Helevetti

Kirkkoisä Augustinus vaikutti kirkolliseen helvettikäsitykseen enemmän kuin kukaan muu hänen jälkeensä. Häntä voidaan pitää myös kiirastuliopin isänä. Parhaiten Augustinus tunnetaan armo-opistaan, mutta hänen helvettioppinsa ovat kolikon toinen puoli. Augustinukselle maailmanhistoria on hyvän ja pahan – Jumalan ja Saatanan – välistä taistelua. Se tulee päättymään pahan lopulliseen kuoliniskuun ja syntisten joutumiseen ikuiseen helvettiin.

Augustinuksen mukaan suurin osa ihmisistä tulee joutumaan helvettiin. Taivaaseen pääsevät vain harvat ja valitut. Näkemystään hän perusteli Jumalan oikeudenmukaisuudella. Samoihin aikoihin vaikuttanut Johannes Krysostomos laski, että tuhansista ihmisistä tuskin satakaan pelastuu. Tämä ajattelutapa oli hyvin yleinen suurten teologien keskuudessa keskiajalla ja pitkälle nykyaikaan asti. Alkuaikojen kirkkoisien näkemys pelastuvien pienestä määrästä selittyy osittain kristittyjen vähemmistöasemalla myöhäisantiikin aikana. Samalla kristittyjen sisällä vaikutti erilaisia suuntauksia, joista kirkkoisät tuomitsivat monet harhaoppisina ja pelottelivat vastapuolta helvetillä.

Ennen Augustinusta myöhäisantiikin aikana esiintyi näkemys kaikkien pelastumisesta. Kirkkoisä Klemens Aleksandrialaisen mukaan Jumala kurittaa kasvatustarkoituksessa vain lyhyen aikaa tuonpuoleisessa. Syntisten sielut puhdistetaan, heidät käännetään oikeaan suuntaan, ja he palaavat Jumalan yhteyteen. Kirkkoisä Origeneksen mukaan Saatanakin tulee lopulta pelastumaan. Origenes esitti, että helvetti on syntisille ikuinen, mutta historian lopussa sielut palaavat takaisin alkutilaan Jumalan yhteyteen. Origeneksen pelastusmallia kutsutaan nimellä apokatastasis pantoon tai lyhyemmin apokatastasis-oppi. Kirkkoisä Gregorios Nyssalainen seurasi Origeneksen perusajatusta ja ymmärsi helvetin rangaistuksen olevan parantavaa kurittamista, joka kestää kauan mutta ei loputtomasti.

Augustinus hyökkäsi apokatastasis-oppia vastaan rajusti. Hän esitti myöhemmin yleisesti hyväksytyn opin, jonka mukaan kuoleman hetkellä syntisen tahto jäätyy paikoilleen, eikä hän voi enää parantua tai muuttua. Näiden ajatusten pohjalta Konstantinopolin toinen kirkolliskokous hylkäsi Origeneksen ajatukset harhaoppisina. Yleisin perustelu vastustaa kaikkien pelastumista oli käytännöllinen: mikäli ikuinen helvetti poistuisi, niin moraalilta putoaisi pohja ja kristinuskon harjoittaminen tulisi tarpeettomaksi.

Augustinuksen käsityksiä kehiteltiin edelleen keskiajalla. Välitila hylättiin tarpeettomana, ja sielujen arveltiin menevän kuoleman jälkeen välittömästi helvettiin. Samaten rangaistukset jaettiin kahteen lajiin: tulessa kärsimiseen sekä Jumalan läheisyyden puutteeseen. Oppineet pitivät kauheampana rangaistuksena pelastuksen ja Jumalan läsnäolon menettämistä. Sen sijaan kansan parissa saarnaajat maalailivat kuulijakunnalle mieluummin ruumiillisia rangaistuksia. Kirkkoa pidettiin ainoana paikkana, missä sielut olisivat turvassa helvetiltä. Kirkosta erottaminen merkitsi vaaraa joutua helvettiin, ja se toimikin papiston aseena kristinuskon siveyttä rikkovia maallisia ruhtinaita ja harhaoppisia vastaan.

Augustius kirjoitti:

Kirkkoisä Augustinus vaikutti kirkolliseen helvettikäsitykseen enemmän kuin kukaan muu hänen jälkeensä. Häntä voidaan pitää myös kiirastuliopin isänä. Parhaiten Augustinus tunnetaan armo-opistaan, mutta hänen helvettioppinsa ovat kolikon toinen puoli. Augustinukselle maailmanhistoria on hyvän ja pahan – Jumalan ja Saatanan – välistä taistelua. Se tulee päättymään pahan lopulliseen kuoliniskuun ja syntisten joutumiseen ikuiseen helvettiin.

Augustinuksen mukaan suurin osa ihmisistä tulee joutumaan helvettiin. Taivaaseen pääsevät vain harvat ja valitut. Näkemystään hän perusteli Jumalan oikeudenmukaisuudella. Samoihin aikoihin vaikuttanut Johannes Krysostomos laski, että tuhansista ihmisistä tuskin satakaan pelastuu. Tämä ajattelutapa oli hyvin yleinen suurten teologien keskuudessa keskiajalla ja pitkälle nykyaikaan asti. Alkuaikojen kirkkoisien näkemys pelastuvien pienestä määrästä selittyy osittain kristittyjen vähemmistöasemalla myöhäisantiikin aikana. Samalla kristittyjen sisällä vaikutti erilaisia suuntauksia, joista kirkkoisät tuomitsivat monet harhaoppisina ja pelottelivat vastapuolta helvetillä.

Ennen Augustinusta myöhäisantiikin aikana esiintyi näkemys kaikkien pelastumisesta. Kirkkoisä Klemens Aleksandrialaisen mukaan Jumala kurittaa kasvatustarkoituksessa vain lyhyen aikaa tuonpuoleisessa. Syntisten sielut puhdistetaan, heidät käännetään oikeaan suuntaan, ja he palaavat Jumalan yhteyteen. Kirkkoisä Origeneksen mukaan Saatanakin tulee lopulta pelastumaan. Origenes esitti, että helvetti on syntisille ikuinen, mutta historian lopussa sielut palaavat takaisin alkutilaan Jumalan yhteyteen. Origeneksen pelastusmallia kutsutaan nimellä apokatastasis pantoon tai lyhyemmin apokatastasis-oppi. Kirkkoisä Gregorios Nyssalainen seurasi Origeneksen perusajatusta ja ymmärsi helvetin rangaistuksen olevan parantavaa kurittamista, joka kestää kauan mutta ei loputtomasti.

Augustinus hyökkäsi apokatastasis-oppia vastaan rajusti. Hän esitti myöhemmin yleisesti hyväksytyn opin, jonka mukaan kuoleman hetkellä syntisen tahto jäätyy paikoilleen, eikä hän voi enää parantua tai muuttua. Näiden ajatusten pohjalta Konstantinopolin toinen kirkolliskokous hylkäsi Origeneksen ajatukset harhaoppisina. Yleisin perustelu vastustaa kaikkien pelastumista oli käytännöllinen: mikäli ikuinen helvetti poistuisi, niin moraalilta putoaisi pohja ja kristinuskon harjoittaminen tulisi tarpeettomaksi.

Augustinuksen käsityksiä kehiteltiin edelleen keskiajalla. Välitila hylättiin tarpeettomana, ja sielujen arveltiin menevän kuoleman jälkeen välittömästi helvettiin. Samaten rangaistukset jaettiin kahteen lajiin: tulessa kärsimiseen sekä Jumalan läheisyyden puutteeseen. Oppineet pitivät kauheampana rangaistuksena pelastuksen ja Jumalan läsnäolon menettämistä. Sen sijaan kansan parissa saarnaajat maalailivat kuulijakunnalle mieluummin ruumiillisia rangaistuksia. Kirkkoa pidettiin ainoana paikkana, missä sielut olisivat turvassa helvetiltä. Kirkosta erottaminen merkitsi vaaraa joutua helvettiin, ja se toimikin papiston aseena kristinuskon siveyttä rikkovia maallisia ruhtinaita ja harhaoppisia vastaan.

Lue lisää

Keskiajan kristillinen filosofia eli skolastiikka eritteli järjestelmällisesti helvettiä ja kiirastulta. Skolastikot rakensivat kourallisesta Raamatun tekstikohtia yksityiskohtaisen ja kokonaisvaltaisen kuvauksen helvetistä, kiirastulesta ja taivaasta. Rakennelmat pystytettiin antiikin filosofien ja arvostettujen kirkkoisien ajatuksien pohjalle.

Filosofi Tuomas Akvinolainen kuvasi hyvin yksityiskohtaisesti helvetin kauhuja. Kadotetut joutuvat liikkumattomaan maanalaiseen helvettiin ruumiillisessa muodossa. Syntiset eivät pysty vuodattamaan kyyneleitä, joten he itkevät mielensä sisällä. Kadotettuja rangaistaan äärimmäisellä kylmällä ja kuumalla. Syntiset eivät saa mukaansa edes hyviä muistoja tuottamaan heille iloa, vaan Jumalan rangaistukset ovat koko ajan mielessä. Kadotetut vihaavat Jumalan heille langettamaa oikeudenmukaista rangaistusta, mutta eivät itse Jumalaa.

Myös kastamattomat lapset joutuvat helvettiin perisyntinsä tähden. Augustinus oli hyvin jyrkkä tästä ja tuomitsi vauvatkin helvettiin. Tuomas oli astetta lievempi ja katsoi, että kastamattomat lapset siirtyvät limbukseen. Siellä ei ole hyvää eikä pahaa. Tämä katolisen kirkon oppi on edelleen voimassa, vaikkakin uudelleenarvioitavana.

Helvetin ohella kirkon oppeihin kuului myös kiirastuli, joka kuitenkin on ilmapiiriltään toiveikkaampi. Helvetin tapaan myös kiirastulessa kärsivät syntiset sielut, mutta eivät ikuisesti, vaan sinne joutuneet pääsevät tietyn ajan kuluttua taivaaseen. Lisäksi he jo kiirastulessa ollessaan saavat maan päältä eläviltä apua messujen, almujen, esirukouksien ja hyvien tekojen muodossa. Maanpäällinen apu saattaa lyhentää kiirastulessa vietettyä aikaa. Kiirastuli on sielun viimeinen mahdollisuus vapautua synneistä ja valmistautua kuolemanjälkeiseen elämään taivaassa

Oppi kiirastulesta syntyi vähitellen Augustinuksen ajatuksesta, että kaikkia kristittyjä ei ehditä puhdistaa maanpäällisen elämän aikana. Augustinus ei käyttänyt sanaa kiirastuli, vaan puhui puhdistavasta tulesta ja kärsimyksestä. Skolastikot veivät kiirastulen huippuunsa erittelemällä syyllisyyden ja rangaistuksen. Rangaistuksen voi välttää katumuksella. Käytännössä tämä johti syntien tunnustamiseen papille, mikä käytäntö virallistettiin ekumeenisessa kirkolliskokouksessa vuonna 1215.

Kiirastuli julistettiin useimpien kirkkokuntien viralliseksi opiksi Lyonin toisessa kirkolliskokouksessa vuonna 1274, ja se vahvistettiin vielä Trenton kirkolliskokouksessa vuosina 1545–1563. Myöhäiskeskiajalla kirkolla uskottiin olevan valta vapauttaa ihminen kokonaan synneistä. Kirkko saattoi jakaa omista taivaassa sijaitsevista hyvien tekojensa varastosta anteeksiantoja ihmisille. Tätä käsitettä nimitettiin aneeksi. Keskiajan loppuvaiheessa ihmiset maksoivat papeille, jotta nämä järjestäisivät yksityismessun tietylle vainajalle. Kiirastuli-oppi oli voimakkaimmillaan 1200–1500-luvuilla.

kiirastuliuoppi kirjoitti:

Keskiajan kristillinen filosofia eli skolastiikka eritteli järjestelmällisesti helvettiä ja kiirastulta. Skolastikot rakensivat kourallisesta Raamatun tekstikohtia yksityiskohtaisen ja kokonaisvaltaisen kuvauksen helvetistä, kiirastulesta ja taivaasta. Rakennelmat pystytettiin antiikin filosofien ja arvostettujen kirkkoisien ajatuksien pohjalle.

Filosofi Tuomas Akvinolainen kuvasi hyvin yksityiskohtaisesti helvetin kauhuja. Kadotetut joutuvat liikkumattomaan maanalaiseen helvettiin ruumiillisessa muodossa. Syntiset eivät pysty vuodattamaan kyyneleitä, joten he itkevät mielensä sisällä. Kadotettuja rangaistaan äärimmäisellä kylmällä ja kuumalla. Syntiset eivät saa mukaansa edes hyviä muistoja tuottamaan heille iloa, vaan Jumalan rangaistukset ovat koko ajan mielessä. Kadotetut vihaavat Jumalan heille langettamaa oikeudenmukaista rangaistusta, mutta eivät itse Jumalaa.

Myös kastamattomat lapset joutuvat helvettiin perisyntinsä tähden. Augustinus oli hyvin jyrkkä tästä ja tuomitsi vauvatkin helvettiin. Tuomas oli astetta lievempi ja katsoi, että kastamattomat lapset siirtyvät limbukseen. Siellä ei ole hyvää eikä pahaa. Tämä katolisen kirkon oppi on edelleen voimassa, vaikkakin uudelleenarvioitavana.

Helvetin ohella kirkon oppeihin kuului myös kiirastuli, joka kuitenkin on ilmapiiriltään toiveikkaampi. Helvetin tapaan myös kiirastulessa kärsivät syntiset sielut, mutta eivät ikuisesti, vaan sinne joutuneet pääsevät tietyn ajan kuluttua taivaaseen. Lisäksi he jo kiirastulessa ollessaan saavat maan päältä eläviltä apua messujen, almujen, esirukouksien ja hyvien tekojen muodossa. Maanpäällinen apu saattaa lyhentää kiirastulessa vietettyä aikaa. Kiirastuli on sielun viimeinen mahdollisuus vapautua synneistä ja valmistautua kuolemanjälkeiseen elämään taivaassa

Oppi kiirastulesta syntyi vähitellen Augustinuksen ajatuksesta, että kaikkia kristittyjä ei ehditä puhdistaa maanpäällisen elämän aikana. Augustinus ei käyttänyt sanaa kiirastuli, vaan puhui puhdistavasta tulesta ja kärsimyksestä. Skolastikot veivät kiirastulen huippuunsa erittelemällä syyllisyyden ja rangaistuksen. Rangaistuksen voi välttää katumuksella. Käytännössä tämä johti syntien tunnustamiseen papille, mikä käytäntö virallistettiin ekumeenisessa kirkolliskokouksessa vuonna 1215.

Kiirastuli julistettiin useimpien kirkkokuntien viralliseksi opiksi Lyonin toisessa kirkolliskokouksessa vuonna 1274, ja se vahvistettiin vielä Trenton kirkolliskokouksessa vuosina 1545–1563. Myöhäiskeskiajalla kirkolla uskottiin olevan valta vapauttaa ihminen kokonaan synneistä. Kirkko saattoi jakaa omista taivaassa sijaitsevista hyvien tekojensa varastosta anteeksiantoja ihmisille. Tätä käsitettä nimitettiin aneeksi. Keskiajan loppuvaiheessa ihmiset maksoivat papeille, jotta nämä järjestäisivät yksityismessun tietylle vainajalle. Kiirastuli-oppi oli voimakkaimmillaan 1200–1500-luvuilla.

Lue lisää

Helvetistä kirjoitettiin keskiajalla satoja kirjallisia kertomuksia. Unien tai valveunien aikana hengellisen helvettinäyn kokeneet henkilöt kertoivat kokemuksistaan papeille tai munkeille, jotka kirjoittivat ne ylös. Kuvitteellisia helvettinäkyjä sepitettiin kristillisessä perinteessä jo toiselta vuosisadalta lähtien. Näistä varhaisista ilmestyskirjoista eli apokalypseista kaksi on noussut erityisen merkittäviksi: Pietarin ilmestys ja Paavalin ilmestys. Molemmat ovat Raamatun ulkopuolelle jääneitä kirjoja eli apokryfisiä kirjoja.

Italialaisen Dante Alighierin kolmiosainen runoteos Jumalainen näytelmä (Divina commedia) 1300-luvun alusta kertoo kirjoittajansa matkasta helvetin ja kiirastulen kautta paratiisiin. Ensimmäinen osa Inferno syventyy helvettiin ja on näistä kirjoista kuuluisin. Helvetti kuvataan siinä eräänlaisen ohuehkon kannen peittämäksi suppilomaiseksi, maan alaiseksi kuiluksi, joka ulottuu maapallon keskipisteeseen saakka. Maan keskipisteeseen on vangittuna kaikkien syntien ja petturuuden isä Lucifer. Suppilo jakautuu yhdeksään sisäkkäiseen piiriin, joista kukin on omistettu tietylle synnille. Lisäksi helvetin portin liepeillä parveilee joukko pelkureiden sieluja, jotka eivät kelpaa edes helvettiin. Helvetin eri piireissä ja osastoissa sielut kärsivät syntinsä mukaisesta rangaistuksesta. Danten luoma helvetti on monipuolinen ja tarkasti järjestetty syntien museo. Syntien rangaistukset vaihtelevat hirmumyrskystä piinaaviin sairauksiin ja tulisateesta jäiseen vankilaan. Dante uskoi helvetin, kiirastulen ja taivaan olemassaoloon, mutta ei kuvitellut niiden olevan juuri hänen kuvaamiensa paikkojen näköisiä.

Danten Jumalainen näytelmä on Tuomas Akvinolaisen Summa theologiaen jälkeen keskiajan luetuin ja tutkituin kirja. Teoksen yksityiskohtaisuus ja runous saivat lukijakunnan vakuuttumaan sen kirjoittajan jumalallisesta innoituksesta. Teoksen kuvaukset vaikuttivat suuresti myöhempiin taiteilijoihin, jotka maalasivat tai kirjoittivat helvetistä. Teos on inspiroinut lukuisten kuvitusten lisäksi myös yksittäisiä taideteoksia. Erityisesti tarina Paolon ja Francescan kielletyn rakkauden kohtalosta helvetin ikuisessa hirmumyrskyssä on innoittanut taiteilijoita. Toisaalta teoksen täydellisyys kääntyi myös itse uskoa vastaan. Danten teos tunnustettiin kuvitteelliseksi, mikä sai monet epäilemään muitakin vanhoja helvettikuvauksia.

Dante/ kirjoitti:

Helvetistä kirjoitettiin keskiajalla satoja kirjallisia kertomuksia. Unien tai valveunien aikana hengellisen helvettinäyn kokeneet henkilöt kertoivat kokemuksistaan papeille tai munkeille, jotka kirjoittivat ne ylös. Kuvitteellisia helvettinäkyjä sepitettiin kristillisessä perinteessä jo toiselta vuosisadalta lähtien. Näistä varhaisista ilmestyskirjoista eli apokalypseista kaksi on noussut erityisen merkittäviksi: Pietarin ilmestys ja Paavalin ilmestys. Molemmat ovat Raamatun ulkopuolelle jääneitä kirjoja eli apokryfisiä kirjoja.

Italialaisen Dante Alighierin kolmiosainen runoteos Jumalainen näytelmä (Divina commedia) 1300-luvun alusta kertoo kirjoittajansa matkasta helvetin ja kiirastulen kautta paratiisiin. Ensimmäinen osa Inferno syventyy helvettiin ja on näistä kirjoista kuuluisin. Helvetti kuvataan siinä eräänlaisen ohuehkon kannen peittämäksi suppilomaiseksi, maan alaiseksi kuiluksi, joka ulottuu maapallon keskipisteeseen saakka. Maan keskipisteeseen on vangittuna kaikkien syntien ja petturuuden isä Lucifer. Suppilo jakautuu yhdeksään sisäkkäiseen piiriin, joista kukin on omistettu tietylle synnille. Lisäksi helvetin portin liepeillä parveilee joukko pelkureiden sieluja, jotka eivät kelpaa edes helvettiin. Helvetin eri piireissä ja osastoissa sielut kärsivät syntinsä mukaisesta rangaistuksesta. Danten luoma helvetti on monipuolinen ja tarkasti järjestetty syntien museo. Syntien rangaistukset vaihtelevat hirmumyrskystä piinaaviin sairauksiin ja tulisateesta jäiseen vankilaan. Dante uskoi helvetin, kiirastulen ja taivaan olemassaoloon, mutta ei kuvitellut niiden olevan juuri hänen kuvaamiensa paikkojen näköisiä.

Danten Jumalainen näytelmä on Tuomas Akvinolaisen Summa theologiaen jälkeen keskiajan luetuin ja tutkituin kirja. Teoksen yksityiskohtaisuus ja runous saivat lukijakunnan vakuuttumaan sen kirjoittajan jumalallisesta innoituksesta. Teoksen kuvaukset vaikuttivat suuresti myöhempiin taiteilijoihin, jotka maalasivat tai kirjoittivat helvetistä. Teos on inspiroinut lukuisten kuvitusten lisäksi myös yksittäisiä taideteoksia. Erityisesti tarina Paolon ja Francescan kielletyn rakkauden kohtalosta helvetin ikuisessa hirmumyrskyssä on innoittanut taiteilijoita. Toisaalta teoksen täydellisyys kääntyi myös itse uskoa vastaan. Danten teos tunnustettiin kuvitteelliseksi, mikä sai monet epäilemään muitakin vanhoja helvettikuvauksia.

Lue lisää

Reformaatio synty kyseenalaisti 1500-luvulta lähtien katolisen näkemyksen. Protestantit hyväksyivät helvetin, mutta eivät kiirastulta, sillä se ei perustunut Raamattuun. Katoliset myönsivät kiirastulen ohuen perustan Raamatussa, mutta vetosivat kirkon perinteeseen, kirkkoisiin ja moniin kirkolliskokouksiin. Protestanttien mukaan kirkko on saattanut erehtyä ja uskovaisten on syytä palata takaisin Raamattuun.

Ensimmäiset askeleet kiirastulen kyseenalaistamiseen otti Erasmus Rotterdamilainen satiirisilla kirjoituksillaan. Saksalainen pappi Martti Luther meni pidemmälle ja väitti suoraan, että kiirastulelle ei löydy Raamatusta perusteita. Samoin Luther ei löytänyt kiirastulta kirkkoisien kirjoituksista ja huomautti, että ortodoksinen kirkko ei ollut koskaan hyväksynyt kiirastulta. Protestantit hylkäsivät kiirastulen sekä kastamattomien lasten limbuksen. Raamatun maailmaan mahtuisi vain taivas ja helvetti. Muu kirkollinen perinne helvetistä sen sijaan kelpasi lähes sellaisenaan protestanteille, ja ikuinen piinahelvetti sai luvan jatkaa.

Lutherin mukaan syntiinlankeemus on vienyt ihmisiltä heidän oman tahtonsa. Jumala määrää ennalta, ketkä pelastuvat ja ketkä eivät. Myöhempi luterilaisuus irtisanoutui tästä predestinaatio- eli ennaltamääräytymisopista ja esitti, että Jumala kutsuu kaikkia pelastukseen, mutta kaikki eivät ota sitä vastaan. Jean Calvin korosti Lutheriakin jyrkemmin ennaltamääräytymistä. Myöhemmin Calvinin ajatuksien pohjalle rakennettujen reformoitujen kirkkojen mukaan Jumala on hyvä ja on päättänyt lopulta pelastaa kaikki.

Katolinen kirkko vastasi reformaatioon niin sanotulla katolisella reformaatiolla. Helvetin yksityiskohtien levittäminen oli muodostunut liian viihteelliseksi. Katolinen kirkko hillitsi helvettiin liittyviä kulkueita, juhlia ja näytelmiä. Trenton kirkolliskokouksessa katolinen kirkko toisti skolastikkojen osoittaman linjan. Kokous päätti pitää kiinni kiirastulesta ja aneista, mutta niiden väärinkäyttö haluttiin kitkeä pois. Reformaation aikana protestantit ja myöhemmin myös katoliset nostivat Saatanan maan päälle. Aseman muutos johtui Raamatun maininnasta, että Saatana tullaan heittämään tuliseen järveen historian lopussa.

Kirjallisuudessa nähtiin vielä yksi suuri helvettiteos, kun John Milton kirjoitti kertovan runoelman Kadotettu paratiisi vuonna 1667

Kadotettu paratiisi kirjoitti:

Reformaatio synty kyseenalaisti 1500-luvulta lähtien katolisen näkemyksen. Protestantit hyväksyivät helvetin, mutta eivät kiirastulta, sillä se ei perustunut Raamattuun. Katoliset myönsivät kiirastulen ohuen perustan Raamatussa, mutta vetosivat kirkon perinteeseen, kirkkoisiin ja moniin kirkolliskokouksiin. Protestanttien mukaan kirkko on saattanut erehtyä ja uskovaisten on syytä palata takaisin Raamattuun.

Ensimmäiset askeleet kiirastulen kyseenalaistamiseen otti Erasmus Rotterdamilainen satiirisilla kirjoituksillaan. Saksalainen pappi Martti Luther meni pidemmälle ja väitti suoraan, että kiirastulelle ei löydy Raamatusta perusteita. Samoin Luther ei löytänyt kiirastulta kirkkoisien kirjoituksista ja huomautti, että ortodoksinen kirkko ei ollut koskaan hyväksynyt kiirastulta. Protestantit hylkäsivät kiirastulen sekä kastamattomien lasten limbuksen. Raamatun maailmaan mahtuisi vain taivas ja helvetti. Muu kirkollinen perinne helvetistä sen sijaan kelpasi lähes sellaisenaan protestanteille, ja ikuinen piinahelvetti sai luvan jatkaa.

Lutherin mukaan syntiinlankeemus on vienyt ihmisiltä heidän oman tahtonsa. Jumala määrää ennalta, ketkä pelastuvat ja ketkä eivät. Myöhempi luterilaisuus irtisanoutui tästä predestinaatio- eli ennaltamääräytymisopista ja esitti, että Jumala kutsuu kaikkia pelastukseen, mutta kaikki eivät ota sitä vastaan. Jean Calvin korosti Lutheriakin jyrkemmin ennaltamääräytymistä. Myöhemmin Calvinin ajatuksien pohjalle rakennettujen reformoitujen kirkkojen mukaan Jumala on hyvä ja on päättänyt lopulta pelastaa kaikki.

Katolinen kirkko vastasi reformaatioon niin sanotulla katolisella reformaatiolla. Helvetin yksityiskohtien levittäminen oli muodostunut liian viihteelliseksi. Katolinen kirkko hillitsi helvettiin liittyviä kulkueita, juhlia ja näytelmiä. Trenton kirkolliskokouksessa katolinen kirkko toisti skolastikkojen osoittaman linjan. Kokous päätti pitää kiinni kiirastulesta ja aneista, mutta niiden väärinkäyttö haluttiin kitkeä pois. Reformaation aikana protestantit ja myöhemmin myös katoliset nostivat Saatanan maan päälle. Aseman muutos johtui Raamatun maininnasta, että Saatana tullaan heittämään tuliseen järveen historian lopussa.

Kirjallisuudessa nähtiin vielä yksi suuri helvettiteos, kun John Milton kirjoitti kertovan runoelman Kadotettu paratiisi vuonna 1667

Lue lisää

Valistusajalla todellisuutta tutkittiin järjen valossa. Myös tuonpuoleinen, kirkko ja Raamattu joutuivat arvostelun kohteiksi. Osa teologiasta irrottautui kirkollisesta hallinnasta. Syntyi nykyaikainen teologinen raamatuntutkimus eli eksegetiikka, joka näki Raamatun kirjat niiden historiallista taustaa vasten. Uusi tutkimus rapautti helvettiopin perusteita.

Monet valistusajan ajattelijat ja teologit päättelivät helvetin rangaistuksen olevan rajallinen, koska jumalainen valokin on rajallinen. Samaten pääteltiin, että koska ihminen on rajallinen, niin myös hänen tekemänsä synnitkin ovat rajallisia. Samaten arvosteltiin ikuisen sielun käsitettä, sillä ajateltiin, että luonnossakaan mikään ei ole ikuista. Jotkut päättelivät, että mitään aineetonta todellisuutta ei edes ole, mutta toisten mielestä tässä mentiin jo liian pitkälle. Useat valistusajan filosofeista vastustivat helvettiä tai, kuten David Hume, uskontoa yleensäkin. Voltairen mukaan helvetti on persialaisten, kaldealaisten, egyptiläisten ja kreikkalaisten uskomus, johon Israelin kansa ei uskonut. Arthur Schopenhauerin mukaan ainoa helvetti ja kiirastuli ovat nykyinen maailma.

Arvostelusta huolimatta kirkkokunnat olivat 1600–1800-luvuilla yksimielisiä, että suurin osa ihmisistä joutuu helvettiin. Tätä helvetin oikeudenmukaisuutta perusteltiin ihmisen vapaalla tahdolla – ihminen tuomitsee itse itsensä helvettiin. Samaten helvetin ikuisuudesta pidettiin kiinni sen perusteella, että syntisen ihmisen asenne on ja pysyy Jumalan vastaisena.

David Hume kirjoitti:

Valistusajalla todellisuutta tutkittiin järjen valossa. Myös tuonpuoleinen, kirkko ja Raamattu joutuivat arvostelun kohteiksi. Osa teologiasta irrottautui kirkollisesta hallinnasta. Syntyi nykyaikainen teologinen raamatuntutkimus eli eksegetiikka, joka näki Raamatun kirjat niiden historiallista taustaa vasten. Uusi tutkimus rapautti helvettiopin perusteita.

Monet valistusajan ajattelijat ja teologit päättelivät helvetin rangaistuksen olevan rajallinen, koska jumalainen valokin on rajallinen. Samaten pääteltiin, että koska ihminen on rajallinen, niin myös hänen tekemänsä synnitkin ovat rajallisia. Samaten arvosteltiin ikuisen sielun käsitettä, sillä ajateltiin, että luonnossakaan mikään ei ole ikuista. Jotkut päättelivät, että mitään aineetonta todellisuutta ei edes ole, mutta toisten mielestä tässä mentiin jo liian pitkälle. Useat valistusajan filosofeista vastustivat helvettiä tai, kuten David Hume, uskontoa yleensäkin. Voltairen mukaan helvetti on persialaisten, kaldealaisten, egyptiläisten ja kreikkalaisten uskomus, johon Israelin kansa ei uskonut. Arthur Schopenhauerin mukaan ainoa helvetti ja kiirastuli ovat nykyinen maailma.

Arvostelusta huolimatta kirkkokunnat olivat 1600–1800-luvuilla yksimielisiä, että suurin osa ihmisistä joutuu helvettiin. Tätä helvetin oikeudenmukaisuutta perusteltiin ihmisen vapaalla tahdolla – ihminen tuomitsee itse itsensä helvettiin. Samaten helvetin ikuisuudesta pidettiin kiinni sen perusteella, että syntisen ihmisen asenne on ja pysyy Jumalan vastaisena.

Lue lisää

on...

Augustius kirjoitti:

Kirkkoisä Augustinus vaikutti kirkolliseen helvettikäsitykseen enemmän kuin kukaan muu hänen jälkeensä. Häntä voidaan pitää myös kiirastuliopin isänä. Parhaiten Augustinus tunnetaan armo-opistaan, mutta hänen helvettioppinsa ovat kolikon toinen puoli. Augustinukselle maailmanhistoria on hyvän ja pahan – Jumalan ja Saatanan – välistä taistelua. Se tulee päättymään pahan lopulliseen kuoliniskuun ja syntisten joutumiseen ikuiseen helvettiin.

Augustinuksen mukaan suurin osa ihmisistä tulee joutumaan helvettiin. Taivaaseen pääsevät vain harvat ja valitut. Näkemystään hän perusteli Jumalan oikeudenmukaisuudella. Samoihin aikoihin vaikuttanut Johannes Krysostomos laski, että tuhansista ihmisistä tuskin satakaan pelastuu. Tämä ajattelutapa oli hyvin yleinen suurten teologien keskuudessa keskiajalla ja pitkälle nykyaikaan asti. Alkuaikojen kirkkoisien näkemys pelastuvien pienestä määrästä selittyy osittain kristittyjen vähemmistöasemalla myöhäisantiikin aikana. Samalla kristittyjen sisällä vaikutti erilaisia suuntauksia, joista kirkkoisät tuomitsivat monet harhaoppisina ja pelottelivat vastapuolta helvetillä.

Ennen Augustinusta myöhäisantiikin aikana esiintyi näkemys kaikkien pelastumisesta. Kirkkoisä Klemens Aleksandrialaisen mukaan Jumala kurittaa kasvatustarkoituksessa vain lyhyen aikaa tuonpuoleisessa. Syntisten sielut puhdistetaan, heidät käännetään oikeaan suuntaan, ja he palaavat Jumalan yhteyteen. Kirkkoisä Origeneksen mukaan Saatanakin tulee lopulta pelastumaan. Origenes esitti, että helvetti on syntisille ikuinen, mutta historian lopussa sielut palaavat takaisin alkutilaan Jumalan yhteyteen. Origeneksen pelastusmallia kutsutaan nimellä apokatastasis pantoon tai lyhyemmin apokatastasis-oppi. Kirkkoisä Gregorios Nyssalainen seurasi Origeneksen perusajatusta ja ymmärsi helvetin rangaistuksen olevan parantavaa kurittamista, joka kestää kauan mutta ei loputtomasti.

Augustinus hyökkäsi apokatastasis-oppia vastaan rajusti. Hän esitti myöhemmin yleisesti hyväksytyn opin, jonka mukaan kuoleman hetkellä syntisen tahto jäätyy paikoilleen, eikä hän voi enää parantua tai muuttua. Näiden ajatusten pohjalta Konstantinopolin toinen kirkolliskokous hylkäsi Origeneksen ajatukset harhaoppisina. Yleisin perustelu vastustaa kaikkien pelastumista oli käytännöllinen: mikäli ikuinen helvetti poistuisi, niin moraalilta putoaisi pohja ja kristinuskon harjoittaminen tulisi tarpeettomaksi.

Augustinuksen käsityksiä kehiteltiin edelleen keskiajalla. Välitila hylättiin tarpeettomana, ja sielujen arveltiin menevän kuoleman jälkeen välittömästi helvettiin. Samaten rangaistukset jaettiin kahteen lajiin: tulessa kärsimiseen sekä Jumalan läheisyyden puutteeseen. Oppineet pitivät kauheampana rangaistuksena pelastuksen ja Jumalan läsnäolon menettämistä. Sen sijaan kansan parissa saarnaajat maalailivat kuulijakunnalle mieluummin ruumiillisia rangaistuksia. Kirkkoa pidettiin ainoana paikkana, missä sielut olisivat turvassa helvetiltä. Kirkosta erottaminen merkitsi vaaraa joutua helvettiin, ja se toimikin papiston aseena kristinuskon siveyttä rikkovia maallisia ruhtinaita ja harhaoppisia vastaan.

Lue lisää

nosto

Nykyaikana, 1900-luvulta lähtien, helvetin ongelmallisuus on kristinuskossa lisääntynyt. Kirkollinen kahden tuhannen vuoden helvettiperinne on tullut uudessa teologiassa kyseenalaiseksi. Samalla annihilaatio-oppi – tai sielun tyhjiinraukeaminen – on saanut teologien tukea puolelleen, vaikkakaan se ei ole saavuttanut virallista tukea kristillisiltä suuntauksilta lukuun ottamatta yksittäisiä herätysliikkeitä. Karkeasti jakaen nykyisten kristillisten teologien johtopäätökset ovat joko sielun katoaminen tai ikuinen kärsimys. Toisinaan teologit liikkuvat näiden kahden välisellä rajamaalla, ja kirjoittajan lopullinen kanta jää epäselväksi.

Katolisuudessa oppi kiirastulesta on jopa helvettiä keskeisempi. Kiirastulessa sieluja piinataan tietyn ajan ja ne kamppailevat taivaan ja helvetin välillä. Elossa olevien ihmisten rukoukset, sielunmessut ja aneet auttavat kuolleen sielun pääsemistä kiirastulesta taivaaseen.

Kiiras Tuli kirjoitti:

Nykyaikana, 1900-luvulta lähtien, helvetin ongelmallisuus on kristinuskossa lisääntynyt. Kirkollinen kahden tuhannen vuoden helvettiperinne on tullut uudessa teologiassa kyseenalaiseksi. Samalla annihilaatio-oppi – tai sielun tyhjiinraukeaminen – on saanut teologien tukea puolelleen, vaikkakaan se ei ole saavuttanut virallista tukea kristillisiltä suuntauksilta lukuun ottamatta yksittäisiä herätysliikkeitä. Karkeasti jakaen nykyisten kristillisten teologien johtopäätökset ovat joko sielun katoaminen tai ikuinen kärsimys. Toisinaan teologit liikkuvat näiden kahden välisellä rajamaalla, ja kirjoittajan lopullinen kanta jää epäselväksi.

Katolisuudessa oppi kiirastulesta on jopa helvettiä keskeisempi. Kiirastulessa sieluja piinataan tietyn ajan ja ne kamppailevat taivaan ja helvetin välillä. Elossa olevien ihmisten rukoukset, sielunmessut ja aneet auttavat kuolleen sielun pääsemistä kiirastulesta taivaaseen.

Lue lisää

Katolisen kristinuskon kaudella taivaaseen tai helvettiin päästiin kiirastulen myötä ja myöhemmin luterilaisuudessa suoraan jompaankumpaan. Suomalaiset, omaperäiset herätysliikkeet syntyivät 1700–1800-luvuilla. Ne saarnasivat eurooppalaisten esikuviensa tavoin Jumalan johdatusta tai Saatanan eksytystä. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisältä kasvoi 1900-luvulla uusia herätysliikkeitä – niin sanottu viides herätysliike – jotka nousivat kirkon vapaamielistä helvettikäsitystä vastaan.

Helvetin merkitys evankelis-luterilaisen kirkon sisällä väheni merkittävästi 1900-luvun jälkipuolella. Nykykirkolle helvetti on arka aihe, josta saarnoissakin yleensä vältetään puhumasta. Yleisemmällä tasolla viitataan kadotukseen ja kirkkohistoriaan, mutta pidemmälle ei juuri mennä. Vuonna 1997 pastori Antti Kylliäinen julkaisi kirjan Kaikki pääsevät taivaaseen. Kylliäisen mukaan helvettioppi on ristiriidassa muun kristillisen uskon kanssa, ja siitä tulisi luopua. Kirja nosti kohua ja harhaoppisuuskanteluita. Dosentti Kari Kuulan kirjassa Helvetin historia vuodelta 2006 käydään yksityiskohtaisesti läpi kristillisen helvetin historia ja nykytila. Kuulan mukaan helvetti on nykyiselle luterilaiselle kirkolle ikään kuin perheenjäsenen juoppous, jonka kaikki tietävät ja joka vaikuttaa kaikkeen, mutta josta ei koskaan haluta puhua avoimesti.

Kirkon julkisessa sanastossa helvetti on muuttunut kadotukseksi.

»Koska kadotus on iankaikkisuudessa, siihen ei liity aika-avaruudellisia käsitteitä. Kadotus merkitsee siten iankaikkista, pysyvää, muuttumatonta pimeyttä eli eroa Kristuksesta. Tässä pimeydessä ovat jo Saatana ja hänen enkelinsä.»
(Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sanasto)

Sanomalehti Aamulehden vuonna 2004 teettämässä tutkimuksessa 48 prosenttia suomalaisista ei uskonut helvetin olemassaoloon. 44 prosenttia uskoi, että helvetti oli todellinen. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon työntekijöistä 30 prosenttia epäili helvetin olemassaoloa.

eppäilijä kirjoitti:

Katolisen kristinuskon kaudella taivaaseen tai helvettiin päästiin kiirastulen myötä ja myöhemmin luterilaisuudessa suoraan jompaankumpaan. Suomalaiset, omaperäiset herätysliikkeet syntyivät 1700–1800-luvuilla. Ne saarnasivat eurooppalaisten esikuviensa tavoin Jumalan johdatusta tai Saatanan eksytystä. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisältä kasvoi 1900-luvulla uusia herätysliikkeitä – niin sanottu viides herätysliike – jotka nousivat kirkon vapaamielistä helvettikäsitystä vastaan.

Helvetin merkitys evankelis-luterilaisen kirkon sisällä väheni merkittävästi 1900-luvun jälkipuolella. Nykykirkolle helvetti on arka aihe, josta saarnoissakin yleensä vältetään puhumasta. Yleisemmällä tasolla viitataan kadotukseen ja kirkkohistoriaan, mutta pidemmälle ei juuri mennä. Vuonna 1997 pastori Antti Kylliäinen julkaisi kirjan Kaikki pääsevät taivaaseen. Kylliäisen mukaan helvettioppi on ristiriidassa muun kristillisen uskon kanssa, ja siitä tulisi luopua. Kirja nosti kohua ja harhaoppisuuskanteluita. Dosentti Kari Kuulan kirjassa Helvetin historia vuodelta 2006 käydään yksityiskohtaisesti läpi kristillisen helvetin historia ja nykytila. Kuulan mukaan helvetti on nykyiselle luterilaiselle kirkolle ikään kuin perheenjäsenen juoppous, jonka kaikki tietävät ja joka vaikuttaa kaikkeen, mutta josta ei koskaan haluta puhua avoimesti.

Kirkon julkisessa sanastossa helvetti on muuttunut kadotukseksi.

»Koska kadotus on iankaikkisuudessa, siihen ei liity aika-avaruudellisia käsitteitä. Kadotus merkitsee siten iankaikkista, pysyvää, muuttumatonta pimeyttä eli eroa Kristuksesta. Tässä pimeydessä ovat jo Saatana ja hänen enkelinsä.»
(Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sanasto)

Sanomalehti Aamulehden vuonna 2004 teettämässä tutkimuksessa 48 prosenttia suomalaisista ei uskonut helvetin olemassaoloon. 44 prosenttia uskoi, että helvetti oli todellinen. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon työntekijöistä 30 prosenttia epäili helvetin olemassaoloa.

Lue lisää

Suomen ortodoksisen kirkon mukaan sielu pääsee ikuiseen elämään, mikäli ihminen on rakastanut maan päällä Jumalan Sanaa ja Kirkkoa. Helvettiin joutuvat ne, jotka ovat tietoisesti seuranneet himojaan. Ihminen voittaa maan päällä himot Jumalan armon avulla. Mikäli ihminen lähtee iäisyyteen himoista parantumattomana, hän jää pysyvästi siihen tilaan. Helvetissä ihminen jumittuu epätoivoiseen tilaan, jossa himoista ei voi vapautua eikä niitä voi tyydyttää. Syntinen ihminen voi vielä pelastua Jumalan armosta, mikäli hän ei ole luopunut Kristuksesta.

Ortodoksisen kirkon mukaan helvetti koskee aikuisia. Kastetut ja kuolleet lapset kirkko lukee taivaan hyvyyksistä osallisiin ihmisiin. Kastamattomista lapsista ei olla varmoja. Ortodoksinen kirkko kehottaa rukoilemaan myös kuolleiden puolesta. Rukoilu ei tapahdu hyötymistarkoituksessa, vaan Jumala tekee minkä parhaaksi näkee.

ruokkoilija kirjoitti:

Suomen ortodoksisen kirkon mukaan sielu pääsee ikuiseen elämään, mikäli ihminen on rakastanut maan päällä Jumalan Sanaa ja Kirkkoa. Helvettiin joutuvat ne, jotka ovat tietoisesti seuranneet himojaan. Ihminen voittaa maan päällä himot Jumalan armon avulla. Mikäli ihminen lähtee iäisyyteen himoista parantumattomana, hän jää pysyvästi siihen tilaan. Helvetissä ihminen jumittuu epätoivoiseen tilaan, jossa himoista ei voi vapautua eikä niitä voi tyydyttää. Syntinen ihminen voi vielä pelastua Jumalan armosta, mikäli hän ei ole luopunut Kristuksesta.

Ortodoksisen kirkon mukaan helvetti koskee aikuisia. Kastetut ja kuolleet lapset kirkko lukee taivaan hyvyyksistä osallisiin ihmisiin. Kastamattomista lapsista ei olla varmoja. Ortodoksinen kirkko kehottaa rukoilemaan myös kuolleiden puolesta. Rukoilu ei tapahdu hyötymistarkoituksessa, vaan Jumala tekee minkä parhaaksi näkee.

Lue lisää

Helvetti on paikka tai tila, johon ihminen mo­nien uskontojen mukaan saattaa kuolemansa jälkeen joutua rikkomustensa vuoksi. Suoran aikakäsityksen uskonnoissa, kuten kristinuskossa ja islamissa, helvetti on yleensä ikuinen. Vastaavasti kiertävän aikakäsityksen uskonnoissa, kuten buddhalaisuudessa, helvetti on väliaikainen paikka ennen jälleensyntymistä.

Uskomus kuoleman jälkeisestä kärsimyksestä on vanha, mutta se ei esiinny kaikissa uskonnoissa. Monissa uskonnoissa tuonpuoleinen eli vainajala on unenomainen tila, johon ei välttämättä liitetä rangaistusta tai se on sivuosassa. Esimerkiksi muinaisten suomalaisten uskomuksissa kuolleet vaeltavat tuonelassa varjomaisina haamuina. Joissakin muinaiskulttuureissa kehittyi vähitellen käsitys, että vainajia punnittaisiin heidän elämänsä aikana tekemiensä tekojen mukaan. Hyvät teot saisivat kiitokset ja vastaavasti pahat teot rangaistukset.

Nykyuskonnoista kristillisessä ja islamilaisessa perinteessä helvetti on paikka, jossa ihminen saa kuolemansa jälkeen pahoista teoistaan ikuisen rangaistuksen. Juutalaisuudella ei ole selkeää helvettikäsitettä eikä tuonpuoleista. Hindulaisuuden ja buddhalaisuuden käsitys väliaikaisesta helvetistä liittyy ihmisen puhdistamiseen jälleensyntymistä varten. Taolaisuudessa, kungfutselaisuudessa ja šintolaisuudessa ei ole helvettiä, mutta se esiintyy perinteisessä kiinalaisessa mytologiassa.

Helvettiä on kuvattu runsaasti taiteessa ja kirjallisuudessa. Esimerkiksi Danten Jumalainen näytelmä ja John Miltonin Kadotettu paratiisi ovat kuuluisia tutkielmia ihmismielestä ja pahuudesta, jotka on puettu helvettinäyiksi.

Jumalainen Näytelmä kirjoitti:

Helvetti on paikka tai tila, johon ihminen mo­nien uskontojen mukaan saattaa kuolemansa jälkeen joutua rikkomustensa vuoksi. Suoran aikakäsityksen uskonnoissa, kuten kristinuskossa ja islamissa, helvetti on yleensä ikuinen. Vastaavasti kiertävän aikakäsityksen uskonnoissa, kuten buddhalaisuudessa, helvetti on väliaikainen paikka ennen jälleensyntymistä.

Uskomus kuoleman jälkeisestä kärsimyksestä on vanha, mutta se ei esiinny kaikissa uskonnoissa. Monissa uskonnoissa tuonpuoleinen eli vainajala on unenomainen tila, johon ei välttämättä liitetä rangaistusta tai se on sivuosassa. Esimerkiksi muinaisten suomalaisten uskomuksissa kuolleet vaeltavat tuonelassa varjomaisina haamuina. Joissakin muinaiskulttuureissa kehittyi vähitellen käsitys, että vainajia punnittaisiin heidän elämänsä aikana tekemiensä tekojen mukaan. Hyvät teot saisivat kiitokset ja vastaavasti pahat teot rangaistukset.

Nykyuskonnoista kristillisessä ja islamilaisessa perinteessä helvetti on paikka, jossa ihminen saa kuolemansa jälkeen pahoista teoistaan ikuisen rangaistuksen. Juutalaisuudella ei ole selkeää helvettikäsitettä eikä tuonpuoleista. Hindulaisuuden ja buddhalaisuuden käsitys väliaikaisesta helvetistä liittyy ihmisen puhdistamiseen jälleensyntymistä varten. Taolaisuudessa, kungfutselaisuudessa ja šintolaisuudessa ei ole helvettiä, mutta se esiintyy perinteisessä kiinalaisessa mytologiassa.

Helvettiä on kuvattu runsaasti taiteessa ja kirjallisuudessa. Esimerkiksi Danten Jumalainen näytelmä ja John Miltonin Kadotettu paratiisi ovat kuuluisia tutkielmia ihmismielestä ja pahuudesta, jotka on puettu helvettinäyiksi.

Lue lisää

Sana helvetti on tullut suomen kieleen muinaisruotsista, jossa sana Hel-vite viittaa manalan valtiattaren Helin rangaistukseen. Sana on siirtynyt useisiin eurooppalaisiin kieliin skandinaavisen mytologian kautta (esimerkiksi englannin hell, saksan Hölle). Monissa kielissä, kuten suomessa, helvettiä merkitsevää sanaa käytetään myös kirosanana ilman uskonnollista merkitystä.

Kiroilija/ kirjoitti:

Sana helvetti on tullut suomen kieleen muinaisruotsista, jossa sana Hel-vite viittaa manalan valtiattaren Helin rangaistukseen. Sana on siirtynyt useisiin eurooppalaisiin kieliin skandinaavisen mytologian kautta (esimerkiksi englannin hell, saksan Hölle). Monissa kielissä, kuten suomessa, helvettiä merkitsevää sanaa käytetään myös kirosanana ilman uskonnollista merkitystä.

Lue lisää

Sumerilaiset ja babylonialaiset uskoivat kuolleiden joutuvan maanalaiseen pimeyden ja kauhun valtakuntaan. Egyptiläiset uskoivat, että ihmisten teot punnitaan kuoleman jälkeen ja pahuudesta rangaistaan. Persialaisen zarathustralaisuuden mukaan pahat ihmiset joutuvat kuolemansa jälkeen kärsimykseen ja pimeyteen. Antiikin Kreikassa kaikkien vainajien uskottiin vaipuvan Haadekseen, mutta siellä kärsisivät vain pahimmat rikolliset

Haades2 kirjoitti:

Sumerilaiset ja babylonialaiset uskoivat kuolleiden joutuvan maanalaiseen pimeyden ja kauhun valtakuntaan. Egyptiläiset uskoivat, että ihmisten teot punnitaan kuoleman jälkeen ja pahuudesta rangaistaan. Persialaisen zarathustralaisuuden mukaan pahat ihmiset joutuvat kuolemansa jälkeen kärsimykseen ja pimeyteen. Antiikin Kreikassa kaikkien vainajien uskottiin vaipuvan Haadekseen, mutta siellä kärsisivät vain pahimmat rikolliset

Lue lisää

Mesopotamialainen Gilgameš-eepos kertoo, miten päähenkilö Gilgamešin kuollut ystävä Enkidu palaa manalan varjoelämästä. Gilgameš vierailee maanalaisessa maailmassa, joka sijaitsee Mašu-vuoren juurella ja jonne aurinko laskeutuu öisin. Mesopotamialaisissa tarustoissa maanalainen maailma ei ollut ensisijaisesti rangaistuksen ja kärsimyksen olotila. Toisaalta kertomuksissa oli helvettiin viittaavia piirteitä, jotka kehittyivät ajan myötä muissa kulttuureissa.

Gilgames kirjoitti:

Mesopotamialainen Gilgameš-eepos kertoo, miten päähenkilö Gilgamešin kuollut ystävä Enkidu palaa manalan varjoelämästä. Gilgameš vierailee maanalaisessa maailmassa, joka sijaitsee Mašu-vuoren juurella ja jonne aurinko laskeutuu öisin. Mesopotamialaisissa tarustoissa maanalainen maailma ei ollut ensisijaisesti rangaistuksen ja kärsimyksen olotila. Toisaalta kertomuksissa oli helvettiin viittaavia piirteitä, jotka kehittyivät ajan myötä muissa kulttuureissa.

Lue lisää

Muinaisen Egyptin mytologiassa kuolleiden maan hallitsija oli kuollut, ylösnoussut ja jumalaksi muuttunut Osiris. Elävien jumala Ra liikkuu kohti kuolemaa ja kuolleiden jumala Osiris kohti elämää. Ra samastetaan aurinkoon ja Osiris vastaavasti maan alle.

Egyptiläinen Kuolleiden kirja antaa opastuksia ja ohjeita sielun kuolemanjälkeiseen matkalle kohti maanalaista maata eli duatia. Perillä sielua odottaa viimeinen tuomio. Osiriksen tuomioistuimen edessä Anubis-jumala punnitsee vaa'alla kuolleen teot siten, että toisella vaakakupilla on vainajan sydän ja toisella jumalatar Maatin sulka. Kirjurijumala Thot kirjaa julki tuodut asiat elämän kirjaan. Mikäli sielu on ollut rehellinen, hän jatkaa eteenpäin. Muussa tapauksessa sydän annetaan Ammit-pedon syötäväksi.

Ammit-peto kirjoitti:

Muinaisen Egyptin mytologiassa kuolleiden maan hallitsija oli kuollut, ylösnoussut ja jumalaksi muuttunut Osiris. Elävien jumala Ra liikkuu kohti kuolemaa ja kuolleiden jumala Osiris kohti elämää. Ra samastetaan aurinkoon ja Osiris vastaavasti maan alle.

Egyptiläinen Kuolleiden kirja antaa opastuksia ja ohjeita sielun kuolemanjälkeiseen matkalle kohti maanalaista maata eli duatia. Perillä sielua odottaa viimeinen tuomio. Osiriksen tuomioistuimen edessä Anubis-jumala punnitsee vaa'alla kuolleen teot siten, että toisella vaakakupilla on vainajan sydän ja toisella jumalatar Maatin sulka. Kirjurijumala Thot kirjaa julki tuodut asiat elämän kirjaan. Mikäli sielu on ollut rehellinen, hän jatkaa eteenpäin. Muussa tapauksessa sydän annetaan Ammit-pedon syötäväksi.

Lue lisää

Muinaispersialainen zarathustralaisuus perustuu kaksijakoiseen todellisuuskäsitykseen, jossa hyvä ja paha taistelevat keskenään. Pahuuden henkilöitymä Ahriman eli Angra Mainju juonittelee jatkuvasti hyvyyden henkilöitymää Ahura Mazdaa eli Ormuzdia vastaan. Kumpikin voima vaikuttaa historiassa maailmanloppuun asti. Ihminen valitsee, kumman puolelle hän asettuu. Lopulta viimeisinä päivinä hyvä voittaa, mutta sitä ennen ihmiset elävät hyvän ja pahan sekoittumisen aikaa.

Zarathustralaisuudessa tuonpuoleisessa tapahtuva palkitseminen tai rangaistus liittyvät maailmanlopun tapahtumiin. Zarathustralaiset uskovat ylösnousemukseen, viimeiseen tuomioon, kuolemanjälkeiseen kidutukseen ja taivaan iloihin. Käsitys valosta ja pimeydestä sekä pahuuden henkilöitymästä – myöhemmin Saatanasta – Jumalan vastavoimana siirtyi juutalaisuuteen. Myöhemmin käsite siirtyi kristinuskoon ja islamiin.

zarathustralainen kirjoitti:

Muinaispersialainen zarathustralaisuus perustuu kaksijakoiseen todellisuuskäsitykseen, jossa hyvä ja paha taistelevat keskenään. Pahuuden henkilöitymä Ahriman eli Angra Mainju juonittelee jatkuvasti hyvyyden henkilöitymää Ahura Mazdaa eli Ormuzdia vastaan. Kumpikin voima vaikuttaa historiassa maailmanloppuun asti. Ihminen valitsee, kumman puolelle hän asettuu. Lopulta viimeisinä päivinä hyvä voittaa, mutta sitä ennen ihmiset elävät hyvän ja pahan sekoittumisen aikaa.

Zarathustralaisuudessa tuonpuoleisessa tapahtuva palkitseminen tai rangaistus liittyvät maailmanlopun tapahtumiin. Zarathustralaiset uskovat ylösnousemukseen, viimeiseen tuomioon, kuolemanjälkeiseen kidutukseen ja taivaan iloihin. Käsitys valosta ja pimeydestä sekä pahuuden henkilöitymästä – myöhemmin Saatanasta – Jumalan vastavoimana siirtyi juutalaisuuteen. Myöhemmin käsite siirtyi kristinuskoon ja islamiin.

Lue lisää

Varhaisimmat viittaukset muinaiskreikkalaiseen vainajalaan eli Haadekseen ovat Homerokselta. Odysseian 11. kirjassa kerrotaan päähenkilö Odysseuksen käynnistä Haadeksessa. Odysseus kohtaa matkallaan varjomaisia haamuja, jotka ovat samannäköisiä kuin kuolinhetkellään. Odysseus tapaa myös toverinsa Elpenorin, ennustaja Teiresiaksen, oman äitinsä sekä manalan naisia. Homeroksen Haades on sumuinen ja surumielinen paikka, mutta siellä ei jouduta tilille elämän aikana tehdyistä pahoista teoista.

Tämän jälkeinen kreikkalainen mytologia täydensi Odysseian kuvausta Haadeksesta, joskaan ei aina johdonmukaisesti. Jumalten vallanjaossa Zeus saa taivaan, Poseidon meren ja Haades-jumala maanalaisen maailman. Eläville näkymätöntä ja maan alle kätkettyä valtakuntaa hallitsee Haades kiistattomana valtiaana. Hän poistui valtakunnasta vain kerran ja ryösti Persefonen puolisokseen maan päältä. Persefone oli alamaailman valtiatar, joka vietti puolet vuodesta Haadeksessa ja puolet maan päällä.

Haadeksen hallitsijat elivät sopusoinnussa ihmisten ja jumalten kanssa. Heitä kuvattiin synkiksi mutta oikeudenmukaisiksi. Tartaros oli paikka, jonne voitetut jumalat, henget ja titaanit vangittiin rangaistukseksi. Tartaros muodosti osan Haadesta, mutta alamaailmaan kuuluivat myös Elysionin kentät, onnellinen paikka, jonne sankarit pääsivät palkkioksi teoistaan kuoltuaan. Jotkut lähteet sijoittavat Elysionin kentät Kreikasta länteen sijaitseville saarille. Suurin osa kuolleista kreikkalaisessa tarustossa viettää aikansa vaellellen varjoina kukkakentillä Haadeksessa.

Kreikkalainen tarusto sisälsi kuvauksia matkoista Haadekseen, mutta kuolemanjälkeinen ei ollut siinä keskeisellä sijalla. Jumalia palvottiin velvollisuudesta ja siunausten saamiseksi, mutta itse Haades-jumalaa ei palvottu. Hän hoiti kuolleita eikä tarvinnut elävien palvontaa. Toisaalta eräissä kreikkalaisissa mysteeriuskonnoissa kuolemanjälkeiseen kohtaloon saattoi vaikuttaa erilaisilla rituaaleilla. Tästä esimerkkinä olivat Eleusiin mysteerit, jonka menoihin osallistuville luvattiin parempaa osaa tuonpuoleisessa. Vastaavasti orfilaisuudessa puhdistettiin rituaaleilla sielu pahuudesta.

Vainajala kirjoitti:

Varhaisimmat viittaukset muinaiskreikkalaiseen vainajalaan eli Haadekseen ovat Homerokselta. Odysseian 11. kirjassa kerrotaan päähenkilö Odysseuksen käynnistä Haadeksessa. Odysseus kohtaa matkallaan varjomaisia haamuja, jotka ovat samannäköisiä kuin kuolinhetkellään. Odysseus tapaa myös toverinsa Elpenorin, ennustaja Teiresiaksen, oman äitinsä sekä manalan naisia. Homeroksen Haades on sumuinen ja surumielinen paikka, mutta siellä ei jouduta tilille elämän aikana tehdyistä pahoista teoista.

Tämän jälkeinen kreikkalainen mytologia täydensi Odysseian kuvausta Haadeksesta, joskaan ei aina johdonmukaisesti. Jumalten vallanjaossa Zeus saa taivaan, Poseidon meren ja Haades-jumala maanalaisen maailman. Eläville näkymätöntä ja maan alle kätkettyä valtakuntaa hallitsee Haades kiistattomana valtiaana. Hän poistui valtakunnasta vain kerran ja ryösti Persefonen puolisokseen maan päältä. Persefone oli alamaailman valtiatar, joka vietti puolet vuodesta Haadeksessa ja puolet maan päällä.

Haadeksen hallitsijat elivät sopusoinnussa ihmisten ja jumalten kanssa. Heitä kuvattiin synkiksi mutta oikeudenmukaisiksi. Tartaros oli paikka, jonne voitetut jumalat, henget ja titaanit vangittiin rangaistukseksi. Tartaros muodosti osan Haadesta, mutta alamaailmaan kuuluivat myös Elysionin kentät, onnellinen paikka, jonne sankarit pääsivät palkkioksi teoistaan kuoltuaan. Jotkut lähteet sijoittavat Elysionin kentät Kreikasta länteen sijaitseville saarille. Suurin osa kuolleista kreikkalaisessa tarustossa viettää aikansa vaellellen varjoina kukkakentillä Haadeksessa.

Kreikkalainen tarusto sisälsi kuvauksia matkoista Haadekseen, mutta kuolemanjälkeinen ei ollut siinä keskeisellä sijalla. Jumalia palvottiin velvollisuudesta ja siunausten saamiseksi, mutta itse Haades-jumalaa ei palvottu. Hän hoiti kuolleita eikä tarvinnut elävien palvontaa. Toisaalta eräissä kreikkalaisissa mysteeriuskonnoissa kuolemanjälkeiseen kohtaloon saattoi vaikuttaa erilaisilla rituaaleilla. Tästä esimerkkinä olivat Eleusiin mysteerit, jonka menoihin osallistuville luvattiin parempaa osaa tuonpuoleisessa. Vastaavasti orfilaisuudessa puhdistettiin rituaaleilla sielu pahuudesta.

Lue lisää

Filosofi Platon kirjoitti myös tuonpuoleisesta. Hän käsitteli kuolemanjälkeistä elämää teoksissaan Gorgias, Faidon ja Valtio. Yhteistä kertomuksille on, että vainajan suojelushenki opastaa sielun Haadekseen. Jotkut epäpuhtaat sielut vastustavat matkaa ja jäävät joksikin aikaa kummituksiksi hautausmaalle, mutta myöhemmin heidätkin tempaistaan väkisin mukaan.

Gorgias-teoksessa vainaja joutuu kuoleman jälkeen kolmen tuomarin eteen, joiksi Zeus on valinnut kolme kuollutta poikaansa. Tuomarit tuomitsevat oikeamielisesti puhdassieluiset autuaiden saarelle ja pahantekijät Tartarokseen kärsimään tekojaan vastaavan rangaistuksen. Vain kaikkein pahimpien rangaistus kestää ikuisesti. Murhaajien kidutukset lakkaavat vasta kun heidän uhrinsa anovat heille armoa.

Valtio-teoksessa esitellään Er-niminen sotilas, joka kuolee taistelussa, mutta palaa kahdentoista päivän kuluttua kertomaan kuolemanjälkeisestä maailmasta. Pahojen ihmisten kidutuksen lisäksi Er näki jälleensyntymisen täytäntöönpanon. Ensiksi paikalle ryömi maan alta likaisia sieluja, kun vastaavasti taivaalta laskeutui puhtaita sieluja. Syntisten vaivat olivat kestäneet tuhat vuotta, ja he itkivät surkeaa kohtaloaan, kun vastaavasti puhtaat sielut kuvailivat ihanaa kokemustaan. Tämän jälkeen arvottiin järjestysnumero seuraavaa elämää varten, mutta itse järjestyksellä ei ollut väliä, sillä kukin poimi sieluaan vastaavan numeron. Mitä syvällisemmin henkilö toteuttaa hyveitä ja filosofista elämäntapaa, sitä viisaamman valinnan hän tekee. Er laittoi merkille, että suurin osa taivaan iloista tulleista teki typerän valinnan.

Platonin ajatus sielun kuolemattomuudesta jäi elämään. Myöhemmin kristityt omaksuivat monet Platonin ajatukset lukuun ottamatta oppia sielunvaelluksesta. Platonin näkemyksen mukaan maailmanrakentaja eli demiurgi loi sielun kuolemattomuuden. Tämä ajatus siirtyi myöhemmin filosofis-uskonnolliseen gnostilaisuuteen, mutta vastaavasti valtavirran kristityt tuomitsivat ajatuksen demiurgista alempana luojajumalana harhaoppisena.

Platon/ kirjoitti:

Filosofi Platon kirjoitti myös tuonpuoleisesta. Hän käsitteli kuolemanjälkeistä elämää teoksissaan Gorgias, Faidon ja Valtio. Yhteistä kertomuksille on, että vainajan suojelushenki opastaa sielun Haadekseen. Jotkut epäpuhtaat sielut vastustavat matkaa ja jäävät joksikin aikaa kummituksiksi hautausmaalle, mutta myöhemmin heidätkin tempaistaan väkisin mukaan.

Gorgias-teoksessa vainaja joutuu kuoleman jälkeen kolmen tuomarin eteen, joiksi Zeus on valinnut kolme kuollutta poikaansa. Tuomarit tuomitsevat oikeamielisesti puhdassieluiset autuaiden saarelle ja pahantekijät Tartarokseen kärsimään tekojaan vastaavan rangaistuksen. Vain kaikkein pahimpien rangaistus kestää ikuisesti. Murhaajien kidutukset lakkaavat vasta kun heidän uhrinsa anovat heille armoa.

Valtio-teoksessa esitellään Er-niminen sotilas, joka kuolee taistelussa, mutta palaa kahdentoista päivän kuluttua kertomaan kuolemanjälkeisestä maailmasta. Pahojen ihmisten kidutuksen lisäksi Er näki jälleensyntymisen täytäntöönpanon. Ensiksi paikalle ryömi maan alta likaisia sieluja, kun vastaavasti taivaalta laskeutui puhtaita sieluja. Syntisten vaivat olivat kestäneet tuhat vuotta, ja he itkivät surkeaa kohtaloaan, kun vastaavasti puhtaat sielut kuvailivat ihanaa kokemustaan. Tämän jälkeen arvottiin järjestysnumero seuraavaa elämää varten, mutta itse järjestyksellä ei ollut väliä, sillä kukin poimi sieluaan vastaavan numeron. Mitä syvällisemmin henkilö toteuttaa hyveitä ja filosofista elämäntapaa, sitä viisaamman valinnan hän tekee. Er laittoi merkille, että suurin osa taivaan iloista tulleista teki typerän valinnan.

Platonin ajatus sielun kuolemattomuudesta jäi elämään. Myöhemmin kristityt omaksuivat monet Platonin ajatukset lukuun ottamatta oppia sielunvaelluksesta. Platonin näkemyksen mukaan maailmanrakentaja eli demiurgi loi sielun kuolemattomuuden. Tämä ajatus siirtyi myöhemmin filosofis-uskonnolliseen gnostilaisuuteen, mutta vastaavasti valtavirran kristityt tuomitsivat ajatuksen demiurgista alempana luojajumalana harhaoppisena.

Lue lisää

Roomalainen runoilija Vergilius sai runsaasti vaikutteita Homerokselta ja kreikkalaisesta mytologiasta. Hän kuvaa manalaa eepoksensa Aeneis kuudennessa kirjassa. Aeneis-teoksesta tuli Rooman valtakunnan kansalliseepos.

Vergiliuksen helvetissä pahantekijää rangaistiin rikoksistaan sopivalla tavalla. Eepoksessa matka Haadekseen alkaa pääsankari Aeneaksen rantautumisella Italian Latiumin alueelle. Tarina muistuttaa pitkälti Odysseuksen matkaa. Aeneas matkaa alas Haadekseen yhdessä tietäjänaisen eli sibyllan kanssa. Heitä ympäröivät matkalla henkilöitymät: Murhe, Huolet, Taudit, Vanhuus, Pelko, Nälkä, Puute, Vaiva, Himot, Riita, Sota sekä näiden lisäksi Kuolema ja tämän velipuoli Uni.

Aeneas ja sibylla kohtaavat Haadeksessa aluksi erilaisia hirviöitä. Tämän jälkeen he ylittävät Styks-virran sen humoristiseksi kuvatun lautturin Kharonin avulla. Rannalla kaksikko pääsee unilääkkeitä syöttämällä kolmipäisen koiran Kerberoksen vartioimasta luolasta sisään. Haadeksen ensimmäisessä osastossa vikisevät sylivauvojen sielut ja lähistöllä majailevat itsemurhaajat. Seuraavassa osastossa ovat lemmentuskaiset, ja pääsankari Aeneas kohtaa siellä kuolleen rakastajattarensa Didon. Itkien Aeneas siirtyy seuraavaan osastoon, jossa ovat sotasankarit. Tämän jälkeen polku haarautuu. Oikea tie johtaa Kuoleman herran linnan kautta Elysion-onnelaan, ja vasen tie taas kidutuksiin.

Aeneas erottaa silmillään Haadeksen alimman tason eli Tartaroksen kuilun lähellä linnan, joka sijaitsee liekehtivän Flegethon-virran keskellä. Aeneas kuulee sieltä kidutuksen ääniä ja pyytää sibyllaa kertomaan vasemmasta tiestä. Tästä alkaa eepoksen varsinainen helvetin kuvaus. Sibyllan mukaan tuomari Rhadamanthys tutkii vainajien teot. Syylliset joutuvat Teisifonen ruoskittavaksi, ja tämän jälkeen heidät pudotetaan tartaroksen kuiluun. Syvimmällä ovat jumalia vastaan nousseet titaanit. Pahojen ihmisten piinojen määrä on lukematon, koska ihmisen pahuus on pohjaton.

Myöhemmin valoisilla Elysionin kentillä Aeneas kuulee, etteivät Tartaroksen rangaistukset ole ikuisia. Ne puhdistaisivat pahat sielut, jotta ihmiset voisivat palata takaisin elämään. Aeneas löytää isänsä Anhiseksen, mutta ei voi halata häntä. Syy on Odysseuksen retkistä tuttu tilanne, jossa haamu väistyy kolmesti kuin kevyt tuuli. Ankhiseksen mukaan kunkin ihmisen sielu on osa maailmansielua. Paha ja aineellisuus samentavat todellisuuden tajun, ja tämän vuoksi sielut joutuvat kuoleman jälkeen puhdistettavaksi. Joillekin tuskat ovat niin ankarat, että he haihtuvat tuulien tielle pimeyteen, kun taas toiset selviävät kärsimyksistä. Kun tuhatvuotinen kärsimys on ohi, sielut ovat valmiina uuteen elämään.

Myöhemmin kristityt saivat runsaasti vaikutteita Vergiliuksen Haadeksesta. Hänen eepoksensa esittelemä malli sielujen puhdistamisesta toimi myöhemmän kristillisen kiirastulen esikuvana.

Vergilius kirjoitti:

Roomalainen runoilija Vergilius sai runsaasti vaikutteita Homerokselta ja kreikkalaisesta mytologiasta. Hän kuvaa manalaa eepoksensa Aeneis kuudennessa kirjassa. Aeneis-teoksesta tuli Rooman valtakunnan kansalliseepos.

Vergiliuksen helvetissä pahantekijää rangaistiin rikoksistaan sopivalla tavalla. Eepoksessa matka Haadekseen alkaa pääsankari Aeneaksen rantautumisella Italian Latiumin alueelle. Tarina muistuttaa pitkälti Odysseuksen matkaa. Aeneas matkaa alas Haadekseen yhdessä tietäjänaisen eli sibyllan kanssa. Heitä ympäröivät matkalla henkilöitymät: Murhe, Huolet, Taudit, Vanhuus, Pelko, Nälkä, Puute, Vaiva, Himot, Riita, Sota sekä näiden lisäksi Kuolema ja tämän velipuoli Uni.

Aeneas ja sibylla kohtaavat Haadeksessa aluksi erilaisia hirviöitä. Tämän jälkeen he ylittävät Styks-virran sen humoristiseksi kuvatun lautturin Kharonin avulla. Rannalla kaksikko pääsee unilääkkeitä syöttämällä kolmipäisen koiran Kerberoksen vartioimasta luolasta sisään. Haadeksen ensimmäisessä osastossa vikisevät sylivauvojen sielut ja lähistöllä majailevat itsemurhaajat. Seuraavassa osastossa ovat lemmentuskaiset, ja pääsankari Aeneas kohtaa siellä kuolleen rakastajattarensa Didon. Itkien Aeneas siirtyy seuraavaan osastoon, jossa ovat sotasankarit. Tämän jälkeen polku haarautuu. Oikea tie johtaa Kuoleman herran linnan kautta Elysion-onnelaan, ja vasen tie taas kidutuksiin.

Aeneas erottaa silmillään Haadeksen alimman tason eli Tartaroksen kuilun lähellä linnan, joka sijaitsee liekehtivän Flegethon-virran keskellä. Aeneas kuulee sieltä kidutuksen ääniä ja pyytää sibyllaa kertomaan vasemmasta tiestä. Tästä alkaa eepoksen varsinainen helvetin kuvaus. Sibyllan mukaan tuomari Rhadamanthys tutkii vainajien teot. Syylliset joutuvat Teisifonen ruoskittavaksi, ja tämän jälkeen heidät pudotetaan tartaroksen kuiluun. Syvimmällä ovat jumalia vastaan nousseet titaanit. Pahojen ihmisten piinojen määrä on lukematon, koska ihmisen pahuus on pohjaton.

Myöhemmin valoisilla Elysionin kentillä Aeneas kuulee, etteivät Tartaroksen rangaistukset ole ikuisia. Ne puhdistaisivat pahat sielut, jotta ihmiset voisivat palata takaisin elämään. Aeneas löytää isänsä Anhiseksen, mutta ei voi halata häntä. Syy on Odysseuksen retkistä tuttu tilanne, jossa haamu väistyy kolmesti kuin kevyt tuuli. Ankhiseksen mukaan kunkin ihmisen sielu on osa maailmansielua. Paha ja aineellisuus samentavat todellisuuden tajun, ja tämän vuoksi sielut joutuvat kuoleman jälkeen puhdistettavaksi. Joillekin tuskat ovat niin ankarat, että he haihtuvat tuulien tielle pimeyteen, kun taas toiset selviävät kärsimyksistä. Kun tuhatvuotinen kärsimys on ohi, sielut ovat valmiina uuteen elämään.

Myöhemmin kristityt saivat runsaasti vaikutteita Vergiliuksen Haadeksesta. Hänen eepoksensa esittelemä malli sielujen puhdistamisesta toimi myöhemmän kristillisen kiirastulen esikuvana.

Lue lisää

Juutalaisuuden pyhästä kirjasta käytetään nimitystä Tanak. Kristinuskossa kirja on Vanha testamentti. Tanakin vanhimmat osat on ajoitettu 1000-luvun eaa. alkupuolelle ja nuorimmat 160-luvulle eaa. Tanakiin ei kuulu ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä, jossa oikeamieliset saisivat palkkion ja vastaavasti pahantekijät saisivat rangaistuksen. Kun ihminen kuolee, hän haihtuu pois. Jumala palkitsee ja rankaisee vain eläviä. Helvetti tuli mukaan vasta nuorempien juutalaisuuden tekstien syntyessä, eivätkä ne päätyneet Tanakin ohjeelliseen tekstikokoelmaan.

Tanakin mukaan todellinen elämä on mahdollista vain noudattamalla Jumalan käskyjä. Jumalan tahtoa tottelemalla saa elää, mutta tahdon torjumalla joutuu kuolemaan. Kuolemalla ei tarkoitettu pelkästään ajan päättymistä vaan myös moraalista mahtia. Hepreankielinen sana šeol tarkoittaa vainajien valtakunnan lisäksi kuoleman mahtia, joka pyrkii jatkuvasti saamaan ihmiset omaan kitaansa. Sana šeol on suomennettu luterilaisen kirkon käännöksessä tuonelaksi. Tanakissa sielu on yhtä kuin elävä ihminen. Vainajille ei saanut tuoda uhreja eikä heitä saanut manata esille.

Tanak kirjoitti:

Juutalaisuuden pyhästä kirjasta käytetään nimitystä Tanak. Kristinuskossa kirja on Vanha testamentti. Tanakin vanhimmat osat on ajoitettu 1000-luvun eaa. alkupuolelle ja nuorimmat 160-luvulle eaa. Tanakiin ei kuulu ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä, jossa oikeamieliset saisivat palkkion ja vastaavasti pahantekijät saisivat rangaistuksen. Kun ihminen kuolee, hän haihtuu pois. Jumala palkitsee ja rankaisee vain eläviä. Helvetti tuli mukaan vasta nuorempien juutalaisuuden tekstien syntyessä, eivätkä ne päätyneet Tanakin ohjeelliseen tekstikokoelmaan.

Tanakin mukaan todellinen elämä on mahdollista vain noudattamalla Jumalan käskyjä. Jumalan tahtoa tottelemalla saa elää, mutta tahdon torjumalla joutuu kuolemaan. Kuolemalla ei tarkoitettu pelkästään ajan päättymistä vaan myös moraalista mahtia. Hepreankielinen sana šeol tarkoittaa vainajien valtakunnan lisäksi kuoleman mahtia, joka pyrkii jatkuvasti saamaan ihmiset omaan kitaansa. Sana šeol on suomennettu luterilaisen kirkon käännöksessä tuonelaksi. Tanakissa sielu on yhtä kuin elävä ihminen. Vainajille ei saanut tuoda uhreja eikä heitä saanut manata esille.

Lue lisää

Joissakin Tanakin kohdissa on viittauksia siihen, että vainaja ei häviä tyhjiin vaan siirtyy johonkin paikkaan. Sana šeol mainitaan kirjan sivuilla 66 kertaa. Muita aihetta sivuavia mainintoja ovat kuoppa, hauta ja kadotus. Myöhemmin kristityt pitivät näitä kaikkia viittauksina helvettiin. Varhaiskristityt lukivat pääsääntöisesti kreikankielistä Septuaginta-käännöstä, jossa šeol käännettiin kreikan kielen sanaksi haades. Tämä aiheutti heidän mielissään sekoittumisen tutumpaan kreikkalaisen ja roomalaisen uskonnon tuonpuoleiseen.

Kaikissa Tanakin teksteissä on viittauksia epämääräiseen varjoelämään, mutta vain nuoremmissa teksteissä on alustavaa ylösnousemukseen viittaavaa aineistoa. Viittaukset ovat lähinnä runollisia eivätkä selkeitä teologisia opetuksia. Tekstit viittaavat siihen, että kansan keskuudessa oli historian saatossa hyvin monimuotoisia näkemyksiä kuolemanjälkeisyydestä.Viittaukset haudantakaiseen ovat kielikuvallinen tapa kertoa, etteivät elämän kärsimykset vaivaa enää kuollutta. Tanakin näkemys vainajien olotilasta ei ole yhtenäinen, mutta virallinen juutalainen teologia lähtee siitä, että vainajat häviävät olemattomiin.

Tanakin kohdat, joista löytyy runollisia tai kirjaimellisempiakin viittauksia tuonpuoleiseen, eivät ole merkkejä suuremmasta opillisesta kokonaisuudesta, joka voitaisiin koota yhteen. Sen sijaan Tanakista löytyy runsaasti perusteluita Viimeiselle tuomiolle. Ajatus Jumalan vihasta ja tuomiosta kulkee punaisena lankana Israelin kansan historiassa. Syntisten kohtalona tulee olemaan kauhea kuolema maan päällä ja häviäminen olemattomiin. Tästä poikkeuksena on Danielin kirja, joka lupaa tuonpuoleista piinaa.

Jumalan viha kirjoitti:

Joissakin Tanakin kohdissa on viittauksia siihen, että vainaja ei häviä tyhjiin vaan siirtyy johonkin paikkaan. Sana šeol mainitaan kirjan sivuilla 66 kertaa. Muita aihetta sivuavia mainintoja ovat kuoppa, hauta ja kadotus. Myöhemmin kristityt pitivät näitä kaikkia viittauksina helvettiin. Varhaiskristityt lukivat pääsääntöisesti kreikankielistä Septuaginta-käännöstä, jossa šeol käännettiin kreikan kielen sanaksi haades. Tämä aiheutti heidän mielissään sekoittumisen tutumpaan kreikkalaisen ja roomalaisen uskonnon tuonpuoleiseen.

Kaikissa Tanakin teksteissä on viittauksia epämääräiseen varjoelämään, mutta vain nuoremmissa teksteissä on alustavaa ylösnousemukseen viittaavaa aineistoa. Viittaukset ovat lähinnä runollisia eivätkä selkeitä teologisia opetuksia. Tekstit viittaavat siihen, että kansan keskuudessa oli historian saatossa hyvin monimuotoisia näkemyksiä kuolemanjälkeisyydestä.Viittaukset haudantakaiseen ovat kielikuvallinen tapa kertoa, etteivät elämän kärsimykset vaivaa enää kuollutta. Tanakin näkemys vainajien olotilasta ei ole yhtenäinen, mutta virallinen juutalainen teologia lähtee siitä, että vainajat häviävät olemattomiin.

Tanakin kohdat, joista löytyy runollisia tai kirjaimellisempiakin viittauksia tuonpuoleiseen, eivät ole merkkejä suuremmasta opillisesta kokonaisuudesta, joka voitaisiin koota yhteen. Sen sijaan Tanakista löytyy runsaasti perusteluita Viimeiselle tuomiolle. Ajatus Jumalan vihasta ja tuomiosta kulkee punaisena lankana Israelin kansan historiassa. Syntisten kohtalona tulee olemaan kauhea kuolema maan päällä ja häviäminen olemattomiin. Tästä poikkeuksena on Danielin kirja, joka lupaa tuonpuoleista piinaa.

Lue lisää

Palestiinan alue kuului hellenistisen kulttuurin vaikutuspiiriin. Vuosien 200 eaa.–200 jaa. välillä juutalaiseen kirjallisuuteen ilmestyi runsaasti vaikutteita idästä ja lännestä. Nämä kirjat jäivät pääsääntöisesti pois Tanakin kokoelmasta, eli ne ovat apokryfisia kirjoja. Lännestä saatiin kreikkalainen näkemys sielun kuolemattomuudesta. Vastaavasti idästä saatiin zarathustralaisuuden näkemys hyvä ja pahan välisestä taistelusta. Sielun ja ruumiin erottaminen toisistaan oli vallankumouksellista juutalaisessa uskonnossa. Tunnetuin hellenistinen juutalaisfilosofi oli Filon Aleksandrialainen, joka pyrki yhdistämään Platonin ajattelua ja Tanakin oppeja. Juutalaisen historioitsijan Josefuksen mukaan essealaiset – jotka todennäköisesti kirjoittivat Kuolleenmeren kääröt – uskoivat sielun olevan kuolematon ja pahojen sielujen kärsivän ikuisista rangaistuksissa tuonpuoleisessa.

Kenties varhaisin maininta suoranaisesta juutalaisesta helvetistä löytyy virallisen tekstikokoelman ulkopuolisesta Ensimmäisessä Henokin kirjassa. Henokin nimiin laitetun 100-luvulla eaa. syntyneen kirjan mukaan tuonpuoleisessa on neljä varastoa, joissa sielut odottavat tuomiota. Ensimmäisessä varastossa ovat puhtaat ja toisessa syntiset. Kolmannessa ovat väkivaltaisesti kuolleet, jotka tulevat tuomiopäivänä syyttämään tappajiaan. Neljännessä varastossa ovat puolisyntiset sielut, jotka eivät pääse tuomiolle, vaan he jäävät pysyvästi varastoon.

Varsinainen helvetti on gehenna. Alun perin nimellä tarkoitettiin Ge-Hinnomin laaksoa Jerusalemin lounaispuolella. Israelin kuningaskunnan aikana siellä harjoitettiin palvontamenoja, joihin kuului lasten polttaminen uhreina Moolok-jumalalle. Hellenistisellä ajalla nimi miellettiin syntisten rangaistuspaikaksi. Kreikkalaisen Tartaroksen tapaan se oli syvä kuilu. Profeetta Jesajan mainitsema sammumaton tuli muuttui kansan mielessä polttavaksi kidutustavaksi. Perinne alkoi puhua tulisesta järvestä tai jopa merestä.

Näkemykset Gehennan kestävyydestä vaihtelevat. Yksien kirjoittajien mielestä syntisten tuskat päättyvät tietyn ajan kuluttua, ja he yksinkertaisesti tuhoutuvat. Toisten mukaan syntisten piinat kestävät ikuisesti. Ikuinen rangaistus perustuu kreikkalaiseen käsitykseen sielujen katoamattomuudesta.

Myös Saatana ja hänen enkelinsä tuomitaan lopulta. Jobin kirjassa Saatana ei ole niinkään paha olento, vaan Jumala lähettää hänet koettelemaan Jobia. Myöhemmin Saatanasta tulee pahantahtoinen Jumalan ja ihmisten vihollinen. Tanakin näkemyksen mukaan Jumala on sekä hyvä että paha. Vasta kolmannella vuosisadalla kristityt omaksuivat kaksijakoisen näkemyksen, jonka mukaan Jumala ja Saatana ovat toistensa vastakohtia.

Hellenistisen ajan farisealaiset alkoivat opettaa sielun kuolemattomuutta. Yläluokkaiset saddukeukset sen sijaan hylkäsivät uudet vaikutteet eivätkä odottaneet mitään kuolemanjälkeistä elämää. Jerusalemin temppelituhon myötä vuonna 70 saddukeukset menettivät merkityksenä. Tämän jälkeen farisealaisten opetuksista tuli juutalaisuuden kantava voima.

Josefus kirjoitti:

Palestiinan alue kuului hellenistisen kulttuurin vaikutuspiiriin. Vuosien 200 eaa.–200 jaa. välillä juutalaiseen kirjallisuuteen ilmestyi runsaasti vaikutteita idästä ja lännestä. Nämä kirjat jäivät pääsääntöisesti pois Tanakin kokoelmasta, eli ne ovat apokryfisia kirjoja. Lännestä saatiin kreikkalainen näkemys sielun kuolemattomuudesta. Vastaavasti idästä saatiin zarathustralaisuuden näkemys hyvä ja pahan välisestä taistelusta. Sielun ja ruumiin erottaminen toisistaan oli vallankumouksellista juutalaisessa uskonnossa. Tunnetuin hellenistinen juutalaisfilosofi oli Filon Aleksandrialainen, joka pyrki yhdistämään Platonin ajattelua ja Tanakin oppeja. Juutalaisen historioitsijan Josefuksen mukaan essealaiset – jotka todennäköisesti kirjoittivat Kuolleenmeren kääröt – uskoivat sielun olevan kuolematon ja pahojen sielujen kärsivän ikuisista rangaistuksissa tuonpuoleisessa.

Kenties varhaisin maininta suoranaisesta juutalaisesta helvetistä löytyy virallisen tekstikokoelman ulkopuolisesta Ensimmäisessä Henokin kirjassa. Henokin nimiin laitetun 100-luvulla eaa. syntyneen kirjan mukaan tuonpuoleisessa on neljä varastoa, joissa sielut odottavat tuomiota. Ensimmäisessä varastossa ovat puhtaat ja toisessa syntiset. Kolmannessa ovat väkivaltaisesti kuolleet, jotka tulevat tuomiopäivänä syyttämään tappajiaan. Neljännessä varastossa ovat puolisyntiset sielut, jotka eivät pääse tuomiolle, vaan he jäävät pysyvästi varastoon.

Varsinainen helvetti on gehenna. Alun perin nimellä tarkoitettiin Ge-Hinnomin laaksoa Jerusalemin lounaispuolella. Israelin kuningaskunnan aikana siellä harjoitettiin palvontamenoja, joihin kuului lasten polttaminen uhreina Moolok-jumalalle. Hellenistisellä ajalla nimi miellettiin syntisten rangaistuspaikaksi. Kreikkalaisen Tartaroksen tapaan se oli syvä kuilu. Profeetta Jesajan mainitsema sammumaton tuli muuttui kansan mielessä polttavaksi kidutustavaksi. Perinne alkoi puhua tulisesta järvestä tai jopa merestä.

Näkemykset Gehennan kestävyydestä vaihtelevat. Yksien kirjoittajien mielestä syntisten tuskat päättyvät tietyn ajan kuluttua, ja he yksinkertaisesti tuhoutuvat. Toisten mukaan syntisten piinat kestävät ikuisesti. Ikuinen rangaistus perustuu kreikkalaiseen käsitykseen sielujen katoamattomuudesta.

Myös Saatana ja hänen enkelinsä tuomitaan lopulta. Jobin kirjassa Saatana ei ole niinkään paha olento, vaan Jumala lähettää hänet koettelemaan Jobia. Myöhemmin Saatanasta tulee pahantahtoinen Jumalan ja ihmisten vihollinen. Tanakin näkemyksen mukaan Jumala on sekä hyvä että paha. Vasta kolmannella vuosisadalla kristityt omaksuivat kaksijakoisen näkemyksen, jonka mukaan Jumala ja Saatana ovat toistensa vastakohtia.

Hellenistisen ajan farisealaiset alkoivat opettaa sielun kuolemattomuutta. Yläluokkaiset saddukeukset sen sijaan hylkäsivät uudet vaikutteet eivätkä odottaneet mitään kuolemanjälkeistä elämää. Jerusalemin temppelituhon myötä vuonna 70 saddukeukset menettivät merkityksenä. Tämän jälkeen farisealaisten opetuksista tuli juutalaisuuden kantava voima.

Lue lisää

Islamin uskossa Helvetti ja Paratiisi liittyvät historian viimeisten päivien tapahtumiin. Koraanin toistuvina teemoina on usko tuomiopäivään ja tuonpuoleisessa tapahtuvaan rangaistukseen tai palkitsemiseen. Koraanissa korostetaan yhteisöllistä vastuuta vähäosaisista sekä uskonnollisia velvoitteita. Vastaavasti raskain synti on usko monijumalaisuuteen. Ylösnousemus koskee sekä sielua että ruumista. Tuomiopäivän tapahtumat ovat saaneet vaikutteita Lähi-idän vanhasta perinteestä.

Islamissa kaikella Jumalan luomalla on alku ja loppu. Koraanin mukaan viimeisinä päivinä maa järkkyy, vuoret murenevat, meret nousevat, aurinko pimenee, tähdet putoavat taivaalta ja taivas katoaa. Jumala jakaa viimeisenä päivänä tuomioita, ja ainoastaan profeetta Muhammad voi vedota häneen syntisten puolesta. Jumala on armollinen, mutta ei anna anteeksi muiden jumalien asettamista rinnalleen.

Tuomiopäivänä synnintekijät punnitaan jättimäisellä vaa'alla. Toisessa vaakakupissa ihmisen synnit ja toisessa pieni paperilappu, jossa on islamin uskontunnustus eli šahada. Vaikeimpana tehtävänä pidetään Siratin sillan ylittämistä. Siltaa kuvataan hiustakin kapeammaksi ja miekkaa terävämmäksi. Silta näyttää syntisestä kapealta ja hurskaasta leveältä. Syntiset putoavat sillalta Helvetin tuleen, missä henget eli džinnit tunkevat ihmisten suihin kuumia ketjuja ja vetävät niitä ulos takapuolesta.

Takapuoli kirjoitti:

Islamin uskossa Helvetti ja Paratiisi liittyvät historian viimeisten päivien tapahtumiin. Koraanin toistuvina teemoina on usko tuomiopäivään ja tuonpuoleisessa tapahtuvaan rangaistukseen tai palkitsemiseen. Koraanissa korostetaan yhteisöllistä vastuuta vähäosaisista sekä uskonnollisia velvoitteita. Vastaavasti raskain synti on usko monijumalaisuuteen. Ylösnousemus koskee sekä sielua että ruumista. Tuomiopäivän tapahtumat ovat saaneet vaikutteita Lähi-idän vanhasta perinteestä.

Islamissa kaikella Jumalan luomalla on alku ja loppu. Koraanin mukaan viimeisinä päivinä maa järkkyy, vuoret murenevat, meret nousevat, aurinko pimenee, tähdet putoavat taivaalta ja taivas katoaa. Jumala jakaa viimeisenä päivänä tuomioita, ja ainoastaan profeetta Muhammad voi vedota häneen syntisten puolesta. Jumala on armollinen, mutta ei anna anteeksi muiden jumalien asettamista rinnalleen.

Tuomiopäivänä synnintekijät punnitaan jättimäisellä vaa'alla. Toisessa vaakakupissa ihmisen synnit ja toisessa pieni paperilappu, jossa on islamin uskontunnustus eli šahada. Vaikeimpana tehtävänä pidetään Siratin sillan ylittämistä. Siltaa kuvataan hiustakin kapeammaksi ja miekkaa terävämmäksi. Silta näyttää syntisestä kapealta ja hurskaasta leveältä. Syntiset putoavat sillalta Helvetin tuleen, missä henget eli džinnit tunkevat ihmisten suihin kuumia ketjuja ja vetävät niitä ulos takapuolesta.

Lue lisää

Hindulaisuudessa keskeisiä käsitteitä ovat sielunvaellus ja karma. Kuolemassa sielu eli atman purkautuu, mutta karma jää olemaan. Kaikkeudella ja historialla ei ole alkua eikä loppua, vaan sielu on ikuisessa kierrossa. Karma johtaa jälleensyntymiseen, jossa voimat pyrkivät tasapainoon. Mikäli ihminen on kerännyt viimeisimmässä elämässä paljon hyviä tekoja, hän pääsee väliaikaisesti paratiisimaiseen tilaan, mutta lopulta hän joutuu syntymään uudelleen ja palaamaan takaisin kiertoon. Tästä sielunvaelluksesta pystyy vapautumaan purkamalla karman ja saavuttamalla brahman-nirvanan.

Varhainen hindulaisuus ei uskonut taivaaseen tai helvettiin. Varhaisempien käsitysten mukaan ihminen liittyi kuoleman jälkeen osaksi luontoa toisessa elämänmuodossa. Vedalainen kulttuuri keskittyi terveelliseen ja täyteläiseen elämään ilman tuonpuoleisesta murehtimisesta. Myöhemmin Veda-kirjojen kaanoniin tuli mainintoja jälleensyntymisestä sekä taivaasta. Yleisen näkemyksen mukaan taivas on jossain ylhäällä. Sitä hallitsee Indra ja helvettiä vastaavasti Yama. Mahabharata-eepoksen mukaan synneistä joutuu kärsimään helvetissä. Eepoksen Bhagavad Gita-osiosta löytyvät ohjeet taivaaseen pääsystä tai helvettiin joutumisesta. Taivaaseen pääsee kahta tietä: nöyryydellä ja oikeudenmukaisuudella sekä rukouksilla ja rituaaleilla. Syntien tekemistä tulee välttää, sillä ne periytyvät tuleville sukupolville.

Buddhalaisuuden näkemys elämänkiertokulusta on lähellä hindulaisuuden näkemystä. Merkittävin ero on siinä, että buddhalaisuus katsoo sielun eli atmanin olevan harha. Toisaalta Gautama Buddha ei suoraan kieltänyt atmanin olemassaoloa. Niinpä buddhalaiset painottavat käsitettä jälleensyntymä ja käsitettä sieluttomuus tai tyhjyys eli anatta. Buddhalaisuudessa aineeton mieli on olemassa ikuisesti, vaikkakin se muuttaa muotoa ja tasoa jatkuvasti.

Klassinen buddhalaisuus määrittelee viisi tai kuusi olemassaolon valtakuntaa, joihin voi päätyä jälleensyntyneenä.

Deva-gati, taivaan maailma
Asura-gati, titaanien maailma
Manusya-gati, ihmisten maailma
Tiryagyoni-gati, eläinten maailma
Preta-gati, nälkäisten henkien maailma
Naraka-gati, helvetin maailma

Helvetin maailman tehtävänä on toimia väliaikaisena puhdistuspaikkana pahantekijöille. Narakat ovat kuvausten mukaan joko äärimmäisen kylmiä tai äärimmäisen kuumia. Ne, joilla on kuoleman hetkellä paljon huonoa karmaa, voivat uudelleensyntyä narakaan, jossa heidän huono karmansa vähenee kärsimyksen kautta. Huonon karman vähennyttyä he voivat syntyä uudelleen esimerkiksi ihmisinä, eläiminä tai nälkäisinä kummituksina.

Karma/ kirjoitti:

Hindulaisuudessa keskeisiä käsitteitä ovat sielunvaellus ja karma. Kuolemassa sielu eli atman purkautuu, mutta karma jää olemaan. Kaikkeudella ja historialla ei ole alkua eikä loppua, vaan sielu on ikuisessa kierrossa. Karma johtaa jälleensyntymiseen, jossa voimat pyrkivät tasapainoon. Mikäli ihminen on kerännyt viimeisimmässä elämässä paljon hyviä tekoja, hän pääsee väliaikaisesti paratiisimaiseen tilaan, mutta lopulta hän joutuu syntymään uudelleen ja palaamaan takaisin kiertoon. Tästä sielunvaelluksesta pystyy vapautumaan purkamalla karman ja saavuttamalla brahman-nirvanan.

Varhainen hindulaisuus ei uskonut taivaaseen tai helvettiin. Varhaisempien käsitysten mukaan ihminen liittyi kuoleman jälkeen osaksi luontoa toisessa elämänmuodossa. Vedalainen kulttuuri keskittyi terveelliseen ja täyteläiseen elämään ilman tuonpuoleisesta murehtimisesta. Myöhemmin Veda-kirjojen kaanoniin tuli mainintoja jälleensyntymisestä sekä taivaasta. Yleisen näkemyksen mukaan taivas on jossain ylhäällä. Sitä hallitsee Indra ja helvettiä vastaavasti Yama. Mahabharata-eepoksen mukaan synneistä joutuu kärsimään helvetissä. Eepoksen Bhagavad Gita-osiosta löytyvät ohjeet taivaaseen pääsystä tai helvettiin joutumisesta. Taivaaseen pääsee kahta tietä: nöyryydellä ja oikeudenmukaisuudella sekä rukouksilla ja rituaaleilla. Syntien tekemistä tulee välttää, sillä ne periytyvät tuleville sukupolville.

Buddhalaisuuden näkemys elämänkiertokulusta on lähellä hindulaisuuden näkemystä. Merkittävin ero on siinä, että buddhalaisuus katsoo sielun eli atmanin olevan harha. Toisaalta Gautama Buddha ei suoraan kieltänyt atmanin olemassaoloa. Niinpä buddhalaiset painottavat käsitettä jälleensyntymä ja käsitettä sieluttomuus tai tyhjyys eli anatta. Buddhalaisuudessa aineeton mieli on olemassa ikuisesti, vaikkakin se muuttaa muotoa ja tasoa jatkuvasti.

Klassinen buddhalaisuus määrittelee viisi tai kuusi olemassaolon valtakuntaa, joihin voi päätyä jälleensyntyneenä.

Deva-gati, taivaan maailma
Asura-gati, titaanien maailma
Manusya-gati, ihmisten maailma
Tiryagyoni-gati, eläinten maailma
Preta-gati, nälkäisten henkien maailma
Naraka-gati, helvetin maailma

Helvetin maailman tehtävänä on toimia väliaikaisena puhdistuspaikkana pahantekijöille. Narakat ovat kuvausten mukaan joko äärimmäisen kylmiä tai äärimmäisen kuumia. Ne, joilla on kuoleman hetkellä paljon huonoa karmaa, voivat uudelleensyntyä narakaan, jossa heidän huono karmansa vähenee kärsimyksen kautta. Huonon karman vähennyttyä he voivat syntyä uudelleen esimerkiksi ihmisinä, eläiminä tai nälkäisinä kummituksina.

Lue lisää

Lähi-itä on toiminut monien nykyisten maailmanuskontojen perustamispaikkana. Abrahamilaisiin uskontoihin lukeutuva bahailaisuus on yksi maailman nuorimpia maailmanuskontoja. Siyyid Ali Muhammadin – myöhemmin Báb – perustama herätysliike toimi islamin toiseksi suurimman suuntauksen, šiialaisuuden, sisällä. Báb ennusti imaami Mahdin tuloa, ja lopulta liike erkaantui islamista omaksi uskonnokseen vuonna 1848. Varsinaisen bahailaisuuden perusti Bábin seuraaja Mírzá Husayn-`Alí eli Bahá'u'lláh. Hän julisti itsensä Mahdiksi ja saarnasi hänessä täyttyvän Mooseksen, Jeesuksen ja Muhammadin opetukset. Bahailaisuus ei hyväksy helvettiä paikkana, vaan ennemminkin erotuksena jumaluudesta.

Bahalainen kirjoitti:

Lähi-itä on toiminut monien nykyisten maailmanuskontojen perustamispaikkana. Abrahamilaisiin uskontoihin lukeutuva bahailaisuus on yksi maailman nuorimpia maailmanuskontoja. Siyyid Ali Muhammadin – myöhemmin Báb – perustama herätysliike toimi islamin toiseksi suurimman suuntauksen, šiialaisuuden, sisällä. Báb ennusti imaami Mahdin tuloa, ja lopulta liike erkaantui islamista omaksi uskonnokseen vuonna 1848. Varsinaisen bahailaisuuden perusti Bábin seuraaja Mírzá Husayn-`Alí eli Bahá'u'lláh. Hän julisti itsensä Mahdiksi ja saarnasi hänessä täyttyvän Mooseksen, Jeesuksen ja Muhammadin opetukset. Bahailaisuus ei hyväksy helvettiä paikkana, vaan ennemminkin erotuksena jumaluudesta.

Lue lisää

Itäaasialaisista uskonnoista taolaisuuden juuret ovat syvällä kiinalaisessa mytologiassa noin 2000-luvulta eaa. Varsinainen taolaisuus juontuu Laozin nimiin laitetuista kirjoituksista noin 500-luvulta eaa. Tao tarkoittaa koko kaikkeuden alkuvoimaa, ja se on läsnä kaikissa esineissä ja olennoissa. Taolaisuudessa vaikuttaa kaksi vastakohtaa, yin ja yang, joiden välinen jännite luo kolme aarretta: taivaan, maan ja ihmiskunnan. Alkuperäisessä taolaisuudessa ei ole jumalia, mutta niitä palvotaan uskonnon kansanomaisissa muunnelmissa. Taolaisuudesta on useita muunnelmia ja kuva tuonpuoleisesta, tai helvetistä, on epäselvä. Jotkut ovat sitä mieltä, ettei taolaisuudessa ole helvettiä ollenkaan, mutta etenkin perinteisessä kiinalaisessa mytologiassa helvetti, diyu, on yleinen uskomus.

Kungfutselaisuus perustuu Kongfuzin opetuksiin ja sanoihin. Hänen mukaansa taivas ja maa olisivat sopusoinnussa, jos kaikki tottelisivat ylempiään, ja nämä kohtelisivat oikeudenmukaisesti alempiaan. Kongfuzi ei kertonut mitään tuonpuoleisesta. Kungfutselaisuuden mukaan tietoisuus päättyy kuolemaan. Ihmisen on kuitenkin jatkettava esi-isiensä kunnioitusta tätä varten perustetulla alttarilla joko kotona tai temppelissä.

Šintolaisuus syntyi 500-luvulla Japanissa erotuksena buddhalaisuudesta ja kungfutselaisuudesta. Uskonnossa on tärkeää kamien eli lukemattomien jumalien ja henkien kunnioittaminen. Vaikka jumalia on monia, vain jotkut niistä ovat huomattavassa asemassa. Tärkein on aurinkojumalatar Amaterasu. Hänen uskotaan lähettäneen pojanpoikansa Ninigi-no-Mikoton maan päälle, joka vastaavasti perusti Japanin keisarihuoneen.

Taolainen kirjoitti:

Itäaasialaisista uskonnoista taolaisuuden juuret ovat syvällä kiinalaisessa mytologiassa noin 2000-luvulta eaa. Varsinainen taolaisuus juontuu Laozin nimiin laitetuista kirjoituksista noin 500-luvulta eaa. Tao tarkoittaa koko kaikkeuden alkuvoimaa, ja se on läsnä kaikissa esineissä ja olennoissa. Taolaisuudessa vaikuttaa kaksi vastakohtaa, yin ja yang, joiden välinen jännite luo kolme aarretta: taivaan, maan ja ihmiskunnan. Alkuperäisessä taolaisuudessa ei ole jumalia, mutta niitä palvotaan uskonnon kansanomaisissa muunnelmissa. Taolaisuudesta on useita muunnelmia ja kuva tuonpuoleisesta, tai helvetistä, on epäselvä. Jotkut ovat sitä mieltä, ettei taolaisuudessa ole helvettiä ollenkaan, mutta etenkin perinteisessä kiinalaisessa mytologiassa helvetti, diyu, on yleinen uskomus.

Kungfutselaisuus perustuu Kongfuzin opetuksiin ja sanoihin. Hänen mukaansa taivas ja maa olisivat sopusoinnussa, jos kaikki tottelisivat ylempiään, ja nämä kohtelisivat oikeudenmukaisesti alempiaan. Kongfuzi ei kertonut mitään tuonpuoleisesta. Kungfutselaisuuden mukaan tietoisuus päättyy kuolemaan. Ihmisen on kuitenkin jatkettava esi-isiensä kunnioitusta tätä varten perustetulla alttarilla joko kotona tai temppelissä.

Šintolaisuus syntyi 500-luvulla Japanissa erotuksena buddhalaisuudesta ja kungfutselaisuudesta. Uskonnossa on tärkeää kamien eli lukemattomien jumalien ja henkien kunnioittaminen. Vaikka jumalia on monia, vain jotkut niistä ovat huomattavassa asemassa. Tärkein on aurinkojumalatar Amaterasu. Hänen uskotaan lähettäneen pojanpoikansa Ninigi-no-Mikoton maan päälle, joka vastaavasti perusti Japanin keisarihuoneen.

Lue lisää

Mayojen käsityksen mukaan sielu matkaa kuoleman jälkeen maanalaiseen maailmaan, Xibalbaan. Ihminen kohtaa siellä koettelemuksia, voittaa kuoleman ja uudelleensyntyy. Mayojen Popol vuh -eepoksessa esiintyvää Xibalbaa hallitsevat tautien ja kuoleman jumalat.

/.../ kirjoitti:

Mayojen käsityksen mukaan sielu matkaa kuoleman jälkeen maanalaiseen maailmaan, Xibalbaan. Ihminen kohtaa siellä koettelemuksia, voittaa kuoleman ja uudelleensyntyy. Mayojen Popol vuh -eepoksessa esiintyvää Xibalbaa hallitsevat tautien ja kuoleman jumalat.

Lue lisää

http://commons.wikimedia.org/wiki/Category:Hell

Eräiden protestanttisten kristittyjen mukaan Jumalaan (tai Jeesukseen) uskominen riittää siihen, että Jumala määrää heidät taivaaseen (Sola fide). Toisen käsityksen mukaan taivaaseen pääsyyn tarvitaan myös uskonnon moraalin noudattamista.

Taivastelija2 kirjoitti:

Eräiden protestanttisten kristittyjen mukaan Jumalaan (tai Jeesukseen) uskominen riittää siihen, että Jumala määrää heidät taivaaseen (Sola fide). Toisen käsityksen mukaan taivaaseen pääsyyn tarvitaan myös uskonnon moraalin noudattamista.

Lue lisää

Taivaasta puhutaan Raamatussa eri merkityksissä. Näitä ovat ainakin seuraavat:

Näkyvä taivas, jossa kuu ja tähdet ym. avaruuteen liittyvä on.
Paikka tai tila jossa enkelit asustavat ja liikkuvat.
Jumalan läsnäolon paikka. Jumalaa sanotaan taivaalliseksi Isäksi.
Kristityn päämäärä, paratiisi, johon hän pääsee kuolemansa jälkeen.
Näkymätön maailma. Raamattu kertoo että Jumala luo aikojen lopussa sekä uudet taivaat ja uuden maan, toisin sanoen sekä näkyvä että näkymätön maailma uudistuu.

Jeesus puhui vertauksissaan usein taivasten valtakunnasta, joka ei tule näkyvällä tavalla, vaan on sisäisesti ihmisessä.lähde tarkemmin? Toisaalta hän viittasi enkelien kaltaisiin olentoihin, ja sanoi myös, ettei jokainen joka häntä huutaa pääse hänen luokseen. Paavali kertoo kuinka hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen.

Taivastelija3 kirjoitti:

Taivaasta puhutaan Raamatussa eri merkityksissä. Näitä ovat ainakin seuraavat:

Näkyvä taivas, jossa kuu ja tähdet ym. avaruuteen liittyvä on.
Paikka tai tila jossa enkelit asustavat ja liikkuvat.
Jumalan läsnäolon paikka. Jumalaa sanotaan taivaalliseksi Isäksi.
Kristityn päämäärä, paratiisi, johon hän pääsee kuolemansa jälkeen.
Näkymätön maailma. Raamattu kertoo että Jumala luo aikojen lopussa sekä uudet taivaat ja uuden maan, toisin sanoen sekä näkyvä että näkymätön maailma uudistuu.

Jeesus puhui vertauksissaan usein taivasten valtakunnasta, joka ei tule näkyvällä tavalla, vaan on sisäisesti ihmisessä.lähde tarkemmin? Toisaalta hän viittasi enkelien kaltaisiin olentoihin, ja sanoi myös, ettei jokainen joka häntä huutaa pääse hänen luokseen. Paavali kertoo kuinka hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen.

Lue lisää

Ilmestyskirjassa puhutaan viimeisestä ylösnousemuksesta, jossa kaikki kuolleet herätetään ja tuomitaan tekojensa mukaan, ja henkilöt joiden nimi on elämän kirjassa pääsevät taivaaseen, muut tuomitaan helvettiin eli tuliseen järveen Saatanan ja hänen enkeliensä lailla. Eri tulkintojen mukaan vainaja joko siirtyy suoraan taivaaseen kuoleman jälkeen tai hänet herätetään kuolleista vasta maailmanlopussa.

Ilmestyskirjan mukaan taivaassa ei ole itkua eikä mitään pahaa, ja se muodostaa näin täydellisen vastakohdan helvetille. Taivaan hyvyydellä ei viitata niinkään yltäkylläisyyteen maallisessa mielessä, vaan Jumalan kirkkauteen ja läheisyyteen, josta taivaaseen päässeet tulevat osalliseksi ja saavat nauttia. Toisaalta Jeesus sanoo opetuslapsilleen, että mistä tahansa he luopuvat hänen takiaan, he saavat taivaassa satakertaisesti takaisin.

Tuomas Akvinolaisen mukaan marttyyrit, uskon opettajat ja neitsyet saavat taivaassa päähänsä erityiset kruunut saavutuksistaan.[8] Myös Raamatussa puhutaan kruunusta, jonka taivaassa saavat ne, jotka ovat olleet uskollisia ja kestäneet koetuksen.

Vaikka kristikunnassa esiintyy tulkintaeroja taivaan yksityiskohdissa, tärkein asia siinä on Jumalan läsnäoloon pääseminen.

Taivastelija4 kirjoitti:

Ilmestyskirjassa puhutaan viimeisestä ylösnousemuksesta, jossa kaikki kuolleet herätetään ja tuomitaan tekojensa mukaan, ja henkilöt joiden nimi on elämän kirjassa pääsevät taivaaseen, muut tuomitaan helvettiin eli tuliseen järveen Saatanan ja hänen enkeliensä lailla. Eri tulkintojen mukaan vainaja joko siirtyy suoraan taivaaseen kuoleman jälkeen tai hänet herätetään kuolleista vasta maailmanlopussa.

Ilmestyskirjan mukaan taivaassa ei ole itkua eikä mitään pahaa, ja se muodostaa näin täydellisen vastakohdan helvetille. Taivaan hyvyydellä ei viitata niinkään yltäkylläisyyteen maallisessa mielessä, vaan Jumalan kirkkauteen ja läheisyyteen, josta taivaaseen päässeet tulevat osalliseksi ja saavat nauttia. Toisaalta Jeesus sanoo opetuslapsilleen, että mistä tahansa he luopuvat hänen takiaan, he saavat taivaassa satakertaisesti takaisin.

Tuomas Akvinolaisen mukaan marttyyrit, uskon opettajat ja neitsyet saavat taivaassa päähänsä erityiset kruunut saavutuksistaan.[8] Myös Raamatussa puhutaan kruunusta, jonka taivaassa saavat ne, jotka ovat olleet uskollisia ja kestäneet koetuksen.

Vaikka kristikunnassa esiintyy tulkintaeroja taivaan yksityiskohdissa, tärkein asia siinä on Jumalan läsnäoloon pääseminen.

Lue lisää

Monikkomuoto "taivaat" esiintyy sekä heprean- että kreikankielisissä Raamatun alkuteksteissä. Se on kunnioittava kielellinen muoto, jollaista käytetään myös Jumalasta (Adonai, oik. "Herrat"). Toisaalta Paavalin kertomus kolmannesta taivaasta viittaisi käsitykseen monista taivaista. Pisimmälle monien taivasten oppia on kehitetty kristinuskosta eriytyneessä mormonismissa. Kuitenkin esimerkiksi Isä meidän -rukouksessa yksikkö ja monikkomuoto esiintyvät rinnan.

Taivastelija5 kirjoitti:

Monikkomuoto "taivaat" esiintyy sekä heprean- että kreikankielisissä Raamatun alkuteksteissä. Se on kunnioittava kielellinen muoto, jollaista käytetään myös Jumalasta (Adonai, oik. "Herrat"). Toisaalta Paavalin kertomus kolmannesta taivaasta viittaisi käsitykseen monista taivaista. Pisimmälle monien taivasten oppia on kehitetty kristinuskosta eriytyneessä mormonismissa. Kuitenkin esimerkiksi Isä meidän -rukouksessa yksikkö ja monikkomuoto esiintyvät rinnan.

Lue lisää

Koraanin toistuvina teemoina ovat usko tuomiopäivään ja tuonpuoleisessa tapahtuvaan rangaistukseen tai palkitsemiseen. Koraanissa korostetaan sosiaalista vastuuta vähäosaisista sekä uskonnollisia velvoitteita. Vastaavasti raskain synti on usko monijumalaisuuteen.

Paratiisi ja Helvetti ovat paikannimiä, joten ne kirjoitetaan isolla. Helvetin tuskat ja Paratiisin nautinnot kuvataan ruumiillisina. Islamilaisista teologeista useimmat kuitenkin tulkitsevat tämän kuvaannollisesti – ylin Paratiisin nautinto on Jumalan näkeminen ja pahin Helvetin tuska on jääminen ikuisesti paitsi Jumalan läheisyydestä.

Taivastelija6 kirjoitti:

Koraanin toistuvina teemoina ovat usko tuomiopäivään ja tuonpuoleisessa tapahtuvaan rangaistukseen tai palkitsemiseen. Koraanissa korostetaan sosiaalista vastuuta vähäosaisista sekä uskonnollisia velvoitteita. Vastaavasti raskain synti on usko monijumalaisuuteen.

Paratiisi ja Helvetti ovat paikannimiä, joten ne kirjoitetaan isolla. Helvetin tuskat ja Paratiisin nautinnot kuvataan ruumiillisina. Islamilaisista teologeista useimmat kuitenkin tulkitsevat tämän kuvaannollisesti – ylin Paratiisin nautinto on Jumalan näkeminen ja pahin Helvetin tuska on jääminen ikuisesti paitsi Jumalan läheisyydestä.

Lue lisää

Islaminuskossa Paratiisi ja Helvetti liittyvät tuomiopäivän jälkeisiin aikoihin. Kuoleman jälkeen ihminen joutuu kahden enkelin kuulustelemaksi. Syntinen joutuu ahdistumaan haudassa, kun vastaavasti hurskasta odottaa Paratiisiin pääsy. Varsinainen viimeinen tuomio tapahtuu, kun maailmanhistoria on lakannut ja kuolleet nousevat haudoistaan. Ylösnousemus koskee sekä sielua että ruumista.

Taivastelija7 kirjoitti:

Islaminuskossa Paratiisi ja Helvetti liittyvät tuomiopäivän jälkeisiin aikoihin. Kuoleman jälkeen ihminen joutuu kahden enkelin kuulustelemaksi. Syntinen joutuu ahdistumaan haudassa, kun vastaavasti hurskasta odottaa Paratiisiin pääsy. Varsinainen viimeinen tuomio tapahtuu, kun maailmanhistoria on lakannut ja kuolleet nousevat haudoistaan. Ylösnousemus koskee sekä sielua että ruumista.

Lue lisää

Kristillisessä maailmassa käsitteet ovat herättäneet kritiikkiä. Jo keskiajalta lähtien islamia on syytetty lihalliseksi uskonnoksi. Tämä näkyy myös puhuttaessa Paratiisin neidoista. Kristinuskon käsite ruumiillisuudesta pohjautuu pitkälti gnostilaiseen, dualistiseen käsitteeseen, jossa liha kuvataan synnillisenä ja sielu vastaavasti puhtaana. Muslimit puolestaan paheksuvat kristillistä, kansanomaista käsitettä Jumalasta valkopartaisena vanhana miehenä.

Taivastelija8 kirjoitti:

Kristillisessä maailmassa käsitteet ovat herättäneet kritiikkiä. Jo keskiajalta lähtien islamia on syytetty lihalliseksi uskonnoksi. Tämä näkyy myös puhuttaessa Paratiisin neidoista. Kristinuskon käsite ruumiillisuudesta pohjautuu pitkälti gnostilaiseen, dualistiseen käsitteeseen, jossa liha kuvataan synnillisenä ja sielu vastaavasti puhtaana. Muslimit puolestaan paheksuvat kristillistä, kansanomaista käsitettä Jumalasta valkopartaisena vanhana miehenä.

Lue lisää

Useissa uskonnoissa ylijumala on se, joka hallitsee taivasta ja erityisesti ukkosta.

Uranos ja Zeus kreikkalaisessa mytologiassa
Juppiter roomalaisessa mytologiassa
Ukko suomalaisessa mytologiassa
Thor skandinaavisessa mytologiassa
Horus ja Nut egyptiläisessä mytologiassa

Evankeliumien mukaan Jeesuksen äiti oli nimeltään Maria. Vanhimmassa Markuksen evankeliumissa ei mainita Jeesuksen isää. Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien mukaan Jeesuksen isän nimi oli Joosef. Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien mukaan Joosef ei ollut kuitenkaan Jeesuksen biologinen isä, vaan Maria tuli raskaaksi Pyhän Hengen vaikutuksesta ollessaan vielä neitsyt. Matteuksen ja Luukkaan mukaan Maria oli vain kihloissa Joosefin kanssa tullessaan raskaaksi. Luukkaan evankeliumin mukaan enkeli ilmoitti Marialle, että hän tulee raskaaksi ja synnyttää pojan. Hänen oli annettava lapselle nimeksi Jeesus.

Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit esittävät kumpikin luettelon Jeesuksen sukujuurista. Matteuksen evankeliumin luettelossa sukujuuret esitetään 29 sukupolven taakse juutalaisten isään Abrahamiin. Matteuksen evankeliumin kirjoittaja tähtää sanomansa kristinuskoon kääntyneisiin juutalaisiin. Luukkaan evankeliumin luettelo ulottuu 41 sukupolven taakse ihmiskunnan isään Aadamin saakka. Näin Luukaksen evankeliumin kirjoittaja korosti pelastuksen yleistä luonnetta. Molemmissa luetteloissa mainitaan kuningas Daavid.

Jeesustelija2 kirjoitti:

Evankeliumien mukaan Jeesuksen äiti oli nimeltään Maria. Vanhimmassa Markuksen evankeliumissa ei mainita Jeesuksen isää. Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien mukaan Jeesuksen isän nimi oli Joosef. Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien mukaan Joosef ei ollut kuitenkaan Jeesuksen biologinen isä, vaan Maria tuli raskaaksi Pyhän Hengen vaikutuksesta ollessaan vielä neitsyt. Matteuksen ja Luukkaan mukaan Maria oli vain kihloissa Joosefin kanssa tullessaan raskaaksi. Luukkaan evankeliumin mukaan enkeli ilmoitti Marialle, että hän tulee raskaaksi ja synnyttää pojan. Hänen oli annettava lapselle nimeksi Jeesus.

Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit esittävät kumpikin luettelon Jeesuksen sukujuurista. Matteuksen evankeliumin luettelossa sukujuuret esitetään 29 sukupolven taakse juutalaisten isään Abrahamiin. Matteuksen evankeliumin kirjoittaja tähtää sanomansa kristinuskoon kääntyneisiin juutalaisiin. Luukkaan evankeliumin luettelo ulottuu 41 sukupolven taakse ihmiskunnan isään Aadamin saakka. Näin Luukaksen evankeliumin kirjoittaja korosti pelastuksen yleistä luonnetta. Molemmissa luetteloissa mainitaan kuningas Daavid.

Lue lisää

Evankeliumien mukaan Jeesuksen vanhemmat olivat kotoisin Nasaretista ja Jeesus itse syntyi Betlehemissä. Hän oli useasta sisaruksesta vanhin.

Ollessaan pieni lapsi Jeesus joutui pakenemaan Herodesta Egyptiin. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, että Jeesuksen synnyttyä Betlehemissä kuningas Herodeksen päivinä itäisiltä seuduilta tuli Jerusalemiin tähdistäennustajia, jotka sanoivat nähneensä hänen tähtensä ollessaan idässä. Kun Herodeksen kuuli tästä, hänessä heräsi pelkoa ja epäluuloa. Kun hän sai tietää ylipapeilta ja kirjanoppineilta, että Kristuksen oli määrä syntyä Betlehemissä, hän kutsui tähdistäennustajat luokseen ja otti heiltä selville tähden ilmaantumisajan. Herodes pyysi tähdistäennustajilta, että he tulisivat ilmoittamaan hänelle lapsen olinpaikan. Tähdistäennustajat eivät palanneetkaan Herodeksen luo, koska he saivat jumalisen varoituksen olla tekemättä niin. Tämä sai Herodeksen raivoihinsa ja hän määräsi surmattavaksi kaikkialta Betlehemistä ja sen seuduilta kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat. Jeesuksen vanhemmat olivat sillä välin vieneet hänet Egyptiin, koska Jumala oli varoittanut heitä.

Jeesuksen myöhemmästä lapsuudesta ja nuoruudesta kerrotaan vain yksi tapaus. Luukkaan evankeliumin mukaan hän kävi vanhempineen 12-vuotiaana Jerusalemissa pääsiäisjuhlilla, mutta paluumatkalla vanhemmat huomasivat hänen kadonneen. Hänet kuitenkin löydettiin temppelistä, jonne hän oli jäänyt keskustelemaan opettajien kanssa, jotka ihmettelivät hänen ymmärrystään[

Jeesustelija3 kirjoitti:

Evankeliumien mukaan Jeesuksen vanhemmat olivat kotoisin Nasaretista ja Jeesus itse syntyi Betlehemissä. Hän oli useasta sisaruksesta vanhin.

Ollessaan pieni lapsi Jeesus joutui pakenemaan Herodesta Egyptiin. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, että Jeesuksen synnyttyä Betlehemissä kuningas Herodeksen päivinä itäisiltä seuduilta tuli Jerusalemiin tähdistäennustajia, jotka sanoivat nähneensä hänen tähtensä ollessaan idässä. Kun Herodeksen kuuli tästä, hänessä heräsi pelkoa ja epäluuloa. Kun hän sai tietää ylipapeilta ja kirjanoppineilta, että Kristuksen oli määrä syntyä Betlehemissä, hän kutsui tähdistäennustajat luokseen ja otti heiltä selville tähden ilmaantumisajan. Herodes pyysi tähdistäennustajilta, että he tulisivat ilmoittamaan hänelle lapsen olinpaikan. Tähdistäennustajat eivät palanneetkaan Herodeksen luo, koska he saivat jumalisen varoituksen olla tekemättä niin. Tämä sai Herodeksen raivoihinsa ja hän määräsi surmattavaksi kaikkialta Betlehemistä ja sen seuduilta kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat. Jeesuksen vanhemmat olivat sillä välin vieneet hänet Egyptiin, koska Jumala oli varoittanut heitä.

Jeesuksen myöhemmästä lapsuudesta ja nuoruudesta kerrotaan vain yksi tapaus. Luukkaan evankeliumin mukaan hän kävi vanhempineen 12-vuotiaana Jerusalemissa pääsiäisjuhlilla, mutta paluumatkalla vanhemmat huomasivat hänen kadonneen. Hänet kuitenkin löydettiin temppelistä, jonne hän oli jäänyt keskustelemaan opettajien kanssa, jotka ihmettelivät hänen ymmärrystään[

Lue lisää

Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus oli isänsä Joosefin tavoin rakennusmies. Evankeliumien mukaan Jeesus aloitti julkisen toimintansa noin 30-vuotiaana.

Markuksen evankeliumin alku kuvaa Jeesuksen Johannes Kastajalta saamaa kastetta. Markuksen ja Matteuksen evankeliumien mukaan Jeesus tuli Jordan-joelle, jossa Johannes oli saarnannut ja kastanut joukoittain ihmisiä. Matteuksen evankeliumin mukaan Johannes kieltäytyi aluksi Jeesuksen kastamisesta, koska katsoi olevansa siihen liian arvoton. Kasteen jälkeen taivaat avautuivat ja kyyhkynen laskeutui Jeesuksen päälle.

Johannes Kastaja esitetään Jeesuksen tuloa valmistelevana. Johannes Kastaja kutsui ihmisiä parannuksen tielle ja uskoi lopun ajan olevan hyvin lähellä. Kaste merkitsi katumusta.

Matteuksen evankeliumin mukaan kasteen jälkeen Jeesus meni erämaahan ja paastosi neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. Tänä aikana paholainen ilmestyi Jeesukselle ja houkutteli häntä kolme kertaa paljastamaan yliluonnolliset kykynsä osoittaakseen olevansa Jumalan Poika. Jeesus torjui jokaisen kiusauksen vastaamalla lainauksella Viidennestä Mooseksen kirjasta. Saatana lähti torjuttuna ja enkelit tekivät Jeesukselle palvelusta.

Jeesustelija4 kirjoitti:

Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus oli isänsä Joosefin tavoin rakennusmies. Evankeliumien mukaan Jeesus aloitti julkisen toimintansa noin 30-vuotiaana.

Markuksen evankeliumin alku kuvaa Jeesuksen Johannes Kastajalta saamaa kastetta. Markuksen ja Matteuksen evankeliumien mukaan Jeesus tuli Jordan-joelle, jossa Johannes oli saarnannut ja kastanut joukoittain ihmisiä. Matteuksen evankeliumin mukaan Johannes kieltäytyi aluksi Jeesuksen kastamisesta, koska katsoi olevansa siihen liian arvoton. Kasteen jälkeen taivaat avautuivat ja kyyhkynen laskeutui Jeesuksen päälle.

Johannes Kastaja esitetään Jeesuksen tuloa valmistelevana. Johannes Kastaja kutsui ihmisiä parannuksen tielle ja uskoi lopun ajan olevan hyvin lähellä. Kaste merkitsi katumusta.

Matteuksen evankeliumin mukaan kasteen jälkeen Jeesus meni erämaahan ja paastosi neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. Tänä aikana paholainen ilmestyi Jeesukselle ja houkutteli häntä kolme kertaa paljastamaan yliluonnolliset kykynsä osoittaakseen olevansa Jumalan Poika. Jeesus torjui jokaisen kiusauksen vastaamalla lainauksella Viidennestä Mooseksen kirjasta. Saatana lähti torjuttuna ja enkelit tekivät Jeesukselle palvelusta.

Lue lisää

Aloitettuaan toimintansa Jeesus valitsi kaksitoista ensisijaista opetuslastaan, niin sanotut apostolit. Häntä seurasi myös paljon muita ihmisiä, jotka on myös luettu opetuslapsiksi. Heidän joukkoonsa kuului evankeliumien mukaan myös naisia, muun muassa Magdalan Maria.

Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus keräsi parhaimmillaan tuhatmäärin ihmisiä ympärilleen. Evankeliumien kuvauksen mukaan hän toimi pääasiassa Galilean ja Perean alueilla, eli nykyisen Israelin ja Jordanian alueella Jordan-joen kummallakin puolella. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesuksen julkisen toiminnan aikaan sijoittui kolme pääsiäisjuhlaa. Tämän johdosta perinteisen näkemyksen mukaan Jeesuksen julkisen toiminnan aikana on pidetty kolmea vuotta. Muiden evankeliumien antaman kuvan mukaan Jeesuksen julkinen toiminta olisi kestänyt noin puolitoista-kaksi vuotta.

Evankeliumien Jeesus saarnasi ihmisille taivasten valtakunnan tuloa, parannuksen teon tarvetta, ehdotonta rakkautta Jumalaa, lähimmäisiä ja myös vihollisia kohtaan, puhuen palvelemisesta, nöyryydestä, pahojen tekojen eli syntien anteeksiantamisesta ja Tooran hengen noudattamisesta sen kirjaimen lisäksi.

Tunnetuin Jeesuksen opetuksista on niin sanottu vuorisaarna, joka on Matteuksen evankeliumissa. Se sisältää Jeesuksen tunnetuimmat opetukset sekä muun muassa Isä meidän -rukouksen. Jeesuksen opetukset olivat usein vertauskuvallisia: suuri osa niistä kuvailee, mitä taivasten valtakunta on ja mitä se ei ole.

Evankeliumeissa Jeesus tapasi usein yhteiskunnan hylkimiä ihmisiä, muun muassa samarialaisia, rikollisia ja prostituoituja, joita juutalaiset halveksivat. Farisealaisten, joiden kanssa Jeesus asetetaan usein vastakkain, valittaessa näistä Jeesus vastaa Matteuksen evankeliumissa: ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä”. Hän korosti rakkautta ja syntien anteeksiantoa. Kuuluisia tarinoita ovat muun muassa aviorikoksen tehnyt nainen, laupias samarialainen ja veronmaksukysymys. Jeesuksen opetuksia on myös rakkauden kaksoiskäsky.

Evankeliumien Jeesus opetti myös, että lopun ajat maailmanlaajuisine mullistuksineen tapahtuvat ennen kuin sukupolvi, jolle hän saarnasi, katoaa.

Evankeliumeissa Jeesus tekee useita ihmeitä, kuten parantamisia, riivaajien karkottamisia, veden muuttaminen viiniksi, veden päällä käveleminen sekä henkilöiden, kuten Lasaruksen, herättämisiä kuolleista.

Jeesus vietiin Golgatalle ristiinnaulittavaksi. Teloitustapa oli roomalainen, sillä juutalaisten teloitustapa oli kivittäminen. Evankeliumien mukaan Jeesus kuoli iltapäivällä. Synoptisten evankeliumien mukaan Jeesuksen kuoleman aikoihin tapahtui maanjäristys ja taivas pimentyi keskipäivästä noin kello kolmeen. Markuksen ja Luukkaan evankeliumien mukaan varakas juutalainen Joosef Arimatialainen sai Pilatukselta luvan ottaa Jeesuksen ruumis ja haudata se omaan hautaansa. Jeesuksen kuoleman muistopäivänä vietetään kristinuskossa pitkäperjantaita, joka on kaksi päivää ennen pääsiäissunnuntaita.

Arimatialainen/ kirjoitti:

Jeesus vietiin Golgatalle ristiinnaulittavaksi. Teloitustapa oli roomalainen, sillä juutalaisten teloitustapa oli kivittäminen. Evankeliumien mukaan Jeesus kuoli iltapäivällä. Synoptisten evankeliumien mukaan Jeesuksen kuoleman aikoihin tapahtui maanjäristys ja taivas pimentyi keskipäivästä noin kello kolmeen. Markuksen ja Luukkaan evankeliumien mukaan varakas juutalainen Joosef Arimatialainen sai Pilatukselta luvan ottaa Jeesuksen ruumis ja haudata se omaan hautaansa. Jeesuksen kuoleman muistopäivänä vietetään kristinuskossa pitkäperjantaita, joka on kaksi päivää ennen pääsiäissunnuntaita.

Lue lisää

Uuden testamentin mukaan Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä ristiinnaulitsemisestaan.

Evankeliumien mukaan tyhjän haudan löysivät ensimmäisenä naispuoliset opetuslapset, jotka olivat tulleet voitelemaan Jeesuksen ruumiin. Markuksen evankeliumin mukaan valkoisiin pukeutunut nuori mies oli haudalla ja kertoi ylösnousemuksesta. Matteuksen evankeliumin mukaan enkeli ilmestyi haudalla. Luukkaan evankeliumin mukaan enkeleitä oli kaksi.

Kaikkien evankeliumien mukaan Jeesus ilmestyi useille ihmisille kuolemansa jälkeen eri paikoissa. Markuksen ja Johanneksen evankeliumien mukaan Jeesus ilmestyi ensimmäisenä Magdalan Marialle haudalla. Luukkaan evankeliumissa Jeesus ilmestyy kahdelle matkalaiselle Emmauksen tiellä.Yhteen kokoontuneille opetuslapsilleen hän ilmestyi samana iltana.

Matteuksen evankeliumissa ylösnoussut Jeesus antaa lähetyskäskyn: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen – – ”.Jeesus lupasi tulla takaisin täyttääkseen ennustukset. Markuksen ja Luukkaan evankeliumien mukaan Jeesus nousi opetuslastensa silmien edessä taivaaseen, mikä Apostolien tekojen mukaan tapahtui neljäntenäkymmenentenä päivänä pääsiäisen jälkeen.

Uuden testamentin mukaan näiden kokemusten seurauksena Jeesuksen opetuslapset alkoivat saarnata evankeliumia eli hyvää sanomaa Jeesuksen ylösnousemuksesta.

E. Vankelista kirjoitti:

Uuden testamentin mukaan Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä ristiinnaulitsemisestaan.

Evankeliumien mukaan tyhjän haudan löysivät ensimmäisenä naispuoliset opetuslapset, jotka olivat tulleet voitelemaan Jeesuksen ruumiin. Markuksen evankeliumin mukaan valkoisiin pukeutunut nuori mies oli haudalla ja kertoi ylösnousemuksesta. Matteuksen evankeliumin mukaan enkeli ilmestyi haudalla. Luukkaan evankeliumin mukaan enkeleitä oli kaksi.

Kaikkien evankeliumien mukaan Jeesus ilmestyi useille ihmisille kuolemansa jälkeen eri paikoissa. Markuksen ja Johanneksen evankeliumien mukaan Jeesus ilmestyi ensimmäisenä Magdalan Marialle haudalla. Luukkaan evankeliumissa Jeesus ilmestyy kahdelle matkalaiselle Emmauksen tiellä.Yhteen kokoontuneille opetuslapsilleen hän ilmestyi samana iltana.

Matteuksen evankeliumissa ylösnoussut Jeesus antaa lähetyskäskyn: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen – – ”.Jeesus lupasi tulla takaisin täyttääkseen ennustukset. Markuksen ja Luukkaan evankeliumien mukaan Jeesus nousi opetuslastensa silmien edessä taivaaseen, mikä Apostolien tekojen mukaan tapahtui neljäntenäkymmenentenä päivänä pääsiäisen jälkeen.

Uuden testamentin mukaan näiden kokemusten seurauksena Jeesuksen opetuslapset alkoivat saarnata evankeliumia eli hyvää sanomaa Jeesuksen ylösnousemuksesta.

Lue lisää

Kristillinen oppi Jeesuksesta pohjautuu lähinnä Raamattuun sekä kolmeen vanhakirkolliseen uskontunnustukseen apostoliseen, Nikaian ja Athanasioksen uskontunnustuksiin, jotka suurin osa kristillisistä kirkoista hyväksyy yhteiseksi opilliseksi perustakseen. Näiden mukaan:

Jeesus on Jumalan Poika, yksi Jumalan kolmesta persoonasta, joka on ollut olemassa jo ennen luomista.
Jeesus on Vanhan testamentin tulevaksi ennustama Messias eli Kristus, voideltu kuningas Daavidin valtaistuimella.
Jumala lähetti Jeesuksen, koska Hän rakastaa kaikkia ihmisiä, eikä halua kenenkään joutuvan kadotukseen syntiensä tähden.
Jeesusta ei siittänyt mies, vaan hän sikisi Pyhästä Hengestä, ja syntyi Neitsyt Mariasta.
Lihaksi tullut Jeesus oli kuuliainen Isä Jumalalle; hänessä ei ollut mitään moitetta, eikä hän tehnyt syntiä.
Noin 30 vuoden ikäisenä Jeesus alkoi opettaa, parantaa sairaita, ruokkia nälkäisiä ja herättää kuolleita.
Jeesus ristiinnaulittiin Golgatalle.
Jeesus sovitti ristillä maailman synnit ja nousi kuolleista kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen, minkä jälkeen Jeesus ilmestyi Magdalan Marialle ja myöhemmin opetuslapsille.[59][49] Jeesus antoi vielä uudelleen opetuslapsille lähetyskäskyn ylösnousemuksensa jälkeenkin.
Jeesus astuu taivaaseen Isän oikealle puolelle ja jättää uskoville Pyhän Hengen.
Usko Jeesukseen pelastaa tuomiolta, joka tulee synnin tähden. Jeesuksen sovitustyön kautta uskovista tulee Jumalan lapsia, ja he saavat uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden.
Jeesus tulee aikojen lopussa tuomitsemaan jokaisen taivaaseen tai kadotukseen.

T. Uomitsija kirjoitti:

Kristillinen oppi Jeesuksesta pohjautuu lähinnä Raamattuun sekä kolmeen vanhakirkolliseen uskontunnustukseen apostoliseen, Nikaian ja Athanasioksen uskontunnustuksiin, jotka suurin osa kristillisistä kirkoista hyväksyy yhteiseksi opilliseksi perustakseen. Näiden mukaan:

Jeesus on Jumalan Poika, yksi Jumalan kolmesta persoonasta, joka on ollut olemassa jo ennen luomista.
Jeesus on Vanhan testamentin tulevaksi ennustama Messias eli Kristus, voideltu kuningas Daavidin valtaistuimella.
Jumala lähetti Jeesuksen, koska Hän rakastaa kaikkia ihmisiä, eikä halua kenenkään joutuvan kadotukseen syntiensä tähden.
Jeesusta ei siittänyt mies, vaan hän sikisi Pyhästä Hengestä, ja syntyi Neitsyt Mariasta.
Lihaksi tullut Jeesus oli kuuliainen Isä Jumalalle; hänessä ei ollut mitään moitetta, eikä hän tehnyt syntiä.
Noin 30 vuoden ikäisenä Jeesus alkoi opettaa, parantaa sairaita, ruokkia nälkäisiä ja herättää kuolleita.
Jeesus ristiinnaulittiin Golgatalle.
Jeesus sovitti ristillä maailman synnit ja nousi kuolleista kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen, minkä jälkeen Jeesus ilmestyi Magdalan Marialle ja myöhemmin opetuslapsille.[59][49] Jeesus antoi vielä uudelleen opetuslapsille lähetyskäskyn ylösnousemuksensa jälkeenkin.
Jeesus astuu taivaaseen Isän oikealle puolelle ja jättää uskoville Pyhän Hengen.
Usko Jeesukseen pelastaa tuomiolta, joka tulee synnin tähden. Jeesuksen sovitustyön kautta uskovista tulee Jumalan lapsia, ja he saavat uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden.
Jeesus tulee aikojen lopussa tuomitsemaan jokaisen taivaaseen tai kadotukseen.

Lue lisää

Islamin uskonnon mukaan Jeesus on profeetta ja Messias. Hän syntyi Mariasta neitseellisesti, suoritti ihmetekoja, saarnasi ja lopulta hänet nostettiin taivaaseen. Islamin Jeesus-kuva noudattelee pääosin kristillistä mallia, mutta kaksi keskeistä teologista kohtaa islam kiistää: Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja Jeesuksen jumalallisuuden. Profeetta Jeesus oli lempeä opettaja, mutta toisaalta ankara askeetti. Jeesuksen seuraaminen ei ole vieras käsite islamissakaan.

Islamilaisissa kertomuksissa Jeesuksen rooli korostuu Viimeisten päivien tapahtumissa, vaikka itse Koraanissa tälle käsitykselle ei ole mitään perusteita.Kertomuksissa Jeesuksesta on tullut Mahdin avustaja ja hänen erityistehtäväkseen tulee Antikristuksen surmaaminen. Jeesus tulee särkemään ristiinnaulittujen kuvat – vertauskuvallinen ele kristinuskon vääräoppineisuutta vastaan.

Is Lam kirjoitti:

Islamin uskonnon mukaan Jeesus on profeetta ja Messias. Hän syntyi Mariasta neitseellisesti, suoritti ihmetekoja, saarnasi ja lopulta hänet nostettiin taivaaseen. Islamin Jeesus-kuva noudattelee pääosin kristillistä mallia, mutta kaksi keskeistä teologista kohtaa islam kiistää: Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja Jeesuksen jumalallisuuden. Profeetta Jeesus oli lempeä opettaja, mutta toisaalta ankara askeetti. Jeesuksen seuraaminen ei ole vieras käsite islamissakaan.

Islamilaisissa kertomuksissa Jeesuksen rooli korostuu Viimeisten päivien tapahtumissa, vaikka itse Koraanissa tälle käsitykselle ei ole mitään perusteita.Kertomuksissa Jeesuksesta on tullut Mahdin avustaja ja hänen erityistehtäväkseen tulee Antikristuksen surmaaminen. Jeesus tulee särkemään ristiinnaulittujen kuvat – vertauskuvallinen ele kristinuskon vääräoppineisuutta vastaan.

Lue lisää

Jeesukseen liitetään uskomuksia eräissä muissakin uskonnoissa, kuten bahá'issa, jossa Jeesuksella on profeetan asema. Hare Krishna -liikkeen perustanut A. C. Bhaktivedanta Swami puolestaan arvosti Jeesusta guruna ja Jumalan edustajana.

Jeesuksella on keskeinen osa Urantia-kirjassa.

Kristillisperäisissä liikkeissä uskotaan Jeesukseen, tosin eri tavalla kuin varsinaisissa kristillisissä kirkoissa. Esimerkiksi Jehovan todistajat pitävät Jeesusta Jumalaa alempana, luotuna ja eri persoonana kiistäen siten kolminaisuuden.[

H. Arhaoppinen kirjoitti:

Jeesukseen liitetään uskomuksia eräissä muissakin uskonnoissa, kuten bahá'issa, jossa Jeesuksella on profeetan asema. Hare Krishna -liikkeen perustanut A. C. Bhaktivedanta Swami puolestaan arvosti Jeesusta guruna ja Jumalan edustajana.

Jeesuksella on keskeinen osa Urantia-kirjassa.

Kristillisperäisissä liikkeissä uskotaan Jeesukseen, tosin eri tavalla kuin varsinaisissa kristillisissä kirkoissa. Esimerkiksi Jehovan todistajat pitävät Jeesusta Jumalaa alempana, luotuna ja eri persoonana kiistäen siten kolminaisuuden.[

Lue lisää

Jeesuksen historiallisuudesta on kiistelty 1700-luvulta lähtien, jolloin kirkoista riippumaton raamatuntutkimus alkoi kehittyä, mutta yleisesti häntä pidetään historiallisena henkilönä. Kaikkien tutkijoiden näkemyksissä esiintyy suuria erimielisyyksiä Jeesuksen merkityksestä, ominaisuuksista ja häneen liitettyjen kertomusten ja ihmeiden historiallisuudesta.

Kristillisistä lähteistä tärkeimmät Jeesusta koskevat kirjoitukset ovat evankeliumit. Evankeliumien kirjoittajia ei tunneta ja varsinkin synoptisten evankeliumien alkuperäisistä lähteistä on useita teorioita. Jeesukselta ei tunneta omia kirjoituksia, eikä ole varmuutta siitä, missä määrin evankeliumien kuvaukset olisivat peräisin Jeesuksen tunteneilta ihmisiltä. Evankeliumit eivät ole varsinaista historiankirjoitusta, vaan, ”ilosanomia”, joiden tarkoitus on synnyttää ja vahvistaa uskoa Jeesukseen vapahtajana. Evankeliumien luotettavuus historiallisena lähteenä on kyseenalaistettu kautta vuosisatojen. Jo varhaiskirkon aikana ei-kristityt Kelsos ja Porfyrios arvostelivat terävästi evankeliumeja. Kristinuskon tullessa ainoaksi sallituksi uskonnoksi 380 Porfyrioksen teos kiellettiin useaan kertaan.

Ei-kristillisistä lähteistä tärkeimpinä viittauksina Jeesukseen historiallisena henkilönä pidetään kahden historioitsijan aikalaiskertomuksia. Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josephus mainitsee teoksessaan ”Juutalaisten muinaisajat” (lat. Antiquitates Iudaicae) kahteen otteeseen Jeesuksen, jota kutsutaan Kristukseksi. Lisäksi Roomalainen historioitsija ja senaattori Tacitus mainitsee 110-luvulla teoksessaan Annales Kristuksen, joka kärsi ankaran rangaistuksen keisari Tiberiuksen aikana, ja jonka mukaan kristityt on nimetty

T. Iberius kirjoitti:

Jeesuksen historiallisuudesta on kiistelty 1700-luvulta lähtien, jolloin kirkoista riippumaton raamatuntutkimus alkoi kehittyä, mutta yleisesti häntä pidetään historiallisena henkilönä. Kaikkien tutkijoiden näkemyksissä esiintyy suuria erimielisyyksiä Jeesuksen merkityksestä, ominaisuuksista ja häneen liitettyjen kertomusten ja ihmeiden historiallisuudesta.

Kristillisistä lähteistä tärkeimmät Jeesusta koskevat kirjoitukset ovat evankeliumit. Evankeliumien kirjoittajia ei tunneta ja varsinkin synoptisten evankeliumien alkuperäisistä lähteistä on useita teorioita. Jeesukselta ei tunneta omia kirjoituksia, eikä ole varmuutta siitä, missä määrin evankeliumien kuvaukset olisivat peräisin Jeesuksen tunteneilta ihmisiltä. Evankeliumit eivät ole varsinaista historiankirjoitusta, vaan, ”ilosanomia”, joiden tarkoitus on synnyttää ja vahvistaa uskoa Jeesukseen vapahtajana. Evankeliumien luotettavuus historiallisena lähteenä on kyseenalaistettu kautta vuosisatojen. Jo varhaiskirkon aikana ei-kristityt Kelsos ja Porfyrios arvostelivat terävästi evankeliumeja. Kristinuskon tullessa ainoaksi sallituksi uskonnoksi 380 Porfyrioksen teos kiellettiin useaan kertaan.

Ei-kristillisistä lähteistä tärkeimpinä viittauksina Jeesukseen historiallisena henkilönä pidetään kahden historioitsijan aikalaiskertomuksia. Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josephus mainitsee teoksessaan ”Juutalaisten muinaisajat” (lat. Antiquitates Iudaicae) kahteen otteeseen Jeesuksen, jota kutsutaan Kristukseksi. Lisäksi Roomalainen historioitsija ja senaattori Tacitus mainitsee 110-luvulla teoksessaan Annales Kristuksen, joka kärsi ankaran rangaistuksen keisari Tiberiuksen aikana, ja jonka mukaan kristityt on nimetty

Lue lisää

Monet tutkijat eivät pidä Jeesuksen syntymäkertomuksia historiallisesti luotettavana vaan taruna. Samoin Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien esittämissä Jeesuksen suku­luetteloissa on suuria eroja, ja jotkut tutkijat pitävät niitä keinotekoisina. Jotkut uskonoppineet ovat selittäneet näitä eroja sillä, että Matteuksen evankeliumin sukuluettelo kuvaisi Joosefin sukupuuta, kun taas Luukkaan evankeliumin versio Marian.

Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesuksen syntyminen neitseestä oli ennustettu Jesajan kirjassa. Joidenkin tutkijoiden mukaan kristityt sijoittivat kertomuksissaan syntypaikan Betlehemiin, koska Miikan kirjan ennustuksen mukaan Israelin hallitsija tulee Betlehemistä. Luukkaan evankeliumin mainitsemaa verollepanoa ei ole pystytty yhdistämään muissa historiallisissa lähteissä mainittuihin verotustietoihin. Tosin käskynhaltija Quirinius määräsi paikallisen verollepanon, mutta vasta vuonna 6 jaa. eli Herodeksen kuoleman jälkeen. Lisäksi verotusta varten toimenpantu henkikirjoitus olisi tapahtunut roomalaisen tavan mukaan omalla paikkakunnalla. Tästä oli poikkeuksena maanomistus toisella paikkakunnalla, mikä evankeliumien Joosefin ja Marian tapauksessa tuntuisi epätodennäköiseltä. Ja vaikka Joosef olisikin joutunut matkaamaan toiselle paikkakunnalle, niin viimeisillään raskaana olevan Marian lähtö mukaan olisi ollut kyseenalaista. Roomalaisten hallintokäytäntö noudatti kohtuutta.

no

Hebr.10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!