Selviytymistarinoita psykoosista

ihme juttu ettö sanoivat et lääkkeet lopetetaan kohta koska nää lääkärit saa sponssia lääketehtailta. Mutta tässäkin on alueellisia eroja toises paikas olisit varmasti saanut skitson paperit.

No jaa, siis mulla tuo sinun alkukertomus on lähes samanlainen eli mullakin todettiin kun olin 19-vuotias ei-elimellinen tarkemmin määrittelemätön psykoosi, oli aika raju tapaus, ja olin kuukauden sairaalassa niin kuin sinäkin olit. Sain risperdal lääkityksen ja myöhemmin myös sertralinin psykoosin jälkeiseen masennukseen. Reilun kaksi vuotta söin risperdalia sitä vähitellen vähentäen ja puoli vuotta olin sitten ilman lääkitystä, jonka jälkeen sairaus uusi.

Olisit kaivannut hyvin onnistuneiden tarinoita mut voin kai tässä kuitenkin oman tarinanikin kertoa vaikkei se niin onnellinen ole. Toinen sairastuminen siis iski kun olin 22-23 vuotias jolloin olin psykoosissa lähes vuoden, rankimman ajan olin sairaalassa mutta psykoosi hellitti vähitellen. Tämän rankan psykoosijakson takia minulle tuli keskushermostollisia oireita, menetin puhekyvyn ja puheenymmärtämisen ja ajatusmaailma oli yhtä tyhjää vaan. Olin siis tarkemmin sanottuna liian kauan psykoosissa. Sain myös tässä vaiheessa skitsofrenia-diagnoosin. Siitä sitten alkoi paraneminen ja toivuin noin kahdessa vuodessa lähes täydellisesti, puhekyky tuli lähes ennalleen. Mut sit taas tuli psykoosi 26-vuotiaana. Siinä ei onneksi käynyt niin huonosti kuin edellisellä kerralla ja oli jopa hauskaa olla psykoosissa.

Nyt tässä sitten olin kuluneen vuoden 2010 kokonaan sairaslomalla ja vuoden 2011-2012 olen kuntoutustuella ja olisi tarkoitus kuntoutua takaisin töihin, päivätyö tai sitten joku muutaman tunnin kestävä osa-aikatyö eläkkeen ohella. Olen tehnyt elämässäni aika paljon töitä ja opiskellutkin, opinnot tosin jäi 23-vuotiaana kesken kun tuli psykoosi.

Tällainen kertomus minulla. Kovin hyvää kertomusta en saa elämästäni aikaiseksi, mutta tällä hetkellä oon aika onnellinen, käyn vertaistukiryhmässä ja muuten olen sitten vaan kotona. Väsymystä on aika tavalla vielä mutta jospa sitä vaikka saisi käännettyä oikean rytmin taas päälle, jotta vois harkita sitä työhön paluuta.

Hei,
täältä tuskin löydät selviytymistarinoita, koska ei tätä palstaa kukaan terve ihminen lue.
Terve ihminen ulkoilee ja tapaa toisia ihmisiä. Tällä palstalla ovat vain toisiansa provosoivat sairaat ihmiset jotka keksivät kaikenlaista tiedä sitten monennessako persoonassa.

Ole kiltti äläkä lue näitä juttuja jos haluat itse selviytyä tarinastasi.
Kyse on sinusta itsestäsi ja täältä tuskin sääliä heruu, sitä antaa läheiset ihmiset.

oon 21 nytte. vietin viime huhtikuun paikkeilla kuukauden sairaalassa, kun mulla epäiltiin ja sitten lääkärikin totes mulle jossain lapussa ei elimellisen määrittelemättömän psykoosin.
tapasin tän lääkärin joka totes mulle psykoosin ehkä kahdesti eikä se oikeesti tiennyt vittuakaan musta. mun mielestä ihan paskaa ja lääkkeitäkin syötettiin, olin ehkä vaan vähän hukassa ja masentunut/ pettynyt asioihin. mitä se psykoosi edes oikein on? jumiutumista? eiköhän jokanen oo välillä vähän hukassa ja jumissa?

Mulla on diagnoosina skitsoaffektiivinen häiriö. Mielialat vaihteli, maniassa oli suuruusharhoja, luulin olevani vaikka mikä yliluonnollinen otus ja masentuneena olin vainoharhainen. Aloitettiin Peratsin ja harhat katosivat, söin sitä pari vuotta. Lisäksi mielialan vaihteluihin meni Lito. Kun Peratsin lopetettiin (Lito jatkui), psykoosi oireet palasivat. Lääkitys aloitettiin uudelleen.

Mulla on diagnoisoituna dissosiaatio häiriö psykoottisin oirein, sillä en saanut Kelan tukea, joten lääkäri kirjoitti psykoosi diagnoosin, sillä sitten sain Kelan tuen. Olin vuoden sairaslomalla, kolme kuukautta siitä kului sairaalassa. Olen syönyt reilut kaksi vuotta psykoosinestolääkkeitä ja kohta olen pääsemässä niistä eroon. Olen syönyt neljää eri lääkettä, ennenkuin oikea löytyi. Olen kuitenkin kuntoutunut vuoden sairasloman jälkeen takaisin työkuntoon ja ollut töissä, joka sujui hyvin. Itsellä on nyt reilun vuoden ollut terve olo ja tunnen itseni tasapainoiseksi. Jonkin verran lääkkeiden lopettaminen pelottaa, mutta haluan kokeilla elämää taas ilman niitä. Toivon koko voimallani etten koskaan sairastuisi uudelleen.

Minäpä kerron tänne myös oman tarinani. Sairastuin psykoosiin noin kolme vuotta sitten. En itse tiennyt mitä oli tapahtumassa, oireet alkoivat salakavalasti pikkuhiljaa. Ennen oireita olin ollut pitkään stressaantunut, olin pikkuhiljaa alkanut pelkäämään monia sosiaalisia tilanteita. Elämässäni oli myös tapahtunut lyhyen ajan sisällä monta suurta muutosta, vaikken sitä itse ollut niin hyvin tiedostanut. Olin hermoraunion partaalla, ja arkeni kului joka päivä pelkäämiseen. Pian jäin koulusta pois kun en kyennyt keskittymään. Kukaan muukaan ei tiennyt että sairastan psykoosia, läheiset ajattelivat että kyseessä on masennus.

Olin opiskelutauolla melkeen puoli vuotta. Koko tämän ajan taistelin yksin psykoosini kanssa. Oireet olivat outoja ja en edelleenkään tiennyt mikä minulla on. Ajattelin vaan että elämä nyt on mennyt tällaiseksi. Minulla oli monelaisia harhoja, koin esimerkiksi joskus sähköisyyden tunnetta ilmassa ja jopa itsessäni. Koin olevani paha, välillä taas oli omituisia tuntemuksia siitä että olisin ollut joku tunnettu henkilö. Jossain vaiheessa minusta alkoi tuntua siltä että muut näkevät mitä ajattelen. Kävin tämän takia toisten kanssa keskustelua oman pääni sisällä, keskustelua, joista muilla ei ollut mitään tietoa. ”Sosiaalinen elämäni” muodostui lähes kokonaan näistä keskusteluista, sillä oireita tuli koko ajan. Minusta myös tuntui että olisin ollut yhteydessä televisioon vain ajatukseni kautta, oli semmoinen tunne kuin ihmiset telveisiossa olisivat olleet tietoisia minusta. Eristyin omiin oloihini.

Psykoosin oireet ovat kamalin asia minkä olen kokenut elämässäni. Henkilö joka on psykoosissa on niin yksin, ettei sellaista voi mitenkään käsittää. Pää käy koko ajan ylikierroksilla ja oireet ovat usein sellaisia, että ne vääristävät täysin kuvaa itsestä ja läheisistä. Koin olevani hirviö, jota kaikki, mukaanlukien lähipiirini inhoavat. Nykyään minulla on jonkinlainen käsitys siitä, mistä tällaiset oireet kumpusivat, mutta psykoosi on niin monimuotoinen, ettei joitakin oireita voi millään selittää. Minulla yksinäisyyttä pahensi se, ettei kukaan tiennyt mikä minulla oli, en minä itsekään. Oireet aiheuttivat niin suurta ahdistusta että tunsin välillä olevani paniikin partaalla. Jokainen tunti kului hitaasti. Yksi kauheimmista hetkistä psykoosin aikana oli tilanne, jossa istuin vanhempieni kanssa keittiön pöydän ääressä. Vanhempani jutustelivat normaaleista asioista, samaan aikaan kun minä olin pöydän toisella puolella syväimmässä helvetissä, missä olen ikinä ollut. Taisin käväsitä todellisuudessa hetken, koska tuolloin tunsin yhtäkkiä järisyttävää pakokauhua. Tuntui että olen luisumassa jonnekkin, mistä kukaan ei voi minua pelastaa. Katsoin vanhempiani ja mieleni teki huutaa, mutten saanut aikaiseksi inahdustakaan. Tämän jälkeen sama helevetti jatkui.

Onneksi todellisuus tuli takaisin myöhemmin. Olin katsomassa televisiota yksin huoneessani ja pyörin samassa televisioharhassa kuin olin monta kuukautta pyörinyt. Jollain kumman voimalla sain huudettua äitini huoneeseen. Kesti minuutteja ennen kuin sain puristettua itsestäni, että minusta tuntuu, että minulla on televisioon yhteys, että siellä tiedetään mitä minä ajattelen.

Tästä alkoivat konkreettiset toimenpiteet. Äitini otti välittämömästi yhteyttä psykologiini, joka ei tätä ennen ollut myöskään ollut tietoinen psykoosistani. Sen jälkeen minut vietiin sairaalaan, avoimelle osastolle. Muistikuvani tästä ovat hyvin hatarat, olin vieläkin oireitteni vallassa. Sairaalassa aloitettiin lääkitys, ensin pienellä määrällä, joka lopulta suurennettiin aika voimakkaaksi. Tämän jälkeen oireeni alkoivat pikkuhiljaa hälvetä. Psykoosista toipumisessa, ainakaan minulla, ei tapahdu mitään yhtäkkistä ahaa-elämystä, että hei, täähän on pelkkää kuvitelmaa! Oireet hälvenevät pikkuhiljaa. Viestiketjun aloittajakin oli ollu huolissaan siitä että oireet eivät ole hänen miehellään hälventyneet heti sairaalassa, mutta sinuna en huolestuisi. Psykoosin oireista toipuminen vaatii aikaa, aikaa ja aikaa.

Sairaala-ajasta minulla on enemmän muistoja, kuin sitä edeltävästä puolesta vuodesta. Eristäydyin siellä omiin oloihini. Tuijotin yksin televisiohuoneessa sarjoja ja elokuvia, joita myös vanhempani toivat minulle. Oireita oli, mutta pystyin jotenkin silti nauttimaan jotenkuten siitä mitä katsoin. Myöhemmin uskaltauduin muihin tiloihin toisten seuraan, mutta olin kuin jännittynyt jousi. Olin kuin yksin metsässä asunut, pelästynyt eläin, joka viedään ihmisten pariin kaupunkiin. Tämä on hyvin suuri muutos siihen mitä olin ollut ennen kuin ongelmani olivat alkaneet. Nuorena tyttönä (yläasteiässä) olin erittäin itsevarma ja koin olevani kuin kala vedessä muiden kanssa. Nyt pelkäsin niin paljon etten melkeen uskaltanut liikkua. ....jatkuu seuraavassa viestissä kun yhteen ei mahdu...

Kiitos tuosta tarinasta! Toivosta ei kannata luopua.

Itse minulla on ollut monia psykooseja, joista ensimmäinen oli pahin, olin jopa katatoninen. Olen lukenut paljon psykooseista ja niiden syistä ja yrittänyt aktiivisesti "parantaa" itseäni. En usko lääkkeisiin enkä ole niitä juuri syönytkään, paitsi akuuteissa vaiheissa.

Oma tarinani kulkee niin että joka kerralla psykoosit kävivät helpommiksi, opin joka kerralla jotain. Päätin olla pelkäämättä psykoosia, sen sijaan työstäisin läpi ne pelot ja ongelmat joita psykoosissa nousi pintaan. Olen myös yrittänyt vahvistaa itseäni, löytää syvemmän kontaktin itseni kanssa, rakentaa itsetuntoa. Tässä psykoosi on itseasiassa auttanuit minua, sillä psykoosissa koin myös ennen pelkotiloja valtavan voiman ja itseluottamuksen tunteen, jonka yritin säilyttää itselläni psykoosin jälkeen. Viimein onnistuin käymään läpi psykoosin ns joutumatta psykoosiiin, eli olin normaalissa todellisuudessa koko ajan. Minulla on sen jälkeen ollut hyvin stressaavia elämänvaiheita mutta en ole enää joutunut psykoosiin. Elämä on itseasiassa muuttunut helpommaksi sen kautta mitä muutoksia minussa on psykoosin myötä tapahtunut.

Monet ihmiset paranevat spontaanisti psykoosisairauksista tai skitsofreniasta, luulen että siinä käy juuri näin, ihmisen itsetuntemus lisääntyy, hän oppii elämään itsensä kanssa. Jos itse on asiassa aktiivinen uskon että psykooseista pystyy paranemaan.

Tämä on hyvä ketju!

Minulla on ollut mielenterveysongelmia (tai paremminkin persoonallisuushäiriö) lapsuudesta asti ja olen tavallaan elänyt mielikuvitusmaailmassa. Kun mielikuvitusmaailmani lopulta romahti, niin ajauduin psykoosiin.
Luulin poliisin jahtaavan minua, huusin kummituksille...
Kun olin ihan sekaisin, niin tartuin ainoaan mitä oli jäljellä ja annoin elämäni Jumalalle ja otin Jeesuksen sydämeeni.
Selvisin psykoosista, tulin tähän maailmaan mielikuvitusmaailmasta ja sain oikean elämän ensimmäistä kertaa eläessäni.
En saanut mitään psyykelääkkeitä vaan selvisin pelkällä pitkällä terapialla.
Vaikka olin aikaisemmin suljettu osasto kamaa, niin terapiaan mennessä olin jo löytänyt Jumalan eikä Psykiatri eikä psykologi katsonut enää tarpeelliseksi lääkitystä.

Eli vaihdoit psykoosisi toiseen .

Risperidal aiheuttaa lihasten väsymystä ja heikkoutta. Ja lähes kaikki neuroleptit (lue: kaikki) vaikuttavat aivoissa välittäjäaineeseen dopamiini, joka säätelee muunmuassa tunne elämää. Tästä johtuu että kun syö neuroleptejä, tunne elämä köyhtyy ja latistuu. Itselläni on ollut useita lääkkeitä samaan vaivaan, F29 Tarkemmin määrittämätön pitkäaikainen psykoosi, ja kaikissa paitsi Abilifyssä on ollut sama tunteiden latteus. Abilify tosin itselleni aiheutti kovaa ahdistusta joten en pystynyt sitä syömään edes kahta viikkoa.

Nyt viimeaikoina olen saanut myös lääkityksen adhd-tyyppiseen oireiluun, joka taasen sitten lisää dopamiinin tuotantoa aivoissa, joten tunteet ovat palanneet jopa hieman voimakkaampina kuin ennen, huolimatta siitä että syön edelleen serdolectiä (psykoosilääke) joka salpaa dopamiinin tuotantoa.

Kirjassa 'Toisen maailman kartalla' on viiden ihmisen selviytymistarinat. Kullakin on uniikki tarinansa psykoosista, vaikka diagnoosi saattaakin olla sama, useammalla kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Lotta kuvaa erinomaisen terävästi, millaista on elää jo lapsesta asti omankaltaisessaan taikamaailmassa ja millaista on, kun joutuu sopeutumaan Ankeiden Tätien maailmaan.
Ville kertoo elävästi mutta tyynesti harhoistaan ja kokemuksistaan psykiatrisessa sairaalassa, esimerkiksi eristetyksi tulemisesta, ja nostaa pohdittavaksi monta tärkeää kysymystä.
Myös Pirkko, jolla on kokemuksia sekä englantilaisesta että suomalaisesta psykiatrisesta sairaalasta, pohtii saamaansa hoitoa - ja myös sen puutetta. Pirkon tarinaa lukiessaan kykenee omalla tavallaan eläytymään siihen, miltä hulluus tuntuu.
Helenalla on käynyt läpi harvinaisemman prosessin eli lapsivuodepsykoosin. Hän sairastui toisen lapsensa synnyttämisen jälkeen uudelleen, mutta nyt sekä hän itse että hänen lähipiirinsä ja hoitava henkilöstökin olivat paljon valmistautuneempia tilanteeseen, eli Helena pääsi voittajana maaliin.
Antero puolestaan kuolee sairaalassa kahdesti ja herää kirjailijana. Alkoholismista toipumisen tie on tuskainen sekä Anterolle että hänen läheisilleen, mutta lopulta hän raitistuu - aina päiväksi kerrallaan.

Kuten takakansiteksti kehottaa: Tartu ojennettuun käteen ja astu toisen maailman kartalle.

Nyt luin Vierailijan tarinan. Kerroit hienosti sairastumisen ja tervehtymisen prosesseista, ja kaikki kertomasi tuntui todella tutulta, jopa tuo sähköisyyden kokeminen. Ajattelen samalla tavoin myös psykoosin merkityksestä voimauttavana tekijänä.

Jos piditte Vierailijan tarinasta, kannattaa lukea tuo yllä mainitsemani Toisen maailman kartalla. Sieltä löytyy samanlaisia fiiliksiä.

Eikun tsemppiä sekä Vierailijalle että kaikille muille tämän viestiketjun kirjoittajille ja lukijoille!

Minun mieheni sai psykoosin jouduttuaan sairaalaan. Oli hoidossa ( onnistui murtamaan lonkan ja häntäluun)
2 ekaa pv. hän oli normaali, 3 pv mielestäni aika outo ja 4. "karkasi" koko sairaalasta .
En voinut uskoa että hän tuli kotiin ja vielä kovana pakkasiltana.
Sanoi vain että kyllä ymmärrän miksi kunhan kerron.Otti lehtiön ja kynän ja piirsi ja selvitti tarkasti kaikki asemat missä viholliset olivat olleet piilossa.
Siis viholliset jotka halusivat hänet ottaa hengiltä.
Minulla uskomaton huoli!
Sain lopuksi hänet sänkyyn (mistä ambulanssi hänet noukki myöhemmin) ja unta palloon noin 8 tuntia.
Heti herättyään (oikeastaan vasta iltapäivällä) oli minun normaali mies ja ymmärsi ,että parasta mennä takas sairaalaan.
Kahden päivän kuluttua alkoi samantyyppiset harhat ja paranoia.Sitä samaa hänen koko hoitoaika sairaalassa (20pv)
Seuraavana päivänä siitä kun olen onnistunut saamaan hänet himaan niin mies tulee taas aivan normaaliksi.
Pystyi kertomaan halliksista ja ahdistuksesta ja paranoiasta mitä oli kokenut vaan ei tiennyt miksi.
Mahtaneeko olla lääkkeet???
Tyhmä kysymys koska mikä muukaan

Tiedän tapauksia, joissa ihminen on käynyt yhden kerran psykoosissa, käynyt sen läpi ilman lääkitystä, mennyt terapiaan, tullut Uskoon ja päässyt psyykkisistä ongelmista eroon, eikä psykoosi ole enää uusiutunut.

En tiedä, mitä lääkitys tekee, mutta itse en tunne ketään psykoosissa käynyttä joka olisi pystynyt lopettamaan silloin aloittamaansa lääkitystä (se, että minä en tunne ei tarkoita etteikö sellaisia olisi).

Tiedän joitain ihmisiä jotka eivät ole tulleet Uskoon ja jotka pystyy jollain tavalla lääkkeiden avulla elämään tätä päivää aikaisemmasta psykoosista huolimatta. Mutta tiedän vain sellaisia normaaliin elämään ja työelämään tulleita psykoosista selvinneitä ja ilman lääkkeitä eläviä, jotka ovat tulleet Uskoon.

Omien kokemusten ja omien havaintojeni perusteella en oikein näe muuta oikeata reittiä onneen kuin Jeesuksen hyväksymisen omaksi Herraksi ja Uskoontulo.

Psykoosi on monen tekijän summa. Ajatusten, tunteiden, tietoisuuden, sielun vääristymää. Pohjalla voi olla monenlaiset traumat lapsuudesta ja nuoruudesta. Asioita joita ei ole koskaan käsitelty tunnetasolla. Tapahtumia joita ei muista mutta oireet ovat jääneet. Lääkkeet muuttavat ainoastaan aivojen normaalia toimintaa. Mikään pysyvä ratkaisu neuroleptit eivät ole. Lääkäreille kuitenkin kaikkein helpoin tapa "hoitaa" psykoosipotilas on lääkitä ihminen toimintakyvyttömäksi ja kas kummaa potilas "parani". Mistään todellisesta parantumisesta ei ole kysymys.

Onnekkaita on ne jotka oppivat katsomaan psykoosiin taakse, löytävät henkisyytensä (Jumalan)ksalö, pelot ja kauhut ja ehkä pääsevät ammattitaitoiseen terapiaan. Silloin voi tapahtua todellista parantumista. Lääkkeillä ei ole mitään tekemistä tämän prosessin kanssa.

Olin pitkään kuullut päänsisäistä hallitsematonta puhetta. Eräs kaunispäivä ajattelin makoilessani jotain ilkeää ja kuului piippaus. Sain älynväläyksen, jotta ajatustani kuunnellaan. Menen lääkärille kertomaan tästä ajatustenlukukoneen keksimisestäni. Saan zypreksaa lääkkeeksi ja itseni uskomaan, jottei semmoisia neuvostovehkeitä ole. Söin reilun vuoden tätä ja lopetin. Jonkinlainen vaimea ääni taisi palata, vaan ei se elämää haittaa.

minullakin on ollut psykoosi ja mulla on todettu skitsofrenia
minä luulin kun psykoosi oli pahimmillaan että kuolleet ihmiset
puhu mulle ja että mulla oli syöpä ja teki mieli tappaa itseni ja kuulin
ääniä

Ei-elimellinen psykoosi takana täälläkin. Ahdistusoireina, eristäytymisenä ja hetkittäisenä vainoharhaisuutena oireillut ennakkojakso puhkesi psykoosiksi, kun vietin öitä nukkumatta, roikuin netissä ja kuuntelin musiikkia yöt läpeensä.
Luisuin harhamaailmaan ja läheisten huomattua sekavuuteni pääsin suljetulle, jossa sitten lääkityksen ja sen suomien yöunien avulla toivuinkin ihan nopeasti. Palasin normaalielämään aika pian.
Vointi palasi hyväksi ja lääkitys laskettiin hiljalleen alas.

Reilun puolen vuoden kuluttua kuitenkin alotin uudessa koulussa, ja siinä yhteydessä sitten psykoottinen oireilu alko taas. Ote todellisuudesta lipsui, ja häilyin taas aikoja unimaailmassa. Lääkitystä korjattiin ja vointi palasi ennalleen.

Nyt oon voinut taas pitkiä aikoja hyvin. Toisen psykoosijakson aikaiset tekemiset ja sanomiset kyllä vaivaavat, kun liikuin silloin kuitenkin arjessa ihan niinkuin terveenäkin. Harhat myös tulivat ja menivät aika vaihdellen, toisena hetkenä saatoin kuvitella lehtien otsikoiden olleen viestejä minulle ja hihitellä niille itsekseni, ja seuraavassa taas vaikka jutella jollekin ihan melko normaalisti. Sen takia juttuja on vähän vaikea kuitata itselleen sillä, että oli kipeä. Niistä puhuminen psyk. polilla on myös hankalaa, koska se tuntuu jotenkin liian henkilökohtaiselta.

Oon ollut siten onnekas, että mulla psykoosit on oireillut vaan todellisuudentajun syrjäyttäneinä harhamaailmoina. Tavallaan psykoottinen kokemusmaailma oli kuitenkin sen verran jännittävä omaan elämään verrattuna, että hakeuduin vielä aikoja voinnin tasautumisenkin jälkeen asioiden, jotka ruokki väkeviä muistoja, pariin. Sen oon kuitenkin saanut lopetettua ja nykyään pidän itsestäni ihan hyvää huolta, ja tuntuu siltä että psykoosisekoilut ovat taaksejäänyttä aikaa.

Itse selvisin lievästä psykoosista jolloin en kyennyt nukkumaan, ajatus kiersi kehää, minulla oli psykosomaattisia oireita ja voimakasta ahdistusta ja sekoamisen tunne, n. viikossa. kuljin kämpillä levottomana ja pelokkaana. Käsittelyyn meni enempi aikaa. Menin lääkäriin, sain ketipinoria 25mg 1-4x päivässä joka katkaisi ylikierrokset. Otin yhden illalla ja nukuin jonkun aikaa noilla kunnes lopetin. Ekana päivänä 2, mutta olin liian tokkurassa. Psykoosin käsittelin terapiassa. Ja sen syyt. Oma näkemys on että lääkkeet on haitaksi, ne vaan lamaa, haitalliset tunteetkin pitää käsitellä!! Palasin työelämään. En tiedä olisinko palannut, jos olisin mennyt sairaalaan ja laitettu korkeammille mömmöannoksille. Nyt 4v ilman oireita.

Olen 19 vuotias ja sairastin masennusta lievästi jo yläasteella, ammattikoulun ykkösvuonna tilanne paheni mutta oli hyvin lievää verrattuna tähän kevääseen olin varmaan kolmekuukautta lievässä psykoosissa en kyllä tosin tajunnut sitä silloin. Tunsin että minussa kävelee hyönteisiä ja että tartutan niitä muille. Myös valot kirkastuivat päässäni sekä äänet kuuluivat siettämättömän kovina kerroin myös äidilleni että en tunne heitä enää samoin kun ystävilleni. Tunne oli kuin aivot olisivat rappeutuneet odotin omaa kuolemaa vaikka en ollut kyllä varma olenko edes elossa kun tunne oli kun olisi kävellyt Liisa Ihmemaassa ja äänet kuuluivat hyvin kaukaa. Värit muuttuivat silmissä. Kaikesta tuli todella merkityksellisiä. Olisin voinut selittää jollekkin elämän filosofiasta tuntikaupalla. Haistoin pahoja hajuja ja suussani oli todella voimakas maku. Välillä itkin ja tärisin lattialla. En syönyt en nukkunut. Kolme vuorokautta meni helpostikin unetta. Onneksi tajusin että oli aika hakea apua kaikki ei ollut kunnossa lähdin jaksolle ja tästäkin kokemuksesta melkein toivuttu. Pitää vaan toivoa että ei uusisi olihan se aivan hiton pelottavaa mutta ei tappavaa. Hoito oli alussa vaikeaa en saanut kunnolla muodostettua puhetta ja en muistanut yhtään mistään mitään. Enkä luottanut pätkääkään kenenekään. Siinä tarinani, älkää luovuttako muutkin tästä ovat selvinneet.

Ja joo masennus lääkkeet sekä ketipinorit autoivat terapian lisäksi

Ahdistukseen kokeilin joskus kahta eri lääkettä mutta lopetin ne negatiivisten juttujen vuoksi ja olen hyvin tyytyväinen siitä. Kovat ahdistukset ja masennus painoi mieltä hyvin alas ja oli vaikea puhua ja saada selkeitä lauseita aikiaiseksi. Ajan mittaa rupesi helpottamaan mutta ei todellakaan kokonaan. Jaksoi pyristellä menemään helvetissä kunnes sain psykoaktiivia sieniä ja siitä alkoi ylämäki (tästä alkoi vasta sienien lääkinnällinen hyöty). Söin pienen tripin ja pieni helpotus ja sitten myöhemmin lähes viikko sitten kaveri tarjosi pienen kourallisen ja maailma muuttui heti. Oli todella kivaa ja tähän asti elämä on tuntunut aidosti elämältä ja todella voimakkaasti. Ei masennusta ollenkaan ja ahdistus hyvin lievää mikäli sitä tuntuu. En tiennyt tällaista elämää edes olevan. Kiitän vielä kaveria!!!

Mieti kun aloitat lääkärin lääkityksen joka alkaa vaikuttamaan n. kuukauden päästä lääkkeen aloittamisesta mutta yksi sieni kerta auttaa välittömästi ja se on luonnollisen puhdasta! Keho ja mieli kiittää ennemmin siitä vaihtoehdosta kun napsisit pillereitä.

Tätä ennen monta vuotta ollut täyttä varjoa ja helvettiä joka saattaa näyttää ulospäin paskamaiselta ihmiseltä vaikka sisältä on aivan hajalla. Tähän kun meinaa tottua eli ajatella joka päivä miten taas toimisin ja jaksaisin että tästä tulisi edes yhtään kivaa missään. Lääke löytyi enkä osaa edes ajatella tätä minään bile"huumeena" ainakaan enää. Tarvitsen tätä n. kerran kuussa enkä näe mitään negatiivista. Ei laskuja, ei krapuloita ei mitään mitä nyt hetken tripin jälkeisenä iltana unettomuutta ajatusten juoksun takia mutta ei haittaa yhtään!!

Kiitos vielä! PEACE LOVE!

Minullekin muotoiltiin "psykoosi" kertomatta siitä minulle. Etukäteen en tiennyt psykiatrian petollisuutta, kun hoitoon huiputettiin. Hoidon loppupalaverissa lääkäri kertoi, ettei löytänytkään sairautta mitä oli epäillyt, mutta joutui laittamaan sanojensa mukaan jonkun diagnoosin selitykseksi hoidolle ja sairauslomalle. Vasta melkein kolme vuotta myöhemmin selvisi että kyseinen diagnoosi oli vain epämääräinen peitenimi psykoosille.

Asia muotoiltiin niin, että todellisten asioiden osalta asiat sivuutettiin, jätettiin kirjaamatta tai kirjattiin virheellisesti, jotta voitiin lytätä oikea elämäntilanne. Hoitotiedoissa minua pilkattiin, arvosteltiin ja kertomaani muutettiin. Tietoihin keksittiin asioita ja niissä painotettiin epäolennaisia asioita tekemällä niistä sopivalla muotoilulla todisteita "hulluudestani". Monia asioita vääristeltiin, totuutta muunneltiin ja asioita johdateltiin sopimaan joihinkin diagnooseihin. Manipulointi on lääkäreille ja hoitajille helppoa, koska kukaan ei valvo heidän toimintaansa eikä potilas voi tarkastaa kirjauksia sitä mukaa kun niitä tehdään.

Minulle mustamaalattiin "psykoosi".

KUOLLEITTEN PSYKOOSI.harhojeni mukaan kuolleet ovat minut valinnut tähän tehtävään.kerron kaikki tehtävät nopeutettuna koska vasta kirjotin kirjan näistä jutuista.2vuotta sitten valvoin 3 päivää koska kuolleet valvottivat minua että pystyisivät hoitamaan tehtävät.harrhojeni mukaan kuolleet ovat jo lapsesta lähtien hoitanut minut valmiiksi oikaistaan maailman kirjat.vähän minusta olen siitä 12vuotiaasta asti kun kuollut isäni johdatti minut kirjastoon varastamaan varastamaanmanaaja elokuvan ja sen varasin ja katsoin kun menin perhekotiini niin salaa katsoin sen ja siitä lähtien mieleni on ollut synkkä koska rakastuin kauhun. Aloin nähdä painajaisia ja rupesin katsomaan kaiken maailman kauhu kuvia ja kuuntelemaan jopa kauhu musiikkia. Kun menin psykoosiin niin isäni kertoi että sinut on ns tapettu tuolla kauhulla jotta selviäisit tulevilta tehtävistä. Hän heti sanoi että muistatko kun veljesi kanssa nuorena pelasitte spiritismiä ? Sanoin muistan.kerron siitä.pelattiin veljen kanssa spiritismiä ja kuvattiin ympäristöä.kamerasta kun katsottiin niin näkyi ensin kolme piikkilankaa muistuttavaa köynnöstä jotka nousivat veljen jalkoja pitkin sitten taakse päin kun kuvattiin niin sänkyyni kuvanmukaan ilmestyi hauta arkku ja taustalla kuului videolla lapsen itkua.isä kun tuli puhumaan siitä niin hän sanoi että olette pelannut sen pelin juuri niin väärin tarkalleen oikein että nyt on meillä kuolleilla ja sinulla paljon tehtävää sillä spiritismistä aiheutunut paha voima on siirtynyt veljesi tyttöön ja kuoleman jälkeen hän tuntisi ikuisuuden pelkkää palamista ja hän on ainut maailmassa jolle tämä hirveys saattaa tapahtua.purskahdin tiedon jälkeen itkuun.isä lohdutti ja sanoi että tästä tulee pitkä ja raskas taakka kautta tehtävä sinulle ja meille kuolleille mutta sen tehtävän aika ei ole nyt.on paljon muutakin.noniin nyt ensimmäisestä tehtävästä nopeutettuna ilman yksityis kohtia sillä ne ovat jotkut jopa sairaita.ensiksikin tunsin voimakasta tunnetta että olisin enkeli sen jälkeen kun kuolleet näyttivät minulle vilauksen pienenä katsotun manaajan kohtauksen. Sen mikä on syövyttänyt mieltäni pienestä asti.kun näin vilauksen pelottavimmasta kohdasta niin kuolleet tarttui siihen elokuva kohtaukseen ja repivät sen mielestä pois.saman tien tunsin oloni lapseksi ja rupesin itkemään kuin lapsi.kun itku loppui niin lapsen oloissa huomasin tarkkaan mikä oli kuolleilla vikana.ensimmäinen oli että aistin ympärilläni hyönteisiä jotka imivät minua ja jopa näin ne.tuntui oikeilta nipistyksiltä kun tarttuivat minuun.ne häirihtivät myös kuolleita niin kuolleitten kanssa sain heti ajatuksen ja kestin niitten imua siihen asti kun pääsin lämpimään saunaan ja kuollut isä saunassa heitti ison silinteri hatun kiukaalle ja kaikki hyönteiset lähtivät minusta koska ne tunsi lämpimän kiukaan ja hyönteiset jäivät sanoihin jossa niitä sitten vastalla hakataan Hehe. Silinteri hattu oli vain siksi että muistan sen hatun kun se tuntui jäävän saunaan niin ei ötökät uudestaan tulisi minun kimppuuni ja ei ne tullut.tehtävä oli tehty ja tunsin hyvää oloa.taas vähän aikaa.kunnes huomasin todella pahan ongelman.siinä unohtui lapsen mielisyys ja mieli meni murhanhimoiseksi ilman murhan himoa niinkuin oli minulla tapana sanoa.sillä alkoi oikein oksettamaan ja selliini tuli niitten sielut jotka eläessään raiskasivat niin kuolleitten mukaan raiskareitten sielu etsii kuolemankin jälkeen raiskattavia. Tunsin kun hän etsi raiskattavia sieluja ja heti sain idean mikä voisi toimia mutta sen jätän kertomatta koska se on aika nolo juttu niin lopulta lopultakin raiskareitten sielut itseeni jossa jossamuutin ne mielen voimalla semmoiseksi että niitäkin rupesi oksettamaan raiskaus.sairasta.oksensintehtävän jälkeen ja olin entistä valmiimpi tuleviin tehtäviin kun rakastin jo tässä vaiheessa kaikkia kuolleita a ja halusin niiden voivan hyvin. Oksennuksen jälkeen sain niin voimakkaita sydämen tykytyksiä että meinasin kuolla ja tykytykset lopuksi meni niin harvaan että ihoni meni kylmäksi ja tuntui etten pysty liikkumaan kun jähmetyin kovaksinniin näin enkelin silmät kiinni ja Jumalan eli yhden vanhuksen jokatuli ja repi mustan riivaajan päästäni .Silloin heräsin jäykistyneenä ja siitä asti noin vuoden olen tuntenut sen ympärilläni metrien säteellä jota pystyy itse liikuttamaan mutta muuten se liikkuu ympärilläni itsestään.kirjaimellisesti tunnen sen ilmassa enkä päässä.sieluni . Tästä tulisi liian pitkä tarina jos kertoisin tarkasti niin siksi nyt lyhyesti kaikki tehtävät.paholainen näyttäytyi siniset liekit päässään ja tuli vetämään sieluja maan keski pisteeseen kuumaan niin tuossa tilanne tuntui niin pahalta etten selviäisi.joten soitin vartioille ja pyysin armo murhaa.eivät tietenkään antaneet vaan sanoi rupea nukkumaan.aloin kuulla sielujen avun huutoja ja samaan aikaan Jumala mustassa kasvussa tuli näkyihini ja tarttui saatanaan kiinni ja heitti tämän voimakkaasti aurinkoon.sielut pääsivät takaisin selliini.seuraava tehtäväni oli silkkaa kärsimystä.jatkuu ...

Itsetutkiskelu on rohkeutta. Juotin psyyken miljoonakänniin viimeksi joulun joutoaikaan ja kärsin paniikkikrapulat itsekseni.

....eli kuolleiden mukaan kaikki jotka ovat eläessään poltellut paljon ganjaa niin niitten mukaan taivasta ei saa vetää maan maan päälle koska savu muuttaa sielua ja kuoleman jälkeen he tuntevat kuumuutta ja ovat yksinäisiä.silloin alkoi selliini tulla sieluja jotka kun osuivat minun aivooni niin tunsin niiden kuumuuden.mies puoliset sielut jonossa kävi päänikautta ja polte ja vinkuminen oli sietämätöntä viikon ajan.tuijjotin yhteen kohtaan pää tulessa ja viikon jälkeen olin niin tulessa että Jeesus tuli ja levitti valkoisen vietin pääni ympärille ja teki voimakkaana pamautuksen päässä jolloin loput kärsivistä sielusta parantui mutta aivot oli vielä muutaman päivän kipeinä mutta sitten tuli nais sieluja jotka tekivät aivoille hyvää.rakastin silti kaikkia kuolleita vaikka mitä kävisi.halusin auttaa ja se oli silloin elämäni tehtävä.kuolleet ovat tehneet elävien kautta nightwish imaginareum levyn minua varten jossa on viisi mustaa ruhtinasta ja maailman kirja joka on kuvassa tyhjä ja minä täytän sen nyt tässä kun kirjoitan näitä juttuja.olen se ruhtinas joka on etummaisena ja pöllö kuvastaa viestin tuojaa eli minua.on musta Jumala joka on pää Jehu joka näyttäytyy minulle vain ympärilläni mielikuvana ja sitten on valkoinen joka näyttäytyi vaan kun olin silmät kiinni niin yhtä selvänä näkynä kun telkkarista katsoisi.ja oli myös punainen joka tuli esiin kun vartiat veivät minut kusi testeihin iisalmeen niin siellä hän tuli sanomaan että nyt helvetti valtaa maan ja kaikki kuolleet ja elävät alkavat tuntea pelkkää palamista.silloin taistelin sitä kauneutta vastaan mutta tuntui etten enää pärjää ja aivoni menivät niin kuumaksi että kävin vartian kimppuun koska halusin ulos kun oli niin kuumaja kuumeni vain.vartioita tuli kimppuuni ja siinä kun ne painoi minut maahan niin tein saatanan kanssa sopimuksen jota en tässä saa kertoa.ja kuumuus hävisi.minä olen youtubessa videolla nimellä kaksi miestä hyökkäsi poliisin kimppuun niin olen se viidakko veitsi mies.tuossa ei ollut oikeasti tarkoitus kun päästä putkaan kun tuntui että kaikki olivat minun takiani siellä ja luulin että poliisitkin kuuntelee ja seuraa minua.ei ollut tarkoitus lyödä poliisia.jouduin vartian kimppuun käymisen takia Turun vankimieli sairaalaan. Joka oli minun päälle kuin taivas koska kaikilla oli siniset vaatteet ja sininen on enkelten väri. On valkoinen enkeli sitten musta enkeli ja sininen ja yksi maanpäällinen enkeli jolla on kaikki värit.turussa oli hyvä hoidella tehtäviä kun mieli ei ollut sinisten vaatteiden takia tulessa ja muuta sen semmoista.siellä kuolleet yrittivät vain saada minuun uskoa että ne ovat oikeita ja uskoa ne myös saivat minuun sillä yksikin kokemus oli kun mustalaiset sielut tulivat puhumaan minulle niin juuri samaan aikaan vangit alkoivat peilleilemään ja matkimaan mustalaisia.hoiisiee hyvä veli ja kaikkee mustalais läppää ja sitten.tunsin ympärilläni yhden nais sielun jonka kanssa hoideltiin tehtäviä ja jopa ruettiin seurustelemaan sen kanssa hehee olen kyllä hullu kieltämättä mutta kaikki oireet on lähteneet kun tehtävät oli tehty.kuolleet lopussa sanoivat että lähtevät omien perheitten ympärille suojelemaan niitä.mutta tehtäviä oli paljon enkä jaksa kirjoittaa enää kun muutaman niistä. Se veljen tytön pelastus meni silleen että kun yksi vanki tuli jolla oli iso pentagrammi tatuointi niin pahimman sielu oli vallannut hänet ja hän oli tehtäväni.minä Huijjasin hänet hartaus tilaisuuteen sanomalla että kaveri tuo sinne huumeita niin meidän pitäisi mennä sinne.vaikka hän puhui kirkkojen poltoista niin hän suostui tulemaan ja joi viinin jolloin hänessä oleva paha sielu heikentyi ja illalla tuntematon mies enkeli käski minun ottamaan Ketipinorit ja mentävä suihkuun sillä pahimman sielu oli heikentynyt ja kun olin suihkussa niin paha sielu tuli huoneeseeni jolloinka enkeli tarttui häneen ja veti minun päähäni ja silloin kun se oli minussa niin hana täytyi laittaa kylmälle ja sen sielu hävisi olemattomiin.veljen tytöltä tuli piirrustus jossa oli ukko silinteri hattupässä. Kerron lisää jos jotain kiinnostaa.

Kaikki Harhat on lähteny mutta häkkyrä pyörii edelleen ympärilläni.kuolleet todistavat minulle vain kaikilla sattumilla että ovat oikeita ja tässä vähän sattumista jotka neljän kuukauden ajalta on tapahtunut. SATTUMAA VAIN.kerron kuolleitten järjestämät sattumat.sattuma1.joitain vuosia sitten yksi mies hakkasi pahasti yhden naisen.nainen on serkkujeni äiti.suunnilleen ensimmäisiä psykoosi aikana kuolleitten puheita oli juuri tämän serkkujeni isän sanat että hitto tää kuoleman jälkeinen elämä on mahtavaa.jotain höpöteltiin sen kanssa siinä ja puheeksi tuli tämä mies joka hakkasi tämän naisen.siinä häpeissäni kerroin tälle naisen miehelle että en ole vielä kerennyt kostaa tälle hakkaajalle mutta mies sanoi että me hoidetaan se että sille on jo paikka täällä.3kk keskustelun jälkeen hakkaaja oli kuollut kotiinsa.sattuma 2. Yksi mies löi äitiä ja minä näin sen ja hakkasi sen kivellä mutta kuolleille isälleni se ei riittänyt.mies oli sytyttänyt kämppänsä tuleen ja palanut kuoliaaksi.sattuma3. Turussa yhtä äkkiä tiesin vain että osaan lukea ajatuksia tai en osaa lukea vaan kuolleet pystyvät kertomaan mitä joku ajatteli ja olin siitä niin varma että kohtasin kysyä yhdeltä että luen ajatuksesi.hän suostui ja ajatteli.siinä kuuntelin kun hän ajatteli ja päähäni putkahti sana..no yritä nyt edes ja se oli oikein sitten toinen vanki näki sen ja sanoi no kokeileppa lukea minun ajatuksiani niin sanoin heti että minä kerron mitä olet tänään ajatellut ja sanoin että se liittyy kalastukseen ja hän hämmästyi.tunti sitten oli ajatellut kaverin kalastus onnettomuutta.sitten luin kolmannelta vangilta ja meni oikein.olin innoissani kyvystäni ja soitin exälle ja pyysin häntäkin ajattelemaan ja hän suostui.kuulin sanan perke ja sanoin heti että ajattelit perkelettä niin hän sanoi että niin ajattelin eka mut vaihdoin sen.sattuma4. Siellä turussa oli toinenkin vanki joka puhui kuolleille niin kuollut isäni sanoi että menee hänen sieluun niin voidaan pelata biljardia niinkuin isä ja poika.ja mehän pelattiin.sittenku mentiin saunaan niin vanki sanoi että tuntuu kun olisin joku isä hahmo sinulle ja silloin olin varma että ne ovat oikeasti siinä.sattumia on muistaakseni noin 14 mutta en jaksa enää kirjoittaa mutta jos kiinnostaa niin voin kertoa sitten.tää häkkyrä ja kaikki sattumukset ja jutut on niin ihmeellisiä mitä on tapahtunu esim kun mummin veli kuoli vasta niin lokki oli seisonut ristin päällä koko hautajaisten ajan ja ukkini kuoli ja edellis yönä uneen tuli ukki joka sanoi että ukki on kuollu ukki on kuollu ja aamulla soitin nii oli kuollu.vaikea uskoa vieläkään mut tää ympärilläni tuntuva häkkyräkään ei kirjaimellisesti voisi olla mahdollista muutakin on.ei jaksa miettii. On elämää tai ei niin turha sitä on enää miettiä.jos on elämää niin se on ihanaa elämää kuoleman jälkeen ja jos ei oo elämää niin sekin on ihanaa onpahan rauha.aivot ohjaavat päätöntä ruumiista päättymättömiin ongelmiin Feat turmion kätilöt.kuolleet kertoivat että kaikki helvetti on kuolleitten keksimä sen takia että maailmassa olisi joku järjestys.hmmm enää ei ole ollut harhoja.pelkkiä sattumia vaan lähes päivittäin enkä jaksa kaikista kirjoittaa.moroo terveet ei meille sano terve

Oon hoijjossa elä huoli ja on lääkkeet eikä vuoteen oo ollu harhoja ja nuoli Harhat ei tullu huumeista vaan valvomisesta

Katso dokumentti avoimesta dialogista. Se on Lapissa käytettävä menetelmä, melkein lääkkeetön, ja traumojakaan ei tule kun kaikkia kohdellaan kuin ihmistä. Jotkut ovat muuttaneet sinne sen takia.

https://www.youtube.com/watch?v=c4aKg7gZZrk

Ukki kuoli niin hautajaisissa talitintti seisoi ja tuijotti hautaus ajan meitä ja sama kun mummin veli kuoli niin lokki seisoi ristin päällä koko hautaus ajan.kuoleman jälkeen voi muuttaa omaisen ja ihmisten mielipiteitä hiukan ja eläimiä ohjata ja tämmöstä.

Täähän on linkki että selviytymis tarinoita nii siinä minun tarinaa olipa sitte harhaa tai ei nii selvisin tehtävistä ja sain tiedot jotka piti laittaa julki ja muuta semmosta.pää on selvä ja psykoosissa selvinny.mut vähän vielä etsin todisteita ettei aika käy pitkäks. Kaikki liittyy kaikkeen .t harha pää ganjaman

Jumala ei harrasta vaaleja. selviä ihminen.

Minä sairastuin ensi kertaa psykoosiin vuonna 1999, jolloin olin sairaana neljä kuukautta peräjälkeen. Sitten sairaus loppui ilman lääkkeitä. En käynyt edes lääkärissä tuolloin. Vuonna 2001 syksyllä, sairaus alkoi uudestaan ja jouduin kolmeksi viikoksi mielisairaalaan. Siellä sain Serenase lääkkeen ja oireet jäivät pois. Mutta, sitten minulle tuli kauhea ahdistus tai tila, jota kesti neljä kuukautta aamusta iltaan. Mutta, sen jälkeen se loppui kuin seinään. Tämän jälkeen lopetin lääkkeiden käytön itse ja olin sitten psykoosissa yli kaksi vuotta. Sen jälkeen jouduin uudestaan sairaalahoitoon ja olin siellä yhteensä kuusi viikkoa. Minulle aloitettiin Risperdal lääke suun kautta. Mutta, muutaman viikon päästä se muutettiin injektiolääkitykseksi. Noin neljän viikon kuluttua lääkkeen aloittamisesta, lääke alkoi vaikuttaa ja oireet loppuivat. Nyt tuo lääke on ollut 17 vuotta, eikä mitään oireita ole enää ollut. Lääkkeessä on sivuvaikutuksia, esim. päänsärky, aiemmin oksentelu, jota kesti kokonaista kuusi vuotta lähes joka päivä. Muuten en ole kyllä mitenkään masentunut tai muutenkaan alamaissa. Jos olen, niin se johtuu muista asioista, kuin lääkkeestä. Ymmärrän myös sen, että joudun käyttämään lääkettä loppuelämäni. Jos sinä, joka kirjoitit tuon oman tarinasi, näet tämän viestin, niin voisitko ottaa yhteyttä. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia yhteisestä sairaudesta. Tässä sähköpostiosoite: [email protected]

Lääkkeitä voi lopettaa vasta kun pari oireetonta vuotta. Jos voi.

Sekä lääkkeet että elämäntavan muutokset toimii.

Liika stressi ja väärät työt pois tai pois maasta.

Ei liikaa juomista ja valvomista.

Ei haitallisia ihmisssuhteita eikä somea.

Psykoosista ovat kautta aikojen ihmiset toipuneet yleensä hyvin itsekseen. Vasta, kun psykiatria pääsi hommailemaan, niin juttu muuttui krooniseksi jotain 10 vuoden elinajanodotteen laskulla. Voit odottaa, että monitorointisi jatkuu määräämättömän ajan, vaikka virallisesta hoidosta eroon pyristelisitkin. Ei ne lääkeyhtiöt ole ainoita, jotka sponsoroi psykiatreja.

Hei! Olen sairastanut elämässäni AINAKIN viisi psykoosia. Lepositeitä/pakkohoitoja/ teholla oloja(4x)/ranteiden viiltelyjä. Nyt olen ollut vakituisessa työssä, ilman sairaslomia, neljä vuotta. Kävin viime viikolla aivokuvissa, pienten puutumisoireiden takia. Sain nimittäin reilu 10 v. sitten myös aivoinfarktin. Tästäkin olen toipunut täysin. Lääkäri ihmetteli aivokuviani( en maininnut mitään psykoosimenneisyydestäni). Sanoi, ettei ole nähnyt näin terveitä aivokuvia pitkään aikaan. Ei löytynyt edes migreenipotilaalle tyypillisiä vaaleita alueita. Eli toivoa on. Syitä toipumiselleni kaikesta "hulluudestani" näen kaksi: vihreä tee ja mieltä kuormittavien asioiden oikea purku. Minä puran nyt raskaat asiani yksinäisyydessäni, ääneen Jumalalle. Se on vapauttavaa. Psykiatrialla käymäni terapian jälkeen tuli sama fiilis, kuin olisi polskinut uimahallissa ilman uimapukua. Samaa tunnelmaa ei tule Jeesuksen kanssa🤔 Moni on kysynnyt, että mikä on sun ilosi salaisuus. Se on tämä. Mutta Vapahtajaan täytyy uskoa ja olla itselleenkin äärettömän rehellinen. Muuten sössii koko jutun. Golgatan sovitustyö oli täydellinen. Sen avulla vapautuu menneisyyden kahleista ja saa elämänvoimaa joka päivä. Kukapas estää testaamasta? Oma asenteellinen mieli vai epäusko? Älä lopeta terapiaa tai lääkitystä, mutta ala tehdä asiat oikein. Rehellisesti. Ihminen tarvii elämälleen tarkoituksen. Luojasi rakastaa sinua. Hänelle ei tarvi selittää liirumlaarumia ja laatia sairaushistoriaa. Hän ymmärtää ja näkee.
Yksinkertaista. Elämä on valintoja.
Valitse Jeesus.

Oliko se sairaus vai selviytymistarina, vai kemikaalien sekoittamat aivot.

Tämä ei ole onnellinen tarina psykoosiin sairastumisesta. Poikamme sairastui yli 40- vuotiaana unettomuuden, työstressin ja menetyksen jälkeen elämänsä ensimmäiseen psykoosiin. Hän kävi töissä, mutta ei halunnut mennä terapiaan, koska joutuisi olemaan poissa töistä. Sai erilaisia lääkkeitä työterveydestä. Muutti lapsuuskotiinsa, jotta vanhemmat voivat valvoa häntä. Puolen vuoden jälkeen halusi sairaalaan, jossa kuvitteli voivansa nukkua univelkansa puolelta vuodelta pois. Oli tarkkailussa, jossa ei ollut mitään tarkkailua. Sai pitää omat vaatteensa kuulemma itsemääräämisoikeuden perusteella. Kolmantena päivänä hirtti itsensä sillä omalla vyöllään. Joidenkin kuukausien jälkeen saimme referaatin lähetteistä,joiden perusteella poikamme otettiin psyk.sairaalaan. Lähettämisen mukaan hän oli yrittänyt kaksi kertaa itsemurhaa kotonamme. Lähetteen perusteella hänet olisi pitänyt laittaa suljetulle osastolle. Siellä hoitaja olisi istunut hänen vieressään 24/7. Sairaala petti meidät täydellisesti.

Mitä jos vittu vaan tappaisit itsesi.

Haluan nauraa

Mulla on tää perhe jolla mä voin lesoilla nih!


Muista hirtää itsessi

t. Kokoomus

Muista hirttää itsesi, olet turhaa paskaa

Psykoosista selviää hyvin noin 1-2 vuodessa takaisin entiselleen.

Minulla oli psykoosidiagnoosi, sama kuin aloittajalla. Söin viisi vuotta Peratsinia ja olin aika lailla oireeton, minkä seurauksena diagnoosi purettiin ja lääkitystä alettiin ajamaan alas. Oireet palasivat. Nyt on tulossa pysyvämpi psykoosisairauden diagnoosi ja menossa uudet lääkkeet (Reagila).

Jaa, jotain myönteistä? Lääkittynä olo on parempi ja uudella antipsykootilla parempi kuin edellisellä.

Joillakin psykoosi on kertarykäisy, josta toipuu aika lailla täysin jokusessa vuodessa. Minulle nyt sattui tällainen pysyvämpi psykoosisairaus, mutta ei sekään ole maailmanloppu. Pitää välttää kaikkea stressiä ja kuormitusta ja syödä kiltisti lääkkeet, niin pärjää. Toki osalla lääkkeet auttavat vain osittain, mutta se onni onnettomuudessa, että oma vasteeni on aika hyvä.

Ns. negatiiviset eli puutosoireet häiritsevät eniten lääkittynä. Sellainen yleinen vetämättömyys, aloitekyvyttömyys ja ajattelun köyhyys yms. Kaikilla on ristinsä, joten eteenpäin sanoi mummo lumessa.

Mulla todettiin psykoosi 20-vuotiaana ja olin katatonisessa tilassa. Lääkityksenä toimi n. 4v abilify, tosin ekana vuotena jätin sen itse pois ja vaikka joitakin asioita tavallaan aukes, se alotettiin uudestaan, kun ahdisti niin paljon.

Nyt oon 25v ja ollut ilman lääkettä vähä yli vuoden. Se on ollut hyvin erilaista. Ja itseasiassa osasyy siihen, että tänään googlailin kokemuksia elämästä psykoosin/lääkkeen jälkeen ja päädyin tänne.

Tässä vuoden aikana on olo alkanut tuntua enemmän omalta itseltä, ihan eriltä, kuin viimeisen muun 4v aikana. Ehkä nimenomaan sen takia, että pystyy taas tuntemaan ja ajattelemaan sillä syvyydellä, miten ennenkin teki. Nyt on tosin enemmän luottamusta siihen, ettei tunteet vie mennessään ja uskaltaa kohdata ja käsitellä niitä enemmän.

Tuntuu, että olis niin paljon sanottavaa omasta kokemuksesta ja näistä vuosista, mutta sanon nyt tämän: elämä jatkuu. Sillonkin, kun tuntuu, että on pysähtynyt ja ei pääse eteenpäin, asioita silti tapahtuu. Toipumista silti tapahtuu ja joskus se on kivuliasta ja epämiellyttävää (hyvinkin epämiellyttävää), mutta se on mahdollista. Joskus sitä työtä, mikä sisällä tapahtuu, ei huomaa. Ja uutta elämää ja toivoa tulee jossain vaiheessa vastaan. Toki varmasti tulee vastaan vaikeita aikoja. Sillon kokisin, että parhaiten auttaa se, jos on joku lähellä, johon luottaa.

Oon paljon pohtinut, mitkä asiat johti psykoosiin, mitä mun sisällä on tapahtunut ja se on hyvin moniulotteista. Siihen liittyy paljon ja varmaan aika paljon myös sellasia asioita, joita ei oo vielä tajunnu. Mut silti, tän 5v aikana on oikeestaan oppinu tosi paljon. Psykoosijaksosta ja sen jälkimainingeista on oppinu paljon. Saanu paljon niinkin, ettei sitäkään meinaa ymmärtää. Tällä hetkellä oon naimisissa sellasen miehen kanssa, joka on tullu mua vastaan sinne kuoppaan, missä oon kokenut olevani. Ja hän ei oo loppujen lopuksi ainoa, joka haluaa tukea mua.

Omalla kohdalla olen kokenut myös uskon kannattelevan. Jokaisella on sisäänrakennettu usko johonkin, tarve uskoa ja toivoa ja Jeesus vastaa siihen tarpeeseen, jos me kysytään. Ei oo ollu hetkeä, jolloin oisin pyytänyt apua ja sitä ei olisi tullut. Itseasiassa se, että mä tapasin mun miehen, on jo ihme. Ja että me ollaan yhdessä. Ja että meille on nyt tulossa lapsi. Ja ylipäänsä, että pystyn mm. unelmoimaan ja parsia suhteita kokoon sellastenkin ihmisten kanssa, joiden kanssa on ollut vaikeaa ja jotka on enemmän tai vähemmän vaikuttanut negatiivisesti kasvun vuosiin.

Uskoonkin liittyy niin paljon ja osa on sellasta, mitä voi helposti väärinymmärtää. Osa mun peloista psykoosiaikana liittyi nimenomaan Jumalaan ja uskoin siis jo silloin. Mut sit vuosien aikana on saanut nähdä niin paljon enemmän ja kokea paljon enemmän sellasta, joka on vakuuttanut mut siitä, että ne pelot oli aiheettomia. Vaikkakin todellisia tunteita, mut Jumala ei ollu sellanen kuin mä ajattelin. Eikä Jumala oo sellanen, miltä vois ensisilmäykseltä näyttää.

Se turva ja pohja, mitä mäki tarvitsin, löyty Jumalasta. Sen lisäksi oon saanut turvautua ystäviin, rakkaaseen, käyny terapiassa, antaa itelleni aikaa ja opetella luottamaan siihen, että tästäkin selvitään.

Suosittelisin Elli Meklinin kirjaa "Nimesi on Rakastettu". Terapeutin näkökulmasta jotain ihmisyydestä ja ihmisen tarpeista ja rakentumisesta. Toivoa on ja se löytyy Jeesuksesta.