Vuorisaarnaa tarkastellen

Luen Matt 5. luvusta: Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. [5:1-12: Luuk. 6:20-23]
Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
"Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta." [Ps. 40:18; Jes. 57:15, 61:1, 66:2; Jaak. 2:5]
Mietin tässä Jeesuksen autuusjulistusta. Se oli osa Jeesuksen neuvoista ihmisille. Tarkastelen nyt tässä muutamia jakeita.

Luvussa mainitaan mm. hengessään köyhät ja murheelliset.

Mikä ihmisryhmä on ”hengessään köyhät”? Vastaus löytyy Jumalan sanasta. Psalmeista löytyy usein sanat ” Minä olen köyhä ja avuton”. Useimmin sanoja on Daavid, joka oli kuitenkin Israelin kuningas. Oliko hän köyhä? Ei kuninkaana ainakaan, mutta hengellisesti hän oli monesti köyhä. Hänen elämänsä ei aina mennyt Jumalan kanssa yksiin, joten silloin hän todella tunsi tarvitsevansa apua. Hän oli hengellisesti köyhä ja näin hänestä tuli myös Jumalan edessä avuton. Hänen piti pyytää apua ylhäältä.

Oletko ollut samassa tilassa Daavidin kanssa? Minä olen. Kun Jumala painaa syntisen maahan ja näyttää valtasuuruutensa, ainoa mahdollisuus ihmiselle on tuntea suuri avuttomuutensa hänen edessään. Silloin on myös avuton, joten ainoa mahdollisuus on huutaa Jumalaa avukseen. Kun olen ollut tässä tilassa, Jumala on tullut lähelle ja myös läheisimmäksi. Sillä hetkellä Hän oli läheisempi kuin kukaan ihmisistä ympärilläni olisi ollut. Silloin tunsin itseni kuin sylilapseksi, jonka Jumala nosti käsilleen ja hoiti siinä.

Köyhyys muuttui rikkaudeksi, avuttomuus Jumalan voimaksi, joka tuli minun voimakseni. Sain takaisin ihmisarvoni, minusta tuli kalliisti ostettu, verellä maksettu Jumalan ikioma lapsi, jollaisena saan kulkea elämäni loppuun asti. Tämän avuttomuuden hetken muistaessani, voin riippua Jumalassani kiinni. Voin turvata aina hänen apuunsa ja saan olla varma siitä jokaisena päivänäni.

Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. [Ps. 126:5; Jes. 61:2,3; Joh. 16:20; Ilm. 7:17]

Ketkä ovat murheellisia? Murhetta on monenlaatuista. Voimme suuresti murehtia rahaa ja muita aineellisia asioita tai terveyttämme, voimme surra kuoleman edessä, mielemme täyttää murhe, kun koemme toisten vastustusta tai pilkkaa. Ovatko nämä oikeita murehtimisen aiheita Jumalamme edessä?

Paavali kertoo oikeasta murehtimisesta ja sen seurauksista:
2. Kor. 7:10
Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.

Näemme, että Jumala odottaa, että me menemme itseemme, kun kohtaamme murheen. Onko Minulla oikeasti aihetta murheeseen? voimme kysyä. Murheemme voi olla itse tehtyä, se voi olla seurausta vääristä teoistamme tai valinnoistamme. Jumalan mielen mukainen murhe sen sijaan tulee syvemmältä. Se huomaa oman vajavuuden, syntisyyden ja voimattomuuden vastustaa kiusauksia. Se tuottaa hyvän tuloksen, parannuksen. Kuin tuhlaajapoika voimme mennä itseemme ja sanoa: Minun Isäni kodissa oli kaikki hyvin! Miksi olen tässä ja murehdin? Miksi en lähde Isän luo, jospa hän ottaisi minut vastaan uudelleen?

Ottaako Isä vastaan? Oi, siellä hän jo odottaa, hän katselee tielle, eikö lasta jo näy. Missä minun rakkaani viipyy? hän ajattelee. Tarvitsemme jo siinä apua, ennen kuin mielemme on niin kääntynyt, että voimme lähteä takaisin Isän luo. Jeesus ja Pyhä Henki kutsuvat meitä kenties kauankin, ja lopulta kuulemme tuon kutsun ja lähdemme. Kun olemme tehneet päätöksen, on helpompi kulkea eteenpäin. Vaikka tie on pölyinen ja vaikea, menemme eteenpäin kuin kuullen Isän kutsun. Erämaastamme me kuljemme Isän kotiin rakkaaseemme nojaten, Jeesukseemme nojaten. Hän tukee, vaikka emme eses sitä tiedä. Meitä odottaa ihana kotiinpaluu, vaikka emme vielä sitäkään tiedä.

Ehkä pelkäämme, mitä Isä sanoo, koska olemme monesti murehduttaneet hänenkin mielensä, olemme olleet tottelemattomia ja ahneitakin, olemme eläneet riettaasti ja haaskanneet Jumalamme meille antamia lahjoja. Mutta se lohduttaa, että Jeesus on meidän kanssamme, me uskallamme hänen kanssaan kulkea tämän parannukseen johtavan tien Jumalan luo. Siellä Isä onkin vastassa, ja meidät otetaan vastaan juhlien päävieraaksi. Sepä onkin vaikuttava kohtaaminen. Puhdistus kaikesta saastasta, uusi puhdas puku, kengät ja sormuskin vielä. Siinä me olemme kuin Josef vankilan jälkeen menossa faaraon luo. Ja mikä korotus onkaan tulossa. Saamme Jumalan lapsen nimen ja hänen valtakuntansa kansalaisuuden. Voisiko valtavampaa olla, kuin mitä usko Jumalaan ja paluu hänen luokseen merkitsee. Jumalan mielen mukainen murhe on tehnyt tehtävänsä, eikä meidän enää koskaan tarvitse olla murheellisia, koska tiedämme, että aina olemme Jumalan kädessä. Murhe ei meitä enää saavuta, sillä olemme tulleet Jumala luo.

Hyvää sapattia kaikille lukijoille. Tämä päivä on esimakua siitä, mikä on tulossa. Kiitos Herralle tästä päivästä ja sen tuomista Jumalan siunauksista. Jatkan toiste samaa lukua.