Voiko tästä helvetistä päästä koskaan?

midn

Syömishäiriöitä (anoreksia, bulimia) takana 10 vuotta. Kymmenen vuotta elämästäni heitettunä vedettynä viemäristä alas..

En voi käydä ulkona, en voi solmia sosiaalisia suhteita, en voi harrastaa seksiä. En voi nauttia elämästä.
Päivittäin itsemurha on ajatuksissani. Jokainen päivä on kamppailua ja samaa paskaa. "Pitää laihduttaa", "Olet läski", "Olet arvoton", "Et voi mennä ulos kun olet sellainen läski".

Mitä elämää tämä on? Joka toinen kuukausi kituutan ja sitten ahmin ja oksennan kunnes saan niskaotteen ja palaan alkuun.
En voi käydä missään, kaupassa käyntikin tuottaa vaikeuksia kun sisäinen monologini jyllää tauotta. Kaikki muka tuijottavat farkuista tursuavia läskejäni..

Tiedän mitä joku viisas tulee sanomaan. "Alat vaan syömään normaalisti ja terveellisesti". Joo kiitos Einstein. Miten voin syödä normaalisti? Kun riisissä on näin ja näin monta kaloria, ja kanakiusauksessa ainakin näin ja näin monta..
Ja kaiken lisäksi en kestä sitä tunnetta. Kun on syönyt normaalin ihmisen määritelmän mukaan hyvin eli itsensä kylläiseksi, iskee minulle paniikki. Vatsa muka turpoaa, olen sekunnin sadasosassa lihonut ainakin tuhat kiloa. Ja se kylläisyyden tunne. Jotkut normaalit siitä varmaan nauttivat ja pitävät tavoiteltavana. Mutta minä sekoan. En pysty elämään sen tunteen kanssa. Ja silloin kutsuu pytty.

Niin, mikä elämä se tämä on? Täyttä paskaa kaikki. Kyllä sen aidan tuolla puolen on pakko olla jotain parempaa.

90

5144

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xs

      voi kun tietäisin....
      itse en ainakaan ole, 7v takana, henkisesti en, paino nyt normi mut silti laihdutus mieles 24h
      ja pitikin mennä ostaa uus keittövaaka.... salaattikin, kurkku pitää punnita. *iso huokaus* että voi syödä

      • ISO-V

        Paras mita voi tehda helposti ja yksinkertaisesti, on se etta alat vain aktiivisesti unohtaa ja epahuomioida kaikki nuo asiat ja ajatukset, mitka liittyvat tautiin tai tukevat sita. Riskina on se etta lihot hieman, mutta parempi on etta elat nortmaalia elamaa hieman ylipainoisena, kuin se etta olet oikesti sairas. Mailmassa on myos paljon ihmisia joille pieni tai suurikaan ylipaino ei ole ongelma, jotkut jopa pitavat siita, eli ei sitakaan kannata murehtia. Voisi myos auttaa jos loytaisit jonkun toisen ihmisen kuka aidosti tukisi sinua ja tavoitteitasi. Linkissa paljon muun lisaksi asiaa joka auttaa ja voi auttaa sinuakin. http://mattiviikate.newsvine.com/

      • .
        ISO-V kirjoitti:

        Paras mita voi tehda helposti ja yksinkertaisesti, on se etta alat vain aktiivisesti unohtaa ja epahuomioida kaikki nuo asiat ja ajatukset, mitka liittyvat tautiin tai tukevat sita. Riskina on se etta lihot hieman, mutta parempi on etta elat nortmaalia elamaa hieman ylipainoisena, kuin se etta olet oikesti sairas. Mailmassa on myos paljon ihmisia joille pieni tai suurikaan ylipaino ei ole ongelma, jotkut jopa pitavat siita, eli ei sitakaan kannata murehtia. Voisi myos auttaa jos loytaisit jonkun toisen ihmisen kuka aidosti tukisi sinua ja tavoitteitasi. Linkissa paljon muun lisaksi asiaa joka auttaa ja voi auttaa sinuakin. http://mattiviikate.newsvine.com/

        TAPPAJA LÖYTYNYT!!!!
        Lukekaa loput:
        http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/

    • ikisyömish

      kuulostaa tutulle.. syödä pitäisi riitävästi ja terveellisesti muttei pysty.. ja pää mennyt sekaisin siitä miten 'kuuluisi' syödä ja mikä on terveellistä, aina tulee uutta tutkimusta mikä on hyväksi elimistölle ja 'miten tulisi' syödä.. yritä tässä nyt sitten syödä oikein... itsec en voi sietää täyttä oloa ja pidä enemmän tyhjästä olosta ja siksi elän ahmimis-paastoamis kierteessä.. syödä pitäisi paljon ja tietyin väliajoin koska kulutan hirveästi päivitääin työn ja urheilun puolesta mutten voi!! lämpimiä ruokia 'pelkään' ja en pysty niitä syömään..

    • janni.

      Mullakin on samantapainen ongelma, vaikken oksenna. Sä kuitenkin uskot, että aidan toisella puolella on parempaa. Ootko hakenut apua? Uskon, että kaikissa ihmisissä on jotain kaunista, oli ne minkä painoisia tahansa.

      • j

        Mullla takana 4 vuotta anoreksiaa, joka vuosi sitten muuttui ahmimiseksi. Ahmiminen on jokapäiväistä helvettiä. Mäkään en voi käydä ulkona enkä nähdä kavereita, koska olen "läski". Miten kauan tätä vielä kestää?

    • Tsemiä

      Moikka!
      Tuttu tunne..kamalaa miettiä mitä aina ostaisi/tekisi ruoaksi. Varsinkin kun asuu yksin ja on työtön nii ei ole muutakun aikaa miettiä. Haluisi syödä hyvää ja terveellistäkin. Tosin nyt olen vähän päässyt sen yli ja periaatteessa melkein mitä vain voisin syödä mutta nyt on ongelma miettiä mitä kun on nii paljon vaihtoehtoja. Saattaa mennä koko ylö mietties ja kaupas jopa 3h. Pelkään myös hiukan syömistä ähkyn olon takia vaikka muuten tykkäänkin syödä. Pystyn syömään herkkujakin ja joka pv syön mm.jäätelöä. Olen kärsinyt tätä 10w. Varmaan ainoa virhe mitä en ole ehnyt on oksentaminen. Muut likimain on koettu. Bmi tällä hetkellä 13. Olen 24vuotta ja niin kulunut elämä hukkaan. Silti jaksan vielä taistella ja huomenna menossa elämäni ensimmäsitä kertaa festareille. Se oli tosi vaikea päätös lähteä mutta onneksi eräs ja ainoa ystävä sai suostuteltua. Jännitää tosi paljon. Toivon kaikille taistelijoille voimia. uskokaa itseenne ja ihmeitä tapahtuu. Elämä voi muuttua;). Nyt vaan taistoon ja ensi kesänä olette terveitä:) uskokaa ja toimikaa niin ....

    • toivoton..

      itelläni ihan selvä BED, eli anoreksia ja bulimian sekoitus.. saatan kituuttaa pari viikkoa putkeen ja sit vkl ahmin itteni niin täyteen kun mahdollista. ja sit masentaa.. tulee huono oma-, ja itsetunto, ja rupeaa ahdistaa. tätä jatkunut jo viime syksystä, eli yli puoli vuotta. hoitoon pitäis päästä mut miten kallista se on? tietääkö kukaan pystyykö tästä, tai ylipäätään mistää syömishäiriöstä päästä yli ja parantua ilman ns. oikeaa hoitoa? eli siis ilman lääkäriä tai ammattiapua. vai onko se vaan ilmoittauduttava vastaanotolle..? mulla nyt menny ihan täysin käsistä tää homma. ennen pystyin kituuttaa ja olee nälissään, nyt pelkkää ahmimista ja karkin, pullan ja sipsien syöntiä joka päivä. ja masennus vaan syvenee.. oon huomannu et ajatukset pyörii vaan ja ainoastaan ruuan ympärillä. ja kaikki ruuat ja ruoka-aineet, mitä luokittelen epäterveellisiks, on ne ainoot mitkä kiinnostaa. eli kaikki pahimmat (sipsit, sokeri, pulla..) on just ne mitä ahmin eniten. siitä on nautinto melko kaukana. apua.

      • sh_opiskelija
      • Jo valmis sh
        sh_opiskelija kirjoitti:

        BED ei ole anoreksian ja bulimian sekoitus =DD Se on ylipainoisten ahmimishäiriö, jonka oireisiin kuuluu sairaalloinen ylipainoisuus, seurauksena ahmimisista, BED:issä ei oksenneta! Siinä vain ahmitaan. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00819 .. anoreksian ja bulimian sekoitus on bulimareksia..

        Hyvät sh:t ei viisastele. Jos olisit oikeella alalla niin ymmärtäisit olla viisastelematta tällaisessa asiassa. Itse anorektikoita töissäni seuranneena, en voi muuta sanoa kuin että tuosta viestistäsi ei ollut mitään hyötyä kenellekkään. Olisit ennemmin kertonut miten näistä ongelmista voisi mahdollisesti päästä eroon.

      • toinen tosikko

        Mullaki on ollu peedi! Se alkoi heti puolitoistavuotisen anoreksian jälkeen.
        Mun sairaus meni näin, että joka maanantai alkoi laihdutus, joka loppui aina keskiviikkoon, joka oli viikon askin päivä. Silloin ahmittiin ja ahminen jatkui sunnuntai-iltaan saakka (tämä ei tietenkään ollut sallittua, mutta homma vaan riistäytyi käsistä.

        Nyt kun olen alkanut kasvissyöjäksi on ahmiminen loppunut kuit itsestään! Paino ei ole vielä paljon pudonnut, mutta aloitan tiedollisen laihdutusen sitten syssymmällä, kun koulut alkaa, saan oman kämpän ja muu rutiini alkaa rullata.

      • catan

        Mistään syömishäiriöstä ei kyllä pysty itse parantumaan. Sulle on tullut vääristymä omaan minäkuvaan ja sitä ei pysty itse korjaamaan. On vuosien työ parantaa minäkuvaa ja silloinkaan se ei parane kokonaan.

      • sh_89
        Jo valmis sh kirjoitti:

        Hyvät sh:t ei viisastele. Jos olisit oikeella alalla niin ymmärtäisit olla viisastelematta tällaisessa asiassa. Itse anorektikoita töissäni seuranneena, en voi muuta sanoa kuin että tuosta viestistäsi ei ollut mitään hyötyä kenellekkään. Olisit ennemmin kertonut miten näistä ongelmista voisi mahdollisesti päästä eroon.

        No voivoi.. Nähdään sitten sairaalassa :-) Ei minulla ole vapaa-ajallani mitään velvotteita toimia kuin äiti teresa. Mielestäni viestini oli ihan asiallinen hymiöitä lukuunottamatta. "Hyvät", mielestäni hyvä sh mitatataan vain töissä, kaikilla on ykistyiselämä ihan btw..

    • scabbi

      mene psykologille, päässäsi on vikaa. Näin sen täytyy olla jos levy jää soimaan.

    • syö

      Moi,kannattaisi käydä lääkärillä juttelemassa ongelmasta,syömis häiriöön löytyy kyllä apua sieltä,ja sehän on nykykään niin yleistä että ei sitä kannata häpeillä. soita ja varaa aika sieltä,eiköhän siihen apua jostakin löydy,..

    • Rena~

      Voi, kun kuulostaa osittain niin tutulta.. Minä olen kärsinyt nyt reilun vuoden verran (vasta) syömishäiriöistä ja olen yrittänyt kaikkeni parantuakseni, mutta mikään ei tunnu auttavan. Aluksi se oli semmoista, että vähensin syömistäni, laihduin, kävin joka päivä salilla vaikkei voimatkaan olisivat riittäneet, sen lisäksi vielä joka toinen päivä hölkkäsin ja keskiviikkoisin kävin aerobickissä. BMI:ni oli tuolloin 15,5. Sitten hiljalleen syksyä kohti kuvioihin alkoi tulla päiviä, jolloin ahmin niin paljon makeaa, kun vatsa vaan veti - valehtelematta halkeamiseen saakka. Nämä eivät onneksi kestäneet kuin päivän tai pari ja sit sain taas elää peräti viikon vapaasti, kunnes ahmimiset jälleen koittivat. Ne kuintekin pahenivat joulun tienoilla ja lihoin 14 kg kolmessa kuukaudessa, aivan järkyttävää. Jätin opinnot kesken, lukittauduin omaan kotiini, en tavannut enää ketään, en puhunut juuri kellekään, en käynyt missään, itkin, valitin, säälin itseäni, ällösin itseäni, olin kamalan masentunut.. Kunnes sitten tämän vuoden toukokuussa sain laihdutettua nuo suurimmat kilot pois, vaikken koskaan ole ylipainon rajaa lähellä ollutkaan, mutta minulle kaikki on aina ylipainoa - painoin miten vähän tai paljon tahansa. Nyt tällä hetkellä painoni on jälleen nousussa, mutta yritän kaikin voimin saada sen laskuun. En kestä tätä.. Olo on niin kamala! Pelkään jopa menettäväni tyttöystäväni tämän takia.. Hän kyllä tietää laihdutus - ahmimis -kuvioistani, mutta kuitenkin.. Haluan näyttää hyvältä ja olla oma iloinen itseni, mutta kun tuo tuntuu olevan lähes mahdotonta tällä hetkellä.

