Ymmärsin vasta hiljattain, että olen aika ikävässä tilanteessa. Elän huomiselle, vaikka elämä on nyt, jokaisessa kuluvassa hetkessä. Ajattelen jatkuvasti jotain tulevaisuudessa ehkä joskus tapahtuvaa asiaa, ja huomaan että moni haaveistani perustuu "sitten kun"-lauseelle.
Parhaimpina päivinäni osaan iloita jo lähitulevaisuudesta, kuten esimerkiksi viikonloppuna tiedossa olevasta kivasta tapahtumasta tms. mutta minusta tuntuu että suurimman osan ajastani elän jossain kaukana vuosien päässä.
Olen avoliitossa ja minulla on vakituinen työpaikka. Molemmista odotan kuitenkin jotain enemmän. Rakastan avomiestäni, mutta hänen suhteensa ajattelen "sitten kun olemme kihloissa/naimisissa/saamme lapsia" tai "sitten kun muutamme". Nämä ajatukset taas antavat voimaa työnteolle, ja ajattelen "sitten kun muutamme lopetan nämä työt ja alan tehdä jotain mielekkäämpää". En vaikuta kauhean tyytyväiseltä nykytilanteeseeni, ja pelkäänkin että kun olen saavuttanut tulevaisuuden näkymät, olen jo suunnannut katseeni taas vuosien päähän.
Miten pystyisin nauttimaan tästä hetkestä? Olen ajatellut työpaikan vaihtoa, mutta jälleen "sitten kun"-lause voittaa. Eli vaihdan töitä sitten kun muutamme pois nykyiseltä paikkakunnaltamme. Tämä "muutto" on hyvin epävarma käsite, se voi tapahtua ensi vuonna tai kolmen vuoden päästä, joten tuskinpa sekään on oikea suunta asettaa ammatilliset haaveeni.
Tällainen ajattelutapa valloitti minut kun tajusin opiskelleeni väärälle alalle. Valmistumiseni jälkeen en ole tehnyt kertaakaan oman alani töitä, sillä en koekaan niitä tarpeeksi haastavaksi. Nykyinen työpaikkanikin on asiakaspalvelutyötä (kuten koulutukseenikin perustuva työ), mutta tylsistyn työssäni. Työtehtävät eivät anna minulle tarpeeksi haastetta, ja toisinaan koitan väkisin keksiä jotain tekemistä, kun istun tyhjänpanttina.
Muutos on tapahduttava. Mutta en tiedä mistä aloittaisin. Tiedän vain että en ole onnellinen.
Parhaimpina päivinäni osaan iloita jo lähitulevaisuudesta, kuten esimerkiksi viikonloppuna tiedossa olevasta kivasta tapahtumasta tms. mutta minusta tuntuu että suurimman osan ajastani elän jossain kaukana vuosien päässä.
Olen avoliitossa ja minulla on vakituinen työpaikka. Molemmista odotan kuitenkin jotain enemmän. Rakastan avomiestäni, mutta hänen suhteensa ajattelen "sitten kun olemme kihloissa/naimisissa/saamme lapsia" tai "sitten kun muutamme". Nämä ajatukset taas antavat voimaa työnteolle, ja ajattelen "sitten kun muutamme lopetan nämä työt ja alan tehdä jotain mielekkäämpää". En vaikuta kauhean tyytyväiseltä nykytilanteeseeni, ja pelkäänkin että kun olen saavuttanut tulevaisuuden näkymät, olen jo suunnannut katseeni taas vuosien päähän.
Miten pystyisin nauttimaan tästä hetkestä? Olen ajatellut työpaikan vaihtoa, mutta jälleen "sitten kun"-lause voittaa. Eli vaihdan töitä sitten kun muutamme pois nykyiseltä paikkakunnaltamme. Tämä "muutto" on hyvin epävarma käsite, se voi tapahtua ensi vuonna tai kolmen vuoden päästä, joten tuskinpa sekään on oikea suunta asettaa ammatilliset haaveeni.
Tällainen ajattelutapa valloitti minut kun tajusin opiskelleeni väärälle alalle. Valmistumiseni jälkeen en ole tehnyt kertaakaan oman alani töitä, sillä en koekaan niitä tarpeeksi haastavaksi. Nykyinen työpaikkanikin on asiakaspalvelutyötä (kuten koulutukseenikin perustuva työ), mutta tylsistyn työssäni. Työtehtävät eivät anna minulle tarpeeksi haastetta, ja toisinaan koitan väkisin keksiä jotain tekemistä, kun istun tyhjänpanttina.
Muutos on tapahduttava. Mutta en tiedä mistä aloittaisin. Tiedän vain että en ole onnellinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niinhän se on, ihminen joka ei ole tyytväinen ja tasapainossa nykyhetken kanssa elää mielessään tulevaa aikaa, tai sitten kehittää jonkunlaisen rinnakkaishaave-elämän.
Tosiasiassa hyvin harva meistä on kokoajan läsnä tässä ja nyt, elikkäs ovat onnellisia mielessään (haaveissaan).
Vain täysin vapaa ihminen pystyy olemaan onnellinen tässä ja nyt, valitettavasti tuollainen täysin vapaa on vain teoreettinen käsite.
Jotkut pystyvät muutokseen, muuttumaan oman elämänsä pomoiksi toiset taas, minä mukaan luettuna siirryn vain yhä enemmän ja enemmän haavemaailmaan kunnes katoan tästä hetkestä tyystin.....................