Mikä olisi parasta sellaiselle koiralle joka on allerginen niin vehnälle kalallle sianlihalle ja naudanlihalle.
valmistan itse b roileri riisi porkkanaa mutta voisi olla jotakinmuuta vaihtoetoa?
allergia
1
288
Vastaukset
- royalcanin-asiantuntija
Hei
Mikäli haluaisitte kokeilla koirallenne valmisruokaa, neuvoisin kyselemään tuotteita lähimmältä eläinlääkäriasemalta.
Tällaisessa tapauksessa kun koira on ilmeisesti todistetusti noin monelle raaka-aineelle allerginen, voisi vaihtoehtona olla ruoka, joka sisältää vain hydrolysoituja valkuaislähteitä.
Esimerkki tällaisesta: http://www.royalcanin.fi/Koira/Elainklinikat/Erikoisruokavaliot-Kuivaruuat/IHO/ALLERGIA/Hypoallergenic-DR-21
Hydrolysointi tarkoittaa ruuan valkuaisainemolekyylien pilkkomista niin pieniksi, etteivät ne käynnistä yliherkkyysreaktiota elimistössä.
Pilkottujen valkuaisaineiden koko ja muoto vaikuttavat jonkin verran siihen, kuinka tehokkaasti oireet pysyvät kurissa tällaista ruokaa syödessä.
Kyseistä menetelmää käytetään mm. maidolle allergisten vauvojen erityisäidinmaidonkorvikkeiden valmistamisessa. Kaikkein herkimmille vauvoille on olemassa aminohapoiksi (valkuaisaineen rakenneosanen) saakka pilkottua korviketta.
Toinen vaihtoehto on valmisruoka, jossa raaka-ainelähteet ovat hieman ”harvinaisemmat”, sellaiset joita koira ei olisi elämänsä aikana syönyt eikä näin ollen päässyt niille herkistymään. Royal Caninin tuotevalikoimassa on esimerkiksi tuote, jonka pääraaka-aineet ovat ankka ja tapioka (http://www.royalcanin.fi/Koira/Elainklinikat/Erikoisruokavaliot-Kuivaruuat/IHO/ALLERGIA/Sensitivity-Control-SC-21-NEW).
Tärkeintä tietenkin on, että koiran oireet pysyvät kurissa ja ruokavalion vaihdossa kannattaakin allergisen koiran kanssa olla erityisen varovainen. Mikäli yliherkkyysoireet palaavat uuden ruuan kokeilun myötä, tulee palata takaisin vanhaan ruokavalioon ja odottaa riittävän pitkä aika, ennen kuin mitään uutta ruokaa jälleen tarjotaan. Koiraa hoitava eläinlääkäri osaa antaa tästäkin tarkempia ohjeita.
Terveisin,
Henna Söderholm
ELL, asiantuntijaeläinlääkäri
Royal Canin Finland Oy
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan vappumiljardin maksavat sairaat, vanhukset ja kuolleiden omaiset
Vappumiljardi, eli Riikan päätös laskea yhteisöveroa kaksi prosenttiyksikköä 18 prosenttiin, vie verotuloja noin miljard2233634Ammattiliittojen jäsenmaksut valtion maksettavaksi
Ammattiliitot neuvottelvat jäsenilleen paremmat palkat, jotka lisäävät valtio verotuloja. Tästä syystä valton tulee maks152983Seiska: Helmi Loukasmäki, 25, rehellisenä Dannystä, 83, ja isosta ikäerosta
Helmi Loukasmäki, 25, ja Ilkka Danny Lipsanen, 83, ovat pitäneet yhtä jo useamman vuoden. Nyt Helmi kertoo rehellisenä i332713Toksinen persuvasemmisto
Kun toksiset ihmiset eivät kykene hallitsemaan sinua, saamaan sinua näkemään asiat niin kuin he haluaa, toimimaan niin k162657Uus terveysassema
Ei taia olla vielä ketjua siitä ni minäpä alotan. Joko sitä ruvettas porukalla nyt mollaamaa ja arvostelemaa ku nii ruma112541Särkyneelle sydämelle
Särjin sun sydämen En voi lakata itkemästä Minuun tekee kipeää Koska sinuunkin. Että näin.. En ole runoilija😂452314Purra ennen vaaleja: "pienituloisten etuuksista leikkaaminen ei meille käy"
"...perussuomalaisten ero muun muassa kokoomukseen, joka haluaa leikata pienituloisten etuuksista, se ei meille käy."02070Purralla luistaa hihna isolla pyörällä, kasetti ei kestä
”Purra käy nyt pahasti ylikierroksilla” Nähtiinhän Purran sekoilut jo Lohjan torilla taannoin. Eikö eduskunnassa ole261938Riikka Purra: Autoilu tulee Suomen valtiolle pyöräilyä edullisemmaksi! Siksi pyöräetu poistettiin!
🐸🐸🐸🐸🐸 Perussuomalaisten trollitehdas kiukkuaa kun Riikka Purra päästi taas sammakoita suustaan että autoilu tulee S2981558- 971502