Missä on se ilo?

Siis kerran vielä, mistä ihmisellä täytyy koko ajan olla huono omatunto ja syyllisyys?

beenthere kirjoitti:

Siis kerran vielä, mistä ihmisellä täytyy koko ajan olla huono omatunto ja syyllisyys?

Sitä vartenhan juuri on anteeksiannon ja armon mahdollisuus. Miten sinä käännät sen noin päin. Mutta ellei ihminen tajua edes tekevänsä väärin. Eikö se ole aika kauheaa. Jos isä lyö laimin lapsensa, juo ja hakkaa vaimonsa, on aika hirveää, ellei hän tajua omaa syyllisyyttään. Tai mikäli minä juoruan ystäväni selän takana ja rikon ihmisten välejä, on aika kauheaa, ellen tajua tekeväni väärin.
Mutta eihän noihin tarvitse jäädä. Idea on juuri siinä, että aina voi aloittaa alusta. Vanhat ihmiset puhuvat parannuksen teosta. Minusta siitä voisi puhua ihan hyvin nykyäänkin.

nicander kirjoitti:

Sitä vartenhan juuri on anteeksiannon ja armon mahdollisuus. Miten sinä käännät sen noin päin. Mutta ellei ihminen tajua edes tekevänsä väärin. Eikö se ole aika kauheaa. Jos isä lyö laimin lapsensa, juo ja hakkaa vaimonsa, on aika hirveää, ellei hän tajua omaa syyllisyyttään. Tai mikäli minä juoruan ystäväni selän takana ja rikon ihmisten välejä, on aika kauheaa, ellen tajua tekeväni väärin.
Mutta eihän noihin tarvitse jäädä. Idea on juuri siinä, että aina voi aloittaa alusta. Vanhat ihmiset puhuvat parannuksen teosta. Minusta siitä voisi puhua ihan hyvin nykyäänkin.

Lue lisää

"Mutta ellei ihminen tajua edes tekevänsä väärin." Eihän se tarkoita, että ei tajua tekevänsä väärin, jos ei tunne syyllisyyttä koko ajan!!! Eikö mieleesi juolahda sellainen vaihtoehto, että pyyttää väärintekonsa kohteelta anteeksi ja ottaa oppinsa teostaan ja asia on sitten selvä. Mitä tuolla enää sitten itseään syyllistämään? Sehän on marttyyriyttä.
" Eikö se ole aika kauheaa. Jos isä lyö laimin lapsensa, juo ja hakkaa vaimonsa, on aika hirveää, ellei hän tajua omaa syyllisyyttään. Tai mikäli minä juoruan ystäväni selän takana ja rikon ihmisten välejä, on aika kauheaa, ellen tajua tekeväni väärin."
Ai, nuo asiat eivät siis ole kauheita ja hirveitä sitten, kun ihminen tajuaa oman syyllisyytensä ja tekevänsä väärin? Sitten ei muuta kuin antaa mennä.

beenthere kirjoitti:

Siis kerran vielä, mistä ihmisellä täytyy koko ajan olla huono omatunto ja syyllisyys?

Uudestisyntyneellä uskovalla on hyvä omatunto Jumalan edessä, ja iloita voin siitä, että olen pelastettu.
En tiedä ehkä se tulee tuosta Lutherin hapatuksesta tuo kärsi kurja...
Mulle se on aina ollut vierasta, kun onneksi minua ei ole kasvatettu Luterilaiseen hapatukseen.

beenthere kirjoitti:

"Mutta ellei ihminen tajua edes tekevänsä väärin." Eihän se tarkoita, että ei tajua tekevänsä väärin, jos ei tunne syyllisyyttä koko ajan!!! Eikö mieleesi juolahda sellainen vaihtoehto, että pyyttää väärintekonsa kohteelta anteeksi ja ottaa oppinsa teostaan ja asia on sitten selvä. Mitä tuolla enää sitten itseään syyllistämään? Sehän on marttyyriyttä.
" Eikö se ole aika kauheaa. Jos isä lyö laimin lapsensa, juo ja hakkaa vaimonsa, on aika hirveää, ellei hän tajua omaa syyllisyyttään. Tai mikäli minä juoruan ystäväni selän takana ja rikon ihmisten välejä, on aika kauheaa, ellen tajua tekeväni väärin."
Ai, nuo asiat eivät siis ole kauheita ja hirveitä sitten, kun ihminen tajuaa oman syyllisyytensä ja tekevänsä väärin? Sitten ei muuta kuin antaa mennä.

Lue lisää

mitä yrität sanoa oikeastaan.
No, niinhän se pitää nimenomaan olla, että ihminen tajuaa tekevänsä väärin. Kääntää kelkkansa. Pyytää anteeksi ja tarvittaesa sovittaa tekonsa. Ja sitten voi jatkaa eteenpäin. Mistä sinä nyt oikein puhut tässä jatkuvan syyllisyyden mukana kuljettamisessa. En oikeasti nyt aivan saa kiinni ajatuksestasi.

beenthere kirjoitti:

"Mutta ellei ihminen tajua edes tekevänsä väärin." Eihän se tarkoita, että ei tajua tekevänsä väärin, jos ei tunne syyllisyyttä koko ajan!!! Eikö mieleesi juolahda sellainen vaihtoehto, että pyyttää väärintekonsa kohteelta anteeksi ja ottaa oppinsa teostaan ja asia on sitten selvä. Mitä tuolla enää sitten itseään syyllistämään? Sehän on marttyyriyttä.
" Eikö se ole aika kauheaa. Jos isä lyö laimin lapsensa, juo ja hakkaa vaimonsa, on aika hirveää, ellei hän tajua omaa syyllisyyttään. Tai mikäli minä juoruan ystäväni selän takana ja rikon ihmisten välejä, on aika kauheaa, ellen tajua tekeväni väärin."
Ai, nuo asiat eivät siis ole kauheita ja hirveitä sitten, kun ihminen tajuaa oman syyllisyytensä ja tekevänsä väärin? Sitten ei muuta kuin antaa mennä.

Lue lisää

>Eikö mieleesi juolahda sellainen vaihtoehto, että pyyttää väärintekonsa kohteelta anteeksi ja ottaa oppinsa teostaan ja asia on sitten selvä. Mitä tuolla enää sitten itseään syyllistämään?<

No niinhän nicander selittikin. Luet taas omia tulkintojasi.

>Ai, nuo asiat eivät siis ole kauheita ja hirveitä sitten, kun ihminen tajuaa oman syyllisyytensä ja tekevänsä väärin?<

Eihän kirjoittaja niin sanonut, tuo on omia tulkintojasi.

gummastus kirjoitti:

>Eikö mieleesi juolahda sellainen vaihtoehto, että pyyttää väärintekonsa kohteelta anteeksi ja ottaa oppinsa teostaan ja asia on sitten selvä. Mitä tuolla enää sitten itseään syyllistämään?<

No niinhän nicander selittikin. Luet taas omia tulkintojasi.

>Ai, nuo asiat eivät siis ole kauheita ja hirveitä sitten, kun ihminen tajuaa oman syyllisyytensä ja tekevänsä väärin?<

Eihän kirjoittaja niin sanonut, tuo on omia tulkintojasi.

Lue lisää

"Sitä vartenhan juuri on anteeksiannon ja armon mahdollisuus." nicander tarkoittaa kyllä aivan varmasti tässä anteeksipyyntöä Jumalalta. Sehän nyt on ihan yksi ja hailee jos olemattomilta anteeksi pyytelee. Minä puhun oikeista elävistä ihmisistä keneltä pyytää anteeksi.

"Mutta ellei ihminen tajua edes tekevänsä väärin. Eikö se ole aika kauheaa. Jos isä lyö laimin lapsensa, juo ja hakkaa vaimonsa, on aika hirveää, ellei hän tajua omaa syyllisyyttään. Tai mikäli minä juoruan ystäväni selän takana ja rikon ihmisten välejä, on aika kauheaa, ellen tajua tekeväni väärin."
Eikö ole vielä hirveämpää, jos ihminen tekee noita asioita tajuten koko ajan tekevänsä väärin?
Jos luet tarkasti nicanderin tekstin, voisi saada sen käsityksen, että voi lyödä ja laiminlyödä ja juoruta pahaa, kunhan tajuaa tekevänsä väärin ja pahaa. Hänen tekstinsä mukaan pahinta on tajuamattomuus, ei teko. Minä olen tuossa eri mieltä.

Turvautuminen jumalaolentoon on nautinnon ja mielihyvän tavoittelua: kuoleman jälkeen ei joudu helvettiin, vaan pääsee paratiisiin, ja kaikkea saa tehdä, eikä mistään tarvitse tuntea syyllisyyttä, koska jeesuksen listimisen myötä kaikki teot on saatu automaattisesti anteeksi.

Mikä ongelma uskiksilla on, kun ei saisi tuntea oloansa "liian hyväksi liian pitkään"?!

Lapset eivät kuulu tähän asiaaan ollenkaan.

Älkää eksykö ? kirjoitti:

Uudestisyntyneellä uskovalla on hyvä omatunto Jumalan edessä, ja iloita voin siitä, että olen pelastettu.
En tiedä ehkä se tulee tuosta Lutherin hapatuksesta tuo kärsi kurja...
Mulle se on aina ollut vierasta, kun onneksi minua ei ole kasvatettu Luterilaiseen hapatukseen.

Lue lisää

Mikä on tai mitä tarkoittaa "uudestisyntynyt uskova"?

Pelastettu mistä tai miltä?

Voi uskis iloita elämässä muustakin kuin vain tuosta oudosta pelastumisesta?

beenthere kirjoitti:

"Sitä vartenhan juuri on anteeksiannon ja armon mahdollisuus." nicander tarkoittaa kyllä aivan varmasti tässä anteeksipyyntöä Jumalalta. Sehän nyt on ihan yksi ja hailee jos olemattomilta anteeksi pyytelee. Minä puhun oikeista elävistä ihmisistä keneltä pyytää anteeksi.

"Mutta ellei ihminen tajua edes tekevänsä väärin. Eikö se ole aika kauheaa. Jos isä lyö laimin lapsensa, juo ja hakkaa vaimonsa, on aika hirveää, ellei hän tajua omaa syyllisyyttään. Tai mikäli minä juoruan ystäväni selän takana ja rikon ihmisten välejä, on aika kauheaa, ellen tajua tekeväni väärin."
Eikö ole vielä hirveämpää, jos ihminen tekee noita asioita tajuten koko ajan tekevänsä väärin?
Jos luet tarkasti nicanderin tekstin, voisi saada sen käsityksen, että voi lyödä ja laiminlyödä ja juoruta pahaa, kunhan tajuaa tekevänsä väärin ja pahaa. Hänen tekstinsä mukaan pahinta on tajuamattomuus, ei teko. Minä olen tuossa eri mieltä.

Lue lisää

Kyllä kristitynkin pitää pyytää toisilta ihmisiltä anteeksi. Mistä sinulle tulee tuo käsitys, ettei kristityn tarvitse ihmisiltä pyytää anteeksi? Tästäkin asiasta on palstoilla monesti mainittu, mutta ei tunnu menevän ennakkoluulojesi läpi.

Miksi sinä käännät asiat väärinpäin? SInulla ja monella ateistilla on luulo, että kristityt tekevät pahaa, kun pyytävät vain Jumalalta anteeksi, niin voi taas jatkaa pahantekemistä. Sitähän tuo loppuosa kirjoituksestasi vihjaa. Onko tällainen silkkaa pahantahtoisuutta, tietämättömyyttä se ei voi olla, koska tästäkin on palstoilla useasti kirjoitettu. En näe nicanderin tekstissä sitä, mitä sinä näet.

gummastus kirjoitti:

Kyllä kristitynkin pitää pyytää toisilta ihmisiltä anteeksi. Mistä sinulle tulee tuo käsitys, ettei kristityn tarvitse ihmisiltä pyytää anteeksi? Tästäkin asiasta on palstoilla monesti mainittu, mutta ei tunnu menevän ennakkoluulojesi läpi.

Miksi sinä käännät asiat väärinpäin? SInulla ja monella ateistilla on luulo, että kristityt tekevät pahaa, kun pyytävät vain Jumalalta anteeksi, niin voi taas jatkaa pahantekemistä. Sitähän tuo loppuosa kirjoituksestasi vihjaa. Onko tällainen silkkaa pahantahtoisuutta, tietämättömyyttä se ei voi olla, koska tästäkin on palstoilla useasti kirjoitettu. En näe nicanderin tekstissä sitä, mitä sinä näet.

Lue lisää

Krisselin ei tarvitse pyytää keneltäkään anteeksi, koska jeesus kuoli juuri sen tähden, että uskis saa automaattisesti pahantekemiset anteeksi. Krisseli voi tehdä pahuuksia kaikessa rauhassa, jeesus on hoitanut jälkipyykin.

Ihan samahan se on mitä "näillä palstoilla" lukee, koska raamattu kertoo krisselismistä totuuden:

Hepr. 9:28
"Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit.."

Gal. 3:13
"Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme .."

jos ei halua kirjoitti:

Krisselin ei tarvitse pyytää keneltäkään anteeksi, koska jeesus kuoli juuri sen tähden, että uskis saa automaattisesti pahantekemiset anteeksi. Krisseli voi tehdä pahuuksia kaikessa rauhassa, jeesus on hoitanut jälkipyykin.

Ihan samahan se on mitä "näillä palstoilla" lukee, koska raamattu kertoo krisselismistä totuuden:

Hepr. 9:28
"Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit.."

Gal. 3:13
"Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme .."

Lue lisää

ei seuraa anteeksiantoa automaattisesti, vaan niistä on tehtävä parannus.

Lue tarkemmin Raamattua, niin ymmärrät enemmän.

jos ei halua kirjoitti:

Krisselin ei tarvitse pyytää keneltäkään anteeksi, koska jeesus kuoli juuri sen tähden, että uskis saa automaattisesti pahantekemiset anteeksi. Krisseli voi tehdä pahuuksia kaikessa rauhassa, jeesus on hoitanut jälkipyykin.

Ihan samahan se on mitä "näillä palstoilla" lukee, koska raamattu kertoo krisselismistä totuuden:

Hepr. 9:28
"Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit.."

Gal. 3:13
"Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme .."

Lue lisää

Ei saa automaattisesti anteeksi. Sitä pitää itse haluta ja pyytää, jotta lunastus astuisi voimaan yksilön kohdalla. Silloinhan kaikki ihmiset pelastuisivat, jos olisi automaattinen anteeksianto.

Syntejä ei ole, eikä mitään jumalaa eikä jeesusta tarvita siihen, että voi elää ilman murheita ja pelkoja.

Miksi muuten kirkon mukaan homot eivät saa elää vapaasti elämän iloista nauttien? Kuoliko jeesus vain heteroiden uskisten elämän ilojen puolesta..

uskonto turhaa kirjoitti:

Syntejä ei ole, eikä mitään jumalaa eikä jeesusta tarvita siihen, että voi elää ilman murheita ja pelkoja.

Miksi muuten kirkon mukaan homot eivät saa elää vapaasti elämän iloista nauttien? Kuoliko jeesus vain heteroiden uskisten elämän ilojen puolesta..

Lue lisää

syntiemme tähden ja homouskin on syntiä, josta on tehtävä parannus.

Jeesus kuoli kirjoitti:

syntiemme tähden ja homouskin on syntiä, josta on tehtävä parannus.

"Jeesus kuoli syntiemme tähden ja homouskin on syntiä, josta on tehtävä parannus."

Tuo lause on itsessään ristiriitainen. Eihän mitään parannuksia edes tarvita, jos kaikki on kumminkin saatu anteeksi. Miksi jesse olisi kuollut kaikkien anteeksiannon puolesta, jos kuitenkin pitää tehdä parannus, että saa anteeksi..

Jeesus kuoli kirjoitti:

syntiemme tähden ja homouskin on syntiä, josta on tehtävä parannus.

jos sinun on kierittävä syntisi tunnossa , koska itse teet syntiä turhalla ihmisten syyllistämisellä . Heterous on sitten aivan yhtä suuri synti.
Sinulla on ongelma oman seksuaali-identiteettisi kanssa ja syyllistät siitä kanssaihmisiäsi . Ellei ole , voit hyväksyä myös erilaisuuden.
Ellei syytä tai syyllistä muita eikä tee pahaa toisille , ei tarvitse pyydellä mitään anteeksi Jumalalta.

Kirkossa käyminen on niin tyhmää kun heti alkajaisiksi pitää ruveta keksimään jotain anteeksipyydettävää , vaikka on elänyt ihan ihmisiksi. Aivot narikkaan heti tunnin aluksi.

"Syyllisyyden tunne on osa ihmistä, mutta ei sen tarvitse tosiaan kaikkea hyvää ja iloista peittää."

- Tunnetko syyllisyyttä siitä, että elät, vai mistä on kysymys?

"Luther sanoi näin vapaasti lainattuna, että miksi Jumala olisi antanut Jeesuksen kärsiä ja kuolla ihmiskunnan syntien puolesta jos meidän olisi tarkoitus elää elämäämme murehtien ja peläten. Jeesus kuoli ja nousi kuolleista juuri siksi, jotta me voisimme elää vapaina elämän iloista nauttien."

- Teidän pappien uskonkäsityksissä ei oikein meinaa perässä pysyä, niin paljon ne toisistaan eroavat, mutta (korjaa jos muistan väärin) muistaakseni sinä sanoit uskovasi evoluutioon, joka tarkoittaa silloin sitä, ettei ole ollut mitään luomista, syntiinlankeemusta eikä perisyntiä, jonka takia jonkun jumalan tarvitsisi tappaa itsensä, jotta sinä pääsisit ikuisuuksiin harppua soittelemaan.

Kössönöm kirjoitti:

"Syyllisyyden tunne on osa ihmistä, mutta ei sen tarvitse tosiaan kaikkea hyvää ja iloista peittää."

- Tunnetko syyllisyyttä siitä, että elät, vai mistä on kysymys?

"Luther sanoi näin vapaasti lainattuna, että miksi Jumala olisi antanut Jeesuksen kärsiä ja kuolla ihmiskunnan syntien puolesta jos meidän olisi tarkoitus elää elämäämme murehtien ja peläten. Jeesus kuoli ja nousi kuolleista juuri siksi, jotta me voisimme elää vapaina elämän iloista nauttien."

- Teidän pappien uskonkäsityksissä ei oikein meinaa perässä pysyä, niin paljon ne toisistaan eroavat, mutta (korjaa jos muistan väärin) muistaakseni sinä sanoit uskovasi evoluutioon, joka tarkoittaa silloin sitä, ettei ole ollut mitään luomista, syntiinlankeemusta eikä perisyntiä, jonka takia jonkun jumalan tarvitsisi tappaa itsensä, jotta sinä pääsisit ikuisuuksiin harppua soittelemaan.

Lue lisää

"Teidän pappien uskonkäsityksissä ei oikein meinaa perässä pysyä, niin paljon ne toisistaan eroavat, mutta (korjaa jos muistan väärin) muistaakseni sinä sanoit uskovasi evoluutioon, joka tarkoittaa silloin sitä, ettei ole ollut mitään luomista, syntiinlankeemusta eikä perisyntiä, jonka takia jonkun jumalan tarvitsisi tappaa itsensä, jotta sinä pääsisit ikuisuuksiin harppua soittelemaan."

Kyllä minäkin muistan Sonjalta tämän. Luterilainen kirkko tekee suuren virheen siinä kun se pappien ja jopa arkkipiispojen suulla puoltaa evoluutiota, mutta toisaalta pyrkii taitavasti asettelemaan sanansa siinä ettei kirkon uskonkäsitys olisikaan Raamattua vastaan. Ei kai sen pitäisi ollakaan, mutta evoluutiota ei yksinkertaisesti voi saada sopimaan Raamatun kanssa.

He, jotka ovat huomanneet tämän, ovat luterilaisessa kirkossa hylkiöitä. Tietenkin he ovat tervetulleita kirkkoon, ja jopa kertomaan näkemyksiänsä (ainakin jossakin määrin), mutta hyviin kysymyksiinsä he saavat papeilta hiljaisuutta vastaukseksi. Itse muistutin kuinka Raamatun mukaan syntiinlankeemuksen seuraus oli maailman joutuminen kirouksen valtaan. Sain häkellyttävän vastauksen, tai siis kysymyksen, 'miten maailma on mielestäsi joutunut kirouksen valtaan'.

Ehkä kysymyksen omituisuus ei aukea monille, mutta jokainen Raamattunsa lukenut kyllä voi vain pyöritellä silmiänsä, kun pappi käytännössä oheistaa viestiinsä miten evankeliumi on oikeastaan aika turha juttu.



"Tunnetko syyllisyyttä siitä, että elät, vai mistä on kysymys?"

Epäilen vahvasti, että tuollaista et kysy aivan vilpittömästi sillä aika hyvin on viestipuussa jo heti alkupään kommenteissa kerrottu mistä synnintunnossa on kysymys ja mikä merkitys on syyllisyyden myöntämisessä.

Kun ihminen on saanut Jumalalta armon ja anteeksi, tästä ja tämän jälkeen voi tietenkin iloita. Silloin synnintunnon osuus muuttuu ratkaisevasti. Kyllä monia virheitä toistaa edelleen, mutta silloinkin kun ei, on syytä muistaa miten tässä ollaan koko ajan armon varassa. Sen aktiivisen tiedostamisen lisäksi siitä voi olla kiitollinen ja hyvillä mielin.

Kyllä, ihmisen on oivallettava olevansa vajaavainen. Kuitenkin, jos ihminen tässä oivalluksessaan saa myös käsityksen, että tämän oman virheellisyytensä ja puutteellisuutensa johdosta hänelle on ansaittua kitua ikuisuus, voi terveen psyyken kasvattaminen olla jo aika haasteellista. Sen 'ymmärtäminen', että on niin huono, kelvoton ja kammottava, että ikuinen kärsimys on oikeutettua, ei ehkä ole paras rakennusaines ehjään minuuteen. Ehkä parempi olisi ymmärtää, että vikani minussa on ja niin on kaikissa, mutta että silti sitä on riittävän hyvä.

Joo toki uskovainen sitten saa uskoa, että armosta hänet kuitenkin voidaan pelastaa tuolta ansaitulta ikuiselta kärsimykseltä, mutta eihän se sitä poista, mitä on ansaittu. Se asettaa ikuiseen kiitollisuudenvelkaan. Ajatus, että joku olisi kärsinyt ja kuollut minun pahuuteni tähden, ei saa minua tuntemaan itseäni iloiseksi.

Ehkäpä osa uskovaisista suhtautuu synteihin kevyemmin ja osa raskaammin. Raskaammin suhtautuvat tuntevat syyllisyyttä helpommin ja yrittävät ihan koko sydämestään kilvoitella, kuten ennen vanhaan sanottiin. Kevyemmin suhtautuvat eivät ehkä niin paljoa syyllisyyttä tunne, vaan kokevat hyvää omaatuntoa normaalitilanaan eivätkä ehkä sitä kilvoittelua niin harjoita. Tämä siis vain arvelua.

~~~ kirjoitti:

Kyllä, ihmisen on oivallettava olevansa vajaavainen. Kuitenkin, jos ihminen tässä oivalluksessaan saa myös käsityksen, että tämän oman virheellisyytensä ja puutteellisuutensa johdosta hänelle on ansaittua kitua ikuisuus, voi terveen psyyken kasvattaminen olla jo aika haasteellista. Sen 'ymmärtäminen', että on niin huono, kelvoton ja kammottava, että ikuinen kärsimys on oikeutettua, ei ehkä ole paras rakennusaines ehjään minuuteen. Ehkä parempi olisi ymmärtää, että vikani minussa on ja niin on kaikissa, mutta että silti sitä on riittävän hyvä.

Joo toki uskovainen sitten saa uskoa, että armosta hänet kuitenkin voidaan pelastaa tuolta ansaitulta ikuiselta kärsimykseltä, mutta eihän se sitä poista, mitä on ansaittu. Se asettaa ikuiseen kiitollisuudenvelkaan. Ajatus, että joku olisi kärsinyt ja kuollut minun pahuuteni tähden, ei saa minua tuntemaan itseäni iloiseksi.

Ehkäpä osa uskovaisista suhtautuu synteihin kevyemmin ja osa raskaammin. Raskaammin suhtautuvat tuntevat syyllisyyttä helpommin ja yrittävät ihan koko sydämestään kilvoitella, kuten ennen vanhaan sanottiin. Kevyemmin suhtautuvat eivät ehkä niin paljoa syyllisyyttä tunne, vaan kokevat hyvää omaatuntoa normaalitilanaan eivätkä ehkä sitä kilvoittelua niin harjoita. Tämä siis vain arvelua.

Lue lisää

On yksi asia, jonka olemassaoloa et ilmeisesti käsitä. Se on rakkaus. Joku on rakastanut minua niin paljon, että on kärsinyt ja kuollut puolestani. Jos olisin luonnostani riittävän hyvä, en tarvitsisi tuollaista rakkautta. Olisin itseriittoisempi.
Sellaisten itseriittoisten ihmisten maailma taas olisi melko lattea ja pinnallinen, ihmiset olisivat kyllä tarpeeksi kilttejä toisilleen, mutta yhteys johonkin syvempään elämään olisi hukattu, ja epämääräisesti kaivattaisiin 'sitä jotakin'.
Psyykkisesti vahingoittuneita yritettäisiin terapoida suurella vaivalla itseriittoisemmiksi (kuten nykyään tehdään), eikä heitä kuitenkaan pystyttäisi auttamaan kuin näennäisesti, koska heidän todellinen vaivansa on syyllisyydentunto johon ei tunneta apukeinoa. Niinpä sen merkitys kielletään.
Kotimaa24-blogipalstalla joku kertoi psykiatrin sanoneen hänelle, että 80% mielenterveysongelmista johtuu syyllisyydentunteesta, ja useimmissa tapauksissa vain hengellisyys todella auttaa.

Jari Sarasvuoko se nyt oli, joka sanoi kirkolle, että teillä on maailman paras tuote, mutta ette osaa markkinoida sitä. Se tuote on vastaus syyllisyyden ongelmaan.

KK kirjoitti:

On yksi asia, jonka olemassaoloa et ilmeisesti käsitä. Se on rakkaus. Joku on rakastanut minua niin paljon, että on kärsinyt ja kuollut puolestani. Jos olisin luonnostani riittävän hyvä, en tarvitsisi tuollaista rakkautta. Olisin itseriittoisempi.
Sellaisten itseriittoisten ihmisten maailma taas olisi melko lattea ja pinnallinen, ihmiset olisivat kyllä tarpeeksi kilttejä toisilleen, mutta yhteys johonkin syvempään elämään olisi hukattu, ja epämääräisesti kaivattaisiin 'sitä jotakin'.
Psyykkisesti vahingoittuneita yritettäisiin terapoida suurella vaivalla itseriittoisemmiksi (kuten nykyään tehdään), eikä heitä kuitenkaan pystyttäisi auttamaan kuin näennäisesti, koska heidän todellinen vaivansa on syyllisyydentunto johon ei tunneta apukeinoa. Niinpä sen merkitys kielletään.
Kotimaa24-blogipalstalla joku kertoi psykiatrin sanoneen hänelle, että 80% mielenterveysongelmista johtuu syyllisyydentunteesta, ja useimmissa tapauksissa vain hengellisyys todella auttaa.

Jari Sarasvuoko se nyt oli, joka sanoi kirkolle, että teillä on maailman paras tuote, mutta ette osaa markkinoida sitä. Se tuote on vastaus syyllisyyden ongelmaan.

Lue lisää

"koska heidän todellinen vaivansa on syyllisyydentunto johon ei tunneta apukeinoa"

Mistä tämä perustavaa laatua oleva syyllisyydentunto mielestäsi ihmiseen tulee? Onko se jotenkin olemassa ihmisessä syntyjään, opitaanko se ja jos niin miten, vai mikä on jutun idea? Jos oikein ymmärsin, siihen syyllisyydentuntoon on mielestäsi apukeino kristinuskon mukainen armo- ja rakkauskäsitys? Mutta mikä on se syyllisyys, josta mielestäsi itseriittoiset ihmiset eivät käsitä elämän syvempiä arvoja ja psyykkisesti vahingoittuneet eivät terapeuttisin keinoin voi parantua?

"Jos olisin luonnostani riittävän hyvä, en tarvitsisi "

Eli kiteytettynä kai yritän kysyä, miksi koet, että et ole riittävän hyvä? Mikä estää sinua olemasta riittävän hyvä?

riittävän hyvä? kirjoitti:

"koska heidän todellinen vaivansa on syyllisyydentunto johon ei tunneta apukeinoa"

Mistä tämä perustavaa laatua oleva syyllisyydentunto mielestäsi ihmiseen tulee? Onko se jotenkin olemassa ihmisessä syntyjään, opitaanko se ja jos niin miten, vai mikä on jutun idea? Jos oikein ymmärsin, siihen syyllisyydentuntoon on mielestäsi apukeino kristinuskon mukainen armo- ja rakkauskäsitys? Mutta mikä on se syyllisyys, josta mielestäsi itseriittoiset ihmiset eivät käsitä elämän syvempiä arvoja ja psyykkisesti vahingoittuneet eivät terapeuttisin keinoin voi parantua?

"Jos olisin luonnostani riittävän hyvä, en tarvitsisi "

Eli kiteytettynä kai yritän kysyä, miksi koet, että et ole riittävän hyvä? Mikä estää sinua olemasta riittävän hyvä?

Lue lisää

Vaikea myös vastata, koska tässä mennään niin syville vesille. En osaa vastata selvästi, mutta toivottavasti joku muu osaa.
Kysehän ei ole erillisistä teoista, koska ne ovat helppoja nakkeja niin uskoville kuin uskonnottomille. Senkus katuu ja pyytää anteeksi tai sovittaa tekonsa jos on tarpeen. Eri asia ovat tietysti todella suuret väärät teot joita ei voi sovittaa, kuten murhat yms.

Kyse on siitä, että ihminen tietää voivansa vaikuttaa asioihin, ja kun ei pysty/jaksa/välitä vaikuttaa niin, että siitä seuraisi hyvää, hän saa syyllisyydentunteita. Jokaisella ihmisellä on taakkanaan se, että sitä hyvää mitä tahdon, minä en tee, ja sitä pahaa mitä en tahdo, minä teen.
Psykologia sanoo tuohon, että ihmisen pitää hyväksyä itsensä vajavaisena eikä lastata itseään väärillä syyllisyydentunteilla. Tuota yritetään sitten noudattaa, mutta kun ne syyllisyydentunteet eivät katoa sillä, vaan etsivät purkautumisteitä. Niitä projisoidaan muihin ihmisiin ja saadaan aikaan rakkaudettomuutta, tai kohdistetaan itseen ja masennutaan tai kehitetään addiktioita pakopaikaksi.
Jo pieni lapsi voi saada vaikeita syyllisyydentunteita asioista, jotka luulee saaneensa itse aikaan, kuten isän tai äidin kuolema. Nuo lapsuudesta peräisin olevat tunteet näkyvät myöhemmin mielenterveysongelmina. Se lapsen syyllisyydentunne on pohjalla, eikä siihen auta muu kuin se, että 'ole vapaa, sinun velkasi on maksettu'.

Tahdon sanoa, että noita tunteita ei voi käskeä. Ne pitävät ihmistä usein näkymättömässä otteessaan, kunnes ne otetaan vakavasti ja tarjotaan vastalääkettä joka tepsii.

KK kirjoitti:

Vaikea myös vastata, koska tässä mennään niin syville vesille. En osaa vastata selvästi, mutta toivottavasti joku muu osaa.
Kysehän ei ole erillisistä teoista, koska ne ovat helppoja nakkeja niin uskoville kuin uskonnottomille. Senkus katuu ja pyytää anteeksi tai sovittaa tekonsa jos on tarpeen. Eri asia ovat tietysti todella suuret väärät teot joita ei voi sovittaa, kuten murhat yms.

Kyse on siitä, että ihminen tietää voivansa vaikuttaa asioihin, ja kun ei pysty/jaksa/välitä vaikuttaa niin, että siitä seuraisi hyvää, hän saa syyllisyydentunteita. Jokaisella ihmisellä on taakkanaan se, että sitä hyvää mitä tahdon, minä en tee, ja sitä pahaa mitä en tahdo, minä teen.
Psykologia sanoo tuohon, että ihmisen pitää hyväksyä itsensä vajavaisena eikä lastata itseään väärillä syyllisyydentunteilla. Tuota yritetään sitten noudattaa, mutta kun ne syyllisyydentunteet eivät katoa sillä, vaan etsivät purkautumisteitä. Niitä projisoidaan muihin ihmisiin ja saadaan aikaan rakkaudettomuutta, tai kohdistetaan itseen ja masennutaan tai kehitetään addiktioita pakopaikaksi.
Jo pieni lapsi voi saada vaikeita syyllisyydentunteita asioista, jotka luulee saaneensa itse aikaan, kuten isän tai äidin kuolema. Nuo lapsuudesta peräisin olevat tunteet näkyvät myöhemmin mielenterveysongelmina. Se lapsen syyllisyydentunne on pohjalla, eikä siihen auta muu kuin se, että 'ole vapaa, sinun velkasi on maksettu'.

Tahdon sanoa, että noita tunteita ei voi käskeä. Ne pitävät ihmistä usein näkymättömässä otteessaan, kunnes ne otetaan vakavasti ja tarjotaan vastalääkettä joka tepsii.

Lue lisää

Ok, oikein hyvä vastausyritys! Oikeassa olet, sen verran kinkkisesti määriteltävissä jutuissa mennään, ettei helppoja vastauksia edes ole. Mutta silti... Jätetään omaan arvoonsa murhat ja muut, ja puhutaan ihan tavallisista ihmisistä "pienine synteineen", joko tahallisine väärintekoineen tai passiivisine saamattomuuksineen (eli että jätetään tekemättä se hyvä, mikä voitaisiin tehdä, vaikkei suorastaan tehtäisi pahaa).

Ymmärrän, mitä tarkoitat syyllisyydentunnoilla. Silti jokin tuossa armojutussa tökkii. Tai ei siinä sinänsä, mutta sen tavallaan vaatima alakulo. Minusta syyllisyys tulee jotenkin kulttuurisesti "annettuna". Sanotaanhan, että länsimaissa (=pitkä historia kristinuskon vaikutuspiirissä) on syyllisyyskulttuureja, ja idässä taas enemmänkin häpeäkulttuureja. En mahda mitään ajatukselle, että syyllisyys juontaa meillä kristinuskosta, ja kun se on ensin saatu ihmisiin istutettua, niin sitten tarjotaan lääkkeeksi armoa ja vapautusta. Siis vuosisatojen aikana olemme oppineet kuulemaan kristinuskosta juontavan "syyllisyyden" taustahuminan (eihän oikeastaan voi kasvaa Suomessa kuulematta kristinuskon tarinaa), ja kun se on riittävän hyvin sisäistetty, ollaankin jo niin ahtaalla, ettei mikään muu kuin - yllätys yllätys - kristinuskon tarjoilema vapautus voi toimia. Tämä nyt on tosi hankalaa, mutta toivottavasti jotain saa irti.

Sanot, ettei terapiat voi auttaa. Tästä olen hiukan eri mieltä. En sano, että se on helppo tie, enkä taatusti osaa sitä pitkää tietä kuvata muutamalla sanalla. Itselleni on aina ollut vierasta se syntimässäily, jollaista oletan ketjun avanneen beentheren ehkä tarkoittavan. Siis jotenkin niin, että ihminen pelastuu (jos sellaista kuin pelastus on olemassa) Jumalan armosta ja vain siitä - kunhan nyt kuitenkin muistaa tuntea riittävän määrän syyllisyyttä. Mutta jos ei terapiat ole helppo tie, niin ei tunnu olevan usko, armo ja rakkauskaan, koska kovasti juttu kuitenkin aina kiertyy siihen samaan syyllisyyteen. Miksi siis uskova ei voi jättää syyllisyys- ja syntiajatusta taakseen, miksi siihen niin hanakasti koko ajan palataan? Tai toisinpäin, jos joku ei tunne kristinuskon edellyttämää syyllisyystaakkaa, vaan pyrkii elämään hyvää elämää, ottamaan virheistään opikseen jne. - miksi se on pinnallisuutta, syvempiä arvoja tavoittamatonta?

riittävän hyvä? kirjoitti:

Ok, oikein hyvä vastausyritys! Oikeassa olet, sen verran kinkkisesti määriteltävissä jutuissa mennään, ettei helppoja vastauksia edes ole. Mutta silti... Jätetään omaan arvoonsa murhat ja muut, ja puhutaan ihan tavallisista ihmisistä "pienine synteineen", joko tahallisine väärintekoineen tai passiivisine saamattomuuksineen (eli että jätetään tekemättä se hyvä, mikä voitaisiin tehdä, vaikkei suorastaan tehtäisi pahaa).

Ymmärrän, mitä tarkoitat syyllisyydentunnoilla. Silti jokin tuossa armojutussa tökkii. Tai ei siinä sinänsä, mutta sen tavallaan vaatima alakulo. Minusta syyllisyys tulee jotenkin kulttuurisesti "annettuna". Sanotaanhan, että länsimaissa (=pitkä historia kristinuskon vaikutuspiirissä) on syyllisyyskulttuureja, ja idässä taas enemmänkin häpeäkulttuureja. En mahda mitään ajatukselle, että syyllisyys juontaa meillä kristinuskosta, ja kun se on ensin saatu ihmisiin istutettua, niin sitten tarjotaan lääkkeeksi armoa ja vapautusta. Siis vuosisatojen aikana olemme oppineet kuulemaan kristinuskosta juontavan "syyllisyyden" taustahuminan (eihän oikeastaan voi kasvaa Suomessa kuulematta kristinuskon tarinaa), ja kun se on riittävän hyvin sisäistetty, ollaankin jo niin ahtaalla, ettei mikään muu kuin - yllätys yllätys - kristinuskon tarjoilema vapautus voi toimia. Tämä nyt on tosi hankalaa, mutta toivottavasti jotain saa irti.

Sanot, ettei terapiat voi auttaa. Tästä olen hiukan eri mieltä. En sano, että se on helppo tie, enkä taatusti osaa sitä pitkää tietä kuvata muutamalla sanalla. Itselleni on aina ollut vierasta se syntimässäily, jollaista oletan ketjun avanneen beentheren ehkä tarkoittavan. Siis jotenkin niin, että ihminen pelastuu (jos sellaista kuin pelastus on olemassa) Jumalan armosta ja vain siitä - kunhan nyt kuitenkin muistaa tuntea riittävän määrän syyllisyyttä. Mutta jos ei terapiat ole helppo tie, niin ei tunnu olevan usko, armo ja rakkauskaan, koska kovasti juttu kuitenkin aina kiertyy siihen samaan syyllisyyteen. Miksi siis uskova ei voi jättää syyllisyys- ja syntiajatusta taakseen, miksi siihen niin hanakasti koko ajan palataan? Tai toisinpäin, jos joku ei tunne kristinuskon edellyttämää syyllisyystaakkaa, vaan pyrkii elämään hyvää elämää, ottamaan virheistään opikseen jne. - miksi se on pinnallisuutta, syvempiä arvoja tavoittamatonta?

Lue lisää

>Miksi siis uskova ei voi jättää syyllisyys- ja syntiajatusta taakseen, miksi siihen niin hanakasti koko ajan palataan?<

Missä ja kuka palaa? ?

gummastus kirjoitti:

>Miksi siis uskova ei voi jättää syyllisyys- ja syntiajatusta taakseen, miksi siihen niin hanakasti koko ajan palataan?<

Missä ja kuka palaa? ?

"Missä ja kuka palaa? ? "

Lue tämän ketjun aloitus ja mieti sen kontekstissa, oletko koskaan nähnyt esim. tällä palstalla keskusteluissa jatkuvaa puhetta synneistä ja syyllisyydestä? Tai kuullut ihan elävässä elämässä? Siitä ilosta löytyy juttua niin paljon vähemmän.

riittävän hyvä? kirjoitti:

"Missä ja kuka palaa? ? "

Lue tämän ketjun aloitus ja mieti sen kontekstissa, oletko koskaan nähnyt esim. tällä palstalla keskusteluissa jatkuvaa puhetta synneistä ja syyllisyydestä? Tai kuullut ihan elävässä elämässä? Siitä ilosta löytyy juttua niin paljon vähemmän.

Lue lisää

NIin, ovat varmasti omassa kontekstissaan ihan paikallaan. Aloitushan sen pitkälti määrää, mistä keskustellaan.

KK kirjoitti:

On yksi asia, jonka olemassaoloa et ilmeisesti käsitä. Se on rakkaus. Joku on rakastanut minua niin paljon, että on kärsinyt ja kuollut puolestani. Jos olisin luonnostani riittävän hyvä, en tarvitsisi tuollaista rakkautta. Olisin itseriittoisempi.
Sellaisten itseriittoisten ihmisten maailma taas olisi melko lattea ja pinnallinen, ihmiset olisivat kyllä tarpeeksi kilttejä toisilleen, mutta yhteys johonkin syvempään elämään olisi hukattu, ja epämääräisesti kaivattaisiin 'sitä jotakin'.
Psyykkisesti vahingoittuneita yritettäisiin terapoida suurella vaivalla itseriittoisemmiksi (kuten nykyään tehdään), eikä heitä kuitenkaan pystyttäisi auttamaan kuin näennäisesti, koska heidän todellinen vaivansa on syyllisyydentunto johon ei tunneta apukeinoa. Niinpä sen merkitys kielletään.
Kotimaa24-blogipalstalla joku kertoi psykiatrin sanoneen hänelle, että 80% mielenterveysongelmista johtuu syyllisyydentunteesta, ja useimmissa tapauksissa vain hengellisyys todella auttaa.

Jari Sarasvuoko se nyt oli, joka sanoi kirkolle, että teillä on maailman paras tuote, mutta ette osaa markkinoida sitä. Se tuote on vastaus syyllisyyden ongelmaan.

Lue lisää

Kiitos arviosta, mutta kyllä minä käsitän rakkauden olemassaolon :)

Se vain ei tässä tapauksessa muuta sitä, millaiseksi itsensä kokee, jos on niin kammottava ihminen, että on ansainnut ikuisen kidutuksen ja sen välttämiseksi jonkun piti kuolla. Pidin tässä nyt rakkautta itsestäänselvyytenä, pahoittelut siitä.

Varmasti kaikkinainen itseriittoisuus on riisuttu pois ihmisestä, joka näkee itsensä niin pahana. Onko se sitten tervettä - no, nähtävästi se on makuasia. Kyllä minä toivon, että ihminen saa kokea itsensä ehjäksi ilman noin raskasta taakkaa kannettavaksi.

Ihminen ei ole vajavainen, vaan täydellinen sellaisena kuin on. Itseään ja toisia pystyy arvostamaan täydesti vain siten, että ymmärtää jokaisen olevan täydellisesti sitä mitä on. Silloin ei ole arvostelun eikä vartailun tarvetta. Besserwisserit ovat juuri niitä, jotka arvostelevat ja näkevät vikoja muissa, eli virheellisen vajavuus -käsitteen takia.

"Vain itsensä syntiseksi tunteva ihminen osaa pyytää tekojaan anteeksi ja saada vapautuksen synneistään, jolloin ihminen on todella vapaa ja armahdettu."

Mitään syntiä ei ole olemassakaan. Mitään synti -tunnetta ei tarvita, että voi pyytää anteeksi. Pelkkää uskontohöpönlöpöä tuollainen selitys.

riittävän hyvä? kirjoitti:

Ok, oikein hyvä vastausyritys! Oikeassa olet, sen verran kinkkisesti määriteltävissä jutuissa mennään, ettei helppoja vastauksia edes ole. Mutta silti... Jätetään omaan arvoonsa murhat ja muut, ja puhutaan ihan tavallisista ihmisistä "pienine synteineen", joko tahallisine väärintekoineen tai passiivisine saamattomuuksineen (eli että jätetään tekemättä se hyvä, mikä voitaisiin tehdä, vaikkei suorastaan tehtäisi pahaa).

Ymmärrän, mitä tarkoitat syyllisyydentunnoilla. Silti jokin tuossa armojutussa tökkii. Tai ei siinä sinänsä, mutta sen tavallaan vaatima alakulo. Minusta syyllisyys tulee jotenkin kulttuurisesti "annettuna". Sanotaanhan, että länsimaissa (=pitkä historia kristinuskon vaikutuspiirissä) on syyllisyyskulttuureja, ja idässä taas enemmänkin häpeäkulttuureja. En mahda mitään ajatukselle, että syyllisyys juontaa meillä kristinuskosta, ja kun se on ensin saatu ihmisiin istutettua, niin sitten tarjotaan lääkkeeksi armoa ja vapautusta. Siis vuosisatojen aikana olemme oppineet kuulemaan kristinuskosta juontavan "syyllisyyden" taustahuminan (eihän oikeastaan voi kasvaa Suomessa kuulematta kristinuskon tarinaa), ja kun se on riittävän hyvin sisäistetty, ollaankin jo niin ahtaalla, ettei mikään muu kuin - yllätys yllätys - kristinuskon tarjoilema vapautus voi toimia. Tämä nyt on tosi hankalaa, mutta toivottavasti jotain saa irti.

Sanot, ettei terapiat voi auttaa. Tästä olen hiukan eri mieltä. En sano, että se on helppo tie, enkä taatusti osaa sitä pitkää tietä kuvata muutamalla sanalla. Itselleni on aina ollut vierasta se syntimässäily, jollaista oletan ketjun avanneen beentheren ehkä tarkoittavan. Siis jotenkin niin, että ihminen pelastuu (jos sellaista kuin pelastus on olemassa) Jumalan armosta ja vain siitä - kunhan nyt kuitenkin muistaa tuntea riittävän määrän syyllisyyttä. Mutta jos ei terapiat ole helppo tie, niin ei tunnu olevan usko, armo ja rakkauskaan, koska kovasti juttu kuitenkin aina kiertyy siihen samaan syyllisyyteen. Miksi siis uskova ei voi jättää syyllisyys- ja syntiajatusta taakseen, miksi siihen niin hanakasti koko ajan palataan? Tai toisinpäin, jos joku ei tunne kristinuskon edellyttämää syyllisyystaakkaa, vaan pyrkii elämään hyvää elämää, ottamaan virheistään opikseen jne. - miksi se on pinnallisuutta, syvempiä arvoja tavoittamatonta?

Lue lisää

Se nyt vain on niin, että mitä kehittyneempi ihminen tai kulttuuri, sitä syvempää vastuuntunto, ja mitä syvempi vastuuntunto, sitä enemmän syyllisyydentunnetta. Vastuuntuntoa kun ei voi olla ilman kykyä tuntea syyllisyyttä. Vastuuntunto kehittyy syyllisyydentunteen ansiosta: haluaa välttää aiheuttamasta pahaa ja aiheuttaa sen sijaan hyvää.
Kristinusko on synnyttänyt länsimaisen kulttuurin tarjoamalla ihmisille syyllisyydentunnon vastuuntunnon. Tuo paketti on ollut mahdollista ottaa vastaan myönteisenä, koska se ei ole ajanut ihmisiä toivottomaan epäonnistumisen tunteen kierteeseen (=en pysty millään siihen mihin pitäisi). Se on ensin syyllistänyt ja sitten tarjonnut armon. Siitä ihminen ilahtuu, ja hänessä syntyy halu elää hyvin. Hän ottaa vastuunsa, koska voi tehdä sen turvallisin mielin.

En ensin käsittänyt, miksi yhdistit syyllisyydentunteeseen alakulon. Sitten käsitin. Alakulo on seurausta siitä, ettei usko armon koskevan itseään. Silloin jää virumaan tai rypemään syyllisyydessään, ja ehkä sinä ja beenthere olette nähneet tai kokeneet sairasta uskonnollisuutta, joka saa aikaan tuollaista. Tuolta pohjalta ymmärrän näkökantanne.

"jos joku ei tunne kristinuskon edellyttämää syyllisyystaakkaa, vaan pyrkii elämään hyvää elämää, ottamaan virheistään opikseen jne. - miksi se on pinnallisuutta, syvempiä arvoja tavoittamatonta?"

Siksi koska siitä puuttuu se Rakkaus. Se, joka on noteerannut ihmiset niin korvaamattoman arvokkaiksi, että on kuollut heidän puolestaan.
Se tuo ihmisten elämään syvyyden, jonka rinnalla maallinen rakkaus on, sanoisinko, lälly.

KK kirjoitti:

On yksi asia, jonka olemassaoloa et ilmeisesti käsitä. Se on rakkaus. Joku on rakastanut minua niin paljon, että on kärsinyt ja kuollut puolestani. Jos olisin luonnostani riittävän hyvä, en tarvitsisi tuollaista rakkautta. Olisin itseriittoisempi.
Sellaisten itseriittoisten ihmisten maailma taas olisi melko lattea ja pinnallinen, ihmiset olisivat kyllä tarpeeksi kilttejä toisilleen, mutta yhteys johonkin syvempään elämään olisi hukattu, ja epämääräisesti kaivattaisiin 'sitä jotakin'.
Psyykkisesti vahingoittuneita yritettäisiin terapoida suurella vaivalla itseriittoisemmiksi (kuten nykyään tehdään), eikä heitä kuitenkaan pystyttäisi auttamaan kuin näennäisesti, koska heidän todellinen vaivansa on syyllisyydentunto johon ei tunneta apukeinoa. Niinpä sen merkitys kielletään.
Kotimaa24-blogipalstalla joku kertoi psykiatrin sanoneen hänelle, että 80% mielenterveysongelmista johtuu syyllisyydentunteesta, ja useimmissa tapauksissa vain hengellisyys todella auttaa.

Jari Sarasvuoko se nyt oli, joka sanoi kirkolle, että teillä on maailman paras tuote, mutta ette osaa markkinoida sitä. Se tuote on vastaus syyllisyyden ongelmaan.

Lue lisää

Kristinusko on täysin turhaa ihmisen elämässä. Mielikuvitusmaailmassa eläminen ei ole mitään "syvempää elämää", vaan pelkkää unelmointia satujen maailmassa.

Yhden uskispsykiatrin kommentti ei ole mikään totuus mielenterveysongelmista.

Tässä taas nähdään, miten uskis luulee, että krisselismi on sitä oikeaa elämää ja kaikki muu väärää; selvää itseriittoisuutta.

KK kirjoitti:

Se nyt vain on niin, että mitä kehittyneempi ihminen tai kulttuuri, sitä syvempää vastuuntunto, ja mitä syvempi vastuuntunto, sitä enemmän syyllisyydentunnetta. Vastuuntuntoa kun ei voi olla ilman kykyä tuntea syyllisyyttä. Vastuuntunto kehittyy syyllisyydentunteen ansiosta: haluaa välttää aiheuttamasta pahaa ja aiheuttaa sen sijaan hyvää.
Kristinusko on synnyttänyt länsimaisen kulttuurin tarjoamalla ihmisille syyllisyydentunnon vastuuntunnon. Tuo paketti on ollut mahdollista ottaa vastaan myönteisenä, koska se ei ole ajanut ihmisiä toivottomaan epäonnistumisen tunteen kierteeseen (=en pysty millään siihen mihin pitäisi). Se on ensin syyllistänyt ja sitten tarjonnut armon. Siitä ihminen ilahtuu, ja hänessä syntyy halu elää hyvin. Hän ottaa vastuunsa, koska voi tehdä sen turvallisin mielin.

En ensin käsittänyt, miksi yhdistit syyllisyydentunteeseen alakulon. Sitten käsitin. Alakulo on seurausta siitä, ettei usko armon koskevan itseään. Silloin jää virumaan tai rypemään syyllisyydessään, ja ehkä sinä ja beenthere olette nähneet tai kokeneet sairasta uskonnollisuutta, joka saa aikaan tuollaista. Tuolta pohjalta ymmärrän näkökantanne.

"jos joku ei tunne kristinuskon edellyttämää syyllisyystaakkaa, vaan pyrkii elämään hyvää elämää, ottamaan virheistään opikseen jne. - miksi se on pinnallisuutta, syvempiä arvoja tavoittamatonta?"

Siksi koska siitä puuttuu se Rakkaus. Se, joka on noteerannut ihmiset niin korvaamattoman arvokkaiksi, että on kuollut heidän puolestaan.
Se tuo ihmisten elämään syvyyden, jonka rinnalla maallinen rakkaus on, sanoisinko, lälly.

Lue lisää

"Vastuuntuntoa kun ei voi olla ilman kykyä tuntea syyllisyyttä. Vastuuntunto kehittyy syyllisyydentunteen ansiosta.."

Täyttä paskaa! Tunnen vastuuntuuntoa lapsieni ja muidenkin hyvinvoinnista luontaisesti, enkä minkään syyllisyyden takia.

"Kristinusko on synnyttänyt länsimaisen kulttuurin tarjoamalla ihmisille syyllisyydentunnon.. Se on ensin syyllistänyt ja sitten tarjonnut armon."

Juuri näin kirkko on toiminut, eli ensin on keksitty turhia syyllisyydentunteita, jotka sitten poistuvat kätevästi mielikuvitusolentoon uskomisella, ja kirkon kirstuun rahoja kilauttelemalla.

KK kirjoitti:

Se nyt vain on niin, että mitä kehittyneempi ihminen tai kulttuuri, sitä syvempää vastuuntunto, ja mitä syvempi vastuuntunto, sitä enemmän syyllisyydentunnetta. Vastuuntuntoa kun ei voi olla ilman kykyä tuntea syyllisyyttä. Vastuuntunto kehittyy syyllisyydentunteen ansiosta: haluaa välttää aiheuttamasta pahaa ja aiheuttaa sen sijaan hyvää.
Kristinusko on synnyttänyt länsimaisen kulttuurin tarjoamalla ihmisille syyllisyydentunnon vastuuntunnon. Tuo paketti on ollut mahdollista ottaa vastaan myönteisenä, koska se ei ole ajanut ihmisiä toivottomaan epäonnistumisen tunteen kierteeseen (=en pysty millään siihen mihin pitäisi). Se on ensin syyllistänyt ja sitten tarjonnut armon. Siitä ihminen ilahtuu, ja hänessä syntyy halu elää hyvin. Hän ottaa vastuunsa, koska voi tehdä sen turvallisin mielin.

En ensin käsittänyt, miksi yhdistit syyllisyydentunteeseen alakulon. Sitten käsitin. Alakulo on seurausta siitä, ettei usko armon koskevan itseään. Silloin jää virumaan tai rypemään syyllisyydessään, ja ehkä sinä ja beenthere olette nähneet tai kokeneet sairasta uskonnollisuutta, joka saa aikaan tuollaista. Tuolta pohjalta ymmärrän näkökantanne.

"jos joku ei tunne kristinuskon edellyttämää syyllisyystaakkaa, vaan pyrkii elämään hyvää elämää, ottamaan virheistään opikseen jne. - miksi se on pinnallisuutta, syvempiä arvoja tavoittamatonta?"

Siksi koska siitä puuttuu se Rakkaus. Se, joka on noteerannut ihmiset niin korvaamattoman arvokkaiksi, että on kuollut heidän puolestaan.
Se tuo ihmisten elämään syvyyden, jonka rinnalla maallinen rakkaus on, sanoisinko, lälly.

Lue lisää

" Vastuuntuntoa kun ei voi olla ilman kykyä tuntea syyllisyyttä. Vastuuntunto kehittyy syyllisyydentunteen ansiosta"

Ehkä tässä puhutaan hiukan eri asioista tai eri nimillä. Se, miten minä käsitän syyllisyydentunnon (ja miten se mielestäni näyttäytyy estäen monesti uskovia ainakaan ulospäin osoittamasta kovinkaan suurta iloa elämässään), ei ole ihmiselle mitenkään tarpeellista. On hyvin tarpeellista kyetä näkemään tekojensa seuraukset, asettumaan toisen ihmisen asemaan ja ottamaan opiksi virheistään - kaikkein mieluimmin olemaan toistamatta niitä. Mutta syyllisyydentunto on mielestäni turhaa, koska se on vain tunne, jossa ihminen rypee. Juuri sillä tavalla, jota sinäkin olet korostanut, ihminen märehtii omaa syyllisyyttään (todellista tai kuviteltua), eikä kuitenkaan tee mitään. Syyllisyydentunto on itse asiassa hyvä veruke olla tekemättä mitään. "Minä en voi tehdä mitään esim. korjatakseni tekemäni virheet tai pyrkiäkseni toimimaan jonkun asian hyväksi - minähän tunnen jo niin paljon syyllisyyttä kaikesta, mitä olen (oikeasti tai kuvitellusti) tehnyt, että se suorastaan nujertaa minulta kaikki voimat." Karrikoidusti, mutta kuitenkin. Vastuullista ja rakentavaa elämää voi aivan mainiosti elää raastamatta voimiaan johonkin syyllisyydentuntoon - itse asiassa todennäköisesti vastuullisempaa ja rakentavampaa elämää, koska silloin on nekin voimat käytettävissä hyvään, jotka muuten menisivät syyllisyydentunnon kokemiseen.

Tässä mielestäni, sen sinäkin myönsit, kristinusko on toiminut tarjoilemalla syyllisyydentunnon sellaisena, kuin me sen nykyään helposti koemme. Lääkkeeksi itse keksimäänsä sairauteen se sitten tarjoilee omia vaatimuksiaan, kuinka ihmisen pitää olla ja elää - vaatimuksia, jotka ovat lisäksi sisäisesti ristiriitaisia (jos ajatellaan Raamattua kokonaisuutena).

"Hän ottaa vastuunsa, koska voi tehdä sen turvallisin mielin."

Turvallisin mielin, suhteessa mihin? Miksi olisi turvatonta elää, jos ei tuntisi säädettyä määrää kristinuskon syyllisyyttä? Tämä on se outo logiikka, joka ei ainakaan itselleni aukea. Mutta näyttäytyy monen kristityksi itseään kutsuvan puheissa hyvinkin syntikorosteisena eikä suinkaan kovin iloisena elämänä.

"ehkä sinä ja beenthere olette nähneet tai kokeneet sairasta uskonnollisuutta, joka saa aikaan tuollaista"

Ehkä (vaikka beentheren kokemuksista en voi tietää). Mutta jos tuo on selitys, eli näkemäni uskonnollisuus on sairasta, miten se eroaa terveestä? Missä sitä tervettä uskonnollisuutta on, kuinka sen voin erottaa etukäteen, etten anna oletetun sairaan uskonnollisuuden vääristää havaintojani?

"Siksi koska siitä puuttuu se Rakkaus"

Sanoit tuon vastauksena kysymykseeni pinnallisuudesta, jos ei koe kristinuskon edellyttämää syyllisyyttä. Tässä täytyy olla jokin ihme nappi, joka maailmassani on jäänyt väärään asentoon tai geeni, joka minulta puuttuu, mutta - en ymmärrä. Oletko tosissasi sitä mieltä, että ihminen, joka elää muuten täyttä elämää (ehkä uskoen jonkin muun uskonnollisen näkemyksen mukaisesti tai ollen kokonaan ilman uskonnollista aspektia elämässään), mutta ei usko kristinuskon pelastuskertomuksen mukaisesti - hänen elämänsä on aina jotenkin vajaampaa kuin uskovien kristittyjen? Vaikka hän kokisi sen kuinka täydeksi ja onnelliseksi, niin onko se vain harhaa? Ovatko kaikki muut tosiaan aina heikommassa osassa kuin uskovat kristityt? Jos niin on, miksi on meitä "valuvikaisia", joille tuo logiikka ei aukea puhumattakaan niistä, joille logiikasta ei ole edes kerrottu?

riittävän hyvä? kirjoitti:

" Vastuuntuntoa kun ei voi olla ilman kykyä tuntea syyllisyyttä. Vastuuntunto kehittyy syyllisyydentunteen ansiosta"

Ehkä tässä puhutaan hiukan eri asioista tai eri nimillä. Se, miten minä käsitän syyllisyydentunnon (ja miten se mielestäni näyttäytyy estäen monesti uskovia ainakaan ulospäin osoittamasta kovinkaan suurta iloa elämässään), ei ole ihmiselle mitenkään tarpeellista. On hyvin tarpeellista kyetä näkemään tekojensa seuraukset, asettumaan toisen ihmisen asemaan ja ottamaan opiksi virheistään - kaikkein mieluimmin olemaan toistamatta niitä. Mutta syyllisyydentunto on mielestäni turhaa, koska se on vain tunne, jossa ihminen rypee. Juuri sillä tavalla, jota sinäkin olet korostanut, ihminen märehtii omaa syyllisyyttään (todellista tai kuviteltua), eikä kuitenkaan tee mitään. Syyllisyydentunto on itse asiassa hyvä veruke olla tekemättä mitään. "Minä en voi tehdä mitään esim. korjatakseni tekemäni virheet tai pyrkiäkseni toimimaan jonkun asian hyväksi - minähän tunnen jo niin paljon syyllisyyttä kaikesta, mitä olen (oikeasti tai kuvitellusti) tehnyt, että se suorastaan nujertaa minulta kaikki voimat." Karrikoidusti, mutta kuitenkin. Vastuullista ja rakentavaa elämää voi aivan mainiosti elää raastamatta voimiaan johonkin syyllisyydentuntoon - itse asiassa todennäköisesti vastuullisempaa ja rakentavampaa elämää, koska silloin on nekin voimat käytettävissä hyvään, jotka muuten menisivät syyllisyydentunnon kokemiseen.

Tässä mielestäni, sen sinäkin myönsit, kristinusko on toiminut tarjoilemalla syyllisyydentunnon sellaisena, kuin me sen nykyään helposti koemme. Lääkkeeksi itse keksimäänsä sairauteen se sitten tarjoilee omia vaatimuksiaan, kuinka ihmisen pitää olla ja elää - vaatimuksia, jotka ovat lisäksi sisäisesti ristiriitaisia (jos ajatellaan Raamattua kokonaisuutena).

"Hän ottaa vastuunsa, koska voi tehdä sen turvallisin mielin."

Turvallisin mielin, suhteessa mihin? Miksi olisi turvatonta elää, jos ei tuntisi säädettyä määrää kristinuskon syyllisyyttä? Tämä on se outo logiikka, joka ei ainakaan itselleni aukea. Mutta näyttäytyy monen kristityksi itseään kutsuvan puheissa hyvinkin syntikorosteisena eikä suinkaan kovin iloisena elämänä.

"ehkä sinä ja beenthere olette nähneet tai kokeneet sairasta uskonnollisuutta, joka saa aikaan tuollaista"

Ehkä (vaikka beentheren kokemuksista en voi tietää). Mutta jos tuo on selitys, eli näkemäni uskonnollisuus on sairasta, miten se eroaa terveestä? Missä sitä tervettä uskonnollisuutta on, kuinka sen voin erottaa etukäteen, etten anna oletetun sairaan uskonnollisuuden vääristää havaintojani?

"Siksi koska siitä puuttuu se Rakkaus"

Sanoit tuon vastauksena kysymykseeni pinnallisuudesta, jos ei koe kristinuskon edellyttämää syyllisyyttä. Tässä täytyy olla jokin ihme nappi, joka maailmassani on jäänyt väärään asentoon tai geeni, joka minulta puuttuu, mutta - en ymmärrä. Oletko tosissasi sitä mieltä, että ihminen, joka elää muuten täyttä elämää (ehkä uskoen jonkin muun uskonnollisen näkemyksen mukaisesti tai ollen kokonaan ilman uskonnollista aspektia elämässään), mutta ei usko kristinuskon pelastuskertomuksen mukaisesti - hänen elämänsä on aina jotenkin vajaampaa kuin uskovien kristittyjen? Vaikka hän kokisi sen kuinka täydeksi ja onnelliseksi, niin onko se vain harhaa? Ovatko kaikki muut tosiaan aina heikommassa osassa kuin uskovat kristityt? Jos niin on, miksi on meitä "valuvikaisia", joille tuo logiikka ei aukea puhumattakaan niistä, joille logiikasta ei ole edes kerrottu?

Lue lisää

Minusta on kummallista, ettet näe syyllisyydentunnetta normaalina vastuulliseen ihmisyyteen kuuluvana tunteena, vaan näet siitä vain sen sairaan version, tuon hedelmättömän syyllisyydentunteissaan muhimisen tai rypemisen. Terve syyllisyydentunne on se moottori, mikä saa meidät ottamaan vastuuta ja toimimaan. Ilman sitä tunnetta olisimme huolettomia kuin luonnonlapset, eikä elämästä tulisi oikein mitään.

Ihminen on itsekäs ja mukavuudenhaluinen. Jos syyllisyydentunne ei sanoisi, että seuraa huonoja asioita, jos annat periksi noille pyyteillesi, elämä menisi pian rappiolle.

Et kai huomaa syyllisyydentunteitteisi olemassaoloa, koska olet oppinut luottamaan armoon, toisin sanoen siihen, että vaikka mokaat tai teet väärin, olet silti hyväksytty. Vastuun ottaminen on sinulle luonnollista. Systeemi toimii kohdallasi automaattisesti.
Siksi huomaat syyllisyydentunteet vain silloin, kun armoa ei tunnu olevan, ja joutuu jäämään syyllisyytensä vangiksi.
Kristinusko vain kertoo, miten tuo syyllisyys-armo-vastuunotto -systeemi futaa, ja mihin se perustuu.
Sinun kohdallasi olen puhunut maallisen elämän asioista, koska et ole uskova, mutta tuo sama kaava pätee maallisella ja hengellisellä puolella.

Kristinusko on opettanut ihmisille tuon syyllisyys-armo-vastuunotto -kolmiyhteyden, ja siltä pohjalta länsimainen kulttuuri on muovautunut. Ilman sitä olisimme jääneet paljon takapajuisemmiksi.

Et selvästikään näe mitään pahaa siinä, että kristinuskoon kuuluva syyllistäminen koskee myös maallista elämää ja on saanut siinä paljon hyvää aikaan. Päinvastoin otat sen vastaan itsestäänselvänä kuin Moppe illallisensa. Pidät pahana vain sitä syyllistämistä, mikä koskee puhtaasti hengellistä puolta. Siinä mielestäsi kuvaan astuu turha ja sairaalloinen syyllisyydentunto. Tuo kertoo, että tunnet armon koskevan maallista vaan ei hengellistä elämää. Olet saanut jostain syystä hengellisyydestä armottoman kuvan.
Lukemattomille ihmisille armo hengellisellä alueella on todellisuutta; tästä kertoo kristinuskon elinvoimaisuus. Nytkin se leviää voimalla eri puolilla maailmaa.

Sairaasta uskonnollisuudesta löydät varmaan tietoja googlaamalla. En yritä määritellä sitä, kun se on sen verran laaja asia.

En voi tietää, miten täydeksi ja rikkaaksi erilaiset ihmiset kokevat elämänsä. Ehkä sen Rakkauden yhteyteen on useita väyliä. Minä tunnen kristinuskon tarjoaman väylän. Ilman tuollaista väylää ihminen kuitenkin vieraantuu itsestään ja sitä myötä myös muista, ja elämä käy pinnalliseksi.

Tuosta ilosta vielä. Tunnen paljon uskovia ihmisiä, eikä mieleeni tulisi yhdistää heihin sanaa synkkyys. Mistähän tuollaisen käsityksen olet saanut, että usko toisi mukanaan synkistelyn?

Tästä taisi tulla vähän sekava kirjoitus, kun ajatukset harhailevat väkisin.

KK kirjoitti:

Minusta on kummallista, ettet näe syyllisyydentunnetta normaalina vastuulliseen ihmisyyteen kuuluvana tunteena, vaan näet siitä vain sen sairaan version, tuon hedelmättömän syyllisyydentunteissaan muhimisen tai rypemisen. Terve syyllisyydentunne on se moottori, mikä saa meidät ottamaan vastuuta ja toimimaan. Ilman sitä tunnetta olisimme huolettomia kuin luonnonlapset, eikä elämästä tulisi oikein mitään.

Ihminen on itsekäs ja mukavuudenhaluinen. Jos syyllisyydentunne ei sanoisi, että seuraa huonoja asioita, jos annat periksi noille pyyteillesi, elämä menisi pian rappiolle.

Et kai huomaa syyllisyydentunteitteisi olemassaoloa, koska olet oppinut luottamaan armoon, toisin sanoen siihen, että vaikka mokaat tai teet väärin, olet silti hyväksytty. Vastuun ottaminen on sinulle luonnollista. Systeemi toimii kohdallasi automaattisesti.
Siksi huomaat syyllisyydentunteet vain silloin, kun armoa ei tunnu olevan, ja joutuu jäämään syyllisyytensä vangiksi.
Kristinusko vain kertoo, miten tuo syyllisyys-armo-vastuunotto -systeemi futaa, ja mihin se perustuu.
Sinun kohdallasi olen puhunut maallisen elämän asioista, koska et ole uskova, mutta tuo sama kaava pätee maallisella ja hengellisellä puolella.

Kristinusko on opettanut ihmisille tuon syyllisyys-armo-vastuunotto -kolmiyhteyden, ja siltä pohjalta länsimainen kulttuuri on muovautunut. Ilman sitä olisimme jääneet paljon takapajuisemmiksi.

Et selvästikään näe mitään pahaa siinä, että kristinuskoon kuuluva syyllistäminen koskee myös maallista elämää ja on saanut siinä paljon hyvää aikaan. Päinvastoin otat sen vastaan itsestäänselvänä kuin Moppe illallisensa. Pidät pahana vain sitä syyllistämistä, mikä koskee puhtaasti hengellistä puolta. Siinä mielestäsi kuvaan astuu turha ja sairaalloinen syyllisyydentunto. Tuo kertoo, että tunnet armon koskevan maallista vaan ei hengellistä elämää. Olet saanut jostain syystä hengellisyydestä armottoman kuvan.
Lukemattomille ihmisille armo hengellisellä alueella on todellisuutta; tästä kertoo kristinuskon elinvoimaisuus. Nytkin se leviää voimalla eri puolilla maailmaa.

Sairaasta uskonnollisuudesta löydät varmaan tietoja googlaamalla. En yritä määritellä sitä, kun se on sen verran laaja asia.

En voi tietää, miten täydeksi ja rikkaaksi erilaiset ihmiset kokevat elämänsä. Ehkä sen Rakkauden yhteyteen on useita väyliä. Minä tunnen kristinuskon tarjoaman väylän. Ilman tuollaista väylää ihminen kuitenkin vieraantuu itsestään ja sitä myötä myös muista, ja elämä käy pinnalliseksi.

Tuosta ilosta vielä. Tunnen paljon uskovia ihmisiä, eikä mieleeni tulisi yhdistää heihin sanaa synkkyys. Mistähän tuollaisen käsityksen olet saanut, että usko toisi mukanaan synkistelyn?

Tästä taisi tulla vähän sekava kirjoitus, kun ajatukset harhailevat väkisin.

Lue lisää

"Tästä taisi tulla vähän sekava kirjoitus, kun ajatukset harhailevat väkisin."

Harhailevathan ne, koska uskovaisen ajattelua häiritsevät uskontoharhat.

"..kristinuskon elinvoimaisuus. Nytkin se leviää voimalla eri puolilla maailmaa."

Ns. sivistysvaltioissa krisselismi kuihtuu kiihtyvällä vauhdilla tiedon lisääntyessä ja siellä, missä on lukutaidotonta ja asioista tietämätömiä ihmisiä, menee kristinusko tuhoamaan alkuperäisväestön kulttuurin ja elinolot, niin kuin kristinusko aina tekee, kun krisselit käyvät aivopesemässä herkkäuskoista kansaa.

Tekstisi on alusta loppuun täyttä puppua (lue: paskaa).

KK kirjoitti:

Minusta on kummallista, ettet näe syyllisyydentunnetta normaalina vastuulliseen ihmisyyteen kuuluvana tunteena, vaan näet siitä vain sen sairaan version, tuon hedelmättömän syyllisyydentunteissaan muhimisen tai rypemisen. Terve syyllisyydentunne on se moottori, mikä saa meidät ottamaan vastuuta ja toimimaan. Ilman sitä tunnetta olisimme huolettomia kuin luonnonlapset, eikä elämästä tulisi oikein mitään.

Ihminen on itsekäs ja mukavuudenhaluinen. Jos syyllisyydentunne ei sanoisi, että seuraa huonoja asioita, jos annat periksi noille pyyteillesi, elämä menisi pian rappiolle.

Et kai huomaa syyllisyydentunteitteisi olemassaoloa, koska olet oppinut luottamaan armoon, toisin sanoen siihen, että vaikka mokaat tai teet väärin, olet silti hyväksytty. Vastuun ottaminen on sinulle luonnollista. Systeemi toimii kohdallasi automaattisesti.
Siksi huomaat syyllisyydentunteet vain silloin, kun armoa ei tunnu olevan, ja joutuu jäämään syyllisyytensä vangiksi.
Kristinusko vain kertoo, miten tuo syyllisyys-armo-vastuunotto -systeemi futaa, ja mihin se perustuu.
Sinun kohdallasi olen puhunut maallisen elämän asioista, koska et ole uskova, mutta tuo sama kaava pätee maallisella ja hengellisellä puolella.

Kristinusko on opettanut ihmisille tuon syyllisyys-armo-vastuunotto -kolmiyhteyden, ja siltä pohjalta länsimainen kulttuuri on muovautunut. Ilman sitä olisimme jääneet paljon takapajuisemmiksi.

Et selvästikään näe mitään pahaa siinä, että kristinuskoon kuuluva syyllistäminen koskee myös maallista elämää ja on saanut siinä paljon hyvää aikaan. Päinvastoin otat sen vastaan itsestäänselvänä kuin Moppe illallisensa. Pidät pahana vain sitä syyllistämistä, mikä koskee puhtaasti hengellistä puolta. Siinä mielestäsi kuvaan astuu turha ja sairaalloinen syyllisyydentunto. Tuo kertoo, että tunnet armon koskevan maallista vaan ei hengellistä elämää. Olet saanut jostain syystä hengellisyydestä armottoman kuvan.
Lukemattomille ihmisille armo hengellisellä alueella on todellisuutta; tästä kertoo kristinuskon elinvoimaisuus. Nytkin se leviää voimalla eri puolilla maailmaa.

Sairaasta uskonnollisuudesta löydät varmaan tietoja googlaamalla. En yritä määritellä sitä, kun se on sen verran laaja asia.

En voi tietää, miten täydeksi ja rikkaaksi erilaiset ihmiset kokevat elämänsä. Ehkä sen Rakkauden yhteyteen on useita väyliä. Minä tunnen kristinuskon tarjoaman väylän. Ilman tuollaista väylää ihminen kuitenkin vieraantuu itsestään ja sitä myötä myös muista, ja elämä käy pinnalliseksi.

Tuosta ilosta vielä. Tunnen paljon uskovia ihmisiä, eikä mieleeni tulisi yhdistää heihin sanaa synkkyys. Mistähän tuollaisen käsityksen olet saanut, että usko toisi mukanaan synkistelyn?

Tästä taisi tulla vähän sekava kirjoitus, kun ajatukset harhailevat väkisin.

Lue lisää

"Terve syyllisyydentunne on se moottori, mikä saa meidät ottamaan vastuuta ja toimimaan"

Kuten sanoin, voi olla, että puhumme samasta asiasta eri nimillä. Minusta syyllisyydentunne on hyödytöntä ajanhaaskausta. Mielestäni ihminen pystyy mainiosti toimimaan vastuullisesti ilman, että kuluttaa aikaansa turhaan, mitään tuottamattomaan syyllisyydentunteeseen. Toki, jos on tarkoituksella tehnyt jotain pahaa toiselle, niin kyllä siitä syyllisyydentunnekin tulee. Mutta paljon voi tehdä myös varsinaisesti tarkoittamattaan, jopa ajatellen toimivansa mahdollisimman hyvin ja oikein, mutta aiheuttaen silti teoillaan pahaa toiselle. Niistä pitää ottaa opikseen, pyrkiä toimimaan mahdollisimman kaukonäköisesti seuraavalla kerralla, myös pyytää anteeksi, jos on toista loukannut. Mutta mihin syyllisyydentuntoa tarvittaisiin, tai mistä se kehittyisi, jos teko on ollut mielestäsi täysin oikeutettu ja sinun kannaltasi lopputulokseltaan onnistunut?

"olisimme huolettomia kuin luonnonlapset, eikä elämästä tulisi oikein mitään"

Mitä pahaa olisi olla huoleton kuin luonnonlapsi? Miksi elämästä ei tulisi mitään, jos emme osaisi koko ajan olla huolissamme jostakin? Miksi elämästä ei voisi nauttia, vaan pitäisi olla hiukan huolissaan tai syyllisyydentuntoinen?

"Jos syyllisyydentunne ei sanoisi, että seuraa huonoja asioita, jos annat periksi"

Nyt käytät syyllisyydentunnetta jo etukäteisenä stop-merkkinä. Eli ihmisen pitää etukäteen tuntea syyllisyyttä jostain? Eikö siihen riitä taju, että joku teko voi aiheuttaa huonoja asioita, miksi pitää tuntea syyllisyyttäkin?

"Et kai huomaa syyllisyydentunteitteisi olemassaoloa... Vastuun ottaminen on sinulle luonnollista. Systeemi toimii kohdallasi automaattisesti"

Ei, päinvastoin olen kovan työn tehnyt, jotta olen opetellut pois turhista syyllisyyden- ja huolentunteista. Koska ne estävät ihmistä, minua ainakin, tekemästä mitään. Niiden tunteminen on käpertymistä omaan itseensä, itsekeskeisyyttä. Sen jälkeen olen pystynyt toimimaan paljon vastuullisemmin, kaukonäköisemmin ja sen lisäksi iloisemmin.

"Sinun kohdallasi olen puhunut maallisen elämän asioista, koska et ole uskova"

Tämä on sinun tulkintasi. En ole uskova sinun tavallasi, mutta en missään nimessä ole myöskään ateisti.

"Ilman sitä olisimme jääneet paljon takapajuisemmiksi."

En usko. Kehittyneitä kulttuureita on ollut muissakin yhteyksissä kuin kristinuskon piirissä, ja toisaalta sen piirissä on esiintynyt varsin ikäviäkin piirteitä.

"Pidät pahana vain sitä syyllistämistä, mikä koskee puhtaasti hengellistä puolta"

Ei, ei, ei. Minusta on aivan sama, missä yhteydessä syyllistetään, koska suurimmaksi osaksi sillä saadaan aikaan vain itseensä käpertyneitä, toimimattomia ihmisiä.

"Mistähän tuollaisen käsityksen olet saanut, että usko toisi mukanaan synkistelyn?"

No, menemättä yksityiskohtiin, minusta se näyttäytyy juurikin ihmettelemänäsi alakulona esim. tämän syyllistämisen seurauksena. Ehkä suuri osa ihmisistä ei hiffaa oletettua armoa syyllistämisen takaa, vaan juuri se synti ja syyllistäminen jää kummittelemaan mieleen?

riittävän hyvä? kirjoitti:

"Terve syyllisyydentunne on se moottori, mikä saa meidät ottamaan vastuuta ja toimimaan"

Kuten sanoin, voi olla, että puhumme samasta asiasta eri nimillä. Minusta syyllisyydentunne on hyödytöntä ajanhaaskausta. Mielestäni ihminen pystyy mainiosti toimimaan vastuullisesti ilman, että kuluttaa aikaansa turhaan, mitään tuottamattomaan syyllisyydentunteeseen. Toki, jos on tarkoituksella tehnyt jotain pahaa toiselle, niin kyllä siitä syyllisyydentunnekin tulee. Mutta paljon voi tehdä myös varsinaisesti tarkoittamattaan, jopa ajatellen toimivansa mahdollisimman hyvin ja oikein, mutta aiheuttaen silti teoillaan pahaa toiselle. Niistä pitää ottaa opikseen, pyrkiä toimimaan mahdollisimman kaukonäköisesti seuraavalla kerralla, myös pyytää anteeksi, jos on toista loukannut. Mutta mihin syyllisyydentuntoa tarvittaisiin, tai mistä se kehittyisi, jos teko on ollut mielestäsi täysin oikeutettu ja sinun kannaltasi lopputulokseltaan onnistunut?

"olisimme huolettomia kuin luonnonlapset, eikä elämästä tulisi oikein mitään"

Mitä pahaa olisi olla huoleton kuin luonnonlapsi? Miksi elämästä ei tulisi mitään, jos emme osaisi koko ajan olla huolissamme jostakin? Miksi elämästä ei voisi nauttia, vaan pitäisi olla hiukan huolissaan tai syyllisyydentuntoinen?

"Jos syyllisyydentunne ei sanoisi, että seuraa huonoja asioita, jos annat periksi"

