Miksi menoitte naimisiin?

Kirjoitin epäselvästi, mies on ollut monesti avoliitossa ja kerran kihloissa menossa naimisiin, jolloin kosi puolisooaan omasta tahdostaan, mutta tuli sitten ero kuitenkin. En usko että se vaikuttaa tähän asenteeseensa avioliittoa kohtaan kuitenkaan, hän on puhunut siitä yleisellä tasolla myönteisesti, ei vain ryhdy toimiin minun kohdallani.

Minä olen sinua vanhempi nainen, enkä koskaan ole halunnut naimsiin. En edes asua saman katon alla miehen kanssa.
Nautin vapaudesta. Ei ketään joka sitoisi millään tavoin. Ei ketään joka vaatisi mitään.
Seurustellut olen, pitkiäkin jaksoja. Ja seurustelen. Onneksi mies on saman lainen, asumme erikseen. Tapaamme, käymme ulkona syömässä, tilaisuuksissa, huvittelemassa, matkustelemme. Yhdessä ja erikseen. Kumpikin annetaan toiselle tilaa ja kunnioitetaan toisen yksityisyyttä.
Kumpikin tienaa hyvin ja pärjää omillaan. Omasta vapaasta tahdostamme olemme yhdessä.

Jokaisella ihmisellä ja jokaisella parilla on oma syynsä mennä naimisiin. Luultavasti useimmiten se on rakkaus ja halu sitoutua parisuhteeseen ja juhlistaa sitä häillä. Joillekin se voi olla turvallisuuden tunne, joillekin raha jne. Kenelläkään ulkopuolisella ei ole näihin syihin mitään oikeutta puuttua.

Minä menin naimisiin puolisoni kanssa siksi, koska halusimme mennä naimisiin, perustaa perheen ja viettää loppuelämämme yhdessä, niin myötä- kuin vastamäessä ja näin olemme tehneetkin. Kaiken tuon voi tehdä myös avoliitossa. Meille avioliitto sopii ja tykkään olla naimisissa.

Perustelusi (harkinta-aika) kuulostaa inhimilliseltä ja järkevältäkin.
Itse menin naimisiin siksi, että avioliitto helpottaa joitakin juridisia asioita. Halusin lasten syntyvän avioliittoon. Kyllä siinä oli kyse myös turvallisuudesta ja sitoutumisesta, vaikka meille oli jo yhteen muuttaessamme selvää, että olemme pari. Naimisiin mennessämme teimme toisillemme lupaukset julkisesti. Halusimme lisäksi antaa sukulaisille ja ystäville tilaisuuden juhlia, olla iloisia puolestamme. Mitään prinsessaunelmia minulla ei ollut, ei valkoista pukua tai kirkkohäitä.

Miksi menin naimisiin? No jaa.. Koska halusin. Koska se on minulle tärkeää. Mitään järkisyytä en oikeastaan edes ajatellut (raha, eroamisen vaikeus tms) vaan ajattelin vain, että asia on minulle tärkeä, se on osoitus itselle ja toiselle ja muille että tämän ihmisen kanssa olen onnellinen, hän on minulle hyvä.

Mieheni on ollut aiemmin naimisissa, eikä usko siihen enää samalla tavalla.. Hän meni kanssani naimisiin koska tahtoo olla kanssani ja näki kuinka tärkeä asia naimisiinmeno minulle on, ihan kuten lastentekokin. Hänelle sillä sinänsä ei ollut merkitystä mennäänkö naimisiin vai ei, joten miksei hän tekisi sitä minun vuokseni, kun se minulle on tärkeää.

Jos mies ei olisi halunnut naimisiin.. Olisin todella surullinen. Kokisin itseni vialliseksi ja kelpaamattomaksi, vaikka hän kuitenkin haluaisi olla kanssani. Kai tämä on kulttuurijuttu, sinänsä merkityksetön riitti, mutta kuitenkin tärkeä.. Olen mielestäni hyvä nainen miehelleni joten en näe syytä miksi hän ei olisi naimisiin kanssani mennyt.

Ja raha ei todellakaan ollut mikään tekijä tässä asiassa; nykyäänhän avoliittoa aletaan pitää vahvasti avioliiton kaltaisena, ihan virallisestikin.. Minä myöskin tienaan enemmän, joten se siitä.

En oikein ymmärrä ajatustasi siitä, että avioero olisi hitaampi kuin avoerokaan. Toinen kun ilmoittaa, että tämä oli tässä, ei siinä kovinkaan usein harkinta-ajat auta. Monella myös muutto on heti kun ero on ilmoille heitetty, vaikka harkinta-aika vasta alkaa hakemuksen jättämisen jälkeen. Se on vain muodollisuus se harkinta-aika, jos toinen haluaa oikeasti lähteä, lähtö tapahtuu heti ja sitten vain odotellaan se pakollinen aika. Jos lähtö on epävarma, silloin harkinta-aika voi auttaa jotain, mutta enpä itse ainakaan jaksaisi sellaista epävarmuutta tulevaisuudessakaan. Vanhempanikin erosi nopeasti, äitini vatvoi eroasiaa aikansa, kunnes teki eroilmoituksen ja muutti pois. Parit keskustelut isäni kanssa kävi, mutta kun tulosta ei tullut, harkinta-aika kului ja sitten erosta tuli lopullinen. Mutta harkinta-ajalla kumpikin teki mitä halusi, eli periaatteessa oli sinkkuja vaikka virallisesti näin ei ollutkaan.

Summasummarum: minä menin rakkaudesta naimisiin. En mielestäni tarvitse suurempaa syytä, kuin sen, että koin asian tärkeäksi. Miehelleni tämä riitti, en varmaan olisi osannut sitä asiaa sen suuremmin selitelläkään. Olisin varmasti mieheni kanssa edelleen, vaikkei olisi naimisiin kanssani mennytkään, mutta olisin surullinen asiasta ja pettynyt ja kokisin oloni riittämättömäksi. Olisi vähän hassua, että mies joka sanoo rakastavansa minua, pistäisi tieten tahtoen minut tuntemaan niin, varsinkin kun avioliitto on hänelle "turhuus" eli periaatteessa "ihan sama" ja minulle merkittävä juttu.

Menimme naimisiin rakkaudesta, halusta olla toisen kanssa koko loppuelämän. Ja halusimme, että olisimme virallisesti "samaa perhettä" ja sitoutua toisiimme.
Nyt joku kysyy, että miksi siihen tarvittiin papin aamen, miksei riittänyt, että vain ollaan yhdessä koska halutaan...NO, koska se ei olisi riittänyt. Molemmat meistä halusi tehdä sen "lopullisen siirron". Vaikkei meidän elämä mitenkään muuttunutkaan (ollaan siis asuttu jo useampi vuosi yhdessä), niin tunnetasolla jokin muuttui. Hyvään suuntaan.
Jos mies ei olisi halunnut naimisiin kanssani, tai minä hänen, niin olisin todella alkanut miettimään, että missä vika. Koska jos toista ihmistä rakastaa ja hänen kanssaan haluaisi loppuelämän viettää, niin miksei sitten menisi myös naimisiin? Jos mies epäröi ja vastustelee, niin hän ei ole se oikea mies.

Halusin lahjoittaa tyttöystävälleni häät. Hän olikin mielissään. Sitoutunut olin jo paljon aikaisemmin.

Avioliitto ei sitä sitoutumista tuo. Sen tuovat lapset.

Minä menin naimisiin, koska minusta oli niin ihmeellistä että nelikymppisenä löytää ihmisen, jonka kanssa _tietää_ haluavansa olla loppuelämänsä. Tällaista tunnetta minulla ei ollut koskaan aikaisemmissa "ihan hyvissä" suhteissa ollut. Eli kun mies sitten kosi, en epäröinyt hetkeäkään. Enkä ole katunut!

Koska se opiskelijaboksin punkan jakanut naisihminen ehdotti sitä 1969.

Nyt ryhdyn sen ehdottelijan kanssa katsomaan kisoja.

Koska olin silloin nuorena niin h-n tyhmä, tietämätön, 'sini'silmäinen, lapsellinen ja luulin ja kuvittelin kaikenlaista suurta ja kaunista aiheesta joka osoittautui pelkäksi pluffiksi ja tyhjäksi lätinäksi, jolla ei ole mitään katetta.

Suostuin kosintaan, koska kaipasin elämääni pysyvyyttä ja mies on kaikin puolin luotettava ja kunnollinen. Ei tämä mies mikään elämäni rakkaus ole, mutta vakaa ja se on hyvä. Jos tämä avioliitto joskus kariutuu, elämäni ei muserru siihen.

Ei naimisiin tuon vuoksi pidä mennä. Kyllä se mies sinusta eroon pääsee yhtä nopeasti ja helposti olettepa naimisissa tai ette. Ainut syy miksi kannattaa mennä naimisiin on juuri tuo että rakastaa toista ja haluaa sitoutua häeen koko elämänsä ajaksi. Kaikki muut syyt ovat vääriä.

Sinun kannattaa myös miettiä, miksi okeastaan haluat sitoa hänet. Hän pysyy sinun luonasi jos on pysyäkseen. Mutta jos alat epäillä häntä kokoajan jättääkö hän sinut vai ei niin ajat parisuhteen varmastai loppuun.

Nauti suhteestanne tässä ja nyt. Keskity vain siihen että tänään voit tehdä hänet onnelliseksi.

Josku viisas sanoi että hyvässä parisuhteessa täytyy rakastaua joka päivä uudelleen.