Kysymys lukijoille ja kriitikoille

Uskottavuus ja viihdyttävyys eivät sulje pois toisiaan, välttämättä. Totta kai jännityskirjallisuudessa toiminta on aina reaalimaailmaa vauhdikkaampaa ja rikokset todellisuutta dramaattisempia. Kirjassa rikokselle (yleensä murhalle) on aina myös jokin järjellinen motiivi. Jos motiivia ei ole, lukijat syyttävät kirjaa epäuskottavaksi vaikka todellisuudessa kunnon motiivia tappamiselle ei välttämättä löydetä.

On aika hauskaa, että me kyllä luemme sujuvasti amerikkalaisia vauhdikkaita rikostarinoita, joiden uskottavuus on usein aika matalalla, mutta jos samanlainen tarina olisi sijoitettuna Suomeen, me nauraisimme sen epäuskottavuudelle.

Tarinan ei varsinaisesti tarvitse olla realistinen ollakseen uskottava. Uskottavuuden voi luoda muilla keinoin. Uskottavuutta tuo jos mukana on jotain realismia. Esimerkiksi tapa, jolla kuvataan poliiseja ja lainkäyttöä. Jos suomalaisdekkarissa poliisi ryhtyisi lukemaan pidätetylle oikeuksia ja hakemaan tuomarilta kotietsintälupaa, niin uskottavuus olisi sen verran hukassa, että muutkin käänteet tuntuisivat korneilta. Jos tarinan puitteet, tapahtumapaikat, ihmiset ja ympäristö ovat uskottavia, silloin epärealistisempikin tarina voi tuntua riittävän uskottavalta.

Hyvänä esimerkkinä tästä on Stephen King. Hän sijoittaa yleensä yliluonnollisella tavalla epärealistiset tarinansa hänelle itselleen tuttuihin ympäristöihin ja kirjoittaa ihmisistä joidenkaltaisia itse tuntee. Jos hän ei tunne jotain, hän ottaa selvää. Esimerkiksi kirjoittaessaan romaania Buick 8 King haastatteli Pennsylvanian osavaltion poliiseja ja vietti pari iltaa partioauton takapenkillä jotta osasi kuvata Pennsylvanian osavaltion poliisilaitosta uskottavasti. Buick 8 on tarinana aika villi ja lennokas, mutta sen sitoo uskottavuuteen realistiset ykstyiskohdat elävästä elämästä.

Olen tullut siihen lopputulokseen elävää elämää ja sen tapahtumia seuratessani ja sitä itse eläessäni, että mitä uskomattominkin voi olla mahdollista. Ihmeellistä, mutta totta on usein enemmän kuin todellisuus. Siis mitä on uskottavuus? Mitä se on dekkarissa, jos elävän elämänkin uskottavuus on usein uskomatonta. Dekkarissa on hyvin paljon muitakin elementtejä kuin uskottavuus, minkä suhteen sitä arvioida. Proosakin on monesti satua. Ainakin niissä uskottavimmissakin vilahtaa usein termi vahvasti omaelämänkerrallinen. Mikä niissä tuolloin on siis sadun, värityksen ja todellisuuden suhde?