Minun tarinani...

Olen 27v nainen. Olen lihonut muutaman vuoden sisällä lähes 30kg ahmimisen seurauksena. Elämäni on muuten tasapainossa; ihana koti ja sitäkin ihanempi mies ja parisuhde on mahtava. Kaikkea kuitenkin varjostaa syömiseni..
En aiemmin ajatellut että tämäkin täyttää syömishäiriön kriteerit. Olen luonteeltani "kaikki tai ei mitään" ja ilmeisesti se pätee myös laihdutukseen ja syömiseeni ylipäätänsä. Pystyn ahtaamaan itseeni HIRVEITÄ MÄÄRIÄ ruokaa ja jälkeenpäin on morkkis.. silti en pysty hallitsemaan syömistäni! Pahimpana iltana söin 4 makkaraa, päälle n. 16 siivua juustoa, puoli pakettia majoneesilillutteista perunasalaattia, puoli pussia sipsiä ja puolitoista litraa limua.. siihen "hiukopalaksi" vielä pussillisen karkkia ja puolikas leipäpaketti ja hirmu määrät voita ja juustoa ja meetvurstia. Kaiken tämän söin tunnin sisällä..
En osaa kuvittelemaan että lähtisin esim. baariin tai kuntosalille koska pelkään että ihmiset tuijottavat ja supisevat selän takana siitä miten tankkeri olen.
Tunnen itseinhoa ja en halua katsoa peiliin koska kuvajaiseni kuvottaa itseäni. Sekään ei ole motivoinut lopettamaan ahmimista vaan päinvastoin!
Olen toivoton dieettien suhteen ja "kaikki tai ei mitään" asenteeni pilaa aina hyvän alun. Yksikin repsahdus ja koko dieetti/laihdutusyritys "meni sitten siinä kokonaa pilalle, eli voin yhtä hyvin syödä kaiken mitä haluan ja kaapista vaan löytyy". Saattaa olla etten syö päivällä paljon mitään ja illan tullen ahdan sitten koko päivän edestä ja seuraavan päivän edestä ruokaa itseeni. Hirveintä on että saatan lähteä illalla vielä kauppaan ja ostaa itselleni kymmenillä euroilla ruokaa jotka syön "salaa" yksin kaikki illan aikana, jos vaikka puolisoni on esim. töissä. Typerää on myös että "valehtelen" miehelleni siitä miten paljon olen syönyt; en kehtaa tunnustaa että millaisia määriä oikeesti voin syödä! Ehkä yritän ns. kieltää tapahtunutta samalla itseltäni. Ruoka-annokseni määrät eivät ole normaalit, ja ihmiset jotka syö "normaalikokoisia annoksia"; kuvittelen olevani vielä nälkäinen!! Enkä ole koskaan oksentanut, en yksinkertaisesti osaa.
Olin teininä vakavasti masentunut ja laihduin rajusti. Päästyäni pahimman yli olin pitkään normaalipainoinen, mutta siinä sivussa olin edelleen pirstaleina vielä vuosia ja toipumisprosessi ei ollut ohi. Vasta kun löysin elämäni ihanimman ihmisen ja koko sosiaalinen ympäristöni vaihtui terveeseen ilmapiiriin, lähti syöminen lapasesta. En välittänyt siitä mitä söin ja miten paljon. Syömisen ajatteleminen ei ollut pakkomielle, vaan nautinto. Ajattelin että voin syödä mitä vaan koska ulkonäöllä ei ole enää väliä, että minun ei tarvitse todistella ihmisille enää mitään.
Ruuasta nautiskeleminen muodostui lopulta pakkomielteeksi. Sattuu hirveästi kun mietin mihin kuntoon olen itseni päästänyt!
Pitkään ajattelin että jos laihdun "Se olisi kostoni pinnalliselle maailmalle" ja voisin näyttää pitkää nenää kaikille niille ihmisille joiden kanssa välit on mennyt poikki. "Se että olen lihava, johtuu siitä että minulla ei ollenkaa itsekuria, olen häviäjä!". "Kaikki ongelmat häviäisi ja elämäni olisi täydellinen jos vaan olisin laiha!"
Eilen kun yritin saada nukuttua (TÄNÄ KUULOSTAA NIIN HULLULTA :D ) niin yritin rentoutua ja mielessäni hoin itselleni "olen edelleen kaunis; laihempana olisin terveempi. Minun ei tarvitse syödä enempää kuin oikeasti tarvitsisin. (mieheni nimi) rakastaa minua ja minä häntä, olin minkä kokoinen hyvänsä. En tee tätä muiden takia vaan pelkästään itseni. Liikunnasta tulee hyvä olo. Takapakit eivät pilaa elämää, vaan motivoivat yrittämään lisää." Tätä hoin siihen asti että makoilin aivan rentona ja mieleni oli rauhallinen.. Kuulostaa hölmöltä, mutta ainakin se rauhoitti mieleni :)
Ja tänään aamulla lähdin kukonlaulun aikaan sauvat kainalossa "dementiahiihtämään" tunniksi (n. 5km). Ihmisiä ei ole niin paljon liikkeellä siihen aikaan, joten "nöyryyttäviä katseita" ei tarvinnut pelätä. Olo oli mahtava kun kotia pääsin ja onnistumisen tunne kun paikat on hiukka rasituksesta jumissa :):) Tästä kun muodostuisi vielä tapa :) Kaappien sisältö vaihtuu hedelmiin ja vihanneksiin ja täysjyvään, ja nälkäisenä ei saa mennä kauppaan ruokaostoksille! Pieniä askelia... :) Pitää vaan yrittää sisäistää se etten tee tätä muuta kuin ITSENI takia. OMAN TERVEYTENI TAKIA. On ymmärrettävä ettei viikossa voi laihtua sitä 10kg, vaan se on elämäntapamuutos. On tajuttava ettei "hairahdus dieetissä" tarkoita sitä että itseään pitää rangaista ja se olisi joku syy luovuttaa. Minunkin on upotettava itseeni ajatus ettei minun tarvitse olla täydellinen "cosmopolitan-photoshopattu-kansikuva-bikini-beibe" vaan myös se pitää riittää että olet normaalipainoinen ja huolehdin itsestäni ja kehostani. Nyt on otettava itseäni niskasta kiinni, jotta saan tän (turhan)helvetin sammumaan!
Tsemppiä kaikille samasta kärsivistä! :) Kyllä aurinko paistaa sinne pimeimpääkin risukasaan :)