onko oltava vähintään kaksi poroa? Kuka tietää, kertoisiko minulle.
Viihtyykö poro yksin vai...
23
3061
Vastaukset
- pohjoisesta
Hei,
meillä on poroja. Sanoisin ehdottomasti että kaksi pitää olla. Yksinään poro sairastuu ikävään, se on laumaeläin. Liian varhain lemmikiksi otetulle porolle käy lisäksi samoin kuin hevosen ihmisen kanssa kasvaneelle varsalle: molemmista tulee liian "ihmismäisiä".
Makuasia sitten on hankkiiko naarasporoja(vaatimia) vai urosporoja. Urosporot on yleensä kuohittava jossakin vaiheessa ellei halua jälkikasvua. Kiima-aika eli rykkä voi olla myös hankala. Urosporosta saa kyllä hyvän ajokkaankin; kotiporona oleva tarvitsee vain hieman enemmän koulutusta kuin koira.Koulutusvaiheessa on tosin oltava tarkka. Porolla on hyvä muisti ja outo huumorintaju.
Mutta, poro on hyvä lemmikki allergisellekkin, koska se ei erityisesti välitä silittelystä. Vaatii kuitenkin tilaa ja monipuolista ravintoa. Ruokinta on monen kompastuskivi, koska poro on herkkämahainen.Tsemppiä.- nippe
Kiitos, tuo oli tosi hyödyllistä tietoa. Porot, joita on myytävänä ovat syntyneet toukokuussa -03. Joo, allergiaa juuri onkin meidän perheessä, tyttäremme on allerginen kissalle ja koiralle. Poron luonteestakin oli mielenkiintoista lukea.
terveisin "lantalainen" : ) - Nippe
että millainen ero on uroksella ja vaatimella? Onko uros aggressiivinen ihmistä kohtaan rykimä aikana? Jos on, niin onko sillä vaikutusta asiaan jos vaatimia ei ole lähettyvilläkään. Ajattelin vaan lähinnä sellaista tilannetta, että meillä olisi kaksi urosta. Entä tönivätkö kilpailevat urokset toisisiaan, jos ei ole vaatimia? Vielä yksi kysymys tähän litanjaan: Jos ei halua vasoja niin kannattaako kuohita ollenkaan. Onko se hankalaa?
kirjoittelemisiin! : ) - taru
Nippe kirjoitti:
että millainen ero on uroksella ja vaatimella? Onko uros aggressiivinen ihmistä kohtaan rykimä aikana? Jos on, niin onko sillä vaikutusta asiaan jos vaatimia ei ole lähettyvilläkään. Ajattelin vaan lähinnä sellaista tilannetta, että meillä olisi kaksi urosta. Entä tönivätkö kilpailevat urokset toisisiaan, jos ei ole vaatimia? Vielä yksi kysymys tähän litanjaan: Jos ei halua vasoja niin kannattaako kuohita ollenkaan. Onko se hankalaa?
kirjoittelemisiin! : )Älä laita kahta leikkaamatonta urosporoa samaan aitaukseen, siitä seuraa ongelmia. Luonnossa asia on toinen, kun heikompi pääsee pakenemaan vahvemman reviiriltä.
Leikatut urosporot kyllä tulevat toimeen keskenään.
Meillä on urosporo ei ole rykimäaikana ihmisille aggressiivinen, tosin on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja täysin kesy. Jos et vasoja halua, niin kyllä silloin kannattaa kuohita uros. - taru
taru kirjoitti:
Älä laita kahta leikkaamatonta urosporoa samaan aitaukseen, siitä seuraa ongelmia. Luonnossa asia on toinen, kun heikompi pääsee pakenemaan vahvemman reviiriltä.
Leikatut urosporot kyllä tulevat toimeen keskenään.
Meillä on urosporo ei ole rykimäaikana ihmisille aggressiivinen, tosin on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja täysin kesy. Jos et vasoja halua, niin kyllä silloin kannattaa kuohita uros.Niin jäi mainitsematta, että meillä on myös kaksi vaadinta.
Poroilla on 2aitausta, toinen on metsäaitaus kooltaan n.50mx50m ja toisessa aitauksessa on peltoa ja metsää koko n.80mx60m. Ensi kesänä rakennetaan vielä kolmas aitaus, niin tulee hyvä kierto. - Nippe
taru kirjoitti:
Älä laita kahta leikkaamatonta urosporoa samaan aitaukseen, siitä seuraa ongelmia. Luonnossa asia on toinen, kun heikompi pääsee pakenemaan vahvemman reviiriltä.
Leikatut urosporot kyllä tulevat toimeen keskenään.
Meillä on urosporo ei ole rykimäaikana ihmisille aggressiivinen, tosin on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja täysin kesy. Jos et vasoja halua, niin kyllä silloin kannattaa kuohita uros.hyvä tietää uroksista! Teillä onkin sitten hyvin järjestetyt aitaukset ensi kesänä... Meille tulee kaksi aitausta pihallamme olevaan metsään. (samaa kokoluokkaa kuin teillä.) Yksi asia vielä askarruttaa: Miten kannattaisi järjestää monipuolinen kasvien saanti kun peltoa ei meidän tonttiimme kuulu lainkaan? Kaikenlaiset luonnon kasvit kyllä rehottavat talon ympärillä kesäaikaan, mutta alkukesästä ne eivät ole vielä ehtineet kasvaa.
- taru
Nippe kirjoitti:
hyvä tietää uroksista! Teillä onkin sitten hyvin järjestetyt aitaukset ensi kesänä... Meille tulee kaksi aitausta pihallamme olevaan metsään. (samaa kokoluokkaa kuin teillä.) Yksi asia vielä askarruttaa: Miten kannattaisi järjestää monipuolinen kasvien saanti kun peltoa ei meidän tonttiimme kuulu lainkaan? Kaikenlaiset luonnon kasvit kyllä rehottavat talon ympärillä kesäaikaan, mutta alkukesästä ne eivät ole vielä ehtineet kasvaa.
No hyvä jos teette isot aitaukset. Mua raivostuttaa, kun jotkut pitävät poroja pienissä aitauksissa. Pahin oli yhdessä kotieläinpihassa, jossa 5 poroa oli n.10mx10m aitauksessa. Aitauksen pohja oli pelkkää mutaa.
Siinä ei kauaa mene, kun porot pistävät metsäaitauksen pohjan sileäksi.Meidän 3poroa tyhjensi tuon metsäaitauksen n.kuukaudessa. Sen takia mekin rakennamme vielä kolmannen aitauksen, että välillä ehtii toisten aitausten kasvit kasvaa.
Me niitetään pellolta poroille heinää ja metsästä kerätään niille varpuja ja puiden oksia.
Meille ainakin on sanottu, että kesällä porojen pitää saada mahdollisimman paljon tuoretta vihreää/heinää. Eli sinuna kyselisin naapureilta, kenen pellolta saisi käydä hakemassa heinää..
- saara
poro ei kyllä voi viettää täysin onnellista elämää ilman lajikumppania. samallahan niitä menee kaksi siinä missä yksikin. itsekkin olisin kiinnostunut poroista lemmikkeinä mutta kun niiden luonnollinen ravinto on jäkälä niin sitä voi olla vähän vaikeaa hankkia. mutta ehkä saan joskus resurssit siihenkin hommaan ja saan hankituksi pari poroa jos siihen tuntuu olevan mahdollisuuksia. onnea minunkin puolestani!
- Nippe
Kiitos sinullekin vastauksesta. Toivottavasti saat joskus mahdollisuuden porolemmikkeihin. Odotan malttamattomana milloin saan aitatarpeet ja kauniit porot omalle pihalle asustamaan. Asun Lappeenrannassa ja tääl ois suht lähellä vuoden ikäisiä urosporoja myytävänä.
