Katselen melkein epätoivoisena työhuonettani, missä on paitsi nämä tietotekniset laitteet, myös kirjastoni. Hyllyt ovat aikoja sitten käyneet riittämättömiksi. Kirjoja, albumeja, kasetteja lojuu pitkin lattiaa. Olen käynyt niiden kimppuun - tai yrittänyt käydä.
Olen varannut isoja muovikasseja. Yhteen kerään poistoon menevät, toiseen SPR:ään. Yhteen lataan sellaisia kirjoja, joita tarjoan lapsilleni. Hyllyihin jätän vain itselleni ja vaimolleni tärkeät opukset. Kuulostaa helpolta, mutta ei se ole.
Tekisi mieli runtata CD- ja VHS- kasetit yhteen säkkiin ja toimittaa kaatopaikalle. Sitten havaitsen yhden sisältävän lasten ääniä 40-vuoden takaa. Koko perheen lähihistoria löytyisi VHS-kaseteilta ja entäs sitten nauhoitetut elokuvat...
Ei tuu mittään, ajattelen. Näännyn tämän rikkauden keskelle. Koetan muistuttaa mieleeni vanhojen intiaanien ohjetta, jonka mukaan hyvä kulkija ei jätä jälkiä. Onhan tässä kuljettu hyvän matkaa elämän polkuja. Jälkien hävittämisen aika alkaa olla käsillä. Haikealta tuntuu.
Luopumisen haikeus
40
923
Vastaukset
- pilvi*
Onhan teitä sentään kaksi:D Vaimo hantslangariksi vaan iloiseen, isäntä pitää langat käsissään ja huutelee vaimolle : sijoitappa kultaseni tämä kassi riviin, etikettiä älä unohda!
Kyllä tuo urakka vaatii aikaa, ja välillä rentouttavaa jaloitteluakin ja muita maisemia kuin sekainen lattia, viikko siinä minulla menis:D
Taitaisin organisoida aamupäiväksi tunnin parin työskentelyn, lopuille kääntäisin selkäni, tai potkisin seinänvierelle jaloistani. Ensiksi pelastaisin tiettty lasten kasetit ja videot!
Huilaile välillä, tuo on hyvää työtä! En pidä minäkään kaappien siivouksesta! - Seku
Harmittaa ja tekee surulliseksi kun ei pysty enää juosta kirmaisemaan, niinkuin nuorempana. Polkupyörällä ajokin pelottaa ja auton rattiin kehoitan useimmiten miestäni. Syyksi löytyy viimeksi mainittuun oikea jalkani joka on vielä vähän jäykkä viimekesäisen loukkaantumisen jäljieltä.
Liikkeet ovat hidastuneet. Ajatustoimintaakin alkaa tarkkailla. Toistenkohan samoja asioita monta kertaa puheissani. Tytär ainakin väittää, että olen sanonut samalla istuimella jonkun määrätyn asian ainakin kaksi kertaa.
Vanhoista tavaroista raaskin kyllä luopua, toisin kuin aviomies, joka sanoo aina kun olen laittamassa jotain romua roskiin : Älä heitä pois, jospa sillä olisi vielä käyttöä. Niinpä sitten jemmataan joku 30 vuotta vanha verryttelypuku komeron perälle, viemään tilaa tarpeellisimmilta tavaroilta.
Mihin tämän kaiken roinan kanssa vielä joutuu.
Kuitenkin sanon pahalla tuulella ollessani, ettei meillä ole mitään.- Malaismies*
Sanoin aamulla vaimolleni lähtiessäni lenkille, että pidän tärkeimpänä pitää yllä kävelytaitoa mahdollisimman pitkään. Se on tae pystyä asumaan omin avuin. Tietenkin yhtä tärkeä on yläpään pysyminen siinä kunnossa, että pystyy hoitamaan käytännön asiat, kaupassa käynnit ja laskut.
Internet on tärkeä apuväline. Se on tietosanakirja ja pankki. On vain ahkerasti roikuttava siinä kiinni, että pysyy mukana - etteivät vähät taidot pääse ruostumaan. Sanoin vaimolleni, että tämä pieni kirjoitusharjoittelu palstallekin on hyödyllinen.
Vaikka tuntee itsensä reippaaksi ei voi välttyä tiedostamasta voimien vähenemistä. Tämäkin tavaran karsiminen käy voimille. Päätösten teko rasittaa. Toisinaan vain siirtelen poistettavaa kirjaa tai kansiota paikasta toiseen.
- Lorena*
Samansuuntaista luopumista olen yrittänyt tehdä jo pidemmän aikaa. Mutta ne VHS nauhat iso röykkiö, joissa on lasten jalkapallopelejä heidän nuoruusmuistoina koti- ja ulkomailta. Kysyin mitä tehdään nille, molemat sanoivat, heitä menemään kun ei ole kenelläkään enää nauhureita joilla niitä voisi katsella.
Kirjoja olen saneeranut ja vienyt antikvariaatteihin. Kukkamaljakoitakin on runsaasti - en tiedä mitä teen niille. Siinähän se, ajan mittaan kaikkea kertyy ja jokaisessa esineessä tahtoo olla jokin muisto jopa kahvikupeissakin. Ei auta, jonnekin niitä on kaupattava.
Tämä on nyt tämä elämänvaihe - luopuminen kaikesta liiasta tavarasta jota kodin kaapit sisältävät. Tuleehan sitten siistimmän, avaramman näköistä huoneisiin. Sitäpaitsi helpottaa kun koti ei ole enää museon näköinen tai kun antikvariaatti kauppa!!!!!!! Saneerauksen jälkeen tulee itselle hyvä mieli, sainpas tämän kaiken vielä järjestykseen, jätin vain jäljelle ne joilla on sydäntä sykähdyttävää muisto arvoa.
Luopuminen jättää aina jäljelle luopumisen haikeutta, kyllä se siitä ohi menee.- *Kukkahame*
Luettuani kirjoituksenne nousin oikein ylös ja silmäilin, kiersin huoneesta toiseen ja silmäilin taas, ei voi olla totta, minulla on kuin onkin aivan liikaa ihan kaikkea!
Eikä siitä nyt niin kauan ole kun vein kierrätyskeskukseen muutaman kassillisen, no tosin olivat kaapeista, ja se tyhjennys tuotti mieluisan yllätyksen, nyt on järjestys ja pinot suorassa.
Nuo maljakot ja lasikulhot niitä on kertynyt merkkipäivinä, ja ovat aivan tarpeettomia.
VHSät ja vanhat nauhurit olen antanut jo pois, nauhoistahan kudotaan, ja valmistetaan kasseja ja jopa hienoja iltapukuja.
