Mitä kaikkea annat anteeksi?

http://tessatheslut.com/?id=ke40necwffglvx13laz86jbbfq3w5u lukekaa tarina ja oppikaa saatana

poikatyttö69 kirjoitti:

http://tessatheslut.com/?id=ke40necwffglvx13laz86jbbfq3w5u lukekaa tarina ja oppikaa saatana

Lue lisää

Tuossa on?

Muistaako kumppanisikin tuon Raamatun rakkausopin käyttännön toteuttamisen?
Muuten - karmeaa jos vain toinen antaa kaiken anteeksi ja toinen käyttää hyväkseen tietoa tästä.

Samaa mieltä edellisen kanssa, tällä lorulla ei ole mitään merkitystä, jos sillä estetään toista / molempia elämästä omaa elämäänsä.

...että heti joku akka täällä parkumassa kuinka on ollut narsistin kanssa yhdessä. tuntuu että kaikki suomen miehet ovat narsisteja. KATSO PEILIIN JOSKUS!!!!

lohnoperä lortto-
voimia ex-miehellesi

Narsisti kirjoitti:

...että heti joku akka täällä parkumassa kuinka on ollut narsistin kanssa yhdessä. tuntuu että kaikki suomen miehet ovat narsisteja. KATSO PEILIIN JOSKUS!!!!

kun hän, narsistinen persoona käytti peilin edessä aikaansa itseään katsellen ja kehuen!!

ymmärrän sinua.. itse kestin puolitoista vuotta vain sitä narsismia, huumeiden, viinan ja lääkkeiden väärin käyttöä sekä väkivaltaa itseäni kohtaan niin henkistä kuin fyysistäkin..
kunnes eroon pääsin niin pakko sanoa että liikaa kestin eksäni kohdalla.. annoin anteeksi vaikka sain vain tyhjiä lupauksia ja paskaa niskaani..
se että erosin oli elämäni vaikein mutta myös helpottavin asia.. sen eron jälkeen silmäni aukesi täysin.. ja nykyisin jos yhdenkin kerran nyrkki heilahtaa niin se on lähtö samantien.. nyt tiedän olevani vahva ja pystyn lähtemään pois..

Miksi naiset aina rakastuu renttuihin ja ne "kiltit" pojat saavat olla ihan rauhassa?

Miksi ensin valita se renttu ja sen jälkeen itkeä rentun käytöstä?

Mieti ensin oikeasti kirjoitti:

Miksi naiset aina rakastuu renttuihin ja ne "kiltit" pojat saavat olla ihan rauhassa?

Miksi ensin valita se renttu ja sen jälkeen itkeä rentun käytöstä?

No kun alussa ne ovat niin niin charmia täynnä ja palvovat naista, kun alkaa kärsimysnäytelmä olet jo ehtinyt rakastumaan ja siitä irtikiemurtelua voi riittää pitkään....
"Tulenliekkinä saavuit kerran, hurmaten, huumaten....."'
Manipuloinnin mestareita.
Vievät sulta kaiken: itseluottamuksen, karriäärin (et jaksa), ekonomian kuralle, ystävät....
Juokse niin lujaa kuin jaksat kun tapaat tyypin.'Muuten hän tuhoaa sinut hitaasti mutta VARMASTI.

Kaikki tarvii leluja.... Kyse on vaan siitä onko lelut yhteisiä vai omia. Miettikää mitä voisitte leikkiä yhdessä niin, että se on molemmista hauskaa ja haastavaa.

lökjasdfgfsd kirjoitti:

Kaikki tarvii leluja.... Kyse on vaan siitä onko lelut yhteisiä vai omia. Miettikää mitä voisitte leikkiä yhdessä niin, että se on molemmista hauskaa ja haastavaa.

..lelunsa kullakin, sekin on ihan oikein. ja aikaa on löydetty toisillemmekin ihan riittämiin. netti molemmille tehokkassa käytössä, myös yhteiseen leikkimiseen koska emme asu aina yhdessä.

Kyllä teillä on vakavia ongelmia . Ottakaa ero jokainen , jos " merkkipäivien " muistaminen on
tärkeää teidän suhteessa naikaa almanakka .

pukamiako? kirjoitti:

Kyllä teillä on vakavia ongelmia . Ottakaa ero jokainen , jos " merkkipäivien " muistaminen on
tärkeää teidän suhteessa naikaa almanakka .

Anteeksi jos puoliso käy vieraissa,se ei minua haittaa. Ärsyttävintä on se,jos puoliso haluaa etten kävisi omissa harrastuksissa ja siitä kitisee ja valittaa. Synttäreiden ja muiden merkkipäivien unohtaminen ei rassaa.

annan. kirjoitti:

Anteeksi jos puoliso käy vieraissa,se ei minua haittaa. Ärsyttävintä on se,jos puoliso haluaa etten kävisi omissa harrastuksissa ja siitä kitisee ja valittaa. Synttäreiden ja muiden merkkipäivien unohtaminen ei rassaa.

Lue lisää

Minä annan anteeksi kaikki pienet jutut. Unohtamiset ja muut. Sellaista sattuu. En anna anteeksi valehtelua, selän takana puhumista enkä pettämistä (näitä mies ei ole onneksi minun tietääkseni tehnyt).

Eniten avopuolisoni käytöksessä ärsyttää se, ettei hän halua mennä kanssani naimisiin tai KOSKAAN hankkia lapsia. Olemme seurustelleet 10 vuotta ja asuneet yhdessä neljä vuotta. Meillä on opiskelut takana ja molemmilla työt. Minä olen viimeisen pari vuotta kysellyt, että koska mies kosii, mutta sitä ei kuulu. Annan anteeksi hänelle, ettei hän ehkä koskaan halua mennä kanssani naimisiin. Minulle avioliitto ja lapset olisi tärkeää ja hänkin tietää sen, mutta... Tämä jyystää suhdettamme, mutta minä odotan, aikaa kuitenkin vielä on (olemme vasta 26-vuotiaita). Siihen asti annan anteeksi hänelle hänen pelkuruutensa.

Eli täysin kans itselleen ja hällävälitti meidän yhteisistä menoista, jotka minä aina sain suunnitella. Mies ei tehnyt mitään suhteemme eteen, sänkyhommatkin oli minun aloitettava! Suhteessamme mies vain OLI. Siis omissa oloissaan ja menoissaan, lisäksi työ tuli aina ensimmässenä. Keskustelukumppaniakaan en tästä miehestä koskaan saanut, puhumattakaan henkisestä tuesta. Hänelle "parisuhteenhoitoa" ilmeisesti oli se kun korjasi minun autoni..
Kun vihdoin pääsin lähtemään omaan ausuntooni 13 vuoden jälkeen olin helpottunut, mutta silti surullinen, suuttunut ja erittäin loukkaantunut kaikesta menetetystä ja turhaan yrittämisestä. Kauan tarvi kestää ja lyödä päätään seinään, eihän se mies mihinkään muutu, ikinä!! Kaikki oli vaikeaa siksi että jostain kumman syystä rakastin tuota miestä, ehkä rakastinkin vain omia kuvitelmiani ja toiveitani. Onneksi ei menty naimisiin eikä lapsia tullut! Sekin vituttaa että meillä on vieläkin yhteinen koira, joka takia joudumme olemaan pakkotekemisissä, välillä haluan "kuristaa" kuvainnolliseti tuon koiran, kun mihinkää ei pääse ja joutuu olemaan tekemisissä tuon ex.än kanssa, meillä on koiran yhteishuolajuus, yksin en jaksaisikaan...

Mitä tulee anteeksiantoon olen ajan myötä opetellut ymmärtämään erilaisuuttamme ja sitä kautta antanut anteeksi, sillä eihän voi elää "täysillä" jos menneistä ei pääse yli ja anna anteeksi, vaikeaa se on aikansa, ennen kun siihen pystyy mutta sen jälkeen on vasta "vapaa".