      Ja niille tiedoksi, jotka saattavat tulla laukomaan ilkeyksiä; kyllä, käyn psykologilla sun muilla henkilöillä, joten "hae apua" - kommentit voitte jättää kokonaan pois, kiitos. Aloitin myös lääkityksen eilen, joten toivottavasti edes siitä olisi jonkinlaista apua..

      Jaksamisia teille kaikille, jotka kärsitte syömishäiriöstä! Toivotaan, että elämä jaksaa hymyillä meillekin..

    • nainen_30

      Minun toipumisprosessini alkoi siitä, kun myönsin ongelman ensin istelleni, sitten kerroin läheisilleni, ystävilleni ja työtovereilleni. Hakeuduin lääkäriin (psyk. päivystyspoliklinikka) ja sain sieltä lähetteen eteenpäin.

      Tärkein oivallus, minkä tuolla hoidossa koin (ja mistä parabeminen sitten lähti) oli se, että oma kehonkuvani oli vääristynyt syömishöiroiön myötä. Aluksi olin kärsinyt vain bulimiasta ja yrittänyt sen avulla laihduttaa. Kun paino oli lopulta alkanut pudota, tuo oli jäänyt ikäänkuin päälle ja laihdutin aina vaan lisää ja lisää ja rukkasin itselleni uusia ja uusia, entistä aljhaisempia painotavoitteita aina kun opääsin aikaisempaan tavoitteeseeni. Näin peilissä itsessäni aina jossain kotaa ylimääräistä, vaikka luut törröttivät rumasti.

      Toinen oivallus oli se, että ajattelin liikaa syömistä. Aloin tietoisesti opetella eroon siitä tavasta ja keskityin tekemään kaikkea muuta mitä mieleen tuli. Opin vähitellen uudelleen huomaamaan näläntunteen ja kuntelemaan sitä. Söin sitten kun tuli nälkä.

      Olen tnäkin päivänä hoikka, mutta en laiha. Sillaon tereellä tavalla. Olen tyytyväinen itseeni ja sinut kehoni kanssa. Minkään herkun napsiminen ei enää aiheuta morkkista (muistan silti ajan, joloin iski morkkis jostain olemattoman pienestä suunpalastakin).

      Suosittelen oikeasti hakeutumaan avun piiriin, sillä minulle se ainakin antoi paljon. Oikeastaan en tarvinnut kuin kunnon alkusysäyksen. Yksin ei vain kukaan jaksa. Kaikki työtoverinikin olivat silloin mukana tsemppaamassa ja kun pidin ruokapäiväkirjaa (hoidosta saadut paperit) kaikki olivat mukana ja mielenkinnolla täyttämässä niitä kanssani. Sen jälkeen kun olin "tullut kaapista" aloin saada hirmusti tukea kaikilta toipumiseeni. Kukaan ei painostanut tai tuominnut, eikä kukaan kyylännyt kävinkö joskus silloin tälläin oksentamassa.

      Itse asiassa oksentelu jatkui viel jonkin aikaa sen jälkeen, kun olin saavuttanut normaalipainon (lihonut). Se ei kuitenkaan ollut enää jokapäiväistä, eikä toistunut ainakaan moneen kertaan päivässä (pahimpina aikoina saatoin oksentaa yli 20 kertaa päivässä). Tuota tapahtui aina silloin tölläin, kun kpoin vielä morkkista joistain yksittäisistä herkutteluista. Tuo vain sitten vähitellen jäi ja harveni uosi vuodelta. En koskaan (vielä tänäkään pävänä) ole mitenkään kieltänyt sitä itseltäni. Jos vaikka nyt tekisi mieli mennä oksentamaan, sallisin sen itselleni. Näin ei kuitenkaan ole ja viimeisestä yksittäisestä oksentamisestakin taitaa olla jo useampi vuosi. En enää edes muista.

      Sellaisen neuvon sanoisin, että ei kannata kuitenkaan vaatia itseltään liikaa kertaheitolla, vaan koettaa eteenpäin pienin askelin. Kovin jyrkistä muutoksista ei välttämättä seuraa hyvää, koska niiden rikkomisista tulee tositositosi paha mieli, joka sitten tuo epäonnistumisenfiiliksen, joka pahentaa oloa ja johtaa sitten taas uudelleen tuohon kirteeseen.

      Voimia ja puhukaa! Puhukaa läheisillenne avoimesti, kyllä ihmiset ymmärtävät (jos jaksaa nähdä itse vaivaa asian selittämiseen) ja hakekaa apua :)

      • nainen_30

        Toivon todella, etten loukannut ketään. Luin vasta nyt mm. Renan tekstin (postatessani luin vain alkuperäisen). Avunhakemiskehoituksen tarkoitin niille, jotka eivät ole vielä avun piirissä.

        Mitä tulee muuten apuun, niin harmillista on, että sen taso riippuu hirveästi asuinpaikkakunnasta. Kaikilla paikkakunnilla ei ole syömishöiriöihin erikoistunutta psykologia saatavilla ja se on harmi. Psykologilla käyminen kuitenkin voi auttaa, vaikkei kuuluisikaan ko. pskan erikoisosaamiseen, sillä ongelma tuntuu olevan sidoksissa itsetuntoon (=itsensä tuntemiseen) ja itsensä hyväksymiseen.

        Psykologilta ei kannata sitten odottaa mitään ihmettä, sillä loppujen lopuksi se anti, mitä ammatti-ihmisen kanssa keskusteluista voi saada, on tuota taustatukea. Sitä, että on olemassa joku, jolle voi purkaa kaiken potematta siitä huonoa omatuntoa, koska se ihminen saa siitä palkan :) Psykologi (hyvä sellainen) myös tsemppaa ja osaa rakentavasti antaa toisenlaisia näkökulmia ja herätellä havaitsemaan asioita itsessä ja omassa käytöksessä = tutututtaa itseen. Se kovin työ on joka tapauksessa tehtävä itse, mutta se onnistuu kyllä pikkuhiljaa ja psykologin tsemppi voi sitä parhaimmillaan edesauttaa paljonkin. Jos on sellainen psykologi, josta tulee tunne, että tämä aidosti välittää ja haluaa auttaa, toipuminen helpottuu huomattavasti. Sitä jollain tapaa saa kipinää ja onnistumisenriemua aina kun tämä kehuu ja kertoo olevansa ylpeä :). Siloin tuntee olevansa oikealla tiellä ja se auttaa hyväksymään itsensä.

      • nainen_30
        nainen_30 kirjoitti:

        Toivon todella, etten loukannut ketään. Luin vasta nyt mm. Renan tekstin (postatessani luin vain alkuperäisen). Avunhakemiskehoituksen tarkoitin niille, jotka eivät ole vielä avun piirissä.

        Mitä tulee muuten apuun, niin harmillista on, että sen taso riippuu hirveästi asuinpaikkakunnasta. Kaikilla paikkakunnilla ei ole syömishöiriöihin erikoistunutta psykologia saatavilla ja se on harmi. Psykologilla käyminen kuitenkin voi auttaa, vaikkei kuuluisikaan ko. pskan erikoisosaamiseen, sillä ongelma tuntuu olevan sidoksissa itsetuntoon (=itsensä tuntemiseen) ja itsensä hyväksymiseen.

        Psykologilta ei kannata sitten odottaa mitään ihmettä, sillä loppujen lopuksi se anti, mitä ammatti-ihmisen kanssa keskusteluista voi saada, on tuota taustatukea. Sitä, että on olemassa joku, jolle voi purkaa kaiken potematta siitä huonoa omatuntoa, koska se ihminen saa siitä palkan :) Psykologi (hyvä sellainen) myös tsemppaa ja osaa rakentavasti antaa toisenlaisia näkökulmia ja herätellä havaitsemaan asioita itsessä ja omassa käytöksessä = tutututtaa itseen. Se kovin työ on joka tapauksessa tehtävä itse, mutta se onnistuu kyllä pikkuhiljaa ja psykologin tsemppi voi sitä parhaimmillaan edesauttaa paljonkin. Jos on sellainen psykologi, josta tulee tunne, että tämä aidosti välittää ja haluaa auttaa, toipuminen helpottuu huomattavasti. Sitä jollain tapaa saa kipinää ja onnistumisenriemua aina kun tämä kehuu ja kertoo olevansa ylpeä :). Siloin tuntee olevansa oikealla tiellä ja se auttaa hyväksymään itsensä.

        Joku kyseli hoidon hintavuudesta, niin julkisen kautta kun hakeutuu, ei maksa mitään :) Vain lähete täytyy saada ja sen voi saada hakeutumalla joko psykiatrian päivystykseen, tai omalääkärille terveyskeskukseen/terveysasemalle. Lähetteen hakemiskäyntiin suosittelen (omakohtaisesta kokemuksesta), että kannattaa ottaa joku läheinen ihminen (esim. vanhempi tai sisarus tai muu) mukaan ikänkuin cakuttamaan lääkäriä siitä, että ongelma on paha. Minä en tiedä olisinko onnistunut saamaan aikanaan lähetteen syömishöiriöpoliklinikalle, erityisavunpiiriin, jollei äitini olisi ollt mukanani VAATIMASSA minulle apua.

    • haukku paukku

      kerron jotain kun itselläni on ollut vastaavanlaisia ongelmia, ja monessa tapauksessa kerrotaan vatsanturpoamisesta..

      Jos vatsa turpoaa siellä ei ole asiat kohdallaan, ravinnon imeytyminen on kehnoa, ja silloin on kova nälkä.
      Tuossa tilanteessa kun vielä yritää olla syömättä niin kauan kun voi, niin varmasti alkaa ahmia kun enää ei voi olla ilman ruokaa. Ehkä suömisen loppu päässä tajuaa, kun on vähän rauhoittunut, pureskellakin ravintonsa, jaa saa edes jonkin verran ravintoa itselleen. Ovat tutkineet että jos ruokaa ei pureskele tarpeeksi ja tuota mukaan jo suussa syljestä myodostuvia ruuansulatus_entsyymeitä , niin ruoka hajoaa vasta peräsuolessa hajottaja bakteerien ravinnoksi ja keho itse jää vähälle ravinnolle. Ja kun tuli ahmittua niin vatsa myös turpoaa vain senkin johdosta. Toinen seikka mitä tehdään siinä tilanteessa kun yritään olla syömättä on melko yleistä, kun on väsynyt, on pakko saada jostain tarmoa tai energiaa, monesti se on kahvi ja sokeria.. runsas kahvin juominen tyhjään mahaan aiheuttaa vatsan ja suoliston ärsytystä, limakalvojen tulehdusta, ja kierre pahenee. Ruuansulatus voi huonosti, turvottaa ja väsyttää. Tälläisessa tapauksessa on siis hyvä antaa suolen rauhoittua, ja olla syömättä jonkin aikaa, miltä itsestä tuntuu ja sitten lisätä ruokavalioon sellaisia mahaystävällisiä tuotteita jotka ei turvota, ja muistaa pureskella hyvin.
      Kotitekoiset keittoruuat eivät ainakaan sisällä mahaa ärsyttäviä lisäaineita, mausteita.. yms.
      Tässä siis yksi pointti asiaan liittyen, syitä on varmasti monia muitakin.

      • ongelman ytimeen

        Itselläni OLI syömishäiriö, joka alkoi 15-vuotiaana. Tiedän mitä se on ja näköjään tekin tiedätte.
        Minua auttoi Raamattu; siellä kerrottiin, että Jumala rakastaa jokaista ihmistä (eli siis myös minua). Ja vaikka me ollaan rikottu Häntä vastaan, Hän antoi ainoan poikansa kuolla, jotta me (eli myös sinä, kanssakeskustelija) pelastuisimme pahasta.

        On olemassa myös sielunvihollinen; se yrittää tehdä meille vain pahaa. Sen tyypillinen valhe on: olet huono, tuhoa itsesi. Raamatussa kerrotaan, kuinka sielunvihollinen on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan ihmisiä, Jumalan luomia.

        Mieti vaikka Eevaa kielletyn puun edessä: "Ota tästä kaunis hedelmä: tulet tosi viisaaksi!" sanoi käärme. Eeva otti ja joutui syyllisyyden vangiksi.

        Sielunvihollinen voi yrittää sulle samaa just tänään; "Lakkaa syömästä, niin tulet tosi kauniiksi ja saat rakkautta." ...Mutta... Koska sen tarkoitus on tuhota, niin sen juonen takana on vain yksi päämäärä: Tuhota sinut! (Anteeksi rakas lukija, tämä on totuus. Olet vaikeassa tilanteessa, mutta sua ei tarvi sattua enää kauan.)

        On olemassa vapautus; Jeesuksen, Jumalan ainoan pojan veri on vuodatettu, jotta olisi tehty yksi täydellinen teko, jota ei sielunvihollinenkaan voinut estää. Jeesus itse kuoli sinun ja minun puolesta, että saisimme synnit anteeksi. Ja vapautuisimme siitä inhottavasta tunteesta yrittää omilla teoilla saavuttaa rakkautta. Jumala rakastaa sinua.

        Nyt olen normaalipainoinen, syön normaalisti. Olen onnellisesti naimisissa, saan rakkautta ja koen olevani puolisoni silmissä maailman kaunein nainen.

      • taippuumuttaeikatkea
        ongelman ytimeen kirjoitti:

        Itselläni OLI syömishäiriö, joka alkoi 15-vuotiaana. Tiedän mitä se on ja näköjään tekin tiedätte.
        Minua auttoi Raamattu; siellä kerrottiin, että Jumala rakastaa jokaista ihmistä (eli siis myös minua). Ja vaikka me ollaan rikottu Häntä vastaan, Hän antoi ainoan poikansa kuolla, jotta me (eli myös sinä, kanssakeskustelija) pelastuisimme pahasta.