Nyt on todellakin mietittävä onko nämä rojut todella tarpeellisia, tunne kuitenkin on että vähemmälläkin pärjää. - Hintriika*
Kansallisarkisto on muistaakseni ilmoittanut olevansa kiinnostunut vanhoista kaitafilmeistä(kin). Ovathan ne suomalaista elämänmuotoa, kansakunnan historiaa. Ja harvalla todellakaan on enää laitteita, millä niitä katsella.
Teillä siellä pääkaupunkiseudulla ko. instanssi on jopa tarpeeksi lähellä. Eivät ehkä kaikkea roinaa ota, mutta kannattanee kysäistä, ennen kuin laittaa roskiin/ongelmajätteisiin.
Minä pakottauduin eroon vanhasta roinasta, kun muutin tarpeeksi pitkän matkan. Kyllä helpotti! - Maalaismies*
Hintriika* kirjoitti:
Kansallisarkisto on muistaakseni ilmoittanut olevansa kiinnostunut vanhoista kaitafilmeistä(kin). Ovathan ne suomalaista elämänmuotoa, kansakunnan historiaa. Ja harvalla todellakaan on enää laitteita, millä niitä katsella.
Teillä siellä pääkaupunkiseudulla ko. instanssi on jopa tarpeeksi lähellä. Eivät ehkä kaikkea roinaa ota, mutta kannattanee kysäistä, ennen kuin laittaa roskiin/ongelmajätteisiin.
Minä pakottauduin eroon vanhasta roinasta, kun muutin tarpeeksi pitkän matkan. Kyllä helpotti!Nykytekniikalla ei mikään säily. Ääni- ja kuvanauhat ovat käyneet kelvottomiksi, DVD-levyt ovat päivän tuote mutta kuinka kauan? Sähköpostit ja kännykkäviestit ovat tuomitut katoamaan alta aikayksikön.
- Hintriika*
Maalaismies* kirjoitti:
Nykytekniikalla ei mikään säily. Ääni- ja kuvanauhat ovat käyneet kelvottomiksi, DVD-levyt ovat päivän tuote mutta kuinka kauan? Sähköpostit ja kännykkäviestit ovat tuomitut katoamaan alta aikayksikön.
Ja sittenkään emme voi palata aikaan, jolloin kasteltiin kynää mustepullossa ja kirjoitettiin käsin kirjeitä, jotka joskus onnekkasti säilyivät elämän myrskyjen läpi seuraaville sukupolville. Joskus kaiken muuttuminen melkein itkettää, mutta minkäs kehitykselle voit!
Nykyajassa on kuitenkin paljon hyvää ja paljon helpotusta. Siitä toisesta puolesta voimme vain laulella "Aika entinen ei koskaan enää palaa..."
- Makriina ek
Koko ikäni olen ostanut kirjoja, ja sitten vielä perinyt parista perikunnasta. Kirjahylly on ihan täynnä ja varastossa lisää. Olen vuosien varrella pinonnut kirjoja eri kasoihin ja vienyt kierrätykseen, tyrkyttänyt lapsille, antanut myyjäisiin, kieltänyt ehdottomasti, että jouluhjaksi ei enää ensimmäistäkään painotuoteetta. Silti kirjoja aina vain riittää niin ettei poistoja edes huomaa. Kun tulee tilaa, saan kirjat vain siistimmin riveihin. Nyt havaitsen, että vanhoja kirjoja ei kukaan lue. Romaanit ovat jääneet sinne aikakaudelle, jolla ne on kirjoitettu. Nyt uskallan heittää jätepaperilaatikkoon osan. Alkaa olla itselläkin jo tieto mitkä hengentuotteet eivät ole säästämisen arvoisia teoksia.
Dekkaritkin ovat ajaneet aikansa ohi. Enää en jaksa lukea Sapo-sarjaa, vaikka ne olivat aikanaan parasta ajanvietettä. Roskiin!- *Kukkahame*
Piti vielä tulla kertomaan..noista kirjoista olen päässyt eroon kun meillä jätekatoksessa on *vaihtarihylly'*, siellä on siistiä tavaraa joita voi joku tarvitseva ottaa, olen huomannut toisistakin taloista on joku jotain hakenut.
Siihen hyllylle olen vienyt noita minun luettuja romaaneja, kelvanneet ovat muutamassa päivässä pino hupenee.
Itselle olen jättänyt vain kirjasarjoja ja elämänkertoja, pian niitäkin voisi luovuttaa. ollen: niitä en ole koskaan harrastanut.
Vakka teini-ikäisenä sain serkultani lahjaksi Waltarin "Kuka murhasi rouva Skrofin?" niin annoin sen lahjaksi veljelleni, lukematta: Waltarin kirjoista muuten toki pidän, onhan "Johannes Angelos" suosikkinikin.
Appivanhempieni asunnon tyhjäys oli uskomaton urakka. Silloin tajusin, miten vaikeata on heittää pois
kaikkea. Se toistui sitten, kun jouduin (apujoukkojen auttamana) purkamaan ison asunnon ennen kuin muutin tähän nykyiseen nyssykkääni, jossa 60 neliön tilasta vielä kylppäri ja sauna sekä vaatehuone ottavat melkoisen suuren tilan.
Toki ymmärrän sen, että kylpyhuoneessa on hyvä päästä kääntylemään pyörätuolilla, sehän on syynä
väljiin tiloihin, samoin väljät porraskäytävät ja hissi, jolla voi pyörätuolissakin liikkua ulos ja takaisin.
Toivon silti hartaasti, etten joudu siihen tilaan elämässäni, yritän siitä pitää huolen.
Apujoukot muutossani, varsinkin eräs vieras tehopakkaus, laittoivat paljon sellaistakin tavaraa pois,
minkä olisin halunnut säilyttää. Silti nykin on vielä poispantavaa ennen kuin olen vanhojen intiaanien hienon ohjeen "hyvä kulkija ei jätä jälkiä" noudattanut.- Satu*
satu kirjoitti:
ollen: niitä en ole koskaan harrastanut.
Vakka teini-ikäisenä sain serkultani lahjaksi Waltarin "Kuka murhasi rouva Skrofin?" niin annoin sen lahjaksi veljelleni, lukematta: Waltarin kirjoista muuten toki pidän, onhan "Johannes Angelos" suosikkinikin.
Appivanhempieni asunnon tyhjäys oli uskomaton urakka. Silloin tajusin, miten vaikeata on heittää pois
kaikkea. Se toistui sitten, kun jouduin (apujoukkojen auttamana) purkamaan ison asunnon ennen kuin muutin tähän nykyiseen nyssykkääni, jossa 60 neliön tilasta vielä kylppäri ja sauna sekä vaatehuone ottavat melkoisen suuren tilan.
Toki ymmärrän sen, että kylpyhuoneessa on hyvä päästä kääntylemään pyörätuolilla, sehän on syynä
väljiin tiloihin, samoin väljät porraskäytävät ja hissi, jolla voi pyörätuolissakin liikkua ulos ja takaisin.
Toivon silti hartaasti, etten joudu siihen tilaan elämässäni, yritän siitä pitää huolen.
Apujoukot muutossani, varsinkin eräs vieras tehopakkaus, laittoivat paljon sellaistakin tavaraa pois,
minkä olisin halunnut säilyttää. Silti nykin on vielä poispantavaa ennen kuin olen vanhojen intiaanien hienon ohjeen "hyvä kulkija ei jätä jälkiä" noudattanut.laitoin tuohon ylempänä olevaan viestiini kohtaan:"lukematta: Waltarin ...", mutta se näyttääkin kaksoispisteeltä, joka ei siihen sovi!
No pikku juttuja, 'maapähkinöitä'!
Pitäisi oppia laittamaan valot tähän huoneeseen tullessani! satu kirjoitti:
ollen: niitä en ole koskaan harrastanut.
Vakka teini-ikäisenä sain serkultani lahjaksi Waltarin "Kuka murhasi rouva Skrofin?" niin annoin sen lahjaksi veljelleni, lukematta: Waltarin kirjoista muuten toki pidän, onhan "Johannes Angelos" suosikkinikin.
Appivanhempieni asunnon tyhjäys oli uskomaton urakka. Silloin tajusin, miten vaikeata on heittää pois
kaikkea. Se toistui sitten, kun jouduin (apujoukkojen auttamana) purkamaan ison asunnon ennen kuin muutin tähän nykyiseen nyssykkääni, jossa 60 neliön tilasta vielä kylppäri ja sauna sekä vaatehuone ottavat melkoisen suuren tilan.
Toki ymmärrän sen, että kylpyhuoneessa on hyvä päästä kääntylemään pyörätuolilla, sehän on syynä
väljiin tiloihin, samoin väljät porraskäytävät ja hissi, jolla voi pyörätuolissakin liikkua ulos ja takaisin.
Toivon silti hartaasti, etten joudu siihen tilaan elämässäni, yritän siitä pitää huolen.
Apujoukot muutossani, varsinkin eräs vieras tehopakkaus, laittoivat paljon sellaistakin tavaraa pois,
minkä olisin halunnut säilyttää. Silti nykin on vielä poispantavaa ennen kuin olen vanhojen intiaanien hienon ohjeen "hyvä kulkija ei jätä jälkiä" noudattanut.Kun meidän perheemme aikanaan muutti pois edellisestä asunnostani, oli yksi innokkaimmista poisheittäjistä armas aviomieheni. Hän heitti menemään esim. suuren pahvilaatikon, johon olin huolella laskostanut hääpukuni ja ihanan valkoisen villakankaisen takin, joka olisi tänäkin päivänä hieno pitää.
Minulta meni monta kukautta, ennen kuin ymmärsin, että se laatikko on monen muun tavaran ohessa kadonnut ikiajoiksi.
Mies vaan kohautteli olkapäitään ja sanoi heittäneensä paljon muutakin pois kellarista. "Eihän niitä ollut kukaan tarvinnut aikoihin!"
Mutta kirjoja ei mieskään pois heitä. Yritin kerran kutsua antikvariaatin pitäjän katsomaan kirjahyllyä, mutta sekä mies että poika huusivat, että hyllyissä on vaikka KUINKA paljon sellaista mitä he haluavat lukea. Eivätpä ole lukeneet vaan.
Nyt olen viisaampi. Annoin keräykseen laatikollisen kirjoja kertomatta kenellekään, eikä ole kukaan perään huudellut.- silti vielä
Satu* kirjoitti:
laitoin tuohon ylempänä olevaan viestiini kohtaan:"lukematta: Waltarin ...", mutta se näyttääkin kaksoispisteeltä, joka ei siihen sovi!
No pikku juttuja, 'maapähkinöitä'!
Pitäisi oppia laittamaan valot tähän huoneeseen tullessani!näppäimistössä on tuo puolipistekin, vaikkei sitä enää käytetä.
Se tosiaan näyttää kaksoispisteeltä, jos sen laittaa tekstiin.
Kannattaa välttää.
- Ramoona*
Minimalistin elämäntapa välillä houkuttelee, mutta muistorikkaista ja itselle tärkeistä esineistä luopuminen on vaikeaa, sen näkee näistäkin puheenvuoroista.Olen nähnyt laskelmia, montako esinettä omistamme, ja muistaakseni se on kymmeniätuhansia keskimäärin. Laskekaapa huviksenne, mitä keittiönne "miljoonalaatikko" sisältää - paperiliittimistä viimekesäisiin retiisinsiemeniin minulla. Elektroninen romu raivostuttaa, ja hyvin on saatu läpilyötyä laitteiden uusimisen pakko. Lapsenlapsilla on pikkulegoja sängyn alla vuodevaatelaatikollinen.
Kirjat näyttävät olevan ongelma, kun niitä ei antikvariaatteihinkaan juuri huolita, kierrätyskään ei paljoa auta, kun muillakin on kaikkea liikaa. Pahvikannet pitäisi repiä, että voisi viedä paperinkeräykseen , polttaminen saastuttaa ja tukkii hormit. . Kaseteista olen säilyttänyt vain kaikkein tärkeimmät, muutamasta kaitafilmistä teetettiin digitointi, eikä ihan halpaa lystiä ollutkaan. Lasten ja lastenlasten piirustuksia ja askarteluja olen saanut karsittua siten , että olen valokuvannut niitä ja osasta tulostanut pikkuvihkosia , tauluja ja kortteja. Nyt väritulostaminenkin on helppoa itse tehdä eikä valokuvaamokaan paljon laskuta .
Aika paljon kirjoja ja esineitä olemme antaneet tavallaan ennakkoperintönä, kun on nähty lasten ja lastenlasten taipumukset ja kiinnostuksen kohteet. Nuoruudenaikaiset päiväkirjani aion näillä näkymin polttaa, olen tosin kirjoittanut pikkumuistelmia lapsuudesta ja nuoruudesta seuraavia sukupolvia varten. Arvostan paperisia kirjeitä ja kortteja, täytyy niitä lähettääkin, jotta saisi itse postia.
Tavaroiden investointi ja järjestely on terapeuttista : kun saa laatikkonsa ja kaappinsa kuntoon, tuntuu kuin mielen lokerotkin järjestyisivät.luopuminen...en tiiä,käytänkö ees sopivaa sanaa,tuli vaan mieleen. Tarkoitan pikkuhiljaa luopumista.
Voi hyvänen aika! Kymmenien muuttojemme kera aina on tippunut tavaraa muuttokuormasta. Viimeinen varsinainen tavaranpaljous oli muuttaessamme Haminasta Itä-Suomeen mieheni jäädessä eläkkeelle yli 20 vuotta sitten (Puolustusvoimistahan voi lähteä eläkkeelle,kun 25 vuotta palvelusta tulee täyteen eikä halua enää Sotakorkeaan mennä), niin tavaraa oli kahden armeijan ison rekkavaunun verran.
On sanottu,että rönsyilen kirjoittaessani (samoin teen puhuessani...alkua en muista ja lopusta ei oo tietoakaan), niin huvittavaa on, kun tuossa muutossa jäin ikävöimään maukasta eväskoriamme,joka yksin jäi ikävöimään hyljättyyn eteiseen! Kiitos vaan tuosta rönsyily-sanasta, sehän tarkoittaa oikeestaan,että sekoilee sinne tänne.
No sitten tietysti asunnot pienenivät vuosi vuodelta lasten lähtiessä omilleen. Olenkin kertonut siitä Virosta poistulostani...suunnilleen yksi kapsäkki oli vaatetavaraa mukanani. No, lapsille olin sentään jotain jättänyt säilytettäväksi, ikivanhan puutuolin ja jotain pikkutavaraa,kuten se minulle tärkeä venäläisen vangin tekemä puinen rasia (15x30 cm). No sitten uutta kotia perustamaan kuusi vuotta sitten Tampereella.
Tulinhan kaiken lisäksi vielä muutaman mutkan kautta tähän nykyiseen kodikkaaseen kotiini.
Vähän kerrassaan hilasin kaikkea tarvittavaa, voi sanoa puukauhasta lähtien ja sitten viimeinen oli tämä tietsikka varmaankin. Mitään kaupasta ostettua ei ole, kaikki tarvittava on. Tuntuu siltä,että olen pystynyt suht.pysymään kohtuudessa, mitään varsinaisesti tarpeetonta ei ole, mutta olen mieltynyt kukkavaaseihin ja kauniisiin laseihin. Säilytystilat ovat kaksiossani suhteelliset, joten ylimenevältä roinalta olen säästynyt.
Näin on hyvä. Mutta aika näyttää,vieläkö tässä jonnekin lähtö tulee, kuten ajatuksissani ( onneksi) ennen vanhukseksi kerkiämistä on.
Niin, tuosta rönsyilemisestä....on minulla muutama rönsylilja tässä olohuoneen ikkunalla, jotka ovat rönsyilleet ikkunan peittämään. Ja harha-askeleita niissäkin paljon!- Seku
susmorsian kirjoitti:
luopuminen...en tiiä,käytänkö ees sopivaa sanaa,tuli vaan mieleen. Tarkoitan pikkuhiljaa luopumista.
Voi hyvänen aika! Kymmenien muuttojemme kera aina on tippunut tavaraa muuttokuormasta. Viimeinen varsinainen tavaranpaljous oli muuttaessamme Haminasta Itä-Suomeen mieheni jäädessä eläkkeelle yli 20 vuotta sitten (Puolustusvoimistahan voi lähteä eläkkeelle,kun 25 vuotta palvelusta tulee täyteen eikä halua enää Sotakorkeaan mennä), niin tavaraa oli kahden armeijan ison rekkavaunun verran.
On sanottu,että rönsyilen kirjoittaessani (samoin teen puhuessani...alkua en muista ja lopusta ei oo tietoakaan), niin huvittavaa on, kun tuossa muutossa jäin ikävöimään maukasta eväskoriamme,joka yksin jäi ikävöimään hyljättyyn eteiseen! Kiitos vaan tuosta rönsyily-sanasta, sehän tarkoittaa oikeestaan,että sekoilee sinne tänne.
No sitten tietysti asunnot pienenivät vuosi vuodelta lasten lähtiessä omilleen. Olenkin kertonut siitä Virosta poistulostani...suunnilleen yksi kapsäkki oli vaatetavaraa mukanani. No, lapsille olin sentään jotain jättänyt säilytettäväksi, ikivanhan puutuolin ja jotain pikkutavaraa,kuten se minulle tärkeä venäläisen vangin tekemä puinen rasia (15x30 cm). No sitten uutta kotia perustamaan kuusi vuotta sitten Tampereella.
Tulinhan kaiken lisäksi vielä muutaman mutkan kautta tähän nykyiseen kodikkaaseen kotiini.
Vähän kerrassaan hilasin kaikkea tarvittavaa, voi sanoa puukauhasta lähtien ja sitten viimeinen oli tämä tietsikka varmaankin. Mitään kaupasta ostettua ei ole, kaikki tarvittava on. Tuntuu siltä,että olen pystynyt suht.pysymään kohtuudessa, mitään varsinaisesti tarpeetonta ei ole, mutta olen mieltynyt kukkavaaseihin ja kauniisiin laseihin. Säilytystilat ovat kaksiossani suhteelliset, joten ylimenevältä roinalta olen säästynyt.
Näin on hyvä. Mutta aika näyttää,vieläkö tässä jonnekin lähtö tulee, kuten ajatuksissani ( onneksi) ennen vanhukseksi kerkiämistä on.
Niin, tuosta rönsyilemisestä....on minulla muutama rönsylilja tässä olohuoneen ikkunalla, jotka ovat rönsyilleet ikkunan peittämään. Ja harha-askeleita niissäkin paljon!Olen niin avuton sisäkukkien kasvattaja, että vain Rönslilja menestyy olohuoneessame.
Seinän viretä kiipeilee Kultaköynnös. Imettelen ja ihastelen kuinka Saniainen pärjäile jo kolmatta vuotta.
Muuten olen mielestäni taimikasvattaja viimeisen päält.ä
Kynnet oikein syyhyvät päästä laittamaan siemeniä multaan. susmorsian kirjoitti:
luopuminen...en tiiä,käytänkö ees sopivaa sanaa,tuli vaan mieleen. Tarkoitan pikkuhiljaa luopumista.
Voi hyvänen aika! Kymmenien muuttojemme kera aina on tippunut tavaraa muuttokuormasta. Viimeinen varsinainen tavaranpaljous oli muuttaessamme Haminasta Itä-Suomeen mieheni jäädessä eläkkeelle yli 20 vuotta sitten (Puolustusvoimistahan voi lähteä eläkkeelle,kun 25 vuotta palvelusta tulee täyteen eikä halua enää Sotakorkeaan mennä), niin tavaraa oli kahden armeijan ison rekkavaunun verran.
On sanottu,että rönsyilen kirjoittaessani (samoin teen puhuessani...alkua en muista ja lopusta ei oo tietoakaan), niin huvittavaa on, kun tuossa muutossa jäin ikävöimään maukasta eväskoriamme,joka yksin jäi ikävöimään hyljättyyn eteiseen! Kiitos vaan tuosta rönsyily-sanasta, sehän tarkoittaa oikeestaan,että sekoilee sinne tänne.
No sitten tietysti asunnot pienenivät vuosi vuodelta lasten lähtiessä omilleen. Olenkin kertonut siitä Virosta poistulostani...suunnilleen yksi kapsäkki oli vaatetavaraa mukanani. No, lapsille olin sentään jotain jättänyt säilytettäväksi, ikivanhan puutuolin ja jotain pikkutavaraa,kuten se minulle tärkeä venäläisen vangin tekemä puinen rasia (15x30 cm). No sitten uutta kotia perustamaan kuusi vuotta sitten Tampereella.
Tulinhan kaiken lisäksi vielä muutaman mutkan kautta tähän nykyiseen kodikkaaseen kotiini.
Vähän kerrassaan hilasin kaikkea tarvittavaa, voi sanoa puukauhasta lähtien ja sitten viimeinen oli tämä tietsikka varmaankin. Mitään kaupasta ostettua ei ole, kaikki tarvittava on. Tuntuu siltä,että olen pystynyt suht.pysymään kohtuudessa, mitään varsinaisesti tarpeetonta ei ole, mutta olen mieltynyt kukkavaaseihin ja kauniisiin laseihin. Säilytystilat ovat kaksiossani suhteelliset, joten ylimenevältä roinalta olen säästynyt.
Näin on hyvä. Mutta aika näyttää,vieläkö tässä jonnekin lähtö tulee, kuten ajatuksissani ( onneksi) ennen vanhukseksi kerkiämistä on.
Niin, tuosta rönsyilemisestä....on minulla muutama rönsylilja tässä olohuoneen ikkunalla, jotka ovat rönsyilleet ikkunan peittämään. Ja harha-askeleita niissäkin paljon!lukea näitä teidän kirjoituksia,olemmehan kaikki saman kokeneet ---ajan kulun .
Ei vaan millään hennoisi luopua mistään,muistoja on niin paljon takanapäin,ja ne ovat juuri esineissä.
Tulee mieleen kun katselee jotakin muille merkitösitöntä esinettä (Onkoos tuollaista sanaa edes olemassa).
Onneksi on muistot tallella.
Itsekkin olen tehnyt suuren tavaran poiston ,muuttaessani tänne ruotsiin .
25vuotta sitten oli itsellänikin isompi asunto ,jonka annoin Tyttärelle ja ostin tämän.
Tämä on ikäihmisell parempi ,suunnittelen aina elämääni eteenpäin,kai se johtuu siittä ¨kun ole asunut kauan yksin ja on luotettava itseensä.
Valokuvia on minulla paljon ja niistä en ainakaan luovu.
Koko suku haluaa niitä tutkia,istummekin pitkät ajat niitä katsellessa .(kaikki nätisti omissa albumissaan).
Minulla on vanha hyvä kamera ja sillä otan kuvia, juuri pariviikkoa sitten vein Filmin kehitettäväksi- Teetän myös CD levyn jonka lataan tähän koneeseen. Pikkusenhan se tulee kalliimmaksi kuin sillä Kalliilla digitaalikameralla ,mutta saan näin niitä paperikuvia.
Vaikka saisinhan ne kyllä Skannaamallakin mutta tämä on hyvä konsti mielestäni.
Nyt kun on jo kaikki tarpeellinen tullut hankittua ,ei sitä romua keräänny nurkkiin,joululahjojakaan en enään huoli.
Kykkasia otan vastaa, sanonkin, että kun haudallenikaan niitä ei saa tuoda ,haluan ne nyt.
Olen tullut senverran itsekkääksi että on lupa kieltäytyä jostain. Ja olla valikoiva ,siihen on oltava varaa.- 28
ullamirjami kirjoitti:
lukea näitä teidän kirjoituksia,olemmehan kaikki saman kokeneet ---ajan kulun .
Ei vaan millään hennoisi luopua mistään,muistoja on niin paljon takanapäin,ja ne ovat juuri esineissä.
Tulee mieleen kun katselee jotakin muille merkitösitöntä esinettä (Onkoos tuollaista sanaa edes olemassa).
Onneksi on muistot tallella.
Itsekkin olen tehnyt suuren tavaran poiston ,muuttaessani tänne ruotsiin .
25vuotta sitten oli itsellänikin isompi asunto ,jonka annoin Tyttärelle ja ostin tämän.
Tämä on ikäihmisell parempi ,suunnittelen aina elämääni eteenpäin,kai se johtuu siittä ¨kun ole asunut kauan yksin ja on luotettava itseensä.
Valokuvia on minulla paljon ja niistä en ainakaan luovu.
Koko suku haluaa niitä tutkia,istummekin pitkät ajat niitä katsellessa .(kaikki nätisti omissa albumissaan).
Minulla on vanha hyvä kamera ja sillä otan kuvia, juuri pariviikkoa sitten vein Filmin kehitettäväksi- Teetän myös CD levyn jonka lataan tähän koneeseen. Pikkusenhan se tulee kalliimmaksi kuin sillä Kalliilla digitaalikameralla ,mutta saan näin niitä paperikuvia.
Vaikka saisinhan ne kyllä Skannaamallakin mutta tämä on hyvä konsti mielestäni.
Nyt kun on jo kaikki tarpeellinen tullut hankittua ,ei sitä romua keräänny nurkkiin,joululahjojakaan en enään huoli.
Kykkasia otan vastaa, sanonkin, että kun haudallenikaan niitä ei saa tuoda ,haluan ne nyt.
Olen tullut senverran itsekkääksi että on lupa kieltäytyä jostain. Ja olla valikoiva ,siihen on oltava varaa.Olis syytä hieman tarkentaa, mitä lähetät koneeltasi! Kaikella ystävyydellä, ei voi ottaa sinua tosissaan enään.
- toinen rutisija
28 kirjoitti:
Olis syytä hieman tarkentaa, mitä lähetät koneeltasi! Kaikella ystävyydellä, ei voi ottaa sinua tosissaan enään.
Enää eikä enään, hups...
Minäkin aina kuvittelen käyväni läpi laatikot. Olisi hyvä saada heittää itse pois kaikkea turhaa vanhaa. Ei ole mielestäni oikein jättää kaikkea perikunnan murheeksi.
Otin kerran jätesäkin ja asetuin siivoamaan vaatekaapin lokeroita. Miniä sattui tulemaan paikalle. Hän näki minun heittävän jätesäkkiin pieneksi käyneitä ja epämuodikkaita lumppujani, ja hän kauhistui. "Älä nyt ihmeessä, tuokin on niin hyvää laatua, ettei sellaisia mistään enää..." No takaisin kaappiin. Mitä hyötyä on säilyttää jokin vaate vain siksi, että laatu on hyvä, kun se ei mene päälle eikä kukaan muukaan sitä huoli. Ei ko. miniäkään, tietenkään.
No sittemmin olen saanut ne lokerot siivotuksi. Katsoin tarkkaan, etten joutuisi uudelleen yllätetyksi siinä hommassa.
"hyvä kulkija ei jälkiä jätä", on mainio.
Olen jo omaisilleni näyttänyt paikan, mihin tuhkani laitetaan ja nimeni korkeintaan, jos sitäkään, sellaiseen yhteispaateen.
Nyt jo alkaa matkat isän ja äidin haudalle olla aika raskaita. Ei niitä kuitenkaan voi hoitamatta jättää. (Mitä siitä naapuritkin sanoisi). Seurakunnat tietysti hoitaa maksua vastaan, mutta ei se ole sama.
Noita tallenteita on varmaan kaikilla, mutta kenellä on enää aikaa niitä katsella, jos on edes siihen soveltuvia laitteitakaan enää.
Valokuva-albumien hienous korostuu entisestään. Ne ovat helppoja ja nopeita muistojen palauttajia. Yhtä kuvaa katsellessa saattaa vierähtää pitkä tovi, kun muistot jyllää.
Tiedän, että jos me pienempään asuntoon joskus vielä muutetaan, niin paljon täytyy nyt niin tärkeitä tavaroita hävittää tavalla tai toisella. Eli pikkuhiljaa hävittäminen taitaa olla ihan jees-ratkaisu. Ei kirpaise niiin paljon sitten, kun pakko on edessä.- Maalaismies*
Veljeni ilahtui sairaalassa suuresti, kun vein hänelle pienen valokuva-albumin. Olin kerännyt siihen tärkeitä valokuvia elämämme varrelta. Albumia hän selasi aina kun jaksoi. Nauroimme katketaksemme monille hauskoille muistoille joita kuvat välittivät. Kuvilla on iso merkitys.
Nykytekniikan parhaita puolia on, että vielä vanhainkodissa voi läppärillä selailla isojakin kuvakokoelmia (edellyttäen tietenkin, että on hankkinut siihen valmiudet).
Muistot ovat tärkeitä terveyden lähteitä. Siksi on oltava tarkka mitä hävittää.
- demeter
koskettavasta kirjoituksestasi, maalaismies. Samoissa tunnelmissa olen elänyt aina kun voimia on riittänyt. Välillä on kyllä pitänyt "suuntautua ulospäin" ja unohtaa koko asia. Eli luopumisen kanssa olen vasta "vaiheessa" - kuten nykyisin sanotaan. Sellaisen välirauhan olen itseni kanssa tehnyt, että annan itselleni aikaa... Ja jos käy niin, etten ehdi/jaksa selvittää taloani, luotan siihen, että poikani hoitavat, ovat mielestäni sen velkaa, kun tunnen tehneeni aika paljon heidän hyväkseen...
Olen kyllä yrittänyt aloittaa selvitystyötä - pari vuotta sitten heitin ison pahvilaatikollisen lehtileikkeitä roskiin, enkä tietenkään ole niitä sen jälkeen kaivannut. Kirjoja olen vienyt divariin, saanut niistä jopa vähän rahaa. Olen myös lahjoittanut niitä eri puolille. Mikään muu meiltä ei kenellekään kelpaa, kun
kodissamme on kaikki joko muilta perittyä tai kirpparilta hankittua.
Uskon kyllä, että jos tuollaisen saneerauksen saisi tehdyksi, se huojentaisi oloa, mutta vielä ei ole aika.- Seku
Älä nyt takerru lillukanvarsiin!
Senkin ilkeilevä kielipoliisi! maalaismieskään nyt kotiaan tyhjennä ,ei toki. Pääsin siihen käsitykseen, että sitä vaan tulee meille kaikille ajan myötä kerättyä sellaista mitä emme enään tarvitse.
Luistimet ,sukset (niitä kyllä kaipailen joskus, Ja polkypyörää en varmaankaan enään tarvitse.
Tytär onkin ottanut minulta "Kirpparille" sellaista joka sinne vielä kelpaa, astioitakin.
Vintin siivoomisen jätän toisten huoleksi, eikä siellä olekkaan muutakun sellaista mikä on sinne kuuluvaa.
Tuli vaan mieleeni (en tiedä miksi) että tää oma "vinttikin" olisi pidettävä puhtaana ja kunnossa ,siinä onkin tekemistä loppuiäksi.- toinen rutisija
Seku kirjoitti:
Älä nyt takerru lillukanvarsiin!
Senkin ilkeilevä kielipoliisi!Ehän muuten muttakun piti pikkusen, ilkeillä :))
Mukavaa keskustelua muutoin luopumisen haikeudesta. Jollakin lailla sitä jo tässä elämän vaiheessa kattelee eteenpäin ikäänkuin hyvästelemällä jotakin mitä ei enää voi saavuttaa. Toisaalta, oma "tulevaisuus" ja menneisyys näkyy lastenlapsissa. Omalla tavallaan. - Atolfia
ullamirjami kirjoitti:
maalaismieskään nyt kotiaan tyhjennä ,ei toki. Pääsin siihen käsitykseen, että sitä vaan tulee meille kaikille ajan myötä kerättyä sellaista mitä emme enään tarvitse.
Luistimet ,sukset (niitä kyllä kaipailen joskus, Ja polkypyörää en varmaankaan enään tarvitse.
Tytär onkin ottanut minulta "Kirpparille" sellaista joka sinne vielä kelpaa, astioitakin.
Vintin siivoomisen jätän toisten huoleksi, eikä siellä olekkaan muutakun sellaista mikä on sinne kuuluvaa.
Tuli vaan mieleeni (en tiedä miksi) että tää oma "vinttikin" olisi pidettävä puhtaana ja kunnossa ,siinä onkin tekemistä loppuiäksi.lukea, että koko joukolla näyttää olevan sama ongelma, jonka kanssa tässä olen pähkäillyt aika ajoin. Minä kyllä pistäisin nurkat "sileiksi" alta aika yksikön, jos vain tuon sovussa voisin toimittaa.
Mieskultani on perinyt, varmaankin äidiltään, sellaisen luonteenlaadun, että mitään ei heitetä pois eikä köyhemmillekään anneta. Siispä minulla on iso laatikko miesten suoria housuja ja puvuntakkeja ym.
Kirjoja on aivan mahdottomasti ostettuja ja perittyjä, toisia jopa kaksittain. Mitään ei saa hävittää ainakaan julkisesti, mitä nyt aina salaa pistän menemään.
Asiasta kyllä puhun miehelleni noin kerran kuukaudessa, ehkäpä hän ajan myötä pikkuhiljaa pehmenee.
Omat työaikaiset paperit olen jo aikaa sitten hävittänyt, samoin ylimääräiset vaatteet, vaikka olisihan noita taas vietäväksi UFF:lle.
Kyllä ennenvanhaan oli elämä helppoa. Mummollani ja ukillani taisi olla molemmilla kaksi vaatekertaa; oli kirkkovaatteet ja arkivaatteet. Muita tavaroita en muista nähneeni kuin separaattorin, tarpeelliset astiat ja raamatun ja tietysti Siionin virret.
Se jäämistö oli helppo selvittää. Nyt taitaa jälkeläisillä olla hankalammat ajat. - *Kukkahame*
Atolfia kirjoitti:
lukea, että koko joukolla näyttää olevan sama ongelma, jonka kanssa tässä olen pähkäillyt aika ajoin. Minä kyllä pistäisin nurkat "sileiksi" alta aika yksikön, jos vain tuon sovussa voisin toimittaa.
Mieskultani on perinyt, varmaankin äidiltään, sellaisen luonteenlaadun, että mitään ei heitetä pois eikä köyhemmillekään anneta. Siispä minulla on iso laatikko miesten suoria housuja ja puvuntakkeja ym.
Kirjoja on aivan mahdottomasti ostettuja ja perittyjä, toisia jopa kaksittain. Mitään ei saa hävittää ainakaan julkisesti, mitä nyt aina salaa pistän menemään.
Asiasta kyllä puhun miehelleni noin kerran kuukaudessa, ehkäpä hän ajan myötä pikkuhiljaa pehmenee.
Omat työaikaiset paperit olen jo aikaa sitten hävittänyt, samoin ylimääräiset vaatteet, vaikka olisihan noita taas vietäväksi UFF:lle.
Kyllä ennenvanhaan oli elämä helppoa. Mummollani ja ukillani taisi olla molemmilla kaksi vaatekertaa; oli kirkkovaatteet ja arkivaatteet. Muita tavaroita en muista nähneeni kuin separaattorin, tarpeelliset astiat ja raamatun ja tietysti Siionin virret.
Se jäämistö oli helppo selvittää. Nyt taitaa jälkeläisillä olla hankalammat ajat.Kun sodan jälkeen elimme lapsuuttamme ja voi hyvin sanoa että mitään ei ollut, ainakaan liikaa, sitä tottui säästämään kaikessa.
Parsimaan ja korjaamaan vaatteitakin käännettiin ja ommeltiin 'uutta', silloin oli kielto, mitään ei heitätä pois, äiti tarkistaa voiko sitä vielä käyttää.
Kai siitä jotain tallentunut pitkään muistiin, vaikka nyt kaupat pursuaa tavaraa, vaikka ei oikein mieli tee edes mennä sovittelemaan ja ostamaan, ajatuksessa kyllä edelleenkin 'jotain uutta'.
Jospa se auringon mukana ilmestyy tämä poisheitto into ja tulee avaruutta kaappeihin ja hyllyihin, onhan niistä helpompi sitten pölyjen putsauskin, tätä vaan ei tule ajatelleeksi. - demeter
*Kukkahame* kirjoitti:
Kun sodan jälkeen elimme lapsuuttamme ja voi hyvin sanoa että mitään ei ollut, ainakaan liikaa, sitä tottui säästämään kaikessa.
Parsimaan ja korjaamaan vaatteitakin käännettiin ja ommeltiin 'uutta', silloin oli kielto, mitään ei heitätä pois, äiti tarkistaa voiko sitä vielä käyttää.
Kai siitä jotain tallentunut pitkään muistiin, vaikka nyt kaupat pursuaa tavaraa, vaikka ei oikein mieli tee edes mennä sovittelemaan ja ostamaan, ajatuksessa kyllä edelleenkin 'jotain uutta'.
Jospa se auringon mukana ilmestyy tämä poisheitto into ja tulee avaruutta kaappeihin ja hyllyihin, onhan niistä helpompi sitten pölyjen putsauskin, tätä vaan ei tule ajatelleeksi.peruja on varmasti se, ettei mitään tavaraa raaski heittää pois, mutta liitän siihen myös eräänlaisen kunnioituksen, mikä tästä ajasta tuntuu puuttuvan. Vanhat esineet puhuvat, niillä on oma tarinansa ja jos esineestä luopuu, tuntuu menettävän myös tarinan, vaikka ei kai se niin ole.
Olen todella kaiken vanhan perään. Minun ei olisi pakko tehdä hankintoja kirpputoreilta, mutta haluan tehdä niin, koska koen että uudet esineet ovat jotenkin hengettömiä, vaikka ne saattavat olla
kauniita ja laadukkaita. Toinen syy liittyy sitten luonnonsuojeluideologiaan ja kaikenlaisen kerska-kulutuksen vastustamiseen. - oscaro
demeter kirjoitti:
peruja on varmasti se, ettei mitään tavaraa raaski heittää pois, mutta liitän siihen myös eräänlaisen kunnioituksen, mikä tästä ajasta tuntuu puuttuvan. Vanhat esineet puhuvat, niillä on oma tarinansa ja jos esineestä luopuu, tuntuu menettävän myös tarinan, vaikka ei kai se niin ole.
Olen todella kaiken vanhan perään. Minun ei olisi pakko tehdä hankintoja kirpputoreilta, mutta haluan tehdä niin, koska koen että uudet esineet ovat jotenkin hengettömiä, vaikka ne saattavat olla
kauniita ja laadukkaita. Toinen syy liittyy sitten luonnonsuojeluideologiaan ja kaikenlaisen kerska-kulutuksen vastustamiseen.Aikoinaan piti ostaa, kun näki jotakin kiintoissaa eikä tiennyt, tuleeko uusi tilaisuus sen hankintaan.
Nyt ollaan yhä harvemmin sellaisessa tilanteessa. - nyt .
oscaro kirjoitti:
Aikoinaan piti ostaa, kun näki jotakin kiintoissaa eikä tiennyt, tuleeko uusi tilaisuus sen hankintaan.
Nyt ollaan yhä harvemmin sellaisessa tilanteessa."sinisirkku"ole ystävällinen ja anna muistohjen olla. Itse kukin voi niitä halutessaan käydä arkistossa lukemassa. Vallan hyvin olisit voinut kirjoittaa aiheesta "siivous" Monican ketjuun. Halveksit tämmöisellä itsekkäällä tavallasi muita palstalaisia.
- hilema ´
nyt . kirjoitti:
"sinisirkku"ole ystävällinen ja anna muistohjen olla. Itse kukin voi niitä halutessaan käydä arkistossa lukemassa. Vallan hyvin olisit voinut kirjoittaa aiheesta "siivous" Monican ketjuun. Halveksit tämmöisellä itsekkäällä tavallasi muita palstalaisia.
Jos muistoihin liittyy jotakin arvokasta ja on syntynyt hyvä ketju, kannattaa sitä jatkaa. Tässä ei olekaan nyt kyse aiheen osalta pelkästään siivouksesta.
Mainitussa M.:n ketjussa ei muutenkaan ole kovin loistokkaita puheenvuoroja. Näkyyhän selvästi, että tätä ketjua taas halutaan jatkaa.
- Makriina ek
Olen yrittänyt hävittää pois esim. juuri kirjoja, koska niitä on jo joka taloudessa yllin kyllin, mutta en pysty heittämään niitä. Vien niitä Pelastusarmeijaan ja kierrätykseen, mutta hitaasti tämä homma sujuu.
On säästettävä muistoja, jotka ehkä eivät sitten kiinnostakaan ketään jälkeentulevaa. Heille sitten aikanaan jää pois heittämisen vaiva.
Mutta olenko minä se, joka heittää pois jo isoäidin säästämät, hänelle tärkeät muistot! Kirjeet, valokuvat, monen vuoden sukututkimuksen tulokset ym.
Varmaankin monen ikäihmisen ongelma.Samalaist inventaario ole määki pitänny. Kolmsata kirja hak Punane risti kirppikselles ja viäl jäi liianki kanss.Äänilevyi o vaikk mill mitall,lukumäärä en tiäd,mut ko koko ikäs o niit keränny. O oikke savikiakoist alkkate,mutt arvakkast mitä. Osti semmose vanhaaikkase levysoittime ja olen päiväkaussi kuulustellu niit levyijän ja tullu siihen tulokse,et ne ovakki ,musiikki parhammast pääst. Yllätysi kovast ja järjesti ne uudelles kunniapaikall. Niinki voi käyd täsä runssaudess.
- Makriina ek
Kirjoitin mietteeni Maalaismiehen aloitukseen lukematta muita viestejä. Sitten silmäilin nimimerkkejä ja huomasin kirjoittaneeni asiasta jo monta kertaa.
Kauhistuin.
Onko muistamattomuus nyt iskenyt niin etten muista kirjoittamisiani lainkaan! Unissaniko olen ne sepustanut. Kyllä tunsin tekstit omakseni kuitenkin. Sitten huokaisin helpotuksesta, kun älysin, että letka onkin vuoden vanha.
Onko viisasta poimia vanhoja aloituksia? Vuosi sitten olemme varmasti kaikki olleet samaa mieltä kuin nyt.
Monissa asioissa ainakin.
Hyvää jatkoa siivousvimmoille!- historia
on historiaa. Onhan täälläkin muutama, joka on jo ositain kiikku tuolivaiheessa jossa jo vaivutaan muistoihin. Valtaosa 70 ;sistäkin on vielä kuitenkin elämässä kiini. Toivottavaa olisikkin että nämä nuorena nukkuneet elävät kuolleet lukisivat nämä vahat ketjut arkistosa. Eivätkä nostelisi niitä uudelleen ylös. Kaikilla ei suinkaan ole tarvetta tähän perseen nuolemiseenkaan kuten tällä oscarolla.
- !!!!!!
Tulisipa hän vielä kirjoittamaan!
- kutsutaan kuorossa
meillä on niin luopumisen haikeus.
Tuollon mun kultani ain yhä tuolla
kuninkahan kyltaisen kartanon puolla
voi minun kultani oi omalintuni
mikset tule jo, mikset tuuuleee jooo.
- Reino´
Kevennys. :-))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP on vastuunkantaja, ja siksi suosituin kansan keskuudessa
Kiusaamiseenkin SDP puuttuu heti sellaisen tultua ilmi. Esimerkiksi persut lakaisevat nämä maton alle ja pahentavat site425841Persut on Suomen mamutuspuolue nro 1.
Heti ensimmäisenä persuvuonna 2015 maahantoivat Suomeen 35 tuhatta kunniavierastaan. Tuoreimpana persuvuonna 2025 pers714585Punavihreät puolueet haluavat Suomeen satoja tuhansia kehitysmaalaisia
SDP, vihreät ja vassarit haluavat nostaa esim. pakolaiskiintiötä todella paljon. Orpon hallituksen aikana maahanmuutto464352SDP:n johto pesi kätensä häirintäkohusta
"Suurimman oppositiopuolue SDP:n johto olisi todennäköisimmin halunnut vaieta puolueen ympärillä velloneen häirintäkohun564131SDP on selvästi paras valinta äänestyskopissa
Puolueella on arvomaailma kohdallaan, sillä on hyvä CV itsenäisen Suomen historiassa vastuunkantajana ja hyvinvointivalt913725Tytti Tuppurainen ollut aivan sekaisin viime päivinä
Pitäis varmaan tehdä huumetesti sille. "– SDP:n Tytti Tuppurainen väittää kirkkain silmin ja Antti Lindtman vierellään613245SDP:n selitykset ontuu pahasti - "On käsitelty heti, mutta kukaan ei tiedä"
Kokoomuslaiset pistää taas demareita nippuun. Tuppuraisen mukaan mukaan SDP:n useat ahdistelutapaukset on käsitelty het502433Oletko nainen turhautunut, kun en tule juttelemaan siellä?
Haluaisin tottakai tulla. Älä käsitä väärin. Ehkä ensi kerralla?352339Kähmijä puolueen kannatus romahtamassa
Erityisesti naiset ovat suuttuneet SDP:lle kertoo asiantuntijat422079En uskalla ees ajatella muru
Miten mulle ois käynyt näiden raskaiden vuosien aikana jos sua ei ois ollut 🥺😧❤️ Sä oot ollut mun henkisenä tukena iha131199