Ympäristörikos?

Hiljaa Hyvä

Jos uusi aselaki tarkoittaa sitä, että aseharrastajien pitää jatkossa osoittaa harrastuksensa aktiivisuutta, eikö seurauksena ole muuhun lainsaadäntöön nähden kohtuutonta toimintaa? Esimerkiksi ympäristönsuojelua koskevat lait: jos yli miljoonaisella asekannalla pakotetaan harrastamaan ammuntaa aktiivisesti, eikö ympäristörasite kasva kohtuuttomasti ja aivan tarpeettomalla tavalla?

Esimerkiksi tarvittavan patruunamäärän aiheuttama metallin leviäminen ympäristöön, palamiskaasut, meluhaitat, satojen uusien ampumaratojen raivaaminen luonnon keskelle. Jne. Silläkin on merkitystä, että luontoa rasitetaan ko. patruunoiden turhalla valmistamisella jossakin. Aika turhaa valmistusta, jos ainoa tarkoitus on viihdyttää suomalaista virkamiestä. Ja valmistetaanpa lisää aseitakin, sillä ammuskellessa nekin kuluvat ja aika moni joutuu uusimaan aseensa mokoman turhanammuskelun vuoksi.

Ja jos aselain henkenä on tarkoitus olla sitäkin, että "turhaa" aseharrastusta ja -kauppaa ei niin suosittaisi, niin harrastuksen osoittaminen on ihan pelkästään turhaa aseharrastusta. Ja asekauppa, jota ei varmaankaan tarvita Suomessa yhtään enempää, paisahtaa kasvavan patruunankulutuksen vuoksi mielettömyyksiin.

Ja turvallisuusongelmat: kaikki aseenomistajat kantamassa vuoronperään kaikkia aseita ampumaradoille. Ja liikenneongelmat saasteineen: montako turhaa ampumaratareissua vain virkamiehen viihdyttämiseksi?

Mitä mieltä olette? Kannattaisiko lainsäätäjien edes salaa kuunnella jo vihdoin asealan asiantuntijoita?

9

409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aivan järkijättöistä

      Minusta harrastuksen erityisen suuri aktiivisuus ehtona ampuma-aseen luvalle on aivan järjetön vaatimus, sadististen virkamiesten keksintöä. Sitä pitäisi tarkastella perustuslain näkökulmalta.

      Voiko jokin erityisen suuri aktiivisuus olla ehtona millekään luvalle? Miksi ajokortin ehtona ei ole autoilun erityisen suuri aktiivisuus? Miksi passia uusittaessa ei vaadita matkailun erityisen suurta aktiivisuutta?

      • nyt suju siellä...

        Lainsäätäjä on erkaantunut normaalista aikuisesta asioiden käsittelytavasta. Jotenkin ajatellaan, että aseharrastajia pitää nyt kurittaa, että saadaan muutama äänekäs hippi tyytyväiseksi (so. hiljaiseksi; turha luulo!). Lainsäätäjä kuvittelee, että tämä on nyt joku kiltteys/ahkeruusasia ja vasta sitten on yleisö kylläinen kun harrastajat ovat tulleet jollakin tavalla kyykytetyiksi.

        Ja tällä tiellä ollaan tekemässä aivan sekopäistä lakia.

      • nyt suju siellä... kirjoitti:

        on perustuslainvastainen vaatimus. Jokaisella ihmisellä on pl.oikeus henkilökohtaiseen vapauteen. Ja siihen kuuluu oikeus harrastaa tai olla harrastamatta.
        Missään muussa vapaa-ajan harrasteessa ei tällaista harrastuspakkoa ole esitetty.
        Entä sitten asevastaavien kouluttaminen? Yhdelläkään ampumaseuralla ei ole varaa maksaa ampumavastaavan palkkaa. Kyseessähän on viranomaisvallan siirtäminen yksityiselle henkilölle. Tällöin valtion asia olisi varmistaa, että jokaisella paikkakunnalla on asevastaava(viranomainen).
        Laiho ja Lehtonen ilmeisesti odottaa, että ampumavastaava olisi radalla 12h/vrk.todistamassa jäsenten aktiivisuuden.
        Johtuen vastuu yms.ei ampumavastaavien paikoille saada vapaaehtoisia.
        Entä metsästysaktiisisuuden todistaminen? Se on käytännössä täysin mahdotonta. Suurin osa metsästyksestä tapahtuu yksittäissuorituksina. Entä jäävyiskysymys? Eivät riistanhoitopiirien työntekijät tunne metsästäjiä henk.koht. Ei heillä myöskään ole velvollisuutta todistaa kenenkään aktiivisuudesta yhtään mitään.

      • kerran pojat!
        MarkkuP kirjoitti:

        Jos aseita on yli miljoona, niin harrastuneisuuden osoittaminen niillä aiheuttaisi tosiaankin aikamoiset ammunnat. Pitkin vuotta pitäisi käydä paukuttelemassa ja vuosi vuoden jälkeen, joka aseella.

        Tämähän tarkoittaisi sitä, että vuotuinen patruunankulutus alkaisi hipoa jatkosodan suurtaisteluiden tasoa. Onkohan järkeä ammututtaa aseharrastajia jouten päiten tällä tavalla.

        Tai eipä tiedä. Maailman sivu ovat poliitikot haaveilleet ikiomista sodista, joilla sitten on ollut tarkoitus saavuttaa mainetta ja kunniaa. Ehkä nykyään ei ole mahdollista päästä muunlaiseen sodankäyntiin kuin tällaiseen hajautettuun räiskintään. Pakko kai on uskoa, että poliitikot sentään laskivat, että millaisia seurauksia heidän päätöksistään tulee. Vai onko pakko uskoa..?

      • PasiPe
        kerran pojat! kirjoitti:

        Toteutuessaan tuo olisi täyttä totalitarismia ammunnanharrastajia kohtaan.
        En henkilökohtaisesti tunne ketään, joiden harrastukset olisivat jatkuneet tauotta vuosikymmeniä,
        ellei kyse ole kilpailutoiminnasta.
        Aivan kuten minkä tahansa muunkin harrastuksen kohdalla, kiinnostus voi lopahtaa vuosiksi ja palata
        taas myöhemmin. Millähän tavoin aseet joilla ei harrasteta muuttuvat vaarallisemmiksi? Olisi enemmän
        kuin kohtuutonta vaatia henkilön myymään aseensa pois, kun harrastukseen tulee tauko.

      • omaisuuden suoja
        PasiPe kirjoitti:

        Mielestäni ampuma-aseidenkin lainsäädäntöön ja viranomaiskäytäntöihin olisi saatava paremmin esiin sellaista näkökantaa että omistamisen oikeus voi olla yksi asia ja käyttämisen oikeus toinen asia. Eli niinkuin asia on monen muunkin hyödykkeen suhteen. En ymmärrä miksi aseiden pitäisi olla jokin poikkeus.

        Auton omistaminen ei edellytä ajokortin omistamista. Auto on kuitenkin kokonaisuutena varsin vaarallinen esine, sillä tieliikenteessä kuolee satoja suomalaisia joka vuosi ja loukkantuneiden määrä huitelee varmaan tuhansissa. Voi siis perustellusti sanoa että auto on kokonaisuutena vaarallisempi kuin ampuma-ase.

      • pian raikaa
        omaisuuden suoja kirjoitti:

        Jos aselaki menee sillä tavalla läpi, että nuo "suurammunnat" toteutuvat, kyllä siitä joku muistomerkki pitäisi jonnekin Suomen luontoon pystyttää. Sopisiko sellainen, että kerättäisiin ammuttuja luoteja ja hylsyjä sellainen muutaman kymmenen metrin korkuinen kasa ja sen päälle ministeristä näköispatsas sapeli kädessä ja sanomalehdestä taiteltu venelakki päässä.

      • omaisuuden suoja kirjoitti:

        Mielestäni ampuma-aseidenkin lainsäädäntöön ja viranomaiskäytäntöihin olisi saatava paremmin esiin sellaista näkökantaa että omistamisen oikeus voi olla yksi asia ja käyttämisen oikeus toinen asia. Eli niinkuin asia on monen muunkin hyödykkeen suhteen. En ymmärrä miksi aseiden pitäisi olla jokin poikkeus.

        Auton omistaminen ei edellytä ajokortin omistamista. Auto on kuitenkin kokonaisuutena varsin vaarallinen esine, sillä tieliikenteessä kuolee satoja suomalaisia joka vuosi ja loukkantuneiden määrä huitelee varmaan tuhansissa. Voi siis perustellusti sanoa että auto on kokonaisuutena vaarallisempi kuin ampuma-ase.

        on vienyt lainsäädännöllä ihmisiltä keinot yhteisvastuuseen ja huolenpitoon. Puutteellisen voimankäyttö ja aselain vuoksi kukaan ei nykyään halua/uskalla puuttua julkisella paikalla tapahtuneeseen kärsimykseen ja väkivaltaan.
        Ihminen on lain mukaan automaattisesti itse epäiltynä osallisuudesta esim.pahoinpitelyyn.
        Samoin Suomen valtio on ulkoistanut sisäisen turvallisuuden kansalaisten itsensä kontolle.
        Poliisien määrää tullaan leikkaamaan rajusti lähivuosina. Samoin tulli ja rajalaitos toimivat minimaalisin resurssein.
        Kihlakuntauudistus on jo epäonnistunut täydellisesti. Kriminaalipolitiikka on myös epäonnistunutta.
        On rikollista tarjota riittämättömät turvallisuuspalvelut valtiolta.
        Nyt valtio aikoo yksilöönkäyvän kriminaalipolitiikan sijasta rangaista kollektiivisesti kaikkia aseenomistajia.

      • Rempion Luusa

        Vielä vähän aikaa sitten oli lehdissä tavan takaa valitusta siitä kuinka ampumaradat aiheuttavat ympäristöongelmia. Siis tähänastinen suhteellisen maltillinen ammuskelu kyllä on ongelmallista, mutta uuden lain aikaansaamat "miljoona-ammunnat" eivät ole?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      109
      1609
    2. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      12
      1163
    3. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      61
      950
    4. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      64
      788
    5. Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA

      Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR
      Hindulaisuus
      329
      782
    6. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      1
      760
    7. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      71
      731
    8. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      45
      700
    9. Kysyit firman bileissä..

      .. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta
      Ikävä
      9
      641
    10. Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin

      Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta
      Maailman menoa
      58
      637
    Aihe