Pari tunnusmerkkiä

tuota sen verran, että puhelin ei soi päiväkausiin ja sitten kun se soi niin siellä on lehtimyyjä kauppaamassa melkein ilmaista lehtitilaustaan..

Tosiaan, jos pakkastalvea seuraa taas hellekesä. Minä ja uusi yksinäinen hellekesä, enkä kuitenkaan ole ainut siinä tilanteessa oleva ja silti...

riitä kantajia omasta takaa vaan kirkon pitää palkata nekin.

Mitä jos ei kuulu kirkkoon? Pääseekö edes hautaan?

1. Jeps, valitettavasti juuri näin...

2. Töissä sentään tulee päivittäin juteltua työkavereiden ja muiden työläisten kanssa. Loma-ajalla onkin sitten hiljaisempaa...

3. Kotosalla olen pääasiassa työajan ulkopuolella, joten ihan sama tietääkö/välittääkö kukaan...

4. Viime kesä meni ex-tyttöystävän kanssa riidellessä ja jätti niin uskomattoman pahan mielen, etten seuraavaa kesää kaipaa yhtään...

Joo, minua pännii se, että aina jos joku yrittää tavoittaa, niin se on jotain väkinäistä paskaa. Aina jos joku jotain kautta kyselee minua, niin rupeaa jo vituttamaan valmiiksi, kun tietää, että on taas luvassa jotain turhauttavaa puurtamista. "Hyvin tärkeästä virastosta, päivää. Nyt on sattunut niin, että... ...ja teidän tarvitsisi selvittää... ...ja lisäksi.... ...ja vielä...." jne. Kaikki on muutenkin väkinäistä paskaa ilman kivaa. Siinä missä muut pitävät lystiä kamujensa kanssa, niin meikäläisen ainoat kontaktit ihmisiin ovat juuri näiden "täytyy tehdä" -juttujen tiimoilta. Kun ei ole kivaa siinä välissä, niin kaikki tuollainen pakollinen skeida korostuu entisestään. Se rasittaa hitosti ja kaikki pienikin ei niin kiva, tuntuu jo todella työläältä. Olen melko väsynyt.

Omat keskusteluni ovat lähinnä tätä "moi" ja "kiitti" -linjaa. Olin joskus töissäkin ja tällaiset työpaikkakeskustelutkin ovat vain pinnallista pulinaa. Ei siellä kukaan rupea keskustelemaan henkeviä tietenkään, siellähän ollaan tekemässä töitä ja vitsaillaan vain ajan kuluksi. Puliseminen ja pinnallinen sananvaihto on turhanpäiväistä. Ehkä niille, jotka elävät tasapainoista elämää, se on pikkukivaa kaiken keskellä, mutta minulle se ei riitä. Olisi niin paljon puhuttavaa ja kysyttävää. Haluaisin myös, että joku oikeasti paneutuisi siihen keskusteluun ja olisi oikeasti mukana. Koko viime vuosikymmenkin meni keskustelematta kenenkään kanssa, muutamia small talk -tilanteita lukuunottamatta. Mutta nehän ovat yhtä syvällisiä juttuja, kuin nämä kaupan kassan kanssa käydyt sananvaihdot.

Kukaan ei tiedä, missä olen, eikä välitäkään. Eihän kukaan edes tunne minua.

Viime kesä oli hieno. Istuskelin järven rannalla yksin, mutta en varsinaisesti haikaillut kenenkään perään. Se lämpö oli itsessään niin siistiä, että olin tyytyväinen vain istuskellessani ja ihmetellessäni.