Kysymys RAY-nettitiimille

Struittera

Koska täällä on nettitiimi vastaamassa, niin tahtoisin kohteliaimmin tietää vastauksen seuraaviin pariin kysymykseen.

1) Minulle on kerrottu, että RAY on tehnyt tutkimuksen, jonka mukaan 50% RAY:n tuotosta tulee 5% suuruiselta (ongelma)pelaajajoukolta. Pitääkö tämä paikkansa? Onko tuloutusjärjestelmää tutkittu?

2) Tein kliinisen tutkimuksen Helsingissä. Eteläisestä kantakaupungista onnistuin löytämään useita, myös ketjutettuja, ruokakauppoja, joissa ei ollut yhtäkään pelikonetta. Mitä pohjoisemmaksi siirryin (siis edelleen Helsingin alueella), sitä vähemmän nko. kauppoja tuli vastaan. Lopulta, n. kehä ykkösestä 3 km sisäänpäin, en löytänyt ainuttakaan, SIIS AINUTTAKAAN, ruokakauppaa, jossa ei jonkinlaista peliautomaattia olisi ollut. Miten RAY "vastuullisesa pelintarjoajana" ja monopolitoimijana voi tämänkaltaisella toiminnallaan olla millään tavoin tukemassa peliriippuvaisten irtipyristelyä ongelmastaan, jos ei ole mahdollista käydä ruokakaupassa ilman pelien läsnäoloa?

Mikäli viitsitte vastata, olisi mielessä useita jatkokysymyksiäkin asian tiimoilta.

Kiitos.

10

873

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ray_nettiteami

      Moi,

      Tämän palstan peruslähtökohtana on käydä keskustelua ray.fi:stä löytyvistä pokeri- ja kasinopeleistä. Huomioittehan palstan etusivulla näkyvän infon: "RAY:n asiantuntijat vastaavat tällä palstalla RAY:n ainutlaatuiseen pelimaailmaan ray.fi liittyviin kysymyksiin. Lähetä kysymyksiä pokeri- ja kasinopeleistä, tai mikä palvelussa askarruttaa, ray.fi -asiantuntijat vastaavat."

      Koetetaanpa kuitenkin vastata, koska kirjoittajaa ilmiselvästi kiinnostaa rahapelaaminen laajemminkin. Toivottavasti pystymme vähän informoimaan teitä lisää. Jo etukäteen lupailemanne jatkokysymykset ja palautteet kannattaa osoittaa tänne:
      http://www.raha-automaattiyhdistys.fi/raytietoa/yhteystiedot/palautelomake.php
      RAY.fi -palvelun suuren suosion ja kiitos tämän palstan aktiivisten kansalaisten, RAY_nettiteami pyrkii keskittymään palstan perustehtävään.

      1)
      Suomalaista rahapelaamista on alettu tutkimaan viime aikoina kohtuullisen paljon - erityisesti haittapuolta. Esimerkiksi viime vuonna RAY rahoitti Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) toteuttamaa ja valvomaa rahapeliongelmien seurantaa ja tutkimusta 637 000 eurolla. Arpajaislain perusteella rahoitamme tutkimustyötä joka vuosi. Kuitenkin tarkkaa vastausta kysymykseesi on mahdotonta antaa. Vielä tällä hetkellä RAY:n pelituotoista melkein kaikki kertyy anonyymista pelaamisesta. Samoin muiden yksinoikeustoimijoiden kohdalla anonyymi pelaaminen on merkittävää. Tämän vuoksi erilaisten prosenttiosuuksien esittäminen perustuu esim. erilaisten kyselytutkimuksien pohjalta esitettyihin arvioihin. Tällöinkin tutkimuskohteena on ennen kaikkea Suomen väestö ja kaikki rahapelaaminen.

      Yleisin virhe on niputtaa virheellisellä tavalla rahapelejä runsaimmin pelaavat ja peliongelmaiset. Julkisuudessa kuulee sanottavan Suomen tilanteesta vaikka seuraavaa: "5 % pelaajista tuo 50 % tuotoista". Tämän jälkeen jotkut jatkavat mutkat suoriksi vetäen: "peliongelmaiset tuovat Suomessa puolet tuotosta".

      STM teetti Taloustutkimuksella muutama vuosi sitten Suomalaisten rahapelaaminen 2007 -selvityksen. Tutkimus oli väestötasolla toinen; ensimmäinen oli tehty vuonna 2003. Ohessa tiivistettynä joitakin tutkimuksen tuloksia vuodelta 2007:
      "Todennäköisesti peliriippuvaisten väestöosuus on pysynyt ennallaan vuoteen 2003. Sen sijaan lievempiä haittoja kokeneiden osuus on supistunut. Tällä hetkellä todennäköisesti peliriippuvaisia on tasan yksi prosentti 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista eli lukumääräisesti noin 40 000. Lievempiä haittoja peleistä kokee 2,1 %. Kaikkiaan vähintäänkin jonkinasteisia ongelmia rahapeleistä on elämänsä varrella ollut 5,2 prosentilla."
      "Todennäköisesti peliriippuvaiset kuluttavat kolmanneksen nettotuloistaan pelaamiseen ja vastaavat tutkimuksen mukaan vajaasta 12 % rahapelien kokonaiskulutuksesta – eli peliyhtiöitten tuotosta. Kaikkien vähintäänkin jonkinasteisia ongelmia kokevien osuus rahapelikulutuksesta on kolmannes."

      Tutkimus luettavissa täältä:
      http://info.stakes.fi/NR/rdonlyres/82EFAC39-7AEC-4EA9-A3C4-BB57D35A07B7/0/Suomalaisten_rahapelaaminen_2007_tekstiraporttit5046.pdf

      Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta aiheesta kiinnostunut lukija löytää runsaasti luettavaa:
      http://info.stakes.fi/pelihaitat/FI/rahapelaaminen/index.htm

      • ray_nettiteami

        2)

        Tavoitteenamme on laaja, kohtuullisesti pelaava, asiakaskunta. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi automaattiemme jakelumallikin on laaja. Tältä osin eroamme liki kaikista muista toimijoista muissa maissa.

        Monelle tulee yllätyksenä, kun he kuulevat automaattimäärämme olevan kuitenkin asukaslukuun suhteutettuna eurooppalaista keskiarvoa. Huomattavasti enemmän automaatteja väkilukuun suhteutettuna on esimerkiksi Britanniassa, Tanskassa, Espanjassa ja Italiassa. Esimerkiksi väkiluvultaan Suomen kokoisessa Tanskassa raha-automaattien määrä oli vastaava kuin Suomessa 2000 -luvun alkupuolella. Toimialan vapauttaminen useammalle operaattorille muutama vuosi sitten on johtanut automaattien määrän rajuun kasvuun vajaasta 20 000 melkein 30 000 koneeseen. Yksinoikeudella toimiva RAY on kasvattanut vuosien saatossa automaattiensa määrää maltillisesti. Tälläkin hetkellä pelisaleissa ja pelipisteissä (kaupat, kioskit, huoltoasemat jne.) automaattien lukumäärä on alle 20 000.

        Ymmärrämme hyvin miten haastavaa peliongelmaisen on päästä riippuvuudestaan eroon. Pelaaminen on kuitenkin nykyään mahdollista kaikkialla kaiken aikaa, joten RAY pyrkii ennen kaikkea tukemaan maltillisen ja tietoisen pelaamisen kulttuuria sekä rahoittamaan pelihaittatutkimusta ja pelihaittahoitojen kehittämishankkeita. Lisäksi RAY on merkittävä rahoittaja peliongelmaisia auttavan puhelimen, Peluurin, toiminnassa. Näitä kanavia pitkin peliongelmaisella on mahdollisuus saada apua ongelmaansa.

        Yhtenä arkielämän ratkaisuna voisi olla se, että peliongelmaisista mahdollisimman moni pyrkisi minimoimaan käteisen käytön. Siirtymällä korttimaksamiseen ja asettamalla RAY:n raha-automaatteihin korttimaksamisen osalta pelivaraksi 0 euroa, peliongelmainen saa varmasti kaipaamansa tukea välttääkseen meidän pelit esim. kaupoissa. Lisäämällä omaan korttiinsa rajoitteita esim. päivittäisen käteisnostorajan osalta, peliongelmainen varmistaisi ettei hän pysty helposti kuluttamaan mihinkään rahapeleihin merkittävää summaa. Tutkimustulokset kertovat aukottomasti, että peliongelmainen pelaa keskimääräistä enemmän lähes kaikkia rahapelejä. Lisäksi peliongelmaiseksi luokittuneet pelaavat keskimäärin viittä eri rahapeliä. Tämän johdosta keskiössä ei pitäisi välttämättä olla yhden operoijan automaattien sijoittelumalli vaan yksittäinen ongelmapelaaja ja hänelle tarjolla oleva hoito, apu ja tuki.

