rakastaisitko minua

tässä liikutaaan nyt vaarallisilla vesillä..
kirjoitat rehellisesti ja paljastaen
mutta runoksi tätä en miellä
ennenminkin yksinpuheluksi
näyttämöle tai jotain..

etten aina jaksa hymyillä
on aamuja
jolloin tuntuu
että kaikki maailman murheet olisi harteillani

silloin en kykene

mutta rakastatko Sinä minua kuitenkin ?

Kiitos -parta, mukavaa että olet tälläkin saitilla joskus.
Mitä parhainta vuoden jatkoa Ystäväni.

että kyseessä on fiktio. Ehkä olisi pitänyt laittaa. Ettei joku erehdy luulemaan että kerron omasta elämästä siinä. Kun kaikki lukijat eivät tunne tapaani kirjoittaa että yleensäkin kirjoitan fiktiota - faktaa on aiheiden (sanojen mahdollisuus kuvata asioita ja ihmisen tapa käyttää sanoja tarkoituksiinsa sekä mahdollisuudet tarkastella ja havaita itseään niin kirjoittajana kuin tulkintoja tekevänä lukijana) tarkastelu runomuodossa.

Laitan tähän yhden vanhemman runon, kirjoitettu 09 11 09.



KIRJOITA MINULLE RAKKAUSRUNO
[ihmistunteiden viidakosta]


Kirjoita minulle rakkausruno
niin kuin sisälläsi koet ja tunnet.
Kirjoita sydämestäsi.

-Sillä haluan kuulla äänesi-

Muista kirjoittaa
"rakkaani"
joka toiseen lauseeseen
että varmasti ymmärrän sen olevan
rakkausruno.

Ja kirjoita sydämestäsi, vapaana!

-Haluan kuulla äänesi-

Kirjoita minulle
sellaisena kuin olet.
Kirjoita omana itsenäsi.

-Sillä minä haluan kuulla äänesi-

Muista kuvailla kasvojeni muotoa,
nenää sekä korvalehtiä,
tiedäthän että olen mielistynyt kasvoihini.

-Ja se on minulle merkki että todella rakastat-

Kirjoita vapaasti ja ennen kaikkea
rakkaudella.

Kirjoita laskelmoimatta.

-Tiedäthän

Minä tarkkailen jokaista sanaasi

Etsin salattuja merkityksiä lauseiden takaa-

Rakkaani,
jos olet ihastunut toiseen
älä piilota sisäistä ristiriitaa
tyhjänpäiväisten korulauseiden alle.

Älä sano "rakkaani" jos et todella tarkoita sitä.

Olen mestari löytämään kätketyt merkitykset,
ihmistuntemukseni on huippua.

Mutta kirjoita aivan vapaasti,
kirjoita kaikella sydämesi hellyydellä,
kirjoita rakkaudella.

-Sillä minä haluan kuulla äänesi-



http://www.youtube.com/watch?v=0AO9T6EHO4I&feature=related

Mitä kaikkea se pitääkään sisällään.
Onko se mammonan ja kunnian tavoittelua
vai sydämestä lähtevää aitoa kunnioitusta
ja välittämistä toisesta ihmisestä..
Niin..

kaikki se uskoo kaikki se toivoo kaikki se kärsii

Mukavaa pakkaspäivä jatkoa
ja Vuotta Uutta 2010 :)

(äitiparta 18. 11. 2006)

Lue minua rivien välistä
kun nyrkkini hakkaavat päähäsi
ja syljen kasvoille
vimmaisten sanojen tulvan
saatanan huora
emakko

Kuuletko iskujeni välissä:
kaipaan sinua

Lue minua rivien välistä
kun kytät iskevät raudat ranteisiin
ja potkivat taaskin autoon
Kuuletko, kuinka tarvitsen sinua
ja rakkauttasi

Kun palaan pidätyssellistä
mieli täynnä vihaa
mädäntynyttä oikeuslaitosta kohtaan
ja epäluuloisuutta
kuinka olet käyttänyt nämä päivät
kun en ollut vahtimassa

Nyrkkini hakkaavat päähäsi:
tarvitsen sinua, tarvitsen sinua, tarvitsen sinua

Niin kuluvat vuodet
tasaista kehää
Lue minua rivien välistä
kun selitän tuomarille pehmein sanoin
vaikka silmissäni asuu kovuus

Jotenkin se vaan lipsahti,
velkoja periessä
Tuli iskettyä veitsellä mahaan
hyvää kaveria, menetin malttini, vahinko

Minkäs sille voi?

