Blender 3d

Hei, olen ollut koko pienen ikäni kiinnostunut 3d-mallinnuksesta, erikoisefekteista ja animaatiosta.
Joskus nuorempana latasin laittomasti 3dsmaxin ja sitten vielä lightwaven. En saanut innostuttua kummastakaan erityisemmin ja haaveilt mallintajan urasta vähän hiipui. Rupesinkin piirtämään ja kuvankäsittelemään ja valokuvaamaan.

Tämä johtui oikeastaan siitä yksinkertaisesta syystä, että luulin olevani liian tyhmä 3d-mallintajaksi...

Latasin kuitenkin joskus n vuosi sitten blenderin ja hyvin nopeasti opein käyttämään sen mallinnustyökaluja.
Mielestäni ne ovat erittäin loogiset ja helppokäyttöiset.

Kuitenkin itseopiskelu the paljon energiaa ja haluaisinkin siksi mennä johonkin kurssille, mutta en tiedä missään suomessa 3d-mallinnukseen blenderillä keskittyviä kursseja, joka on tosi surullista johtuen siitä että kyseessä on ihan loistava ohjelma joka kehittyy todella nopeasti verrattuna moniin muihin, kaupallisiin ohjelmiin.

Eli tietääkö kukaan mitään? :)
62967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Parhaiten saat oppia käymällä läpi 3D tekniikkafoorumeita ym. saitteja. Esimerkiksi pelikehittäjien keskuudessa Mya vetää hyvin ja näissä aiheissa keskustelu teknisestikin hyvin korkealaatuista.

garagegames.com
3dgamestudio.com
nebula -device (en muista osoitetta)


Ostat jonkin 100 taalan peliengine lisenssin ja rupeet liikkuu piireissä niin kyllä oppia alkaa tulemaan :)

Koulusta et saa muuta kuin historiatunteja.. menee ala niin lujaa eteenpäin.

Äänestä
  • Osaisitko kertoa kuinka pystyn käyttämään extrude työkaluja? (Blender 2.61)
    Tai mistä voisin ladata blenderin aiemman version?

    Äänestä

Että Blender kun ei ole kaupallinen, eikä töissä käytettävä sovellus, ei sen käyttämistä varten kannata kenenkään kurssejakan järjestää. Opettajillekin kun jonkun pitäisi palkka maksaa. Kukaan ei maksa Blender. kursseista, koska mikään kaupallinen tms taho ei käytä sitä hyötysovelluksenaan.

Sinällään Blender on ihan hyvä sovellus. En juuri käytä 3-D juttuja mihinkään, mutta olen toki opiskellut kaikenlaista. AutoCadia ja 3DSMaxia, ihan oikeissa kouluissa. Blender on vähän vaatimattomampi kuin Max, muta sopii hyvin sitten aloittelevalle harrastajalle. Blender on varsin riisuttu animaation teossa Maxiin verrattuna, toki kaikilla ohjelmilla helppoja juttuja on helppo tehdä, mutta Blender ei anna työkaluja vaikeisiin kuin osittain. Hnakalammat jutut on kuitenkin tehtävä ammattiohjelmilla.

Äänestä
  • Niin no. Blender on lähinnä taideohjelma. Tarkoitan sillä sitä, että sitä ei ole suunniteltu niinkään mittatarkkaan työskentelyyn. (toki sitäkin on sillä tehty jonkun verran.)

    Lisäksi jos on joku firma, jonka tarkoitus on luoda jotakin 3d:lla, niin blender on loistava valinta siihen, koska kyseinen firma voi tuottaa itse oman mukautetun versionsa blenderistä ja tarvittavat työkalut.

    En tiedä sitten mitä tarkoitat noilla helpolla ja hankalilla jutuilla. Käytännössä olen nähnyt blenderillä tuotettuja täysin kaupallista vastaavia täysin photorealistisia rendereitä ja animaatioita, sekä jonkunlaista tuotesuunnittelua.

    Tässä esimerkiksi yks erittäin mielenkiintoinen tyyppi joka kävelee täysin vastavirtaan muiden kanssa ja tekee sen vielä tyylillä :)
    http://www.rab3d.com/index.html

    Blenderin internal renderöijä ei välttämättä oo paras keino tehdä photorealistisia kuvia, mutta se onnistuu myös sillä tarvittaessa. Ainakin se on sillä helpompaa, kun 3ds maxin internal renderöijällä.