        Ystävällisin terveisin,
        RAY_nettiteami

      • Ihmettelijä99
        ray_nettiteami kirjoitti:

        Jos RAYn tavoitteena on mimnimoida ongelmapelaaminen, herää kysymys miksi automaatteja sijoitetaan niin että ne on julkisissa tiloissa kaikkien pelattavissa. Peliautomaatit on kuitenkin ylivoimaisesti suurin ongelmapelaamisen lähde. Arvioiden mukaan vähintään 30% peliautomaattien tuotosta tulee ongelmapelaajilta.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Slot_machine#cite_note-Strickland-1

        Entä minkä vuoksi RAYn automaateissa ei ole ilmoitettu palautusprosentteja, kuten monissa muissa maissa on tapana.

      • ...
        Ihmettelijä99 kirjoitti:

        Ja peliautomaattien vieressä on yleensä mainoslappuja, joissa tarjotaan apua ongelmapelaamiseen.
        :) "PELUURI" nuo ongelmalinjan sloganit näkyvät etäälle käytävällä.

        - Muistettakoon SAKSAN pelimonopoli, joka kaatui n. 2kk sitten. Syynä oli, ettei ongelmapelaamista saatu kuriin sekä tämä Monopolin laittomuus EU:n alueella.

        Veikkaus / RAy:llä olisi itselläkin selittämistä näissä asioissa-

        - Myös voisitte vastata miksi vainoatte asiamiehenne "Laiho Laaksossaan" avulla suomalaisia yrittäjiä, senttihuutokauppiaita? Eräs tuttukin sai mainosta omille käsitöilleen, kun sai ne markkinoitua Kakusuu-kauppaan.

      • Struittera
        ray_nettiteami kirjoitti:

        2)

        Tavoitteenamme on laaja, kohtuullisesti pelaava, asiakaskunta. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi automaattiemme jakelumallikin on laaja. Tältä osin eroamme liki kaikista muista toimijoista muissa maissa.

        Monelle tulee yllätyksenä, kun he kuulevat automaattimäärämme olevan kuitenkin asukaslukuun suhteutettuna eurooppalaista keskiarvoa. Huomattavasti enemmän automaatteja väkilukuun suhteutettuna on esimerkiksi Britanniassa, Tanskassa, Espanjassa ja Italiassa. Esimerkiksi väkiluvultaan Suomen kokoisessa Tanskassa raha-automaattien määrä oli vastaava kuin Suomessa 2000 -luvun alkupuolella. Toimialan vapauttaminen useammalle operaattorille muutama vuosi sitten on johtanut automaattien määrän rajuun kasvuun vajaasta 20 000 melkein 30 000 koneeseen. Yksinoikeudella toimiva RAY on kasvattanut vuosien saatossa automaattiensa määrää maltillisesti. Tälläkin hetkellä pelisaleissa ja pelipisteissä (kaupat, kioskit, huoltoasemat jne.) automaattien lukumäärä on alle 20 000.

        Ymmärrämme hyvin miten haastavaa peliongelmaisen on päästä riippuvuudestaan eroon. Pelaaminen on kuitenkin nykyään mahdollista kaikkialla kaiken aikaa, joten RAY pyrkii ennen kaikkea tukemaan maltillisen ja tietoisen pelaamisen kulttuuria sekä rahoittamaan pelihaittatutkimusta ja pelihaittahoitojen kehittämishankkeita. Lisäksi RAY on merkittävä rahoittaja peliongelmaisia auttavan puhelimen, Peluurin, toiminnassa. Näitä kanavia pitkin peliongelmaisella on mahdollisuus saada apua ongelmaansa.

        Yhtenä arkielämän ratkaisuna voisi olla se, että peliongelmaisista mahdollisimman moni pyrkisi minimoimaan käteisen käytön. Siirtymällä korttimaksamiseen ja asettamalla RAY:n raha-automaatteihin korttimaksamisen osalta pelivaraksi 0 euroa, peliongelmainen saa varmasti kaipaamansa tukea välttääkseen meidän pelit esim. kaupoissa. Lisäämällä omaan korttiinsa rajoitteita esim. päivittäisen käteisnostorajan osalta, peliongelmainen varmistaisi ettei hän pysty helposti kuluttamaan mihinkään rahapeleihin merkittävää summaa. Tutkimustulokset kertovat aukottomasti, että peliongelmainen pelaa keskimääräistä enemmän lähes kaikkia rahapelejä. Lisäksi peliongelmaiseksi luokittuneet pelaavat keskimäärin viittä eri rahapeliä. Tämän johdosta keskiössä ei pitäisi välttämättä olla yhden operoijan automaattien sijoittelumalli vaan yksittäinen ongelmapelaaja ja hänelle tarjolla oleva hoito, apu ja tuki.

