Johanna Sällström (Wallander)

Bodil Joensen

Hei kaikki...

Äitiini on tehnyt suuren vaikutuksen edesmennyt Wallander-elokuvien sarjan näyttelijä Johanna Sällström. Hän on pyytänyt minua etsimään infoa hänestä netistä, mutta materiaalia on hyvin niukalti.
Olisiko jotakuta taitavampaa/tietävämpää?

2

2546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rabbits83

      Hei!

      Murheellista kyllä, Johanna Sällström kuoli vuonna 2007. Hän teki itsemurhan kärsittyään pitkään vaikeasta masennuksesta. Johanna ehti Wallanderin lisäksi näytellä muun muassa elokuvassa Under Ytan, josta hänet myös palkittiin. Johanna oli kuollessaan 32-vuotias. Ilmeisen herkkä nuori nainen ja niin lahjakas. Surullista, että jäi yksin hädän hetkellä;(

      • Lahjakkaiden tragedi

        Herkän, kauniin ja lahjakkaan Johanna Sallströmin poismeno oli kyllä äärettömän traaginen asia. Netistä löytyi tietoa, jonka mukaan hän olisi ollut Tsunamin tapahtuma-aikaan paikalla ja kärsinyt tapahtuman jälkeen masennuksesta.

        Kolmisen vuotta sallströmin kuoleman jälkeen myös toinen Wallander(Indrivaren) näyttelijä Emil Forselius päätyi itsemurhaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      212
      7460
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      57
      2912
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      190
      2327
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1733
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      159
      1694
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      20
      1386
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      74
      1240
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1173
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      27
      1155
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1029
    Aihe