AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Hilan kohtalo?

Hilan kohtalo?

31 Vastausta 635 Lukukertaa
Jo 90-luvun puolivälistä tyhjillään Kuralankadulla ollut rakennus ei tunnu vain saavan vuokralaista. Puolimatka vuokraa tiloja "keskeneräisinä" ja kun sisälle ikkunasta katsoo, on näky melkoisen karu. Ei voida puhua keskeneräisestä kun kerroksista puuttuu lattiat ja muutkin työt ulkoseiniä lukuun ottamatta ovat jääneet tekemättä. Historia kiinnostaa.

Miksi ei vuokralaisia ole tullut? Söikö lama kiinteistöyhtiön varat? Onko valmiiksi saaminen niin kallista, ettei kenenkään kannata ottaa riskiä ja ostaa yli 15-vuotta vanhaa rakennusta?

Jos jollain on sisäpiirin tietoa asiasta, niin kertokaa..
K-supermarketin talo vai? Eihän se ole tyhjänä.
Juuri samainen Supermarketin talo. Tyhjänä on katutasosta ylöspäin. Alakerrassa on muutama liike k-kaupan ja baarin lisäksi mutta ns. torniosuus on kesken ja tyhjänä.

Kallista on.
kannattavan rakentaa vaikka asunnoiksi.
Alko puuttuu. Sehän se Suomessa ratkaisee kauppakeskusten kohtalon.
Alkohan se tosiaan puuttuu...

Minua taas kiinnostaisi sisäpiirin tieto lausteella olevasta n. 90-luvun rivitalomaisesta tiilitalosta, joka ei ole koskaan valmistunut. Laudat ikkunoissa, tontti peltoinen työmaa, mutta naapuritalot ihan ok.
Enää tietysti siinä ole mitään myytävää, mutta kalliiksi tullut jollekin.
huomannut, että naapurustoon muuttanut liikaa mamuja.
Mikä osoite Lausteella?
Vermlanninkuja
Mitä tuota vatvomaan. Tyhjien tilojen kulut katetaan talossa vuokralla olevien pussista. Siis lopulta kuluttujan kukkarosta.

Reisillehän tuo meni jo rakennusvaiheessa. Huono sijainti.
Eikö kellään ole mitään sisäpiiritietoa? Kiinnostaa myös, kun tuota rakennusta tullut katseltua kohta useampi vuosikymmen ohikulkiessa. Luulisi olevan kiinnostuneita vuokralaisia, kun sijainti on mielestäni erinomainen moneenkin tarkoitukseen.
Tarina kertoo, että sitä olisi lähdetty rakentamaan aikoinaan ilman rakennuslupaa sillä olettamuksella, että totta kai lupa tulee ja näpäytyksenä ei kuulema lupaa sitten koskaan herunutkaan. Näin kuulin käyneen.
vaadittaisiin purkamaan.
Ei Turussa. Turun Tauti estää purkamasta uusia rakennuksia, vanhoja voi purkaa säälittä.
Ei sitä purkaa tarvitse, mutta käyttää ei voi myöskään mihinkään ilman lupaa.
Mä tykkään Hilan K-kaupasta. Valikoima on vähän erikoisempi, ei ihan perussettiä, mitä muista K-pulkkikaupoista löytyy. Nopee asioida. Vaihtuvuus tuotteissa hyvä - tuoretta saatavilla.

Fillarillakin pääsee kätevästi, kun ei juurikaan ole risteyksiä menoa jarruttamassa.
Halvemmaksi se kai tulee kun omistaja joutuu kuitenkin tyhjän panttina pitämään, että on jätetty viimeistelemättä. Pelkän raakarungon pystyssäpito on sentäs aika halpaa lystiä. Kunhan ostaja ja kaavanmuutoksen maksaja joskus löytyy, ja löytyyhän se aikanaan, sisustetaan sitten halujensa mukaan?
Postin siirto pois jonnekin Uudenmaankadulle oli ISO virhe!
Postin yksityistäminen, samoin kuin "postipankin" - tuota pikaa Danske bankin - ulkoistaminen, olivat isoja virheitä nekin. Mitä vielä saammekaan lähitulevaisuudessa tuta? Nordean vangitsemisen Ruotsin kruunuun? Siis hei, Suomen Postipankki on kohta tanskalaispankki ja Nordea ruotsalainen!? OP lakkautetaan nyt nähtyjen näyttöjen perusteella jo ennen sitä! Kansa tapettiin jo ajat sitten. Mihin olemme menossa?
Turun paras Kaakeliliike on Hilan talossa. Hyvä valikoima ja asiallista palvelua!

"Kaakelikeskus on yksi Suomen suurimmista keraamisten laattojen ja oheistuotteiden maahantuojista. Palvelemme asiakkaitamme yli 30 vuoden kokemuksella. Valikoimastamme löytyy tuhansia laattoja koteihin ja toimitiloihin. Palvelemme omissa liikkeissämme viidellä paikkakunnalla ja koko maan kattavan jälleenmyyjäverkoston kautta. Rakennusliikeasiakkaitamme palvelee projektiosasto. Kaakelikeskus vaalii laadukasta palveluperinnettä. Haluamme auttaa asiakkaitamme löytämään kestävät ratkaisut ja omaan tyyliin sopivat laatat. Palveluksessasi ovat maan parhaat ammattilaiset ja lupaamme sinun saavan ystävällisen palvelun joka puolella Suomea."

http://www.kaakelikeskus.net/sivu.php?id=53&kaupunki=Turku
Onko tämä tasapuolista:

Kupittaalle anettiin eilen poikkeuslupa ylittää tontin kaavassa määritelty suurin sallittu rakennusoikeus reilulla tuhannella neliöllä. Rakentajalle oli kerrottu jo ensimmäisen talon lupaa käsiteltäessä, että lupaa koko tontin rakennusoikeuden ylitykseen ei heru. Poliitikot päättivät toisin. Toivottavasti vaalien läheisyys ei ollut myönteisen päätöksen takana!? Asiaa voitaneen jatkossa seurata puolueiden vaalilehdyköistä?

Hilan omistajaparka on saanut kärsiä miljoonien mijoonien tappiot, kun joku kateuksissaan torppasi luvan poiketa kaavan määräyksistä. Olkoonkin, että asiaan kuuluu liittyneen muitakin hämäriä piirteitä.
Perinnetieto kertoo, että vaalien alla maankäytöstä päättäminen ripeytyy!
Asuin 80- ja 90-luvuilla aivan Hilan tontin naapurissa. 80-luvulla tontti oli tyhjänä, ja pelasimme siellä kavereiden kanssa pesäpalloa ja leikimme salapoliisia. Kuralankatu oli tällöin vielä päättyvä hiekkatie. Henkilöliikennettä oli vähän, koska kadun varrella oli vain yksi omakotitalo ja kolme rivitaloa. Kuralankadun päässä, nykyisen Talo Teamin rakennuksessa oli Kummalan rekkatalli, jonka keltaruskeat sorarekat ajeli Kuralankatua pitkin talleille.

Hilan tontilla oli jo silloin hieman vanhahtavan näköinen mainostaulu, jossa kerrottiin, että tontille tullaan rakentamaan nykyaikainen liikekeskus. Isäni muisteli että kyltti olisi ollut siinä jo 70 luvulta alkaen, ja päivitteli 80-luvulla, miten asiassa ei ole tapahtumut mitään. Viimein 80-luvun lopulla meidän leikkialueemme täyttyi maansiirtokoneista, ja rakennustyöt alkoivat.

Rakentaminen osui 80-luvun kasinovuosiin, ja tällöin naapurustossa puhuttiin, että rakennukseen olisi tulossa K-kaupan lisäksi ajanmukaisesti tennis- ja squashkenttiä. Rakennus taisi valmistua vuonna 1990, jolloin Hannunniitussa toiminut K-Hanski muutti nykyisiin K-Supermarketin tiloihin ja otti nimekseen HILA. Nimi tuli mainosten mukaan sanoista hinta ja laatu, jotka olivat kaupassa kuulemma kohdallaan. Hila mainosti alkuvuosina paljon paikallisradioissa ärsyttävällä mainoskappaleella, jossa hoettiin "hila-hila-hila-hila-hila-hila-hila-hila, Hinta ja Laatu!"

Hilan lisäksi rakennuksen valmistuttua tiloissa aloitti vieläkin toimiva Bar Sylvester sekä metsäkeskus. Ilmeisesti 90-alun lama iski kuitenkin liiketilojen vuokraustoimintaan tässäkin tapauksessa, ja tiloista suurin osa jäi tyhjäksi. K-Kaupan viereiset tilat Hämeenkadun puolella olivat muistaakseni aluksi tyhjillään, myöhemmin tiloissa toimi ainakin huonekalukauppa Jysk. Vuosien mittaan Hämeenkadun alin kerros on täyttynyt erilaisista kaupoista nykyiselleen. Torniosa on kuitenkin edelleen tyhjänä ilman mitään sisustaa, edes välipohjia ei ole rakennettu. Massiivinen betonikuutio näkyvällä paikalla on melkoinen kummitustalo.

Kyselin muutama vuosi sitten parilta vanhemmalta pankinjohtajalta, jos he muistaisivat mikä rakennuksen tarina on. Eivät muistaneet tarkkaan, mutta muistikuvissa oli, että rakentamisessa olisi ollut alusta asti jotain riitaa tai erimielisyyksiä, ja se on osasyy siihen että tämä rakennus on jäänyt kehittämättä loppuun.

Kupittaan alueen kehitys on varmasti vienyt oman teränstä tältä rakennukselta, joka seisoo hieman yksinään muista liike- ja toimistotiloista erillään. Sinänsähän sijainti ei ole syrjässä vaan yhden Turun pääväylän varressa, mutta kuitenkin erillään muista liikekeskuksista. Toimistotiloista on pitkään ollut Turussa ylitarjontaa, joten vuokralaisien löytäminen kerroksiin voi olla vaikeaa.

RP-yhtiöt ilmoittaa torniosan vuokrattavien tilojen kooksi 1900-5700 neliötä, ja vuokrapyynti on 10,50 euroa neliöltä. Puolimatkalla on vähän sellainen maine, että vuokrapyynnistä ei tingitä, ja jos tilan vuokraksi on nousukaudella jotain päätetty, odotetaan vaikka vuosia, kunnes joku pyynnin suostuu maksamaan, vaikka suhdanne olisi laskenut vuokratasoja merkittävästi. Esimerkkinä tästä nykyinen joukkoliikennetoimisto Aurakadun ja Eerikinkadun kulmassa; tilat olivat pari vuotta tyhjillään, kun riittävää vuokraa maksavaa vuokralaista ei 2008-2009 talousromahduksen jäljiltä löytynyt.

Ajan Hilan rakennuksen ohi nykyään päivittäin. Mielenkiintoista olisi päästä katsomaan tätä lapsuuteni rakennusmonumenttia rakentamattomien osien sisältä ja kuulla tarkempaa historiaa. Saa nähdä, tuleeko torniosa koskaan käyttöön, vai päätyykö rakennus aikanaan purkuun puolivalmiina.

Ikävä tosiasia on, että kun rakennuksen pinta-alasta suurin osa on tyhjillään, ei omistajillakaan ole suurta mielenkiintoa huoltaa rakennusta huolellisesti. Toisin sanoen kun torniosan katto alkaa vuotaa jonain päivänä, kuka sen huomaa ja raaskitaanko korjausta tehdä kunnolla?

Sellaisen historiallisen faktan olen myöhemmällä ajalla löytänyt, että kyseisellä tontilla on ollut vielä 1970-luvun alussa jokin suuri rakennus. Tämä rakennus näkyy Turun Seudun Karttapalvelun vanhoissa ilmakuvissa. En muista koskaan kuulleeni, mitä toimintaa tontilla on ollut ennen 1980-lukua. Mahtaisiko jollain olla muistikuvia siitä, mikä tehdas tai vastaava teollisuusrakennus tontilla on ollut?
Muistini mukan asiaan liittyi jotenkin Kaupungin oma poika arkkitehti Paaso. Hän taisi päästä ihan mahdottomilla jutuillaan jopa valtuustoon ensin vihreänä, sitten loikkarina? Oli kuulemma nähnyt muurarin tupakkiaskin kanteen raapustetut suunnitelmat, joilla rahaa pankista saatiin...
Tulipa tämä asia taas mieleen, kun keskustelin isäni kanssa. Hän muisteli, että Hilan tontilla olisi ollut 70-luvulla betoni- tai betonielementtitehdas. Hänen muistikuvansa mukaan tehtaan olisi omistanut rakennusyhtiö Puolimatka. Muuttaessamme Kuralankadulle 1982 tehdas oli kuitenkin jo purettu.
Kuralan kasvatti tietää oikein RP-Rakennuksen vuokrauspolitiikan. Kerran keksittyä vuokrapyyntöä ei alenneta, vaikka se ylittää markkinahinnan eikä vuokralaista löydy.

Kerrottu 10,50 euroa neliöltä on selvästi liian korkea. Keskustassa se olisi käypää tasoa huomattavasti pienemmästä tilasta. Ilmaa on pyynnissä kahden puolen - kolmen euron luokkaa.
Ei mitään järkeä tuossa periaatteessa, kun miettii millaista tappiota tilanne tuottaa usean vuoden aikana.
Jos on rahaa tarpeeksi niin antaa palaa, tosin Puolimatkan pojat polttavat isänsä tienaamaa rahaa joten ei tunnu missään
Turun Sanomista voi lukea kummallisia (TS 24.6.2014, http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/644904/Turku+tekee+lahivuosina+jattiinvestointeja+vanhuspalveluihin):

"Turku aikoo korvata kahdeksan hoitokotia kahdella suurella tehostetulla palveluasumisyksiköllä. Ensimmäinen remontoidaan vuodeksi 2017 niin sanottuun Hilan kiinteistöön Kuralaan tai rakennetaan Koivulan kauppakeskuksen viereen Murkionkadulle."

Mielenkiintoista nähdä, saadaanko kummitustalo viimein kokonaan käyttöön. Tuohon käyttöön torniosa varmasti hyvin soveltuisikin, tosin kunnon pihaa ulkoiluun ei tässä kiinteistössä kyllä ole laisinkaan.
Hyi hitto, ihan kamalalla paikalla hoitokodiksi.. :/ Tulee vähän sellainen "kunhan säilötään nämä johonkin kuolemaa odottamaan" -fiilis.
Pienet yksiköt paljon viihtyisämpiä ja enemmän aikaa vanhuksille. Kahdessa isossa ei toivoakaan ulkoilusta, silloin olisi sama missä on.
se on anonyymi paikka turussa.
 /   /  /  / Hilan kohtalo?

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta