Pohtivatko yksinäiset henkisiä kysymyksiä keskivertoa enemmän

Vau, oletko minä? :D No, en ole ateisti enkä uskovainen, vaan jotain siltä väliltä eli kirkosta eronnut tapakristitty. Tunnen kyllä itseni vuosi vuodelta tyhmemmäksi.

On mulla välillä suuriakin ajatuksia, mutta käytännön syistä tulee ajateltua ihan yksinkertaisia perusasioitakin paljon, kuten sitä rahaa ja vaikka ruokaa. Luulen, että henkisiä kysymyksiä ajattelevat eniten ne keitä ne kiinnostavat, yksinäisyydestä huolimatta. Jos on kiinnostunut kvanttifysiikasta, niin se tuskin muuttuisi mihinkään vaikka ei yhtäkkiä olisikaan enää yksinäinen.

mulla kans kirjoitti:

Vau, oletko minä? :D No, en ole ateisti enkä uskovainen, vaan jotain siltä väliltä eli kirkosta eronnut tapakristitty. Tunnen kyllä itseni vuosi vuodelta tyhmemmäksi.

On mulla välillä suuriakin ajatuksia, mutta käytännön syistä tulee ajateltua ihan yksinkertaisia perusasioitakin paljon, kuten sitä rahaa ja vaikka ruokaa. Luulen, että henkisiä kysymyksiä ajattelevat eniten ne keitä ne kiinnostavat, yksinäisyydestä huolimatta. Jos on kiinnostunut kvanttifysiikasta, niin se tuskin muuttuisi mihinkään vaikka ei yhtäkkiä olisikaan enää yksinäinen.

Lue lisää

"Tunnen kyllä itseni vuosi vuodelta tyhmemmäksi."

Niin minäkin. :D muutenkaan jatkuva tiedon ammentaminen ei tunnu olevan minun juttuni. Varsinkin kirjojen lukeminen näyttää olevan toisinaan armottoman vaikeaa, jos se on jotain helvetin paljon ajatuksia vaativaa. En muutenkaan millään tahdo viihtyä nenä kirjassa kiinni ja huomaankin aina alta aikayksikön tekeväni jotain muuta miellekkäämpää, tai kenties herääväni kirja vierellä. Lukemisella on hieman unettava vaikutus minuun. No ainakin minulla on hyvät unenlahjat eikä illallakaan tarvitse montaa sivua lukea kun uni on jo tullut.

Aivot narikassa kirjoitti:

"Tunnen kyllä itseni vuosi vuodelta tyhmemmäksi."

Niin minäkin. :D muutenkaan jatkuva tiedon ammentaminen ei tunnu olevan minun juttuni. Varsinkin kirjojen lukeminen näyttää olevan toisinaan armottoman vaikeaa, jos se on jotain helvetin paljon ajatuksia vaativaa. En muutenkaan millään tahdo viihtyä nenä kirjassa kiinni ja huomaankin aina alta aikayksikön tekeväni jotain muuta miellekkäämpää, tai kenties herääväni kirja vierellä. Lukemisella on hieman unettava vaikutus minuun. No ainakin minulla on hyvät unenlahjat eikä illallakaan tarvitse montaa sivua lukea kun uni on jo tullut.

Lue lisää

Minulla on vähän sama. Olin joskus kiinnostunut kvanttifysiikasta ja filosofiasta ja zen-buddhalaisuudesta, mutta tuntuu että muutun aina vain tyhmemmäksi, eikä minua enää kiinnosta mikään (paitsi kosmetiikka).

Moni, joka ajautuu yksinäiseksi on muutenkin vähän erakkoluonne, viihtyy itsekseen, pohtii filosofisia ja uskonnollisia juttuja. On herkästi avoimempi ja vähemmän taipuvainen dogmaattisuuteen, kuin sosiaalisempi, joka on riippuvaisempi ryhmäpaineesta. Moni on yksinäinen, koska ei ole massaihminen, eikä ole osannut ehkä huonoa itsetuntoaan etsiä niitä hengenheimolaisia. Minä voin olla vaikka kuukausia näkemättä ketään, eikä se minua haittaa yhtään, koskan olen itse parasta seuraani. Mutta sitten kun haluaisi nähdä jonkun ja jakaa kokemuksiaan, eikä ole ketään, se tappaa. Samoin tappaa se, että on seuraa, mutta mitään ei välity, ainakaan millään syvemmällä tasolla, niillä henkisemmillä. Sitä ei kestä selvinpäin ja siksihän ihmiset juovatkin. Pilvi on sikäli parempi huume, että se voi henkistää ihmisiä.
Ja en halua väittää, että sosiaalisesti lahjakkaat olisi sen pinnallisempia. olen vain kateellinen. Mutta erakot ovat parempia pohtijoita. Ja pohtija jää muita herkemmin yksinäiseksi.

henkisyys on jotain ihan muuta kuin älyllisyys. oikeastaan älykkyydellä on aika vähän tekemistä henkisyyden tai hengellisyyden kanssa. eettisyydellä tai moraalisuudella taas on. huippuälykäs voi olla hengetön ja pinnallinen (ja kuvittelee syvällsiyyden tarkoittavan samaa, kuin ongelman älyllinen vaikeus) mutta aina huippuälykäs vaatii kanssaihmisiltäänkin älyä, koska eihän kukaan hirveästi tyhmempiensä kanssa jaksa olla, kun eivät edes omia vitsejä koskaan tajua. älyllisissä ongelmissa ja ajanvietteissä ei sinänsä ole mitään henkistä. shakki on yhtä henkistä, kuin keihäänheitto, vaikka lienee älyllisempää. sinulta on selvästi vielä tuo henkinen ulottuvuus jäänyt pitkälti ymmärtämättä, sillä muutoin kyllä käyttäisit surutta sanaa "henkinen" (tai "hengellinen"), etkä sotkisi sitä älyllisyyteen, joka on tässä minusta aivan väärä sana. mutta odotas vaan.

^ -^

t kirjoitti:

henkisyys on jotain ihan muuta kuin älyllisyys. oikeastaan älykkyydellä on aika vähän tekemistä henkisyyden tai hengellisyyden kanssa. eettisyydellä tai moraalisuudella taas on. huippuälykäs voi olla hengetön ja pinnallinen (ja kuvittelee syvällsiyyden tarkoittavan samaa, kuin ongelman älyllinen vaikeus) mutta aina huippuälykäs vaatii kanssaihmisiltäänkin älyä, koska eihän kukaan hirveästi tyhmempiensä kanssa jaksa olla, kun eivät edes omia vitsejä koskaan tajua. älyllisissä ongelmissa ja ajanvietteissä ei sinänsä ole mitään henkistä. shakki on yhtä henkistä, kuin keihäänheitto, vaikka lienee älyllisempää. sinulta on selvästi vielä tuo henkinen ulottuvuus jäänyt pitkälti ymmärtämättä, sillä muutoin kyllä käyttäisit surutta sanaa "henkinen" (tai "hengellinen"), etkä sotkisi sitä älyllisyyteen, joka on tässä minusta aivan väärä sana. mutta odotas vaan.

^ -^

Lue lisää

"mutta aina huippuälykäs vaatii kanssaihmisiltäänkin älyä, koska eihän kukaan hirveästi tyhmempiensä kanssa jaksa olla, kun eivät edes omia vitsejä koskaan tajua."

Tuo on "yleinen ongelma" monilla. Monesti tämmöisten tyyppien kanssa keskustelu onkin sitä, että henkilö sanoo (omasta mielestään) jotakin nasevaa ja älyllistä ja sitten (jos ylipäätään sanoo mitään) ja jos siihen vastaa jotakin niin ensimmäinen ajatus on että "Tuo nyt ei tajunnut yhtikäs mitään...".

