali näyttämään itämaiselta... Sellainen vain tuntuu niin tarpeettomalta minulle. Jopa monien (ei-uskonnollisten) itämaisten kamppailulajien harjoitussaleissa pidetään esillä oman koulukunnan mestareiden kuvia, eräänlaista alttaria kunnianosoitukseksi heille. Vierastan sellaista ihan kamalasti. Mutta ehkä tuollainen yhteisöllisyys kiehtoo silloin jos asiaan tutustuu nuorena tai jos on muuten vain juuri aloittanut henkisellä polulla. Ehkä silloin on avoimempi muiden neuvoille.

        Olen miettinyt sitä,että Zen-yhteisöissä uusille oppilaille määrätään joku vanhempi jäsen henkiseksi opettajaksi. Jos minulle määrättäisiin joku toinen henkiseksi opettajaksi, mistä tietäisin johtaako hän minua oikeaan suuntaan? Miten uskaltaisin luottaa siihen?

        " eräänlaista alttaria kunnianosoitukseksi heille. Vierastan sellaista ihan kamalasti. "

        Minä taas olen alkanut pohtia, josko rakentaisin kotiini pienen buddhalaisen alttarin. Kyse ei ole mitenkään uskosta, vaan juuri siitä kunnioituksesta suurta ajattelijaa kohtaan. Tuommoinen alttari muistuttaisi myös päivittäin asian tärkeydestä. Se kun on nykyajan kiireessa aika helppo unohtaa, ja vasta ongelmien ilmaantuessa muistetaan.


        "Olen miettinyt sitä,että Zen-yhteisöissä uusille oppilaille määrätään joku vanhempi jäsen henkiseksi opettajaksi. Jos minulle määrättäisiin joku toinen henkiseksi opettajaksi, mistä tietäisin johtaako hän minua oikeaan suuntaan? Miten uskaltaisin luottaa siihen?""

        Tämä on vaikea kysymys, johon yksikään kirja ei ole osannut sanoa tyydyttävää vastausta. Itse olisin varsin epäileväinen länsimaista opettajaa kohtaan, koska meiltä puuttuu se opetusperinne, joka idässä on. Länsimaissa opettaja-titteli on varsin usein myös egositinen jakkara, ja aitoa vastuuta opetuksesta ei kanneta. Idässä opettajuus on siis vastuuta, täällä usein vain valtaa. Siksi opettajani on toistaiseksi kirjat.

        Zenistä ja muista buddhalaisuuden muodoista yleensä puuttuu käsitykset siitä, miten niitä länsimaisesti ajatteleville opetetaan. Tämä on tietysti luonnollista, koska ne ovat kehittyneet idässä vailla tietoutta kaltaisistamme järkiuskovaisista.

      • (:p
        miten alkuun kirjoitti:

        " eräänlaista alttaria kunnianosoitukseksi heille. Vierastan sellaista ihan kamalasti. "

        Minä taas olen alkanut pohtia, josko rakentaisin kotiini pienen buddhalaisen alttarin. Kyse ei ole mitenkään uskosta, vaan juuri siitä kunnioituksesta suurta ajattelijaa kohtaan. Tuommoinen alttari muistuttaisi myös päivittäin asian tärkeydestä. Se kun on nykyajan kiireessa aika helppo unohtaa, ja vasta ongelmien ilmaantuessa muistetaan.


        "Olen miettinyt sitä,että Zen-yhteisöissä uusille oppilaille määrätään joku vanhempi jäsen henkiseksi opettajaksi. Jos minulle määrättäisiin joku toinen henkiseksi opettajaksi, mistä tietäisin johtaako hän minua oikeaan suuntaan? Miten uskaltaisin luottaa siihen?""

        Tämä on vaikea kysymys, johon yksikään kirja ei ole osannut sanoa tyydyttävää vastausta. Itse olisin varsin epäileväinen länsimaista opettajaa kohtaan, koska meiltä puuttuu se opetusperinne, joka idässä on. Länsimaissa opettaja-titteli on varsin usein myös egositinen jakkara, ja aitoa vastuuta opetuksesta ei kanneta. Idässä opettajuus on siis vastuuta, täällä usein vain valtaa. Siksi opettajani on toistaiseksi kirjat.

