PITKÄSTÄ AIKAA
I
En odottanut enää ketään vierasta, mutta vain muutama hetki sitten yöksi lukitsemaani ulko-oveen koputeltiin.
”Viitsisitkö sinä katsoa?” kuului katkeilevan kuorsauksen sijaan vuodesohvalla loikovan suusta. ”Minä löysin viimein mukavan asennon...”
Jos olisin ollut yksin, en olisi vielä tehnyt elettäkään, edes sitä, että olisin näyttänyt sohvalleni keskisormea, edes mielessäni.
Koputus jatkui hajanaisena, välillä hartaan sinnikkäänä, välillä hennon voimattomana kuin myöhäisillan asialla olisi ollut kiireesti apua tarvitseva, eksynyt ja lopen uupunut lapsi.
Raotin hieman ovea valmiina tempaisemaan sen lujasti kiinni, mikäli joutuisin sittenkin silmäkkäin itseäni vahvemman tai muuten epämiellyttävän tai vaarallisen yllätyksen kanssa.
Ensimmäiseksi kykenin näkemään sisäänpyrkijästä vain vaaleakankaisen hellehatun peittämän päälaen ja raidallisen kesäpaidan verhoamat luisevat olkapäät. Seuraavaksi tajusin, että tulija oli kyennyt lähtemään yhä vain liikkeelle, vaikka oli jo hirvittävässä kumarassa ja vaikka hänen kävelynsä oli muuttunut kankeankompastelevaksi köpöttelyksi.
Ei siis ihme, että hänkin tuoksahti vahvasti – mutta vain häneen tarttuneelle viilenevälle, hieman raikastuneelle elokuun hämärtyvälle illalle ja niittykasveille.
Hänen ilmeisen hidas taivalluksensa ainoastaan rullaattorin tukemana naapuritalosta asti pellonpientareita myöten, autiota, kuoppaista kylätietä pitkin ja vielä kynnykseni yli eteiseeni ja aina minun eteeni asti näytti kuluttaneen häneltä armollisesti yhden muutenkin tuskallisen illan loppuun, niin että yö voisi tulla pikemmin ja tuoda mukanaan viimeinkin syvän unen suoman helpotuksen. Mutkikas matka oli kuluttanut loppuun hänen viimeisetkin voimansa.
PITKÄSTÄ AIKAA
9
368
Vastaukset
- tarina 2 osa
PITKÄSTÄ AIKAA
II
”Pi-pi-pit-pitkästä aikaa”, hän sai sanotuksi.
Hatun lierin alta paljastuivat tuttu, mutta nyt entistä syvemmistä kuopista kysyvästi tuijottava, vetistävä silmäpari ja teräviksi vajuneiden kasvojen kalmankalpea, kylmännihkeä iho. Sen kelmeyden tunsin huulillani hänen poskiltaan ja hänen sinertävien huuliensa sipaisusta omiani vasten.
”Sinä olet aina osannut valita välittämillesi ajatuksille juuri oikean ilmaisutavan”, vastasin hänelle ja kumarruin uudelleen yhdeksänkymmenen asteen kulmaan tavoittaakseni jälleen miehen katseen, löytääkseni heikon hymynkareen edes hänen suupielestään.
Tartuin kaksin käsin hänen ojentamaansa käteen - se vatkasi jo valmiiksi, suorastaan hurjasti kuin jälleennäkemisen riemusta. Minäkään en päästänyt hänen kättään omistani, saatoin hänet lepäämään jo valloitetun sohvan sijaan tuvan mukavimpaan, mekanismein säädeltävään nojatuoliin, jonka pehmeyteen hän vielä jaksoi käpertyä itse poimimansa kukkakimpun ympärille kuin sikiö äitinsä kohtuun. Kuolavana suupielessään, avuttoman suunnaton katse silmissään.
Sinä hetkenä hän syntyi minulle uudelleen. Juuri äsken. Kuolevana. Ymmärräthän?
Hänen kätensä olivat toki vapisseet ennenkin käsissäni - ja lakanneet ajan kanssa vapisemasta.
Kesäpaikkamme, tämä tupakin oli odottanut tyhjän panttina, hiljalleen rappeutuvana kenenkään käymättä, kenenkään käyttämättä liian monta työkiireistä, tekosyiden täyteistä, ilotonta, lomatonta vuotta.
Hänen elämänkumppanikseen oli lopulta päässyt tunkeutumaan pysyvästi vain Parkinson, joka ei missään olosuhteissa ollut päästänyt häntä pakenemaan luotaan - tai irti edes hänen käsistään, joihin kerran oli tautisen kiihkeästi tarrautunut kiinni ottaakseen sairaan, pysyvän ja vapisuttavan otteen hänen alttiista elämästä. Se sotkeutui sattumanvaraisesti milloin kenenkin elämään taluttaakseen uhrejaan milloin houkuttelevan karuille jyrkänteille, milloin käsikynkässään hoidetuiksi sentään vielä tulleille hautausmaille.
Se valjastanut hänet tukahduttavaan, jokapäiväiseen tutustumisleikkiin, oli totuttanut salakavalan hitaasti lamaannuttavaan, päivä päivältä lujempaan käsipäivään kanssaan. Tiiviiseen yhteiselämään, kunnes hän kykenisi, jos koskaan kykenisi erottamaan Parkinsonin äkkikuolemasta tai vapahtava kuolema ehtisi riuhtaisemaan hänet irti Parkinsonista.
”Mitä nyt taas?” tiedän vastaavani kysymyksellä ja enää vain muodon vuoksi ihraiseksi silkkaa laiskuuttaan paisuneelta, apinankarvaiselta selältä.
”Hei, viitsisitkö vielä katsoa...?” Taas tuoksahtaa, vaihteeksi kaljahuuruisen hengitys sohvan uumenista. Asteen aikaisempaa selvempänä.
”Viitsin ja en viitsi.”
Nostan vastentahtoisesti kämmeneni minulle vieraaksi tulleen jo kylmenevältä, laihalta olkapäältä.
Katson hänen elottomiin silmiinsä vielä viimeisen kerran, suljen hänen luomensa.
Nyhdän hänen tuomastaan niittykimpusta yhä kukkivan päivänkakkaran ja asetan sen kukinnon hänen korvansa juureen. ”Rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta...”
Vuosien takaisia nyppimisiä muistellessani mieleeni palaa sekin, että vain akileijoja me molemmat vannoimme yhdessä olon hetkinämme voivamme ikuisesti rakastaa - ainakin niiden hieman maalaisromantiikkakin sangen väljän tulkinnan mukaan henkivän kauneuden vuoksi.
”Eikä sekään ollut pelkkä vitsi!” huomaan huikkaavani vielä kerran ja aivan turhaan jo taas yhteen korisevaan torkahdukseensa vajonneelle. Hänkin heräisi, kun joku tai jokin herättelisi häntä tarpeeksi rajusti? Heräisi, kun olisi hänen heräämisensä aika? Vai tietääkä meistä kumpikaan vielä, mahtaako heitä löytyäkin aamulla yhden sijasta kaksi - noin vain mukavissa asennoissaan ja suhteellisen nuorina vuodesohvaan ja mekanismituoliin poisnukkuneina?
Kävelen ulos pimeään, vilpoisaan yöhön. Lasken sekunteja. Olen laskenut aina vähintään kymmeneen.
Nyt olen päässyt kolmeen sataan viiteentoista, kun jo bongaan satelliitin maata ympäröivällä radallaan. Ja kolmeen sataan yhdeksäänkymmeneen yhdeksään kun näen tähdenlennon ja ehdin juuri ja juuri toivoa. Näethän sinäkin sen?
”Pitkästä aikaa...” Hymähdän. Vasta nyt tiedän varmasti, ettei minulle vieraaksi tulleella ja minulla ollut sittenkään kyllin samanlainen huumorintaju.
Siitä voin olla yhä hänen kanssaan täysin samaa mieltä, että pitkästä aikaa.
Kaikesta pitkältä aikoinaan tuntuneesta ja pitkältä aikoinaan näyttäneestä, ja oikeasti pitkästä niin kuin hän ennen vanhaan rinnallani komeana ja lujasti seistessään oli, on tosiaan aikaa. Akileijoista ainakin 46 vuotta ja päivänkakkarasta kuusisataa kolmetoista sekuntia ... aivan tolkuttomasti aikaa...
”Hyvästi jälleen, rakkaani. Pitkästä aikaa...” - tarina osa 2 korj.
Hänen elämänkumppanikseen oli lopulta päässyt tunkeutumaan pysyvästi vain Parkinson, joka ei missään olosuhteissa ollut päästänyt häntä pakenemaan luotaan - tai irti edes hänen käsistään, joihin kerran oli tautisen kiihkeästi tarrautunut kiinni ottaakseen sairaan, pysyvän ja vapisuttavan otteen hänen alttiista elämästään. Se sotkeutui sattumanvaraisesti milloin kenenkin elämään taluttaakseen uhrejaan milloin houkuttelevan karuille jyrkänteille, milloin käsikynkässään hoidetuiksi sentään vielä tulleille hautausmaille.
Se oli valjastanut hänet tukahduttavaan, jokapäiväiseen tutustumisleikkiin, oli totuttanut salakavalan hitaasti lamaannuttavaan, päivä päivältä lujempaan käsipäivään kanssaan. Tiiviiseen yhteiselämään, kunnes hän kykenisi, jos koskaan kykenisi erottamaan Parkinsonin äkkikuolemasta tai vapahtava kuolema ehtisi riuhtaisemaan hänet irti Parkinsonista.
”Mitä nyt taas?” tiedän vastaavani kysymyksellä ja enää vain muodon vuoksi ihraiseksi silkkaa laiskuuttaan paisuneelle, apinankarvaiselle selälle.- tarina osa 3
PITKÄSTÄ AIKAA
III
(Inspiraation lähteistä ja joistakin kytköksistäkin):)
He eivät ajaneet pihalle asti pillit soiden, vaan peruuttivat hitaasti tontilleni koiranputken valtaaman palstan poikki. Ambulanssimies ja -nainen nostivat näkyville ensiapuvälineensä ja supisivat hiljaa, hymyillen keskenään, toisiaan vaivihkaa alaselästä hellästi koskettamalla rohkaisten.
Kuukin hehkuu tänä iltana tavallista voimakkaammin ja tulee paljastaneeksi pintaansa moukaroidut kraatterit auringolta varastamassaan valossa. Viimeisin tämänkesäinen superkuu. Kai sinä onnistut näkemään myös sen?
”Selvä tapaus.”
Hän on kuin onkin herännyt. Omasta mielestään hyvinkin selvinnyt osoittaa varmuuden vuoksi mekanismituolia. Kuollutta siinä. Hän on yrittänyt hätäisesti peitellä apinankarvaista olemustaan epämääräisen väriseksi haalistuneella intianpuuvillaisella kauhtanalla.
”Mitään ei ole enää tehtävissä.”
Sehän nyt on kenenkään ääneen mainitsemattakin itsestään selvää, monessakin mielessä, tekee mieleni sanoa, mutta on menossa jo yhdeksässadas kahdeksaskymmenes viides sekunti, enkä halua seota ainakaan omissa laskuissani.
Parkinsonia ei näy. Niittykimppu kuihtunut, kuivunut kuin kädet, jotka olivat taittaneet raa´asti kasvien varret irti juuristaan.
Iänikuinen juppihippijunkkari, joka esittää tapansa mukaan besserwisseriä, joka hoitelisi yhä pohjalaiseen tyyliinsä homman jos toisenkin, nuolaisee joko oluen tai rotevan ensihoitajan himoisena halkeilleita, turpeita huuliaan, vaikka on jo aikaa sitten menettänyt pallinsa. Ensin omistamansa toimitusjohtajan pöydän takaa, sitten neuvottelupöytien äärestä, sen jälkeen riittäviksi takuikseen kuvittelemastaan talostaan aina rakkaita baarijakkaroitaan myöten. Tehtäviä, joista hän todellisuudessa yhä kykenisi selviämään, paitsi satunnaisesti humala, ei ole enää jäljellä. Ei edes ammoin maistraatissa rekisteröidyn liitomme parivuoteessa.
Ambulanssi ajaa yöhön yhtä hiljaa kuin tulikin, ilman yhtäkään hoideltavaa potilasta.
Lasken kesken kaiken kymmeneen ja jään odottamaan kilpailutettua ruumiinkuljetusautoa. Tuhat sata ja kymmenen, tuhat sata yksitoista...
Seuraavan oluttölkin valmistelen häntä varten edellisiä hieman huolellisemmin, tarkemmin – onhan hän vielä hereillä ja hänelläkin oikeus kokea viimeinkin rentouttavan kotiin pääsemisen autuus. Ensin panen sen kylmiöön.
”Pian ollaan kumpikin vapaita ruumiista”, hymyilen hänelle olkani yli ja suuntaan villiintyneeseen puutarhaan. Aloitan puutarhan siistimisen. Ensimmäisenä on hyvä hävittää lopullisesti sormustinkukat.
Perseidienkin aktiivisin vaihe osuu vasta ensi yölle. Ja sitä seuraavalle.
Elleivät kutsumattomat raskaat pilvet yritä tunkeutua peittämään hyvin, hyvin kaukaa tervehtimään taivaltaneita, pimeydessään tähdenlennon lailla esiintyviä vieraitani, minulle aukeaa jälleen tilaisuus toivoa, yhä uudelleen ja uudelleen.
Ymmärräthän sinäkin toivoa? Ja uskoa toiveidesi vielä jonakin päivänä tai yönä toteutuvan?
- tykkäsin kovasti
Hienoa, koukuttavaa tekstiä. Erityistä plussaa salaperäisyydestä ja omintakeisesta tyylistä sekä taitavasti käytetyistä ja mieleenjäävistä yksityiskohdista. Koskettava sisältö myös, unenomainen tunnelma ja kaikki aistit mukana. Tällaista tekstiä on ilo lukea.
- tarinan kirj.komm.
On aina hyvin mielenkiintoista lukea esim. Kirjailijan alut-sivulla ilmenevää palautetta, jonka kirjoitelmani on vähintään kahdella eri tavalla tähän asti kirvoittanut.:) mm. tykkäsin kovasti- nimimerkin henkilökohtaisesti antamana ja Suomi24:n itsensä hauskalla tavalla antamana.
Huomasin sivulla myös erään otsakkeen, josta muutaman sanan omin myös sangen inspiroivana kirjoitelmani PITKÄSTÄ AIKAA kolmanteen osaan. Selvisihän minulle Suomi24:n auliisti avustamana harrastajakirjoittajana ko. tarinani ilmiselvin kohderyhmä, sohvista erityisesti kiinnostuneet.:)
@ Suomi24 näet onnistui hieman taannoin, ainakin eilen, ruotimaan esiin minulle tuntemattoman metodinsa avulla esiin PITKÄSTÄ AIKAA -tarinani syvimmän sanoman ja uuden palvelumuotonsa puitteissa julkaisi tarinani itse aiheeseen liittyvän listan, joka sivulla ei juuri tätä kirjoittaessani ole näkyvissä, mutta jonka varteenotettavana palautteena tekstiini tallensin hykerryttävien muistojeni joukkoon harrastajakirjoittajan kivikkoiselta taipaleeltani Suomi24:ssä:
Lisää keskusteluja aiheesta
Rautainen vuodesohva vuoteeksi 18.07.2014
varoitus vuodesohvasta 09.06.2014
Sohva innovation splitback käsinojilla valk. 08.04.2014
Sohvan kantoapua helsingissä? 02.10.2013
Kallis sohva olikin fiasko 09.09.2013
Vuodesohva parivuoteena? 29.08.2013
Vanhan vuodesohvan hävitys 16.08.2013
Nyt, kun jälleen tulin maininneeksi Suomi24:n, niin samalla loogisuudella kuin Suomi24 syväanalyysinsä tehtyään kytken tähän yhteyteen sohviin liittyvän, tässäkin parhaimmassa tapauksessa kirjoittamasta kielletyn asian, nimittäin sen onko kyse Suomi24:n mieleisestä hakutoiminnosta, kun se pitkästä aikaa taas toimii niin kuin se nyt näytäisi toimivan?