Vedän naamalle kovan ilmeen
kun kakku tipahtaa
rosiksesta,
ja edessä on monen vuoden pätkä
lusimista

Minua ei ole koskaan rakastettu
ja kuinka nyt enää
kukaan tällaista, paskasäkkiä

Katson sinuun kylmin silmin
ja annan ymmärtää:
pidä huoli ettet vehtaa
toisten kanssa,
muuten tapahtuu kauheita - kun joskus
lomille pääsen

Kun nyrkkini hakkaavat päähäsi
ja syljen kasvoillesi
vimmaisten sanojen tulvan
saatanan huora

Kuulethan rivien välistä
kuinka pelkään että petät -
ettet jaksa odottaa -
pelkään ettet enää rakasta, kaikkien
näiden vuosien jälkeen -
en hallitse pelkoani, se syöksee
minut hulluuteen

Rakastan sinua
enkä olisi tahtonut koskaan loukata,
uskothan sen?
Jotenkin vain olen
aina ollut itseni vanki

Kuule minua,
elämäni viimeisten rosoisten rivien välissä,
kun hengittäminen tiiliseinien sisällä
on käynyt sietämättömäksi
ja öisin riivaa sama uni:
sinä petät minua nauraen
syöksyn läpi ikkunan
ja revin hänen päänsä irti
mutta huomaan että
se on oma pääni

Sovitan vyötä kaulani ympärille,
luethan minua kuin
avointa kirjaa - kiivetessäni
jakkaran päälle koppini yksinäisyydessä:
Sinä olit minulle kallein, arvokkain
olisin tahtonut pitää sinua
niin kuin kukkaa kämmenellä, niin kuin - -

( pimeys )


- - -

PUHU MINULLE.
(21.10.2005)

Puhu minulle mitalin toisesta puolesta,
siitä joka on näkymättömissä.
Älä aina hymyile niin rakastuneesti, nainen.
Kerro että yrität sitoa rakkaudellasi, paljasta se
avoimesti,
lyö korttisi pöytään, pulu.
Tullaan todellisiksi.

Sitten ehkä voimme rakastaa ojennetuin käsin
yli pöydän.
Sillä minä tahdon uskoa hymyysi,
kaipaan sitä,
mutta en voi, ellet suostu.

Niin, en tahdo vain puolikasta, tahdon
koko naisen.
Rehellisesti, ja rispaantunein reunoin,
mustelmin jotka sanovat maalin alta:
me olemme täällä, kaikkien aikaisempien suhteiden vammat ja
tulemme kyllä vielä ilmaisemaan itsemme monin tavoin
sinulle petollinen mies, raadollinen pelle,
jätesäkki.

Siitä on hyvä jatkaa.
Se on kuin alku, tosi hymy.
Haikea silmänisku, oikeasti myönteinen
kosketus, avautuva ikkuna.


http://www.youtube.com/watch?v=3QfEiDO9opg

KATKENNEET KÄDET LEIJUVAT TUULESSA


Katkenneet kädet leijuvat
tuulessa
tarjoten apuaan
kaikkiin ilmansuuntiin



Jostain syystä vain tarvitsijat
jäävät vaille

Vain tarvitsijat

Kaikki muut saavat
tehokkaasti taidenautintoja
elämyksiä

Raflaavasti sanottuna kicksejä



Painan huulet huulillesi
käsi vaeltaa selkää,
kostean ja kovan kohdatessa
olemme joutuneet seinää vasten

Joulukuisen lumisateen
raskaat hiutaleet

Ja lasia vasten harovat sormeni

Sulavat
liikkeidemme tahdissa
kuin lempeä laulu
yössä helisevään ikkunaan



Popcornia ja hattaroita!