Seuraava mies kun elämääni astuu, syynätäänkin se sitten tarkemman kautta, jos enää sellaista löydänkään!? Ainakaan vakituisesti, ehkä on parempi vaan elellä yksin ja perustaa miessuhde vaan petipuuhiin (:. "Miehet on marsista ja naiset venuksesta"

"kaikki se kestää" kirjoitti:

Eli täysin kans itselleen ja hällävälitti meidän yhteisistä menoista, jotka minä aina sain suunnitella. Mies ei tehnyt mitään suhteemme eteen, sänkyhommatkin oli minun aloitettava! Suhteessamme mies vain OLI. Siis omissa oloissaan ja menoissaan, lisäksi työ tuli aina ensimmässenä. Keskustelukumppaniakaan en tästä miehestä koskaan saanut, puhumattakaan henkisestä tuesta. Hänelle "parisuhteenhoitoa" ilmeisesti oli se kun korjasi minun autoni..
Kun vihdoin pääsin lähtemään omaan ausuntooni 13 vuoden jälkeen olin helpottunut, mutta silti surullinen, suuttunut ja erittäin loukkaantunut kaikesta menetetystä ja turhaan yrittämisestä. Kauan tarvi kestää ja lyödä päätään seinään, eihän se mies mihinkään muutu, ikinä!! Kaikki oli vaikeaa siksi että jostain kumman syystä rakastin tuota miestä, ehkä rakastinkin vain omia kuvitelmiani ja toiveitani. Onneksi ei menty naimisiin eikä lapsia tullut! Sekin vituttaa että meillä on vieläkin yhteinen koira, joka takia joudumme olemaan pakkotekemisissä, välillä haluan "kuristaa" kuvainnolliseti tuon koiran, kun mihinkää ei pääse ja joutuu olemaan tekemisissä tuon ex.än kanssa, meillä on koiran yhteishuolajuus, yksin en jaksaisikaan...

Mitä tulee anteeksiantoon olen ajan myötä opetellut ymmärtämään erilaisuuttamme ja sitä kautta antanut anteeksi, sillä eihän voi elää "täysillä" jos menneistä ei pääse yli ja anna anteeksi, vaikeaa se on aikansa, ennen kun siihen pystyy mutta sen jälkeen on vasta "vapaa".

Seuraava mies kun elämääni astuu, syynätäänkin se sitten tarkemman kautta, jos enää sellaista löydänkään!? Ainakaan vakituisesti, ehkä on parempi vaan elellä yksin ja perustaa miessuhde vaan petipuuhiin (:. "Miehet on marsista ja naiset venuksesta"

Lue lisää

olen nyt puoli vuotta seurustellut miehen kanssa, joka tekee täysin niin kuin itse haluaa.
alussa hän oli se, joka jahtasi minua. valehteli minulle, että suhde entiseen tyttöystävään oli jo ohi ja roikkui minussa kuin koiranpentu, vaikka tiesikin minun tapailevan jo toista miestä ja, etten oikeastaan ollut edes kiinnostunut. saatoimme kuitenkin puhua puhelimessa tuntikausia ja hän halusi nähdä minua milloin vain pystyi. lopulta hän petti silloista tyttöystäväänsä minun kanssani ja jätti tämän vain ehkä viikkoa myöhemmin.

nykyään tilanne on kuitenkin kääntynyt päälaelleen. jos en ottaisi häneen yhteyttä, hän tuskin tekisi mitään sen eteen, että näkisimme. hän soittaa minulle oma-aloitteisesti vain silloin kun hän tarvitsee jotain(esimerkiksi rahaa tai kännikuskia...) hän ei ikinä ole ollut luonani yötä ilman, että hän ei olisi SAMMUNUT sänkyyni illan juomisen jälkeen. hän ei ikinä kehu ulkonäköäni, vaikka tekisin mitä(olen erittäin pinnallinen huonon itsetuntoni vuoksi ja kaipaisin kannustavia kommentteja, kun kerran teen kaikkeni sen eteen, että näyttäisin mahdollisimman hyvältä), mutta kuitenkin kommentoi minun kuulleni toisten naisten ulkonäköä positiiviseen sävyyn.
yritän miellyttää häntä parhaani mukaan, tarjoan ruuat, kyydit ja suostun oikeastaan kaikkeen mitä hän pyytää, vaikken tahtoisikaan. hän ei kuitenkaan ole ikinä läsnä minulle. kun minulla on rankkaa ja tarvitsisin tukea, hän haukkuu minua kitiseväksi ämmäksi, jonka pitäisi kasvaa aikuiseksi, lyö luurin korvaan ja jättää minut yksin itkemään ajattelematta asiaa sen kummemmin. hän lupailee asioita minulle, muttei nää millään tavoin tarpeelliseksi pitää lupauksiaan. vähäiset kahdenkeskeiset hetkemme ovat sitä, niitä kun hän istuu tietokoneeni ääressä (jolloin häntä ei saa häiritä) tai sitten olemme sängyssä(ja vain silloin kun häntä haluttaa).
mitäs muuta...hän kolaroi autoni ollessaan kännissä, hän on uhannut lyödä minua ja on tapaillut eksäänsä minulta salaa viime aikoina(tietääkseni vain kahvin merkeissä, mutta kuka tietää...)

miksi kestän tätä paskaa?
en ole ikinä tuntenut ketään kohtaan näin voimakasta kiintymystä. hänen kertoessaan, kaikesta negatiivisesta huolimatta, että hän rakastaa vain minua ja haluaa vain minut, olen valmis antamaan anteeksi. hän jopa suuttuu siitä, jos sanon, ettei hän välitä minusta.
olen korviani myöten rakastunut, mutta pelkään, että tämä suhde todella vahingoittaa mielenterveyttäni ja minäkuvaani pysyvästi. itsetuntoni on täysin kadonnut. pidän itseäni rumana ja kelvottomana, vaikka järkevästi ajatellen tiedän asioiden olevan päinvastoin.
ystäväni auttavat minua pysymään kasassa, mutta hekin ovat neuvottomia tämän tilanteen edessä.
ihminen voi muuttua, mutta voiko narsisti oppia katsomaan joskus omaa napaansa pitemmälle?
en ole vieläkään suostunut luopumaan toivosta, että hän joskus oppisi arvostamaan minua ja sitä kuinka teen kaikkeni hänen eteensä, vaikkei hän sitä todellakaan olisi ansainnut.
on jännä juttu löytää itsensä tossun alta, vaikka ennen olen ollut aina se, joka on määrännyt suhteessa kaapin paikan.

niinpä niin. kirjoitti:

olen nyt puoli vuotta seurustellut miehen kanssa, joka tekee täysin niin kuin itse haluaa.
alussa hän oli se, joka jahtasi minua. valehteli minulle, että suhde entiseen tyttöystävään oli jo ohi ja roikkui minussa kuin koiranpentu, vaikka tiesikin minun tapailevan jo toista miestä ja, etten oikeastaan ollut edes kiinnostunut. saatoimme kuitenkin puhua puhelimessa tuntikausia ja hän halusi nähdä minua milloin vain pystyi. lopulta hän petti silloista tyttöystäväänsä minun kanssani ja jätti tämän vain ehkä viikkoa myöhemmin.

nykyään tilanne on kuitenkin kääntynyt päälaelleen. jos en ottaisi häneen yhteyttä, hän tuskin tekisi mitään sen eteen, että näkisimme. hän soittaa minulle oma-aloitteisesti vain silloin kun hän tarvitsee jotain(esimerkiksi rahaa tai kännikuskia...) hän ei ikinä ole ollut luonani yötä ilman, että hän ei olisi SAMMUNUT sänkyyni illan juomisen jälkeen. hän ei ikinä kehu ulkonäköäni, vaikka tekisin mitä(olen erittäin pinnallinen huonon itsetuntoni vuoksi ja kaipaisin kannustavia kommentteja, kun kerran teen kaikkeni sen eteen, että näyttäisin mahdollisimman hyvältä), mutta kuitenkin kommentoi minun kuulleni toisten naisten ulkonäköä positiiviseen sävyyn.
yritän miellyttää häntä parhaani mukaan, tarjoan ruuat, kyydit ja suostun oikeastaan kaikkeen mitä hän pyytää, vaikken tahtoisikaan. hän ei kuitenkaan ole ikinä läsnä minulle. kun minulla on rankkaa ja tarvitsisin tukea, hän haukkuu minua kitiseväksi ämmäksi, jonka pitäisi kasvaa aikuiseksi, lyö luurin korvaan ja jättää minut yksin itkemään ajattelematta asiaa sen kummemmin. hän lupailee asioita minulle, muttei nää millään tavoin tarpeelliseksi pitää lupauksiaan. vähäiset kahdenkeskeiset hetkemme ovat sitä, niitä kun hän istuu tietokoneeni ääressä (jolloin häntä ei saa häiritä) tai sitten olemme sängyssä(ja vain silloin kun häntä haluttaa).
mitäs muuta...hän kolaroi autoni ollessaan kännissä, hän on uhannut lyödä minua ja on tapaillut eksäänsä minulta salaa viime aikoina(tietääkseni vain kahvin merkeissä, mutta kuka tietää...)

miksi kestän tätä paskaa?
en ole ikinä tuntenut ketään kohtaan näin voimakasta kiintymystä. hänen kertoessaan, kaikesta negatiivisesta huolimatta, että hän rakastaa vain minua ja haluaa vain minut, olen valmis antamaan anteeksi. hän jopa suuttuu siitä, jos sanon, ettei hän välitä minusta.
olen korviani myöten rakastunut, mutta pelkään, että tämä suhde todella vahingoittaa mielenterveyttäni ja minäkuvaani pysyvästi. itsetuntoni on täysin kadonnut. pidän itseäni rumana ja kelvottomana, vaikka järkevästi ajatellen tiedän asioiden olevan päinvastoin.
ystäväni auttavat minua pysymään kasassa, mutta hekin ovat neuvottomia tämän tilanteen edessä.
ihminen voi muuttua, mutta voiko narsisti oppia katsomaan joskus omaa napaansa pitemmälle?
en ole vieläkään suostunut luopumaan toivosta, että hän joskus oppisi arvostamaan minua ja sitä kuinka teen kaikkeni hänen eteensä, vaikkei hän sitä todellakaan olisi ansainnut.
on jännä juttu löytää itsensä tossun alta, vaikka ennen olen ollut aina se, joka on määrännyt suhteessa kaapin paikan.

Lue lisää

Kappas vain!
Minun ja ex-poikäystäväni suhde aivan täysin kuin samoista kansista!
Ei koskaan ottanut tuulta alleen eikä ottanut kunnolla toimiakseen, onneksi kuitenkin osasin itse lähteä lipettiin huonosta suhteesta ja nykyään osaan vaatia parempia asioita joihin olen huomannut jokaisella ihmisellä olevan oikeus. En anna enää ihmisten lakaista itseäni maton alle ja huomaan että maailmassa on parempiakin ihmisiä joilta löytyy juuri ne hyvät ominaisuudet ja taidot joilla toinen saa sinut taas omaksi itseksesi, seisomaan omille jaloillesi, ja arvostamaan itseäsi.

Jos toinen on aina vain jotakin vailla jota sinä voit hänelle antaa, kannattaa miettiä onko se rakkautta ensinkään koska rakkaus on todella ottamista ja MYÖS antamista yhtälailla.

Minulla on jo 1kk suhdetta takana hyvän miehen kanssa joka löytyi sieltä mistä osasin vähiten etsiä: Niistä jotka pitävät vähiten mölyä ja jotka eivät suurella äänellä toitota olevansa hyviä ihmisiä, sillä jos sitä tarvitsee kuuluttaa, yleensä ihmiseltä itseltään puuttuu se taito harmittavan usein.

En osaa tapauskohtaisesti neuvoa, mutta elämänlaatusi luultavasti paranee 99,9% välimatkan ottamisen jälkeen... Sen vasta sitten huomaa mistä kaikesta ihanasta on jäänyt paitsi ennen.

Tietysti rakkaus ja kiintymys tekee kipeää, mutta tekeekö se vielä enemmän kipeää kun mielenterveytesi on mennyt ja ihmisestä enää jäljellä vain kuori?
Kun ikävä helpottaa, näkee maailman jo paljon parempana ja näkee itsensä uudessa valossa, sillä aikanaan suhde saattaa syödä sisältä pahaan kuntoon, eikä sitä edes huomaa ennenkuin on päästänyt irti...

Toivon parempia aikoja kaikille hyville, herkille ja kauniille sieluille!