Kaikki vehnälajit samaa sukua keskenään!

Sepä Se

Koulun penkeillä opeimme neljästä eri perusvehnästä: Vehnästä, rukiista, ohrasta, sekä kaurasta.

Kolme näistä eri lajeiksi evoluutikkojen toimesta koulumme penkeillä nimittyä vehnää on kuitenkin tismalleen samaa lajia: vehnää on onnistuneesti risteytetty niin ohran[1] kuin rukiinkin[2] kanssa.

No mitä tästä voimme oppia?

Kuten tiedämme, Raamatussa olevan tiedon pohjalta Jumala loi aikojen alussa kaikki kasvikset ja myös alkuvehnän(joka nyt siis puhekielessä koskee kaikkia näitä evoluutikkojen mielestä eri lajia olevaa kasvia). Jalostamalla kasvin eri osia, on saatu erilaisia puolia kasvin genomista esille. Ja joskus myös luonnossakin voi tapahtua jokseekin jonkinnäköistä omanlaista lajiutumistaan.

Huomaamme siis, että Jumalan luomien kasvien geneettinen jakautuminen on näidenkin kasvien osalla nähtävissä. Huomatkaa, että kaikki kasvit ovat edelleenkin samaa lajia ja kykenevät edelleenkin risteytymään vuosituhansia kestäneestä jalostuksesta huolimatta keskenään. Kaikki kolme lajia näyttävät lisäksi kasvuvaiheessa aivan samalta ja ne voi näppituntumaltakin jo todeta samaksi lajiksi, kuten esim kissat ja leijonat.

Evoluutikkojen hoccuspoccus on siis edelleenkin todisteita vailla. Kaikki ulkona olevat todisteeet todistavat kiistattomasti ainoastaan Jumalan luoman yhteyden isyyden, eli baraminologian puolesta.

Lähteet
[1] http://ucce.ucdavis.edu/files/repositoryfiles/ca3608p23-72277.pdf
[2] http://en.wikipedia.org/wiki/Triticale

Aamen.

14

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tieteenharrastaja

      Melkein oikein:

      "Kaikki ulkona olevat todisteeet todistavat kiistattomasti ainoastaan Jumalan luoman yhteyden isyyden, eli baraminologian puolesta."

      Luomakunnan ilmoitus tosiaankin todistaa kiistattomasti "yhteyden isyyden" eli kaikkien eliölajien keskinäisen sukulaisuuden puolesta. Ei kuitenkaan baraminologian, jota tukemassa ei ole ainoatakaan luonnonhavaintoa sen paremminn kuin Raamatun sanaakaan. Se on kreationistisen valheverstaan aito innovaatio, jonka tarkoitus oli perustella Nooan olemattoman arkin tilan riittävyyttä.

      • huutonaurua

        Paraminologia on varmaankin sitä "tieteellistä" kreationismia, eli juurikin näennäistiedettä, josta ei ole ensimmäistäkään havaintoa.

        Kreationistitieteilijöiden kannattaisikin väitteidensä tueksi koittaa "jalostaa takaisin", eli palauttaa alkulajit. Olisi heilläkin jotain hauskaa tekemistä.

        Sainkohan muuten muinoin vastaukset mikä kissa on oikea kissa, vai onko mikään? Onko leijona enemmän kissa kuin vaikkapa ilves, puuma tai metsäkissa?

      • Sepä Se

        "Luomakunnan ilmoitus tosiaankin todistaa kiistattomasti "yhteyden isyyden" eli kaikkien eliölajien keskinäisen sukulaisuuden puolesta."

        Ei todista. Kuten ylläolevasta todistusaineistosta huomaatkin, niin ruis, vehnä kuin ohrakin ovat edelleenkin samasta puusta veistettyjä. Eivät ne ole muuttunut lajina yhtään mihinkään siitä kun ne on luotu.

        "Ei kuitenkaan baraminologian, jota tukemassa ei ole ainoatakaan luonnonhavaintoa sen paremminn kuin Raamatun sanaakaan."

        Höpsis. Juurihan annoin sinulle ison kasan todisteita baraminologiasta: vehnä ei ole muuttunut eri lajeiksi vuosituhansien jalostuksen jälkeenkään. Pitää olla kyllä melko lailla sokea kaltaisesi evokki jollei tällaista tosiasiaa nää, mutta sellaisiahan te evoluutikot olettekin, kun yritätte aina parhaanne mukaan kaikkia omaa mielikuvitusrakennelmaanne vastustavat todisteet kiistää.

        Evo pysyy kuitenkin valheena. Riisistä ei tule Lassea, eikä lassesta riisiä - ei edes, vaikka niille annettaisiin miljoonia vuosia aikaa. Erinäköiset kasvin genomista johtuvat piirteet voivat ilmentyä uudelleen ja kadota taas jalostuksen seurauksena, mutta se ei itse kasvin genomia muuta minnekään, se on vissi ja varma.

      • tieteenharrastaja
        Sepä Se kirjoitti:

        Anna sinä vain biologien pohtia lajeja ja jalostusta ja myönnä itse, ettei Raamatussa ole viitettäkään baramiineihin. Vehnänkin DNA:sta löytyy kymmeniä geenejä, jotka ovat joka ikisellä eliöllä sinibakteerista alkaen.

    • >>No mitä tästä voimme oppia?

      • Sepä Se

        Toisinosanen evo-opillesi ei ole mitään todisteita, on varmaankin se, mitä halusit sanoa?

      • totisteetta
        Sepä Se kirjoitti:

        Toisinosanen evo-opillesi ei ole mitään todisteita, on varmaankin se, mitä halusit sanoa?

        ei sunkaan.

      • Sepä Se kirjoitti:

        Toisinosanen evo-opillesi ei ole mitään todisteita, on varmaankin se, mitä halusit sanoa?

        Ei, vaan että havainnot viljakasvien keskinäisestä risteytymisestä tai risteytymättömyydestä eivät ole minkäänlaisessa ristiriidassa evoluutioteorian kanssa. Päinvastoin.

      • Sepä Se
        kekek-kekek kirjoitti:

        Ei, vaan että havainnot viljakasvien keskinäisestä risteytymisestä tai risteytymättömyydestä eivät ole minkäänlaisessa ristiriidassa evoluutioteorian kanssa. Päinvastoin.

        "Ei, vaan että havainnot viljakasvien keskinäisestä risteytymisestä tai risteytymättömyydestä eivät ole minkäänlaisessa ristiriidassa evoluutioteorian kanssa. Päinvastoin."

        Mutta rakas kulta kun evoluutiota ei ole missään vielä todistettu. Miksi uskot johokin sellaiseen, josta ei ole olemassa pienintäkään todistetta?

        Siis tässäkin esimerkissä on alkuperäisen, Jumalan alkuvehnästä jalostunut luonnossa tai jalostettu eri piirteitä samasta alkuvehnästä. Mitään todisteitahan ei tämä tietystikään evoluutiosi puolesta tarjoa, kuten jokainen fiksu henkilö tajuaa. Ei vehnästä ole tullut kauraa eikä kaurasta ohraa. Miksi siis kuvittelet, että tällainen olisi edes mahdollista, kun siitä ei ole pienintäkään esimerkkiä luonnossamme olemassa?

        Minäpä autan sinua. Kerron sinulle miksi uskot evoluutioon etkä esim Raamattuun. Se johtuu siitä, että sinulla on luomista vastaan ideologisista syisäst johtuva kapina. Tosiasiassa et edes todellisuutta halua tietää, haluat vain väitellä ja kinastella aiheesta josta sinulla ei tosiasiassa ole pienintäkään tietämystä.

      • Hiski+naapurin.kissa

        Olisiko sinulla yhtä häikäisevän asiantunteva mielipide Canis-suvun lajeista?

        Sen jälkeen voitaisiin vaikka edetä Cercopithecus-sukuun.

      • rcekim

        Minäpä autan sinua. Kerron sinulle miksi uskot raamattuun etkä siihen mitä terve järki ja tieteelliset tutkimukset kertovat. Se johtuu siitä, että sinulla on evoluutiota vastaan uskonnollisista syistä johtuva kapina. Tosiasiassa et edes todellisuutta halua tietää, haluat vain väitellä ja kinastella aiheesta josta sinulla ei tosiasiassa ole pienintäkään tietämystä. Olet lisäksi älyllisesti vajavainen.

      • Hiski+naapurin.kissa kirjoitti:

        Olisiko sinulla yhtä häikäisevän asiantunteva mielipide Canis-suvun lajeista?

        Sen jälkeen voitaisiin vaikka edetä Cercopithecus-sukuun.

        No?

    • Holy Ghost

      Sepä Se puhut kuin lajimääritelmät olisivat jokin ihmisestä riippumaton luonnonfakta, jonka "evolutionistit" ovat virheellisesti todenneet. Kuitenkin päinvastoin lajimääritelmät ovat täysin ihmisestä riippuvaisia ja ihmisen mielen mukaan asetettavissa. Ne ovat puhtaasti määrittelykysymys ja siten niitä ei voi todeta virheellisiksi siten miten sinä yrität todeta ne virheellisiksi.

      Kreationistiseen tapaan hyppäät pois normaalista Suomen kielen sanojen merkityksistä, tällä kertaa sanan "laji" suhteen ja tekstisi romuttuu merkityksettömäksi jorinaksi.

      • spällymälöö

        Ja tuohon voi kai lisätä sen, että eliökunnan jako lajeihin johtuu esimerkiksi siitä, mitä kohtaan mm. *JC tuntee pakokauhuista pelkoa: halusta tietää enemmän.

        Nykyisin tuntemuksesta on tietenkin myös käytännön hyötyä vaikkapa hyötykasvien jalostuksessa. Suomessakin saatettaisiin elää edelleen köyhyyden ja nälänhätien aikaa, jos kreationistit olisivat onnistuneet sabotoimaan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun kasvinjalostusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      849
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      29
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      548
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      483
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    Aihe