Ei ole siis luvassa mitään isompia apuja tälle suunnalle , mutta tuommoinen kuva
heillä on täällä käytävistä keskusteluista.
Mitään moniäänisyyttä ei ole siis isommalti luvassa , ja homoteologian suoltaminen saa
vapaasti jatkua!
Tännehän alkaa muodostu jo tuommoinen heterofobinen ilmapiiri!
Siinä alla vastaus ,jonka sain.
**********************************************************************************************************************
Puhuin eilen Luther-säätiön pappien kanssa osallistumisesta
keskusteluun tuolla nettisivustolla. Periaatteessa olivat
myönteisiä, mutta valittelivat sitä, että ovat jo mukana monessa
keskustelussa.
On myös huomattu, että keskustelua "sabotoidaan".
Kirkko päästää läpi vain "oikeita" mielipiteitä.
Mutta uskon, että joku meistä silloin tällöin käy siellä
seuraamassa keskustelua.
Kirkon tila on kyllä todella itkettävä!
Herra kanssasi
Petri
Luther-säätiön vastaus!
33
1001
Vastaukset
Hei - vastineeksi edelliseen.
Tätä palstaa ei tarpeettomasti sensuroida. Viestien poisto koskee lähinnä asiattomia viestejä, joiden poistossa taitaa olla sama politiikka koko suomi24-sivuostolla. Palstalla saa vapaasti ilmaista mielipitensä, kunhan pitäytyy asiallisuuksissa. Kiitos, kun keskustelette tärkeistä asioista!
Sami Tammisalo
Kirkkoherra
Heinäveden seurakunta- pertsa2010
kertoi tuossa viestissään mitä säätiön papit ovat huomanneet , se ei ollut minun lausumaani.
Mutta ,kaikki papit täällä laulavat yhdessä samoja homoteologisia iskelmiä ja se on suuri synti!Kyllähän
teidän pitäisi Raamattu tuntea?
Kyllä uuden liiton puoleltakin löytyvät samat käskyt ,kuin vanhastakin liitosta - tosin ilman kuoleman-
rangaistuksia.
Se huono puoli noissa vastauksissa on ,että aina saa vastauksen kysymykseen ,jota ei edes kysytty , jos
yleensä vastauksen saa!
Voisitko nyt vastata oliko kuvainpalvelukiellon poistaminen / poisjättäminen katekismuksesta
oikein vai väärin??
Oikeat käskyt perusteluineen alla :
http://p1.foorumi.info/kultaomeniahopeamaljassa/viewtopic.php?t=701 - tota noin
Kiitos, pertsa2010, tiedosta.
Niin, minusta pitäisi rekrytoida Luther-säätiön pappeja, joilla on pappisoikeudet ev.lut.kirkossa, ja muitakin eri katsantokantojen pappeja tänne ja maksaa näille papeille palkka työstään siltä ajalta, kun täällä vastaavat.
Yritetään kuitenkin siellä sun täällä kertoa, etteivät kaikki ole samaa mieltä kuin tämän palstan palkkaa vastaamisestaan nauttivat lipilaaripapit, jotteivat ketään toisella tavalla Raamatun sanoman ymmärtävää pystyisi lannistamaan puolelleen joukkovoimalla.
Ev.lut.kirkon sisällä ei ole mitään vuoropuhelua erilailla Raamatun ymmärtävien kesken. Kyllä se on manipulointia, käännyttämistä, jankuttamista, haukkumista, tuomitsemista, alistamista, taistelua siitä, kenen näkemys on enemmpisössä ja voittaa = on se ainoa oikea. Jankuttaakin saa vain hän, joka on ev.lut.kirkon johdon kannalla - vrt. K24 poistaa kommentit ja blogit, joissa ollaan eri mieltä kuin piispat ja pidetään homouden harjoittamista syntinä, mutta piispojen nuolijat saavat jankuttaa jankuttamasta päästyäänkin http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=297&id=14538
Ei voi antaa kunkin ymmärtää Raamatun sanomaa tavallaan. Ei.
TÄLTÄ NÄYTTÄÄ
että homouden harjoittaminen. Se on nyt kertakaikkiaan saatava joka iikan päähän tämä piispojen johdolla ajama yksi ja ainoa oikea ajattelutapa.
Ei sitä voi mitenkään rennosti vaan sivuuttaa toisenlaista ajattelua ja antaa ihmisten elää ja olla sitä mieltä, että homouden harjoittaminen on syntiä.
Se ei ole! Uskokaa se tai itkekää ja uskokaa. Tai menkää pois ev.lut.kirkosta, perustakaa oma kirkko, vääräuskoisten kirkko. Oikeauskoiset ovat demokraattisesti päättäneet Jumalan mielipiteen ja oikeauskoiset saavat maan periä, siis ev.lut.kirkon varallisuuden periä.
Häipykää silmistämme tyhjin taskuin te vääräoppiset homouden harjoittamista syntinä pitävät!
Tehkää te vääräoppiset kirkkonne vaikka Sipiriaan, sinne ennenkin on teitä rikollisia rahdattu joten sieltä löydätte kaltaistenne jälkeläisiä.
Presidenttikään ei teitä vääräuskoisia armahda, mutta ehkä seuraava presidentti ei ole Setan entinen puheenjohtaja eikä nainen, niin se seuraava presidentti voi mahdollisesti, jos oikein kauniisti anotte, teidät armahtaa jollekin Seilin pitaalisten saarelle vääräuskoisuuttanne harjoittamaan. - häirikköuskis
pertsa2010 kirjoitti:
kertoi tuossa viestissään mitä säätiön papit ovat huomanneet , se ei ollut minun lausumaani.
Mutta ,kaikki papit täällä laulavat yhdessä samoja homoteologisia iskelmiä ja se on suuri synti!Kyllähän
teidän pitäisi Raamattu tuntea?
Kyllä uuden liiton puoleltakin löytyvät samat käskyt ,kuin vanhastakin liitosta - tosin ilman kuoleman-
rangaistuksia.
Se huono puoli noissa vastauksissa on ,että aina saa vastauksen kysymykseen ,jota ei edes kysytty , jos
yleensä vastauksen saa!
Voisitko nyt vastata oliko kuvainpalvelukiellon poistaminen / poisjättäminen katekismuksesta
oikein vai väärin??
Oikeat käskyt perusteluineen alla :
http://p1.foorumi.info/kultaomeniahopeamaljassa/viewtopic.php?t=701ei ole mitään sanavaltaa kirkon toimintaan tai mielipiteisiin , koska ovat eronneet omaksi lahkokseen . Pysykööt vaan siellä ja luterilaisella palstalla elämöimässä . Luterilaisessa kirkossa voivat olla ne , jotka eivät sorra ja halveksi ketään ihmistä . Nuo tarkoittavat moniäänisyydellä sitä , että saa vapaasti haukkua seksuaalisia vähemmistöjä ja yrittää pitkittää näiden vähemmistöjen sortoa kirkossa.
Emme tarvitse heitä sortamaan heikompia ja pelottelemaan helvetillä , mikä on heidän mielikuvituksensa tuote. - pertsa2010
häirikköuskis kirjoitti:
ei ole mitään sanavaltaa kirkon toimintaan tai mielipiteisiin , koska ovat eronneet omaksi lahkokseen . Pysykööt vaan siellä ja luterilaisella palstalla elämöimässä . Luterilaisessa kirkossa voivat olla ne , jotka eivät sorra ja halveksi ketään ihmistä . Nuo tarkoittavat moniäänisyydellä sitä , että saa vapaasti haukkua seksuaalisia vähemmistöjä ja yrittää pitkittää näiden vähemmistöjen sortoa kirkossa.
Emme tarvitse heitä sortamaan heikompia ja pelottelemaan helvetillä , mikä on heidän mielikuvituksensa tuote.ovat tänä päivänä äänessä heterofobiset homoteologit ainakin tällä palstalla ja siksi sitä paljon mainostettua
moniäänisyyttä olisi kaivattu tännekin.
Oletko peloissasi ?? - Shrink
häirikköuskis kirjoitti:
ei ole mitään sanavaltaa kirkon toimintaan tai mielipiteisiin , koska ovat eronneet omaksi lahkokseen . Pysykööt vaan siellä ja luterilaisella palstalla elämöimässä . Luterilaisessa kirkossa voivat olla ne , jotka eivät sorra ja halveksi ketään ihmistä . Nuo tarkoittavat moniäänisyydellä sitä , että saa vapaasti haukkua seksuaalisia vähemmistöjä ja yrittää pitkittää näiden vähemmistöjen sortoa kirkossa.
Emme tarvitse heitä sortamaan heikompia ja pelottelemaan helvetillä , mikä on heidän mielikuvituksensa tuote.Tsot, tsot, eivät ole eronneet, eikä ole erotettu, ovat aivan täysivaltaisia kirkon jäseniä, kuten kaikki kirkkoon kuuluvat.
Oletko itse ? - pertsa2010
Shrink kirjoitti:
Tsot, tsot, eivät ole eronneet, eikä ole erotettu, ovat aivan täysivaltaisia kirkon jäseniä, kuten kaikki kirkkoon kuuluvat.
Oletko itse ?kun sillä on tuo heterofobia ja niitä meinasi tulla tänne enemminkin ja varmasti vielä tulee joitakin näkymäänkin.
- ilkka...
häirikköuskis kirjoitti:
ei ole mitään sanavaltaa kirkon toimintaan tai mielipiteisiin , koska ovat eronneet omaksi lahkokseen . Pysykööt vaan siellä ja luterilaisella palstalla elämöimässä . Luterilaisessa kirkossa voivat olla ne , jotka eivät sorra ja halveksi ketään ihmistä . Nuo tarkoittavat moniäänisyydellä sitä , että saa vapaasti haukkua seksuaalisia vähemmistöjä ja yrittää pitkittää näiden vähemmistöjen sortoa kirkossa.
Emme tarvitse heitä sortamaan heikompia ja pelottelemaan helvetillä , mikä on heidän mielikuvituksensa tuote.eihän uudessatestamentissa voida puhua kuoleman rangaistuksesta, kun jeesus on jo suorittanut sen puolestamme. tarvitsee vain uskoa, ja katua syntejään!!
- häirikköuskis
Shrink kirjoitti:
Tsot, tsot, eivät ole eronneet, eikä ole erotettu, ovat aivan täysivaltaisia kirkon jäseniä, kuten kaikki kirkkoon kuuluvat.
Oletko itse ?muistin sitä sen leikkipiispan pappisvirasta erottamista , kun en kummemmin sympatisoi moisia sovinistisia naistenvihaajia ja tekopyhiä ihmisten erottelijoita . Mitään hyvää ei sieltä ole koskaan ihmisille tullut eikä voikaan tulla,koska eivät ihmisistä välitä,ainoastaan " puhtaasta " opistaan.
Toivottavasti ei kauan tarvitse kirkon sisällä katsella , eikä lestadiolaisia.
En ole velvollinen kertomaan mistään jäsenyydestä , mutta sanottakoon , että toistaiseksi kuulun , vaikka juuri mainitun porukan ajamien asioiden takia olen ollut alkamaisillani käpykaartiin , eli metsä kirkkoni olla saa...
Kuitenkin haluan että että edes jonkinlainen kristillisyys säilyy kirkossa ja siksi en lähde vaan pysyn ja pidän niiden puolta , joita lutterit ja lestat kirkossa vainoavat. - häirikköuskis
ilkka... kirjoitti:
eihän uudessatestamentissa voida puhua kuoleman rangaistuksesta, kun jeesus on jo suorittanut sen puolestamme. tarvitsee vain uskoa, ja katua syntejään!!
kun ei ole mitään kaduttavaa. Pitää olla sen verrsn älliä , että pyytää nteeksi ja sovittaa itse sen jos on jotain toisille tehnyt . Ei tarvitse ruikutella jälkeenpäin. Voi keskittyä olemaan lähimmäinen.
- häirikköuskis
pertsa2010 kirjoitti:
kun sillä on tuo heterofobia ja niitä meinasi tulla tänne enemminkin ja varmasti vielä tulee joitakin näkymäänkin.
niin naurattaisi , mutta todella , heteroiden puolta ei tarvitse pitää, sen sijaan seksuaaliset vähemmistöt tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen , kuten myös naiset , joiden oikeuksia luthersäätiö myös armotta polkee.
Ei tarvitse olla kiihtynyt,totuuden saa sanoa vahvasti ihan rauhallisena. - Ei postmoderni
tota noin kirjoitti:
Kiitos, pertsa2010, tiedosta.
Niin, minusta pitäisi rekrytoida Luther-säätiön pappeja, joilla on pappisoikeudet ev.lut.kirkossa, ja muitakin eri katsantokantojen pappeja tänne ja maksaa näille papeille palkka työstään siltä ajalta, kun täällä vastaavat.
Yritetään kuitenkin siellä sun täällä kertoa, etteivät kaikki ole samaa mieltä kuin tämän palstan palkkaa vastaamisestaan nauttivat lipilaaripapit, jotteivat ketään toisella tavalla Raamatun sanoman ymmärtävää pystyisi lannistamaan puolelleen joukkovoimalla.
Ev.lut.kirkon sisällä ei ole mitään vuoropuhelua erilailla Raamatun ymmärtävien kesken. Kyllä se on manipulointia, käännyttämistä, jankuttamista, haukkumista, tuomitsemista, alistamista, taistelua siitä, kenen näkemys on enemmpisössä ja voittaa = on se ainoa oikea. Jankuttaakin saa vain hän, joka on ev.lut.kirkon johdon kannalla - vrt. K24 poistaa kommentit ja blogit, joissa ollaan eri mieltä kuin piispat ja pidetään homouden harjoittamista syntinä, mutta piispojen nuolijat saavat jankuttaa jankuttamasta päästyäänkin http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=297&id=14538
Ei voi antaa kunkin ymmärtää Raamatun sanomaa tavallaan. Ei.
TÄLTÄ NÄYTTÄÄ
että homouden harjoittaminen. Se on nyt kertakaikkiaan saatava joka iikan päähän tämä piispojen johdolla ajama yksi ja ainoa oikea ajattelutapa.
Ei sitä voi mitenkään rennosti vaan sivuuttaa toisenlaista ajattelua ja antaa ihmisten elää ja olla sitä mieltä, että homouden harjoittaminen on syntiä.
Se ei ole! Uskokaa se tai itkekää ja uskokaa. Tai menkää pois ev.lut.kirkosta, perustakaa oma kirkko, vääräuskoisten kirkko. Oikeauskoiset ovat demokraattisesti päättäneet Jumalan mielipiteen ja oikeauskoiset saavat maan periä, siis ev.lut.kirkon varallisuuden periä.
Häipykää silmistämme tyhjin taskuin te vääräoppiset homouden harjoittamista syntinä pitävät!
Tehkää te vääräoppiset kirkkonne vaikka Sipiriaan, sinne ennenkin on teitä rikollisia rahdattu joten sieltä löydätte kaltaistenne jälkeläisiä.
Presidenttikään ei teitä vääräuskoisia armahda, mutta ehkä seuraava presidentti ei ole Setan entinen puheenjohtaja eikä nainen, niin se seuraava presidentti voi mahdollisesti, jos oikein kauniisti anotte, teidät armahtaa jollekin Seilin pitaalisten saarelle vääräuskoisuuttanne harjoittamaan.Suvaisevaisuutta kerrassaan. Näemmä oikein ymmärtäväinen olet erilailla ajattelevia kohtaan. Ehkä minä kumminkin luotan enemmän kirjoitettuun Jumalan Sanaan kuin sinun mielipiteisiin.
- pertsa2010
Ei postmoderni kirjoitti:
Suvaisevaisuutta kerrassaan. Näemmä oikein ymmärtäväinen olet erilailla ajattelevia kohtaan. Ehkä minä kumminkin luotan enemmän kirjoitettuun Jumalan Sanaan kuin sinun mielipiteisiin.
Nähdäkseni hän yritti sanoa ,että tänne pitäisi saada sitä moniäänisyyttä , joka on terveen perusedellytys.
Erehdyinkö?
Siitä kirjoitetusta sanasta :
Homoseksistä :
http://p1.foorumi.info/kultaomeniahopeamaljassa/viewtopic.php?t=700
Oikeat käskyt :
http://p1.foorumi.info/kultaomeniahopeamaljassa/viewtopic.php?t=701
Avioliitosta ja erosta :
http://p1.foorumi.info/kultaomeniahopeamaljassa/viewtopic.php?t=702
Esiaviolliset suhteet ja avoliitto :
http://p1.foorumi.info/kultaomeniahopeamaljassa/viewtopic.php?t=715 - tota noin
pertsa2010 kirjoitti:
Nähdäkseni hän yritti sanoa ,että tänne pitäisi saada sitä moniäänisyyttä , joka on terveen perusedellytys.
Erehdyinkö?
Siitä kirjoitetusta sanasta :
Homoseksistä :
http://p1.foorumi.info/kultaomeniahopeamaljassa/viewtopic.php?t=700
Oikeat käskyt :
http://p1.foorumi.info/kultaomeniahopeamaljassa/viewtopic.php?t=701
Avioliitosta ja erosta :
http://p1.foorumi.info/kultaomeniahopeamaljassa/viewtopic.php?t=702
Esiaviolliset suhteet ja avoliitto :
http://p1.foorumi.info/kultaomeniahopeamaljassa/viewtopic.php?t=715pertsa2010 "Nähdäkseni hän yritti sanoa ,että tänne pitäisi saada sitä moniäänisyyttä , joka on terveen perusedellytys.
Erehdyinkö?"
Et erehtynyt! Juuri sitä tarkoitin, että moniäänisyys on sitä, että myös on moniäänisyyttä.
En ole vaientamassa minkään tulkintavan ääntä.
Nyt on aikaansaatu sellainen mielikuva, että kaikki fiksut ovat ns. liberaaleja.
Nyt eivät uskalla ev.lut.kirkon toimennassa palkattuina taikka vapaaehtoisina ahertavat arjen puurtajat ilmaista mielipidettään, jos seuraavat Kirkko kuulolla-nettipalstaa taikka Kotimaa24:ää, kun näkevät, millaisen kohtelun saa ja Kotimaa24:ssä poistetaan blogeja & kommentteja ja jopa estetään kirjoittaminen.
Tämä ev.lut.kirkon ns. liberaaliporukka kieltämättä hallitsee median käytön luodessaan harhamielikuvaa, että he ovat enemmistö ja fiksuja ja nykyaikaisia.
Harva vähänkään virkaylennyksiä toivova tai ujompaa sorttia oleva uskaltaa tuoda vastakkaista mielipidettään julki.
Ja soppa on valmis.
Ihmisjoukon harhaan johtaminen on niin helppoa, se on aina ollut ja on edelleen. Emme me mitään opi.
Historia toistaa itseään. Ei mitään uutta auringon alla.
Lapsi sen totuuden vasta uskalsi sanoa H. C. Andersenin sadussa Keisarin uudet vaatteet. - pertsa2010
tota noin kirjoitti:
pertsa2010 "Nähdäkseni hän yritti sanoa ,että tänne pitäisi saada sitä moniäänisyyttä , joka on terveen perusedellytys.
Erehdyinkö?"
Et erehtynyt! Juuri sitä tarkoitin, että moniäänisyys on sitä, että myös on moniäänisyyttä.
En ole vaientamassa minkään tulkintavan ääntä.
Nyt on aikaansaatu sellainen mielikuva, että kaikki fiksut ovat ns. liberaaleja.
Nyt eivät uskalla ev.lut.kirkon toimennassa palkattuina taikka vapaaehtoisina ahertavat arjen puurtajat ilmaista mielipidettään, jos seuraavat Kirkko kuulolla-nettipalstaa taikka Kotimaa24:ää, kun näkevät, millaisen kohtelun saa ja Kotimaa24:ssä poistetaan blogeja & kommentteja ja jopa estetään kirjoittaminen.
Tämä ev.lut.kirkon ns. liberaaliporukka kieltämättä hallitsee median käytön luodessaan harhamielikuvaa, että he ovat enemmistö ja fiksuja ja nykyaikaisia.
Harva vähänkään virkaylennyksiä toivova tai ujompaa sorttia oleva uskaltaa tuoda vastakkaista mielipidettään julki.
Ja soppa on valmis.
Ihmisjoukon harhaan johtaminen on niin helppoa, se on aina ollut ja on edelleen. Emme me mitään opi.
Historia toistaa itseään. Ei mitään uutta auringon alla.
Lapsi sen totuuden vasta uskalsi sanoa H. C. Andersenin sadussa Keisarin uudet vaatteet.Minä olen iskenyt hampaani näiden kristittyä teeskentelevien pappien elämöintiin enkä aio hellittää nähtävissä olevana ajankohtana Arkkipiispa Paarmaa lainatakseni.Tuota Kotimaa24 palstaa en ole seurannutkaan.
*******************************************************************************************
tota noin kirjoitti :
Harva vähänkään virkaylennyksiä toivova tai ujompaa sorttia oleva uskaltaa tuoda vastakkaista mielipidettään julki.
Ja soppa on valmis.
-------------------------
Tuohan on juuri se käytännön ongelma papeilla ,mutta koska he varmasti tietävät mitä ovat tekemässä ja sanomassa niin luulisi elämän muodostuvan kidutukseksi , kun valehtelijana , joutuu saarnaamaan parannusta toisille vai saarnaavatko?
Ne heikoimmat tällä foorumilla tarvitsevat välttämättä tervettä opetusta ja ihmettelen etkö SINÄ ja MUUTKIN voisi ottaa yhteyttä Luther-säätiöön tai muihinkin YHTEISÖIHIN joista voisi tulla PAPPEJA tänne noiden kuvatusten sijaan jotka täällä nykyään johtavat lampaitaan harhaan? - tota noin
pertsa2010 kirjoitti:
Minä olen iskenyt hampaani näiden kristittyä teeskentelevien pappien elämöintiin enkä aio hellittää nähtävissä olevana ajankohtana Arkkipiispa Paarmaa lainatakseni.Tuota Kotimaa24 palstaa en ole seurannutkaan.
*******************************************************************************************
tota noin kirjoitti :
Harva vähänkään virkaylennyksiä toivova tai ujompaa sorttia oleva uskaltaa tuoda vastakkaista mielipidettään julki.
Ja soppa on valmis.
-------------------------
Tuohan on juuri se käytännön ongelma papeilla ,mutta koska he varmasti tietävät mitä ovat tekemässä ja sanomassa niin luulisi elämän muodostuvan kidutukseksi , kun valehtelijana , joutuu saarnaamaan parannusta toisille vai saarnaavatko?
Ne heikoimmat tällä foorumilla tarvitsevat välttämättä tervettä opetusta ja ihmettelen etkö SINÄ ja MUUTKIN voisi ottaa yhteyttä Luther-säätiöön tai muihinkin YHTEISÖIHIN joista voisi tulla PAPPEJA tänne noiden kuvatusten sijaan jotka täällä nykyään johtavat lampaitaan harhaan?Kyllä tämä tästä.
Luehan tämän blogin kommentteja http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=422&id=14580
"Ja he ( 11 manifestin allekirjoittaneen ajattelutavan tunnustavat ovat pääosin tätä genreä ) pyörittävät teidän seurakunnan työntekijöiden kanssa toimintaa ?"
"pääosin jakavat 11 teologin Raamattukäsityksen, näin olen ymmärtänyt." - pertsa2010
tota noin kirjoitti:
Kyllä tämä tästä.
Luehan tämän blogin kommentteja http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=422&id=14580
"Ja he ( 11 manifestin allekirjoittaneen ajattelutavan tunnustavat ovat pääosin tätä genreä ) pyörittävät teidän seurakunnan työntekijöiden kanssa toimintaa ?"
"pääosin jakavat 11 teologin Raamattukäsityksen, näin olen ymmärtänyt."sitä antamaasi blogia :
http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=422&id=14580
Atte Welling sanoo :
Tässä kohtaa mieleen nousee pakostakin nämä manifestinsa 11 allekirjoittanutta ja heidänpiskuinen, mutta niin kovaääninen kannattajakuntansa, ja jotka juuri ja juuri vielä jollainlailla pyrkii laittaan " urakkatarjoustaan " markkinoille - tajuamatta, että heidän konstit ja työvehkeensä on auttamatta vanhentuneet ja ruostuneet.
Atte on vähän harhautunut ajattelussaan!
----------------------- ------------------------------
mutta :
Luukkaan evankeliumi:
12:32 Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan
**************************************************************************************
Laura Virtanen kirjoittaa mielestäni "mallikkaasti".Hänestä jäi hyvä maku ,koska uskalsi puolustaa
perinteisiä arvoja.
**************************************************************************************
- Shrink
Puhuin eilen Luther-säätiön pappien kanssa osallistumisesta
keskusteluun tuolla nettisivustolla. Periaatteessa olivat
myönteisiä, mutta valittelivat sitä, että ovat jo mukana monessa
keskustelussa.
"On myös huomattu, että keskustelua "sabotoidaan".
Kirkko päästää läpi vain "oikeita" mielipiteitä.
Mutta uskon, että joku meistä silloin tällöin käy siellä
seuraamassa keskustelua.
Kirkon tila on kyllä todella itkettävä!
Herra kanssasi
Petri "
Kiitos Petri vahvistuksesta, sitähän me kaikki tarvitsemme, sekä yhteyttä.
Siunausta. - Dara
Luther-säätiön vastauksesta väite siitä, että kirkko "päästää läpi vain "oikeita" mielipiteitä". Mitähän tuo mahtaa tarkoittaa? Minä en ole huomannut, että homovastaisia viestejä erityisesti sensuroitaisiin pois. Onhan tällä palstalla saanut homoja sanoa ihan vapaasti mm. iljetyksiksi, luonnottomiksi, pervertikoiksi yms. On saanut heitellä herjaa ruskeista reijistä ja sen tuotoksista. Eli hyvin vapaasti täällä minusta kirkko on sallinut kaikenlaisia mielipiteitä, jopa niitä joissa jo tosiaankin liikutaan asiallisuuden rajamailla, ja minusta jopa ylitetään se.
Minkähänlaista argumentointia Luther-säätiö mahtaisikaan kaivata, jos ylläkuvatunkin tasoisen kommentoinnin jälkeenkin heille on jäänyt mielikuva siitä, että heidän mielipiteitään ei sallita? Pitäisikö toisia ihmisiä voida ehkä vielä rankemmin nimitellä kuin iljettäviksi pervertikoiksi joita voidaan verrata surutta lapsenraiskaajiin?- Rami Bar-Amin
on täällä ilmoittanut, että homot ansaitsevat kuoleman, joten jos ihailemansa Lex Luthor-säätiö on inhimillisyydeltään samalla tasolla, on selviö että ajattelu on vinoutunut.
- Shrink
Eihän varmaan tuosta ole kyse, vaan opillisesta näkemyksestä ja tämähän on ns "emäkirkon" oma foorumi, heh vaikka Luther säätiökin kuuluu siihen ( maksavat kirkollisveronsa, mutta palveluja, eikä " äänioikeutta" ei ole).
- häirikköuskis
Shrink kirjoitti:
Eihän varmaan tuosta ole kyse, vaan opillisesta näkemyksestä ja tämähän on ns "emäkirkon" oma foorumi, heh vaikka Luther säätiökin kuuluu siihen ( maksavat kirkollisveronsa, mutta palveluja, eikä " äänioikeutta" ei ole).
ei kuulu kirkkoon,on oma piispa eikä mitään muutakaan yhteistä kristillisyyden kanssa
- Dara

>>On myös huomattu, että keskustelua "sabotoidaan".
Kirkko päästää läpi vain "oikeita" mielipiteitä.>>
Miten tuossa puhutaan opillisten näkemysten eroista? Minusta siinä ihan suoraan syytetään kirkkoa keskustelun sabotoinnista ja sille "epämieluisien" mielipiteiden sensuroinnista. Tuskin kukaan voi rehellisesti ainakaan väittää, että tällä palstalla ei opillisia näkemyseroja kirkko sallisi! - pertsa2010
Joo Hiltunen lähetti tämän tekstin kun ilmoitin ettei täällä ole esiintynyt sensurointia.
********************************************************************************************************
Tarkoitan sitä, että moderaattori (eli keskustelupalstan valvoja)
saattaa poistaa joitakin kommentteja "epäasiallisina", vaikka
ne olisivat aivan siistejä. Edustavat vain väärää kantaa.
En tiedä tapahtuuko tuolla palstalla tällaista, mutta joillakin
sivustoilla näin kuulemma on tehty.
Petri
******************************************************************************************************** - Shrink
häirikköuskis kirjoitti:
ei kuulu kirkkoon,on oma piispa eikä mitään muutakaan yhteistä kristillisyyden kanssa
Kerrotko vielä päivämäärän, milloin on eronnut/ erotettu ?.... MOT
- pertsa2010
häirikköuskis kirjoitti:
ei kuulu kirkkoon,on oma piispa eikä mitään muutakaan yhteistä kristillisyyden kanssa
ja ota asioista ensin selvää ettei sinua tarvitse jatkuvasti jonkun paimentaa!
pertsa2010 kirjoitti:
Joo Hiltunen lähetti tämän tekstin kun ilmoitin ettei täällä ole esiintynyt sensurointia.
********************************************************************************************************
Tarkoitan sitä, että moderaattori (eli keskustelupalstan valvoja)
saattaa poistaa joitakin kommentteja "epäasiallisina", vaikka
ne olisivat aivan siistejä. Edustavat vain väärää kantaa.
En tiedä tapahtuuko tuolla palstalla tällaista, mutta joillakin
sivustoilla näin kuulemma on tehty.
Petri
********************************************************************************************************Edelleen siis sensuurista. Meillä kirkon työnekijöillä on korkea kynnys sensuroida kenenkään mielipiteitä tällä palstala. Vapaa keskustelu on kaiken a ja o. Olisihan hassu ajatus, että suomenkaan kokoisessa kristikunnassa kaikki olisivat vain tiettyä mieltä. Keskustelkaa vapaasti, mutta asiallisesti.
Sami Tammisalo
Kirkkoherra
Heinäveden seurakunta- Dara
pertsa2010 kirjoitti:
Joo Hiltunen lähetti tämän tekstin kun ilmoitin ettei täällä ole esiintynyt sensurointia.
********************************************************************************************************
Tarkoitan sitä, että moderaattori (eli keskustelupalstan valvoja)
saattaa poistaa joitakin kommentteja "epäasiallisina", vaikka
ne olisivat aivan siistejä. Edustavat vain väärää kantaa.
En tiedä tapahtuuko tuolla palstalla tällaista, mutta joillakin
sivustoilla näin kuulemma on tehty.
Petri
********************************************************************************************************Ensinnäkin sinulle Pertsa, tosi mukavaa, että korjasit Petri H:lle hänen virheellisen väittämänsä!
>Jotenkin minua vaan rupesi hymyilyttämään tuo saamasi vastaus. Ensin kyseinen herra tietää kertoa, kuinka on huomattu, että _kirkko_ sabotoi keskustelua päästämällä läpi mielipiteitä puolueellisesti. Sitten hän yhtäkkiä kääntääkin kelkkansa ja muistaa, että haa, eihän hän tiedäkään tapahtuuko tällä palstalla moista, mutta on vain kuullut että joillain muilla palstoilla _moderaattorit_ saattavat sortua moiseen... Kummasti tämän palstan _kirkko_ muuttuikin muiden palstojen _moderaattoreiksi_, ja _huomattu_ asia jostain vain _kuulluksi_ ... ;D
kaikella kunnioituksella, mutta seliseli sanon minä. Hyvä se nyt on paikkailla, kun narahti jo kirkon aiheettomasta mustamaalaamisesta. - Shrink
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Edelleen siis sensuurista. Meillä kirkon työnekijöillä on korkea kynnys sensuroida kenenkään mielipiteitä tällä palstala. Vapaa keskustelu on kaiken a ja o. Olisihan hassu ajatus, että suomenkaan kokoisessa kristikunnassa kaikki olisivat vain tiettyä mieltä. Keskustelkaa vapaasti, mutta asiallisesti.
Sami Tammisalo
Kirkkoherra
Heinäveden seurakuntaVoisitko vastata, mitä tarkoitat tuossa ketjussa sillä, ettei kirkon tarvitse noudattaa Mooseksen lakia ?
Keskustelu käytiin tuolla :
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9685412#comment-48242462 - pertsa2010
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Edelleen siis sensuurista. Meillä kirkon työnekijöillä on korkea kynnys sensuroida kenenkään mielipiteitä tällä palstala. Vapaa keskustelu on kaiken a ja o. Olisihan hassu ajatus, että suomenkaan kokoisessa kristikunnassa kaikki olisivat vain tiettyä mieltä. Keskustelkaa vapaasti, mutta asiallisesti.
Sami Tammisalo
Kirkkoherra
Heinäveden seurakuntaEi täällä ole sensuroitu,mutta
kysymyksiin sinun pitäisi kuitenkin vastata - vai tekeekö kipeätä?
Kysyn nyt ties monennenko kerran sinulta tätä samaa.
Vastauksessasi sitten paljastuu kunnioitatko Jumalaa vai piispoja.
Oliko oliko kuvainpalvelukiellon poistaminen katekismuksestanne OIKEIN vai VÄÄRIN? kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Edelleen siis sensuurista. Meillä kirkon työnekijöillä on korkea kynnys sensuroida kenenkään mielipiteitä tällä palstala. Vapaa keskustelu on kaiken a ja o. Olisihan hassu ajatus, että suomenkaan kokoisessa kristikunnassa kaikki olisivat vain tiettyä mieltä. Keskustelkaa vapaasti, mutta asiallisesti.
Sami Tammisalo
Kirkkoherra
Heinäveden seurakuntaEnnakoivaa sensuuria esiintyy kirkosta. Kuis moni kirkko kuulolla vastaajista on valmis rukoilemaan homoliittojen puolesta? Naispapit? eronneiden vihkimiset? Sinne on kirkon toimesta valittu valmiiksi jo sellaiset vastaajat, jotka laulaa yksiäänisesti ja silti puhuvat moniäänisestä kirkosta. Sitä kutsutaan etukäteisensuuriksi. Kirkko ei halua osoittaa kirkon sisällä olevan muitakin mielipiteitä.
Sensuuri ei ole sitä, että poistetaan asiattomia viestejä. Niillä ei ole mitään arvoa muutenkaan keskusteluissa, mutta auttaa usein kirjoittajia purkamaan turhautumistaan hymistelylle. Ei se ole elämässä paha asia, jos sanoo toiselle " Perkele". Se on paljon paha asia, jos jättää huomiomatta miksi sen "Perkele" kajahtaa. Siinä huomioitta/kuuntelematta jättämisessä kirkko ja sen työntekijät on onnistunut lähes 100%:sesti. Maalataan kuitenkin kuvaa kirkosta hyväntekijänä ja persaukisena instituutiona, joka omilla rahoillansa tukee ei-uskonnottomien hautauksija jne... ne on kuitenkin osoitettu propagandaksi ja mitä tekee kirkon vastaajat? .......HYMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM..........- ans kattoo ny
mave kirjoitti:
Ennakoivaa sensuuria esiintyy kirkosta. Kuis moni kirkko kuulolla vastaajista on valmis rukoilemaan homoliittojen puolesta? Naispapit? eronneiden vihkimiset? Sinne on kirkon toimesta valittu valmiiksi jo sellaiset vastaajat, jotka laulaa yksiäänisesti ja silti puhuvat moniäänisestä kirkosta. Sitä kutsutaan etukäteisensuuriksi. Kirkko ei halua osoittaa kirkon sisällä olevan muitakin mielipiteitä.
Sensuuri ei ole sitä, että poistetaan asiattomia viestejä. Niillä ei ole mitään arvoa muutenkaan keskusteluissa, mutta auttaa usein kirjoittajia purkamaan turhautumistaan hymistelylle. Ei se ole elämässä paha asia, jos sanoo toiselle " Perkele". Se on paljon paha asia, jos jättää huomiomatta miksi sen "Perkele" kajahtaa. Siinä huomioitta/kuuntelematta jättämisessä kirkko ja sen työntekijät on onnistunut lähes 100%:sesti. Maalataan kuitenkin kuvaa kirkosta hyväntekijänä ja persaukisena instituutiona, joka omilla rahoillansa tukee ei-uskonnottomien hautauksija jne... ne on kuitenkin osoitettu propagandaksi ja mitä tekee kirkon vastaajat? .......HYMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM..........Hyvä huomio!
Ennakkosensuuri!
Niinpä, niin. Jos olisi halua moniäänisyyteen ollut heti tätä palstaa suunniteltaessa, niin mukaan olisi pyytämällä pyydetty palkallisiksi vastaajiksi esim. Luther-säätiön edustajia ja muidenkin suuntien. Näin oliisi saatu keskustelua ja moniäänisyyttä.
Mutta kun sitä muiden mielipiteiden esiintuloa ei halutakaan kirkon taholta tukea vaan tukahduttaa, niin mikäs sen parempi keino kuin tämä Suomi24.
Saattoivat myös sekoittua Hiltusella Suomi24 ja Kotimaa24.
Suomi on kotimaani ja "Kotimaani ompi Suomi" lauletaan laulussakin. - pertsa2010
mave kirjoitti:
Ennakoivaa sensuuria esiintyy kirkosta. Kuis moni kirkko kuulolla vastaajista on valmis rukoilemaan homoliittojen puolesta? Naispapit? eronneiden vihkimiset? Sinne on kirkon toimesta valittu valmiiksi jo sellaiset vastaajat, jotka laulaa yksiäänisesti ja silti puhuvat moniäänisestä kirkosta. Sitä kutsutaan etukäteisensuuriksi. Kirkko ei halua osoittaa kirkon sisällä olevan muitakin mielipiteitä.
Sensuuri ei ole sitä, että poistetaan asiattomia viestejä. Niillä ei ole mitään arvoa muutenkaan keskusteluissa, mutta auttaa usein kirjoittajia purkamaan turhautumistaan hymistelylle. Ei se ole elämässä paha asia, jos sanoo toiselle " Perkele". Se on paljon paha asia, jos jättää huomiomatta miksi sen "Perkele" kajahtaa. Siinä huomioitta/kuuntelematta jättämisessä kirkko ja sen työntekijät on onnistunut lähes 100%:sesti. Maalataan kuitenkin kuvaa kirkosta hyväntekijänä ja persaukisena instituutiona, joka omilla rahoillansa tukee ei-uskonnottomien hautauksija jne... ne on kuitenkin osoitettu propagandaksi ja mitä tekee kirkon vastaajat? .......HYMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM..........niin ehkä he vähitellen saisivat tänne edustajansa.Jos sieltä joku tulisi niin se olisi takuuvarmasti
pidempiaikainen keikka , sillä kuten Petri Hiltunen sanoi ,niiin tilanne täällä on tosiaan itkettävä.
Mitä tulee pappien väärän evankeliumin julistukseen , niin siihen on puututtava , joka kerta , sillä
"ulkopuoliset" kirjoittamiseen osallistumattomat mahdollisesti hyötyvät siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti25645572Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!4311343Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy22110961Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump389775Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla888602Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2766650Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys432344Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.122284- 442124
Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti22075