Vaikka tämä palsta hengeltään ei ole paras mahdollinen, uskaltaudun silti mukaan. Meillä on nyt vajaat vuoden ollut sijoituksessa leikki-ikäinen tyttö ja biojakin kotoa löytyy. Minä jotenkin oletin rakastuvani lapseen hyvin pian, mutta näin ei ole käynytkään. Toki lapsi minulle tärkeä on ja hänestä kovasti pidän. Rakkaus vain ei riitä ollenkaan samaan kuin noiden "omien" kanssa. Koen asiasta huonoa omaatuntoa, vaikka lapsi on kyllä eheytynyt kovasti, kutsuu meitä äidiksi ja isäksi jne. Lapsella on takanaan aika pitkä laitoskierre eikä hänellä biologisesta suvustaan ketään ole, joka lasta tapaisi. Eli tyttö on oikeastaan meidän varassamme tässä maailmassa. Olen surullinen, että jos tämä lapsi ei löydä rakastavaa kotia maailmassa vai rohkenenko epäillä että meiltä se vielä löytyisi. Mitään vaikeuksia varsinaisesti ei ole ja lapsi oikeastaan vaikuttaa ihan tyytyväiseltä. minä vain haluaisin antaa hänelle niin paljon ennemmän...
Kokemuksia, kommentteja?
Kuinka nopeasti rakkaus/kiintymys sijaislapseen tuli -vai tuliko
26
2694
Vastaukset
- 3+3
Omalta kohdaltani voin sanoa, että ainoastaan yhtä meille sijoitetuista lapsista rakastan kuin omiani eli sitä joka tuli pienenä vauvana ja jonka biologinen suku ei pidä yhteyttä.
Muut sijoitetut ovat tunnepuolella eri asemassa, mutta koska heillä on rakastavat biovanhemmat/joku muu sukulainen, niin en ota siitä paineita. Tunteet ovat mitkä ovat, eivätkä ne tahtomalla muuksi muutu - tekojen tasolla luonnollisesti kaikkia kohdellaan tasavertaisina. Toisaalta kyllä tunteissa on eroja biolastenkin kohdalla eli joku on rakkaampi kuin toinen. Teillä lapsi on ollut vasta niin vähän aikaa, että molemminpuolinen kiintymys ja mahdollisesti rakkauskin on vielä vaiheessa - parin kolmen vuoden kuluttua voivat tunteesi olla jo toiset, eikä näissä asioissa voi kiirehtiä. Rakkauden teot ovat tässä vaiheessa tärkeimmät ja niitähän sinä teet koko ajan. - Kummamamma.
Oliskohan teidän mahdollista päästä Theraplay-jaksolle?
- surullinen123
Kummamamma: itseasiassa olemme nyt keväällä menossa ko terapiaan ja odotan itsekin, että siitä apua tahän(kin) asiaan olisi.
- Haastavaa työtä.
surullinen123 kirjoitti:
Kummamamma: itseasiassa olemme nyt keväällä menossa ko terapiaan ja odotan itsekin, että siitä apua tahän(kin) asiaan olisi.
Allaolevassa linkissä on nelisivuinen katsaus adoptiolapsen kiintymyssuhteeen muodostumiseen.
Silta yli synkän virran. Emmi Juutilainen.
Traumat tuovat omat haasteensa adoptioperhesseen.
Menneisyyden haamut, voivat kohdata kotihoidossa, mutta hankalimmissa tapauksissa tulee hakea ammattiapua.
Netissä löytyy lisää haulla > kiintymyssuhde sijaisperheeseen
- reservi
Laitoskiereessä ollut lapsi ei helposti kiinny ja sinä vaistoat sen ja tunnet itsesi epävarmaksi omankin kiintymyksesi suhteen. Ajattele nyt: leikki-ikäinen (siis alle 7v) lapsi ja vuosia kolmivuorotyöläisten kanssa laitoksessa. On sitten omahoitajat tai ei, niin omahoitajallakin on työvuoronsa, viikonloppunsa ja vuosilomansa sekä sairauspoissaolonsa. Miten lapsi siinä kiintyy? Ja perheeseen tullessaan hän on edelleen ihmeissään ja kykenemätön osoittamaan kiintymystä.
Johonkin ketjuun tuolla aiemmin kirjoitin, että meillä meni 3 vuotta terapiaa ja neljä vuotta sijoituksen alusta ennenkuin lapsi alkoi olla aidosti osa perhettä, niin että häntä kaipaa hänen kotilomillaan ja että hänen poissa olonsa jättää tyhjän tilan perheeseen helpotuksen tunteen sijasta.
Nyt tämä murkku on kuin oma tytär, Yhdeksän vuoden jälkeen.
Ihanaa, että pääsette terapiaan. Se auttaa, mutta vie aikansa. älkää odottako ihmeparannusta vaan jaksakaa, se kyllä palkitsee itsensä.- Surullinen123
Kiitos Reservi vastauksestasi, joka auttaa minua todella. Jotain tällaista aikaa olen itsekin ajatellut, koska lapsi on ehdottoman mukava ja kyllä häneen jollakin tasolla olen kiintynytkin. Vuosien työ tässä tulee olemaan. Minä vain ihmettelen omia tunteitani, koska aikanaan odotimme lasta aika kauan ja olin ehdottoman varma, ettei biologia merkitse mitään perheessä. No, ehkä ai lopulta merkitsekään vaan juuri tuon oudon tunteen tuo lapsen kykenemättömyys vastata ns. normaalisti antamaamme hoivaan. Ikään kuin hänellä ei olisi omaatuntoa lainkaan -tilannetta on vaikea selittää. Olemme taistelleet saadaksemme meille etukäteen luvatun terapiajakson ja lapsen saatua RAD-diagnoosin, jakso on nyt tulossa. Jospa tämä tästä!
- Lastensuojelija
Surullinen123 kirjoitti:
Kiitos Reservi vastauksestasi, joka auttaa minua todella. Jotain tällaista aikaa olen itsekin ajatellut, koska lapsi on ehdottoman mukava ja kyllä häneen jollakin tasolla olen kiintynytkin. Vuosien työ tässä tulee olemaan. Minä vain ihmettelen omia tunteitani, koska aikanaan odotimme lasta aika kauan ja olin ehdottoman varma, ettei biologia merkitse mitään perheessä. No, ehkä ai lopulta merkitsekään vaan juuri tuon oudon tunteen tuo lapsen kykenemättömyys vastata ns. normaalisti antamaamme hoivaan. Ikään kuin hänellä ei olisi omaatuntoa lainkaan -tilannetta on vaikea selittää. Olemme taistelleet saadaksemme meille etukäteen luvatun terapiajakson ja lapsen saatua RAD-diagnoosin, jakso on nyt tulossa. Jospa tämä tästä!
Tutustupa sellaiseen käsitykseen kuin peilisolut, niin aukeaa ajatus paremmin. Nimim. reservi oikeastaan viittasikin siihen ajatukseen sillä, että sinä koet epävarmuutta, koska lapsi viestittää ja taas lapsi saattaa kokea epävarmuutta, kun itse olet epävarma. Ihmisellä on ns. peilisolut, joilla ihmiset peilaavat toisiltaan tulevaa viestiä. Tästä puhuttiin ennen käsitteellä sanaton viestintä ja kehonkieli. Ne ovat oikeastaan samaa asiaa paljolti. Teistä molemmat, niin lapsi kuin sijaisvanhemmat peilaavat toisiaan koko ajan. Kun lapsen elämään liittyy paljon hylkäyksen kokemuksia, väärinkäytöksiä ja ehkä pahoinpitelyjäkin, hän peilaa normaalia enemmän epävarmuuttaan, voiko tuohon aikuiseen luottaa ja sinä taas sitten koet sen omilla peilisoluilla arkuutena "antautua sinun lapseksesi". Tässä auttaa aikuisen lähettämä viesti ansaitsemattomastakin rakkaudesta ja pitkämielisyydestä lasta kohtaan kaikessa kanssakäymisessä hänen kanssaan. Muista että sinulla on hoidettavana sisäisesti hauras ihmisen alku, joka on kokenut syvät pettymykset ja traumat.
Tsemppiä, rakkautta, hoivaa ja erityisen paljon huumoria ja lämpöä, niin lapsi alkaa luottaa aikuiseen! - vertaista
Surullinen123 kirjoitti:
Kiitos Reservi vastauksestasi, joka auttaa minua todella. Jotain tällaista aikaa olen itsekin ajatellut, koska lapsi on ehdottoman mukava ja kyllä häneen jollakin tasolla olen kiintynytkin. Vuosien työ tässä tulee olemaan. Minä vain ihmettelen omia tunteitani, koska aikanaan odotimme lasta aika kauan ja olin ehdottoman varma, ettei biologia merkitse mitään perheessä. No, ehkä ai lopulta merkitsekään vaan juuri tuon oudon tunteen tuo lapsen kykenemättömyys vastata ns. normaalisti antamaamme hoivaan. Ikään kuin hänellä ei olisi omaatuntoa lainkaan -tilannetta on vaikea selittää. Olemme taistelleet saadaksemme meille etukäteen luvatun terapiajakson ja lapsen saatua RAD-diagnoosin, jakso on nyt tulossa. Jospa tämä tästä!
Meillä on pian 7 täyttävä sijaislapsi. Ollut perheessämme n 1 1/2 vuotta. Niin luulin minäkin että kiinnyn lapseen samoin kuin kolmeen omaani. Enpäs kiintynyt. Lähes päivittäin pohdimme olemmeko riittäviä vanhempia tälle lapselle. Poika sai tällä viikolla psykologin lausunnon koululykkäystä varten; kiintymyssuhdehäiriö. Psykologi osasi entisestään lisätä tätä henkistäpahoinvointia, syyllisyyttä. Lapsella on päiväkodissa henkilökohtainen avustaja. Kotona pitäisi tukea, jaksaa, rakastaa, eheyttää ilman mitään ohjeistusta, tukea tai avustusta. Meillä haasteita asettaa myös diabetes. Miten sitä ajatteli selviävän tästä kaikesta?