        On olemassa myös sielunvihollinen; se yrittää tehdä meille vain pahaa. Sen tyypillinen valhe on: olet huono, tuhoa itsesi. Raamatussa kerrotaan, kuinka sielunvihollinen on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan ihmisiä, Jumalan luomia.

        Mieti vaikka Eevaa kielletyn puun edessä: "Ota tästä kaunis hedelmä: tulet tosi viisaaksi!" sanoi käärme. Eeva otti ja joutui syyllisyyden vangiksi.

        Sielunvihollinen voi yrittää sulle samaa just tänään; "Lakkaa syömästä, niin tulet tosi kauniiksi ja saat rakkautta." ...Mutta... Koska sen tarkoitus on tuhota, niin sen juonen takana on vain yksi päämäärä: Tuhota sinut! (Anteeksi rakas lukija, tämä on totuus. Olet vaikeassa tilanteessa, mutta sua ei tarvi sattua enää kauan.)

        On olemassa vapautus; Jeesuksen, Jumalan ainoan pojan veri on vuodatettu, jotta olisi tehty yksi täydellinen teko, jota ei sielunvihollinenkaan voinut estää. Jeesus itse kuoli sinun ja minun puolesta, että saisimme synnit anteeksi. Ja vapautuisimme siitä inhottavasta tunteesta yrittää omilla teoilla saavuttaa rakkautta. Jumala rakastaa sinua.

        Nyt olen normaalipainoinen, syön normaalisti. Olen onnellisesti naimisissa, saan rakkautta ja koen olevani puolisoni silmissä maailman kaunein nainen.

        Olisiko sinulla jokunen sana paastoamiseenkin?

        Olisiko sinulla myös jokunen sana niin monen kertomaan hyväksi todettuun suoliston
        huuhteluun ja samanaikaiseen paastoon?

        Minulla olisi paljon hyvää kerrottavaa noista aiheista, sitä on internet täynnä kun vain hakee.

        Jopa raamattusikin puoltaa paastoa ja kieltää mässäämisen.

        Tuossa anoreksiassakaan tai bulimiassa kyse ei ole kokonaan syömättömyydestä vaan syömishäiriöstä.

        Nyt kun joku kertoo yhden pointin asiaan joka on täysin faktaa niin sinä vastaat siihen omaperäisellä
        uskonnollasi , ja yrität kertoa että ei saa olla ollenkaan syömättä, ja vetoat sen olevan raamatusta peräisin. Lue raamattusi uudelleen ja kerro mitä Jeesus teki autimaassa, ja kerro mitä raamattu opettaa paastosta.

    • Pylypyllerö

      Yhtään väheksymättä sairauttasi haluaisin kertoa, etteivät normaalit ihmiset tuijota kenenkään läskejä. Mikäli ihminen ei saa silmiään irti jonkun jenkkakahvoista on avun tarpeessa tuijottaja, ei suinkaan ihminen jenkkakahvoineen. Ei kannata rakentaa omaa onneaan muiden mielipiteille. Minä ainakin uskon, että mieheni rakastaisi minua olin sitten lihava tai laiha, niin minäkin rakastaisin häntä. Voihan ulkonäkö tuhoutua pysyvästikin, vaikka onnettomuudessa ja siitäkin on vaan selviydyttävä. Siinä jos jossain rakkaus ja itsetunto mitataan. Luulisi maailmassa olevan isompiakin ongelmia kuin riisinjyvän kalorimäärä, esim. se ettei kaikille riitä edes riisiä. En ymmärrä tätä sairautta, sori vaan.

      • nainen_30

        Olet ihan oikeassa siinä, etteivät normaalit ihmiset tuijota kenenkään jenkkiksiä ja tuijottajilla on ongelma, MUTTA kun et ymmärrä tätä sairautta (ei sitä oikeastaan ymmärrä edes sen sairastunut, saai sitä sairastava), niin miksi sinun tarvitsi tulla kertomaan mielipiteesi?

        Minun kokemukseni mukaan se lähtee itsetunnosta ja itsensä yväksymisestä, joihin sinäkin viittaat. Huonosta itsetunnosta ja itsearvostuksen puutteesta meillä kaikilla ihmisillä on kokemusta (ihan varmasti sinullakin on joskus ollut sellainen hetki elämässäsi). Toisilla se johtaa sitten syömishäiriöön ja se on ihan oikeasti todella orjuuttavaa ja yhtä helvettiä.

        Syömishöiriöt ovat sitäpaitsi yelisempiä nuorilla, jotka vasta rakentavat omaa minäkuvaansa. Et voi odottaa nuorten (päättelen tekstistäsi, ettet ole ainakaan enää parikmppinen saati alle) olevan "valmiita" ja oivaltaneen asioita, joita sinä olet oivaltanut (joko kantapään kautta, tai helpommin). Minä ainakin koen, että olen jollain tasolla etsinyt itseäni aina 25 vuotiaaksi ja olen vasta sen jälkeen alkanut tietää kuka olen ja kuka haluan olla ja oppinut sinuiksi itseni kanssa. Nuorena on hirveän herkkä ja haavoittuva ja hakee muiden hyväksyntää ja se on ihan normaalia ja kuuluu tuohon ikään!!! Kaikille vain ei tule syömishöiriötä siinä niiden paineiden alla, vaan toisilla se purkautuu eritavoin!

      • haukku paukku

        Sehän monella juuri onkin ongelma kun kukaan ei katso. Ei ole ihailun kohde. Käännetään nopeasti pää muualle. Mutta onhan niitä sellaisiakin jotka etsivät vain vikoja, ja töllää niitä. Luulisi kuitenkin että niitä vähemmän. Monenlaista mieltä löytyy joka bussiin. Kuka tykkää mistäkin?

        On järkevää ajatella itse, eikä ajatella mitä muut ajattelee, kun et koskaan sitä tiedä jos sitä et joltain kysy, ja vaikka kysytkin niin se voi valehdella. Jännää.

      • Pylypyllerö
        nainen_30 kirjoitti:

        Olet ihan oikeassa siinä, etteivät normaalit ihmiset tuijota kenenkään jenkkiksiä ja tuijottajilla on ongelma, MUTTA kun et ymmärrä tätä sairautta (ei sitä oikeastaan ymmärrä edes sen sairastunut, saai sitä sairastava), niin miksi sinun tarvitsi tulla kertomaan mielipiteesi?

        Minun kokemukseni mukaan se lähtee itsetunnosta ja itsensä yväksymisestä, joihin sinäkin viittaat. Huonosta itsetunnosta ja itsearvostuksen puutteesta meillä kaikilla ihmisillä on kokemusta (ihan varmasti sinullakin on joskus ollut sellainen hetki elämässäsi). Toisilla se johtaa sitten syömishäiriöön ja se on ihan oikeasti todella orjuuttavaa ja yhtä helvettiä.

        Syömishöiriöt ovat sitäpaitsi yelisempiä nuorilla, jotka vasta rakentavat omaa minäkuvaansa. Et voi odottaa nuorten (päättelen tekstistäsi, ettet ole ainakaan enää parikmppinen saati alle) olevan "valmiita" ja oivaltaneen asioita, joita sinä olet oivaltanut (joko kantapään kautta, tai helpommin). Minä ainakin koen, että olen jollain tasolla etsinyt itseäni aina 25 vuotiaaksi ja olen vasta sen jälkeen alkanut tietää kuka olen ja kuka haluan olla ja oppinut sinuiksi itseni kanssa. Nuorena on hirveän herkkä ja haavoittuva ja hakee muiden hyväksyntää ja se on ihan normaalia ja kuuluu tuohon ikään!!! Kaikille vain ei tule syömishöiriötä siinä niiden paineiden alla, vaan toisilla se purkautuu eritavoin!

        Luulin että nämä keskustelut on avoimia kaikille mielipiteille, mutta jos ei ole niin jatkakaan voivottelua!

      • tanakka normaali

        Lohduttaakohan että suurin osa AIKUISISTA naisista miettii koko ajan mitä suuhunsa pistävät. Jos aikoo pysyä hoikkana (esim. 160 cm ja 54-55 kg) siinä ei pysy, jos ei välillä pidä nälkäpäiviä. Itse pysyttelin 15 vuotta ja laihdutin aina syömättömyydellä ja liikunnalla kahden viikon välein 1-2 kg pois, eli kaikki mikä nousi, vaikka söin ihan tavallista terveellistä ruokaa ja liikuin paljon. Ruokahalu vain oli niin hyvä. Siis mietin ruokaa melkein kaiken aikaa, hyvin harvoin oksensin niin että tilanteeni ei ehkä ollut noin paha kuin kirjoitusten aloittajien, mutta syyllisyyttä oli melkein joka aterian jälkeen.

        Sitten elämään tuli mielenkiintoisia asioita; mieluisia porukkakeskeisiä harrastuksia ja opiskeluja ja painontarkkailu jäi vähän vähemmälle. Paino nousi 59 kiloon, hyväksyn asian "pitkin hampain". Mutta kyllä on terve ja vanva olo. Nyt yritän etten päästäisi koskaan 60 kilon yli, niin etten kokonaan ole huolta jättänyt. Mutta "kaikki" urheilevat kanssaihmiseni taiteilevat painon kanssa koko ajan. He eivät vaan miellä sitä sairaudeksi, vaikka varmaan kärsivät asiasta. On hyvin harvoja, jotka voivat syödä mitä vaan lihomatta.

        Niin että ainakaan ette ole yksin. Toivon että löydätte pikaisesti jotain muuta ajateltavaa.

      • muuttumisleikki
        tanakka normaali kirjoitti:

        Lohduttaakohan että suurin osa AIKUISISTA naisista miettii koko ajan mitä suuhunsa pistävät. Jos aikoo pysyä hoikkana (esim. 160 cm ja 54-55 kg) siinä ei pysy, jos ei välillä pidä nälkäpäiviä. Itse pysyttelin 15 vuotta ja laihdutin aina syömättömyydellä ja liikunnalla kahden viikon välein 1-2 kg pois, eli kaikki mikä nousi, vaikka söin ihan tavallista terveellistä ruokaa ja liikuin paljon. Ruokahalu vain oli niin hyvä. Siis mietin ruokaa melkein kaiken aikaa, hyvin harvoin oksensin niin että tilanteeni ei ehkä ollut noin paha kuin kirjoitusten aloittajien, mutta syyllisyyttä oli melkein joka aterian jälkeen.

        Sitten elämään tuli mielenkiintoisia asioita; mieluisia porukkakeskeisiä harrastuksia ja opiskeluja ja painontarkkailu jäi vähän vähemmälle. Paino nousi 59 kiloon, hyväksyn asian "pitkin hampain". Mutta kyllä on terve ja vanva olo. Nyt yritän etten päästäisi koskaan 60 kilon yli, niin etten kokonaan ole huolta jättänyt. Mutta "kaikki" urheilevat kanssaihmiseni taiteilevat painon kanssa koko ajan. He eivät vaan miellä sitä sairaudeksi, vaikka varmaan kärsivät asiasta. On hyvin harvoja, jotka voivat syödä mitä vaan lihomatta.

        Niin että ainakaan ette ole yksin. Toivon että löydätte pikaisesti jotain muuta ajateltavaa.

        Mistä sinä tiedät mitä suurin osa Aikuisista naisista mettii?
        Ja heti perään kerrot miten itse muutuit ja et enää mietikkään.
        Kaikki muut ovat jääneet samaan tilaan kuin missä itse olit, niinkö?
        Tai menevät siihen tilaan, ajatellappa.

        Tiedän monia aikuisia naisia jotka miettivät vain miltä ruoka maistuu, välittämättä paljonko painoa on.
        Aivan sekalaisessa tuttavapiirissä vain pelkästään. Siitä on tosi vaikeaa vetää jotain yleistystä. En yrittäisikään.

        Turha yleistää asioita musta tuntuu -filosofialla.
        Vaikka meilllä olisi tilastotietoa, sekään ei olisi faktaa, vaan vain niiden ihmisten sen hetkinen tietämys, kun tilastoa on tehty. Jolla ei voida mitenkään osoittaa; muiden ei tutkittujen tietoja.

    • Klaara123

      Itse olen kärsinyt syömishäiriöistä jo kohta 3 vuotta ja tiedän todella miltä sinusta tuntuu. Oma ajatusmaailmani on sellaista ailahtelevaa painon ja syömisen suhteen välillä on huonoja ja välillä hyviä päiviä. Mutta, vaikka tämän taudin takia on tullut kärsittyäkin aika paljon niin itsemurha ei ole käynyt mielessä kertaakaan. Suomeksi siis ,ketä se hyödyttää jos menet ja pomppaat vaikka talon katolta?
      Ota itseäsi niskasta kiinni ja soita lähimmälle ravitsemusterapeutille. Se todella auttaa ja siinä ei ole mitään hävettävää, päinvastoin.Itse olen käynyt sairauden alkutekijöistä asti kahden eri terapeutin juttusilla ja täytyy sanoa että ilman heitä en olisi välttämättä tässä kirjoittamassa tätä viestiä.

      Tsemppiä ja jaksamista ; )

    • 9

      Huono syönti aiheuttaa pahaa oloa ja flippailua päässä. "Hyvä ruoka, parempi mieli." on niin totta. Aloitappa pikuuhiljaa tutustumaan terveellisen ruokavalion saloihin, tällä tavalla saat nuppisikin pikkuhiljaa kuntoon. Mitä kauemmin näännytät itseäsi sitä kauemmin kroppasi kärsii. Se aiheuttaa kaikenlaisia ennenaikaisia vanhenemisen oireita. Luurangonlaihat ihmiset ovat kaikkein kamalipia näkyjä kapunkikuvassa. Haluatko "rupsahtaa" ennen aikojasi? Sinulla on vielä mahdollisuus vaikuttaa siihen ettei näin käy.
      Hanki myös ammattiauttajalta keskusteluapua tukemaan paranemisprosessia.

      • AMO80

        Sinulle " syö itsesi terveeksi". Ai jumalauta pistää vihaksi tollanen paskanjauhanta. Kuten jo aloittaja itsekkin asian ilmaisee, ei ole kyse siitä etteikö itse tietäisi mikä on terveellistä ja mikä ei! Helekkarin tampio perkele. Samalla tavallako lähdet alkoholistiakin "auttamaan", toteamalla että alkoholi ei ole hyväksi, pistää rupsahtamaan ennen aikojaan, joten lopeta hyvä ihminen ajoissa? Äly hoi älä jätä? Syömishäiriö on sairaus, mutta se ei tee ihmisestä idioottia.

        Itse olen ollut syömishäiriöinen n. 5 vuotiaasta, jolloin olin elämäni ensimmäisellä "laihdutuskuurilla" kun lopetin maidon juonnin. 9 vuotiaana alkoi bulimia. 13 vuotiaasta bulimian ja syömättömyyden yhdistelmä. Poikkeuksellisesti tosin, minulla tämä meni täysin sykleissä, koska välillä myös söin "normaalisti". Pelkäsin kuollakseni sitä, että jäisin kiinni.

        Suhteeni ruokaan ja omaan ulkonäköön/painoon on aina ollut täysin viturallaan. Ja olen sen tiedostanut myös itse. Itse sain kuitenkin apua terapiasta jossa kävin yli 2 vuotta, käsitellen myös muita elämänalueita ja asioita, jotka suureksi osaksi taas olivat itse syypäänä syömishäiriöön.

        Nyt 29 vuotiaana olen elämäni ensimmäistä kertaa tasapainossa itseni ja ulkokuoreni kanssa. Tosin helppoa ei ole vieläkään, koska vaikka oksentaminen ja itsensä nälässä pitäminen loppuikin, tilalle tuli tämä ahmimisongelma. Söin mitä tahansa ja kuinka paljo tahansa täyttääkseni sitä tyhjiötä mitä minussa oli... Suurin haaste tässä vaiheessa on tosiaankin se, että kykenen laihduttamaan ja ylipäätään elämään terveellisesti. Kuinka helppoa se olisikaan kun tietää, että olemalla syömättä paino tippuisi sen 20kg vajaassa 2kuukaudessa...

        Tahtojen taistelua tämä on, ja varmasti osana elämää aina loppuun asti. Mutta silti olen onnellisempi kuin koskaan, koska kykenen aidosti sanomaan, että rakastan itseäni juuri tällaisena kuin olen myös pulskana. Ärsyttääkö katsoa peilistä? Totta hitossa. Onko päiviä jolloin suorastaan ällöttää? Aivan taatusti. Mutta hyväksynkö itseni kuitenkin tällaisena kuin olen? Kyllä.

        Olen oikeasti sitä mieltä, että ammattiapu on ehdottomasti tarpeen. Ja älkää antako periksi. Paskoja ns. "auttajia" löytyy pilvin pimein, varsinkin julkisella puolella... Tsempatkaa. Jaksakaa etsiä se juuri itselleni sopiva auttaja. Ja jos vain mitenkään mahdollista, niin hakeutukaa yksityiselle sektorille. Se maksaa ja aivan hittona, mutta kyse on elämästä. Voiko elämälle pistää silloin hintalappua?

        Hakeutukaa tukiryhmiin... Uskaltakaa puhua... Uskaltakaa kohdata itsenne ja ongelmanne... Uskaltakaa olla heikkoja ja myöntää se, että tarvitsette apua. Teidän ei tarvitse kantaa häpeää tästä asiasta... Kenenkään ei tarvitse kärsiä tällaisen asian kanssa yksin. Älkää jääkö yksin. Apua on kyllä saatavilla jos sitä vain uskaltaa pyytää, joten olkaa rohkeita.

        Jos joku haluaa esim. asiasta jutella yksityisesti, niin minäkin mielelläni autan... Jos en mitenkään muuten, niin tukena ja turvana, henkilönä jolle voi puhua. Ja tarvittaessa auttaa etsimään oikeaa hoitoa. Viestiä vain tänne. Voimia ja jaksamista kaikille, ja muistakaa, ette ole yksin.

      • 32
        AMO80 kirjoitti:

        Sinulle " syö itsesi terveeksi". Ai jumalauta pistää vihaksi tollanen paskanjauhanta. Kuten jo aloittaja itsekkin asian ilmaisee, ei ole kyse siitä etteikö itse tietäisi mikä on terveellistä ja mikä ei! Helekkarin tampio perkele. Samalla tavallako lähdet alkoholistiakin "auttamaan", toteamalla että alkoholi ei ole hyväksi, pistää rupsahtamaan ennen aikojaan, joten lopeta hyvä ihminen ajoissa? Äly hoi älä jätä? Syömishäiriö on sairaus, mutta se ei tee ihmisestä idioottia.

        Itse olen ollut syömishäiriöinen n. 5 vuotiaasta, jolloin olin elämäni ensimmäisellä "laihdutuskuurilla" kun lopetin maidon juonnin. 9 vuotiaana alkoi bulimia. 13 vuotiaasta bulimian ja syömättömyyden yhdistelmä. Poikkeuksellisesti tosin, minulla tämä meni täysin sykleissä, koska välillä myös söin "normaalisti". Pelkäsin kuollakseni sitä, että jäisin kiinni.

        Suhteeni ruokaan ja omaan ulkonäköön/painoon on aina ollut täysin viturallaan. Ja olen sen tiedostanut myös itse. Itse sain kuitenkin apua terapiasta jossa kävin yli 2 vuotta, käsitellen myös muita elämänalueita ja asioita, jotka suureksi osaksi taas olivat itse syypäänä syömishäiriöön.

        Nyt 29 vuotiaana olen elämäni ensimmäistä kertaa tasapainossa itseni ja ulkokuoreni kanssa. Tosin helppoa ei ole vieläkään, koska vaikka oksentaminen ja itsensä nälässä pitäminen loppuikin, tilalle tuli tämä ahmimisongelma. Söin mitä tahansa ja kuinka paljo tahansa täyttääkseni sitä tyhjiötä mitä minussa oli... Suurin haaste tässä vaiheessa on tosiaankin se, että kykenen laihduttamaan ja ylipäätään elämään terveellisesti. Kuinka helppoa se olisikaan kun tietää, että olemalla syömättä paino tippuisi sen 20kg vajaassa 2kuukaudessa...

        Tahtojen taistelua tämä on, ja varmasti osana elämää aina loppuun asti. Mutta silti olen onnellisempi kuin koskaan, koska kykenen aidosti sanomaan, että rakastan itseäni juuri tällaisena kuin olen myös pulskana. Ärsyttääkö katsoa peilistä? Totta hitossa. Onko päiviä jolloin suorastaan ällöttää? Aivan taatusti. Mutta hyväksynkö itseni kuitenkin tällaisena kuin olen? Kyllä.

        Olen oikeasti sitä mieltä, että ammattiapu on ehdottomasti tarpeen. Ja älkää antako periksi. Paskoja ns. "auttajia" löytyy pilvin pimein, varsinkin julkisella puolella... Tsempatkaa. Jaksakaa etsiä se juuri itselleni sopiva auttaja. Ja jos vain mitenkään mahdollista, niin hakeutukaa yksityiselle sektorille. Se maksaa ja aivan hittona, mutta kyse on elämästä. Voiko elämälle pistää silloin hintalappua?

        Hakeutukaa tukiryhmiin... Uskaltakaa puhua... Uskaltakaa kohdata itsenne ja ongelmanne... Uskaltakaa olla heikkoja ja myöntää se, että tarvitsette apua. Teidän ei tarvitse kantaa häpeää tästä asiasta... Kenenkään ei tarvitse kärsiä tällaisen asian kanssa yksin. Älkää jääkö yksin. Apua on kyllä saatavilla jos sitä vain uskaltaa pyytää, joten olkaa rohkeita.

        Jos joku haluaa esim. asiasta jutella yksityisesti, niin minäkin mielelläni autan... Jos en mitenkään muuten, niin tukena ja turvana, henkilönä jolle voi puhua. Ja tarvittaessa auttaa etsimään oikeaa hoitoa. Viestiä vain tänne. Voimia ja jaksamista kaikille, ja muistakaa, ette ole yksin.

        Sinulle "AMO80". Kirjoituksesi aloitus tekee sinusta sen mistä itsekin kirjoitit.... ei siitä sen enempää kuin, että "äly hoi älä jätä?"

    • refluksi

      Hei kirjoituksen aloittaja.
      Tunnistan itsessäni myös samoja asioita, kuin sinäkin, mutta olen nyt päässyt syömisen tarkkailussani aikalailla normaaliin jaksoon.
      Minulla syömishäiriön alunperin aiheutti erittäin paha refluksitauti ja menetin painostani, joka silloin oli noin 55 kg, lähes kymmenen kiloa ja olin aikalailla surkeassa kunnossa, kun minä mukamas säännöstelin syöntiäni sen takia, ettei vatsaani koskisi ja ei tulisi täyttävä olo ruokailun jälkeen.
      Syömättä on hirveän helppoa olla ja minulle vaikeinta oli aloittaa lääkärin kehoituksella normaali ruokaileminen sillä ehdolla, että jätän pois vaan kaikki sellaiset ruoka-aineet, joilla tiedettiin olevan vaivaani huonontava vaikutus.
      Pikkuhiljaa olen päässyt tavoitteeseeni ja lääkärilleni kuuluu iso kiitos jaksamisesta kannustamiseen.
      Olen päässyt takaisin normaaliin painooni ja voin hyvin ja samaa toivon sinullekin.
      Tiedän, että tiedät apaua olevan saatavilla ja sanonkin sinulle ystäväiseni, että mene kuitenkin lääkäriin ja kerro asiasi ja se mitenkä se haittaa sinun normaalia elämääsi aivan invalidisoiden sen kokonaan. Tsemppiä ja parempaa huomista.

    • joku vain

      kannattaa sinun hakea ammattiapua koska syömishäiriöstä on todella vaikeaa päästä eroon omin keinoin.

      • Blaablaabla

        Sellaiset ihmiset, jotka eivät ole koskaan kärsineet syömishäiriöistä, eivät mitenkään voi ymmärtää millaista sen sairastaminen on. Se on pakkomielle, joka tuhoaa itsetunnon ja minäkuvan. Itselleni ainakin "mee hoitoon"-kehoitukset vain pahentavat oloa ja syventävät masennusta. Tästä sairaudesta ei kärsisi niin moni, jos hoitoon hakeutuminen tai avun pyytäminen olisi niin helppoa!!

    • voiihhh

      Totuus on, että ketään ei kiinnosta sun läskis. Vielä kerran mutta hitaammin k e t ä ä n e i k i i n n o s t a s u n l ä s k i s... eiks totuus o kivuliasta.. meinaa oikeesti kiinnostaako sua jonku muun läskit tai ulkonäkö. lol

    • yorkkki

      pistä kaikki ylimääräinen fyrkka mun tilille niin loppuu se mässäily

      • fille palo

        tilinumero?

    • Mia_

      Itsellä joka päivä sama taistelu ja tuli tänä vuonna 10 vuotta täyteen. Olen käynyt hoidossam, mutta mikään hoito ei ole auttanut.

      • love me/loves not

        calcutta sairaus. Tulee itaraksi, jos on liika laiha. Tympeää olla noin kevytkenkäinen, mutta jotkut pitävät sitä esim. mallien ja missien takia, jopa hyväksyttävänä... Siis mieti nyt kävellä lehmämallina ihmisten edessä. Saa kai siitä rahaa, mutta romanttinen ritari on aika kaukana todellisuudesta. Osta hienot kengät, voi miksi malleilla on kaikki aina samanlaista? Ei se ole luxusta, malli on ihmisille varmaan lopun elämänsä aseluvaton luopio. Häntä kiinnostaa vain esiintyä lännenmiehenä, rosvona tai poliisina, tavisten keskellä. Mahtaaa olla kauhea sairaus mielessä, anoreksia nimittäin. Ei, heitä ei voi pitää syntisinä, mutta mitä he sitten ovat? Koputtaako tai kolkuttaako sydämmen asia kaikille, mikä olet, mistä tulet? The end... Elämän arkkitehti, olisiko se unohtunut tässä maailmassa vähän kaikilta.

      • fvgfyu

        mä olin ostosriippuvainen tosi kauan ja joskus meni vuokrarahatkin siihen. vaatefirmojen ostotilitkin oli aina täynnä. mä yritin ja yritin kauan aikaa päästä eroon riippuvuudestani, mutta turhaan. sitten kun tajusin pyytää Jeesusta apuun, niin loppui munkin ostosriippuvuus! nyt osaan ostaa vaatteita oikeaan tarpeeseen, enkä hassaa rahaa hullun lailla. joskus tulee ostettua jotain kivaa "turhuutta" mut enää ei mee liikaa rahaa ja enää ei ole mitään pakkoa muotivaatteisiin. ihanaa! eikä se ole ainut ihme mun elämässä jonka Jeesus on tehny!! Sun tarvii vain sanoa auta mua Jeesus!