        Ystävällisin terveisin,
        RAY_nettiteami

        Kiitos vastauksistanne. Jatkan mieleen nousevien ajatusten puimista mainitsemassanne osoitteessa. Toivon, että keskustelu asioista jatkuisi myös julkisena, ainakin jossain muodossa, koska koen kysymieni asioiden johtavan myös laajaa asiakaskuntaa kiinnostaviin seikkoihin.

        Tutustun tuohon tutkimukseen hieman ja jatkan sitten. Kuitenkin haluan vielä sanoa, että Suomi on yksi ainoista euroopan maista (Islanti ja Suomi tietääkseni), jossa rahapelien sijoittaminen ruokakauppoihin on sallittua. Muualla se ei käy. Lisäksi hämmästyttää, minkä vuoksi RAY haluaa pitää edelleen mahdollisena kolikoiden syytämisen automaatteihin, kun ikärajojen valvonta olisi 100% varmaa (ainakin, mikäli käyetttäisiin omia kortteja). Hassua, että tämä ei käy RAY:lle, vaan edelleen valvontaa sälytetään kaupoille, jotka eivät valvonnasta suoriudu.

    • samaa mieltä

      Lisäksi jatkuva pelimaailman =nettikasino mainostamien tv:ssä lähes jokaisella mainoskatkolla ei ole vastuullista monopoliokeudella toimivalle yhtiölle.

      • ray_nettiteami

        Moi,

        Kautta aikain RAY:n pelitoiminnan mainonta on ollut erittäin vähäistä. RAY on halunnut esim. viime vuosina kertoa maltillisesta pelaamisesta ja pelituottojen ohjautumisesta yhteiseen hyvään
        https://www.ray.fi/fi/pelaajat/pelaamaltilla
        http://www.raha-automaattiyhdistys.fi/raytukee/

        Nyt olemme avanneet uuden jakelukanavan internetissä valtiovallan toiveiden mukaisesti. Meille on annettu tehtäväksi kanavoida ulkomaille suuntautunutta rahapelikulutusta takaisin kotimaahan. Pelipalvelun (pelipaikan) avautumisesta kertominen on yksi tekijä jolla annettua tehtävää voimme suorittaa.

        Sisäasiainministeriön tiedote 29.9.2010 kannattaa lukea.

        Tiedotteesta selviää muun muassa:
        "Rahapeliluvan saanut rahapeliyhteisö saa markkinoida rahapelejä ja rahapeliyhteisöä, jos se tapahtuu vastuullisella tavalla ja tarkoituksessa suunnata kysyntää Suomessa luvallisiin peleihin....erityisiä pelihaittariskejä sisältävien pelien osaltakin on sallittua antaa tietoa pelikohteista, pelipaikoista, peliehdoista, pelimaksuista, voittojen todennäköisyydestä ja voitoista. "

        Emme toimi mitenkään mielivaltaisesti, vaan esimerkiksi:
        "Poliisihallituksen tehtävänä on valvoa, että rahapelien markkinoinnissa noudatetaan arpajaislain ja kuluttajansuojalain säännöksiä. Rahapeliyhteisön on annettava vuosittain sisäasiainministeriölle ja Poliisihallitukselle selvitys rahapelien markkinoinnista."

        http://www.intermin.fi/intermin/bulletin.nsf/PFBD/A941EF96E54C75DFC22577AD0025830A

        Viikonlopputerveisin,
        RAY_nettiteami

      • monopolin vastustaja

        Nyt ei ollut kyse viimevuosien mainonnasta. Vaan nykyisen pelimaailman eli nettikasinon mainonnasta.

        Mielestäni se ei todellakaan tapahdu vastuullisella tavalla jos pelimailma= netticasino mainos esitetään lähes jokaisella mainoskatkolla.

        Kannattaa huomioida myös EU:N lait. Eu jäsenmaa ei saa mainostaa omia pelejään agresiivisesti jos omassa arpajaislaissa kieleltään ulkomaalaisten mainonta. Saksassa kävi näin. http://www.talouselama.fi/uutiset/article498338.ece

        Päätöksen mukaan Saksan pelimonopoli toimii epäjohdomukaisesti, koska se mainostaa liian aggressiivisesti eikä ehkäise pelihaittoja systemaattisesti.

        Hieman sama tilanne menossa myös suomessa.

      • 9+8
        ray_nettiteami kirjoitti:

        Moi,

        Kautta aikain RAY:n pelitoiminnan mainonta on ollut erittäin vähäistä. RAY on halunnut esim. viime vuosina kertoa maltillisesta pelaamisesta ja pelituottojen ohjautumisesta yhteiseen hyvään
        https://www.ray.fi/fi/pelaajat/pelaamaltilla
        http://www.raha-automaattiyhdistys.fi/raytukee/

        Nyt olemme avanneet uuden jakelukanavan internetissä valtiovallan toiveiden mukaisesti. Meille on annettu tehtäväksi kanavoida ulkomaille suuntautunutta rahapelikulutusta takaisin kotimaahan. Pelipalvelun (pelipaikan) avautumisesta kertominen on yksi tekijä jolla annettua tehtävää voimme suorittaa.

        Sisäasiainministeriön tiedote 29.9.2010 kannattaa lukea.

        Tiedotteesta selviää muun muassa:
        "Rahapeliluvan saanut rahapeliyhteisö saa markkinoida rahapelejä ja rahapeliyhteisöä, jos se tapahtuu vastuullisella tavalla ja tarkoituksessa suunnata kysyntää Suomessa luvallisiin peleihin....erityisiä pelihaittariskejä sisältävien pelien osaltakin on sallittua antaa tietoa pelikohteista, pelipaikoista, peliehdoista, pelimaksuista, voittojen todennäköisyydestä ja voitoista. "

        Emme toimi mitenkään mielivaltaisesti, vaan esimerkiksi:
        "Poliisihallituksen tehtävänä on valvoa, että rahapelien markkinoinnissa noudatetaan arpajaislain ja kuluttajansuojalain säännöksiä. Rahapeliyhteisön on annettava vuosittain sisäasiainministeriölle ja Poliisihallitukselle selvitys rahapelien markkinoinnista."

        http://www.intermin.fi/intermin/bulletin.nsf/PFBD/A941EF96E54C75DFC22577AD0025830A

        Viikonlopputerveisin,
        RAY_nettiteami

        HeteroGambler modena:)

      • 9+8 kirjoitti:

        HeteroGambler modena:)

        En kyllä ole.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      183
      11681
    2. Valkeakosken sekopää murhaaja.

      Itselläni on 3 teini ikäistä tytärtä ja tämä tapaus on herättänyt minussa tosi paljon surua ja vihaa. On käsittämättömän
      Valkeakoski
      151
      2336
    3. Naiset pysyy sinkkuna ja ottavat mieluimmin koiran

      Nykynainen ei halua jakaa elämäänsä miehen kanssa, vaan elää yksin ja ottaa koiran tai koiria. Ja pikkuvähemmistö eli in
      Sinkut
      249
      1486
    4. Sille yhelle vaa

      Viime aikoina oon miettinyt sun juttuja aika paljon. Vaikka en oo saanu susta vielä kunnolla selvää kuvaa, jotenkin tunt
      Ikävä
      61
      1060
    5. Kiitos kun annoit värejä elämääni

      Edes pienen hetken. Sellasiakin mitä en muuten näe ;) ❤️
      Ikävä
      53
      930
    6. Hiljaista on

      Ei kuulu viestiä 😘 pallo on sinulla Mies, odotan!
      Ikävä
      61
      872
    7. Nainen, se kun olit joskus niin vakavana

      ja naama peruslukemilla, toisinaan silloinkin kun kuuntelit juttujani. Se ilme on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Mitäh
      Ikävä
      42
      767
    8. Onhan sulla

      Nainen nyt varmasti kaikki hyvin.
      Ikävä
      52
      729
    9. Olen ylpeä sinusta

      nainen. Vaikutat "vanhalta" tekijältä. Olet aarre tälle touhulle ja uskon että pääset vielä pitkälle jos haluat. Ehkä sa
      Tunteet
      27
      716
    10. Kysymys iltaan

      Kuinka kuuma kaivattusi on celsius-asteikolla?
      Ikävä
      42
      689
    Aihe