    Avaruustyttö
    http://blenderartists.org/forum/attachment.php?attachmentid=52971&d=1223993930
    Pistooli
    http://blenderartists.org/forum/showthread.php?t=164370
    Mammutti
    http://blenderartists.org/forum/showthread.php?t=168926
    colibri
    http://blenderartists.org/forum/showthread.php?t=167184

    Lisäks käytettäessä jotakin renderöijää, joka jäljittelee valon kaikkia ominaisuuksia on blenderillä mahdollista tuottaa täysin realistisia kuvia. Tällasia renderöijiä on ilmaisella puolella esim luxrender ja yafray.

    Huonekaluja
    http://blenderartists.org/forum/showthread.php?t=168680

    sieniä, tääkin on tehty blenderillä ja kyseinen kuva tais muistaakseni voittaa jonkun kilpailun, en tosin muista tarkempia yksityiskohtia. Kuvasta on myös blender internal versio toisessa linkissä.
    http://www.luxrender.net/forum/gallery2.php?g2_itemId=2294
    http://blenderartists.org/forum/showthread.php?t=146402&page=2

    kruunu
    http://www.luxrender.net/forum/gallery2.php?g2_itemId=3535

    Noh, täysin realistiset fysiikkasimulaatiot tuskin ihan vähän ajan kuluessa tulee blenderin kohdalla ajankohtaiseksi, mut blender ei olekaan mikään cad-ohjelma.

    Mutta kuitenkin. Mun lähtökohdista ajatellen:

    Mitä ikinä ne sun mainitsemat "hankalammat jutut" on niin mä en todennäköisesti tuu tarvitsemaan näitä ominaisuuksia koskaan vaikka tekisin 3d-mallinnusta työkseni.

    Äänestä

  • No jaa, eipä ole ihan noinkaan.

    Kyllä Blenderistä löytyy työkaluja monenlaiseen käyttöön, vaikeisiinkin asioihin, se on nimenomaan enempi tekijästä kiinni.

    Tottakai on selvää, tietyissä asioissa maksulliset ohjelmat ovat pätevämpiä.

    Toisaalta, ei pidä unohtaa, ettei Blender ole alunpitäen kehitetty avoiemen lähdekoodin softaksi kuten Gimpit ja muut ihan nollasta. Alkujaan se on ollut suuren mediatalon sisäinen projekti, joka projektin hiipuessa on sitten ostettu ja laitettu Blender Foundationin alle, avoimella koodilla kehitettäväksi.

    Ohjelma kehittyy kovaa vauhtia, ja työkalut siinä ovat kyllä jo erittäin tehokaiita monenkinlaiseen käyttöön.

    Toki, ei se päivässä tai kahdessa asemaansa luo, niin kauan kuin Max ja vastaavat ovat allalla vallitsevia standardeja.

    Sekin on harhaluulo, että Blender tai Linux olisivat harrastelijoiden ajankuluksi kehittämää kukkua. Suuri osa näiden ohjelmistojen kehityksestä, rahoituksesta ja päivityksestä tulee nimenomaan yritysmaailmasta. Ei Linuxinkaan ydintä enää pienet kehittäjät juuri kovin suurella osuudella vie eteenpäin, vaan lähinnä ne jotka siitä haluavat kaupallisesti hyötyä.

    Uskon, että Blender tulee vielä aika tuntuvasti nostamaan arvostustaan alalla lähivuosina.

    Äänestä

voisiko joku kertoa kuinka voin tehdä susi animaation blenderillä esim.susi istuu/juoksee

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mallimies3 kirjoitti:

Hei, olen ollut koko pienen ikäni kiinnostunut 3d-mallinnuksesta, erikoisefekteista ja animaatiosta.
Joskus nuorempana latasin laittomasti 3dsmaxin ja sitten vielä lightwaven. En saanut innostuttua kummastakaan erityisemmin ja haaveilt mallintajan urasta vähän hiipui. Rupesinkin piirtämään ja kuvankäsittelemään ja valokuvaamaan.

Tämä johtui oikeastaan siitä yksinkertaisesta syystä, että luulin olevani liian tyhmä 3d-mallintajaksi...

Latasin kuitenkin joskus n vuosi sitten blenderin ja hyvin nopeasti opein käyttämään sen mallinnustyökaluja.
Mielestäni ne ovat erittäin loogiset ja helppokäyttöiset.

Kuitenkin itseopiskelu the paljon energiaa ja haluaisinkin siksi mennä johonkin kurssille, mutta en tiedä missään suomessa 3d-mallinnukseen blenderillä keskittyviä kursseja, joka on tosi surullista johtuen siitä että kyseessä on ihan loistava ohjelma joka kehittyy todella nopeasti verrattuna moniin muihin, kaupallisiin ohjelmiin.

Eli tietääkö kukaan mitään? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu