kuuluuko tänne lapsena

Varmaan on jättänyt jälkiä. Lapsena koettu turvattomuus voi näkyä monella tavalla aikuisena. Jos sinusta tuntuu siltä, että vanhempasi eivät tehneet oikein sinua kohtaan kun olit lapsi, niin se on ihan oikeutettu tunne. Kannattaa käydä varmaan terapiassa, saat selville mistä arvottomuuden tunteesi johtuu, opit elämään sen kanssa ja pystyt kehittämään itseäsi ja nauttimaan elämästä enemmän.

Voimaa sinulle. Sinulla on oikeus kaikkiin tunteisiisi ja ajatuksiisi.

Ihanan lohduttavan viestin jo saitkin tuossa aikaisemmin. Minun vanhempani ovat myös jättäneet jälkensä minuun. Oli tukkapöllyä ja raipalla, koiran remmillä, risulla, kämmenellä ja melkein millä vaan käteen sattuneella lyömistä. Oli henkistä kiusaamista, mitätöintiä, arvostelua, pilkkaamista, nöyryyttämistä, alistamista, haukkumista. Oli sosiaalista, taloudellista, psyykkistä ja fyysistä väkivaltaa. Minä en syytä vanhempia, minä tiedän että on heidän vikansa miksi minulla on paha olla. Ikää mulla on vasta 24 ja tuntuu ettei tästä koskaan pääse yli... Jäljet on vaan niin syvällä. Voimia!

Kun lapsi puuhaa typeryyksiä, niin ei muuta kuin illalla kotona housut kinttuihin ja remmillä perseelle, niin johan alkaa typeryydet loppumaan ja tavat menemään perille. Itse kokenut myös remmiä.

Perustavaa laatua oleva kysymys tässä kohdassa on: minkä ikäinen olet ?

Jos olet kulkenut aikuisuuden tiellä jo pitkään, etkä ole päässyt yli, ohi, lapsuuden traumojen 'herraksi', oppinut ymmärtämään ja tajuamaan, että iskäkin oli vain ihminen omine vikoineen ja virheineen, niin mitä sun omasta aikuisuuden tiestäsi on jäänyt käteen. Mitä olet oppinut elämäsi teillä, vai oletko mitään.

Jälkiä meihin kaikkiin jää vaikka mistä, hyviä ja huonoja, oikea aikuinen tietää ja ymmärtää, mihin lokeroon mikäkin jälki kuuluu, tuleeko sille antaa arvoa vai ei, tuleeko sitä kantaa mukana vai ei. Kiltteyssyndrooma ei parane syyttelemällä ja muistelemalla isän toimia vaan toimimalla ja tekemällä asian eteen ihan itse jotain, panemalla asia järjestykseen, oikeaan lokeroon omassa päässä. Sen jälkeen on aika antaa anteeksi ja luovuttaa aihe muistamattomuuden maahan.

Omasta rohkeudesta ja pystyvyydestä on kiinni se, miten käsittelemme liian kiltteyden ja muiden loukkaamisen pelon, en mie ainakaan siitä vanhempia ole koskaan syyttänyt, vaikka kasvatushan perustana onkin kaikelle. Aikuisuus tarkoittaa sitä, että otetaan vastuu asioista, eikä panna isän tai äidin syyksi sitä, kun ei itse pysty, osaa, käsitä, ymmärrä, tiedä, taida ...

Täällä kanssa yksi jota isä hakannu vyöremmillä,nuunappia ja tukkapöllyä päivittäin.Välillä pimeeseen komeroon,sit seksuaalista lähentelyä.Aina kun äiti oli töissä oli tämmöistä siihen 10vuoden ikään kun erosivat-60luvulla.Nyt kaikki nousi pintaa kun äiti kuoli isä laittaa kirjeitä haukkuu äitiä ja siskoosa.Tuntuu etten jaksa mitenkään :(