oletko katkera?

En ole katkera juuri muille ihmisille, kuin perheelleni, jotka ovat sen verran hitaita ihmisiä etteivät tajunneet miten lasta kuuluu kohdella. Olen katkera psykologialle ja psykiatrialle tieteinä, kun minulle ei ole vieläkään löytynyt apua. Muuten syytänkin sitten iloisesti ihan vain itseäni.

Katkeruus on hyödytöntä, säälittävää, raukkamaista ja luovuttajille ominaista, joten tällainen elämään suhtautuminen kannattaa pitää itsestä niin kaukana kuin mahdollista.

Olen luovalla alalla, mutta opinahjoni onnistui tappamaan ilon luovaan työhön karkealla ja osaamattomalla kritiikillä. "Tyhjän paperin kammoa" on kestänyt lähes 8 vuotta. Olen ollut tosi katkera siitä pitkään ja samalla kateellinen niille, keillä edelleen luomisen iloa löytyy. Mutta kun pääsin irti katkeruudesta, alkoi löytyä myös luovuutta.

Olen päässyt katkeruudesta ja kateudesta irti tajuamalla muutaman tosiasian:
vaikka kuinka toisilla menisi hyvin taikka huonosti - se ei oikeasti vaikuta omaan tilanteeseeni. En ole yhtään "luovempi", vaikka kaverilla olisi valtava luomisen ilo - taikka tuska. Voin ainoastaan peilata ja verrata itseäni häneen ja tuntea ylemmyyttä taikka alemmuutta - mutta oikeasti eihän se mun tilanne miksikään ole muuttunut, vain kaverin tilanne on erilainen.

Tajusin myös, että ehdottomasti on oma etuni, että ympärilläni olevilla ihmisillä menee hyvin. Silloin myös itsellä on paremmat mahdollisuudet menestyä, kun lähipiirissä on menestyjiä. Toisen menestys on nykyään myös oma menestykseni, mitä läheisempi ystävä menestyy, sitä parempi. Kun pystyy ilotsemaan aidosti toisen menestyksestä, saa jotain myös itselleen.

Tajusin myös että elettyä elämää ei voi muuttaa. Se mihin voi vaikuttaa on tämä hetki ja tulevaisuus. Se nyt vaan on niin. Sitä on todella vaikea välillä hyväksyä, kun menneiden murehtimisesta saa jotain sadistista tyydytystä ja hetken helpotusta.

En halua kuitenkaan vähätellä kärsimyksiäsi. Vaikka en tiedä mitä menneisyydessäsi on, niin sanoisin, että tunteet pitää tuntea. Välillä pitää sallia itselleen olla katkera ja vihainen. Se voi olla myös suurta inhimillistä surua siitä, että asiat eivät ole menneet kohdallasi reilusti ja oikeudenmukaisesti tai niin kuin olisit halunnut niiden menevän. Sulla on oikeus surra sitä. Sure ja itke se asia, jotta voit joskus päästää irti siitä. Mutta älä ole katkera koko aikaa. Kokeile vaikka sitä että olet 200% vihainen, katera, surullinen, kateellinen, väsynyt, kyllästynyt, toivoton ja ahdistunut jonkun määritellyn ajan verran. vaikka puoli tuntia alkuun. Itke, huuda ja kiroa! Ja sitten, päästä irti siitä. Toista tarvittaessa vaikka kerran päivässä.

Irti päästäminen on helpommin sanottu kuin tehty - tiedän, mutta kannattaa yrittää. Musta on hienoa, että olet rehellisesti todennut itsellesi olevasi katkera ja todella ienoa, jos pystyt olemaan purkamatta sitä muihin ihmisiin. Se vaatii suurta luonteen lujuutta.

Itse olin katkera, enkä päässyt siitä omin voimin ja ajatuksin pois. Tuntui, että katkeruus hallitsee elämääni ja oli pakko löytää apua, miten siitä vapautuisin. Kuulin, kun ystäväni lapsuuden ikävät kokemukset nousivat pintaan n. 50 vuotiaana, oli vanhempikin. Hän masentui ja joutui sairaslomalle. Oli töistä poissa ainakin 2 vuotta, kunnes ymmärsi, että lääkkeillä ei hänen pahoinvointi voinut poistua, oireet lievenivät. Hän lopetti lääkityksen ja menis rosen-terapiaan, jota hänelle oli suositeltu. Tämä terapia toimi hänellä, ja hän suositteli sitä minullekin. Itse menin sen perusteella myös k.o. terapiaan. Hoitokertoja oli muistini mukaan 7, mutta mitään ahaa-elämystä en kokenut. Ainoastaan oivalsin jossain vaiheessa, että minähän voin hyvin, elämän haluni ja iloni oli palannut, olin päässyt irti siitä katkeruudesta, mikä oli nujertaa alleen. Suosittelen, ei välttämättä toimi kaikilla, mutta esim. pitkäaikaiseen psykoterapiaan verrattuna on tuntuvasti nopeampaa, enkä usko, että on toimivuudeltaan yhtään huonompaa, voi olla päin vastoin.

Nimim. nalle x kirjoitti erittäin hyvän kirjoituksen, jonka sisällön toivoisin sinun myös sisäistävän sisimpääsi. Ihminen voi myös itse vaikuttaa masennuksesta ja katkeruudesta irtautumiseen.

Toivon, että vapaudut elämään sitä elämää, joka sinulle on annettu, vain sinä voit elää sitä. Elämä ei ole suorittamista, se on iloa ja onnea toisen onnesta, mutta myös osallistumista toisen pahan olon lievittämiseen. Antaessaan ihminen saa kaikista eniten mielihyvää ja energiaa, katkerana menettää henkisiä voimavarojaan!

Olen niin ***** katkera tätä koko elämää kohtaan, että vihaan lähinnä ja usein ihan täysin kaikkea siinä. Ennen muuta sen kaikenkattavaa julmuutta ja epäoikeudenmukaisuutta, joita ihmiset lisäävät mutta joita myös ihan luonto kaunis toisaalta itsessään sikiää. Ja joiden pohtiminen sitten aiheuttaa sellaisia amok-tuntemuksia, että tekisi mieli syöstä jonkun junan alle tämä koko universumi. Sillä lailla. Toki se oman elämän hukkuminen ja -tun juoksupyöräkiikussa killuminen ilman pohjakosketusta harmittaa myös. Siitä voi sitten edetä laajempiin aatoksiin.

Olen päässyt katkeruudesta, aina välillä.

:-)

Olen katkera monestakin syystä... Vääriä valintoja elämässä, ilkeitä ihmisiä ja tapahtumia menneisyydessä... En pysty unohtamaan näitä vaikka pitäisi vain mennä eteenpäin elämässä. Ehkä joskus vielä pääsen näiden asioiden yli terapian avulla tai sitten vain aika parantaa haavat.