Nyt käytät syyllisyydentunnetta jo etukäteisenä stop-merkkinä. Eli ihmisen pitää etukäteen tuntea syyllisyyttä jostain? Eikö siihen riitä taju, että joku teko voi aiheuttaa huonoja asioita, miksi pitää tuntea syyllisyyttäkin?

"Et kai huomaa syyllisyydentunteitteisi olemassaoloa... Vastuun ottaminen on sinulle luonnollista. Systeemi toimii kohdallasi automaattisesti"

Ei, päinvastoin olen kovan työn tehnyt, jotta olen opetellut pois turhista syyllisyyden- ja huolentunteista. Koska ne estävät ihmistä, minua ainakin, tekemästä mitään. Niiden tunteminen on käpertymistä omaan itseensä, itsekeskeisyyttä. Sen jälkeen olen pystynyt toimimaan paljon vastuullisemmin, kaukonäköisemmin ja sen lisäksi iloisemmin.

"Sinun kohdallasi olen puhunut maallisen elämän asioista, koska et ole uskova"

Tämä on sinun tulkintasi. En ole uskova sinun tavallasi, mutta en missään nimessä ole myöskään ateisti.

"Ilman sitä olisimme jääneet paljon takapajuisemmiksi."

En usko. Kehittyneitä kulttuureita on ollut muissakin yhteyksissä kuin kristinuskon piirissä, ja toisaalta sen piirissä on esiintynyt varsin ikäviäkin piirteitä.

"Pidät pahana vain sitä syyllistämistä, mikä koskee puhtaasti hengellistä puolta"

Ei, ei, ei. Minusta on aivan sama, missä yhteydessä syyllistetään, koska suurimmaksi osaksi sillä saadaan aikaan vain itseensä käpertyneitä, toimimattomia ihmisiä.

"Mistähän tuollaisen käsityksen olet saanut, että usko toisi mukanaan synkistelyn?"

No, menemättä yksityiskohtiin, minusta se näyttäytyy juurikin ihmettelemänäsi alakulona esim. tämän syyllistämisen seurauksena. Ehkä suuri osa ihmisistä ei hiffaa oletettua armoa syyllistämisen takaa, vaan juuri se synti ja syyllistäminen jää kummittelemaan mieleen?

Lue lisää

Olen yrittänyt selittää asiaa parhaani mukaan, mutta joko et ymmärrä tai et halua ymmärtää sitä selitystäni.

Mielestäni näkemyksesi ihmismielestä on pinnallinen. Et ole tietoinen noista kuvailemistani tunne-elämän tekijöistä, jotka vaikuttavat pinnan alla käyttäytymiseemme.

KK kirjoitti:

Olen yrittänyt selittää asiaa parhaani mukaan, mutta joko et ymmärrä tai et halua ymmärtää sitä selitystäni.

Mielestäni näkemyksesi ihmismielestä on pinnallinen. Et ole tietoinen noista kuvailemistani tunne-elämän tekijöistä, jotka vaikuttavat pinnan alla käyttäytymiseemme.

Lue lisää

Olen todennut, että puhumme vaikeasti määriteltävistä asioista, joten toistensa ymmärtäminen ei tosiaan ole helppoa. Silti olen hiukan pettynyt, että päädyt tuollaiseen kommenttiin. Kyvyttömyys tai haluttomuus ymmärtää toista näyttää olevan meillä tässä tilanteessa molemminpuolinen, tai sitten kyvyttömyyttä/haluttomuutta ei ole erityisesti kummallakaan. Eli yhtä hyvin kuin minä en ehkä ymmärrä sinua (haluaisin kyllä), se pätee sinuunkin?

Ja mitä tulee pinnallisuuteen, aiemmin sanoit, että "En voi tietää, miten täydeksi ja rikkaaksi erilaiset ihmiset kokevat elämänsä". Jos et ymmärrä, onko se syy "tuomita" toinen pinnalliseksi? Aiempi kommenttisi oli tässä suhteessa äärettömän paljon viisaampi.

riittävän hyvä? kirjoitti:

Olen todennut, että puhumme vaikeasti määriteltävistä asioista, joten toistensa ymmärtäminen ei tosiaan ole helppoa. Silti olen hiukan pettynyt, että päädyt tuollaiseen kommenttiin. Kyvyttömyys tai haluttomuus ymmärtää toista näyttää olevan meillä tässä tilanteessa molemminpuolinen, tai sitten kyvyttömyyttä/haluttomuutta ei ole erityisesti kummallakaan. Eli yhtä hyvin kuin minä en ehkä ymmärrä sinua (haluaisin kyllä), se pätee sinuunkin?

Ja mitä tulee pinnallisuuteen, aiemmin sanoit, että "En voi tietää, miten täydeksi ja rikkaaksi erilaiset ihmiset kokevat elämänsä". Jos et ymmärrä, onko se syy "tuomita" toinen pinnalliseksi? Aiempi kommenttisi oli tässä suhteessa äärettömän paljon viisaampi.

Lue lisää

Jos on molemminpuolista ymmärtämättömyyttä, niin sitten on. Siinä tulee molemmilla omat rajansa vastaan. Voimme vain nostaa hattua ja antaa toistemme elää ja ajatella tavallaan.

"Ja mitä tulee pinnallisuuteen, aiemmin sanoit, että "En voi tietää, miten täydeksi ja rikkaaksi erilaiset ihmiset kokevat elämänsä". Jos et ymmärrä, onko se syy "tuomita" toinen pinnalliseksi? Aiempi kommenttisi oli tässä suhteessa äärettömän paljon viisaampi."

Tuossa sotket asioita. Sanoin, että mielestäni näkemyksesi ihmismielestä on pinnallinen, mutta en puhunut mitään siitä, millaiseksi koet elämäsi. Eihän se estä elämästä rikkaasti, jos ei ole tietoinen kaikista 'virtalähteistään'. Ei kai kukaan ole.

riittävän hyvä? kirjoitti:

Olen todennut, että puhumme vaikeasti määriteltävistä asioista, joten toistensa ymmärtäminen ei tosiaan ole helppoa. Silti olen hiukan pettynyt, että päädyt tuollaiseen kommenttiin. Kyvyttömyys tai haluttomuus ymmärtää toista näyttää olevan meillä tässä tilanteessa molemminpuolinen, tai sitten kyvyttömyyttä/haluttomuutta ei ole erityisesti kummallakaan. Eli yhtä hyvin kuin minä en ehkä ymmärrä sinua (haluaisin kyllä), se pätee sinuunkin?

Ja mitä tulee pinnallisuuteen, aiemmin sanoit, että "En voi tietää, miten täydeksi ja rikkaaksi erilaiset ihmiset kokevat elämänsä". Jos et ymmärrä, onko se syy "tuomita" toinen pinnalliseksi? Aiempi kommenttisi oli tässä suhteessa äärettömän paljon viisaampi.

Lue lisää

Tuli tässä vielä yksi asia mieleen, enkä malta olla sanomatta.

Miksi syyllistät kristinuskoa syyllistämisestä? Hyi hyi tuollaista syyllistämistä!;)

Mitä muita tahoja ja mistä asioista syyllistät? Ihmisoikeuksien loukkaamisesta, tupakanpoltosta, oman edun tavoittelusta?
Mitä on syyllistäminen? Jos sanot tupakoitsijalle, että tupakanpoltto pilaa terveytesi, riippuu hänestä itsestään, pitääkö hän sitä syyllistämisenä, välittämisenä tai vaikka vääränä luulona. Ihminen pitää herkästi syyllistämisenä sellaista, mihin pohjimmiltaan uskoo itsekin.

Eikö ihmisille saisi sanoa, että vahingoitatte itseänne ja/tai muita, jos teette tai elätte noin? Jos he ovat vakaasti toista mieltä, ei luulisi heidän pitävän sitä syyllistämisenä. Heidän mielestään vain olisitte väärässä siinä asiassa.

Olisiko sinusta sellainen maailma hyvä, missä kukaan ei sanoisi mitään, vaikka uskoisi muiden vahingoittavan pahasti itseään ja muita? Ei kai niin kylmässä maailmassa jaksaisi kukaan ajan mittaan elää.

Kyse on siis vain siitä, että uskotaan eri tavalla. Jos joku puhuu oman näkemyksensä mukaisesti ja toisenmielinen ottaa sen syyllistämisenä, hänen olisi syytä mennä itseensä ja miettiä, miksi ottaa sen syyllistämisenä.

Noh, 'syyllistäähän' voi monella tavalla. Voi sanoa ihmisille, että teette väärin, tai voi sanoa, että tuon asian tekeminen on väärin. Jälkimmäinen kohdistuu asiaan eikä ihmisiin, ja sillä on hyvä ja huono puolensa. Hyvä puoli on se, ettei se kajoa ihmisiin, ja huono puoli on se, että ihmiset tuntevat helposti ettei heistä itsestään välitetä. Suo siellä vetelä täällä.

Tällasta löpinää täs ny vielä tuli. Puhuin omasta kokemuksestani. Otan helposti syyllistämisenä sellaiset asiat, joissa en ole ihan selvillä vesillä itseni kanssa, mutta ne ovat maallisen elämän asioita.

KK kirjoitti:

Tuli tässä vielä yksi asia mieleen, enkä malta olla sanomatta.

Miksi syyllistät kristinuskoa syyllistämisestä? Hyi hyi tuollaista syyllistämistä!;)

Mitä muita tahoja ja mistä asioista syyllistät? Ihmisoikeuksien loukkaamisesta, tupakanpoltosta, oman edun tavoittelusta?
Mitä on syyllistäminen? Jos sanot tupakoitsijalle, että tupakanpoltto pilaa terveytesi, riippuu hänestä itsestään, pitääkö hän sitä syyllistämisenä, välittämisenä tai vaikka vääränä luulona. Ihminen pitää herkästi syyllistämisenä sellaista, mihin pohjimmiltaan uskoo itsekin.

Eikö ihmisille saisi sanoa, että vahingoitatte itseänne ja/tai muita, jos teette tai elätte noin? Jos he ovat vakaasti toista mieltä, ei luulisi heidän pitävän sitä syyllistämisenä. Heidän mielestään vain olisitte väärässä siinä asiassa.

Olisiko sinusta sellainen maailma hyvä, missä kukaan ei sanoisi mitään, vaikka uskoisi muiden vahingoittavan pahasti itseään ja muita? Ei kai niin kylmässä maailmassa jaksaisi kukaan ajan mittaan elää.

Kyse on siis vain siitä, että uskotaan eri tavalla. Jos joku puhuu oman näkemyksensä mukaisesti ja toisenmielinen ottaa sen syyllistämisenä, hänen olisi syytä mennä itseensä ja miettiä, miksi ottaa sen syyllistämisenä.

Noh, 'syyllistäähän' voi monella tavalla. Voi sanoa ihmisille, että teette väärin, tai voi sanoa, että tuon asian tekeminen on väärin. Jälkimmäinen kohdistuu asiaan eikä ihmisiin, ja sillä on hyvä ja huono puolensa. Hyvä puoli on se, ettei se kajoa ihmisiin, ja huono puoli on se, että ihmiset tuntevat helposti ettei heistä itsestään välitetä. Suo siellä vetelä täällä.

Tällasta löpinää täs ny vielä tuli. Puhuin omasta kokemuksestani. Otan helposti syyllistämisenä sellaiset asiat, joissa en ole ihan selvillä vesillä itseni kanssa, mutta ne ovat maallisen elämän asioita.

Lue lisää

"Kyse on siis vain siitä, että uskotaan eri tavalla. Jos joku puhuu oman näkemyksensä mukaisesti ja toisenmielinen ottaa sen syyllistämisenä, hänen olisi syytä mennä itseensä ja miettiä, miksi ottaa sen syyllistämisenä.

Noh, 'syyllistäähän' voi monella tavalla. Voi sanoa ihmisille, että teette väärin, tai voi sanoa, että tuon asian tekeminen on väärin. Jälkimmäinen kohdistuu asiaan eikä ihmisiin, ja sillä on hyvä ja huono puolensa. Hyvä puoli on se, ettei se kajoa ihmisiin, ja huono puoli on se, että ihmiset tuntevat helposti ettei heistä itsestään välitetä. Suo siellä vetelä täällä."

Tässä nyt yritetään monen suulla kertoa, että on todella väärin tulla arvioimaan toisen ominaisuuksia ja tekemisiä synniksi ja esimerkiksi ehdotella eheytymistä, että tulisi paremmaksi ja hyväksyttäväksi. Sellainen toitotus on huippu röyhkeää ja alentavaa. Miksi siis jatkatte tätä toitotusta, vaikka teille kuinka kerrotaan, ettei niin ole korrektia tehdä? Antaako usko taas jotain eri oikeuksia ihmiselle? Onko liian vaikeaa vain pitää huolta omista asioistaan ja jättää muut rauhaan?

beenthere kirjoitti:

"Kyse on siis vain siitä, että uskotaan eri tavalla. Jos joku puhuu oman näkemyksensä mukaisesti ja toisenmielinen ottaa sen syyllistämisenä, hänen olisi syytä mennä itseensä ja miettiä, miksi ottaa sen syyllistämisenä.

Noh, 'syyllistäähän' voi monella tavalla. Voi sanoa ihmisille, että teette väärin, tai voi sanoa, että tuon asian tekeminen on väärin. Jälkimmäinen kohdistuu asiaan eikä ihmisiin, ja sillä on hyvä ja huono puolensa. Hyvä puoli on se, ettei se kajoa ihmisiin, ja huono puoli on se, että ihmiset tuntevat helposti ettei heistä itsestään välitetä. Suo siellä vetelä täällä."

Tässä nyt yritetään monen suulla kertoa, että on todella väärin tulla arvioimaan toisen ominaisuuksia ja tekemisiä synniksi ja esimerkiksi ehdotella eheytymistä, että tulisi paremmaksi ja hyväksyttäväksi. Sellainen toitotus on huippu röyhkeää ja alentavaa. Miksi siis jatkatte tätä toitotusta, vaikka teille kuinka kerrotaan, ettei niin ole korrektia tehdä? Antaako usko taas jotain eri oikeuksia ihmiselle? Onko liian vaikeaa vain pitää huolta omista asioistaan ja jättää muut rauhaan?

Lue lisää

Et tainnut ymmärtää tuosta kirjoittamastani hölynpölyä?

KK kirjoitti:

Et tainnut ymmärtää tuosta kirjoittamastani hölynpölyä?

Mitä hölynpölyssä on ymmärtämistä?

KK kirjoitti:

Tuli tässä vielä yksi asia mieleen, enkä malta olla sanomatta.

Miksi syyllistät kristinuskoa syyllistämisestä? Hyi hyi tuollaista syyllistämistä!;)

Mitä muita tahoja ja mistä asioista syyllistät? Ihmisoikeuksien loukkaamisesta, tupakanpoltosta, oman edun tavoittelusta?
Mitä on syyllistäminen? Jos sanot tupakoitsijalle, että tupakanpoltto pilaa terveytesi, riippuu hänestä itsestään, pitääkö hän sitä syyllistämisenä, välittämisenä tai vaikka vääränä luulona. Ihminen pitää herkästi syyllistämisenä sellaista, mihin pohjimmiltaan uskoo itsekin.

Eikö ihmisille saisi sanoa, että vahingoitatte itseänne ja/tai muita, jos teette tai elätte noin? Jos he ovat vakaasti toista mieltä, ei luulisi heidän pitävän sitä syyllistämisenä. Heidän mielestään vain olisitte väärässä siinä asiassa.

Olisiko sinusta sellainen maailma hyvä, missä kukaan ei sanoisi mitään, vaikka uskoisi muiden vahingoittavan pahasti itseään ja muita? Ei kai niin kylmässä maailmassa jaksaisi kukaan ajan mittaan elää.

Kyse on siis vain siitä, että uskotaan eri tavalla. Jos joku puhuu oman näkemyksensä mukaisesti ja toisenmielinen ottaa sen syyllistämisenä, hänen olisi syytä mennä itseensä ja miettiä, miksi ottaa sen syyllistämisenä.

Noh, 'syyllistäähän' voi monella tavalla. Voi sanoa ihmisille, että teette väärin, tai voi sanoa, että tuon asian tekeminen on väärin. Jälkimmäinen kohdistuu asiaan eikä ihmisiin, ja sillä on hyvä ja huono puolensa. Hyvä puoli on se, ettei se kajoa ihmisiin, ja huono puoli on se, että ihmiset tuntevat helposti ettei heistä itsestään välitetä. Suo siellä vetelä täällä.

Tällasta löpinää täs ny vielä tuli. Puhuin omasta kokemuksestani. Otan helposti syyllistämisenä sellaiset asiat, joissa en ole ihan selvillä vesillä itseni kanssa, mutta ne ovat maallisen elämän asioita.

Lue lisää

”Miksi syyllistät kristinuskoa syyllistämisestä?”

Koska en tiennyt syyllistäväni. Minusta aatetta tai uskomusta ei voi syyllistää. Syyllisyys on tunne, jota vain yksittäinen ihminen voi tuntea, aate tai uskomus ei tunne tunteita. Kristinusko on uskomus. Eri asia on, että esim. kirkkoa organisaationa voi syyllistää, koska siinä syyllistäminen kohdistetaan niihin ihmisiin, jotka toimivat kirkossa tai sen nimissä. Jos joku ihminen sanoo toimivansa kristinuskon nimissä, niin ehkä sitten, mutta toisaalta ei ole olemassa yhtä ainoaa kristinuskoa. Jos joku kirkossa tai sen nimissä toimiva ”tuntee piston sydämessään”, jos luetellaan kirkon nimissä tai sen organisaationa tekemiä vääryyksiä, niin silloin ehkä on pointti osunut maaliinsa. Organisaatiot kun ovat aina yksittäistä ihmistä vahvempia.

Puhuessasi tupakoinnista, en tiedä yleisluontoisesti mitä tekisin. En osoita ylipainoiselle ystävälleni, ettei hänen tule ottaa jälkiruokaa, kun kiloja on kertynyt. En kiellä tuttavapiirin alkoholin kanssa ongelmissa olevaa henkilöä avaamasta kotonaan oluttölkkiä, vaikken tarjoa sitä hänelle omassa kodissani. Jollekulle amerikkalaistyyppinen ”interventio” voi henkilökohtaisissa kipupisteissä toimia, mutta enimmäkseen uskon, että niin alkoholisti kuin liikalihavakin odottaa vain hetkeä, jolloin poistun näköpiiristä voidakseen avata jääkaapin oven, jos kokee minun tuomitsevan itseään. Olen tuntenut ihmisiä, jotka ovat päässeet eroon vuosikausien tupakoinnista tai reippaasta alkoholinkäytöstä. Ja niitäkin, jotka eivät ole. Uskon vakaasti, että vain ihminen itse voi muuttaa omaa elämäänsä, hän ei koskaan tee sitä toisen ihmisen vaatimuksesta.

Uskonnossa, kristinusko mukaan lukien, on merkittävä ero. Siinä puhutaan aina uskomuksista. Melkoisella varmuudella voi sanoa, että vuosikausien tupakointi tai ryyppääminen ei ole ihmisen terveydelle hyväksi, vaikka aina joku niistäkin huolimatta elää nestoriksi. Mutta onko jotain tämän elämän jälkeen ja jos on, onko se kristinuskon version mukaista, sitä emme kovin suurella varmuudella voi sanoa. En minä ainakaan. Siksi on huomattavan eri asia varoittaa toista ihmistä tupakoinnin vaaroista kuin ”syntisen elämän” vaaroista. Ja siksi mielestäni kirkon edustajien, tai muiden kirkon arvovaltaan nojaavien, harrastama syyllistäminen on eri asia kuin toisen terveydestä huolehtiminen. Puhumattakaan, että kirkon (tai uskovien sen arvovallalla) harrastama syyllistäminen johtaa yleensä siihen, että ”kaikki mikä on hauskaa, on syntiä”. Siis viedään ilo elämästä.

” Jos he ovat vakaasti toista mieltä, ei luulisi heidän pitävän sitä syyllistämisenä”

Tämä on vain sinun oletuksesi. Mutta kaikki eivät ole yhtä varmoja ja voimakkaita mielipiteissään. He voivat oikeasti ahdistua tyrkytetystä terveysvalistuksesta tai uskontovalistuksesta.

” Jos joku puhuu oman näkemyksensä mukaisesti ja toisenmielinen ottaa sen syyllistämisenä, hänen olisi syytä mennä itseensä ja miettiä, miksi ottaa sen syyllistämisenä”

Ehkei noinkaan. Jos nimittäin sen oman näkemyksensä mukaan puhuvan puhe keskittyisi vain hänen omaan elämäänsä, siinä ei olisi mitään vikaa. Mutta kun kovin luvattoman monesti se tosiasiassa keskittyy kertomaan muille, mitä nämä saavat tai eivät saa tehdä. Onko silloin vika kuulijassa? Kukaan ei ole niin paha läskipoliisi kuin entinen lihava, joka on onnistunut laihduttamaan. Miksi hänelle ei riitä hyvä elämä itselle, miksi hänen pitää kertoa muille, kuinka paljon parempi näiden elämä olisi, jos nämä söisivät kuin hän – tai uskoisivat kuin hän?

riittävän hyvä? kirjoitti:

”Miksi syyllistät kristinuskoa syyllistämisestä?”

Koska en tiennyt syyllistäväni. Minusta aatetta tai uskomusta ei voi syyllistää. Syyllisyys on tunne, jota vain yksittäinen ihminen voi tuntea, aate tai uskomus ei tunne tunteita. Kristinusko on uskomus. Eri asia on, että esim. kirkkoa organisaationa voi syyllistää, koska siinä syyllistäminen kohdistetaan niihin ihmisiin, jotka toimivat kirkossa tai sen nimissä. Jos joku ihminen sanoo toimivansa kristinuskon nimissä, niin ehkä sitten, mutta toisaalta ei ole olemassa yhtä ainoaa kristinuskoa. Jos joku kirkossa tai sen nimissä toimiva ”tuntee piston sydämessään”, jos luetellaan kirkon nimissä tai sen organisaationa tekemiä vääryyksiä, niin silloin ehkä on pointti osunut maaliinsa. Organisaatiot kun ovat aina yksittäistä ihmistä vahvempia.

Puhuessasi tupakoinnista, en tiedä yleisluontoisesti mitä tekisin. En osoita ylipainoiselle ystävälleni, ettei hänen tule ottaa jälkiruokaa, kun kiloja on kertynyt. En kiellä tuttavapiirin alkoholin kanssa ongelmissa olevaa henkilöä avaamasta kotonaan oluttölkkiä, vaikken tarjoa sitä hänelle omassa kodissani. Jollekulle amerikkalaistyyppinen ”interventio” voi henkilökohtaisissa kipupisteissä toimia, mutta enimmäkseen uskon, että niin alkoholisti kuin liikalihavakin odottaa vain hetkeä, jolloin poistun näköpiiristä voidakseen avata jääkaapin oven, jos kokee minun tuomitsevan itseään. Olen tuntenut ihmisiä, jotka ovat päässeet eroon vuosikausien tupakoinnista tai reippaasta alkoholinkäytöstä. Ja niitäkin, jotka eivät ole. Uskon vakaasti, että vain ihminen itse voi muuttaa omaa elämäänsä, hän ei koskaan tee sitä toisen ihmisen vaatimuksesta.

Uskonnossa, kristinusko mukaan lukien, on merkittävä ero. Siinä puhutaan aina uskomuksista. Melkoisella varmuudella voi sanoa, että vuosikausien tupakointi tai ryyppääminen ei ole ihmisen terveydelle hyväksi, vaikka aina joku niistäkin huolimatta elää nestoriksi. Mutta onko jotain tämän elämän jälkeen ja jos on, onko se kristinuskon version mukaista, sitä emme kovin suurella varmuudella voi sanoa. En minä ainakaan. Siksi on huomattavan eri asia varoittaa toista ihmistä tupakoinnin vaaroista kuin ”syntisen elämän” vaaroista. Ja siksi mielestäni kirkon edustajien, tai muiden kirkon arvovaltaan nojaavien, harrastama syyllistäminen on eri asia kuin toisen terveydestä huolehtiminen. Puhumattakaan, että kirkon (tai uskovien sen arvovallalla) harrastama syyllistäminen johtaa yleensä siihen, että ”kaikki mikä on hauskaa, on syntiä”. Siis viedään ilo elämästä.

” Jos he ovat vakaasti toista mieltä, ei luulisi heidän pitävän sitä syyllistämisenä”

Tämä on vain sinun oletuksesi. Mutta kaikki eivät ole yhtä varmoja ja voimakkaita mielipiteissään. He voivat oikeasti ahdistua tyrkytetystä terveysvalistuksesta tai uskontovalistuksesta.

” Jos joku puhuu oman näkemyksensä mukaisesti ja toisenmielinen ottaa sen syyllistämisenä, hänen olisi syytä mennä itseensä ja miettiä, miksi ottaa sen syyllistämisenä”

Ehkei noinkaan. Jos nimittäin sen oman näkemyksensä mukaan puhuvan puhe keskittyisi vain hänen omaan elämäänsä, siinä ei olisi mitään vikaa. Mutta kun kovin luvattoman monesti se tosiasiassa keskittyy kertomaan muille, mitä nämä saavat tai eivät saa tehdä. Onko silloin vika kuulijassa? Kukaan ei ole niin paha läskipoliisi kuin entinen lihava, joka on onnistunut laihduttamaan. Miksi hänelle ei riitä hyvä elämä itselle, miksi hänen pitää kertoa muille, kuinka paljon parempi näiden elämä olisi, jos nämä söisivät kuin hän – tai uskoisivat kuin hän?

Lue lisää

Tuo että 'aatteita ei voi syyllistää' on saivartelua. Tottakai jokainen käsittää ettei voi, mutta kun puhutaan vaikkapa kristinuskon syyllistämisestä, tarkoitetaan tietysti niitä ihmisiä jotka sitä edustavat. Itsekseenhän aatteet eivät voi olla olemassa, vaan ne ovat niiden ihmisten mielissä, jotka niitä kantavat.

Tuossa suhtautumisessasi tupakointiin tai ylipainoon näkyy tämän nykykulttuurin kylmyys. Ihmisten ongelmat tai väärät teot jätetään heidän omaksi asiakseen. Mistä he löytävät voimaa vastustaa niitä? Toisilta ihmisiltä sitä voimaa ja tukea saa. Joku välittää niin paljon, että vaivautuu sanomaan että älä tee noin. Vaikka ihminen siitä ahdistuisi tai loukkaantuisi ja jatkaisi vaikka salassa pahettaan, silti pohjalla on tieto siitä, että joku välitti.
Olemme taitamattomia ja usein raadollisia 'tukiessamme' muita, niinkuin tuo esimerkkisi nykyisestä läskipoliisista, entisestä ylipainoisesta kertoi. Siitä on tehty se johtopäätös, ettei pidä sanoa mitään. On menty ojasta allikkoon.

"Uskonnossa, kristinusko mukaan lukien, on merkittävä ero. Siinä puhutaan aina uskomuksista. Melkoisella varmuudella voi sanoa, että vuosikausien tupakointi tai ryyppääminen ei ole ihmisen terveydelle hyväksi, vaikka aina joku niistäkin huolimatta elää nestoriksi. Mutta onko jotain tämän elämän jälkeen ja jos on, onko se kristinuskon version mukaista, sitä emme kovin suurella varmuudella voi sanoa. En minä ainakaan. Siksi on huomattavan eri asia varoittaa toista ihmistä tupakoinnin vaaroista kuin ”syntisen elämän” vaaroista. Ja siksi mielestäni kirkon edustajien, tai muiden kirkon arvovaltaan nojaavien, harrastama syyllistäminen on eri asia kuin toisen terveydestä huolehtiminen. Puhumattakaan, että kirkon (tai uskovien sen arvovallalla) harrastama syyllistäminen johtaa yleensä siihen, että ”kaikki mikä on hauskaa, on syntiä”. Siis viedään ilo elämästä."

Tuossa olet kumman sokea. Pidät itsestäänselvänä sitä, että maalliset havaittavat asiat ovat totta ja hengellisten asioiden totuudesta ei ole mitään varmuutta. Tuo on sinun elämänkatsomustasi, mutta jonkun toisen katsomus voi olla ihan toinen. Hänelle syvintä totta ja tärkeimpiä asioita ovat hengelliset. Niinpä hän yrittää kertoa niistä muille ihmisille, ettei näille kävisi huonosti.

Tuo ”kaikki mikä on hauskaa, on syntiä” on puutaheinää, ja sen tietänet ihan hyvin.

"”Jos he ovat vakaasti toista mieltä, ei luulisi heidän pitävän sitä syyllistämisenä”
Tämä on vain sinun oletuksesi. Mutta kaikki eivät ole yhtä varmoja ja voimakkaita mielipiteissään. He voivat oikeasti ahdistua tyrkytetystä terveysvalistuksesta tai uskontovalistuksesta."

Sanoinkin, että JOS he ovat...
Mitä nykyään on vialla, kun nähdään vain kaksi vaihtoehtoa: tyrkyttäminen ja mestaroiminen tai ihmisen jättäminen yksin asiansa kanssa? Kumpikin vaihtoehto on itsekäs.

KK kirjoitti:

Tuo että 'aatteita ei voi syyllistää' on saivartelua. Tottakai jokainen käsittää ettei voi, mutta kun puhutaan vaikkapa kristinuskon syyllistämisestä, tarkoitetaan tietysti niitä ihmisiä jotka sitä edustavat. Itsekseenhän aatteet eivät voi olla olemassa, vaan ne ovat niiden ihmisten mielissä, jotka niitä kantavat.

Tuossa suhtautumisessasi tupakointiin tai ylipainoon näkyy tämän nykykulttuurin kylmyys. Ihmisten ongelmat tai väärät teot jätetään heidän omaksi asiakseen. Mistä he löytävät voimaa vastustaa niitä? Toisilta ihmisiltä sitä voimaa ja tukea saa. Joku välittää niin paljon, että vaivautuu sanomaan että älä tee noin. Vaikka ihminen siitä ahdistuisi tai loukkaantuisi ja jatkaisi vaikka salassa pahettaan, silti pohjalla on tieto siitä, että joku välitti.
Olemme taitamattomia ja usein raadollisia 'tukiessamme' muita, niinkuin tuo esimerkkisi nykyisestä läskipoliisista, entisestä ylipainoisesta kertoi. Siitä on tehty se johtopäätös, ettei pidä sanoa mitään. On menty ojasta allikkoon.

"Uskonnossa, kristinusko mukaan lukien, on merkittävä ero. Siinä puhutaan aina uskomuksista. Melkoisella varmuudella voi sanoa, että vuosikausien tupakointi tai ryyppääminen ei ole ihmisen terveydelle hyväksi, vaikka aina joku niistäkin huolimatta elää nestoriksi. Mutta onko jotain tämän elämän jälkeen ja jos on, onko se kristinuskon version mukaista, sitä emme kovin suurella varmuudella voi sanoa. En minä ainakaan. Siksi on huomattavan eri asia varoittaa toista ihmistä tupakoinnin vaaroista kuin ”syntisen elämän” vaaroista. Ja siksi mielestäni kirkon edustajien, tai muiden kirkon arvovaltaan nojaavien, harrastama syyllistäminen on eri asia kuin toisen terveydestä huolehtiminen. Puhumattakaan, että kirkon (tai uskovien sen arvovallalla) harrastama syyllistäminen johtaa yleensä siihen, että ”kaikki mikä on hauskaa, on syntiä”. Siis viedään ilo elämästä."

Tuossa olet kumman sokea. Pidät itsestäänselvänä sitä, että maalliset havaittavat asiat ovat totta ja hengellisten asioiden totuudesta ei ole mitään varmuutta. Tuo on sinun elämänkatsomustasi, mutta jonkun toisen katsomus voi olla ihan toinen. Hänelle syvintä totta ja tärkeimpiä asioita ovat hengelliset. Niinpä hän yrittää kertoa niistä muille ihmisille, ettei näille kävisi huonosti.

Tuo ”kaikki mikä on hauskaa, on syntiä” on puutaheinää, ja sen tietänet ihan hyvin.

"”Jos he ovat vakaasti toista mieltä, ei luulisi heidän pitävän sitä syyllistämisenä”
Tämä on vain sinun oletuksesi. Mutta kaikki eivät ole yhtä varmoja ja voimakkaita mielipiteissään. He voivat oikeasti ahdistua tyrkytetystä terveysvalistuksesta tai uskontovalistuksesta."

Sanoinkin, että JOS he ovat...
Mitä nykyään on vialla, kun nähdään vain kaksi vaihtoehtoa: tyrkyttäminen ja mestaroiminen tai ihmisen jättäminen yksin asiansa kanssa? Kumpikin vaihtoehto on itsekäs.

Lue lisää

”kristinuskon syyllistämisestä, tarkoitetaan tietysti niitä ihmisiä jotka ...”

Ja tähän liittyen totesin, että jos joku syyllistämällä aiheesta puhuva tuntee piston sydämessään, niin maaliin on osuttu.

”suhtautumisessasi ... näkyy tämän nykykulttuurin kylmyys. Ihmisten ongelmat tai väärät teot jätetään heidän omaksi asiakseen”

Nämä ovat sen verran isoja asioita, ettei ainakaan minun tietämykseni riitä käsittelemään niitä nettipalstatasolla. Mutta sen perusteella, mitä olen ihmisiä ongelmissaan seurannut, yksikään ei ole toisten tuputtamisella muuttunut. Jos muutos on tullut, se on tullut ihmisestä itsestään, silloin kun hän on kokenut sen itselleen oikeaksi.

”Mistä he löytävät voimaa vastustaa niitä?”

En tiedä. Yksi yhdestä asiasta, toinen toisesta. Joku on sulkenut pullon korkin nuorena, toinen eläkeiässä, kolmas ei ehkä koskaan. En uskaltaisi soveltaa yhden reseptiä toisen tapaukseen, koska jokainen on oma yksilönsä.

”Toisilta ihmisiltä sitä voimaa ja tukea saa.”

Kyllä, ehdottomasti näin. Mutta on eri asia, mikä on oikeaa tukemista kenellekin. Yhdelle toimii patistelu, toinen tekee homman kertaheitolla ihan itse päättäen, kun on hänelle oikea aika.

”Joku välittää niin paljon, että vaivautuu sanomaan että älä tee noin.”

Minä en uskaltaisi sanoa, että se on kaikissa tapauksissa välittämistä. Me olemme raadollisia, se voi olla myös päsmäröintiä ”minä tiedän, mitäs minä sanoin”. Ja kuten todettu, joku ahdistuu siitä vain lisää, vaikka se toista auttaisi.

”Vaikka ihminen siitä ahdistuisi tai loukkaantuisi ja jatkaisi vaikka salassa pahettaan, silti pohjalla on tieto siitä, että joku välitti.”

No, minä en halua olla se, joka ajaa ylipainoisen ”jatkamaan pahettaan salaa” syöpöttelemällä harmiinsa, kun olen poissa paikalta tai alkoholistin korkkaamaan silloin salaa. Minusta ei ole maailmanpoliisiksi. Minun tukemistapani on erilainen, ja se perustuu luottamukseen, että jokainen voi muuttaa vain itseään. Välittämiseni osoitan joka tapauksessa, vaikka toinen eläisi elämänsä eri tavalla kuin minusta hänen kuuluisi tehdä.

”Olemme taitamattomia ja usein raadollisia 'tukiessamme' muita”

Ja juuri siksi, että moni on taitamaton, minä en ainakaan henkilökohtaisesti kuvittele olevani erityisen taitava ja ole se, joka sörkkii toisen elämää. Kuinka moni taitavaksi itsensä kuvitteleva on tosiasiassa taitamaton, tai kuinka moni myöntää olevansa taitamaton?

”Pidät itsestäänselvänä … hengellisten asioiden totuudesta ei ole mitään varmuutta”

Objektiivisesti ajatellen, kuinka moni voi olla varma, että on jotain (kristinuskon version mukaista) tämän elämän jälkeen? Siis niin varma, että pystyy todistamaan sen jotenkin myös epäileville tuomaille? Miten se eroaa muslimin varmuudesta? Entä hindun?

”Tuo ”kaikki mikä on hauskaa, on syntiä” on puutaheinää, ja sen tietänet ihan hyvin”

Aivan riittävän moni julistaa suurin piirtein kaiken synniksi. Mitä jää jäljelle? Jos sinun versiosi on erilainen, miksi juuri se olisi oikea?

”Mitä nykyään on vialla, kun nähdään vain kaksi vaihtoehtoa … Kumpikin vaihtoehto on itsekäs.”

Jos tyrkyttäminen ei ollut vaihtoehtosi (näin kyllä selkeästi ymmärsin), mikä siis on kultainen keskitiesi?

beenthere kirjoitti:

"Kyse on siis vain siitä, että uskotaan eri tavalla. Jos joku puhuu oman näkemyksensä mukaisesti ja toisenmielinen ottaa sen syyllistämisenä, hänen olisi syytä mennä itseensä ja miettiä, miksi ottaa sen syyllistämisenä.

Noh, 'syyllistäähän' voi monella tavalla. Voi sanoa ihmisille, että teette väärin, tai voi sanoa, että tuon asian tekeminen on väärin. Jälkimmäinen kohdistuu asiaan eikä ihmisiin, ja sillä on hyvä ja huono puolensa. Hyvä puoli on se, ettei se kajoa ihmisiin, ja huono puoli on se, että ihmiset tuntevat helposti ettei heistä itsestään välitetä. Suo siellä vetelä täällä."

Tässä nyt yritetään monen suulla kertoa, että on todella väärin tulla arvioimaan toisen ominaisuuksia ja tekemisiä synniksi ja esimerkiksi ehdotella eheytymistä, että tulisi paremmaksi ja hyväksyttäväksi. Sellainen toitotus on huippu röyhkeää ja alentavaa. Miksi siis jatkatte tätä toitotusta, vaikka teille kuinka kerrotaan, ettei niin ole korrektia tehdä? Antaako usko taas jotain eri oikeuksia ihmiselle? Onko liian vaikeaa vain pitää huolta omista asioistaan ja jättää muut rauhaan?

Lue lisää

eivät ole sieltä raamatustaan lukeneet että kaksi tai kolme kertaa on riittävästi "varoitusta " Paavalin mielestä. Tulee mieleen että onko raamatussa jossain kirjoitettuna , että nettipalstat on täytettävä toisten asioihin sekaantumisilla.

riittävän hyvä? kirjoitti:

”kristinuskon syyllistämisestä, tarkoitetaan tietysti niitä ihmisiä jotka ...”

Ja tähän liittyen totesin, että jos joku syyllistämällä aiheesta puhuva tuntee piston sydämessään, niin maaliin on osuttu.

”suhtautumisessasi ... näkyy tämän nykykulttuurin kylmyys. Ihmisten ongelmat tai väärät teot jätetään heidän omaksi asiakseen”

Nämä ovat sen verran isoja asioita, ettei ainakaan minun tietämykseni riitä käsittelemään niitä nettipalstatasolla. Mutta sen perusteella, mitä olen ihmisiä ongelmissaan seurannut, yksikään ei ole toisten tuputtamisella muuttunut. Jos muutos on tullut, se on tullut ihmisestä itsestään, silloin kun hän on kokenut sen itselleen oikeaksi.

”Mistä he löytävät voimaa vastustaa niitä?”

En tiedä. Yksi yhdestä asiasta, toinen toisesta. Joku on sulkenut pullon korkin nuorena, toinen eläkeiässä, kolmas ei ehkä koskaan. En uskaltaisi soveltaa yhden reseptiä toisen tapaukseen, koska jokainen on oma yksilönsä.

”Toisilta ihmisiltä sitä voimaa ja tukea saa.”

Kyllä, ehdottomasti näin. Mutta on eri asia, mikä on oikeaa tukemista kenellekin. Yhdelle toimii patistelu, toinen tekee homman kertaheitolla ihan itse päättäen, kun on hänelle oikea aika.

”Joku välittää niin paljon, että vaivautuu sanomaan että älä tee noin.”

Minä en uskaltaisi sanoa, että se on kaikissa tapauksissa välittämistä. Me olemme raadollisia, se voi olla myös päsmäröintiä ”minä tiedän, mitäs minä sanoin”. Ja kuten todettu, joku ahdistuu siitä vain lisää, vaikka se toista auttaisi.

”Vaikka ihminen siitä ahdistuisi tai loukkaantuisi ja jatkaisi vaikka salassa pahettaan, silti pohjalla on tieto siitä, että joku välitti.”

No, minä en halua olla se, joka ajaa ylipainoisen ”jatkamaan pahettaan salaa” syöpöttelemällä harmiinsa, kun olen poissa paikalta tai alkoholistin korkkaamaan silloin salaa. Minusta ei ole maailmanpoliisiksi. Minun tukemistapani on erilainen, ja se perustuu luottamukseen, että jokainen voi muuttaa vain itseään. Välittämiseni osoitan joka tapauksessa, vaikka toinen eläisi elämänsä eri tavalla kuin minusta hänen kuuluisi tehdä.

”Olemme taitamattomia ja usein raadollisia 'tukiessamme' muita”

Ja juuri siksi, että moni on taitamaton, minä en ainakaan henkilökohtaisesti kuvittele olevani erityisen taitava ja ole se, joka sörkkii toisen elämää. Kuinka moni taitavaksi itsensä kuvitteleva on tosiasiassa taitamaton, tai kuinka moni myöntää olevansa taitamaton?

”Pidät itsestäänselvänä … hengellisten asioiden totuudesta ei ole mitään varmuutta”

Objektiivisesti ajatellen, kuinka moni voi olla varma, että on jotain (kristinuskon version mukaista) tämän elämän jälkeen? Siis niin varma, että pystyy todistamaan sen jotenkin myös epäileville tuomaille? Miten se eroaa muslimin varmuudesta? Entä hindun?

”Tuo ”kaikki mikä on hauskaa, on syntiä” on puutaheinää, ja sen tietänet ihan hyvin”

Aivan riittävän moni julistaa suurin piirtein kaiken synniksi. Mitä jää jäljelle? Jos sinun versiosi on erilainen, miksi juuri se olisi oikea?

”Mitä nykyään on vialla, kun nähdään vain kaksi vaihtoehtoa … Kumpikin vaihtoehto on itsekäs.”

Jos tyrkyttäminen ei ollut vaihtoehtosi (näin kyllä selkeästi ymmärsin), mikä siis on kultainen keskitiesi?

Lue lisää

Taisit ottaa todesta sen, kun sanoin tuolla jossain aiemmin sinun syyllistävän kristinuskoa? Se oli leikkiä, ja siksi siinä oli perässä silmänisku.
Tarkoitin sillä vain, että minkä tahansa asian kritisoimisen voi nähdä syyllistämisenä, riippuu näkijästä. Te näette kristinuskossa syyllistämisenä sen, että se julistaa sanomaansa. (Tässä siis sanalla syyllistäminen on kielteinen merkitys.)

Tunnut olevan sitä mieltä, että ihmisten asioihin ei pidä puuttua, koska vastuu niistä kuuluu heille itselleen. Tuo on sitä nykyistä kylmää mentaliteettia, joka puistattaa minua. Ihmiset käsittävät yleensä vallan kirkkaasti, että vastuu kuuluu heille itselleen, mutta kun he eivät löydä voimia itsestään auttaa itseään. He eivät löydä siihen voimia, koska tuntevat olevansa asiansa kanssa liian yksin.
Luulen, että kilpailumentaliteetti ja kateus saa tuon kaiken aikaan. Toinen nähdään pohjimmiltaan kilpailijana, joka pärjää jos pärjää. Hänen yläpuolelleen voidaan kyllä asettua päsmäröimään, jolloin saa tuntea itsensä toista paremmaksi.
Kysyit, mikä olisi kultainen keskitieni. Reseptini on, että kilpailu pois. Niin kauan kuin se hallitsee elämää, jokainen on pohjimmiltaan yksin ja muut ovat hänelle potentiaalisia vihollisia. Miten siinä ihmiset voisivat välittää oikeasti toisistaan? Se oikea välittäminen tulee sydämestä, ja kumma kyllä, ihminen sen yleensä toisesta vaistoaa.

"Objektiivisesti ajatellen, kuinka moni voi olla varma, että on jotain (kristinuskon version mukaista) tämän elämän jälkeen? Siis niin varma, että pystyy todistamaan sen jotenkin myös epäileville tuomaille? Miten se eroaa muslimin varmuudesta? Entä hindun?"

Se on subjektiivinen ja kokemuksellinen sydämenusko, jota olisi pöhköä yrittää todistaa objektiivisesti, koska se on toisen tason asia. Se on monille niin polttava sisäinen totuus, että heidän täytyy julistaa sitä muillekin. Sama uskonnosta riippumatta.

"”Tuo ”kaikki mikä on hauskaa, on syntiä” on puutaheinää, ja sen tietänet ihan hyvin”
Aivan riittävän moni julistaa suurin piirtein kaiken synniksi. Mitä jää jäljelle? Jos sinun versiosi on erilainen, miksi juuri se olisi oikea?"

Varmaan tuollaisiakin on, mutta on yhtä naurettavaa yleistää se koskemaan kristittyjä kuin olisi sanoa, että suomalaiset ovat uusnatseja, koska heitäkin täällä on.

KK kirjoitti:

Taisit ottaa todesta sen, kun sanoin tuolla jossain aiemmin sinun syyllistävän kristinuskoa? Se oli leikkiä, ja siksi siinä oli perässä silmänisku.
Tarkoitin sillä vain, että minkä tahansa asian kritisoimisen voi nähdä syyllistämisenä, riippuu näkijästä. Te näette kristinuskossa syyllistämisenä sen, että se julistaa sanomaansa. (Tässä siis sanalla syyllistäminen on kielteinen merkitys.)

Tunnut olevan sitä mieltä, että ihmisten asioihin ei pidä puuttua, koska vastuu niistä kuuluu heille itselleen. Tuo on sitä nykyistä kylmää mentaliteettia, joka puistattaa minua. Ihmiset käsittävät yleensä vallan kirkkaasti, että vastuu kuuluu heille itselleen, mutta kun he eivät löydä voimia itsestään auttaa itseään. He eivät löydä siihen voimia, koska tuntevat olevansa asiansa kanssa liian yksin.
Luulen, että kilpailumentaliteetti ja kateus saa tuon kaiken aikaan. Toinen nähdään pohjimmiltaan kilpailijana, joka pärjää jos pärjää. Hänen yläpuolelleen voidaan kyllä asettua päsmäröimään, jolloin saa tuntea itsensä toista paremmaksi.
Kysyit, mikä olisi kultainen keskitieni. Reseptini on, että kilpailu pois. Niin kauan kuin se hallitsee elämää, jokainen on pohjimmiltaan yksin ja muut ovat hänelle potentiaalisia vihollisia. Miten siinä ihmiset voisivat välittää oikeasti toisistaan? Se oikea välittäminen tulee sydämestä, ja kumma kyllä, ihminen sen yleensä toisesta vaistoaa.

"Objektiivisesti ajatellen, kuinka moni voi olla varma, että on jotain (kristinuskon version mukaista) tämän elämän jälkeen? Siis niin varma, että pystyy todistamaan sen jotenkin myös epäileville tuomaille? Miten se eroaa muslimin varmuudesta? Entä hindun?"

Se on subjektiivinen ja kokemuksellinen sydämenusko, jota olisi pöhköä yrittää todistaa objektiivisesti, koska se on toisen tason asia. Se on monille niin polttava sisäinen totuus, että heidän täytyy julistaa sitä muillekin. Sama uskonnosta riippumatta.

"”Tuo ”kaikki mikä on hauskaa, on syntiä” on puutaheinää, ja sen tietänet ihan hyvin”
Aivan riittävän moni julistaa suurin piirtein kaiken synniksi. Mitä jää jäljelle? Jos sinun versiosi on erilainen, miksi juuri se olisi oikea?"

Varmaan tuollaisiakin on, mutta on yhtä naurettavaa yleistää se koskemaan kristittyjä kuin olisi sanoa, että suomalaiset ovat uusnatseja, koska heitäkin täällä on.

Lue lisää

"Te näette kristinuskossa syyllistämisenä sen, että se julistaa sanomaansa"

En tiedä, mitä joku muu näkee, voin puhua vain omalta kannaltani. Ja minä näen kristinuskon, luterilaisen version erityisesti, syyllistäjänä, koska pääsanoma on synti. Siis ensisijassa julistetaan, että olette syntisiä ja teette syntiä. Olkoon, hommaa lievennetään sillä, että mainitaan armosta, mutta kuten sinunkin jutustasi tavallaan käy ilmi, sitä ei ihminen voi havaita, ellei ensin tajua olevansa kauhian syntinen. Minusta näyttää, että synti tulee aina ensin ja armo sitten, ja kenelle se tulee, riippuu tulkitsijan valitsemasta raamatunkohdasta.

"Ihmiset käsittävät yleensä vallan kirkkaasti, että vastuu kuuluu heille itselleen"

Olen jo pari kertaa todennut, että nämä yksilöiden ongelmat ovat liian isoja ratkottavaksi nettipalstalla. Mutta sen perusteella, mitä minä puolestani olen ihmisiä seurannut, niin aika moni näkee vastuun olevan itsensä ulkopuolella. Se on vanhemmilla, huonossa lapsuudessa, joutumisessa koulukiusatuksi, epäreilussa opettajassa, huonossa pomossa, kamalassa anopissa, itsekkäässä puolisossa, naapurissa, kohtalossa... missä tahansa muussa, muttei ihmisessä itsessään. En kuitenkaan tarkoita, että tämän vuoksi ihminen pitäisi jättää selviämään yksin. En vain usko, että kukaan muuttuu, ennen kuin on siihen valmis. Ja se valmius voi tulla vain ihmisestä itsestään. Se ei tule nalkuttavalta vaimolta eikä hyvää tarkoittavalta, vioista huomauttelevalta ystävältä. Se tulee vain ja ainoastaan ihmisestä itsestään. Siksi vierastan sitä, että ryhtyisin kaverin terveyspoliisiksi. Tai että tuputtaisin hänelle maailmankatsomustani. Voin vaikuttaa esimerkilläni, en esimerkkipuheellani. Kristityt on helppo nähdä hankalina tuputtajina, koska he kertovat hanakasti, kuinka hyvää toisen ihmisen elämä heidän käsityksensä mukaisena kristittynä tulisi olemaan. Monella jää kuitenkin se oman elämän esimerkki antamatta. ;-/

"subjektiivinen ja kokemuksellinen sydämenusko, jota olisi pöhköä yrittää todistaa objektiivisesti..."

Otit tämän aiheen puheeksi rinnastaessasi terveysriskeistä puhumisen "taivasosuuden" menettämiseen eli kristinuskon sanoman julistamiseen, ja sitä kautta syyllistämisen "oikeutukseen". Tietenkin on pöhköä vaatia uskomusten todentamista, koska ne ovat uskomuksia. Mutta jos subjektiivisia uskomuksia aletaan tuputtaa toisille totuutena, silloin niiltä voidaan vaatia todentamista - tai jos se ei onnistu, voidaan pyytää tuputtajaa huomioimaan, että hän puhuu vain omasta sisäisestä maailmastaan. Joka ei ole sen parempi tai huonompi kuin toisinajattelijan sisäinen maailma, mutta toisinajattelijalla on oikeus pitää oma näkemyksensä.

"Se on monille niin polttava sisäinen totuus, että heidän täytyy julistaa sitä muillekin"

Tämä on kyllä huomattu, siihenhän törmää ns. turuilla ja toreilla. Mutta jotta emme kiertäisi enempää kehää, tätä polttavaa sisäistä totuutta on paljon vaikeampi todentaa kuin tupakan ja syövän yhteyttä. Aika monet tupakoivat siitä huolimatta, eikä terveysvalistaja voi mennä kiskomaan sätkää heidän huulestaan. Sama toisen vakaumuksen kunnioitus pitäisi ulottua myös sellaiseen "totuuteen", jota ei edes kyetä objektiivisesti totuudeksi todistamaan.

riittävän hyvä? kirjoitti:

"Te näette kristinuskossa syyllistämisenä sen, että se julistaa sanomaansa"

En tiedä, mitä joku muu näkee, voin puhua vain omalta kannaltani. Ja minä näen kristinuskon, luterilaisen version erityisesti, syyllistäjänä, koska pääsanoma on synti. Siis ensisijassa julistetaan, että olette syntisiä ja teette syntiä. Olkoon, hommaa lievennetään sillä, että mainitaan armosta, mutta kuten sinunkin jutustasi tavallaan käy ilmi, sitä ei ihminen voi havaita, ellei ensin tajua olevansa kauhian syntinen. Minusta näyttää, että synti tulee aina ensin ja armo sitten, ja kenelle se tulee, riippuu tulkitsijan valitsemasta raamatunkohdasta.

"Ihmiset käsittävät yleensä vallan kirkkaasti, että vastuu kuuluu heille itselleen"

Olen jo pari kertaa todennut, että nämä yksilöiden ongelmat ovat liian isoja ratkottavaksi nettipalstalla. Mutta sen perusteella, mitä minä puolestani olen ihmisiä seurannut, niin aika moni näkee vastuun olevan itsensä ulkopuolella. Se on vanhemmilla, huonossa lapsuudessa, joutumisessa koulukiusatuksi, epäreilussa opettajassa, huonossa pomossa, kamalassa anopissa, itsekkäässä puolisossa, naapurissa, kohtalossa... missä tahansa muussa, muttei ihmisessä itsessään. En kuitenkaan tarkoita, että tämän vuoksi ihminen pitäisi jättää selviämään yksin. En vain usko, että kukaan muuttuu, ennen kuin on siihen valmis. Ja se valmius voi tulla vain ihmisestä itsestään. Se ei tule nalkuttavalta vaimolta eikä hyvää tarkoittavalta, vioista huomauttelevalta ystävältä. Se tulee vain ja ainoastaan ihmisestä itsestään. Siksi vierastan sitä, että ryhtyisin kaverin terveyspoliisiksi. Tai että tuputtaisin hänelle maailmankatsomustani. Voin vaikuttaa esimerkilläni, en esimerkkipuheellani. Kristityt on helppo nähdä hankalina tuputtajina, koska he kertovat hanakasti, kuinka hyvää toisen ihmisen elämä heidän käsityksensä mukaisena kristittynä tulisi olemaan. Monella jää kuitenkin se oman elämän esimerkki antamatta. ;-/

"subjektiivinen ja kokemuksellinen sydämenusko, jota olisi pöhköä yrittää todistaa objektiivisesti..."

Otit tämän aiheen puheeksi rinnastaessasi terveysriskeistä puhumisen "taivasosuuden" menettämiseen eli kristinuskon sanoman julistamiseen, ja sitä kautta syyllistämisen "oikeutukseen". Tietenkin on pöhköä vaatia uskomusten todentamista, koska ne ovat uskomuksia. Mutta jos subjektiivisia uskomuksia aletaan tuputtaa toisille totuutena, silloin niiltä voidaan vaatia todentamista - tai jos se ei onnistu, voidaan pyytää tuputtajaa huomioimaan, että hän puhuu vain omasta sisäisestä maailmastaan. Joka ei ole sen parempi tai huonompi kuin toisinajattelijan sisäinen maailma, mutta toisinajattelijalla on oikeus pitää oma näkemyksensä.

"Se on monille niin polttava sisäinen totuus, että heidän täytyy julistaa sitä muillekin"

Tämä on kyllä huomattu, siihenhän törmää ns. turuilla ja toreilla. Mutta jotta emme kiertäisi enempää kehää, tätä polttavaa sisäistä totuutta on paljon vaikeampi todentaa kuin tupakan ja syövän yhteyttä. Aika monet tupakoivat siitä huolimatta, eikä terveysvalistaja voi mennä kiskomaan sätkää heidän huulestaan. Sama toisen vakaumuksen kunnioitus pitäisi ulottua myös sellaiseen "totuuteen", jota ei edes kyetä objektiivisesti totuudeksi todistamaan.

Lue lisää

Niinpä niin, kristinuskon perussanoma on synti ja armo. Eihän ihminen tarvitsisi armoa, jos ei olisi syntinen. 'Itseään rakastavalle' nykyihmiselle tuo on liian kova pala, siinä kun pitäisi luopua itsensä rakastamisesta. Itseään rakastava ei tunne tarvitsevansa rakkautta eli armoa. Hän tarvitsee vain hyväksyntää, ihailua ja sen sellaista. Tuo on traagista, koska ihminen on rakkaudesta riippuvainen.

Sanoin tuolla jossain, että kristinusko syyllistää, ja tarkoitin sillä myönteistä 'syyllistämistä', sitä, että puhutaan synnistä. Jotkut tykkäävät siitä huonoa ja jotkut saavat avun. Jos siitä ei puhuta (niinkuin kirkko ei uskalla nykyään puhua), kukaan ei saa mitään, ja kristinusko on muuttunut yhdeksi viihteen muodoksi.
_____

Totta mooses halun muuttua täytyy lähteä ihmisestä itsestään, mutta ihminen on mestari pettämään itseään. Hän esimerkiksi selittää oman huonon elämänsä vain muiden syyksi, kuten sanoit, tai vähättelee asiaa (vrt. alkoholisti ei myönnä itselleen olevansa alkoholisti). Jos muut eivät sano mitään, ihminen elää tuossa harhassaan ja voi huonosti.
Kuitenkin vaikkapa ylipainoinen tietää, että ruoka menee hänen suuhunsa hänen oman kätensä kautta, ja tässä kiihkoterveysvalistuksen ja omavoimaisuuden kulttuurissa hän on oppinut, että on itse vastuussa ylipainostaan. Tieto siitä ei häntä auta, koska hänellä ei ole voimia muuttaa tapojaan. Niitä voimia hän saisi muilta ihmisiltä.
Niin itseään pettävät kuin voimattomat vastuunsa tuntevatkin ovat samassa liemessä: liian yksin. Lähimmistä ihmisistä ei useinkaan ole apua, kun asia on heille liian läheinen ja siitä puhuminen johtaa vain riitelyyn.

Ihmetellään, miksi kansa voi huonosti, eikä nähdä tuota mörköä, narsistista yksin pärjäämisen eetosta, joka ajaa ihmiset yksinäisyyteen.

Tuntuu, että paasaat tahallasi tuputtamisesta, vaikka olen koko ajan puhunut sitä vastaan. Mistä syystä haluat nähdä vain nuo kaksi vaihtoehtoa, tuputtamisen tai vaikenemisen? Onko siinä taustalla kummittelemassa juuri se omavoimaisuuden eetos?

'Esimerkillänsä vaikuttaminen' on minusta kammottavaa, omahyväistä. Siinä tuo toinen, johon on tarkoitus vaikuttaa, joutuu tuntemaan itsensä vain entistä huonommaksi ja menettää sitä myötä voimiaan, tai ajattelee, että parempi olla tällainen kehno kuin itserakas.
_____

Usko ei ole ensisijaisesti uskomuksia, vaan sisäinen tunne, tai miksi sitä nyt kutsuisi. Uskomukset ovat vain sen kuvitusta. Siksi uskomusten tuputtamisessa ei ole mieltä, koska eihän uskomuksiin uskominen uskoa tuo.
Ihminen voi kertoa uskostaan tai julistaa sen sanomaa, ja vaikka siinä on kysymys asioista, joita ei voi sanoin ilmaista, silti sen sisäinen sanoma tavoittaa aina joitakuita.

Tottakai jokaisella on oikeus pitää oma näkemyksensä, oli uskova tai mikä tahansa. Mietin tässä koko ajan jossain takaraivossani, miksi ajattelet vain tuputtamisia tai pakkokäännytysyrityksiä. Aitoa välittämistä tai normaalia katsomuksensa levittämistä et näe ollenkaan. Onko siis sinunkin kirjoittelusi kristinuskoa vastaan katsomuksesi tuputtamista?

"toisen vakaumuksen kunnioitus pitäisi ulottua myös sellaiseen "totuuteen", jota ei edes kyetä objektiivisesti totuudeksi todistamaan"
Tuo lause pitäisi naulata tämän palstan yläosaan muistutukseksi varsinkin ateisteille! :D

KK kirjoitti:

Niinpä niin, kristinuskon perussanoma on synti ja armo. Eihän ihminen tarvitsisi armoa, jos ei olisi syntinen. 'Itseään rakastavalle' nykyihmiselle tuo on liian kova pala, siinä kun pitäisi luopua itsensä rakastamisesta. Itseään rakastava ei tunne tarvitsevansa rakkautta eli armoa. Hän tarvitsee vain hyväksyntää, ihailua ja sen sellaista. Tuo on traagista, koska ihminen on rakkaudesta riippuvainen.

Sanoin tuolla jossain, että kristinusko syyllistää, ja tarkoitin sillä myönteistä 'syyllistämistä', sitä, että puhutaan synnistä. Jotkut tykkäävät siitä huonoa ja jotkut saavat avun. Jos siitä ei puhuta (niinkuin kirkko ei uskalla nykyään puhua), kukaan ei saa mitään, ja kristinusko on muuttunut yhdeksi viihteen muodoksi.
_____

Totta mooses halun muuttua täytyy lähteä ihmisestä itsestään, mutta ihminen on mestari pettämään itseään. Hän esimerkiksi selittää oman huonon elämänsä vain muiden syyksi, kuten sanoit, tai vähättelee asiaa (vrt. alkoholisti ei myönnä itselleen olevansa alkoholisti). Jos muut eivät sano mitään, ihminen elää tuossa harhassaan ja voi huonosti.
Kuitenkin vaikkapa ylipainoinen tietää, että ruoka menee hänen suuhunsa hänen oman kätensä kautta, ja tässä kiihkoterveysvalistuksen ja omavoimaisuuden kulttuurissa hän on oppinut, että on itse vastuussa ylipainostaan. Tieto siitä ei häntä auta, koska hänellä ei ole voimia muuttaa tapojaan. Niitä voimia hän saisi muilta ihmisiltä.
Niin itseään pettävät kuin voimattomat vastuunsa tuntevatkin ovat samassa liemessä: liian yksin. Lähimmistä ihmisistä ei useinkaan ole apua, kun asia on heille liian läheinen ja siitä puhuminen johtaa vain riitelyyn.

Ihmetellään, miksi kansa voi huonosti, eikä nähdä tuota mörköä, narsistista yksin pärjäämisen eetosta, joka ajaa ihmiset yksinäisyyteen.

Tuntuu, että paasaat tahallasi tuputtamisesta, vaikka olen koko ajan puhunut sitä vastaan. Mistä syystä haluat nähdä vain nuo kaksi vaihtoehtoa, tuputtamisen tai vaikenemisen? Onko siinä taustalla kummittelemassa juuri se omavoimaisuuden eetos?

'Esimerkillänsä vaikuttaminen' on minusta kammottavaa, omahyväistä. Siinä tuo toinen, johon on tarkoitus vaikuttaa, joutuu tuntemaan itsensä vain entistä huonommaksi ja menettää sitä myötä voimiaan, tai ajattelee, että parempi olla tällainen kehno kuin itserakas.
_____

Usko ei ole ensisijaisesti uskomuksia, vaan sisäinen tunne, tai miksi sitä nyt kutsuisi. Uskomukset ovat vain sen kuvitusta. Siksi uskomusten tuputtamisessa ei ole mieltä, koska eihän uskomuksiin uskominen uskoa tuo.
Ihminen voi kertoa uskostaan tai julistaa sen sanomaa, ja vaikka siinä on kysymys asioista, joita ei voi sanoin ilmaista, silti sen sisäinen sanoma tavoittaa aina joitakuita.

Tottakai jokaisella on oikeus pitää oma näkemyksensä, oli uskova tai mikä tahansa. Mietin tässä koko ajan jossain takaraivossani, miksi ajattelet vain tuputtamisia tai pakkokäännytysyrityksiä. Aitoa välittämistä tai normaalia katsomuksensa levittämistä et näe ollenkaan. Onko siis sinunkin kirjoittelusi kristinuskoa vastaan katsomuksesi tuputtamista?

"toisen vakaumuksen kunnioitus pitäisi ulottua myös sellaiseen "totuuteen", jota ei edes kyetä objektiivisesti totuudeksi todistamaan"
Tuo lause pitäisi naulata tämän palstan yläosaan muistutukseksi varsinkin ateisteille! :D

Lue lisää

Meillä tuntuu ajatukset menevän aika eri rataa. Sanot, ettei ihminen tarvitsisi armoa, ellei olisi syntinen. No, aika moni ei tunne itseään syntiseksi kristinuskon määrittelemällä tavalla. Maailmassa tapahtuu pahoja asioita ja vähän jokainen kai syyllistyy niiden tekemiseen isommassa tai pienemmässä mittakaavassa, mutta kaikkien mielestä sitä ei tarvitse leimata ”synniksi”. Palataan alkuun, mihin ihmeeseen syntiä tarvitaan, paitsi vastaanottamaan armo, kun kristinusko on ensin keksinyt synnin. Iloista kehää mennään kuten koiranpentu häntäänsä jahdatessaan.

”'Itseään rakastavalle' … siinä kun pitäisi luopua itsensä rakastamisesta”

Miksi pitäisi? Eikös yksi Raamatun parhaita paloja ole Matt. 22: 36-40? Periaatteessa, jos ei rakasta itseään, ei voi rakastaa ketään muutakaan, koska ihmisessä ei silloin ole rakkautta.

” myönteistä 'syyllistämistä', sitä, että puhutaan synnistä”

No, ehkä tässä on iso ongelma. Se, ettei myönteisen syyllistämisen käsite aukea kovin monelle, minulle ainakaan. Minusta syyllistäminen on negatiivista, vai kuinka usein sanot kaverille ”olet syyllinen ilooni” (etkö sanokin ”on sinun ansiotasi, että olen iloinen”), mutta saatat joskus tokaista ”olet syyllinen pahaan olooni”.

”Lähimmistä ihmisistä ei useinkaan ole apua, kun asia on heille liian läheinen ja siitä puhuminen johtaa vain riitelyyn”

Tämä on yksi syy, miksi olen toisen terveyspoliisina toimimista vastaan. Lähimmäisten kanssa siitä tulee riitaa, koska pelissä ovat tunneherkät jutut. Ja kuka nyt vieraalle voisi mennä tämän kiloista tai tupakasta valistamaan? Eli periaatteessa ei se toimi, toisen elämän mestarointi.

”Mistä syystä haluat nähdä vain nuo kaksi vaihtoehtoa, tuputtamisen tai vaikenemisen?”

Puhutaanpa terveysvalistuksesta tai oman uskonnollisen/maailmankatsomuksellisen näkemyksen tarjoilemisesta toiselle, onko siinä olemassa välimuotoja? Minusta on, se oma esimerkki, jota niin kovasti kammoat. Jos noista mikään ei sinulle kelpaa, mutta kuitenkin kysymykselläsi osoitat, että jotain muuta mielestäsi on, niin jälleen kerran, mikä on sinun vaihtoehtosi?

”miksi ajattelet vain tuputtamisia tai pakkokäännytysyrityksiä”

Keskustelumme on monelta osin minun mielestäni käsitellyt tuputtamista. Sitä on mielestäni läskivalistuksen tarjoaminen lihavalle ystävälle ja sitä on kristinuskon tarjoaminen syyllistämällä (ja siten se tulee läpi monien kristittyjen puheista).

”Aitoa välittämistä tai normaalia katsomuksensa levittämistä et näe ollenkaan.”

Kyllä näen. Sen oman esimerkin, jonka mainitsin aiemmin, ja joka sinusta on kammottavan omahyväistä. Se ei vaadi ”kuulijalta” mitään, ei kannanottoa eikä reaktiota. Mutta se voi herättää ajatuksia. Jos ei herätä, niin se on ihan yhtä hyväksyttävää.

”Onko siis sinunkin kirjoittelusi kristinuskoa vastaan katsomuksesi tuputtamista?”

No, minusta me olemme vaihtaneet ajatuksia, yrittäneet ehkä löytää yhteistä säveltä, tosin huonoin tuloksin. Siihen joskus syyllistyn, keskusteluihin mielenkiintoisista aiheista. Jos olet kokenut tämän tuputtamisena, se ei ole ollut tarkoitukseni vaan keskustelussa vastailla kysymyksiin ja esittää ajatuksia. Tässä kun on se etu verrattuna kaverin tupakointivalistukseen, että kumpi tahansa voi milloin tahansa vain jättää vastaamatta. Minusta on myös älyttömän mielenkiintoista yrittää ymmärtää, miksi joku ajattelee niin kuin ajattelee, siitä oppii itselle ihan vieraita ajatuskulkuja.

riittävän hyvä? kirjoitti:

Meillä tuntuu ajatukset menevän aika eri rataa. Sanot, ettei ihminen tarvitsisi armoa, ellei olisi syntinen. No, aika moni ei tunne itseään syntiseksi kristinuskon määrittelemällä tavalla. Maailmassa tapahtuu pahoja asioita ja vähän jokainen kai syyllistyy niiden tekemiseen isommassa tai pienemmässä mittakaavassa, mutta kaikkien mielestä sitä ei tarvitse leimata ”synniksi”. Palataan alkuun, mihin ihmeeseen syntiä tarvitaan, paitsi vastaanottamaan armo, kun kristinusko on ensin keksinyt synnin. Iloista kehää mennään kuten koiranpentu häntäänsä jahdatessaan.

”'Itseään rakastavalle' … siinä kun pitäisi luopua itsensä rakastamisesta”

Miksi pitäisi? Eikös yksi Raamatun parhaita paloja ole Matt. 22: 36-40? Periaatteessa, jos ei rakasta itseään, ei voi rakastaa ketään muutakaan, koska ihmisessä ei silloin ole rakkautta.

” myönteistä 'syyllistämistä', sitä, että puhutaan synnistä”

No, ehkä tässä on iso ongelma. Se, ettei myönteisen syyllistämisen käsite aukea kovin monelle, minulle ainakaan. Minusta syyllistäminen on negatiivista, vai kuinka usein sanot kaverille ”olet syyllinen ilooni” (etkö sanokin ”on sinun ansiotasi, että olen iloinen”), mutta saatat joskus tokaista ”olet syyllinen pahaan olooni”.

”Lähimmistä ihmisistä ei useinkaan ole apua, kun asia on heille liian läheinen ja siitä puhuminen johtaa vain riitelyyn”

Tämä on yksi syy, miksi olen toisen terveyspoliisina toimimista vastaan. Lähimmäisten kanssa siitä tulee riitaa, koska pelissä ovat tunneherkät jutut. Ja kuka nyt vieraalle voisi mennä tämän kiloista tai tupakasta valistamaan? Eli periaatteessa ei se toimi, toisen elämän mestarointi.

”Mistä syystä haluat nähdä vain nuo kaksi vaihtoehtoa, tuputtamisen tai vaikenemisen?”

Puhutaanpa terveysvalistuksesta tai oman uskonnollisen/maailmankatsomuksellisen näkemyksen tarjoilemisesta toiselle, onko siinä olemassa välimuotoja? Minusta on, se oma esimerkki, jota niin kovasti kammoat. Jos noista mikään ei sinulle kelpaa, mutta kuitenkin kysymykselläsi osoitat, että jotain muuta mielestäsi on, niin jälleen kerran, mikä on sinun vaihtoehtosi?

”miksi ajattelet vain tuputtamisia tai pakkokäännytysyrityksiä”

Keskustelumme on monelta osin minun mielestäni käsitellyt tuputtamista. Sitä on mielestäni läskivalistuksen tarjoaminen lihavalle ystävälle ja sitä on kristinuskon tarjoaminen syyllistämällä (ja siten se tulee läpi monien kristittyjen puheista).

”Aitoa välittämistä tai normaalia katsomuksensa levittämistä et näe ollenkaan.”

Kyllä näen. Sen oman esimerkin, jonka mainitsin aiemmin, ja joka sinusta on kammottavan omahyväistä. Se ei vaadi ”kuulijalta” mitään, ei kannanottoa eikä reaktiota. Mutta se voi herättää ajatuksia. Jos ei herätä, niin se on ihan yhtä hyväksyttävää.

”Onko siis sinunkin kirjoittelusi kristinuskoa vastaan katsomuksesi tuputtamista?”

No, minusta me olemme vaihtaneet ajatuksia, yrittäneet ehkä löytää yhteistä säveltä, tosin huonoin tuloksin. Siihen joskus syyllistyn, keskusteluihin mielenkiintoisista aiheista. Jos olet kokenut tämän tuputtamisena, se ei ole ollut tarkoitukseni vaan keskustelussa vastailla kysymyksiin ja esittää ajatuksia. Tässä kun on se etu verrattuna kaverin tupakointivalistukseen, että kumpi tahansa voi milloin tahansa vain jättää vastaamatta. Minusta on myös älyttömän mielenkiintoista yrittää ymmärtää, miksi joku ajattelee niin kuin ajattelee, siitä oppii itselle ihan vieraita ajatuskulkuja.

Lue lisää

On yhdentekevää, käytetäänkö sanaa synti, paha tai pahuus. Samasta asiasta puhutaan. Kristinuskossa siitä vain on käytetty perinteisesti sanaa synti, koska kyse on aina rikkomisesta Jumalan tahtoa vastaan. Jos puhutaan pahuudesta, sen voi ymmärtää myös pelkästään maalliselta kannalta.
Sinulle synti tuntuu olevan jokin elämästä irrallaan hilluva uskonnollinen käsite.
Jos ihminen ei ole syntinen, hänessä ei ole muuta kuin pelkkää hyvyyttä, eikä sellaista ihmistä ole olemassa. Jos ei tunne olevansa syntinen kristinuskon määrittelemällä tavalla, ei tunne rikkovansa Jumalan tahtoa vastaan, eikä sellaista ihmistä ole joka ei rikkoisi jatkuvasti Jumalan tahtoa vastaan. Tuota ihmiset eivät tiedä, koska nykyään ei enää tunneta kristinuskoa, tai sitten eivät halua tietää, koska se on epämukavaa. He niin sanotusti nukkuvat synnin unta, ja siitä on ajan mittaan huonot seuraukset, koska puuttuu armo eli rakkaus. Synnistä puhumista tarvitaan siksi, että ihmiset voisivat elää rakkauden yhteydessä. Se pahoinvointi ja kylmyys, josta olen puhunut, on seurausta juuri rakkauden puutteesta, ja siitä tämä kansa nyt kärsii.

"Periaatteessa, jos ei rakasta itseään, ei voi rakastaa ketään muutakaan, koska ihmisessä ei silloin ole rakkautta."
Siis mitäh?? Ajatteletko tosiaan, että rakkaus syntyy ihmiseen itsensä rakastamisesta? Eihän sellaisesta synny muuta kuin itseriittoinen ihminen, joka 'rakastaa' muita vain jos näkee heissä tavalla tai toisella itsensä kopion, ts. hän rakastaa heissä itseään.
Rakkaus saadaan lahjana, ja se siirtyy ihmiseltä lahjana taas seuraaville. Jos tuo ketju ei toimi, ihmiset alkavat voida huonosti. Se lahja on lähtöisin Jumalalta, koska ihmiset eivät voi kehrätä epäitsekästä rakkautta itsestään.

"ei myönteisen syyllistämisen käsite aukea kovin monelle, minulle ainakaan. Minusta syyllistäminen on negatiivista, vai kuinka usein sanot kaverille ”olet syyllinen ilooni” (etkö sanokin ”on sinun ansiotasi, että olen iloinen”), mutta saatat joskus tokaista ”olet syyllinen pahaan olooni”."

Yksinkertainen esimerkki:
Myönteinen syyllistäminen: "älä tee noin (koska siitä seuraa huonoja asioita)".
Kielteinen syyllistäminen: "olet huono ihminen/olet syyllinen, kun teet noin".

"”Lähimmistä ihmisistä ei useinkaan ole apua, kun asia on heille liian läheinen ja siitä puhuminen johtaa vain riitelyyn”
Tämä on yksi syy, miksi olen toisen terveyspoliisina toimimista vastaan. Lähimmäisten kanssa siitä tulee riitaa, koska pelissä ovat tunneherkät jutut. Ja kuka nyt vieraalle voisi mennä tämän kiloista tai tupakasta valistamaan? Eli periaatteessa ei se toimi, toisen elämän mestarointi."

Lähimmät ihmiset ovat yleensä riippuvaisia toisistaan, ja siksi heillä on toisen asioissa myös oma lehmä ojassa. Siitä syntyy tunneherkkyys. Tavallinen ystävä tai lähempi tuttava on tuossa mielessä itsenäinen, eikä asiassa ole siksi tuota tulenarkuutta.
Ihmiset ovat nykyään neuroottisen arkoja puuttumaan toisten asioihin, niin että siitä seuraa usein henkisiä ja konkreettisiakin heitteillejättöjä.

"Puhutaanpa terveysvalistuksesta tai oman uskonnollisen/maailmankatsomuksellisen näkemyksen tarjoilemisesta toiselle, onko siinä olemassa välimuotoja? Minusta on, se oma esimerkki, jota niin kovasti kammoat. Jos noista mikään ei sinulle kelpaa, mutta kuitenkin kysymykselläsi osoitat, että jotain muuta mielestäsi on, niin jälleen kerran, mikä on sinun vaihtoehtosi?"

Oman esimerkin näyttäminen on minusta pöyhkeyttä ja syyllistämistä ilman sanoja. Se on kierompaa kuin sanoilla syyllistäminen, koska siinä ei ilmaista avoimesti mistä on kyse, vaan annetaan vain ymmärtää.
Itse olen niin naiivi, etten ole tullut koskaan ajatelleeksi, että jotkut ihmiset kenties ovat/ovat olleet mielestään minulle esimerkkinä. Onneksi en ole tullut ajatelleeksi, koska jos olisin, olisin ajatellut heistä rumasti! Kasvattajat ovat asia erikseen, koska keskenkasvuiset tarvitsevat esimerkkejä.
Omasta vaihtoehdostani olen puhunut useinkin ja eri sanoilla. Esimerkiksi kilpailu pois, koska se rikkoo luottamuksen. Sydämestä nousevaa välittämistä. Ihmistenkokoista elämää. Ei mitään valmiita ohjeita, että tee näin ja näin, koska sellaisille ei ole käyttöä, kun ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia.

Kun kysyin "onko siis sinunkin kirjoittelusi kristinuskoa vastaan katsomuksesi tuputtamista?” en ajatellut erityisesti tätä keskusteluamme, vaan ajattelin että kaipa kirjoittelet tänne tai muualle nettiin kristinuskon vastaisesti, kun sen vastaisuus tuntuu olevan lähellä sydäntäsi.
Mielenkiintoistahan tämä on ollut minullekin, en kai muuten olisi viipynyt tässä näin kauan. Itse en ole ollut etsimässä yhteistä säveltä, vaan kertomassa ja vaihtamassa ajatuksia. En yleensäkään etsi keskusteluissa yhteistä säveltä, ellei ole jostain syystä nimenomaan tarve päästä yhteisymmärrykseen.

KK kirjoitti:

On yhdentekevää, käytetäänkö sanaa synti, paha tai pahuus. Samasta asiasta puhutaan. Kristinuskossa siitä vain on käytetty perinteisesti sanaa synti, koska kyse on aina rikkomisesta Jumalan tahtoa vastaan. Jos puhutaan pahuudesta, sen voi ymmärtää myös pelkästään maalliselta kannalta.
Sinulle synti tuntuu olevan jokin elämästä irrallaan hilluva uskonnollinen käsite.
Jos ihminen ei ole syntinen, hänessä ei ole muuta kuin pelkkää hyvyyttä, eikä sellaista ihmistä ole olemassa. Jos ei tunne olevansa syntinen kristinuskon määrittelemällä tavalla, ei tunne rikkovansa Jumalan tahtoa vastaan, eikä sellaista ihmistä ole joka ei rikkoisi jatkuvasti Jumalan tahtoa vastaan. Tuota ihmiset eivät tiedä, koska nykyään ei enää tunneta kristinuskoa, tai sitten eivät halua tietää, koska se on epämukavaa. He niin sanotusti nukkuvat synnin unta, ja siitä on ajan mittaan huonot seuraukset, koska puuttuu armo eli rakkaus. Synnistä puhumista tarvitaan siksi, että ihmiset voisivat elää rakkauden yhteydessä. Se pahoinvointi ja kylmyys, josta olen puhunut, on seurausta juuri rakkauden puutteesta, ja siitä tämä kansa nyt kärsii.

"Periaatteessa, jos ei rakasta itseään, ei voi rakastaa ketään muutakaan, koska ihmisessä ei silloin ole rakkautta."
Siis mitäh?? Ajatteletko tosiaan, että rakkaus syntyy ihmiseen itsensä rakastamisesta? Eihän sellaisesta synny muuta kuin itseriittoinen ihminen, joka 'rakastaa' muita vain jos näkee heissä tavalla tai toisella itsensä kopion, ts. hän rakastaa heissä itseään.
Rakkaus saadaan lahjana, ja se siirtyy ihmiseltä lahjana taas seuraaville. Jos tuo ketju ei toimi, ihmiset alkavat voida huonosti. Se lahja on lähtöisin Jumalalta, koska ihmiset eivät voi kehrätä epäitsekästä rakkautta itsestään.

"ei myönteisen syyllistämisen käsite aukea kovin monelle, minulle ainakaan. Minusta syyllistäminen on negatiivista, vai kuinka usein sanot kaverille ”olet syyllinen ilooni” (etkö sanokin ”on sinun ansiotasi, että olen iloinen”), mutta saatat joskus tokaista ”olet syyllinen pahaan olooni”."

Yksinkertainen esimerkki:
Myönteinen syyllistäminen: "älä tee noin (koska siitä seuraa huonoja asioita)".
Kielteinen syyllistäminen: "olet huono ihminen/olet syyllinen, kun teet noin".

"”Lähimmistä ihmisistä ei useinkaan ole apua, kun asia on heille liian läheinen ja siitä puhuminen johtaa vain riitelyyn”
Tämä on yksi syy, miksi olen toisen terveyspoliisina toimimista vastaan. Lähimmäisten kanssa siitä tulee riitaa, koska pelissä ovat tunneherkät jutut. Ja kuka nyt vieraalle voisi mennä tämän kiloista tai tupakasta valistamaan? Eli periaatteessa ei se toimi, toisen elämän mestarointi."

Lähimmät ihmiset ovat yleensä riippuvaisia toisistaan, ja siksi heillä on toisen asioissa myös oma lehmä ojassa. Siitä syntyy tunneherkkyys. Tavallinen ystävä tai lähempi tuttava on tuossa mielessä itsenäinen, eikä asiassa ole siksi tuota tulenarkuutta.
Ihmiset ovat nykyään neuroottisen arkoja puuttumaan toisten asioihin, niin että siitä seuraa usein henkisiä ja konkreettisiakin heitteillejättöjä.

"Puhutaanpa terveysvalistuksesta tai oman uskonnollisen/maailmankatsomuksellisen näkemyksen tarjoilemisesta toiselle, onko siinä olemassa välimuotoja? Minusta on, se oma esimerkki, jota niin kovasti kammoat. Jos noista mikään ei sinulle kelpaa, mutta kuitenkin kysymykselläsi osoitat, että jotain muuta mielestäsi on, niin jälleen kerran, mikä on sinun vaihtoehtosi?"

Oman esimerkin näyttäminen on minusta pöyhkeyttä ja syyllistämistä ilman sanoja. Se on kierompaa kuin sanoilla syyllistäminen, koska siinä ei ilmaista avoimesti mistä on kyse, vaan annetaan vain ymmärtää.
Itse olen niin naiivi, etten ole tullut koskaan ajatelleeksi, että jotkut ihmiset kenties ovat/ovat olleet mielestään minulle esimerkkinä. Onneksi en ole tullut ajatelleeksi, koska jos olisin, olisin ajatellut heistä rumasti! Kasvattajat ovat asia erikseen, koska keskenkasvuiset tarvitsevat esimerkkejä.
Omasta vaihtoehdostani olen puhunut useinkin ja eri sanoilla. Esimerkiksi kilpailu pois, koska se rikkoo luottamuksen. Sydämestä nousevaa välittämistä. Ihmistenkokoista elämää. Ei mitään valmiita ohjeita, että tee näin ja näin, koska sellaisille ei ole käyttöä, kun ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia.

Kun kysyin "onko siis sinunkin kirjoittelusi kristinuskoa vastaan katsomuksesi tuputtamista?” en ajatellut erityisesti tätä keskusteluamme, vaan ajattelin että kaipa kirjoittelet tänne tai muualle nettiin kristinuskon vastaisesti, kun sen vastaisuus tuntuu olevan lähellä sydäntäsi.
Mielenkiintoistahan tämä on ollut minullekin, en kai muuten olisi viipynyt tässä näin kauan. Itse en ole ollut etsimässä yhteistä säveltä, vaan kertomassa ja vaihtamassa ajatuksia. En yleensäkään etsi keskusteluissa yhteistä säveltä, ellei ole jostain syystä nimenomaan tarve päästä yhteisymmärrykseen.

Lue lisää

”On yhdentekevää, käytetäänkö sanaa synti, paha tai pahuus. Samasta asiasta puhutaan”

Minusta ei. Ihmisen teot voivat olla pahoja, mutta synti tarkoittaa herkästi, että ihminen on luonnostaan syntinen, paha. On aivan eri asia sanoa, että jonkun ihmisen teot ovat pahoja kuin että hän olisi luonnostaan paha.

”Sinulle synti tuntuu olevan jokin elämästä irrallaan hilluva uskonnollinen käsite.”

En ihan käsittänyt, mutta kuten sanottu, minusta ihmisen ei tarvitse olla jotenkin perimmältään paha.

”Jos ihminen ei ole syntinen, hänessä ei ole muuta kuin pelkkää hyvyyttä, eikä sellaista ihmistä ole olemassa”

En pysy tämänkään ”filosofian” mukana. Miksi ihminen ylipäätään tarvitsee luokitella joksikin? Minusta ihminen vain on. Hän tekee erilaisia tekoja, joku enemmän hyviä, toinen enemmän pahoja. Mutta loppujen lopuksi, hän vain on ihminen.

”Jos ei tunne olevansa syntinen … ei tunne rikkovansa Jumalan tahtoa vastaan, eikä sellaista ihmistä ole …”

Outo jätkä, kristinuskon Jumala noin määriteltynä. Loi miljoonatolkulla ”susikappaleita”, joista ei ole muuhun kuin syntiä tekemään. Jotta saisi tämän tai tuon määritelmän mukaan pelastaa muutaman harvan ja valitun. Jos joku jumalolento loi tämän systeemin, kai hän nyt kaikkivaltiudessaan sen verran osasi, ettei jatkuvasti sekundaa tee. Minusta ihminen on riittävän hyvä. Ei täydellinen, mutta riittävän hyvä. Ihminen tekee typeryyksiä, kuten tuhoaa luontoa ja suoranaisia pahuuksia, mutta silti hän on pohjimmiltaan riittävän hyvä. Jos joku jumalolento loi tämän systeemin, hän lienee luonut muutkin eläimet. Onko järkeä sanoa, ettei leijona ole riittävän hyvä leijonaksi? Tai kotka kotkaksi? Miksi ihminen olisi poikkeus?

”Synnistä puhumista tarvitaan siksi, että ihmiset voisivat elää rakkauden yhteydessä”

Tässä on taas se sama ”logiikka” että kun ensin keksitään synti, voidaan keksiä armo ja rakkaus, joita tarvitaan, kun keksittiin synti ja…

”Siis mitäh?? Ajatteletko tosiaan, että rakkaus syntyy ihmiseen itsensä rakastamisesta? ... muuta kuin itseriittoinen ihminen”

Kyllä, ajattelen juuri niin, että ihminen, joka ei osaa rakastaa itseään (=arvostaa itseään) ei voi osata kohdistaa niitä tunteita muihinkaan. Se, mistä sinä puhut, on epätervettä ylpistelyä, eikä sillä ole terveen itsensä rakastamisen ja arvostamisen kanssa mitään tekemistä. Miten ihmeessä, jos et rakasta itseäsi, pystyisit väittämään rakastavasi jotakuta muuta? Jos ei ole rakastamisen arvoinen, miten voisi osata kohdistaa muihin rakastavia tunteita?

”Myönteinen syyllistäminen: "älä tee noin (koska siitä seuraa huonoja asioita)".”

Palataksemme jälleen ongelmiin, jos ei puhuta ensimmäistä sätkäänsä kiskovasta teinistä, luuletko, ettei jokainen tiedä, että huonoista tavoista (tupakka, alkoholi…) seuraa huonoja asioita? Miksi siis koulumestarimaisesti opettaisit häntä? Häpeäisin silmät päästäni, jos tuolla tavalla ryhtyisin opettamaan muita kuin ehkä juuri teinejä. En ole niin paljon ystävieni yläpuolella, että voisin suhtautua heihin sanomalla ”älä tee noin”.

”Oman esimerkin näyttäminen on minusta pöyhkeyttä ja syyllistämistä ilman sanoja”

Totta kai on, jos sen tarkoituksena on näyttäminen, kuten sanoit. Mutta siitä en puhunut, vaan sanoin että voin puheen sijasta vaikuttaa esimerkilläni. Siis elämällä elämääni ”niin kuin saarnaan”. Valitettavan usein se menee päinvastoin eli meillä on tapana tietää, mikä olisi muille hyväksi, mutta itse toimimme toisin. Jos en itse kykene elämään ihanteideni mukaisesti, sen vähemmän minulla on kanttia mainita niistä muille. Ei minun tarvitse esittää mitään, mutta minusta huomattavasti vakuuttavampi on ihminen, joka elää elämäänsä onnellisena ja mieleltään tyynenä kuin sellainen, joka kirkuu ”jos uskotte niin kuinka minä sanon, teistä tulee onnellisia ja mieleltänne tyyniä”.

”Sydämestä nousevaa välittämistä. Ihmistenkokoista elämää. Ei mitään valmiita ohjeita, että tee näin ja näin”

Tämän allekirjoitan, vaikka todennäköisesti toteutan sitä eri tavoin kuin sinä.

”ajattelin että kaipa kirjoittelet tänne tai muualle nettiin kristinuskon vastaisesti”

Ajattelit väärin. Kirjoittelen joskus, mutta en periaatteesta jotain vastaan tai puolesta, vaan jos asia on mielenkiintoinen. Kristinuskoa vastaan minulla ei sinänsä ole, sen piirissä on paljon hyvää. Synti ja syyllistäminen vain eivät ole niitä hyviä asioita, minun mielestäni. Jos sinulle jatkuvasti sanotaan, että olet syntinen, miten voisit oppia arvostamaan itseäsi – ja siis muitakaan? Sinähän olet syntinen, siispä mitä väliä millään, h…iin mennään kumminkin.

riittävän hyvä? kirjoitti:

”On yhdentekevää, käytetäänkö sanaa synti, paha tai pahuus. Samasta asiasta puhutaan”

Minusta ei. Ihmisen teot voivat olla pahoja, mutta synti tarkoittaa herkästi, että ihminen on luonnostaan syntinen, paha. On aivan eri asia sanoa, että jonkun ihmisen teot ovat pahoja kuin että hän olisi luonnostaan paha.

”Sinulle synti tuntuu olevan jokin elämästä irrallaan hilluva uskonnollinen käsite.”

En ihan käsittänyt, mutta kuten sanottu, minusta ihmisen ei tarvitse olla jotenkin perimmältään paha.

”Jos ihminen ei ole syntinen, hänessä ei ole muuta kuin pelkkää hyvyyttä, eikä sellaista ihmistä ole olemassa”

En pysy tämänkään ”filosofian” mukana. Miksi ihminen ylipäätään tarvitsee luokitella joksikin? Minusta ihminen vain on. Hän tekee erilaisia tekoja, joku enemmän hyviä, toinen enemmän pahoja. Mutta loppujen lopuksi, hän vain on ihminen.

”Jos ei tunne olevansa syntinen … ei tunne rikkovansa Jumalan tahtoa vastaan, eikä sellaista ihmistä ole …”

Outo jätkä, kristinuskon Jumala noin määriteltynä. Loi miljoonatolkulla ”susikappaleita”, joista ei ole muuhun kuin syntiä tekemään. Jotta saisi tämän tai tuon määritelmän mukaan pelastaa muutaman harvan ja valitun. Jos joku jumalolento loi tämän systeemin, kai hän nyt kaikkivaltiudessaan sen verran osasi, ettei jatkuvasti sekundaa tee. Minusta ihminen on riittävän hyvä. Ei täydellinen, mutta riittävän hyvä. Ihminen tekee typeryyksiä, kuten tuhoaa luontoa ja suoranaisia pahuuksia, mutta silti hän on pohjimmiltaan riittävän hyvä. Jos joku jumalolento loi tämän systeemin, hän lienee luonut muutkin eläimet. Onko järkeä sanoa, ettei leijona ole riittävän hyvä leijonaksi? Tai kotka kotkaksi? Miksi ihminen olisi poikkeus?

”Synnistä puhumista tarvitaan siksi, että ihmiset voisivat elää rakkauden yhteydessä”

Tässä on taas se sama ”logiikka” että kun ensin keksitään synti, voidaan keksiä armo ja rakkaus, joita tarvitaan, kun keksittiin synti ja…

”Siis mitäh?? Ajatteletko tosiaan, että rakkaus syntyy ihmiseen itsensä rakastamisesta? ... muuta kuin itseriittoinen ihminen”

Kyllä, ajattelen juuri niin, että ihminen, joka ei osaa rakastaa itseään (=arvostaa itseään) ei voi osata kohdistaa niitä tunteita muihinkaan. Se, mistä sinä puhut, on epätervettä ylpistelyä, eikä sillä ole terveen itsensä rakastamisen ja arvostamisen kanssa mitään tekemistä. Miten ihmeessä, jos et rakasta itseäsi, pystyisit väittämään rakastavasi jotakuta muuta? Jos ei ole rakastamisen arvoinen, miten voisi osata kohdistaa muihin rakastavia tunteita?

”Myönteinen syyllistäminen: "älä tee noin (koska siitä seuraa huonoja asioita)".”

Palataksemme jälleen ongelmiin, jos ei puhuta ensimmäistä sätkäänsä kiskovasta teinistä, luuletko, ettei jokainen tiedä, että huonoista tavoista (tupakka, alkoholi…) seuraa huonoja asioita? Miksi siis koulumestarimaisesti opettaisit häntä? Häpeäisin silmät päästäni, jos tuolla tavalla ryhtyisin opettamaan muita kuin ehkä juuri teinejä. En ole niin paljon ystävieni yläpuolella, että voisin suhtautua heihin sanomalla ”älä tee noin”.

”Oman esimerkin näyttäminen on minusta pöyhkeyttä ja syyllistämistä ilman sanoja”

Totta kai on, jos sen tarkoituksena on näyttäminen, kuten sanoit. Mutta siitä en puhunut, vaan sanoin että voin puheen sijasta vaikuttaa esimerkilläni. Siis elämällä elämääni ”niin kuin saarnaan”. Valitettavan usein se menee päinvastoin eli meillä on tapana tietää, mikä olisi muille hyväksi, mutta itse toimimme toisin. Jos en itse kykene elämään ihanteideni mukaisesti, sen vähemmän minulla on kanttia mainita niistä muille. Ei minun tarvitse esittää mitään, mutta minusta huomattavasti vakuuttavampi on ihminen, joka elää elämäänsä onnellisena ja mieleltään tyynenä kuin sellainen, joka kirkuu ”jos uskotte niin kuinka minä sanon, teistä tulee onnellisia ja mieleltänne tyyniä”.

”Sydämestä nousevaa välittämistä. Ihmistenkokoista elämää. Ei mitään valmiita ohjeita, että tee näin ja näin”

Tämän allekirjoitan, vaikka todennäköisesti toteutan sitä eri tavoin kuin sinä.

”ajattelin että kaipa kirjoittelet tänne tai muualle nettiin kristinuskon vastaisesti”

Ajattelit väärin. Kirjoittelen joskus, mutta en periaatteesta jotain vastaan tai puolesta, vaan jos asia on mielenkiintoinen. Kristinuskoa vastaan minulla ei sinänsä ole, sen piirissä on paljon hyvää. Synti ja syyllistäminen vain eivät ole niitä hyviä asioita, minun mielestäni. Jos sinulle jatkuvasti sanotaan, että olet syntinen, miten voisit oppia arvostamaan itseäsi – ja siis muitakaan? Sinähän olet syntinen, siispä mitä väliä millään, h…iin mennään kumminkin.

Lue lisää

Noista esilleottamistasi uskoon liittyvistä asioista en jaksa ruveta vääntämään, koska niistä väännetty niin paljon, ja oma kokemukseni on se, että vaikka kuinka yrittäisi selittää toiselle osapuolelle, ei se ymmärrä.
Noita asioita ovat esim. onko ihminen hyvä vai paha vai riittävän hyvä vai mikä, onko hän syntinen vai ei, miksi Jumala teki/ei tehnyt niin ja niin, tekeekö ihminen rakkauden itse rakastamalla ensin itseään vai saako hän rakkauden lahjana, onko syntisyys edellytys armon ja rakkauden kokemiselle vai eikö ole, ym. ym.

Jos haluaa ymmärtää toisen osapuolen ajattelua, täytyy yrittää 'mennä hänen housuihinsa'. Jos katsoo hänen ajatteluaan vain omalta kannaltaan, ei ymmärrä sitä ikinä.
Jos haluat käsittää, miksi kristityt uskovat niinkuin uskovat, sinun täytyy yrittää mennä sisälle heidän kokemus- ja ajatusmaailmaansa. Muuten se jää sinulle käsittämättömäksi, ja kritisoit sitä ohi maalin, niinkuin kohdettaan tuntematon kritiikki menee ohi maalin.
Täällä näyttää olevan tavallista se, että kristityiltä kysellään asioita tai heidän uskoaan kritisoidaan, ja vaikka he ovat vastanneet samoihin kysymyksiin tai kritiikkeihin jo ties kuinka monet kerrat, niitä esitetään yhä uudestaan niinkuin niihin ei olisi jo vastattu noin sata kertaa. Siitä tulee se käsitys, että kysyjät ja arvostelijat ovat henkisesti laiskoja eivätkä viitsi yrittää nähdä asioita kohteen eli kristinuskon kannalta, tai sitten he muuten vain provosoivat.


Tuosta 'syyllistämisestä' vielä. Näet tuon 'älä tee noin' opettamisena ja toisen yläpuolelle asettumisena. Minä näen sen tasavertaisuutena, rinnalla olemisena. Sen tietämisenä, että tässä on kaksi heikkoa rähjää (niinkuin ihminen on), sinä ja minä, ja sinä olet tuossa asiassa heikommalla kuin minä ja haluan tukea sinua sanomalla että älä tee noin, koska saat voimaa siitä tiedosta että olet jonkun mielestä niin tärkeä että hän toivoo sinulle hyvää. Minä olen vuorostani jossakin toisessa asiassa heikommalla kuin sinä ja toivon, että tukisit minua sanomalla, että tee noin. Jos et sano mitään, tunnen, ettet välitä minusta tarpeeksi.

Esimerkkinä oleminen on minusta loukkaavaa ja pöyristyttävää. Siinä ihminen asettuu toisten yläpuolelle tyyliin ottakaa oppia minusta te huonommat. Vaikka hän ei vartavasten ajattelisi näyttävänsä, se että hän uskoo olevansa olevansa esimerkkinä, on pöyhkeää.
Jos ihminen pyrkii vilpittömästi elämään uskonsa tai ihanteidensa mukaan, hän tekee sen nöyrällä mielellä, koska tietää että onnistuu siinä vajavaisesti. Ei siitä ole malliksi muille, joilla saattaa sitäpaitsi olla toisenlaiset ihanteet ja pyrkimykset. Jos esimerkiksi kristityt vaikuttavat esimerkillään, se on aina heidän puoleltaan tahatonta. He vain elävät uskonsa mukaan ja se tekee vaikutuksen muihin, mutta jos he yrittävät tiettensä tehdä vaikutuksen, se vaikutus on yleensä kielteinen. Ihmiset vaistoavat, mikä on aitoa ja mikä ei.

Jokohan nää asiat ois puhkipuitu? Katsomme ihmistä ja maailmaa eri vinkkeleistä. Kummankin mielestä se oma vinkkeli on tietty parempi. ;)

KK kirjoitti:

Noista esilleottamistasi uskoon liittyvistä asioista en jaksa ruveta vääntämään, koska niistä väännetty niin paljon, ja oma kokemukseni on se, että vaikka kuinka yrittäisi selittää toiselle osapuolelle, ei se ymmärrä.
Noita asioita ovat esim. onko ihminen hyvä vai paha vai riittävän hyvä vai mikä, onko hän syntinen vai ei, miksi Jumala teki/ei tehnyt niin ja niin, tekeekö ihminen rakkauden itse rakastamalla ensin itseään vai saako hän rakkauden lahjana, onko syntisyys edellytys armon ja rakkauden kokemiselle vai eikö ole, ym. ym.

Jos haluaa ymmärtää toisen osapuolen ajattelua, täytyy yrittää 'mennä hänen housuihinsa'. Jos katsoo hänen ajatteluaan vain omalta kannaltaan, ei ymmärrä sitä ikinä.
Jos haluat käsittää, miksi kristityt uskovat niinkuin uskovat, sinun täytyy yrittää mennä sisälle heidän kokemus- ja ajatusmaailmaansa. Muuten se jää sinulle käsittämättömäksi, ja kritisoit sitä ohi maalin, niinkuin kohdettaan tuntematon kritiikki menee ohi maalin.
Täällä näyttää olevan tavallista se, että kristityiltä kysellään asioita tai heidän uskoaan kritisoidaan, ja vaikka he ovat vastanneet samoihin kysymyksiin tai kritiikkeihin jo ties kuinka monet kerrat, niitä esitetään yhä uudestaan niinkuin niihin ei olisi jo vastattu noin sata kertaa. Siitä tulee se käsitys, että kysyjät ja arvostelijat ovat henkisesti laiskoja eivätkä viitsi yrittää nähdä asioita kohteen eli kristinuskon kannalta, tai sitten he muuten vain provosoivat.


Tuosta 'syyllistämisestä' vielä. Näet tuon 'älä tee noin' opettamisena ja toisen yläpuolelle asettumisena. Minä näen sen tasavertaisuutena, rinnalla olemisena. Sen tietämisenä, että tässä on kaksi heikkoa rähjää (niinkuin ihminen on), sinä ja minä, ja sinä olet tuossa asiassa heikommalla kuin minä ja haluan tukea sinua sanomalla että älä tee noin, koska saat voimaa siitä tiedosta että olet jonkun mielestä niin tärkeä että hän toivoo sinulle hyvää. Minä olen vuorostani jossakin toisessa asiassa heikommalla kuin sinä ja toivon, että tukisit minua sanomalla, että tee noin. Jos et sano mitään, tunnen, ettet välitä minusta tarpeeksi.

Esimerkkinä oleminen on minusta loukkaavaa ja pöyristyttävää. Siinä ihminen asettuu toisten yläpuolelle tyyliin ottakaa oppia minusta te huonommat. Vaikka hän ei vartavasten ajattelisi näyttävänsä, se että hän uskoo olevansa olevansa esimerkkinä, on pöyhkeää.
Jos ihminen pyrkii vilpittömästi elämään uskonsa tai ihanteidensa mukaan, hän tekee sen nöyrällä mielellä, koska tietää että onnistuu siinä vajavaisesti. Ei siitä ole malliksi muille, joilla saattaa sitäpaitsi olla toisenlaiset ihanteet ja pyrkimykset. Jos esimerkiksi kristityt vaikuttavat esimerkillään, se on aina heidän puoleltaan tahatonta. He vain elävät uskonsa mukaan ja se tekee vaikutuksen muihin, mutta jos he yrittävät tiettensä tehdä vaikutuksen, se vaikutus on yleensä kielteinen. Ihmiset vaistoavat, mikä on aitoa ja mikä ei.

Jokohan nää asiat ois puhkipuitu? Katsomme ihmistä ja maailmaa eri vinkkeleistä. Kummankin mielestä se oma vinkkeli on tietty parempi. ;)

Lue lisää

Siitä voimme olla yhtä mieltä, että toisen ajatusmaailman ymmärtäminen on vaikeaa. Siihen eivät ”syyllisty” pelkästään kristinuskoa ”kritisoivat”, vaan myös kristityt. Minä näen syyksi siihen, miksi asioita kristityiltä kysellään, sen että kristityt ”toitottavat” asioita totuuksina. Minua ei haittaa vähääkään, jos joku sanoo, että ”minä uskon, että asia A on näin” (oletetaan ettei A:ta voi todistaa tieteellisesti). Mutta karvat nousevat pystyyn, jos sanotaan ”asia A on näin” ja vieläpä ajatellaan, että minunkin pitää uskoa samaan. Sinä kutsut sitä kristittyjen sisäiseksi totuudeksi, jota heidän on pakko julistaa. Olkoon niin, mutta kaikki vaan eivät tykkää olla julistuksen kohteena, ainakaan esittämättä kysymyksiä… joihin kristityillä ei ole vastauksia.

Tavallisten ihmisten tavallisista asioista vielä kerta. Minusta ”älä tee noin” on yläpuolelle asettumista. Minä en haluaisi, että kukaan sanoisi minulle niin asiasta, joka olisi minulle selkeä ongelma. Ahdistuisin ongelmastani lisää ja miettisin ”miksi tuonkin on pakko tökkiä, kun tämä on vaikeaa muutenkin”. Tässä siis puhumme vain sinun ja minun erilaisesta tavasta nähdä maailma, minusta sinun voimanantosi olisi pelkkää lisälatistusta.

”se että hän uskoo olevansa olevansa esimerkkinä”

Lue vielä kerta ajatuksella, mitä kirjoitin. En puhunut esimerkkinä esimerkin vuoksi olemisesta vaan oman elämäni elämisestä ”siten kuin opetan”. Haluat nähdä tässä jotain ylpistelyä, jota siinä ei ole. Jos elän omaa elämääni, mahdollinen hyvä oloni heijastuu minusta ulospäin ja ehkä sillä tavalla vaikuttaa myös toiseen. Jos vaikuttaa, mikä voisi olla hienompaa. Jos ei vaikuta, hänellä on oikeus erilaisiin tapoihinsa. Ainakaan en lyttäisi häntä sanomalla ”älä tee noin”, aivan kuin esim. addikteista luopuminen olisi helppoa. Kai hän olisi niistä jo luopunut, jos se olisi helppoa?

”Jos ihminen pyrkii vilpittömästi elämään uskonsa tai ihanteidensa mukaan, hän tekee sen nöyrällä mielellä”

Olenko väittänyt muuta?

”kristityt … vain elävät uskonsa mukaan ja se tekee vaikutuksen muihin, mutta jos he yrittävät tiettensä tehdä vaikutuksen, se vaikutus on yleensä kielteinen”

Tätä olen yrittänyt sanoa koko ajan.

” Jokohan nää asiat ois puhkipuitu?”

Eiköhän! Hyvät jatkot! ;D

riittävän hyvä? kirjoitti:

Siitä voimme olla yhtä mieltä, että toisen ajatusmaailman ymmärtäminen on vaikeaa. Siihen eivät ”syyllisty” pelkästään kristinuskoa ”kritisoivat”, vaan myös kristityt. Minä näen syyksi siihen, miksi asioita kristityiltä kysellään, sen että kristityt ”toitottavat” asioita totuuksina. Minua ei haittaa vähääkään, jos joku sanoo, että ”minä uskon, että asia A on näin” (oletetaan ettei A:ta voi todistaa tieteellisesti). Mutta karvat nousevat pystyyn, jos sanotaan ”asia A on näin” ja vieläpä ajatellaan, että minunkin pitää uskoa samaan. Sinä kutsut sitä kristittyjen sisäiseksi totuudeksi, jota heidän on pakko julistaa. Olkoon niin, mutta kaikki vaan eivät tykkää olla julistuksen kohteena, ainakaan esittämättä kysymyksiä… joihin kristityillä ei ole vastauksia.

Tavallisten ihmisten tavallisista asioista vielä kerta. Minusta ”älä tee noin” on yläpuolelle asettumista. Minä en haluaisi, että kukaan sanoisi minulle niin asiasta, joka olisi minulle selkeä ongelma. Ahdistuisin ongelmastani lisää ja miettisin ”miksi tuonkin on pakko tökkiä, kun tämä on vaikeaa muutenkin”. Tässä siis puhumme vain sinun ja minun erilaisesta tavasta nähdä maailma, minusta sinun voimanantosi olisi pelkkää lisälatistusta.

”se että hän uskoo olevansa olevansa esimerkkinä”

Lue vielä kerta ajatuksella, mitä kirjoitin. En puhunut esimerkkinä esimerkin vuoksi olemisesta vaan oman elämäni elämisestä ”siten kuin opetan”. Haluat nähdä tässä jotain ylpistelyä, jota siinä ei ole. Jos elän omaa elämääni, mahdollinen hyvä oloni heijastuu minusta ulospäin ja ehkä sillä tavalla vaikuttaa myös toiseen. Jos vaikuttaa, mikä voisi olla hienompaa. Jos ei vaikuta, hänellä on oikeus erilaisiin tapoihinsa. Ainakaan en lyttäisi häntä sanomalla ”älä tee noin”, aivan kuin esim. addikteista luopuminen olisi helppoa. Kai hän olisi niistä jo luopunut, jos se olisi helppoa?

”Jos ihminen pyrkii vilpittömästi elämään uskonsa tai ihanteidensa mukaan, hän tekee sen nöyrällä mielellä”

Olenko väittänyt muuta?

”kristityt … vain elävät uskonsa mukaan ja se tekee vaikutuksen muihin, mutta jos he yrittävät tiettensä tehdä vaikutuksen, se vaikutus on yleensä kielteinen”

Tätä olen yrittänyt sanoa koko ajan.

” Jokohan nää asiat ois puhkipuitu?”

Eiköhän! Hyvät jatkot! ;D

Lue lisää

Lyhyt kommentti vielä.

Ihmiset julistavat vakaumustaan tyyliin 'asia on näin'. Niin julistavat kommunistit kommunismia, ateistit ateismia, kepulaiset kepulaista ajattelua. Mikä siinä juuri kristinuskon kohdalla niin häiritsee, että kristityt eivät saisi käyttää lain suomaa oikeutta julistaa uskonnollista tai aatteellista vakaumusta? Sellaisen kieltäminen on sananvapauden rajoittamista. Parempi oppia elämään sen kanssa, että maailmassa on aatteensa julistajia.

Noista tavallisista asioista.
Jos kärsisin vaikkapa jostakin addiktiosta ja sinä ystävänäni et sanoisi siitä mitään, ajattelisin, että on siinäkin ystävä, kun ei tule tukemaan toista vastamäessä. Jos kukaan muukaan ei sanoisi mitään, tuntisin olevani ongelmani kanssa aivan yksin ja voimaton, ja olisin sen takia pahassa ahdingossa. Olisin kuin heitteillejätetty.
Jos vielä sen lisäksi eläisit mallikelpoisesti tuossa asiassa mikä itselläni on ongelmana, se mallikelpoisuutesi saisi minut tuntemaan itseni vain entistä huonommaksi ja masentuisin lisää. Vaikka olisit siinä mallikelpoinen, mutta sanoisit minulle po. asiasta tasavertaisena ihmisenä, en masentuisi vaan saisin voimia.

Se, että näemme nämä asiat juuri päinvastaisesti, johtuu varmaan erilaisista ihmiskäsityksistä. Minusta tuossa sinun näkemistavassasi ihmiset ovat liiaksi erillisiä saarekkeita, joiden olisi oltava oman onnensa seppiä. Minusta sellainen maailma on julma.


"”kristityt … vain elävät uskonsa mukaan ja se tekee vaikutuksen muihin, mutta jos he yrittävät tiettensä tehdä vaikutuksen, se vaikutus on yleensä kielteinen”
Tätä olen yrittänyt sanoa koko ajan."

????
Olet puhunut kristinuskon julistamisesta, mutta et kristittyjen elämästä tai elämäntavasta. Tuossahan oli kyse siitä, millaisen vaikutuksen tekee elämällään tai olemuksellaan, eikä mistään julistamisista.


Juuh, viikonloppuja!:)

KK kirjoitti:

Lyhyt kommentti vielä.

Ihmiset julistavat vakaumustaan tyyliin 'asia on näin'. Niin julistavat kommunistit kommunismia, ateistit ateismia, kepulaiset kepulaista ajattelua. Mikä siinä juuri kristinuskon kohdalla niin häiritsee, että kristityt eivät saisi käyttää lain suomaa oikeutta julistaa uskonnollista tai aatteellista vakaumusta? Sellaisen kieltäminen on sananvapauden rajoittamista. Parempi oppia elämään sen kanssa, että maailmassa on aatteensa julistajia.

Noista tavallisista asioista.
Jos kärsisin vaikkapa jostakin addiktiosta ja sinä ystävänäni et sanoisi siitä mitään, ajattelisin, että on siinäkin ystävä, kun ei tule tukemaan toista vastamäessä. Jos kukaan muukaan ei sanoisi mitään, tuntisin olevani ongelmani kanssa aivan yksin ja voimaton, ja olisin sen takia pahassa ahdingossa. Olisin kuin heitteillejätetty.
Jos vielä sen lisäksi eläisit mallikelpoisesti tuossa asiassa mikä itselläni on ongelmana, se mallikelpoisuutesi saisi minut tuntemaan itseni vain entistä huonommaksi ja masentuisin lisää. Vaikka olisit siinä mallikelpoinen, mutta sanoisit minulle po. asiasta tasavertaisena ihmisenä, en masentuisi vaan saisin voimia.

Se, että näemme nämä asiat juuri päinvastaisesti, johtuu varmaan erilaisista ihmiskäsityksistä. Minusta tuossa sinun näkemistavassasi ihmiset ovat liiaksi erillisiä saarekkeita, joiden olisi oltava oman onnensa seppiä. Minusta sellainen maailma on julma.


"”kristityt … vain elävät uskonsa mukaan ja se tekee vaikutuksen muihin, mutta jos he yrittävät tiettensä tehdä vaikutuksen, se vaikutus on yleensä kielteinen”
Tätä olen yrittänyt sanoa koko ajan."

????
Olet puhunut kristinuskon julistamisesta, mutta et kristittyjen elämästä tai elämäntavasta. Tuossahan oli kyse siitä, millaisen vaikutuksen tekee elämällään tai olemuksellaan, eikä mistään julistamisista.


Juuh, viikonloppuja!:)

Lue lisää

Meinasin olla jo hiljaa, mutta pariin kohtaan oli pakko palata.

"Mikä siinä juuri kristinuskon kohdalla niin häiritsee ... kieltäminen on sananvapauden rajoittamista."

Useimmat varmaan eivät ole kieltämässä sananvapautta keneltäkään. Mutta siinä kuin sanan julistaminen kuulu toisen vapauksiin, toisen vapaus on olla kuuntelematta. Tai uskoa eri tavalla. Tämä tuppaa joskus erityisesti innokkailta uskonjulistajilta unohtumaan. Lisäksi Suomessa on suht neutraali suhtautuminen nykyään uskontoihin, joten harmiin kristittyjen julistuksesta sekaantuu harmi kirkon erityisasemasta, kuten tälläkin palstalla näkyy.

"Minusta tuossa sinun näkemistavassasi ihmiset ovat liiaksi erillisiä saarekkeita"

Minä taas näen nimenomaan päinvastoin. Koska me kaikki olemme suuren systeemin (luodun tai kehittyneen, hälläväli tässä yhteydessä) osasia, haluan antaa toiselle saman arvon kuin toivon saavani itsekin. Läheisen kanssa oppii näkemään, koska tämä tarvitsee apua ja koska on parempi antaa hänen olla vaikka väärinekin valintoineen. Ja kuten aiemmin sanoin, tuntemattomalta ei sätkää hampaista voi viedä kuitenkaan, voipi tulla mononkuvaa...

Viimeiseen ihmettelyysi tarkennan, että kristittyihin liittämääsi juttua olen tarkoittanut koko ajan kaikkien osalta. Minusta lainaamani kohta tekstiäsi sopii erinomaisesti kaikkiin ja alleviivaa sitä, mitä olen yrittänyt sanoa "elä kuten opetat". Tämän paremmin en sitä osaa selittää.

riittävän hyvä ;D kirjoitti:

Meinasin olla jo hiljaa, mutta pariin kohtaan oli pakko palata.

"Mikä siinä juuri kristinuskon kohdalla niin häiritsee ... kieltäminen on sananvapauden rajoittamista."

Useimmat varmaan eivät ole kieltämässä sananvapautta keneltäkään. Mutta siinä kuin sanan julistaminen kuulu toisen vapauksiin, toisen vapaus on olla kuuntelematta. Tai uskoa eri tavalla. Tämä tuppaa joskus erityisesti innokkailta uskonjulistajilta unohtumaan. Lisäksi Suomessa on suht neutraali suhtautuminen nykyään uskontoihin, joten harmiin kristittyjen julistuksesta sekaantuu harmi kirkon erityisasemasta, kuten tälläkin palstalla näkyy.

"Minusta tuossa sinun näkemistavassasi ihmiset ovat liiaksi erillisiä saarekkeita"

Minä taas näen nimenomaan päinvastoin. Koska me kaikki olemme suuren systeemin (luodun tai kehittyneen, hälläväli tässä yhteydessä) osasia, haluan antaa toiselle saman arvon kuin toivon saavani itsekin. Läheisen kanssa oppii näkemään, koska tämä tarvitsee apua ja koska on parempi antaa hänen olla vaikka väärinekin valintoineen. Ja kuten aiemmin sanoin, tuntemattomalta ei sätkää hampaista voi viedä kuitenkaan, voipi tulla mononkuvaa...

Viimeiseen ihmettelyysi tarkennan, että kristittyihin liittämääsi juttua olen tarkoittanut koko ajan kaikkien osalta. Minusta lainaamani kohta tekstiäsi sopii erinomaisesti kaikkiin ja alleviivaa sitä, mitä olen yrittänyt sanoa "elä kuten opetat". Tämän paremmin en sitä osaa selittää.

Lue lisää

Niin, oppinsa liian innokkaita julistajia tuppaa olemaan porukassa kuin porukassa. Riippuu persoonasta ja siitä, millaisessa historiansa vaiheessa tuo oppi on. Nyt on esimerkiksi ateismin vähän liian innokkaita julistajia parveilemassa täälläkin.
Sen ymmärrän, että harmittaa sen aatteen tai uskonnon erityisasema, jota ei itse hyväksy. Minuakin vähän harmittaa tämä nykyinen liiallinen maallistuneisuus.

Kumpikin meistä haluaa antaa toiselle saman arvon kuin toivoo saavansa itsekin, eli haluaa noudattaa sitä kultaista sääntöä. Kun ihmiskäsitykset ovat erilaiset, tuon säännön toteuttaminenkin on erilainen.
Kuinkahan paljon on loukkaantumista, pettymistä, katkeroitumista, suvaitsemattomuutta, vihanpitoa, vastapuolta vastaan hyökkäilyä ym. siitä syystä, että peruskatsomukset ovat erilaiset, eikä kumpikaan osapuoli sitä käsitä? Ajatellaan vain itsestäänselvästi, että ihminen on tällainen kuin minä ja minun näkemykseni ihmisestä.

Nyt saat sitten pyytämäsi oikean vastauksen kyselyysi, ja se on seuraava: Ihmisestä on tehtävä keinolla millä tahansa syntinen ja syyllinen että Jeesukselle saadaan hommia.

Tämänhän kertoo jo KRS:n traktaatti "Neljä tosiasiaa, jotka Jumala tahtoo sinun tietävän." Tässä syyllistämisessä ei ole väliä mistä syyllistetään. Syyllistämiseen kelpaa myös oikein hyvin "vääränlainen" seksuaalinen identiteetti.

Konkreettisia asioita: pahat sanat toiselle ihmiselle, auttamatta jättäminen, tyytymättömyys siitä, mitä on saanut, tehtävien laiminlyönti tai niiden huolimaton hoitaminen, valehtelu, kateus, ahneus... näin tavallisimpia mainitakseni.

Synti noin ylipäätänsä on kääntymistä pois Jumalasta eli ettei luota Hänen apuunsa ja hyvään tarkoitukseensa.

pappi Sonja

kuunteleva_kirkko kirjoitti:

Konkreettisia asioita: pahat sanat toiselle ihmiselle, auttamatta jättäminen, tyytymättömyys siitä, mitä on saanut, tehtävien laiminlyönti tai niiden huolimaton hoitaminen, valehtelu, kateus, ahneus... näin tavallisimpia mainitakseni.

Synti noin ylipäätänsä on kääntymistä pois Jumalasta eli ettei luota Hänen apuunsa ja hyvään tarkoitukseensa.

pappi Sonja

Lue lisää

Ja noita asioita sinä teet päivät pitkät, niinkö?
No, onneksi minulla ei ole Jumalaa, mistä kääntyä pois, niin voin hoidella pahat tekoni itse suoraan ja pyytää anteeksi niiltä, keneen mahdolliset pahat tekoni kohdistuvat ja ottaa opin tapahtuneesta. Sen jälkeen ei tarvitse taas niistä asioista murehtia eikä kulkea suuren syylllisyyden kanssa.
Ja ihan rehellisesti, ei noita mainitsemiasi asioita kasaannu ainakaan minulle päivittäin. Olen varmaan sen verran arkinen ja tavallinen, että elelen vain rauhassa omaa elämääni ja yritän huomioida parhaan kykyni mukaan kanssaihmisiäni.
Kyllä minun elämäni pyrkimys on hyvään eikä pahaan. Haluan myös keskittyä elämässäni hyvään enkä pahaan.
Kristinusko tuntuu todella keskittyvän tuohon pahaan.

Ja ne minun syntini olivat?

beenthere kirjoitti:

Ja ne minun syntini olivat?

Ja taas häipyi kommentti jälkiä jättämättä:(

beenthere kirjoitti:

Ja ne minun syntini olivat?

Homous ja ateismi!

beenthere kirjoitti:

Ja taas häipyi kommentti jälkiä jättämättä:(

Syntiä on kääntyminen pois Jumalasta. Jos et usko Jumalaan, olet kääntänyt Hänelle selkäsi - niin sanotusti.

Niin se elämä pitääkin elää, että tekee mahdollisimman vähän pahaa kenellekään ja voittopuolisesti hyvää. Ja jos toisen ihmisen mielen pahoittaa, sitä pyydetään anteeksi tältä ihmiseltä.

Kaikille tämä ei ole niin helppoa. Jotkut ovat tehneet sellaista pahaa, ettei ihmisen anteeksipyyntö tai anteeksianto riitä. Hyvä, että itse olet elämässäsi tasapainossa. Sinulla on täysi oikeus nauttia elämästä murehtimatta.

pappi Sonja

>miksi ihmisen tulisi tuntyea syyllisyyttä koko ajan?<

Ei tarvitse tuntea syyllisyyttä koko ajan. Miksi niin kuvittelet?

gummastus kirjoitti:

>miksi ihmisen tulisi tuntyea syyllisyyttä koko ajan?<

Ei tarvitse tuntea syyllisyyttä koko ajan. Miksi niin kuvittelet?

"Itse tulkitsen Raamattua ns. liberaalisti, mutta konservatiivi olen siinä mielessä, että minusta kirkon pitäisi saarnata rohkeasti ihmisen syyllisyydestä ja Jumalan armosta, eikä löpistä pelokkaasti toisarvoisia ettei vain kukaan loukkaantuisi."

beenthere kirjoitti:

"Itse tulkitsen Raamattua ns. liberaalisti, mutta konservatiivi olen siinä mielessä, että minusta kirkon pitäisi saarnata rohkeasti ihmisen syyllisyydestä ja Jumalan armosta, eikä löpistä pelokkaasti toisarvoisia ettei vain kukaan loukkaantuisi."

Lue lisää

Kysyit: "miksi ihmisen tulisi tuntyea syyllisyyttä koko ajan?"

Vastasin, ettei tarvitse tuntea syyllisyyttä koko ajan.

Ei tuo lainaamasi jonkun mielipide tarkoita sitä, että ihmisen pitäisi KOKO AJAN tuntea syyllisyyttä. Siinä vaan mennään back to basics eli miten armon voi löytää. Sitä ei löydä, jos löpistään niitä näitä humaaneja aiheita. Kun armo löytyy, ei syyllisyyteen jäädä piehtaroimaan vaan siitä juuri armo vapauttaa elämään vapaana.

kuunteleva_kirkko kirjoitti:

Syntiä on kääntyminen pois Jumalasta. Jos et usko Jumalaan, olet kääntänyt Hänelle selkäsi - niin sanotusti.

Niin se elämä pitääkin elää, että tekee mahdollisimman vähän pahaa kenellekään ja voittopuolisesti hyvää. Ja jos toisen ihmisen mielen pahoittaa, sitä pyydetään anteeksi tältä ihmiseltä.

Kaikille tämä ei ole niin helppoa. Jotkut ovat tehneet sellaista pahaa, ettei ihmisen anteeksipyyntö tai anteeksianto riitä. Hyvä, että itse olet elämässäsi tasapainossa. Sinulla on täysi oikeus nauttia elämästä murehtimatta.

pappi Sonja

Lue lisää

"Syntiä on kääntyminen pois Jumalasta. Jos et usko Jumalaan, olet kääntänyt Hänelle selkäsi - niin sanotusti."

Vaikka se kylmällä logiikalla juuri nuin kristinuskon määrittelyjen mukaan menee, niin minua tuollainen lausunto puistattaa.

Kristillisen kasvatuksen saaneena minulle sana synti ei merkitse pelkästään Jumalan tahdon vastaista ajatusta tai tekoa, vaan myös pahaa (huonoa moraalia edustavaa) tekoa yleisesti.

Vaikka ihmisenkaltaisella heikolla itsetunnolla varustettu Jumala voisikin pitää uskon puutetta pahana, niin itse en kuitenkaan kykene siitä sellaista vääntämään. Siksi puistattaa.

Kräsäläinen kirjoitti:

Homous ja ateismi!

Olen huolissani homojen ja ateistien sieluista, miten heidän käy tämän elämän jälkeen. Jeesukselle ei mikään ole mahdotonta! Jos homo tahtoo tehdä parannuksen synnistään, sillä Raamatun mukaan homous on synti, ja hän nöyrtyy Jumalan edessä, tunnustaa syntinsä ja pyytää kokosydämisesti Jeesusta antamaan anteeksi ja tunnustaa Jeeesuksen Herrakseen ja vapahtajakseen, niin homo vapautuu synnistään. Ilman Jeesusta se onnistu!

Kräsäläinen kirjoitti:

Olen huolissani homojen ja ateistien sieluista, miten heidän käy tämän elämän jälkeen. Jeesukselle ei mikään ole mahdotonta! Jos homo tahtoo tehdä parannuksen synnistään, sillä Raamatun mukaan homous on synti, ja hän nöyrtyy Jumalan edessä, tunnustaa syntinsä ja pyytää kokosydämisesti Jeesusta antamaan anteeksi ja tunnustaa Jeeesuksen Herrakseen ja vapahtajakseen, niin homo vapautuu synnistään. Ilman Jeesusta se onnistu!

Lue lisää

"Olen huolissani homojen ja ateistien sieluista, miten heidän käy tämän elämän jälkeen."

Sielua ei ole ja elämä päättyy kuolemaan. Ihan biologian peruskauraa.

kuunteleva_kirkko kirjoitti:

Syntiä on kääntyminen pois Jumalasta. Jos et usko Jumalaan, olet kääntänyt Hänelle selkäsi - niin sanotusti.

Niin se elämä pitääkin elää, että tekee mahdollisimman vähän pahaa kenellekään ja voittopuolisesti hyvää. Ja jos toisen ihmisen mielen pahoittaa, sitä pyydetään anteeksi tältä ihmiseltä.

Kaikille tämä ei ole niin helppoa. Jotkut ovat tehneet sellaista pahaa, ettei ihmisen anteeksipyyntö tai anteeksianto riitä. Hyvä, että itse olet elämässäsi tasapainossa. Sinulla on täysi oikeus nauttia elämästä murehtimatta.

pappi Sonja

Lue lisää

"Syntiä on kääntyminen pois Jumalasta. Jos et usko Jumalaan, olet kääntänyt Hänelle selkäsi - niin sanotusti."
- Miten ateisti... siis ateistin kannalta katsottuna voi edes olla syntinen? Eikös ole turhaa sanoa ateistia syntiseksi?

beenthere kirjoitti:

Ja ne minun syntini olivat?

lesboilu!

Kräsäläinen kirjoitti:

Olen huolissani homojen ja ateistien sieluista, miten heidän käy tämän elämän jälkeen. Jeesukselle ei mikään ole mahdotonta! Jos homo tahtoo tehdä parannuksen synnistään, sillä Raamatun mukaan homous on synti, ja hän nöyrtyy Jumalan edessä, tunnustaa syntinsä ja pyytää kokosydämisesti Jeesusta antamaan anteeksi ja tunnustaa Jeeesuksen Herrakseen ja vapahtajakseen, niin homo vapautuu synnistään. Ilman Jeesusta se onnistu!

Lue lisää

lähettelee samansanaista viestiä sotkemaan lähes kaikkia keskusteluketjuja .
Ei ansaitse vastausta.

häirikköuskis kirjoitti:

lähettelee samansanaista viestiä sotkemaan lähes kaikkia keskusteluketjuja .
Ei ansaitse vastausta.

pystypeukku siitä huolimatta että en usko kaiken elämän päättyvän kuolemaan.

Taivaassahan kerrotaan olevan läpinäkyvä lattia, josta autuuden ilossa olevat voivat katsella helvetissä olevien kärsimyksiä. Tämän näkeminen aiheuttaa heille hyvin suurta hekumaa.

Lukija... kirjoitti:

Taivaassahan kerrotaan olevan läpinäkyvä lattia, josta autuuden ilossa olevat voivat katsella helvetissä olevien kärsimyksiä. Tämän näkeminen aiheuttaa heille hyvin suurta hekumaa.

Lue lisää

Mikähän piiri tuollaista mahtaa opettaa? Mitenkähän taivaassa kristitty muuttuisi toisten kärsimyksellä hekomoijaksi, kun täällä maailmassakin tunnemme huolta ihmisistä, jotka eivät Kristuksessa elä?

Olet täydellinen, et yhtään vajavainen etkä syntinen, koska syntiä ei ole olemassakaan. Ei sinun tarvitse katua tai pyytää mitään sinussa olevia asioita anteeksi miltään mielikuvitusolennolta, koska sellaisiakaan ei ole oikeasti olemassa.

iloinen elämästä kirjoitti:

Olet täydellinen, et yhtään vajavainen etkä syntinen, koska syntiä ei ole olemassakaan. Ei sinun tarvitse katua tai pyytää mitään sinussa olevia asioita anteeksi miltään mielikuvitusolennolta, koska sellaisiakaan ei ole oikeasti olemassa.

Lue lisää

Toiset puhuu synnistä toiset pahuudesta, joka päiväinen media pitää huolen, että se ihmisten pahuus pysyy otsikoissa. Itse näen terapeuttisenakin sen että pyytää anteeksi ja katuu tekemiään pahoja asioita. Se on myös vastuunkantamista. "Mielikuvitusolennosta" taas voi olla montaa mieltä, toiset uskoo toiset ei, kumpikin sallittakoon.

juhani1965 kirjoitti:

Toiset puhuu synnistä toiset pahuudesta, joka päiväinen media pitää huolen, että se ihmisten pahuus pysyy otsikoissa. Itse näen terapeuttisenakin sen että pyytää anteeksi ja katuu tekemiään pahoja asioita. Se on myös vastuunkantamista. "Mielikuvitusolennosta" taas voi olla montaa mieltä, toiset uskoo toiset ei, kumpikin sallittakoon.

Lue lisää

Ihminen ei ole paha, mutta teot voivat olla. Ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja täydellinen. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi olemassaoloasi, tekoja vain, jos on aihetta.

juhani1965 kirjoitti:

Toiset puhuu synnistä toiset pahuudesta, joka päiväinen media pitää huolen, että se ihmisten pahuus pysyy otsikoissa. Itse näen terapeuttisenakin sen että pyytää anteeksi ja katuu tekemiään pahoja asioita. Se on myös vastuunkantamista. "Mielikuvitusolennosta" taas voi olla montaa mieltä, toiset uskoo toiset ei, kumpikin sallittakoon.

Lue lisää

"Toiset puhuu synnistä toiset pahuudesta, "
- Synti ja pahuus ei ole sama asia. Paha olet jos seuraat raamattua... Mutta et syntinen.

beenthere:
"Ja ihan rehellisesti, ei noita mainitsemiasi asioita kasaannu ainakaan minulle päivittäin. Olen varmaan sen verran arkinen ja tavallinen, että elelen vain rauhassa omaa elämääni ja yritän huomioida parhaan kykyni mukaan kanssaihmisiäni. Kyllä minun elämäni pyrkimys on hyvään eikä pahaan. Haluan myös keskittyä elämässäni hyvään enkä pahaan."

Nähdäkseni beenthere on tässä hyvin pitkälle asian ytimessä. Sillä tuotahan elämä suurimmalle osalle ihmisistä on. Tai ainakin haluan toivoa niin. Siis pyritään elämään hyvin toisia ihmisiä kohtaan ja tekemään oikein. Jos huomaisi esimerkiksi päivittäin valehtelevansa toisille ihmisille, siinä olisikin syytä miettiä asioita.

Mutta mikä tuo synnin todellisuus sitten on, mistä tässäkin ketjussa on puhuttu? Kuten sanottua, synti voidaan ymmärtää ihmisen kääntymiseksi pois Jumalasta. Suhteessa toisiin ihmisiin synnillä viitataan tietenkin siihen, miten ihmiset loukkaavat toisia ihmisiä ja kohtelevat heitä väärin. Tuo ei tarkoita vain konkreettisia tekoja, siis esimerkiksi eriasteista henkistä tai fyysistä väkivaltaa, vaan myös esimerkiksi itsekkyyttä ja ahneutta. Sitä, että asetetaan oma etu toisen edun edelle ja sen kautta heikennetään toisen mahdollisuuksia saada joku hyvä asia.

Voin omasta puolestani allekirjoittaa ihan tuon saman asian kuin mitä sanoit. Minäkin yritän pyrkiä hyvään ja välttää pahaa. Silti aina ajoittain huomaan, että onnistun siinä melko rajallisesti. Käytännössä tarkoitan sitä, että huomaan esimerkiksi itsessäni itsekkyyttä suhteessa toisiin ihmisiin. Jotenkin olen tykästynyt Paavalin lausumaan Roomalaiskirjeessä (jos Raamatun lainaaminen papille sallitaan):
"En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo". Tuo tiivistää aika hyvin sen kaksinaisuuden mitä ihmisissä on. Uskon, että suurin osa ihmisistä pyrkii hyvään. Silti siinä onnistutaan melko rajallisesti, kuten kaikki maailmassa oleva paha osoittaa.

En silti tarkoita, että ihmisten pitäisi kieriskellä synnintunnossaan ja tuntea jatkuvasti olonsa kurjaksi ja huonoksi. Kristinuskon ydin ei ole siinä, että ihmiset ovat syntisiä, vaan siinä, että synnit annetaan anteeksi. On perusteltua tunnustaa oma rajallisuutensa tehdä hyvää ja elää hyvin, mutta siinä ei tarvitse velloa.

Missä sitten on se ilo? Mä itse ymmärrän sen syntyvän kahdesta asiasta. Ensimmäinen niistä on armo. Siis juuri se, että huolimatta rajallisuudesta ja siitä, että aina ei onnistu elämään hyvin, sen kuitenkin saa anteeksi. Voi mokata ja aloittaa alusta. Kaikessa rajallisuudessaan kelpaa ja on hyväksytty. Toinen asia on, että kyllä se myös mulle tuottaa iloa kun voin jotenkin auttaa tai tehdä hyvää ihmisille. Jotenkin välittää heille ajatuksen siitä, että he ovat hyväksyttyjä omina itsenään. Ja kyllä mä nautin erilaisista hyvistä asioista elämässä ihan uskomattoman paljon (nimim. leivoshullu). Nekin voi käsittää Jumalan lahjoiksi.

Kristinusko on mulle ennenkaikkea armon ja rakkauden uskonto. Se tarkoittaa pohjimmiltaan hyväksymistä, iloa ja välittämistä.

Vilppu H.
pappi

kuunteleva_kirkko kirjoitti:

beenthere:
"Ja ihan rehellisesti, ei noita mainitsemiasi asioita kasaannu ainakaan minulle päivittäin. Olen varmaan sen verran arkinen ja tavallinen, että elelen vain rauhassa omaa elämääni ja yritän huomioida parhaan kykyni mukaan kanssaihmisiäni. Kyllä minun elämäni pyrkimys on hyvään eikä pahaan. Haluan myös keskittyä elämässäni hyvään enkä pahaan."

Nähdäkseni beenthere on tässä hyvin pitkälle asian ytimessä. Sillä tuotahan elämä suurimmalle osalle ihmisistä on. Tai ainakin haluan toivoa niin. Siis pyritään elämään hyvin toisia ihmisiä kohtaan ja tekemään oikein. Jos huomaisi esimerkiksi päivittäin valehtelevansa toisille ihmisille, siinä olisikin syytä miettiä asioita.

Mutta mikä tuo synnin todellisuus sitten on, mistä tässäkin ketjussa on puhuttu? Kuten sanottua, synti voidaan ymmärtää ihmisen kääntymiseksi pois Jumalasta. Suhteessa toisiin ihmisiin synnillä viitataan tietenkin siihen, miten ihmiset loukkaavat toisia ihmisiä ja kohtelevat heitä väärin. Tuo ei tarkoita vain konkreettisia tekoja, siis esimerkiksi eriasteista henkistä tai fyysistä väkivaltaa, vaan myös esimerkiksi itsekkyyttä ja ahneutta. Sitä, että asetetaan oma etu toisen edun edelle ja sen kautta heikennetään toisen mahdollisuuksia saada joku hyvä asia.

Voin omasta puolestani allekirjoittaa ihan tuon saman asian kuin mitä sanoit. Minäkin yritän pyrkiä hyvään ja välttää pahaa. Silti aina ajoittain huomaan, että onnistun siinä melko rajallisesti. Käytännössä tarkoitan sitä, että huomaan esimerkiksi itsessäni itsekkyyttä suhteessa toisiin ihmisiin. Jotenkin olen tykästynyt Paavalin lausumaan Roomalaiskirjeessä (jos Raamatun lainaaminen papille sallitaan):
"En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo". Tuo tiivistää aika hyvin sen kaksinaisuuden mitä ihmisissä on. Uskon, että suurin osa ihmisistä pyrkii hyvään. Silti siinä onnistutaan melko rajallisesti, kuten kaikki maailmassa oleva paha osoittaa.

En silti tarkoita, että ihmisten pitäisi kieriskellä synnintunnossaan ja tuntea jatkuvasti olonsa kurjaksi ja huonoksi. Kristinuskon ydin ei ole siinä, että ihmiset ovat syntisiä, vaan siinä, että synnit annetaan anteeksi. On perusteltua tunnustaa oma rajallisuutensa tehdä hyvää ja elää hyvin, mutta siinä ei tarvitse velloa.

Missä sitten on se ilo? Mä itse ymmärrän sen syntyvän kahdesta asiasta. Ensimmäinen niistä on armo. Siis juuri se, että huolimatta rajallisuudesta ja siitä, että aina ei onnistu elämään hyvin, sen kuitenkin saa anteeksi. Voi mokata ja aloittaa alusta. Kaikessa rajallisuudessaan kelpaa ja on hyväksytty. Toinen asia on, että kyllä se myös mulle tuottaa iloa kun voin jotenkin auttaa tai tehdä hyvää ihmisille. Jotenkin välittää heille ajatuksen siitä, että he ovat hyväksyttyjä omina itsenään. Ja kyllä mä nautin erilaisista hyvistä asioista elämässä ihan uskomattoman paljon (nimim. leivoshullu). Nekin voi käsittää Jumalan lahjoiksi.

Kristinusko on mulle ennenkaikkea armon ja rakkauden uskonto. Se tarkoittaa pohjimmiltaan hyväksymistä, iloa ja välittämistä.

Vilppu H.
pappi

Lue lisää

homo kaipaakin...

"Mutta mikä tuo synnin todellisuus sitten on, mistä tässäkin ketjussa on puhuttu? Kuten sanottua, synti voidaan ymmärtää ihmisen kääntymiseksi pois Jumalasta."

Jumala ilmoittaa homouden olevan kauhistus ja homojen on sitä vaikea käsittää, jolloin he erkanee kauemmaksi Jumalasta. Kierre on valmis. Lutherin käsityksen mukaan jokainen on pappi, joten voinen lainata tähän raamattua.

Room 6:23 Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

mave kirjoitti:

homo kaipaakin...

"Mutta mikä tuo synnin todellisuus sitten on, mistä tässäkin ketjussa on puhuttu? Kuten sanottua, synti voidaan ymmärtää ihmisen kääntymiseksi pois Jumalasta."

Jumala ilmoittaa homouden olevan kauhistus ja homojen on sitä vaikea käsittää, jolloin he erkanee kauemmaksi Jumalasta. Kierre on valmis. Lutherin käsityksen mukaan jokainen on pappi, joten voinen lainata tähän raamattua.

Room 6:23 Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Lue lisää

juttu mitä viime päivinä paljon olen zoomaillut , joten turha tehdä uutta aloitusta.

Jos ei ole tehnyt pahaa kenellekään toiselle , niin miksi pitäisi tuntea syyllisyyttä ja kuitenkin pyydellä syntejään anteeksi ?? Näinhän sen pitäisi raamatun mukaan mennä .
Tavalliset ihmiset elää rauhassa omaa elämäänsä eikä tee pahaa kenellekään . Mistä ihmeestä pitää tuntea syyllisyyttä että voisi tuntea olevansa kristitty?? Tuohan on silkkaa elämänilon pilaamista .
Normaali-ihmisillä on itsellään sisäsyntyinen oikeudentaju , vääryytensä pitää hyvittää sen kohteelle , mutta miksei se muka riitä.
Minä en anna elämäniloani pilata minkään turhan syyllisyydentunteen , ja jos jotakuta loukkaan , niin osaan pyytää anteeksi ilman sormella osoittelua , ja niin osaa jokainen tavallinen eläjä.

tuo kommenttisi on yhden ryppyotsaisen suuntauksen tulkinta raamatusta ja kristillisyydestä.
Ihminen ei ole paha syntyessään ja useimmat saavat sellaisen kasvuympäristön etteivät vahingoitu sisäisesti niin paljon että kovuus alkaa kasvaa sisimmässä. Se kovuushan kasvaa siitä, kun lapsi kokee kovuutta ja julmuutta. Kaikki tutkimukset tukevat tätä näkemystä. Vai oletko nähnyt toisenlaisia tutkimustuloksia?? Pahuus muhii julmassa kohtelussa . Mm. lapsisotilaiden raakuus vs. heidän kokemansa raakuus.
Kiitos ajatuksia antavasta aloituksestasi. Tähän mennesssä ketjussa on näkynyt aika yksipuolinen tulkinta mitä jaksoin lukea. Ehkä haluat katsoa asiaa laajemmasta näkökulmasta.

Sinulla tuntuu olevan kummallinen tapa etsiä vain negatiivisia asioita kristinuskosta. Kaikki aloituksesi ovat olleet suurin piirtein tätä samaa mantraa. Tämäkin aloituksesi kertoo sen kirkkaasti. Lainaat rusinapullamaisesti toisten kirjoituksista omaa kieroutunutta käsitystäsi alleviivaavia kohtia ja jätät tarkoitushakuisesti tärkeän asian huomioon ottamatta:

""__kannustaa ihmistä sisäisesti hyvään elämään itselleen ja toisille vain toteuttamalla sitä hyvää, mitä omatuntomme ja Sana opettaa.__""

LInkittämässäsi keskustelussa asiakokonaisuus on pitempi kuin yksi lause, jonka lainaat pääasiaksi.

""Erityisen väärin tulkittuna kristinusko voidaan tietenkin ymmärtää vaikka noinkin. Oikea kristinusko nimenomaan opettaa, että ihminen on paha, kykenemätön hyviin tekoihin, tekee koko ajan valintaa hyvän ja pahan välillä, mitkä ovat olemassaolevat voimat maailmassa, mutta osuu valinnoissaan usein pahan tekijäksi. Eli ihminen on aina vastuussa omista teoistaan. Ihmiselle on annettu omatuntokin, joka ilmoittaa, milloin ihminen tekee väärin. Vapaat suunnat yleisesti arvioituna kiinnittävät vielä enemmän huomiota juuri tuohon valintaan hyvän tai pahantekemisen välillä ja ihmisen vastuuta siitä valinnasta. Päinvastoin kuin ulkoistavat, he sisäistävät pahan ihmiseen, hänen valintoihinsa ja hänen vastuualueelleen ja kannustaa ihmistä sisäisesti hyvään elämään itselleen ja toisille vain toteuttamalla sitä hyvää, mitä omatuntomme ja Sana opettaa.

Mutta toisaalta erityisen paljon pistää silmään uskontofoobikkojen selittely, pahan siirtäminen ihmiskunnan ulkopuolelle - uskontoon. Tämä ateistinen, uusliberalistinen mantra on nyt todella trendi. Uskonnot on heille kaiken pahan alku ja juuri, mutta kuitenkaaan heillä ei ole perusteita väitteilleen. Ihminen on useinkin ollut joko yksilönä, ryhmänä tai kansana ollut todella paha toistaan kohtaan, mitenkään riippumatta uskonnollisesta statuksesta. Mutta selittämällä voidaan tietenkin tehdä mikä tahansa miksi tahansa ja ulkoistaa omat syyllisyydet jonnekin toiseen suuntaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9679516/48223984

Ja tähän oli hyvä vastaus, jossa kuvataan monen ateistin perusongelma: itsensä ylentäminen hyväksi:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9679516/48224346

Btv.. jumalaa ei ole.