Poika yrittää ihan tosissaan olla "miellyttävä". Hän on suloinen, kiltti. Mutta täysin aikuisen varassa. Ei minkäänlaista oman toiminnan ohjausta, omaa ajattelua. Pelkkää tyhjyyttä. Öisin vaeltaa asunnossa eikä osaa kertoa tai sanoa miksi. Ei herätä meitä. Herään aina tunteeseen, että nyt joku on hereillä ja vaeltelee. Ottaa kaikki ohjeet kirjaimellisesti. Ei sovella mittään ohjetta "maalaisjärjellä". Samaa ohjetta ei osaa soveltaa toiseen tilanteeseen. Jos esim. jonain iltana sanon että iltapalaksi on puuroa. Hän ei osaa syödä iltaisin kuin puuroa. Jos puuro puuttuu ei syö mitään ennenkuin ohjeistan uudestaan. Jos sanon, että ota ruisleipää iltapalaksi niin ruisleipää syödään sitten joka ikinen päivä.
Poika on kuin konen.
Ajoittain on kyllä todettava että vertaistuki olisi ihanaa. Apu, neuvot ja tuki samassa tilanteessa olevien kanssa lohduttaisi.
Emme haluaisi luopua pojasta mutta tuntuu että emme osaa ja jaksa hoitaa häntä "oikein". - tärkeät rouvat
vertaista kirjoitti:
Meillä on pian 7 täyttävä sijaislapsi. Ollut perheessämme n 1 1/2 vuotta. Niin luulin minäkin että kiinnyn lapseen samoin kuin kolmeen omaani. Enpäs kiintynyt. Lähes päivittäin pohdimme olemmeko riittäviä vanhempia tälle lapselle. Poika sai tällä viikolla psykologin lausunnon koululykkäystä varten; kiintymyssuhdehäiriö. Psykologi osasi entisestään lisätä tätä henkistäpahoinvointia, syyllisyyttä. Lapsella on päiväkodissa henkilökohtainen avustaja. Kotona pitäisi tukea, jaksaa, rakastaa, eheyttää ilman mitään ohjeistusta, tukea tai avustusta. Meillä haasteita asettaa myös diabetes. Miten sitä ajatteli selviävän tästä kaikesta?
Poika yrittää ihan tosissaan olla "miellyttävä". Hän on suloinen, kiltti. Mutta täysin aikuisen varassa. Ei minkäänlaista oman toiminnan ohjausta, omaa ajattelua. Pelkkää tyhjyyttä. Öisin vaeltaa asunnossa eikä osaa kertoa tai sanoa miksi. Ei herätä meitä. Herään aina tunteeseen, että nyt joku on hereillä ja vaeltelee. Ottaa kaikki ohjeet kirjaimellisesti. Ei sovella mittään ohjetta "maalaisjärjellä". Samaa ohjetta ei osaa soveltaa toiseen tilanteeseen. Jos esim. jonain iltana sanon että iltapalaksi on puuroa. Hän ei osaa syödä iltaisin kuin puuroa. Jos puuro puuttuu ei syö mitään ennenkuin ohjeistan uudestaan. Jos sanon, että ota ruisleipää iltapalaksi niin ruisleipää syödään sitten joka ikinen päivä.
Poika on kuin konen.
Ajoittain on kyllä todettava että vertaistuki olisi ihanaa. Apu, neuvot ja tuki samassa tilanteessa olevien kanssa lohduttaisi.
Emme haluaisi luopua pojasta mutta tuntuu että emme osaa ja jaksa hoitaa häntä "oikein".Se auttaa. Istut joka ilta tunnin lapsi sylissäsi - ei ole vaikeaa. ja kun teillä on tuo lapsimääräkin noin inhimillinen - toisin kuin eräässä, jossa lapset jätettiin yksin vaeletelaan huoneisiin, kun itse liehuttiin ympäri maailmaa edustamassa. Ei siinä kiireinen kymmenen lapsen äiti-sijaisäiti ennättänyt lasta sylissään pitää. Kaikkein tarvitsevimman (joka ei kyllä enää tarvitse mitään) piti rouvan mielestä olla lattialla, kun "sillä on viivästystä motoriikassa". Sitä ei saanut vierailijakaan ottaa syliin, saati, että ROUVA olisi pitänyt.
Rouvalla oli aina kiire....hän on niin tärkeä ihminen. - ROUVA TIETÄÄ
tärkeät rouvat kirjoitti:
Se auttaa. Istut joka ilta tunnin lapsi sylissäsi - ei ole vaikeaa. ja kun teillä on tuo lapsimääräkin noin inhimillinen - toisin kuin eräässä, jossa lapset jätettiin yksin vaeletelaan huoneisiin, kun itse liehuttiin ympäri maailmaa edustamassa. Ei siinä kiireinen kymmenen lapsen äiti-sijaisäiti ennättänyt lasta sylissään pitää. Kaikkein tarvitsevimman (joka ei kyllä enää tarvitse mitään) piti rouvan mielestä olla lattialla, kun "sillä on viivästystä motoriikassa". Sitä ei saanut vierailijakaan ottaa syliin, saati, että ROUVA olisi pitänyt.
Rouvalla oli aina kiire....hän on niin tärkeä ihminen.Aiemmassa viestissäni kerroin pienokaisesta, joka nukkui pois hyvin nuorena. Hän käesi sijaisperheessä oleosta. Häntä ei pidetty sylissä, koska hänen piti harjoittaa mototiikkaansa lattialla. Mielestäni tuo lapsi oli traumatisoitunut ja todella huomiotta vaikke jäänyt tuossa mammuttisuuressa sijaisperheessä. Taloon oli otettu samaan aikaan juuri samanikäinen pienokainen, josta kuulemma tykättiin paljon enemmän. Nykyisinkin tuo tykkääminen näkuyy siten, ettei lapsi meinaa saada tavata sukulaisiaan millään. Joudumme jatkuvasti taistelemaan. Tähän eloonjääneeseen ovat näin "muodolisesti" ilmeisesti kiintyneet. Hän onkin ollut motorisesti lahjakas lapsi jo syntymästään (vaikka rouva väitti muuta huostaoikeudenkäynnissä; kertoi, että lapsi oli olut motorisesti ja kielellisesti kehityksestään viivästynyt tullessaan heille, mutta heidän armollisessa vaikutuspiirissään otti kehityksen kiinni muutamassa kuukaudessa!). BRAVOOOOOOOO.
- auta, ota syliin
ROUVA TIETÄÄ kirjoitti:
Aiemmassa viestissäni kerroin pienokaisesta, joka nukkui pois hyvin nuorena. Hän käesi sijaisperheessä oleosta. Häntä ei pidetty sylissä, koska hänen piti harjoittaa mototiikkaansa lattialla. Mielestäni tuo lapsi oli traumatisoitunut ja todella huomiotta vaikke jäänyt tuossa mammuttisuuressa sijaisperheessä. Taloon oli otettu samaan aikaan juuri samanikäinen pienokainen, josta kuulemma tykättiin paljon enemmän. Nykyisinkin tuo tykkääminen näkuyy siten, ettei lapsi meinaa saada tavata sukulaisiaan millään. Joudumme jatkuvasti taistelemaan. Tähän eloonjääneeseen ovat näin "muodolisesti" ilmeisesti kiintyneet. Hän onkin ollut motorisesti lahjakas lapsi jo syntymästään (vaikka rouva väitti muuta huostaoikeudenkäynnissä; kertoi, että lapsi oli olut motorisesti ja kielellisesti kehityksestään viivästynyt tullessaan heille, mutta heidän armollisessa vaikutuspiirissään otti kehityksen kiinni muutamassa kuukaudessa!). BRAVOOOOOOOO.
ulko-ovelle vastaan, "että ota syliin", kun meni toista lasta tapaamaan (ei kyllä ole saanut enää vuosiin mennä). Kun edesmenneen pienokaisen otti syliin totesi rouva epäystävälliseen ja käskevään tyyliinsä (huutaa aina määräämällä): "Se pysyy kyllä ihan omilla jaloillaankin!".
Ei pitänyt itse lasta sylissä, eikä antanut toisten ottaa. Lapsi tuli juosten aina paikalle, kun meni tuohon kammottavaan paikkaan ja hymyili valloittavasti, kuin apua pyytäen. - luottamusta sekin?
auta, ota syliin kirjoitti:
ulko-ovelle vastaan, "että ota syliin", kun meni toista lasta tapaamaan (ei kyllä ole saanut enää vuosiin mennä). Kun edesmenneen pienokaisen otti syliin totesi rouva epäystävälliseen ja käskevään tyyliinsä (huutaa aina määräämällä): "Se pysyy kyllä ihan omilla jaloillaankin!".
Ei pitänyt itse lasta sylissä, eikä antanut toisten ottaa. Lapsi tuli juosten aina paikalle, kun meni tuohon kammottavaan paikkaan ja hymyili valloittavasti, kuin apua pyytäen.Se näytti, kuin jotakin eläintä olisi hoidettu. Lapsi vaan laitettiinsivuttain jalkojen päälle ja tiputettiin sen enempää puhelematta tai muuta. Lapsi oli hyvin alistuneen oloinen, mutta rouvan mielestä lapsessa näkyi jo luottamus. En ymmärtänyt, missä tuo luottamus tuossa nopeassa, pakotetussa toimenpiteessä näkyi. Mielumminkin hiljainen alistuminen.Joten en voi sanoa, ettenkö koskaan nähnyt lasta rouvan sylissä.
- 3+3
vertaista kirjoitti:
Meillä on pian 7 täyttävä sijaislapsi. Ollut perheessämme n 1 1/2 vuotta. Niin luulin minäkin että kiinnyn lapseen samoin kuin kolmeen omaani. Enpäs kiintynyt. Lähes päivittäin pohdimme olemmeko riittäviä vanhempia tälle lapselle. Poika sai tällä viikolla psykologin lausunnon koululykkäystä varten; kiintymyssuhdehäiriö. Psykologi osasi entisestään lisätä tätä henkistäpahoinvointia, syyllisyyttä. Lapsella on päiväkodissa henkilökohtainen avustaja. Kotona pitäisi tukea, jaksaa, rakastaa, eheyttää ilman mitään ohjeistusta, tukea tai avustusta. Meillä haasteita asettaa myös diabetes. Miten sitä ajatteli selviävän tästä kaikesta?
Poika yrittää ihan tosissaan olla "miellyttävä". Hän on suloinen, kiltti. Mutta täysin aikuisen varassa. Ei minkäänlaista oman toiminnan ohjausta, omaa ajattelua. Pelkkää tyhjyyttä. Öisin vaeltaa asunnossa eikä osaa kertoa tai sanoa miksi. Ei herätä meitä. Herään aina tunteeseen, että nyt joku on hereillä ja vaeltelee. Ottaa kaikki ohjeet kirjaimellisesti. Ei sovella mittään ohjetta "maalaisjärjellä". Samaa ohjetta ei osaa soveltaa toiseen tilanteeseen. Jos esim. jonain iltana sanon että iltapalaksi on puuroa. Hän ei osaa syödä iltaisin kuin puuroa. Jos puuro puuttuu ei syö mitään ennenkuin ohjeistan uudestaan. Jos sanon, että ota ruisleipää iltapalaksi niin ruisleipää syödään sitten joka ikinen päivä.
Poika on kuin konen.
Ajoittain on kyllä todettava että vertaistuki olisi ihanaa. Apu, neuvot ja tuki samassa tilanteessa olevien kanssa lohduttaisi.
Emme haluaisi luopua pojasta mutta tuntuu että emme osaa ja jaksa hoitaa häntä "oikein".Vertaisia löytyy oman yhdistyksesi kautta (meillä se on Uudenmaan Sijaiskotiyhdistys), mene mukaan pienryhmään tai vertaisryhmään. Näistä ryhmistä löytyy aina ihmisiä, joilla on samantyyppisiä kokemuksia. Työnohjaukseen sinut on toivottavasti jo ohjattukin, ellei niin sano sijoittajataholle, että sinne on päästävä.
Lapselle on oletettavasti jo terapia haussa, meillä se alkoi pitkän jonotuksen seurauksena vuoden alusta.
Te olette pitkän ja kivisen tien alussa, eikä lopputuloksestakaan ole mitään varmuutta, mutta me olemme ainakin ajatelleet niin, että kun on parhaansa yrittänyt, niin ei tarvitse jälkeenpäin katua. - tarvitsen apua
3+3 kirjoitti:
Vertaisia löytyy oman yhdistyksesi kautta (meillä se on Uudenmaan Sijaiskotiyhdistys), mene mukaan pienryhmään tai vertaisryhmään. Näistä ryhmistä löytyy aina ihmisiä, joilla on samantyyppisiä kokemuksia. Työnohjaukseen sinut on toivottavasti jo ohjattukin, ellei niin sano sijoittajataholle, että sinne on päästävä.
Lapselle on oletettavasti jo terapia haussa, meillä se alkoi pitkän jonotuksen seurauksena vuoden alusta.
Te olette pitkän ja kivisen tien alussa, eikä lopputuloksestakaan ole mitään varmuutta, mutta me olemme ainakin ajatelleet niin, että kun on parhaansa yrittänyt, niin ei tarvitse jälkeenpäin katua.että voin joskus "unohtaa" sijaishuoltopaikassa näkemäni ja sen kautta elämäni asiat. Niin paljon kamalaa lasten laiminlyöntiä jouduin todistamaan. Sossut ja virkamiehet yms. eivät korvaansa lotkauttaneet, kun yritin kertoa näkemästäni / kokemastani. Ja edelleen tuo paikka porskuttaa, vaikka.... (en jaksa toistaa).
Arvelen, että tuossa sijaishuoltopaikassa eläneille lapsille (omille ja vieraille) tulee vielä aika, että tarvitsevat terapiaa asioista ja "muistoista" selvitäkseen. - vertaista
3+3 kirjoitti:
Vertaisia löytyy oman yhdistyksesi kautta (meillä se on Uudenmaan Sijaiskotiyhdistys), mene mukaan pienryhmään tai vertaisryhmään. Näistä ryhmistä löytyy aina ihmisiä, joilla on samantyyppisiä kokemuksia. Työnohjaukseen sinut on toivottavasti jo ohjattukin, ellei niin sano sijoittajataholle, että sinne on päästävä.
Lapselle on oletettavasti jo terapia haussa, meillä se alkoi pitkän jonotuksen seurauksena vuoden alusta.
Te olette pitkän ja kivisen tien alussa, eikä lopputuloksestakaan ole mitään varmuutta, mutta me olemme ainakin ajatelleet niin, että kun on parhaansa yrittänyt, niin ei tarvitse jälkeenpäin katua.Vaikka asun pääkaupunkiseudulla meidän kunnassa ei ole vertaisryhmiä. Olen sijaiskotiyhdistykseen näin vaan on. Sain yhden perheen puhelinnumeron jolle soitin. Heillä oli jo aikuinen sijaislapsi joka tuli vauvana. Ei oikein saanut tukea kun he eivät ole kokeneet samanlaista sijoitusta. Työnohjaus? Ei ole keskusteltu kun ei olla ymmärretty vaatia. Viikonloppulomaa ei saada koska lapselle ei ole löytynyt sopivaa paikkaa (esteenä diabetes).
Terapiasta ollaan puhuttu ja sen aika vielä koittaa. Nyt selvitellään neurologiset ja psyykkiset "ongelmat" koululykkäyksen ja tulevat erityiseskarin takia. Nyt on löytynyt syy jatkuvalle pissailulle ja se vaatii useita lääkärikäyntejä. Puheterapiaan pitäisi keretä sekä fysioterapiaan. Kyllä tässä työssäkäyvä tavallinen perheenäiti saa olla tehokas. - sijari minäkin
vertaista kirjoitti:
Vaikka asun pääkaupunkiseudulla meidän kunnassa ei ole vertaisryhmiä. Olen sijaiskotiyhdistykseen näin vaan on. Sain yhden perheen puhelinnumeron jolle soitin. Heillä oli jo aikuinen sijaislapsi joka tuli vauvana. Ei oikein saanut tukea kun he eivät ole kokeneet samanlaista sijoitusta. Työnohjaus? Ei ole keskusteltu kun ei olla ymmärretty vaatia. Viikonloppulomaa ei saada koska lapselle ei ole löytynyt sopivaa paikkaa (esteenä diabetes).
Terapiasta ollaan puhuttu ja sen aika vielä koittaa. Nyt selvitellään neurologiset ja psyykkiset "ongelmat" koululykkäyksen ja tulevat erityiseskarin takia. Nyt on löytynyt syy jatkuvalle pissailulle ja se vaatii useita lääkärikäyntejä. Puheterapiaan pitäisi keretä sekä fysioterapiaan. Kyllä tässä työssäkäyvä tavallinen perheenäiti saa olla tehokas.Oletko perhehoitoliiton jäsen, mielellään vaihtaisin kanssasi ajatuksia, kokemuksia, niin tutulta tuntuu kirjoituksesi. Jos olet jäsen niin tule tuolle suljetulle palstalle niin "tavataan" siellä.
- vertaista
sijari minäkin kirjoitti:
Oletko perhehoitoliiton jäsen, mielellään vaihtaisin kanssasi ajatuksia, kokemuksia, niin tutulta tuntuu kirjoituksesi. Jos olet jäsen niin tule tuolle suljetulle palstalle niin "tavataan" siellä.
En taida olla jäsen. Pitänee liittyä. Kirjoittelisin mielelläni jonkun kanssa ja jakaisin ajatuksia. Moni asia mietityttää. Pojan käytös ei ole "loogista" ja siksi niin hämmetävää. Päivittäin tulee vastaan tilanteissa joissa jää kuin tyhjän päälle ihmettelemään miten poika on voinut toimia niin. Tämän pian kahden vuoden yhteiselon jälkeen olen alkanut ihmettelemään miten hataralla pohjalla sijaisvanhemmat ovat sijoituksen alussa. Me emme tienneet pojan historiasta mitään (ei tosin vieläkään). Yht äkkiä perheessämme asuu täysin vieras poika jolla on aivan "eriskummalliset" tavat ja tottumukset. Vaikka olen kasvatusalan ihminen pojan käytös ei ole looginen. Psyykkisistä ongelmista kuten kiintymyssuhdehäiriöstä kärsivä lapsi on täysi arvoitus sillaiselle ihmiselle joka ei ole lukenut juuri mielenterveyspuolen asioita.
Tällaisiin asioihin sitä tarvitseisi opastusta. - 3+3
vertaista kirjoitti:
En taida olla jäsen. Pitänee liittyä. Kirjoittelisin mielelläni jonkun kanssa ja jakaisin ajatuksia. Moni asia mietityttää. Pojan käytös ei ole "loogista" ja siksi niin hämmetävää. Päivittäin tulee vastaan tilanteissa joissa jää kuin tyhjän päälle ihmettelemään miten poika on voinut toimia niin. Tämän pian kahden vuoden yhteiselon jälkeen olen alkanut ihmettelemään miten hataralla pohjalla sijaisvanhemmat ovat sijoituksen alussa. Me emme tienneet pojan historiasta mitään (ei tosin vieläkään). Yht äkkiä perheessämme asuu täysin vieras poika jolla on aivan "eriskummalliset" tavat ja tottumukset. Vaikka olen kasvatusalan ihminen pojan käytös ei ole looginen. Psyykkisistä ongelmista kuten kiintymyssuhdehäiriöstä kärsivä lapsi on täysi arvoitus sillaiselle ihmiselle joka ei ole lukenut juuri mielenterveyspuolen asioita.
Tällaisiin asioihin sitä tarvitseisi opastusta.Uudenmaan sijaiskotiyhdistyksen sivuilta löytyy liittymisohjeet. Pääkaupunkiseudulla toimii useitakin pienryhmiä ja vertaisryhmiäkin on mahdollista aloittaa, jos useampi saman aiheen parissa painiskeleva löytyy. Kannattaa ottaa yhteyttä sijaiskotiyhdistyksen puheenjohtajaan tai hallituksen jäseniin ja esittää toiveita.
Ymmärrän hyvin, että työssäkäyvälle on raskasta hoitaa erityistä hoitoa vaativaa lasta, kun ei tällaisen kokopäiväisen sijaisäidinkään ole aina mahdollista revetä yhtäaikaa moneen suuntaan. - as-pojan äiti
vertaista kirjoitti:
Meillä on pian 7 täyttävä sijaislapsi. Ollut perheessämme n 1 1/2 vuotta. Niin luulin minäkin että kiinnyn lapseen samoin kuin kolmeen omaani. Enpäs kiintynyt. Lähes päivittäin pohdimme olemmeko riittäviä vanhempia tälle lapselle. Poika sai tällä viikolla psykologin lausunnon koululykkäystä varten; kiintymyssuhdehäiriö. Psykologi osasi entisestään lisätä tätä henkistäpahoinvointia, syyllisyyttä. Lapsella on päiväkodissa henkilökohtainen avustaja. Kotona pitäisi tukea, jaksaa, rakastaa, eheyttää ilman mitään ohjeistusta, tukea tai avustusta. Meillä haasteita asettaa myös diabetes. Miten sitä ajatteli selviävän tästä kaikesta?
Poika yrittää ihan tosissaan olla "miellyttävä". Hän on suloinen, kiltti. Mutta täysin aikuisen varassa. Ei minkäänlaista oman toiminnan ohjausta, omaa ajattelua. Pelkkää tyhjyyttä. Öisin vaeltaa asunnossa eikä osaa kertoa tai sanoa miksi. Ei herätä meitä. Herään aina tunteeseen, että nyt joku on hereillä ja vaeltelee. Ottaa kaikki ohjeet kirjaimellisesti. Ei sovella mittään ohjetta "maalaisjärjellä". Samaa ohjetta ei osaa soveltaa toiseen tilanteeseen. Jos esim. jonain iltana sanon että iltapalaksi on puuroa. Hän ei osaa syödä iltaisin kuin puuroa. Jos puuro puuttuu ei syö mitään ennenkuin ohjeistan uudestaan. Jos sanon, että ota ruisleipää iltapalaksi niin ruisleipää syödään sitten joka ikinen päivä.
Poika on kuin konen.
Ajoittain on kyllä todettava että vertaistuki olisi ihanaa. Apu, neuvot ja tuki samassa tilanteessa olevien kanssa lohduttaisi.
Emme haluaisi luopua pojasta mutta tuntuu että emme osaa ja jaksa hoitaa häntä "oikein".Olisiko jonkinlaista autismi oireilua.
Sijaislapsillakin saattaa olla tällaista, mutta lääkäreiltä saattaa jäädä huomaamatta, kun he keskittyvät siihen, että lapsi on huostaan otettu.
Toivottavasti saatte apua tilanteeseen.
- martos
Hei, teidän viesteistänne on jo kulunut paljon aikaa, mutta vastaan silti. Meillä on ollut vähän yli vuoden kaksi isompaa sisarusta ja huomaan, että minulle on myös vaikea kiintyä. Tykkään tietenkin lapsista, mutta en rakasta ja oletin myös itse, että kiinnyn nopeasti. he ovat eheytyneet todella paljon siihen verrattuna kun meille tuli.
Ongelmana meillä on myös se, että lähisukulaiseni syyttävät minua siitä, että pidän rajoja lapsille enkä rakasta heitä yli kaiken. Eli tukea heiltä ei saa yhtään! Olen myös sanonut, että sijaislapsille on tärkeä pitää rajat, koska lapsuus on ollut täysin rajatonta (luo turvallisuutta). Onhan se myös selvä, että omia lapsia rakastaa " yli kaiken". Surullinen 123 olen täysin varma, että sillä lapsella on teillä todella hyvä olla..- neljätoista vuotta
Kiintymisessa menee yleensä noin 14 vuotta. Siinä seitsemän vuoden kohdalla kiintyminen on puolitiessään. Kun eräs lapsi yritti suisidea, sai hän jäädä edelleen sijaisperheeseen, kun sos. toimi katsoi, että yrityksen syynä oli vasta puolitiessään ollut kiintyminen.
- Surullinen 123
Onpa jännä, että pomppasi tämä ketju esiin. Meillä lapsi nyt ollut yli kolme vuotta. Terapiat takana, diagnooseja tullut kaksi lisää. Omat tunteet muuttuneet. Nykyään lapsi on minulle rakas, ei ihan oma, mutta hyvin lähellä. Oikeastaan puolisen vuotta sitten aloitettu lääkitys ADHD:hen (kokosi lapsen) oli viimeinen ja ratkaisevakin asia kiintymyksen tiellä.
Tuolloin aluksi olin vain niin kärsimätön enkä tajunnut lainkaan, että tämä sijaisvanhemmuus ei todellakaan palkitse aivan heti vaan norsu syödään pala kerrallaan!- diagnoosi= raha
Paljonko saatte emennän hynää näiden diagnoosien myötä? Vaikuttaako raha rakkauteenne? Maistuuko norsu nyt paremmalta rahan takia?
- huipst
Ehkä onkin parempi ettei kiinny ja rakasta lasta kuten omaansa, koska silloinhan ei voisi objektiivisesti asioita ajatella. Esim. omiani suojelen kaikelta pahalta, enkä päästäisi heitä ikinä luotani (no karrikoiden...)
mutta sijoitetulla on OIKEUS biologisiin vanhempiin, sukuun vaikka kaikki ei aina olisikaan ihan oikein...Eli en voi taistella sijoitetusta vaan minun pitää AINA ajatella hänen parastaan ja erityisesti toimia niinkuin on oikein (jos on sovittu tapaamiset biovanhempien kanssa niin sinne lapsi menee vaikka ajattelenkin ettei olisi hänen parastaan.)
Meille muutti jo isoikoululainen ja kiintyminen on tietysti erilaista kun pienen lapsen kanssa jota hoivataan jne. Hän on asunut nyt meillä pari vuotta ja hän on tottakai tosi rakas ja ihana. En vertaa häntä omiin, enhän vertaa omiakaan keskenään (kuka olisi rakkain) hän on ihan omalaatuinen ja ansaitsee sellainen ollakin.
Minun tehtäväni on tarjota hänelle koti ja perhe niin kauan kun hän sitä tarvitsee ja tukea hänen suhteitaan biosukuun. Onneksi meillä yhteistyö sujuu kohtuullisen hyvin ja tietysti asiaa helpottaa se, että lapsi itse tietää jo missä haluaa viettää aikaansa ja kenen kanssaan. - Sijari
Aloittaja: ehkä oletkin kiintynyt ihan normaalisti. Ei se biologiseen lapseenkaan kiintyminen tapahdu kaikilta hetkessä. Minä "rakastuin" meille sijoitettuihin lapsiin heti, mutta se oli vasta alku kiintymiselle. Ihmiset kiintyvät eri tavoin. Rakkaus on ennen kaikkea asenne, se on rakkauden tekoja. Hoivaamista, tunteisiin vastaamista, rakkauden osoittamista, rajojen asettamista. Kiintymys tulee siinä rakastamisen ohessa. Ehkä koet, ettet saisi suhteessa sijoitettuihin lapsiin tuntea samaa tunneskaalaa kuin suhteessa omiin? Tunnet ehkä syyllisyyttä, jos olet kiukkuinen, tuskastunut, väsynyt kovia kokeneen lapsen takia? Ne ovat kuitenkin elämään kuuluvia tunteita. Meilläkin toinen lapsista oireilee kiintymyssuhdehäiriötä. On välillä torjuva, provosoiva, vihamielinenkin. Kun ymmärrät lapsen kokemukset asian taustalla, sinun on helpompi suhtautua häneen. Lapsi on ehkä tuntenut häpeää, kun äiti ei ole huomannut hänen tarpeitaan. Nyt hän pelkää ilmaista läheisyydentarpeitaan, koska pelkää taas joutuvansa kokemaan häpeää. Kuten tuolla tammikuussa joku neuvoi: pidä lasta sylissä. Se auttaa sekä häntä että sinua kiintymään. Jos lapsen epäluottamus on niin syvää, ettei hän halua tulla syliin, keksi joku muu tapa antaa läheisyyttä ja avata yhteyttä välillenne.
- yfuttuu
Nuoreni sanoi ettei mene edes käymään sijaispaikassa kun sieltä pois pääsee.Koti on aina koti ja rakkaat perheen jäsenet
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)715022Haistoin ensin tuoksusi
Käännyin katsomaan oletko se todellakin sinä , otin askeleen taakse ja jähmetyin. Moikattiin naamat peruslukemilla. Tu162332- 251857
- 121561
- 421553
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais51348- 91267
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa31185"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla131176- 141173