Verta visvaa oksennusta hylkäämistä abortteja

Jokaiselle jotakin
tarjoavat katkenneet käteni
runoilijan minussa
hakatessa maailmaa kuviksi
ihmisten tarpeisiin

Niin kuin tälläkin hetkellä

Runo kertoo luovan yksilön tarpeesta kirjoittaa

Se on yksi taso

Toisella tasollaan se kertoo taipumuksestamme
paeta todellisuutta
todellisuutta kuvaileviin sanoihin,
asioiden ymmärtämiseen mikä tuottaa
mielenkiintoisia sekoituksia

Oivalluksesta syntyvää mielihyvää
Ahdistusta kärsimyksen ja oman voimattomuuden edessä
Äkillistä helpotusta

Mutta en tiedä viitsinkö sanoa seuraavan lauseen

Milloin käteni kasvavat
kiinni kehoon,
parantuvat kohtaamaan lähimmäisen
in real life

Joo, se olisi liian alleviivaavaa -
unohdetaan se



Katkenneet kädet leijuvat
tuulessa
tarjoten apuaan
kaikkiin ilmansuuntiin

Rakkaani



[kirjoitettu aamupäivällä]



JOS VIELÄ YKSI NOPEA RUNO


Olen iloinen pöydästäni
Se on tukeva
Siinä on tuttuja tavaroita

Olen iloinen, hmm

Tietokoneesta

Mutta tietokone on pöydällä,
yritän nyt keksiä erityisiä ilonaiheita
sellaisia mitkä eivät liity pöytään

Olen iloinen sinusta
Tuikkivista silmistäsi katulampun valossa
Selästä ja olkapäistä sormieni vaeltaa yössä
Tunnen itseni mieheksi

Sellaisina hetkinä olen iloinen sormistani

Kauhistus sentään,
äkkiä huomaan

Kaikki tämä tapahtuu pöydällä!

Jos haluaisin kirjoittaa ilonaiheista
mitkä eivät millään tavalla liity pöytään
minun täytyisi nostaa tietokone
pöydältä lattialle

Iloitsen lattiasta


[25 12 2009 noin 11:38 - 11:41]



POISPÄIN VIRTAAVA JOKI
(Nähdä, 1.)


olen poispäin virtaava joki
ulapalle pakeneva meri
joka vaikertaa rantojen kosketusta
väistän kiveä ja hiekkaa
suloisuuttasi jota kaipaan


[kirjoitettu puolenpäivän aikaan 25 12 09]

( 3. 6. 2009 )


Puhutaan hiljaa rakkaani,
pyhä Asmodeus nukkuu
mutta hänen silmänsä
ovat suunnatut meihin
ja jos hän nyt herää

voi meitä jos hän herää


Suudellaan hiljaa rakkaani,
sillä pyhä Asmodeus nukkuu
ja hänen silmänsä
ovat suunnatut meihin

voi meitä jos hän herää


Liikutaan toisissamme hiljaa rakkaani

ja pyhä Asmodeus nukkuu,
hänen silmänsä
ovat suunnatut meihin -
voi meitä kun hän kohta herää

voi meitä!


Rakkaani kävele hiljaa

pihan yli portille
ja muista kuinka paljon sinua rakastan,
sillä pyhä Asmodeus nukkuu

mutta hänen silmänsä ovat suunnatut sinuun


Ja voi meitä
jos hän nyt herää



15. 6. 2009:
"Tekisi mieli jättää tämä avoimeksi tulkinnoille mutta, hmm, hieman liian ilkikurinen runo aiheelle joka voi olla hyvinkin vakava, niin kuin lööpeistä luemme? Asmodeus ei ole pyhä..."


http://www.youtube.com/watch?v=Ju827nRMwNk

(05 08 09)


Jos olisit sello
ja käteni olisi jousi

kuinka koskettaisin sinua niin
että se ei pelkästään tuntuisi hyvältä

vaan olisi musiikkia

jonka soinnut säilyisivät vielä senkin jälkeen
kun käteni on mennyt

ja puissa laulavat yön linnut



[Poikkeuksellinen runo. Syntyi tosielämän tilanteessa 5. 8. 2009 klo 10:06. Kirjoitettu nimimerkillä aitiparta Suomi24 Runot-palstalle (5. 8. klo 10:19).]

(17. 6. 2006)


Lähde kanssani matkalle vuoristoon,
yön syliin, katseita pakoon!
Mennään käsi kädessä sinne:
missä sade lyö pelkomme lakoon.

Sinne! Missä soittavat vapauden tuulet
sielun herkintä harppua.
Jos vain laitat korvasi sieluuni kiinni,
annat unelman tarttua.

Siellä emme vaatia voi, voimme kauniisti
toisemme antaa.
Ja aamun tullessa hymyillen
meitä Kerberos kotiin kantaa.



Ah! Kuule syvimmät toiveeni,
annathan niiden hälventää
kaikki epäilyt, sumusi joka ehkä
vielä matkaamme estää.

Tartu käteeni kiinni ja katso
avautuu edessä kultainen tie!
Hellimmät suudelmat huulille painan,
jos annat sinut vuorten huipulle vien.

Älä silmiin katso, rakkaani!
Katso leukaan tai poskeen, runoutta hehkuvaan sieluun. Tule
rakkaani, heittäydy - yhdessä onnemme suloiseen nieluun:
nautinnon kuohuvaan koskeen.



Kun pelkosi olen jo hälventänyt, kun aurinko
kohta taas nousee - minä pelkoni
nauraen kätken ja peitän, yön sylissä
syliisi jään.

Älä katso silmiini, älä -
katso sormeni liikeeseen kun se soittaa
halua syvää, ruumiini ruumiisi lämmittää
tämä hetki on ainoa pyhä.

Minä tulen, tulen ja
sinut tulella peitän. Kuoleman ääni korvissani,
kaiken hetkestä maksan ja heitän.
Nyt tulen - silmiisi katsoen.



Lähde kanssani matkalle vuoristoon,
matkalle maapallon yli.
Ja kun maailma allamme kaareutuu
olet minulle turvaisa syli.

Jokaisen kukan tien viereltä poimin,
ja väristen sinulle annan.
Voi kunpa jo oltaisiin huipulla, siellä:
korkeammalle sinua kannan -

Nyt laineillasi keinuen, hetken aikaa onnea suurta
tunnen kuin pakahtuisi sielu, sinä kuiskaat
et tunne muuta, nimeni huulillasi - ja - huuliisi uppoudun.
Ethän saavu vielä, Kerberos.



Kun tähdet tuikkivat yllämme -
Minä tartuin lihaasi kiinni,
tartuin ruumiisi aukkoihin
etten syöksyisi tyhjyyteen.

Minä tartuin ruumiisi ulokkeisiin,
kuin hullu hukkuvaan laivaan.
Heittäydyin valoon huikaisevaan,
vaikka tiesin se johtaa vaivaan.

Annatko anteeksi?
Kysyn hiljaa kun Kerberos saapuu.
Painan tuskani silmillä silmiisi,
sinä tiedät, me mursimme taivaan.



Silloin silmäsi avautuvat
ja kehosi allani kuolee.
Ruohosta madot nousevat,
liekki korvaasi nuolee.

Siis onko rakkaus sen arvoista?
se minkä onneksi luulemme.
Ei rakkaani, ei – sulje suloiset korvasi
tai ainakin kuule oikein:

Lähde kanssani matkalle vuoristoon,
matkalle erehdykseen.
Matkalle kirkkaimpaan valoon:
mielemme pimeyteen?



http://www.youtube.com/watch?v=X6UXlaP-RXI

(28 10 09)


Katsoimme muuttolintujen auraa
kurkien määrätietoista nousua,
sisällämme
tämä hiljainen itku

jotain oli päättynyt ja tiesimme
ettei paluuta ole

Kätemme
eivät koskaan enää tule koskettamaan toisiaan
tanssivina valaistuina öinä




Muistan että
pellon yllä liikahteli harsomaista sumua
katkaistujen korsien sänki
oli haaleankeltainen aamun valossa
ja jossain kaukana yskähti vaimea traktori




Vielä kerran katsoimme
silmästä silmään
tunsimme
ilmavirrassa välillämme
molemminpuolisen kaipauksen
mutta kätemme eivät yltäneet etäisyyden yli

Huulet muodostivat viimeisiä äänettömiä sanoja,
kurkien mentyä taivas oli tyhjä ja avoin

silloin itkin,
en kääntynyt katsomaan katsotko,
askelten rahistessa soratiellä

me poistuimme toistemme näyttämöltä




Tänä syksynä yllätin itseni ajattelemasta
mitä sinulle kuuluu

kuinka elämä on sinua kuljettanut
ja oletko onnellinen

Tiedän etten saa selvittää osoitettasi
en soittaa enkä kirjoittaa,
siksi edelleenkin
vain toivon sinulle suotuista tuulta

vahvoja mutta herkkiä siipiä
aistiaksesi elämän kauneimmat sävyt

Ja hämmennyin huomatessani:
poskella kyynel
tuntuu jotenkin niin tutulta,
miltei kuulen askeltemme rahinan tiellä




Kurjet ovat lähteneet ja palanneet monta kertaa
mutta kätemme eivät ole enää kohdanneet
tanssivina valaistuina öinä




Ja jos nyt muotoilisin runoksi
millaiselta tuntui silloin,
kauan sitten,
pellon reunassa, harsomaisena aamuna,
sanoisin

Toiset näkevät niiden vain muuttavan pois
mutta sisimpäni ei ole
toivoton eikä pelkästään kipeä
sillä ymmärrän
auran käyttävän hyväkseen tuulta
ja mikään ei ole poissa

Niin kuin tuuli on läsnä
niin minua lohdutti
ja lohduttaa
tämä yksinkertainen ajatus




Vaikka emme koskaan enää tapaisi
jossain lennät värähtelevin, värähtelevin siivin

Jossain lennät värähtelevin siivin


[Fiktio.Yleisinhimillisen teeman runollista hahmotelmaa. Lähteminen. Kaipaus.]

meri velloo mustia laineita
koruttomat puut
taipuvat syksyisessä tuulessa

jokainen sielu on arvokas

raiskattuina
ja aivan liian yksin
seisovat tuhannet yksinäiset
mustien vesien rannoilla

vaikka heidän tuskansa huutaa taivaisiin asti

sinä et huomaa

sillä katso,
he kävelevät meitä vastaan
arkisin kasvoin

kättelevät työpaikkojen eteisissä ja tiskeillä
hymyilevät tottuneesti

ja jos joskus
arvaamattomalla ja yllättävällä hetkellä
naamarit putoavat
paljastaen sisäisen kaaoksen

vaivaantunutta rykimistä,
selvitämme tilanteen ja jatkamme
turvalllisin puheenaihein

niinkö
ymmärtämättä kuinka
jokainen sielu on arvokas

meri velloo mustia aaltojaan
koruttomat puut
taipuvat syksyisessä tuulessa

rakkaani

joskus on vaikea ymmärtää
että jokainen sielu on tavattoman kallis

nekin jotka hylkäsivät
nekin jotka satuttivat ja jättivät

jos et jaksa sitä nyt ajatella,
et kykene antamaan anteeksi murskaajillesi,
äärimmäisen tuskan keskellä

muista:

juuri sinä olet rakas ja arvokas!

ja se on alku,
se on lähes kaikki

pimeän keskelle syttyy tähti



[kirjoitettu 25.09.09 klo 16:50 - 16:57]

(20.2.2006)


sanomattakin tiedän
että halla vie pelloilta viljan
ja että
puhuminen on tärkeää
ja oravat asuvat puissa

sanomattakin tiedän
että kosketus toisen iholla
saa aikaan assosiaatioita
jotka sanoiksi muuntuessaan
tuottavat uusia kosketuksia

sanomattakin tiedän
etteivät sähköiskut ole terveellisiä
ja kuitenkin lisään että eräs tuntemani henkilö
iskun saadessaan parantui
vaikeasta rytmihäiriöstä

sanomattakin tiedän
että olen useasti päättänyt kirjoittaa
runon viimeisen säkeistön ensimmäiseksi etten sitä unohtaisi
mutta taas kävi niin etten enää muista
kuinka tämän piti päättyä

sanomattakin tiedän
että näemmä jatkan vielä vaikka luulin
jo lopettaneeni ja että
puut ovat metsän reunassa ja metsät muodostuvat puista
ja rakkaus

on ennen sanoja
jo ennen kuin sanotaan olevan niin
tulee sellaiseksi vasta sanojen kautta
mutta sitä en tietäisi sanomatta
sillä rakkaus on

sanojen tuolla puolen
ja pellot vielä hallan jälkeenkin kasvavat viljaa
eivätkä oravat asu puissa
eivätkä sähköiskut paranna ketään
ja sanomattakin tiedän

pohtivani
onko puhuminen vaikenemisen merkki
koskettaessani toista
pakenen häntä
häneen

millä tavalla nämä limittyvät
kertoessani sinulle
miksi en sinua kosketa
sinua lähestyn ja juuri silloin pakenen
kun luulen ettet sanomatta mitään tiedä

sanomattakin tiedän
että jos jätän nämä sanat
harakanvarpaiksi kirjekuoren kääntöpuolelle jossa ne nyt ovat
huomenna enää vaivoin saan selvää mitä olen kirjoittanut
siksi olisi järjetöntä nyt kirjoittaa tämä puhtaaksi

sanomattakin tiedän
tekeväni juuri niin
ja että kaikessa järjettömyydessään juuri sen tähden
on kaikessa logiikka
koska logiikka on järjetöntä

JOS JOKU SANOO RAKASTAVANSA
(10 01 10)

Ihmettelet miksi taivas on niin vaiti,
valo väritöntä -
Ja hiljaa lipuvat harmaat pilvet
tuntuvat lähes elottomilta kylmällä radallaan.

Ei, ei Jumala ole kuollut eikä
tullut mykäksi.
Joskus vika on vain siinä että
tahdot taivaan mutta
et hyväksy
sen alla tanssivia puita.

Laske katseesi niiden tasolle,
löydä jäätyneet oksat.

Ja löydät taivaan.

Kuinka elävänä se soljuu ja liekehtii
metsien yllä
värittäen huurteiset
palelevat oksat,
myös ne jotka kipeästi tarvitsevat
muuttumista!

Vaatimusten kovalla ruoskallako
luulit muuttavasi kivettyneen maailman...

Kuuntele, kuuntele pakkasyössä.

Jäätyneitä on katseltava rakastavin silmin,
ja vaikka
ne eivät koskaan sulaisi kovuudestaan

sydämesi pysyy vapaana,
kiitollisena.

Ja sinä tunnet elämän värit
Hänen rakkaudessaan.



[Runon nimi tulee ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä...
"Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa, mutta vihaa veljeään, hän on valehtelija. Ellei hän rakasta veljeään, joka on aivan hänen lähellään, kuinka hän voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole koskaan edes nähnyt? Jumala itse on sanonut, että ihmisen tulee rakastaa sekä Jumalaa että myös veljeään." 1.Joh.4: 20-21 Elävän Uutisen mukaan.]

- - -


RAKASTAN...
(22 11 09)

rakastan kylmiä öitä
palelua huurteisia puita vasten
meren kohinaa kauempaa missä ulappa on
vielä avoin

tätä lähes vaiennutta yötä
missä hiljaiset
ja väsymyksen pehmentämät tunteet

avautuvat lämpiminä juonteina
elämän kirjaan
eikä kaikki sittenkään
ole niin kylmää miltä näyttää

maiseman vain täytyy sattua

että jotain minussa
särkyisi näkemään kivun läpi
hauraan ja hapuilevan tuntemisen
kauneus

- - -


KIITOSRUNO.
(10 01 10)

Kätesi on kevättä
ystävä,
pimeänä aikana

kun toiset ystävät ihmettelevät
miksi en kuule,
jäätyneiden oksien läpi
lohdullista ääntä joka minun tulisi kuulla

miksi en huomaa huurteisten oksien kauneutta.

Niin miksi -
syytän itseäni
syyttävän katseensa alla
vielä siitäkin
etten osaa löytää lohdutusta
vaikka minun pitäisi.

Sinulla on Elihun sydän.

Se on kasvanut sinuun raskaiden iskujen alla,

siksi kuulet laulua
sielläkin missä minä näen vain
jääkylmiä oksia ja
arvottomuuteni heijastuksia.

Et syyttänyt minua sokeudestani,
kuuroudestani,
laitoit vain kätesi olkapäälle ja
katsoit silmiin
väistymättä ahdistukseni syvyyttä.

Nyt ymmärrän jotain siitä miksi jokaisella on taakkansa,
johon toiset eivät voi osallistua, vain ääneti kunnioittaa
hänen oikeuttaan yksilöllisiin ratkaisuihin;
on elämä, sielu, sen tuoma vastuullisuus,
henkilökohtainen kipuni

väärien valintojen,
sakkokierroksiksi kiertyvien oikopolkujen tähden!

Kuitenkin
jokaisen elämässä,
vastuullisuuden taakan alla,
on asioita joiden kantamisessa
voimme auttaa,
vastuullisena vastuullisen vieressä,
ymmärtäen -

Osallistuminen hänen kuormiinsa
tekee myös taakan siedettävämmäksi,
auttaa ottamaan teoista vastuun -

Ja korjaamaan sen
mikä ehkä vielä korjattavissa on?
Emme voi tehdä sitä hänen puolestaan, mutta
toivomme parasta.

Monta kertaa jo pelkkä läsnäolosi,
sanaton kosketuksesi riittää
asettamaan minut
kasvotusten vastuullisuuteni kanssa,
kestämään sen painon.

Elihu,
sinä olet majakka,
sinulla on Kristuksen mielenlaatua.

Ja kylmässä avaruudessa helähtää
jäätyneiden oksien läpi silmujen puhkeamisen laulua.

Kiitos siitä.


[Jobin lohduttajista hurskaat Elifas, Bildad ja Soofar olivat uskonnollisuuden sokaisemia, mutta Elihun sydän kaipasi tuntea Jumalan, siksi hän muita selvemmin näki sen mikä on totta, hengellisesti olennaista.
Galatalaiskirje 6:2 ja 6:5.

Kiitosruno kaikille joilla on Elihun mielenlaatua, todellista ystävyyttä. Elämän rikkonaisuutta ja avoimia kysymyksiä väistämätön läsnäolo, totuudellisuus ilman lakihenkistä syyllistämistä, empatia.
Jokainen meistä voi kohdallaan kasvaa vastuulliseen ystävyyteen...]

näiden myötä oikein hyvää vuotta 2010 kaikille rakkausrunoilijoille!
Se on Moiks.


ONKO RAKKAUTTA


Onko rakkautta
kadota toiseen niin ettei
enää löydä itseään

rakkaani

Vai että pidän itsestäni huolta
ja käännän sinulle selkäni,
jos on sen aika

Sillä ainoastaan minä
voin rakastaa sinua kohdallani,
mutta jos olen itseltäni hukassa

sinua rakastaa vain hauras särkyvä kupla



Siksi
rakkaani
auta minua
räpistelemään kuiville
ja pääsemään sinusta irti



Ainoastaan kaksi toisistaan erillistä,
jotka eivät roiku toisissaan
kuin lihakoukussa,
voivat sitoutua kadottamatta
itseään

Ja se on rakkautta!

Niin, ehkä tämä räpisteleminenkin
on rakkautta

Ehkä tämä riippuvaisuus ja
tavaton sätkiminen on rakkautta

Sillä rakkaus ei aina
ole yksiselitteinen asia
vajavaisuuksien ja vahingoittuneiden
ihmisten maailmassa

ei idealismia eikä romantiikkaa

mutta vaikeiden
kysymysten kohtaamista

Toisen kohtaamista
sellaisena kuin hän on,
suostumista kysymään itseltään
rehellisesti ja avoimin sydämin



Rakastanko juuri häntä,
sinua

rakastanko niin
että voimme jatkaa ja edetä
asioihin
jotka kuuluvat

vain toisiinsa sitoutuneille


[06 01 10 noin 19:55 - 20:00. Ei täysin faktinen runo mutta ainakin itselle tärkeän problematiikan pohdiskelua runomuodossa.]

- - -


-KIRJOITA-

kirjoita yöhöni tähtiä,
epävarmuuteen
osoita polku, näytä reitti
missä tulen enemmän itsekseni,
pääsen sinusta irti

kirjoita lähtevin sormin,
katsein jotka sulkeutuvat, silmissäsi
etäisyys, loittonemisen
kaikki merkit,
ruumiin pistekirjoitus sokealle

kirjoita minulle reitti

kun mitään muuta tietä ei enää ole;
sisimmästäni
löytää viittaus ovelle,
polku missä tunnen itseni,
herään unesta olemaan eksynyt


[16 11 09. Noin 07:47 - 07:51.]

- - -


28 10 09 klo 00:30 - 00:34


Kuinka meri kestää pisaroidensa painon,
kuinka sinä

rakkaasi painoa kestät

Meri kestää kyllä,
sehän muodostuu pisaroistaan,
mutta ihminen ei koskaan muodostu toisestaan

vaikka usein runoilemme niin



Katso, jos hän olisi sinua
niin kuin kätesi
ja sydämen jytke rinnassasi
ovat

hän olisi vain millaisena hänet koet,
millaisena häntä kannat

kaikkien hänestä muodostamiesi mielikuvien ja
aistimusten summa



Mutta ihminen on arvokas itsessään

Siksi kysyn kuinka meri kestää pisaroidensa painon
ja kuinka sinä
rakkaasi painon kestät

jos ja kun hän on sinusta erillinen,
arvokas

arvokas ilman mielipiteitäsikin
arvokas riippumatta siitä kuinka hän tarpeisiisi
vastaa



Ja minä luulen, että silloin juuri kestät


[Kirjoitettu 28 10 09 klo 00:30 - 00:34.]

Hieno runo rakkaudesta ja epäilystä ... rakastaisitko ?

Tottakai

sinua rakastaisin
mollisointuisina aamuinakin

ei minua ole ennenkään
suudeltu olkapäihin
hierottu varpaita
tuotu aamukahvia sänkyyn
kehuttu kaunista napaani

tottakai, rakkaani
sinuahan minä rakastaisin
vain sinua
enkä sitä naapurin bodarimiestä

minähän synnyinkin
suureksi syliksi
olkapääksi
kainaloksi
kaikille sorretuille
rakkautta vaille oleville

mitä sitten
niin
mitä sitten

kun voimani uupuvat
kun en enää jaksa

kun en enää jaksa
rakastaa
mollisointuisina aamuina
enkä muinakaan aamuina

rakastaisitko sinä minua ... ?