Kakarat leikkivät kadulla

Täällä Seinäjoella, Teuvankadulla lapset kasvavat sanamukaisesti kadulla.
He leikkivät ilman näkyvää valvontaa milloin mitäkin, potkulaitailevat, opettelevat ajamaan pyörällä tai pelaavat varsin vilkkaalla läpiajokadulla, eikä aikuisia näy missään. Monesti olen joutunut pysähtymään ja odottamaan, että kaatunut harjoittelija saa pyöränsä pystyyn, että uskallan ajaa varovasti ohi.
Itse osaan kyllä heitä varoa, mutta vieras ei voi tietää, että jostain pensaasta saattaa milloin hyvänsä juosta villevallaton eteen jonkin lelun perässä.
Tilanne on kuin sarjakuvista, sillä tuntuu, että lapset eivät kasva ollenkaan, sillä aina löytyy uusia pikkulapsia, jotka hädin tuskin osaavat kävellä, vaikka aikaa on kulunut kymmenisen vuotta siitä kun olen katua alkanut käyttämään.

Kadun toisessa päässä on itse väsätty liikennemerkki, joka varoittaa lapsista.
Onko tuollaisella laittomasti asetetulla merkillä mitään merkitystä, kun joku kaahari jonain päivänä jyrää jonkun lapsen?
Lasta se ei tietenkään tuo takaisin, mutta onko merkki juridisesti raskauttava asianhaara? Minusta ei ole, ei ainakaan, jos tulee siitä päästä katua, jossa merkkiä ei ole.

Entä mitä mieltä olette pyörät irti ravistavista tärinäraidoista, joita täällä on Tanelinrannan koulun kohdassa? Itse tuntuu siltä, että en ehdi vilkaisemaankaan, tuleeko kadun yli lapsia, kun täytyy keskittyä ajamaan raitojen yli ja viimeisen raidan jälkeen moni painaa ärsyyntyneenä kaasun pohjaan.
Raidat ovat kolmiosasia ja ravistavat pakoputket irti ja niistä on vaadittu kaupungilta korvauksiakin, tietty tuloksetta. Auto ei kuulemma ole katsastuskunnossa, jos ei kestä ravistusta.
Eikö olisi parempi keksiä jotain, mikä kiinnittää huomion lapsiin, eikä siihen, että mitenköhän tuosta taas ajaisi, ettei auto rikkoonnu? Raidat ovat vielä niin kaukana toisistaan, että niiden välissä jotkut kaahaavat ja jarruttavat pyörät kirskuen, minkä joten kuten ymmärrän, sillä raidat ovat todella ärsyttäviä.

Tilalle pitäisi saada leveä suojatiekoroke ja lapset olisi opetettava käyttämään niitä.

Minun lapsuudessani lapset opetettiin varomaan autoja, mutta nyt asiat ovat kääntyneet toisin päin.
Minä osasin varoa autoja, enkä yhtään traumatisoitunut väistämisvelvollisuudesta. Nyt kyllä näen joskus painajaisia auton alle jääneestä lapsesta. Yhtään ei helpota, vaikka yliajaja olisi joku muu kuin minä. Olen kerran osunut paikalle, jossa lapselta oli lähtenyt pää irti niin, että se oli ruumiissa kiinni pienillä riekaleilla. Siitä on jo kauan, mutta arvatkaa, onko näky syöpynyt mieleeni kuin valokuva?
Pitäisikö tällaisia kuvia painaa liikennemerkeiksi, että sekä lapset, että autoilijat ottaisivat liikenteen vaarat tosissaan? Keskittymistä herpaannuttavat tärinäraidat eivät sitä tee, sillä moni on oppinut, että raitojen yli pitää ajaa sataa, niin ne eivät tunnu niin pahalta.