- pohjoisesta
Niin. Kaksin aina kaunihimpi. Sen sijaan jäkälä-myytti on aika kaukana todellisuudesta. Poro käyttää ravinnokseen Suomen luonnossa yli kahtasataa kasvia. Normaaliin talviruokintaan käytämme nuorta heinää (ei saa olla korrettunutta), lehtikerppuja (koivu,paju), poron palikoita (melanssi kuluttaa hampaat), joskus kortteita. Jäkälää hyvin harvoin.
Etelämeren saarille, lähelle Antarktista on siirtoistutettu poroja. Näillä saarilla ei kasva jäkälää.Silti porot tulevat toimeen. Jäkälä-myytti elää ja voi hyvin, koska Suomessa on iso lauma (muuten toimettomia) tutkijoita, jotka sitten jauhavat tätä jäkälä-juttua. - Keiko
pohjoisesta kirjoitti:
Niin. Kaksin aina kaunihimpi. Sen sijaan jäkälä-myytti on aika kaukana todellisuudesta. Poro käyttää ravinnokseen Suomen luonnossa yli kahtasataa kasvia. Normaaliin talviruokintaan käytämme nuorta heinää (ei saa olla korrettunutta), lehtikerppuja (koivu,paju), poron palikoita (melanssi kuluttaa hampaat), joskus kortteita. Jäkälää hyvin harvoin.
Etelämeren saarille, lähelle Antarktista on siirtoistutettu poroja. Näillä saarilla ei kasva jäkälää.Silti porot tulevat toimeen. Jäkälä-myytti elää ja voi hyvin, koska Suomessa on iso lauma (muuten toimettomia) tutkijoita, jotka sitten jauhavat tätä jäkälä-juttua.tuosta jäkälä-tiedosta ;)
Lisäsi porohaaveita ainakin meidän huushollissa!!
Minkä ikäistä on nuori heinä, onko sille olemassa muuta kriteeriä kuin mainitsemasi??
Entäs poron palikat?? mitä ne ovat, mistä saa/ millä voi korvata??
Kiitoksia - pohjoisesta
Keiko kirjoitti:
tuosta jäkälä-tiedosta ;)
Lisäsi porohaaveita ainakin meidän huushollissa!!
Minkä ikäistä on nuori heinä, onko sille olemassa muuta kriteeriä kuin mainitsemasi??
Entäs poron palikat?? mitä ne ovat, mistä saa/ millä voi korvata??
KiitoksiaHei, heinä on nuorta silloin kun se ei ole vielä helimöinyt elikkä kukkinut. Hevonen vaatii myös pehmeän kuivan heinän. Lehmä tulee toimeen jo korrettuneella (siis heinän varsi kovenee, kun se tulee vanhemmaksi).Poron palikoita puolestaan saa varmaan etelässäkin tilattua maatalouskaupan kautta. On olemassa esim. "Poron elo"-rehu. Rehuja on monenlaisia, maatalouskaupat osaavat neuvoa mikä olisi sopiva. Jotkut käyttävät lisäksi/sijasta litistettyn kauran (taas hevosenkin käyttämää) ja melanssin seosta. Melanssin kanssa on oltava varovainen, koska se voi suurina annoksina kuluttaa hampaita ja aiheuttaa pötsivaivoja ( ja siihen voi taas auttaa ruokaöljy, mutta se on toinen asia). Nyt lähden pääsiäisen viettoon, mutta palannen taas ensi viikolla.
- nippe
pohjoisesta kirjoitti:
Niin. Kaksin aina kaunihimpi. Sen sijaan jäkälä-myytti on aika kaukana todellisuudesta. Poro käyttää ravinnokseen Suomen luonnossa yli kahtasataa kasvia. Normaaliin talviruokintaan käytämme nuorta heinää (ei saa olla korrettunutta), lehtikerppuja (koivu,paju), poron palikoita (melanssi kuluttaa hampaat), joskus kortteita. Jäkälää hyvin harvoin.
Etelämeren saarille, lähelle Antarktista on siirtoistutettu poroja. Näillä saarilla ei kasva jäkälää.Silti porot tulevat toimeen. Jäkälä-myytti elää ja voi hyvin, koska Suomessa on iso lauma (muuten toimettomia) tutkijoita, jotka sitten jauhavat tätä jäkälä-juttua.sanotaan, ettei jäkälä ole välttämätön porolle. Myöskin, ettei "jäkälää pitäisi edes syöttää pelkästään, koska poron typpitase tulee negatiiviseksi. Jäkälää syödessään poro joutuu kulutamaan kehonsa valkuais-ja mineraalivarastoja." Oppaan on kirjoittanut eläinlääketieteen tohtori Paavo Kurkela. Siinä on paljon tosi tarkkaa tietoa poroista. Ostin sen luettavaksi ajoissa, koska olen vihreä ensikertalainen,.Haluan jollakin tavoin valmentautua kahden poron kunnolliseen hoitoon. Haluan taata niille hyvät olot.Pitää tietty kysellä ohjeita henkilöltä,jolta olen niitä ostamassa. Tänään selvisi, että saamme aitatarpeet toukokuun alussa ja sitten vaan aidan tekoon. Ihmetelin kun miehenikin innostui asiasta niin, että haluaa porot perheenjäseniksemme. Hän onkin jo katsellut aitalinjaa pihallamme olevassa metsässä. Jee! Terveisiä Lappeenrannasta kaikille porojen ystäville!
- Keiko
pohjoisesta kirjoitti:
Hei, heinä on nuorta silloin kun se ei ole vielä helimöinyt elikkä kukkinut. Hevonen vaatii myös pehmeän kuivan heinän. Lehmä tulee toimeen jo korrettuneella (siis heinän varsi kovenee, kun se tulee vanhemmaksi).Poron palikoita puolestaan saa varmaan etelässäkin tilattua maatalouskaupan kautta. On olemassa esim. "Poron elo"-rehu. Rehuja on monenlaisia, maatalouskaupat osaavat neuvoa mikä olisi sopiva. Jotkut käyttävät lisäksi/sijasta litistettyn kauran (taas hevosenkin käyttämää) ja melanssin seosta. Melanssin kanssa on oltava varovainen, koska se voi suurina annoksina kuluttaa hampaita ja aiheuttaa pötsivaivoja ( ja siihen voi taas auttaa ruokaöljy, mutta se on toinen asia). Nyt lähden pääsiäisen viettoon, mutta palannen taas ensi viikolla.
vaikkakaan mulle ei sais koskaan antaa mitään vihjeitä minkään eläimen hoitoon, sillä seurauksena on harvinaisen usein se, että meiltä alkaa sitten löytyä taas uutta eläinryhmää... ;)
Poroja kyllä tekisi ihan oikeasti mieli... - Keiko
nippe kirjoitti:
sanotaan, ettei jäkälä ole välttämätön porolle. Myöskin, ettei "jäkälää pitäisi edes syöttää pelkästään, koska poron typpitase tulee negatiiviseksi. Jäkälää syödessään poro joutuu kulutamaan kehonsa valkuais-ja mineraalivarastoja." Oppaan on kirjoittanut eläinlääketieteen tohtori Paavo Kurkela. Siinä on paljon tosi tarkkaa tietoa poroista. Ostin sen luettavaksi ajoissa, koska olen vihreä ensikertalainen,.Haluan jollakin tavoin valmentautua kahden poron kunnolliseen hoitoon. Haluan taata niille hyvät olot.Pitää tietty kysellä ohjeita henkilöltä,jolta olen niitä ostamassa. Tänään selvisi, että saamme aitatarpeet toukokuun alussa ja sitten vaan aidan tekoon. Ihmetelin kun miehenikin innostui asiasta niin, että haluaa porot perheenjäseniksemme. Hän onkin jo katsellut aitalinjaa pihallamme olevassa metsässä. Jee! Terveisiä Lappeenrannasta kaikille porojen ystäville!
kirjavinkki oli hyvä. Jos todella joskus olen hankkimassa poroja, täytyy käydä kyseinen kirja ostamassa ;)
Parhaillaan vaan on eläinhankinnat jäissä, kun meillä valmistellaan tukihakemuksia 150 kutun kuttulalle. Jos se onnistuu, niin voi olla, että on hetken aikaa kädet täynnä työtä... ;) - Nippe
Keiko kirjoitti:
kirjavinkki oli hyvä. Jos todella joskus olen hankkimassa poroja, täytyy käydä kyseinen kirja ostamassa ;)
Parhaillaan vaan on eläinhankinnat jäissä, kun meillä valmistellaan tukihakemuksia 150 kutun kuttulalle. Jos se onnistuu, niin voi olla, että on hetken aikaa kädet täynnä työtä... ;)On varmasti töitä riittävästi. Siinä sitä jo riittää lypsämistä. On tehnyt kyllä vuohiakin mieli hankkia, mut mieheni ei jaksa enää rakentaa mitään eläinten asumuksia kun sai talomme ja hallin valmiiksi. (Rakentaa nimittäin myös palkkatyökseen.) Muunmuassa siksi päädyimme poroihin. On tietty myös allergiasyitä tähän ratkaisuun. Onnea hakemuksiin!
- Keiko
Nippe kirjoitti:
On varmasti töitä riittävästi. Siinä sitä jo riittää lypsämistä. On tehnyt kyllä vuohiakin mieli hankkia, mut mieheni ei jaksa enää rakentaa mitään eläinten asumuksia kun sai talomme ja hallin valmiiksi. (Rakentaa nimittäin myös palkkatyökseen.) Muunmuassa siksi päädyimme poroihin. On tietty myös allergiasyitä tähän ratkaisuun. Onnea hakemuksiin!
kiitoksia.
Meillä on kaikki "tilan" remontit edelleen kesken ja tulevat varmaan olemaankin seuraavat 10 vuotta, jonka jälkeen aloitetaan uusi kierros... ;)
Vuohet ovat todella mahtavia kavereita, eivätkä ne kovinkaan kummoisia rakennuksia tarvitse... katseleppa puuliiterin nurkkaa "sillä silmällä" ;) - poroihin höyrähtänyt :o)
Keiko kirjoitti:
kiitoksia.
Meillä on kaikki "tilan" remontit edelleen kesken ja tulevat varmaan olemaankin seuraavat 10 vuotta, jonka jälkeen aloitetaan uusi kierros... ;)
Vuohet ovat todella mahtavia kavereita, eivätkä ne kovinkaan kummoisia rakennuksia tarvitse... katseleppa puuliiterin nurkkaa "sillä silmällä" ;)Paljonko poro maksaa? Minkä ikäisenä poro kannattaa ottaa että tottuu hyvin tulevaan perheeseensä? Kauánko poro elää kotieläimenä tarha olosuhteissa?p.s kiinnostunut kaikesta faktasta..mm. nettiosoitteista yms
- pohjoisesta
poroihin höyrähtänyt :o) kirjoitti:
Paljonko poro maksaa? Minkä ikäisenä poro kannattaa ottaa että tottuu hyvin tulevaan perheeseensä? Kauánko poro elää kotieläimenä tarha olosuhteissa?p.s kiinnostunut kaikesta faktasta..mm. nettiosoitteista yms
Hinta määräytyy syksyisin usein karvakilon hinnan mukaan, koska siitosporoksi jätettäviä vasoja harva myy. Ensi syksyn hinnan tietäminen on nyt mahdotonta. Poron voi ostaa esim. erotusaidalta. Käy vierailemassa paliskuntain yhdistyksen sivuilla (paliskunnat.fi). Sieltä voit etsiä paliskuntien isäntien nimiä ja osoitteita, joilta voit kysyä syksyn erotuksista ja mahdollisista myyjistä. Kaikki eivät suinkaan halua myydä porojaan lemmikeiksi, koska pelkäävät olosuhteita ja yksinäisen poron syndroomaa. Poroja kannattaa ottaa aina kaksi!Lemmikiksi poron voi ottaa vasana, mutta mieluiten vasta marras- joulukuussa. Kaksivuotiaskin on hyvä ikä lemmikiksi.Tarhaeläimenä se voi elää jopa yli 15 vuotta, riippuen ravinnosta ja hoito-olosuhteista.
- Nippe
poroihin höyrähtänyt :o) kirjoitti:
Paljonko poro maksaa? Minkä ikäisenä poro kannattaa ottaa että tottuu hyvin tulevaan perheeseensä? Kauánko poro elää kotieläimenä tarha olosuhteissa?p.s kiinnostunut kaikesta faktasta..mm. nettiosoitteista yms
Minulle on luvattu poro hintaan 2000 mk täältä Etelä-suomesta. Kyseessä viimekesäiset urosvasat. kirjoitellaan.. nyt pitää jatkaa töitä...
- poroista kiinnostunu
Nostellaampa hieman tätä vanhaa ketjua taas esiin :)
Porokirjallisuudesta olisin kiinnostunut, löytyykö tällä hetkellä millaisia opuksia markkinoilta? - kysymyksiäny
Minäkin olen kiinnostunut poroista ihan kotipihan eläimenä. Jos kyseessä on laumaeläin, epäilen että kaksi poroa ei ihan riitä tekemään kummankaan oloa turvalliseksi. Montakohan niitä olisi suositeltu määrä hankkia?
Millainen sukupuolijakauma kannattaisi hankkia? Kaikki samaa sukupuolta vai vaatimia ja yksi hirvas? Pitäisikö hirvas "leikkauttaa"?
Entä voiko poroja pitää yhdessä isossa aidassa, jossa on metsäosa, jos niitä ruokkii sinne ympäri vuoden?- poroharrastaja
Poro on liikkuvainen eläin. Se vaatii isot aitaukset. Poron nopeus on jopa 60 km/h. Joten jo sen nopeuden vuoksi on oltava riittävästi tilaa. Poro spurttailee luontojaan n 30 km/h nopeuteen ihan itsekseen, tähän tarvitaan 30-50m vapaata tilaa.
Aitauksia mieluummin useita, joita kierrätetään. Poro polkee liikkumisensa vuoksi kasvillisuutta. Siksi poro tarvitsee erillisen oleskeluaitauksen. Maastoruokailuaitauksiin poro lasketaan 1-2 kertaa päivässä n. 1-3 tunniksi. Olen laskenut porojen tarvitsevan laajan maasto aitauksen n.10 ha/poro, jos porojen annetaan olla pitkiä aikoja yhdessä aitauksessa. Porot muutoin syövät ja polkevat kasvillisuutta liikaa ja aitaus muuttuu ajan myötä nurmipohjaiseksi. Poroja on myös ruokittava ostorehulla koko ajan. Luonnon laitumilla poronhoitoalueella porolla on tilaa n100ha/poro ja tällöinkin poroja osittain ruokitaan useita kuukausia.
Heitän tässä tämmöisen arvion (en ole kokeillut laaajassa mitassa ympärivuotisena). Aitauskierrätyksellä voisi 2 poroa tulla toimeen jopa2 ha tontilla, niin että metsäosa näyttäisi vielä jotenkuten metsältä vuosien jälkeenkin. Oleskeluosa on kyllä takuulla nurmikkoa. Esim 1000m2 oleskelu/ruokinta-aitaus ja loput n2000m2 aitauksia. Riippuu kuitenkin aina maastosta millaiset aitaukset muodostuvat.
Itsellä testattuna 4 poroa 1ha tontilla 5 aitauksisella systeemillä touko-kesäkuun ja voin sanoa että jäljet näkyy maastoaitauksissa ruohokasvuna ja multaantumisena. Etenkin varvusto on kovilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279