Teppo työkkäristä kertoi 15.4. viestissään, että TE-toimiston lähettämän ekirjeen kulkua voi kirjeen vastaanottaja itse selvittää postilta ja pyytää tarvittaessa kirjallista selvitystä kirjeen katoamisesta. Koskeeko tämä vain ekirjeitä vai myös ns. tavallisesti lähetettyjä kirjeitä?
Lähettääkö TE-toimisto kaikki työnhakijoille menevät postit ekirjeinä? Jos kyllä, niin mistä lähtien näin on ollut?
Teppo kirjoitti myös: ”Mikäli TE-toimistosta esimerkiksi lähetettyä työhönosoitusta ei ole toimitettu ilmoittamaasi osoitteeseen, tulee sinun TE-toimistolle todentaa tarvittaessa, ettet kirjettä ole koskaan saanut.” Millä tavoin käytännössä työnhakija voi todentaa, ettei ole saanut TE-toimiston lähettämää työhönosoitusta? Kertoisitko Teppo esimerkkejä.
Noin vuosi sitten työnantajani oli lähettänyt minulle työtodistuksen postissa, joka ei kuitenkaan koskaan tullut perille. Kysyin postin asiakaspalvelusta, miten tuon kadonneen kirjeen kohtaloa voisi selvittää. Postista sanottiin, että ainoastaan kirjeen lähettäjä voi tehdä asiasta selvityspyynnön. Yksinkertaisempaa oli kuitenkin pyytää työnantajaa lähettämään uusi kirje. Samoihin aikoihin myös yksi minun lähettämäni tärkeä kirje ei ollut mennyt perille vastaanottajalle. Minulle on muutaman kerran tullut naapurien postia ja naapurit ovat pari kertaa tuoneet minulle kuuluvaa heidän postilaatikkoonsa jaettua postia. Haen postin joka päivä postilaatikostani ja selaan kaikki mainokset läpi, ettei niiden väliin ole joutunut tärkeää postia. Silti olisi hyvinkin mahdollista, että esim. TE-toimiston lähettämä kirje voisi huonolla tuurilla jäädä tulematta perille. Oma työttömyyteni on päättynyt, eikä siis tarvitse ainakaan toistaiseksi pelätä saavansa TE-toimistolta rangaistuksia mahdollisten postinkulkuongelmien vuoksi.
työhönosoitusten postitus
4
336
Vastaukset
- SamppaR
Tepon vastaus oli siltä osin virheellinen että postin vastaanottaja ei voi tehdä selvityspyyntöä kadonneesta kirjeestä, kuten tämän jo mainitsitkin. Minulla on kokemusta tästä. Ei onneksi vielä työkkärin kirjeiden kanssa.
- Ei mitenkään
Postinkin mukaan kirjelähetuyksiä katoaa yli 10 000 vuosittain
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/TV-nytt Yli 10 000 postilähetystä katoaa vuosittain/1135225286712
Ikvä kylllä työkkärin käytännöt eivät ilmiötä tunne, vaan tuo kirjeen perille tulematta jääminen on käytännössä mahdoton todistaa.
Tämä on taas yksi esiimerkki joviaalista ja reilusta työttömiin kohdistuvasta oikeudenkäytöstä.- äoäoäoäoäoäoäoäoäoäo
Voisiko Teppo työkkäristä vastata tämän ketjun ensimmäisessä viestissä esitettyihin kysymyksiin?
- Aluspaita ja Sukat
Muutama vuosi sitten täällä ja tällä asuinalueellani ennen kesää ja kesän vaihtumisen aikana podettiin kirjeiden suhteen vääriin osoitteisiin suunnattuja kirjekantoja, koska tuolloin vaki väki jäi lomille ja uudet noviisit korvasivat perinteisen, entisen oikein jaetun postin jakajien kohteisiinsa muulla tavoin kuin totutuilla tavoilla.
Muuten, on aika kova juttu, jos esim. pitkäaikaistyötön ei saa postiluukkuunsa työhönsoitusta, niin karenssin saadessaan, kun ei ole saanut kirjettä kotiinsa, menettää tuhansia euroja jo pienestä työttömyyskorvauksestaan ja toimeentulotuestaan. Rahallinen menetys on kohtuuton. Kyllä te sen tiedätte.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163447Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370