        Zenistä ja muista buddhalaisuuden muodoista yleensä puuttuu käsitykset siitä, miten niitä länsimaisesti ajatteleville opetetaan. Tämä on tietysti luonnollista, koska ne ovat kehittyneet idässä vailla tietoutta kaltaisistamme järkiuskovaisista.

        "Zenistä ja muista buddhalaisuuden muodoista yleensä puuttuu käsitykset siitä, miten niitä länsimaisesti ajatteleville opetetaan."

        Opettajasta sen verran että kannattaa pitäytyä "elävässä" perimyslinjassa jolla on suora välitys Buddhan ajoilta lähtien, oli suuntaus sitten mikä hyvänsä. Tämä on aivan eri asia kuin se, että jotkut lukevat kirjoja, ehkä meditoivat ja alkavat sitten opettamaan muita.

        Erillaiset suuntaukset sopivat erillaisen luonteen omaaville oppilaille - päämäärä on silti sama.

      • tsirppp
        (:p kirjoitti:

        "Zenistä ja muista buddhalaisuuden muodoista yleensä puuttuu käsitykset siitä, miten niitä länsimaisesti ajatteleville opetetaan."

        Opettajasta sen verran että kannattaa pitäytyä "elävässä" perimyslinjassa jolla on suora välitys Buddhan ajoilta lähtien, oli suuntaus sitten mikä hyvänsä. Tämä on aivan eri asia kuin se, että jotkut lukevat kirjoja, ehkä meditoivat ja alkavat sitten opettamaan muita.

        Erillaiset suuntaukset sopivat erillaisen luonteen omaaville oppilaille - päämäärä on silti sama.

        Tämä vaikuttaakin ihan loogiselta. Itse haluaisin seurata tuota Joko Beckin harjoittamaan suuntausta, mutta pahoin pelkään ettei sellaista löydy Suomesta. Vai olenko aivan väärässä?

        Se kun sopisi juuri minulle, se on noista ainoa johon pystyisin sataprosenttisesti sitoutumaan. Muut koulukunnat (perimyslinjat) jättävät minut vähän kylmäksi, joten ei ole halua mennä sellaisiin mukaan. Joten siihen asti kunnes sopiva löytyy, jatkan opiskelua omin päin. Jokon opetukset tuntuvat olevan siinäkin mielessä samassa linjassa kuin omani, ettei hän pidä ulkoisia uskonnon merkkejä niin välttämättöminä lopputuloksen kannalta (eli sisäinen muutos on tärkeintä), esim. hän ei tunnu kannattavan kaapujen käyttöä meditoidessa vaan ihan tavalliset vaatteet riittävät länsimaiselle ihmiselle. Myös siitä pidän että hän yhdistää meditointiharjoituksiin vähän länsimaisen psykologiankin oppeja.

    • ¤ ¤ ¤

      Havaitseminen,harjoittaminen ja ARKIPÄIVÄINEN toiminta ovat yhtä. Tämän seikan oivaltaminen on oleellista. Täysin valppaana pysytteleminen on harjoittamista. Harjoittaminen liittyy arkiseen keskusteluun,kasvojen pesuun,syöntiin yms. ne on tehtävä täysin valppaasti.

    • cae

      Lappi on hyvä vastaus tuolle kysymykselle. Siellä on vapampi ja ihan toinen kulturi ei shopailu niin kun etelässä. Oma Rauha. Ei paljon ihmisiä. Tiedän 4 vuoden kokemuksella. Etelässä en halua elä ennä. Siellä hyödynetän enemän kaikesta. Jo nuotio on nautinto ja hyvä meditatio piste, eikä se nokapannu kahvi te huono :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1957

    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      10
      1691

    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      15
      1638

    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1527

    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1485

    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1400

    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1377

    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      650
      1271

    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1213

    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      10
      1168
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt