Uskoisitko jos sinulle kerrottaisiin että 1,5-2,5 vuotiasta puolustuskyvytöntä lastasi on pahoinpidelty Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ylläpitämässä päiväkodissa? Itse olen jo neljän lapsenlapsen isoäiti , mutta kyllä minä uskoisin!
Olen toiminut päiväkotiapulaisena sekä Palmialle 1.8.2010 siirron jälkeen palvelutyöntekijänä,eräässä Helsingin kaupungin ruotsinkielisessä päiväkodissa, jossa jouduin katselemaan ja kuuntelemaan pienten lasten jatkuvaa ,sekä henkistä että fyysistä pahoinpitelyä.Pienten lastenosasto sijaitsee aivan keittiön vieressä, jossa tein suuren osan työstäni.En aluksi katsonut velvollisuudekseni puuttua lastenhoitaja XX:n toimiin, sillä päiväkodinjohtaja YY työskenteli hänen kolleeganaan.
Kyseisessä kahden osaston päiväkodissa henkilökunta vaihtui siten, että kesäkuussa 2010 ennen päiväkodin sulkeutumista kesälomien ajaksi, koko toisen osaston henkilökunta syystä tai toisesta lopetti.Olin keväällä puhunut kahden eri työntekijän kanssa lastenhoitaja XX:n toimista ja saanut kuulla että aluepäällikölle on ilmoitettu lastenhoitaja XX:n käyttäytymisestä.Kun päiväkoti 2.8.2010 avattiin lomien jälkeen, siellä alkoi täydellinen kaaos.Päiväkodissa oli minun lisäkseni lastenhoitaja XX, sekä kaksi nuorta kokematonta hoitajaa.
Tein 4.8.2010 lastenhoitaja XX:stä ilmoituksen aluepäällikölle puhelimitse.Aluepäällikkö saapui 10.8.2010 klo 9.00 henkilökohtaisesti ko päiväkotiin kuulemaan minua.Paikalla oli myös päiväkodinjohtajan sijainen ZZ. Aluepäällikön kuultua minua hän teki , päätöksen että minä olen valehdellut ja että lastenhoitaja XX on syytön.Ihmettelin hänen päätöstään, sillä hän itse kertoi minulle lastenhoitaja XX:än olevan ongelmallinen ammatissaan ja on sijoittanut hänet edellisestä päiväkodista ko päiväkotiin vuoden 2009 lopulla.Tein 26.8.2010 toisen , monisivuisen tarkasti kuvaavan ilmoituksen sähköpostitse,aluepäällikön esimiehelle. Päiväkodin tapahtumista on tehty tutkimus.Entisiä työntekijöitä on kuulusteltu 13.12.2010.Siellä on kerrottu totuus, joka on nyt muutettu valheiksi.Sain aluepäällikön esimieheltä 21.12.2010 kutsun tulla epäviralliseen kuulusteluun 27.12.2010 klo 10.00.
Vastasin hänelle etten kykene tulemaan sinä päivänä.Soitin 3.1.2011 kirjeessä annettuihin numeroihin jättämällä viestin.En ole saanut palautetta ruotsinkielisestä sosiaalivirastosta.Olen menettänyt työterveyteni, työpaikallani johtuneesta päivittäisestä työpaikkakiusauksesta, jonka seurauksena olen jo pitkään ollut sairaslomalla.Haluan mainita että työpaikkakiusaus rikkoi Suomen lakia
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2004/20040021
Helsingin kaupungin,ko ruotsinkielisen päiväkodin tapahtumien tutkinta on päättynyt.1.1.2011 lähtien ko aluepäällikkö on siirretty opetusviraston alaiseksi ja on nyt ruotsinkielisen päivähoidon johtaja.Mainitsen vielä etten ole kertaakaan katunut sitä, että puolustin viattomia puolustuskyvyttömiä lapsia.En tule koskaan unohtamaan lasten pelokkaita katseita, enkä heidän sydäntäsärkevää itkuaan.Entä uskoisitko jos joku kertoisi sinulle , että pieni suloinen 1,5 vuotias poikasi herätetään sikeästä unestaan heittämällä hänet lattialle jaloilleen.Minä uskoisin.
Pieniä lapsia pahoinpideltiin Helsinkiläisessä päiväkodissa
6
1564
Vastaukset
- milllleussss
voin ymmärtää miten kamalaa on hoitaa kitiseviä, vaativia, rasittavia kakaroita? kuka jaksaa sellasta työtä.ja ku ne ei edes ole omia.plus kitisevät vanhemmat. tulis sellanen olo että ite on paljo alempiarvoinen ku lapset ja heidän vanhemmat eikä työtä edes arvostettais. hyvin harva oikeesti jaksaa aidosti olla lasten kanssa päiväkodissa.kun kysyy keltä vaa että menisitkö päiväkotii, ni moni sanoo et ei hermot kestäs et tulis hulluks.näihän se on, jos lapsia liikaa paapoo ni niistä tulee just kansalaisten riesoja ku ne oireilee sillä että ei mitää kuria oo ollu lapsena.
Millä tavalla lapset ovat viattomia? jatkuvasti ne kiusaavat toisia kanssatovereita. mitä viattomuutta se on.kotona opittu malli, ei rajoja ei kuria.onnea vaan.- aalto.rea
lapset suloisiako? milllleussss17.1.2011 12:43
voin ymmärtää miten kamalaa on hoitaa kitiseviä, vaativia, rasittavia kakaroita? kuka jaksaa sellasta työtä.ja ku ne ei edes ole omia.plus kitisevät vanhemmat. tulis sellanen olo että ite on paljo alempiarvoinen ku lapset ja heidän vanhemmat eikä työtä edes arvostettais. hyvin harva oikeesti jaksaa aidosti olla lasten kanssa päiväkodissa.kun kysyy keltä vaa että menisitkö päiväkotii, ni moni sanoo et ei hermot kestäs et tulis hulluks.näihän se on, jos lapsia liikaa paapoo ni niistä tulee just kansalaisten riesoja ku ne oireilee sillä että ei mitää kuria oo ollu lapsena.
Millä tavalla lapset ovat viattomia? jatkuvasti ne kiusaavat toisia kanssatovereita. mitä viattomuutta se on.kotona opittu malli, ei rajoja ei kuria.onnea vaan.
____________________________________________________________________________________
Nyt meni kirjotuksesi väärään osastoon!
Tässä mainitsemassani päiväkodissa ei ollut yhtä ainoaa
"hankalaa" lasta.Nämä lapset joita lastenhoitajaXX pahoinpiteli, eivät tehneet
mitään muuta "väärää" kuin sen, että he olivat lapsia.
lastenhoitajaXX ei nyt vain ole sopiva lastenhoitajan ammattiin.
Hänet pitäisi uudelleen kouluttaa hänelle sopivaan ammattiin,
se olisi minun mielestäni lappuliisa tai lipuntarkastaja, hän on nimittäin
loistavan pätevä ammattissa, missä saa rangaista.
Mutta ei sellainen ole mielestäni sopivaa, että lastenhoitaja rankaisee
lapsia siitä että he OVAT LAPSIA.
Lapset eivät saaneet edes potalla istuessa laulaa tai äännellä
lastenhoitajaXX ei vain sietänyt kuulla lasten ääniä, iloa ja laulua.
Hänen pedagogiikkaansa kuului lasten komentelu, jahtaaminen ja hiljaa
oleminen.
Hän repi ja riuhtoi ja rääkkäsi heitä ja vei heidän ilonsa.
Jos lapset olisivat olleet ns hankalia ja ennestään traumaattisia, he olisivat
reagoineet vahvemmin, mutta koska heidän vanhempansa rakastivat ja huolehtivat
heistä niin hyvin, ei traumaa vielä näkynyt monen kohdalla niin selvästi.
Mutta kyllä lapset itkivät päiväunillaan ja muutenkin sitä itkua kuului kaiken päivää.
Mutta, ei hätiä mitiä sanoi Katto Kassinen, kaikkien narsistien esi-isä!
Sillä asia on rikospoliisin käsittelyssä.
o - hellustin
aalto.rea kirjoitti:

oTuli mieleen, että esim tuo unilta herättäminen, voi olla hieman tulkinnanvaraista, ellei nähnyt koko tilannetta. Komentaminen ym on myös vähän "katsojan silmissä", jos ei taas nähnyt koko totuutta. Onko sinulla joitain selkeitä esimerkkejä lasten pahoinpitelyistä, henkisistä tai fyysisistä?
Kauheaa lasten kaltoinkohtelu aina on, mutta joskus tuntuu, että asioita liioitellaan (esim tämä lapset jotka teipattiin tuoleihin; kukaan ulkopuolinen ei tiennyt mitä oikeasti tapahtui ja miksi, vaan asian "kauheus" oli kiinni pelkästään materiaalista, jolla lapset sidottiin tuoliin. Jos kyseessä olisi ollut turvahihna tai vastaavaa materiaalia oleva vyö, asia olisi ollut ok ja niitähän käytettäänkin lasten syöttötuoleissa turvallisuussyistä) - aalto.rea
hellustin kirjoitti:
Tuli mieleen, että esim tuo unilta herättäminen, voi olla hieman tulkinnanvaraista, ellei nähnyt koko tilannetta. Komentaminen ym on myös vähän "katsojan silmissä", jos ei taas nähnyt koko totuutta. Onko sinulla joitain selkeitä esimerkkejä lasten pahoinpitelyistä, henkisistä tai fyysisistä?
Kauheaa lasten kaltoinkohtelu aina on, mutta joskus tuntuu, että asioita liioitellaan (esim tämä lapset jotka teipattiin tuoleihin; kukaan ulkopuolinen ei tiennyt mitä oikeasti tapahtui ja miksi, vaan asian "kauheus" oli kiinni pelkästään materiaalista, jolla lapset sidottiin tuoliin. Jos kyseessä olisi ollut turvahihna tai vastaavaa materiaalia oleva vyö, asia olisi ollut ok ja niitähän käytettäänkin lasten syöttötuoleissa turvallisuussyistä)konkreettisia esimerkkejä? hellustin19.1.2011 06:56 Tuli mieleen, että esim tuo unilta herättäminen, voi olla hieman tulkinnanvaraista, ellei nähnyt koko tilannetta. Komentaminen ym on myös vähän "katsojan silmissä", jos ei taas nähnyt koko totuutta. Onko sinulla joitain selkeitä esimerkkejä lasten pahoinpitelyistä, henkisistä tai fyysisistä?
Kauheaa lasten kaltoinkohtelu aina on, mutta joskus tuntuu, että asioita liioitellaan (esim tämä lapset jotka teipattiin tuoleihin; kukaan ulkopuolinen ei tiennyt mitä oikeasti tapahtui ja miksi, vaan asian "kauheus" oli kiinni pelkästään materiaalista, jolla lapset sidottiin tuoliin. Jos kyseessä olisi ollut turvahihna tai vastaavaa materiaalia oleva vyö, asia olisi ollut ok ja niitähän käytettäänkin lasten syöttötuoleissa turvallisuussyistä)
Puhun silminäkijänä enkä muutenkaan puhu tai kirjoita minkään luulojen, juorujen tai liioittelujen perusteella.
Olin siis silminnäkijänä yli vuoden ajan.
Vielä tiedoksi, että se teippaus tapahtuma on todellakin tapahtunut asia, ja sekin peitettiin valheilla samaisen aluepäällikön määräämänä.
Tällainen on Suomen tasavallan lastensuojeluviranomaisten mielivaltainen linja! - hellustin
aalto.rea kirjoitti:
konkreettisia esimerkkejä? hellustin19.1.2011 06:56 Tuli mieleen, että esim tuo unilta herättäminen, voi olla hieman tulkinnanvaraista, ellei nähnyt koko tilannetta. Komentaminen ym on myös vähän "katsojan silmissä", jos ei taas nähnyt koko totuutta. Onko sinulla joitain selkeitä esimerkkejä lasten pahoinpitelyistä, henkisistä tai fyysisistä?
Kauheaa lasten kaltoinkohtelu aina on, mutta joskus tuntuu, että asioita liioitellaan (esim tämä lapset jotka teipattiin tuoleihin; kukaan ulkopuolinen ei tiennyt mitä oikeasti tapahtui ja miksi, vaan asian "kauheus" oli kiinni pelkästään materiaalista, jolla lapset sidottiin tuoliin. Jos kyseessä olisi ollut turvahihna tai vastaavaa materiaalia oleva vyö, asia olisi ollut ok ja niitähän käytettäänkin lasten syöttötuoleissa turvallisuussyistä)
Puhun silminäkijänä enkä muutenkaan puhu tai kirjoita minkään luulojen, juorujen tai liioittelujen perusteella.
Olin siis silminnäkijänä yli vuoden ajan.
Vielä tiedoksi, että se teippaus tapahtuma on todellakin tapahtunut asia, ja sekin peitettiin valheilla samaisen aluepäällikön määräämänä.
Tällainen on Suomen tasavallan lastensuojeluviranomaisten mielivaltainen linja!Okei ymmärrän.
Mutta siitä teippauksesta, niin mitä siinä tehtiin väärin, kun lapset teipattiin tuoliin? Mitä eroa on siinä, että lapset sidotaan valjailla tuoliin/auton turvaistuimeen/rattaisiin? Jos päiväkodissa olisi ollut varusteena niitä köysiä/valjaita siihen tarkoitukseen, niin olisiko asia ok? Onko kyse vaan siitä, että materiaali oli väärä? - aalto.rea
hellustin kirjoitti:
Okei ymmärrän.
Mutta siitä teippauksesta, niin mitä siinä tehtiin väärin, kun lapset teipattiin tuoliin? Mitä eroa on siinä, että lapset sidotaan valjailla tuoliin/auton turvaistuimeen/rattaisiin? Jos päiväkodissa olisi ollut varusteena niitä köysiä/valjaita siihen tarkoitukseen, niin olisiko asia ok? Onko kyse vaan siitä, että materiaali oli väärä?nimimerkille:
http://www.hbl.fi/text/inrikes/2010/7/1/d49022.php
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83296MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758