Yleensä nuo ajatukset eivät liity niinkään toisen henkilön sanomisiin vaan siihen pinnalliseen omahyväiseen kuvaan joka on rakennettu sisällään itsestä ja muista.

Kaikki ihmiset tuohon tietysti syyllistyvät. Itse olen parhaimpani mukaan pyrkinyt juuri tuosta eroon, koska ei toista ihmistä ja hänen ajatuksenjuoksuaan voi mitata muutamilla lauseilla.

345435345 kirjoitti:

"mutta aina huippuälykäs vaatii kanssaihmisiltäänkin älyä, koska eihän kukaan hirveästi tyhmempiensä kanssa jaksa olla, kun eivät edes omia vitsejä koskaan tajua."

Tuo on "yleinen ongelma" monilla. Monesti tämmöisten tyyppien kanssa keskustelu onkin sitä, että henkilö sanoo (omasta mielestään) jotakin nasevaa ja älyllistä ja sitten (jos ylipäätään sanoo mitään) ja jos siihen vastaa jotakin niin ensimmäinen ajatus on että "Tuo nyt ei tajunnut yhtikäs mitään...".

Yleensä nuo ajatukset eivät liity niinkään toisen henkilön sanomisiin vaan siihen pinnalliseen omahyväiseen kuvaan joka on rakennettu sisällään itsestä ja muista.

Kaikki ihmiset tuohon tietysti syyllistyvät. Itse olen parhaimpani mukaan pyrkinyt juuri tuosta eroon, koska ei toista ihmistä ja hänen ajatuksenjuoksuaan voi mitata muutamilla lauseilla.

Lue lisää

en voi tietää, ovatko nämä tyypit, joista puhut oikeasti ylimielisiä vai harmittaako sinua, että sinun seurasi ei heille kelpaa? kumpaakin esiintyy, sekä sitä, että esitetään tavoittamatonta että sitä, että kadehditaan niitä, joiden tasolla ei olla. mutta tämä peli perustuu juuri näihin tasoihin, jotka ovat hyvin todellisia.

mutta millä tahansa alueellaon asioita, jotka ovat sellaisia, että jos käy vaikka yhdestä lauseesta ilmi, ettei toinen ymmärrä mistä puhutaan, niin ei sellaisten ihmisten kanssa jaksa viettää aikaa, jos eivät ole itselle tärkeillä alueilla omalla tasolla. jos toinen ei osaa "maistaa" jotain, mikä itselleen on tärkeää, ei ole mitään keinoa sitä opettaa.

kyse on juuri siitä, että tietyt asiat on tajuttava välittömästi, tai muuten seuranpito on yhtä tyhjän kanssa, kuin puhuisi väreistä sokealle.

t kirjoitti:

en voi tietää, ovatko nämä tyypit, joista puhut oikeasti ylimielisiä vai harmittaako sinua, että sinun seurasi ei heille kelpaa? kumpaakin esiintyy, sekä sitä, että esitetään tavoittamatonta että sitä, että kadehditaan niitä, joiden tasolla ei olla. mutta tämä peli perustuu juuri näihin tasoihin, jotka ovat hyvin todellisia.

mutta millä tahansa alueellaon asioita, jotka ovat sellaisia, että jos käy vaikka yhdestä lauseesta ilmi, ettei toinen ymmärrä mistä puhutaan, niin ei sellaisten ihmisten kanssa jaksa viettää aikaa, jos eivät ole itselle tärkeillä alueilla omalla tasolla. jos toinen ei osaa "maistaa" jotain, mikä itselleen on tärkeää, ei ole mitään keinoa sitä opettaa.

kyse on juuri siitä, että tietyt asiat on tajuttava välittömästi, tai muuten seuranpito on yhtä tyhjän kanssa, kuin puhuisi väreistä sokealle.