    • Hyvää matkaa!

      Sinun on tehtävä ihan täydellinen elämänmuutos. Lähde vaikka kehitysmaahan auttamaan köyhiä. Eri järjestöt ottavat vastaan työntekijöitä mutta tuskin maksavat palkkaa. Siellä on ihan muut kuviot. Tähdellisempiäkin asioita kuin juuri sinun mahasi. Et jouda tuijottamaan omaa napaasi. Saat näkökulmaa elämään. Unohdat itsekeskeisyytesi ja näet miten voit olla hyödyksi. Silloin ihminen on onnellisimmillaan kun unohtaa minä minä-ajatukset. Tee rohkea veto! Lopeta kärvistely omassa surkeudessasi. Maailma odottaa ulkopuolellasi.

    • ........

      no huh kun kuulostaa kauhealta ja myöskin tutulta...

      itseäni vaivaa kanssa samanlainen anoreksia/bulimia kierre, ei tosin yhtä paha kuin sinulla sillä itse syön jotain pari kertaa päivässä ja yleensä jonkin ajan kuluttua syömisestä minusta tuntuu, että alan turpoamaan ja olokin muuttuu näin ollen kuvottavaksi ja pytty kutsuu...

    • exmasentunut

      Tarvitset suunnanmuutosta, asian josta välität enemmän kuin syömishäiriöstäsi ja johon voit keskittyä joka päivä. Itelleni se juttu oli omat lapset, joten ei oo helppoa, tiedän. :( Siksipä tarvitset myös asenteenmuutoksen, kaikki voima ja taito jonka keskität itsesi tarkkailuun ja kontrolloimiseen täytyy suunnata selviytymiseen - teet tarkan suunnitelman jolla laihtumisen sijasta olet hyvässä kunnossa ja terveenä. Kuntoilua mahdollisimman paljon asemesta mahdollisimman optimaalinen määrä voidaksesi hyvin (tietoa minuutin tarkkuudella tähän löydät varmasti tutuista paikoista netissä) ja yhtä huono asia kuin on laistaa kuntoilusta, on MYÖS kuntoilla piiruakaan liiaksi. Lepo pakolliseksi.
      Ruoan suhteen on vaikeampaa, koska syömättähän ei voi elää.. tämän vuoksi täytyy tehdä alisyöminen yhtä "rangaistavaksi" teoksi kuin ylisyöminenkin. Ei yhtään yli, ei yhtään alle. Syö niin, ettet tunne nälkää etkä ähkyä ja vähintään se varmat 5 kertaa päivässä. Itsekurisi tulee ihan uudella tapaa käyttöön tässä "ohjelmassa" ja vähitellen kontrollinmenetyksen pelko häviää kun tiedät vihdoin mitä teet.
      Peilin ja vaa'an voit heittää ohi kulkiessasi niitä paremmin tarvitseville esim. kirpparille, esim. omalla kohdallani toimii seuraava; tiedän olevani OK kun koko 38 sopii mukavasti päälle.

      • upeus, kauneus 1x2

        teen. Johan sanoin sinulle pahuuden punahilkasta. Kontrolli on ihan muualla. elävässä päivässä, jossa ei saa kulkea pää pilvissä, ennenkuin kengät ovat pumpulissa. Katso kuuta ja tähtiä ennustajan esiliinassa! Päähän ja päälle ei saa paskantaa. Puhe ei saa olla kohdallani kontrollointikeino. Koskaan, ikinä, milloinkaan. Tulisiko puuttua aikaisemmin ennekuin ihmiskunta tai edes yksi ihminen kärsii. Käärmeissään, myrkytettynä, mitä nämä kertovat sinulle esim. poskipäistäsi. Loistavatko ne kuin myöhäispäivä? Jr, jr,mikä on dj? Voi osta joku lemmikki, mutta älä koskaan kukkaa kiukaalta. Huomaathan luonnon kauneuden piilopirttien piilotettujen marjavarkaiden keskeltä. Luonnon ihminen, hmm... mikä on tulevaisuutesi? Huomion hakeminenko mulla, minulle ja meillä muilla? Kärsin tästä jatkuvasti.

    • Siil1

      En tiedä pystyykö harhaista itseä heijaamaan pyhillä totuuksilla, mutta kannaattaa kokeilla seuraavaa. Etsit käsiisi painoindeksi taulukon ja lasket oletko oikeasti ylipainoinen. Ja aina kun alkaa tuntua että olet mittaat ja punnitset itsesi ja lasket...tästä kyllä saattaa kehkeytyä jonkin asteinen pakko oire. Syömisen suhteen alat laskemaan kaloreita, etsit käsiisi WHO:n kulutustaulukon ja lasket kuinka paljon sinun mittainen normaalipainoinen saa syödä ja vedät sen mukaan.

      Noilla eväin minä ainakin pääsin ylipainoisesta normaali painoiseksi...tiedä sitten toimiiko sama kuvitteellisen ylipainon kohdalla.

      Mutta lykkyä pyttyyn ja oireiden jatkuessa ota yhteyttä terveydenhoito henkilökuntaan.

      • Siil1

        Mahdollisuuksien mukaan kannattaa noudattaa myös WHO:n suosittelemaa syö 6 kertaa päivässä, tästä tulee kyllä itse lipsuttua. Mikäli oikein muistan siinä oli aamiainen 25%, lounas 30%, illallinen 30% ja 3 välipalaa 5% kappale. Prosentit tarkoittaa esim 2000kcal vuorokausi dietillä oleville 25% = 500kcal, jne...

      • upeus, kauneus 1x2
        Siil1 kirjoitti:

        Mahdollisuuksien mukaan kannattaa noudattaa myös WHO:n suosittelemaa syö 6 kertaa päivässä, tästä tulee kyllä itse lipsuttua. Mikäli oikein muistan siinä oli aamiainen 25%, lounas 30%, illallinen 30% ja 3 välipalaa 5% kappale. Prosentit tarkoittaa esim 2000kcal vuorokausi dietillä oleville 25% = 500kcal, jne...

        taju? Taju mikä se on, Yrität jatkuvast saada ihmisiä monikkoon tai myöntämään monikkonsa. Monikko ei ole koskaan kukka. Katsos se on sairaus, emme me tarvitse sellaista. Kiertääkö jo pahasti? MIkä kiertää? Lentokonekko, ei sille ei tule yleistä hyväksyntää valitan. Mä en saa edes adoptiota tai sijaislasta, kuinka voit kuvitella WHO:n voivan turvallisesti auttaa ketään? Seurakunta maailmat on nyt kielletty, ne makaavat jalat pystyssä kedossa.

      • Tukiverkkoa
        Siil1 kirjoitti:

        Mahdollisuuksien mukaan kannattaa noudattaa myös WHO:n suosittelemaa syö 6 kertaa päivässä, tästä tulee kyllä itse lipsuttua. Mikäli oikein muistan siinä oli aamiainen 25%, lounas 30%, illallinen 30% ja 3 välipalaa 5% kappale. Prosentit tarkoittaa esim 2000kcal vuorokausi dietillä oleville 25% = 500kcal, jne...

        http://www.syomishairioliitto.fi/syomishairiot/hoito.html

        Kaipa tuo hoito Suomessakin kehittyy pikkuhiljaa joidenkin toisten maiden tasolle, ettei tarvitse maata vaihtaa.

      • huomenta 3
        Siil1 kirjoitti:

        Mahdollisuuksien mukaan kannattaa noudattaa myös WHO:n suosittelemaa syö 6 kertaa päivässä, tästä tulee kyllä itse lipsuttua. Mikäli oikein muistan siinä oli aamiainen 25%, lounas 30%, illallinen 30% ja 3 välipalaa 5% kappale. Prosentit tarkoittaa esim 2000kcal vuorokausi dietillä oleville 25% = 500kcal, jne...

        Jotkut syö kulutuksensa mukaan ja tarkkailee mahaansa/odottaa nälän tunnetta.. miksi täyttä jo valmiiksi täynnä olevaa, pitää se ensin olla tyhjä.
        Nyt joku opastaa syömään kaavan mukaan oli nälkä tai ei. Ja siloin kulutuksesta riippuen joko lihoo tai laihtuu. Pitäisi olla laskelma kaikille erilaisissa töissä oleville, työttömille, eläkeläisille, ja näiden risteytyksille harrastuksieeen. Ja vielä lisäksi ottaa huomioon erilaisuus eri rodut ja muut geneettiset seikat ..sukupuoli, ´mielestäni on lottovoitto jos jonkun laatima ruokavalio osuu jonkun kohdalle.
        Täytyy olla niin sairas ettei tunne mitään ei näe vatsaansa edes päältäpäin että tarvitsee syödä jonkun kaavan mukaan niinkuin joku robotti. Onko teillä nälkä, saisiko olla jotain syötävää?

      • Siil1
        upeus, kauneus 1x2 kirjoitti:

        taju? Taju mikä se on, Yrität jatkuvast saada ihmisiä monikkoon tai myöntämään monikkonsa. Monikko ei ole koskaan kukka. Katsos se on sairaus, emme me tarvitse sellaista. Kiertääkö jo pahasti? MIkä kiertää? Lentokonekko, ei sille ei tule yleistä hyväksyntää valitan. Mä en saa edes adoptiota tai sijaislasta, kuinka voit kuvitella WHO:n voivan turvallisesti auttaa ketään? Seurakunta maailmat on nyt kielletty, ne makaavat jalat pystyssä kedossa.

        WHO tuskin ketään tulee kädestä pitämään, mutta sen julkistamia taulukoita ja tietoja voidaan pitää ns. luotettava lähteenä siinä miten paljon ihminen kuluttaa energiaa ja kuinka energian saanti kannattaa jakaa.

        p.s. Vaikutat hivenen epätasapainoselta ja sanoisin että järjestelmä toimii kuten pitää jos sinulle ei myönnetä adoptio tai sijaislasta...sitä en kyllä ymmärrä miten se tähän liittyy.

      • Siil1
        huomenta 3 kirjoitti:

        Jotkut syö kulutuksensa mukaan ja tarkkailee mahaansa/odottaa nälän tunnetta.. miksi täyttä jo valmiiksi täynnä olevaa, pitää se ensin olla tyhjä.
        Nyt joku opastaa syömään kaavan mukaan oli nälkä tai ei. Ja siloin kulutuksesta riippuen joko lihoo tai laihtuu. Pitäisi olla laskelma kaikille erilaisissa töissä oleville, työttömille, eläkeläisille, ja näiden risteytyksille harrastuksieeen. Ja vielä lisäksi ottaa huomioon erilaisuus eri rodut ja muut geneettiset seikat ..sukupuoli, ´mielestäni on lottovoitto jos jonkun laatima ruokavalio osuu jonkun kohdalle.
        Täytyy olla niin sairas ettei tunne mitään ei näe vatsaansa edes päältäpäin että tarvitsee syödä jonkun kaavan mukaan niinkuin joku robotti. Onko teillä nälkä, saisiko olla jotain syötävää?

        Apua kysyvä henkilö nyt ei tainnut kuitenkaan olla sellainen joka omien tuntemustensa varassa on syönyt niinkuin pitää, vai? Paras tapa katsoa onko ylipainoinen on peili mutta jos sen perusteella joku kuvittelee olevansa lihava vaikka onkin alipainoinen sen saa helposti tarkastettua painoindeksistä. Se saako sillä itsensä vakuuttuneeksi onkin eri asia.

        Taulosta ilmenee ihmisen perus energian kulutus muuttujina on ikä, paino ja sukupuoli. Harrastusliikunta yms lisätään laskelmaan. Tietenkään tuo ei anna täysin oikeaa vastausta vaan likiarvon mutta jos se antaa peruskulutukseksi 1500 kcal ja itse syö 700 niin sanoisin että syömistä on vara lisätä.

        Metri rautalankaa loppuun.

      • huomenta 3
        Siil1 kirjoitti:

        Apua kysyvä henkilö nyt ei tainnut kuitenkaan olla sellainen joka omien tuntemustensa varassa on syönyt niinkuin pitää, vai? Paras tapa katsoa onko ylipainoinen on peili mutta jos sen perusteella joku kuvittelee olevansa lihava vaikka onkin alipainoinen sen saa helposti tarkastettua painoindeksistä. Se saako sillä itsensä vakuuttuneeksi onkin eri asia.

        Taulosta ilmenee ihmisen perus energian kulutus muuttujina on ikä, paino ja sukupuoli. Harrastusliikunta yms lisätään laskelmaan. Tietenkään tuo ei anna täysin oikeaa vastausta vaan likiarvon mutta jos se antaa peruskulutukseksi 1500 kcal ja itse syö 700 niin sanoisin että syömistä on vara lisätä.

        Metri rautalankaa loppuun.

        en minä sinun ajatusmaailmaasi mieti loppuun vaan toin esille asiaan liittyviä muita seikkoja.
        Ja halusin tuoda esille jotain muuta kuin kaavoihin kangistumista.

        Että jos rautalanka mietittäisiin yhdellä kertaa loppuun niin eihän ongelmaa olisi. jokainen tuo kekoon oman neulasensa. Mietipä sitä asiaa - loppuun.

    • mar.kku

      itsellesi liian ankara. Tuntuu kuin ajatuksesi kiertävät siinä mitä muut ajattelevat ulkonäöstäsi. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet ja nauti näkemästäsi. Kaikki muut hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet, tee myös itse, vaikka tuntuisi kuinka vaikealta. Anna vatsan pullottaa, hyvän aterian jälkeen ja nauti kauniista vatsastasi, sehän on osa sinua ja sinä olet hyvä ja kaunis juuri sellaisena kuin luoja on sinut luonut, hyväksy se!

    • Ann-Heli

      Itse kärsin syömishäiriöiden sekoituksesta noin 6 vuotta ennenkuin edes tiedostin, että minulla on syömishäiriö. Olin opiskelujen aloittamisen jälkeen todella masentunut enkä olisi jaksanut millään tehdä mitään. Aiemmin sairastin pääosin ortoreksiaa eli elin äärettömän terveellisesti ja liikuin yleensä päivässä yhtä paljon kuin ystäväni viikossa. Nytkin oletin, että aloitan liikkumisen samoissa määrin ja laihtuisin ja tulisin onnelliseksi koska silloin uskaltaisin puhua pojille jne. jne... mutta toisin kävi. Olin niin masentunut, että en jaksanut hoitaa muun kuin pakollisen eli koulun. Aloin ihmetellä olotilaani ja otinkin selvää masennuksen syistä netin kautta, jolloin törmäsin myös oireisiin syömishäiriöistä. Räjähdin itkuun kun luin ihmisten kertomuksia omasta sairaudestaan ja löysin niistä itseni. Löysin myös netistä tämän sivuston http://www.senu.fi/index.php?7 en ole itse sieltä päinkään kotoisin, mutta löysin apua. Minulle vastattiin sähköpostiin ja suositeltiin ottamaan yhteyttä kouluni terveydenhoitajaan. Halusin hoitaa itseni kuntoon. En kuitenkaan kyennyt puhua terveydenhoitajalle. Yritin monta kertaa, mutta se ei onnistunut. Miten sitä nyt voi mennä sanomaan "Moi! Minulla on syömishäiriä ja ehkä myös masennus. Saisinko apua?" Kirjoitin senuun sähköpostia henkilölle, jolle olin keskustellut ja ilmoitin nimeni ja kouluni ja hän varasi minulle ajan! :) Jos todella haluta eroon kierteestä niin kestät varmasti pari kiusallista keskustelua sairaanhoitajan ja lääkärin kanssa. Minä kestin ja se oli sen arvoista. Pääsin terapiaan ja terapeutille keskustelu olikin helpompaa ja helpottui koko ajan. Kun asiat, jotka vaivasivat (kuten ruoka asiat)puhui jollekin ulkopuliselle, jolle voi puhua niin niitä ei tullut enää niin paljoa vatvottua. En aio sanoa, että se on helppoa ja, että sairaus häviää helposti. Ei. Se on takaraivossasi lopunikääsi, mutta se helpottaa. Kun taudista saa vähän rakoa niin siinä alkaa kiinnittää huomiota kaikkeen muuhun ja esimerkiksi syömistä tai liikkumista ei mieti enää niin pakonomaisesti vaain moni muu asia täyttää sen ajan minkä nyt mietit näitä asioita. Sairaus nousee aina joskus pintaan ja olen se hyväksynyt. Se on taistelu, mutta toivon, että voit aloittaa sen rohkein mielin. Tämän keskustelun aloittaminen on jo hyvä merkki siitä, että haluat eroon sairaudestasi. Toivon, että löydät apua niinkuin minä löysin. Voimia! Ole rohkea, sillä pystyt siihen kyllä!

    • MADflax

      Vedä naamaan 2 kuukauden ajan lusikallinen oliviöljyä omega 3:sta. Aivot tarvitsevat rasvaa, muuten ei vaan selviä päivän arkiasioista kunnialla. Se tasaa myös mielenterveyttä melkoisesti. Siitä on hyvä aloittaa, toisenakin kannattaa hakea joko suoremman tyyppiseen hoitoon joka on tarkoitettu syömishäiriöisille tai epäsuoraan hoitoon joka hoitaa itsetuntoa. Itsetunto, sen puute, itseviha ja puuttuva itsensä arvostus vahingoitaa ihmistä vielä lisää. Asiahan on näin; Jos alat syömään normaalisti kärsit edelleen itsetunnollisesta ongelmasta joka potkii psygoloogisesti päähän ja sanoo että "senkin läski" Mailmankuvan ja itsekunnioituksen kohdilleen saaminen on kaikekin tärkeä asia parantumiseen mistään häiriöstä.

      Suosittelen siispä 2 asiaa: Hyvä laatuista rasvaa (aivoille) mailma näyttää parin kuukauden kuluttua huomattavasti mukavammalta. Toisenkain menee ihan suoraan hakemaan apua, tuskinpa se ongelma korjaantuu enää millään itseoppailla.

      Ihannevartalossa on rasvaa miehillä 15% ja naisilla 22%. kun se naisella on erittäin paljon alhaisempi, kandee ihan oikeesti pitää se elimistön rasvaprosennti tarpeeksi korkealla mielenterveyden takia...

      • MADflax

        Rasva prosentti kandee muutenkin pitää kohdillaan.... Koska liian alhainen on suorastaan vaarallista.

      • isoäiti57
        MADflax kirjoitti:

        Rasva prosentti kandee muutenkin pitää kohdillaan.... Koska liian alhainen on suorastaan vaarallista.

        Miltä tuntuis sellainen ajatus, että voisit mennä sellaiseen ympäristöön, jossa ketään ei kiinnostaisi sinun syömishäiriösi. Jos haluat olla syömättä niin olet. Jos ahmit niin ahmit. Käyt lenkillä jos käyt - tai makaat sängyssä koko päivän. Ja ympärillä olisi tekemistä. Mitään ei tarvitse tehdä mutta jos haluat niin teet. Eikä maksa mitään. No, matkat sun pitäis kustantaa ja omat ruoat.

        Jos saisit vaikka muutaman päivän relata tuosta stressistä.

    • Santeri777

      Onko ne roolimallit pakko muuten hakea median kautta (tv-sarjoista, elokuvista, jne...), ne ovat fantasiamaailmaa ja sellaisiksi tarkoitettu (viihdettä silmille/korville).
      Laumasielulla kun on taipumusta hakea roolimallinsa sieltä joka pitää suurinta meteliä itsestään eli nykyisin media, ei liene ihmeellistä että herkimmät tapaukset hakevat roolimallinsa em.fantasiamaailmasta ja kopioivat näkemäänsä/kuulemaansa ja sitten ihmetellään kun homma ei toimi reaalimaailmassa ...

      Mikäli nuori neiti hetkeksi heittäisi ns.ihanteensa (fantasiahahmot, vaikkakin lihalliset) syrjään ja vähät välittäisi kaveripiirin "pehmeästä painostuksesta" ja ottaisi käyttöön terveen kaupunkilaisjärjen (mikäli omaa ei ole, kysy joltain), rupeaisi kehittämään tervettä itsetuntoa ja hakemaan suuntaa ajalle/energialle jostain ihan muusta kuin fantasiamaailmasta ja heittäisi tarvittaessa nuo negatiiviset vaikuttimet (ns."pehmeät painostukset" eli kaveripiiri joka elää mediamaailman "vaatimusten" mukaisesti) pois elämästään (kavereita saa aina lisää ja ne voi ihan itse valita).

      Tervejärkinen elämä vaatii arvoisensa arvomaailman ja toimintaympäristön, ja ne voi onneksi itse valita.

    • Toivoa on

      bulimiaa ja noreksiaa vuorotellen. Välissä lyhyitä "normaaleja" jaksoja. Nyt muutama vuosi mennyt hyvin. Syömisellä ja syömättömyydellä ainakin minä yritin saada jonkinlaista hyvänolon tunnetta itselleni. Milloin se liittyi ulkomuotoon, milloin henkiseen oloon ja milloin mihinkin. Vuosia ja taas vuosia juoksin terapiassa mutten siitä mitään hyötyä saanut. En kyennyt edes hoitohenkilökuntaan luottamaan.
      Lopulta löysin tasapainon kun jätin täysin alkoholin pois, tupakan pois ja hankin koiran itselleni, jota sain halia ja helliä tyhjää oloani pois sisältä. Koirani oli elämäni paras terapeutti. Myös säännöllinen ja vakaa elämä iman ylimääräisiä "draamoja". Em. tarkoittaa sitä, että ihmiset jotka tuottivat minulle negatiivisuutta, piti minun poistaa elämästäni. Tämä remontti vaati ja vaatii sinnikyyttä, mutta paranti minnut. Koiraa en suosittele kenellekään, joka ei 100% pysty huolehtimaan koirasta ja sen tarpeista.

      Toivon parempaa elämää kaikille kyseisten sairauksien sairastajille.

    • Auttaa voin
    • svaan

      Niin...mulla oli tuota samaa 25 vuotta takana, aloin treenata ja seuraan nykyään kalorilaskurissa mitä syön ja saan syödä treenipäivinä yli 3000 kaloria, jos mun kohtaloni nyt on loppuelämän seurata näitä syömisiä tuolla laskurissa, niin ok, mutta ei ole enää nälkä!! Mutta en silti uskalla sortua juuri koskaan, herkuttelut suunnittelen laskuriin etukäteen. Mutta kaikenkaikkiaan voin nyt aika hyvin. EN tajua, miten joku voi päästä tästä kokonaan irti....mulle paras on nyt näin....

    • PunaTammi

      ... auttanut miltei 50 kaltaistasi, siis eriasteisista ja eri syömishäiriön muotoja sairastavaa ammatissani sairaanhoitajana, joten tiedän varsin hyvin miten sinun tulee menetellä.

      Tilasi on hengenvaarallinen, muutenkin kuin oman käden kautta toteutettuna itsemurhana. Varsinkaan kun itsemurha ei koskaan ole "todellinen ratkaisu" yhtään mihinkään!

      Ainoa ja oikea ratkaisu on nyt se, että hakeudut oman paikkakuntasi terveysaseman tai mielenterveystoimiston kautta esim. jonkin syömishäiriöklinikan tai psykiatrisen sairaalan yhteydessä toimivan (syömishäiriöihin erikoistuneen) yksikön tuen piiriin.

      Tiedän hyvin, miltä edellä ehdottamani toimintamallit sinusta tuntuvat, sillä koet, ettei sinua voi kukaan auttaa ja ehkäpä myös niin, ettet mitään tukea tarvitsekaan sairautesi hoitamiseen.
      Kuitenkin ulkopuolisen avun vastaanottaminen hoitoon hakeutuen ja tätä kautta sellaisien ihmisten ympärillesi löytäminen, jotka todella ymmärtävät sairautesi todellisen vakavuuden on nyt erittäin merkityksellistä.
      Samoin on hyvin tärkeää, että löydät hyväksi ystäväksesi ja toisella taholla myös omaksi rakkaaksesi ihmiset, jotka pystyvät ystävänäsi (vertaistuki) sekä läheisenäsi "elämään kanssasi" sinut aitona omana itsenäsi kohdaten.
      Vertaistuki siis naiselta, joka on elämässään kokenut kaiken saman kuin sinä ja voittanut anoreksian ja bulimian sairauksina. Tämä siksi, jotta omin silmin näkisit, että anoreksiasta ja bulimiasta on mahdollisuus parantua!
      Rakkaaksesi tarvitset puolestaan miehen, joka todella ymmärtää sairauksiesi vakavuuden ja on rinnallasi eläen valmis yhteisessä arjessa kanssasi, "taistelemaan" päivittäin esiin sen "terveen minuuden" sinussa.

      Kokeneiden ammattilaisten avulla ja sinua todellisen elämäsi kautta rakastavan miehen tukemana jaksat voittaa sairautesi, sillä tiedän sen mahdollista olevan!

      Tämä on se tie, joka sinun pitää läpi kulkea ja kun sen teet kokeneiden ammattilaisten sekä sinun elämäsi puolesta taistelevan rakkaasi kanssa, jaksat myös itse paremmin elää elämääsi.

      Sinun elämäsi on tärkeä ja merkityksellinen, joten anna meidän, jotka tiedämme miten siitä tehdään jälleen (myös itsesi silmissä!) elämisen arvoinen, auttaa sinua selviytymään sairaudestasi?

      Todellisen rakkauden kohtaa useimmiten juuri silloin, kun sitä uskoo itse vähiten ansaitsevansa ja silloin, kun osaa sitä vähiten odottaa elämäänsä. Nyt puhun siis teoista todellisessa elämän arjessa, en mistään tyhjistä sanoista.

      Anna ihmisille mahdollisuus auttaa sinua (vaikka se miten vaikealta ja pahalta tuntuisikin), sillä olen täysin varma siitä, ettet tuota vastaanottamaasi apua jatkossa katumaan joutuisi!

      • loppuunpalanut

        Kuulostaapa täälläkin tutulta..Mä sairastin joskus 15-16 -vuotiaana anoreksiaa, mutta sittemmin se kamala kalorien tarkkailu ja hillitön urheilu jotenkin vain jäi pois. No lihoinhan minä sitten (tällä hetkellä en ole ylipainoinen), mutta itse sairaus istuu minussa silti edelleen syvällä. Inhoan omaakuvaani, en oikeastaan halua edes katsoa itseäni peilistä, näen vain siellä läskiä ja paljon. Se oksettaa minua. Jokaisesta suupalasta tulee hirveä morkkis. Joka maanantai aloitan laihiksen yhä uudestaan ja uudestaan jotta voin sitten jo keskiviikkona repsahtaa ja taas vihaan itseäni himpun verran enemmän, kun olen tälläinen saamaton paska..Haluaisin eroon tästä alituisesta painontarkkailustani, koska se rasittaa minua suunnattomasti. Sitten taas toisaalta toivon, että pääsisin takaisin siihen anoreksiavaiheeseen.

        Minussa on aika paljon perfektionistin vikaa, ja tässä elämäntilanteessa anoreksia olisi minulle se ainoa asia mitä pystyisin kontrolloimaan. Tuntisin näin olevani turvassa, koska elmässäni olisi edes yksi asia, jota pystyisin hallitsemaan. Sairasta, eikö olekin? Tahtoisin niin pois tästä oravanpyörästä...

    • liisukka62

      Lue raamatua ja puhu Jumalalle ongelmastasi. Mä tein niin ja sain avun. Psalmi 50:15 on Jumalan puhelin numero. Ja siinä sanotaan et :Avuksesi huuda minua hädän päivänä niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua! Äläkä lopeta vaikka vastaus ei tulisi heti. mulla kesti puolivuotta saada vastaus mut se kannatti. nyt oon eläny 13 vuotta elämää jossa ruoka ei hallitse sitä! Rukoilen myös puolestasi! Jeesus rakastaa sinua!!

    • itse kokenut

      aloita Vhh ruokavalio..ei tartvitse kaloreita laskea, ylipaino laskee ja alipaino nousee normaaliin ja hormonit tasoittuu ja mieliala kohenee ja kaikki asiat paranee.. usko pois! http://www.anttiheikkila.com/

      • syömis-

        Häiriöiset ovatkin kontrollifriikkejä,elämä menee itsensä tarkkailussa. Suosittelen lämpimästi hakeutumaan jollekin ammattiauttajalle,jollekin psykiatrille. Saat siellä korvienvälisi taas kuntoon.

    • abroni

      Moi!

      Et sä koskaan siitä parane, vaan taistelua se tulee olemaan aina, mutta pikkuhiljaa alkaa helpottamaan, jos pystyt puhumaan siitä jollekin. Se, että tekee "paskastansa" yleisen jutun (ei tarvi missään toreilla kailottaa, mutta kertoo edes jollekin), on alku.
      Mulla syömishäiriöt alkoi siinä 7 vuoden iässä. Nyt olen 43 ja vasta yli 30-kymppisenä uskalsin kenellekään kertoa. Sitten kävikin niin, että monet uskaltautui avautumaan mulle ja mä olin eka, jolle ne ikinä kertoi ongelmastaan. Usko pois, et oo yksin! Kun vika on korvien välissä, niinku sulla ja mulla ni se puhuminen on ainoo keino. Vieläkin mulla on mässäilypäiviä, enkä varmaan pääse niistä ikinä, mutta voiton puolella ollaan. Älä ole yhtä tyhmä kuin minä, vaan yritä tosiaan puhua jollekin luottokaverille asiasta. Tai sitten jollekin ihan ventovieraalle, josta tiedät, ettet nää sitä enää ikinä.

      Voimia ja uskallusta!!!

      • a

        Hakeudu hyvä ihminen hoitoon, ihan oikeasti! ei kenenkään pidä joutua kärsimään syömishäiriön kourissa yhtään päivää. Ja niinkuin todettu, kynnst ottaa apua vastaan ja ylipäänsä myötää olevansa sairas on todella kova mutta omin avuin todennäköisesti et sairaudestasi koskaan pääse irti. Sinulla on sairaus jonka voimat vie sinulta elämän, ja vain oikeiden ammattilaisten ja tukihenkilöiden kanssa voit pienin askelin käydä kohti "normalia" ja tervettä elämää. Mutta isoin askel on SINUN otettava, ja oltava ennen kaikkea halu parantua. Ei ole olemassa poppamiestä joka voisi sinut parantaa, ilman että itse myös haluat sen tehdä. Taival on erittäin vaikea ja kivikkoinen, mutta niin on tämän hetkinen tilanteesikin. Muista myös että joka päivä olet lähempänä sairastua johonkin muuhun sairauteen, jos sinulla jo ei ole esim. osteoporoosia tai vikaa sydämmessä. Ei sinulla ainakaan ole mitään menetettävää avun hakemisessa, kokeile! Voimia !!

    • ...........

      En ole bulimikko enkä anorektikko, vaan normaali hoikka 27 v. nainen, ihannepainon alarajoilta.
      Annan sinulle aloittaja pari vinkkiä.

      Ensinnäkin sosiaalinen elämähän on tärkeintä. Haluat olla laiha jotta olisit suositumpi muiden silmissä eli sosiaalisten tilanteiden välttely vie sinua vaan pois tavoitteestasi. Lisäksi ilmeisesti haluat kontrolloida itseäsi / pitää asian hallinnassa. Ihmiset näes pitävät kivoista ihmisistä. Eli ei tarvitse olla mallinvartaloinen vaan olet vain rento, iloinen, positiivinen oma itsesi. Mene ihmeessä ulos syömään muiden kanssa ja baariin nauttimaan elämästäsi.

      Lisäksi hyvin istuvilla vaatteilla saa muokattua vartaloa jos siis saat farkuista makkarat ovat ne useimmiten väärän malliset sinulle.

      Lisäksi keksi itsellesi jokin mielekäs uusi harrastus joten unohdat koko ruokailujutun. Lisäksi syö pieniä aterioita ja usein. Terveellistä ruokaa ja sitä mistä tykkäät. Ei kukaan voi pakottaa syömään ällöä makaronilaatikkoa kokonaista lautasellista. Syö mieluumin erilaisia salaatteja, terveellisiä kalaruokia, liharuokia, pihvejä, hyviä kasviruokia. Netistä löytyy todella hyviä ohjeita. Hedelmiä välipalaksi tai eksoottista hedelmäsaalaattia. Usko tai älä, mutta kun syö oikein ja silloin kun pikkunälkä yllättää niin paino tosiaan pysyy kurissa itsestään ihannepainossa, ehkäpä sen alarajoilla. Maitoa on hyvä opetalla käyttämään vaikka aamupalalla ja illalla.

      Vartalosta. Ei ihannepainoisen vartalo muutu paremmaksi laihduttamalla vaan kiinteyttämällä.

      yksi hyvä kirja aiheeseen liittyen Van der steer ja lupa syödä

      • Öllötin

        Hienoa, että koskaan syömishäiriötä sairastaneena tiedät noinkin hyviä vinkkejä paranemiseen.
        Kylläpä nyt saa syömishäiriöt kyytiä kun kaikki mennään iloisina baariin ja aletaan syömään terveellisesti.
        Miksihän mä en oo tota aikaisemmin keksinyt?!

      • Ann-Heli

        Ihanaa, että yrität auttaa, mutta nyt on oikeasti kysymys sairaudesta. Ihminen ei valitettavasti kykene ajattelemaan järkevästi tässä tilanteessa. Jos et itse ole kärsinyt syömishäiriöstä niin et voi mitenkään ymmärtää miltä se tuntuu. Itsekin monta monituista kertaa päätin, että nyt loppuu tämä paska ja alan syödä terveellisesti ja liikkua normaalisti, mutta se ei vain toimi niin. Valitettavasti.

    • leipäorsi

      Hmm,pääasia että oleiloo.Hmm,Taivaan ja Helvetin välimaastossa.

    • kisla

      masennus ja mieliala lääkkeet käyttöön! kunnon terapeutti/psykologi. sairaalajakso.

    • amazinggrace

      Älä koskaan luovu toivosta- syömishäiriöstä voi parantua. Hae ammattiapua tueksesi.
      Itse olen parantunut syömishäiriöstä ja elämä on elämisen arvoista. Vaikka paino on normaalipainon ylärajoilla, minäkuva ja ruumiinkuva terveempiä, kuin aikoinaan "mallin mitoissa ollessa". Peilikuvakin näytää ihan mukavalle, vaikka kurvejakin löytyy. Ruoka on hyvää ja siitä pystyy nauttimaan. Onnekseni olen saanut yhden lapsenkin.
      Älä missään nimessä kuvittele itsemurhan olevan ratkaisu. Se on helvetti läheisillesi, ikuinen piina ja syyllisyys rakkaillesi. Sinulla ja elämälläsi on arvo, olet arvokas. Ja vaikka nuo Jeesustelut tällä palstalla ärtymystä herättäneet, niin kyllä sieltäkin kautta apu voi tulla. Kun ymmärtää olevansa hyväksytty ja kelpaavan ihan sellaisenaan. Armon oivallus..., olla armollinen itselleen ja toisille.
      Tsemppiä! Hae apua terveydenhuollosta, vertaisryhmistä, läheisiltä.

    • ruttu84

      olen kohtalotoverisi, 14 vuotta sairastanut bulimiaa.. en tiedä paranenko koskaan, kukaan ei tiedä... mutta niin kauan kun on elämää on toivoa... Jaksamista ja voimia!

    • Vesikello1

      hei, tyttäreni sairasti samaa tuskaa.tilanne ei ole toivoton. taustalla on aina joku MUU henkinen vaikeus kuin painonnousun pelko. jotakin epämukavaa kotoa jota et edes muista (hypnoosi avaa sen) ,traumakokemus jonka muistat , syyllisyyden tunne joka ei ole sinun syysi jne. sinä rankaiset tarpeettomasti itseäsi jostakin syytä ja se syy selviää vain pitkällä terapialla, ei mitenkään muuten! et sanonut oletko oikeasti käynyt 1-2vuoden terapiaa?? jos et ole, tee se pian koska se auttaa sinua löytämään sen mikä taustalla OIKEASTI on. voit saada kunnalLiselta puolelta tai yksityiseltä psykiatrilta lähetteen ja se toimitetaan Kelaan. en usko nimittäin ollenkaan, että ongelma on lihomisen pelko oikeasti jota syömishäiriökeskuksessa hoidetaan enimmäkseen vaan kyseessä jotain ihan muuta ja se ei selviä sillä että joku käskee syömään.se ei siis ole sinun syysi vaan jonkun asian ,tapahtuman tai ihmisen aiheuttama ja luulen todellakin tietäväni tästä asiasta jotakin koska nyt aikuinen tyttäreni on kunnossa kun häntä vaivaavat asiat selvitettiin terapiassa. älä menetä toivoasi koska sitä oikeasti on!!!!!!!
      toivotan sinulle sisua ja jaksamista ja ennenkaikkea toivoa ja hae apua!
      terveisin,
      entisen syömishäiriöisen äiti

      • lotsqudaa

        Mulla lääkäri "totesi" bulimareksian, sain lähetteen psykiatrille, mutta todettiin että hoitoa ei tarvitse aloittaa, kun olin juuri lopettanut edellisen hoidon... Verikokeista selvisi kilpirauhasen yli tuotantoa, mutta 3kk kontrolli aika vielä menossa. Lähestulkoon ruoan jälkeen on "pakko" ulostaa ja katselen kaupassa kaikki kalorit ruuista ja ensimmäiseksi rasva prosentit. Toisinaan kuvittelen elämää ilman tätä, mutta olen sujut tämän kanssa. Välillä mahani "turpoaa" ruokailun jälkeen ja iskee paniikki ja alan kuntoilla ja välillä olen taas niin laiha, että voisin huutaa onnesta.

        Jos joku tarvii apua lisätkää mun mese : hello - kitty 92 @ windowslive . com jos kiinnostuitte.

    • apinatpomppiipuissa

      salee s24 TROLLI

    • Mimidonna

      Minulla oli nuorena 13-22v elämä aika painajaista syömishäiriön takia. Sen jälkeen kävin neljän vuoden intensiivisen terapian, ja toivuin niin hyvin kuin sellaisesta voi toipua. Mitkään vippaskonstit (ympäristönvaihdokset, tahdonvoimaponnistukset tms) eivät olisi auttaneet. Nyt olen 40 v ja terve, sporttinen ja hoikka, muutkin asiat oikein hyvin.

      Osa syömishäiriöisistä kroonistuu, ja osa kuolee seuraamuksiin nuorena. Osa taas toipuu täysin. Itse päätin kuulua noihin jälkimmäisiin.

    • suski17

      Hei olen kokenut samaa kuin sinä minulla oli bulimia kyllä siitä eroon pääsee ja kannattaa olla ystävien kanssa paljon..minulla on edelleen se ongelma et en lihoa.voit vastata mun sähköposttiin.
      paljonko painat ja kuinka pittkä olet?.kyllä se elämä muuttuu kun lopetat muitten mielipiteitten kuuntelun joku on jossain joka rakastaa sua sellaisena kuin olet:) t.tanja

      • A

        Kysyjä kertoo:

        "En voi käydä ulkona, en voi solmia sosiaalisia suhteita, en voi harrastaa seksiä."

        Kysyjä on arvellut hänellä olevan syömishäiriön olevan syy pahaan oloonsa. Kysyjän tulee kuitenkin syömishäiriönsä korjaamisyritysten sijasta keskittää voimansa murtamaan eristäytymisensä kahleet.

        Kysyjän tulee mennä päivittäin ulos, ylläpitää siteitä sukuunsa ja solmia uusia ystävyyssiteitä, harjoittaa kommunikaatiota, kysyjä voi myös kuulua heihin joille seksuaalisuuskin voi olla eräs tie siteiden luomiseen.

        Kysyjän elämänvoimaa varjostaa kaikkein eniten hänen eristäytyneisyytensä. Kysyjän ei tule pohtia syömishäiriönsä syitä eikä edes keinoja sen voittamiseen, vaan hänen tulee keskittää kaikki voimavaransa jokaisena päivänä siihen, ettei hän ole yksin. Hänen ajatuksensa ovat muuttuneet haamuiksi, jotka vainovat häntä ja vain kurkottamalla toista ihmistä kohden hän voi saada voimaa haamujensa voittamiseen.

        Kysyjä on toiminut oikein kääntyessään muiden puoleen ja kysyessään neuvoja tilaansa itsensä ulkopuolelta.

      • Onnellinen bulimikko
        A kirjoitti:

        Kysyjä kertoo:

        "En voi käydä ulkona, en voi solmia sosiaalisia suhteita, en voi harrastaa seksiä."

        Kysyjä on arvellut hänellä olevan syömishäiriön olevan syy pahaan oloonsa. Kysyjän tulee kuitenkin syömishäiriönsä korjaamisyritysten sijasta keskittää voimansa murtamaan eristäytymisensä kahleet.

        Kysyjän tulee mennä päivittäin ulos, ylläpitää siteitä sukuunsa ja solmia uusia ystävyyssiteitä, harjoittaa kommunikaatiota, kysyjä voi myös kuulua heihin joille seksuaalisuuskin voi olla eräs tie siteiden luomiseen.

        Kysyjän elämänvoimaa varjostaa kaikkein eniten hänen eristäytyneisyytensä. Kysyjän ei tule pohtia syömishäiriönsä syitä eikä edes keinoja sen voittamiseen, vaan hänen tulee keskittää kaikki voimavaransa jokaisena päivänä siihen, ettei hän ole yksin. Hänen ajatuksensa ovat muuttuneet haamuiksi, jotka vainovat häntä ja vain kurkottamalla toista ihmistä kohden hän voi saada voimaa haamujensa voittamiseen.

        Kysyjä on toiminut oikein kääntyessään muiden puoleen ja kysyessään neuvoja tilaansa itsensä ulkopuolelta.

        Oksennan joka päivä kaiken paitsi aamiaisen, lounasta syön vain harvoin.
        Syön kutsuilla mitä haluan ja mässäilen joskus huvikseni. Sitten oksennan.
        Voin mainiosti.
        Olen tehnyt näin jo 25v.
        Paino on täysin normaali.
        Terveyteni on hyvä ja harrastan kohtuullisesti liikuntaa.
        Aikaa ja rahaa tuohon oksentamiseen tietenkin kuluu...
        mutta jos tämä on onnen hinta, olkoon!
        Olen onnellinen elämänhallinnallinen bulimikko.

    • 48 vuotias mummi

      Älä vatvo asian ymärillä yksin! Saat kyllä ammattiauttajan apua jos haluat? Miksi et mene?Turha valittaa jos asiaa yksin kotona pyörittää....Apua saat jos tahdot!

    • Pakkomiele

      Kuten kaikissa pakkomielteisissä, hae apua!
      Kuten alkoholisti, tupakoitsija, pelihimoinen, seksiriippuvainen, jne Psykologia siihen tarvitaan. Joko ryhmässä tai erikseen. Ei ole muotia enään olla syömishäiriöinen, se on sama sairaus kun alkoholisteilla on.
      Burn-outtiakin kutsuttiin ennen ahdistuneisuudeksi ja masentuneisuudeksi. Eikö olisi hyvä alkaa kutsua kaikkia riippuvaisuussairauksia "Riipuvaisuussairauksiksi", loppuisi ainakin muutama riippuvuus.
      Ei pahalla, mutta moni tuntemani nuori kertoo "laihuutensa" johtuvan syömishäiriöstä (se kun on niin kovasti muotia nykyään), totuus kuitenkin löytyy jostain ihan muualta, useimmiten huomionkipeydestä jolla taas ei ole mitään tekemistä syömishäiriön kanssa.

    • anti-neuros

      Enpä osaa auttaa. Kaikki joiden tiedän selvinneen normaaliin elämään anoreksiasta ovat olleet laitoshoidossa. Että ei sillä. Lisäksi tuokin aiheuttaa tietynlaisen vääristymän, koska laitoksessa potilas voi normaalin syömisen ja siitä seuraavan lihomisen laittaa ulkopuolisten painostuksen piikkiin. Selviytyä tavallaan niin kuin voittajana, että kyllä minä osasin pysyä laihana, mutta nuo pakotti. Vaikka potilaan olisi hyvä selvityä toisella tapaa voittajana.

      Kuitenkin sen tahdon sanoa, että kun aina on näitä laihdutusohjeita lehdissä ja aina halutaan kansalle jokin dieetti. Ja lukee monesti lehdissä että dieettiruuat lihottaa. Makaroni lihottaa. Pihvit ovat epäterveellisiä, muusi on epäterveellistä. JNE. Kaikki lehtiä lukevat tietävät, että jokainen ruoka lihottaa ja kaikenkukkuraksi aiheuttaa vielä päälle syövän.

      Sitten on nämä kaloreita pelkäävät, sokeria pelkäävät, rasvaa pelkäävät, suolaa pelkäävät.

      On olemassa tämä hiilihydraateista luopuminen, ettei syö enää makaronia tai muita. Sitten on olemassa vegaanisuus. Molemmissa "lahkoissa" niiden jäsenet kannustavat tekemään kuin he ja ovat ylpeitä, jos joku syö kuten he.

      Loppujen lopuksi ihminen katsoo jokaisesta ruuasta kaikki tiedot ja sitten vasta päättää ostaako. Tieto ruuan sisällöstä pitää selvittää niin ravintoissa kuin sukujuhlissakin.

      _Ruuasta tehdään elämän pahin neuroosi ja ongelma_

      Ja näillä "terveysintoilijoilla," on juuri se pahin riski sairastua anoreksiaan ja varsinkin bulimiaan. Jos katsos tykkääkin jostain ruuasta, "josta ei saisi tykätä", on oksentamisen vaara todella suuri.

      • anti-neuros

        Minä ja lähipiirini syömme välittämättä mitä ruoka pitää tuolleen tieteellisesti katsottuna sisällään. Me emme kutsu ruokaa hiilarihirviöksi, suolasaastaksi tai rasvariiviöksi. Me vain syömme sitä. Kuulostaako kamalalta. Me syömme ruokaa. Tottakai me sen verta tajuamme, että rasvassa uitetut pekonit tai suklaaleivokset eivät jokapäiväisessä ateriassa ole sitä kaikkein fiksuinta ruokaa. Joten syömme niitä harvemmin, mutta kyllä molempia voi kerran viikossa syödä ilman että se näkyy. Lihaa, kasviksia, soijaa, muusia, makaronia jne. Kaikkea vain. Ruuassa tärkeintä on se, että se maistuu hyvältä. Joten ei muuta kuin huolella opettelemaan erilaisten ruokien kokkaaminen.

        Niin ja itse olen ikäni ollut alipainoinen ja vasta parin vuoden sisällä painoindeksini mukaan kasvanut niukinnaukin normaaliksi. Lähipiirissäni myös ollaan laihoja/normaaleja. Kenellekään syöminen ei ole mikään ongelma. Jos ruokailusta tekee jonkin neuroosin, niin ei ihme jos sitä paino alkaa heittämään volttia.

        Ja vielä viimeinen sana. Se että jka päivä liikkuu jonnekin kävellen. harrastaa urheilua, tanssia tai jotain. Tekee normaaleja fyysisiä askereita pitkin päivää, kuten vaikka sovittelee vaatteita kaupassa. Niin rasvaa palaa jne. Ei tarvitse mitään maratoneja vedellä. Kuhan vaan ei koko päivää makaa sohvalla. Pelkästään jo seisominen paikalla auttaa. Monesti syytetään ruokaa lihomisesta, mutta todellisuudessa kyse on siitä, että lihavilla on entuudestaan olleet laiskat elämäntavat. Muuten, siis tällaiset ad/hd-tapaukset. Yliakriiviset ihmiset joiden on vaikea pysyä paikoillaan. Montako lihavaa heidän joukossaan on? Ei ainuttakaan. Eikä kaikista ad/hd tapuksista jokainen ole urheilija. Kysymys on vain siitä, että he ovat valmiita kaikkeen ja vartalo on jännittyneenä. Virkeä eli laiskuuden vastainen elämäntyyli pitää laihana, vaikka söisikin normaalisti. Se vain että nämä pirteät hyvin syövät ihmiset eivät pökerry tai sairastu kaikenmaailman fyysisiin sairauksiin, koska he eivät ole dietanneet itseään laihoiksi vaan yksinkertaisesti eläneet siten, että he pysyvät laihoina.





        ELI jos ikinä hankitte lapsia. Älkää saatana opettako heille mitään "äidin laihdutusniksejä." Tai toruko jos hän laittaa esim. muroihin enemmän sokeria. Tai haluaa kaakaohun kermavaahtoa. Tai pihvinsä päälle suolaa. Lapsi saa tuosta helvetin vääränlaisen minäkuvan. Ja älkää opettako lasta lukemaan tuotteiden etikettejä ja pakottako häntä pänttäämään ravintoaineta ulkoa. Minun mielestäni on väärin, että kotitaloudentunnilla näin tehdään. Anoreksia puhkeaa muuten usein terveystarkastuksissa ja kotitaloudentunnilla. Yhtä useasti kuin esimerkiksi kiusaamisen johdosta. Lapsi/nuori saadessaan torua siitä, että hän syö väärää ruokaa tai jotain sellaista, vääristää häntä. Se on eri asia sanoa, että kakkua syödään vain kerran kuussa, kuin sanoa, että "tiedätkö tyttö hyvä paljonko tuo kakku lihottaa. Ja sinä söit sitä. Toivottavasti mahasi ei kauheana turpoa tästä." Se että vanhemmilla on ongelma lapsensa syömisestä, tekee siitä ongelman myös lapsille. Eli jos olet hiilaridieetillä tai vegaani, älä opeta lastasikin olemaan. KOSKA koulussa kuitenkin pääasiassa on toisenlaista ruokaa. Kaikissa juhlissa on toisenlaista ruokaa jne. Lapselle tulee ristiriita. Ja se oivallus, että hänen syömistään kontroloidaan koska hän on vaarassa tulla lihavakasi, tekee lapsesta neuroottisen. Joten ei mitään pakko-opetusta kotoa kiitos. Sensijaan jos haluat lapsesi olevan terve. Niin tanssitunnille tai sitten jokin urheilullinen harrastus. Ja harrastus voi kyllä olla vaikka taiteellinenkin. Siinä kuitenkin on yksi homma lisää ja se pitää lapsen/nuoren aktiivisena. Tärkeintä kannustaa siihen, että koko maailma ei ole tv´ssä tai tietokoneella, vaikka kummassakaan ei mitään haittaakaan ole, pointti vaan, että tekee jotain muutakin.

        Jeps. Irt neurooseista ry. Pitää tehdä tuollainen.

    • ***

      Hakeudu kokeneelle hypnotisoijalle!
      Hypnoosihan on vaikuttamista omaan alitajuntaaasi , eikä siinä tapahdu mitään sinulle vaarallista.
      Kannattaa kokeilla , eikä ole edes kovin kallista.
      Googleta sana hypnoosi niin löydät listoja virallisista hypnotisoijista.

    • lilac pompom

      tutulta kuulostaa, vaikka olen itse sairastanut kolmisen vuotta. tuntuu ihan toivottomalta ajatella, että tätä jatkuisi vielä vuosia, kun olen nyt jo saanut niin tarpeekseni, että alkaa olla aika sama lihonko, kunpa vain pääsisin pois tästä sairaudesta.

      oletko jutellut kenenkään kanssa näistä jutuista? vaikealta (ja turhaltakin) se voi tuntua, mutta on sulla varmasti joku, kenen kanssa puhua. täyttä ymmärrystä on mahdoton saada, kun aina edes sellaiset ketkä on samaa kokeneet, eivät täysin pysty ymmärtämään. puhuminen kuitenkin vähentää yksinäisyyden tunnetta, eikä asiat tunnu kaatuvan päälle niin pahasti. kun on edes joku, joka tietää.

      "Niin, mikä elämä se tämä on? Täyttä paskaa kaikki. Kyllä sen aidan tuolla puolen on pakko olla jotain parempaa."

      elämää tää ei todellakaan ole, vaikkei tilanteeni ole samanlainen kuin sun. aidan toisella puolella on vaikka mitä, usko pois, ja se on paljon parempaa kuin tää ahdistuksen ja yksinäisyyden täyttämä loukku. olet varmaan saanut paljon fiksumpia vastauksia, mutta yritä ajatella, että se on sun häiriintynyt mieli, joka estää menemästä sua ulos, näkemästä muita ihmisiä, yleensäkin elämästä. se häiriintynyt mieli saa uskomaan, ettei voi syödä. sen varmasti tiedät, mutta ainakin itselläni on auttanut, kun olen "eristänyt" tuon häiriintyneen puolen omasta minästäni, silloin tiedän kumman ääni puhuu. on helpompi nähdä, mikä on sairautta, mikä omaa minää. mielenhäiriön ei pitäisi kääntyä kroppaa ja sielua vastaan, ei mielen pitäisi hallita koko ihmistä. sulla voisi auttaa joku rentoutusharjoitus tai ihan kuin edellinen kirjoittaja sanoi, hyptonisoija. itse olen käynyt vyöhyketerapiassa, ja vaikka hoitoon voi mennä vuosi-parikin, olen alkanut jo muutaman kerran jälkeen alkanut katsoa asioita eri tavalla, nähnyt itseni taas ihmisenä enkä koneena, joka suorittaa sairautta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      24
      7023

    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      28
      4458

    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3276

    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      182
      3115

    5. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      10
      2118

    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1754

    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      154
      1694

    8. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1668

    9. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1632

    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      23
      1602
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt