Kelpaako elokuun sana?

'Kaikki on pelkkää Jumalan hyvyyttä, armoa, Jeesuksen salattua lahjaa. Olemme saaneet uskon lahjan siitä huolimatta, että Herramme tuntee hyvin, millaisia ihmisiä me olemme. On tämä merkillinen valtakunta!'

Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.
2 Kor. 3:18

Kaikki on vielä vajavaista, ja me katselemme puhtaan rakkauden maisemia kuin hauraasta peilistä, särkyneestä ja vääristyneestä kuvasta. Mutta sen verran me näemme, että kaipuu täydelliseen ja eheään syntyy. Syntyy taivaskaipuu, syntyy jano kaiken täyttävään rakkauteen, joka on taivaassa todellisuutta. Elämään, jossa meiltä ei puutu enää mitään. Vapahtajan rakkautta jo nyt katsellessamme emme ole kaukana Jumalan valtakunnasta. Hyvin pian se muuttuu todeksi. Elämä on lyhyt, ja aika täyttyy jokaisen kohdalla nopeasti. Uskossa eläen, Jumalaa ja lähimmäistä rakastaen me kuljemme hetkeä kohti, jolloin kaikki rakkautta hämärtävät synnit ja vaivat ovat poissa. Me odotamme malttamattomasti rakkauden kuvan kirkastumista, uutta taivasta ja uutta maata, sanoinkuvaamatonta. Sro.

No, kelpaako sana?

Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa.
Ef. 3:14 –15

Joskus voi pysähtyä myös siihen, mitä nämä jakeet puhuvat jumalasuhteen lisäksi isän ja lapsen välisestä suhteesta. Tämä tärkeä suhde on heijastus Jumalan ja ihmisen suhteesta. Sitä pitää vaalia niin kuin suhdetta Jumalaankin vaalitaan. Sitä pitää hoitaa, että se säilyy läheisenä. Siihen tulee antaa aikaa ja nähdä vaivaa. Rakastava isä on todellakin heijastusta Jumalasta, jonka sydän sykkii omalleen. Liian kova ja ankara isä luo heikommat lähtökohdat sen ymmärtämiselle, mitä armollisella ja laupiaalla Jumalalla tarkoitetaan. Ei voi ymmärtää, jos ei ole kokemusta. Älkäämme kohdelko lapsiamme niin, että mieleen jäävät päällimmäisenä ankaruus tai epäoikeudenmukaisuus. Etsikäämme toisenlaisia keinoja ratkaista ongelmat. Pyrkikäämme osoittamaan ymmärrettävästi, kuinka rakkaita lapsemme meille ovat. Pyrkikäämme tunnistamaan heidän tarpeensa sydämellämme.

Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii.
Gal. 2:16

Olet ymmärtänyt toisten puheista, että olet kunnon uskova, jos koet tämän tai tavoitat tuon. Olet kyllä Jumalan lapsi, mutta... ja seuraa lista asioita, jotka tulee täyttää tai saavuttaa. Aina löytyy rimoja, jotka pitäisi ylittää. Aina riman asettajia, joita täytyisi kuunnella. Evankeliumi on siinä, että kaikki vaatimusten rimat on lyöty Golgatalle ristiin ja niille rimoille on lyöty mies meidän puolestamme. Tästä vaatijat eivät halua kuulla tai se ei heille riitä. Liian kevyttä tavaraa, liian halpaa uskoa. Jumalan Pojan veri ei riitä, tarvitaan vielä ihmisen teot ja maksut. Väsyneet eivät saa levätä, armo ei saa virvoittaa, vaikka Ristiinnaulittu itse sanoo: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt.11:28) Fariseusten taudinkuvaan kuuluu, että Jumalan lupauksille asetetaan ehtoja, joita sana itse ei niiden omistamiselle aseta.Vähäsarja

Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme.
Room. 5:2

Armo on kuin raikas tuuli tai väkevä aalto joka peittää menneen alleen. Armon löytänyt voi vain ihmetellä: Jumala on pyhä, silti tässä niin lähellä. Jumala on Kaikkivaltias, mutta hän ottaa minunkin asiani omakseen. Jumala on korkea ja tavoittamaton, mutta hän lähetti Poikansa löytämään minut, vuodattamaan verensä tällaisen tähden. Jos Jumalan rakkauden tekojen evankeliumi ei murra kovaa sydäntä, niin mikä sen sitten tekee? – Niin, mitä Jumalan olisi vielä tehtävä, että me suostuisimme sovintoon hänen kanssaan? Ja että suostuisimme sen jälkeen sovintoon toistemme kanssa. Saakoot anteeksiantamuksen sanat pyyhkiä pois omat painomme, tuokoot rohkean ja luottavan mielen. Opettakoon Pyhä Henki armollisuuden taitoa. Armo kyllä riittää meille kaikille, se ei ammentamalla lopu.