Lue lisää

Veikkaan, että syynä miksi minulla ei ole ystäviä on se, että sosiaalisissa suhteissa en osaa olla rennosti. Yritän miellyttää ihmisiä liikaa ja analysoin toisen ilmeitä ja eleitä loputtomuuksiin asti enkä välttämättä osaa edes tulkita ihmisiä oikein. En oikein edes pidä sosiaalisista tilanteista, koska suurimmaksi osaksi tunnen niissä ahdistusta ja en osaa olla niissä luonnollisesti. Kun sanotaan että ole oma itsesi, en edes tiedä mitä se tarkoittaa. Olen kai niin syvällä siinä muiden miellyttämistarpeessa, koska haluan kokea hyväksyntää ja jos saan jostain hyväksyntää, pelkään loukkaavani ihmistä niin että vain myötäilen häntä. Kun ihmiset porukassa hassuttelevat ja vapautuneesti puhuvat asioista, minä seison "suolapatsaana" katselemassa, koska en osaa vapautua. Saatan ehkä hymyillä vähän, mutta estot pysyvät mukana, minne tahansa menen. Estot pysyvät minulla jopa vaikka olisin kallistanut Jack Daniels pulloa useammankin kerran. Minua ei nää edes lärvit päällä käyttäytyvän kovin riehakkaasti, niin syvällä estot ovat mielessäni. Joidenkin harvojen hyvin vapautuneiden ja ennakkoasenteettomien ihmisten kanssa saatan vapautua ja kokea olevani oma itseni. Jos toinen puhuu vapautuneesti ja avoimesti itsestään, saatan yhtäkkiä raottaa sitä verhoa todelliseen minään. Aiemmin pidin joitakin jatkuvasti äänessä olevia rempseitä ihmisiä ärsyttävinä, mutta oikeastaan toivoisin olevani sellainen. Toivoisin uskaltavani sanoa mielipiteeni suoraan liikaa muiden mielipiteestä välittämättä ja saada tämä liika estoisuus pois itsestäni.

Vapaa-aikanani olen hyvin paljon yksin ja ajattelen asioita. Lueskelen kirjoja ja mietin paljon miksi asiat ovat niinkuin asiat ovat. Tykkään ihmisistä, joiden kanssa pystyy juttelemaan jostakin mielenkiintoisesta aiheesta. Saatan saada jostakin aiheesta aikaan paljon keskustelua ja uskaltaa jopa sanoa mielipiteitäkin, jos aihe "polttelee" minua. Mutta small talk on viholliseni. Tuntuu etten vain osaa sitä.

Voi olla myös, että olen itsekeskeinen. Mietin paljon itseäni, mennyttä aikaa ja tekojani. Jos en miettisi niin paljon ja suhtautuisin jotenkin kaikkeen rennommin, veikkaisin että tutustuisin ihmisiin enemmän ja olisin onnellisempi. Sielunkumppaneita minulla on hyvin hankala löytää ja voisi jopa sanoa, etten ole ikinä törmännyt sellaiseen ihmiseen. Liika mietiskely varsinkin yksinään ei oikeasti tunnu ajavan ihmisen kuin hulluuden partaalle. Se varmaan pitää oikeasti paikkaansa. Jos ei ole aikaa miettiä ja vain tekee paljon asioita, on varmaan paljon vähemmässä vaarassa sairastua mieleltään.

Shadja_ kirjoitti:

Veikkaan, että syynä miksi minulla ei ole ystäviä on se, että sosiaalisissa suhteissa en osaa olla rennosti. Yritän miellyttää ihmisiä liikaa ja analysoin toisen ilmeitä ja eleitä loputtomuuksiin asti enkä välttämättä osaa edes tulkita ihmisiä oikein. En oikein edes pidä sosiaalisista tilanteista, koska suurimmaksi osaksi tunnen niissä ahdistusta ja en osaa olla niissä luonnollisesti. Kun sanotaan että ole oma itsesi, en edes tiedä mitä se tarkoittaa. Olen kai niin syvällä siinä muiden miellyttämistarpeessa, koska haluan kokea hyväksyntää ja jos saan jostain hyväksyntää, pelkään loukkaavani ihmistä niin että vain myötäilen häntä. Kun ihmiset porukassa hassuttelevat ja vapautuneesti puhuvat asioista, minä seison "suolapatsaana" katselemassa, koska en osaa vapautua. Saatan ehkä hymyillä vähän, mutta estot pysyvät mukana, minne tahansa menen. Estot pysyvät minulla jopa vaikka olisin kallistanut Jack Daniels pulloa useammankin kerran. Minua ei nää edes lärvit päällä käyttäytyvän kovin riehakkaasti, niin syvällä estot ovat mielessäni. Joidenkin harvojen hyvin vapautuneiden ja ennakkoasenteettomien ihmisten kanssa saatan vapautua ja kokea olevani oma itseni. Jos toinen puhuu vapautuneesti ja avoimesti itsestään, saatan yhtäkkiä raottaa sitä verhoa todelliseen minään. Aiemmin pidin joitakin jatkuvasti äänessä olevia rempseitä ihmisiä ärsyttävinä, mutta oikeastaan toivoisin olevani sellainen. Toivoisin uskaltavani sanoa mielipiteeni suoraan liikaa muiden mielipiteestä välittämättä ja saada tämä liika estoisuus pois itsestäni.

Vapaa-aikanani olen hyvin paljon yksin ja ajattelen asioita. Lueskelen kirjoja ja mietin paljon miksi asiat ovat niinkuin asiat ovat. Tykkään ihmisistä, joiden kanssa pystyy juttelemaan jostakin mielenkiintoisesta aiheesta. Saatan saada jostakin aiheesta aikaan paljon keskustelua ja uskaltaa jopa sanoa mielipiteitäkin, jos aihe "polttelee" minua. Mutta small talk on viholliseni. Tuntuu etten vain osaa sitä.

Voi olla myös, että olen itsekeskeinen. Mietin paljon itseäni, mennyttä aikaa ja tekojani. Jos en miettisi niin paljon ja suhtautuisin jotenkin kaikkeen rennommin, veikkaisin että tutustuisin ihmisiin enemmän ja olisin onnellisempi. Sielunkumppaneita minulla on hyvin hankala löytää ja voisi jopa sanoa, etten ole ikinä törmännyt sellaiseen ihmiseen. Liika mietiskely varsinkin yksinään ei oikeasti tunnu ajavan ihmisen kuin hulluuden partaalle. Se varmaan pitää oikeasti paikkaansa. Jos ei ole aikaa miettiä ja vain tekee paljon asioita, on varmaan paljon vähemmässä vaarassa sairastua mieleltään.

Lue lisää

Tervehdys.
Kiitos Shadja_ hyvästä kirjoituksesta.
Olet selvästi pohtinut asioita.
Pitänee myös hyvin paikkansa , että avoimet ja sosiaalisesti ulospäin suuntautuneet ihmiset ovat helpompia kohdattavia , koska he ovat keskustelussa usein se aloittava taho.
Mainitsit kirjoituksessasi ettet oikeastaan pidä sosiaalisista tilanteista koska "- suurimmaksi osaksi tunnen niissä ahdistusta ja en osaa olla niissä luonnollisesti-" Mainitsit myös ettet oikeastaan tiedä mitä tarkoittaa olla `oma itsensä´.
Toisaalta mainitsit löytäväsi `oman itsesi´ joidenkin harvojen hyvin vapautuneiden ja ennakkoasenteettomien ihmisten kanssa.
Sielunkumppaneita on todella harvassa ja joskus tuntuu siltä , että onko heitä lainkaan.
Henkilökohtaisesti itse olen tutustunut vain kahteen ihmiseen, joita voin sanoa sielunkumppaneikseni. Olen joskus itselleni määritellyt sielunkumppanuuden olevan olotila , joka on `astetta läheisempi kuin rakkaus´. Sielunkumppanuus ei mielestäni pääty koskaan , se jatkuu mielessä aina.

Kaikkea hyvää.
ter. R.R.