Kokeilin paitsi eräällä toisella, muutamalle palstalle kirjoittaneen nimimerkillä (ja varsin outoja tuloksia saatuani) kuin myös sattumanvaraisesti, mutta suhteellisen tiuhaan Rakkausrunot -sivulla, jopa säännöllisesti käytetttävän nimimerkin Mistä alkaa kohtuus avulla, miten hakutoiminto nykyään joko tarkoituksella tai vahingossa tulee näyttäneeksi esim. ko. nimimerkin takaa kirjoitetut tekstit.
Tulos näyttää tältä, eli vain muutama kaikesta ko. nimimerkin takaa kirjoitetusta, oikeasta taiteellisesta annista Suomen kansalle on satunnaisen lukijan löydettävissä?
Haku: "Mistä alkaa kohtuus"
Keskustelut
Osumat 1-7. Yhteensä 7 osumaa
Lajitteluperuste: Sisältö | Päivämäärä
1
tuntuu kuin olisin elänyt iankaikk...
Mistä alkaa kohtuus 10.8.2014 11:03
Viihde ja kulttuuri / Kirjallisuus / Rakkausrunot
2
Hello Kauniisti ja haikeasti asett...
Mistä alkaa kohtuus 10.8.2014 10:53
Viihde ja kulttuuri / Kirjallisuus / Rakkausrunot
3
Muisto vain jää
Mistä alkaa kohtuus 7.8.2014 18:56
Viihde ja kulttuuri / Kirjallisuus / Rakkausrunot
4
Elämässä on monta asiaa, jota ei vo...
Mistä alkaa kohtuus 7.8.2014 18:39
Viihde ja kulttuuri / Kirjallisuus / Rakkausrunot
5
Moro Tässä äijä joutui sinisen tie...
Mistä alkaa kohtuus 7.8.2014 18:36
Viihde ja kulttuuri / Kirjallisuus / Rakkausrunot
6
Moi Voiko sitä enää kauniimmin ja ...
Mistä alkaa kohtuus 7.8.2014 18:33
Viihde ja kulttuuri / Kirjallisuus / Rakkausrunot
7
En minäkään tottapuhuen käsitä miks...
Mistä alkaa kohtuus 26.7.2013 23:53
Muoti ja kauneus / Tatuoinnit - tarinan kirj.komm.
tarinan kirj.komm. kirjoitti:
On aina hyvin mielenkiintoista lukea esim. Kirjailijan alut-sivulla ilmenevää palautetta, jonka kirjoitelmani on vähintään kahdella eri tavalla tähän asti kirvoittanut.:) mm. tykkäsin kovasti- nimimerkin henkilökohtaisesti antamana ja Suomi24:n itsensä hauskalla tavalla antamana.
Huomasin sivulla myös erään otsakkeen, josta muutaman sanan omin myös sangen inspiroivana kirjoitelmani PITKÄSTÄ AIKAA kolmanteen osaan. Selvisihän minulle Suomi24:n auliisti avustamana harrastajakirjoittajana ko. tarinani ilmiselvin kohderyhmä, sohvista erityisesti kiinnostuneet.:)
@ Suomi24 näet onnistui hieman taannoin, ainakin eilen, ruotimaan esiin minulle tuntemattoman metodinsa avulla esiin PITKÄSTÄ AIKAA -tarinani syvimmän sanoman ja uuden palvelumuotonsa puitteissa julkaisi tarinani itse aiheeseen liittyvän listan, joka sivulla ei juuri tätä kirjoittaessani ole näkyvissä, mutta jonka varteenotettavana palautteena tekstiini tallensin hykerryttävien muistojeni joukkoon harrastajakirjoittajan kivikkoiselta taipaleeltani Suomi24:ssä:
Lisää keskusteluja aiheesta
Rautainen vuodesohva vuoteeksi 18.07.2014
varoitus vuodesohvasta 09.06.2014
Sohva innovation splitback käsinojilla valk. 08.04.2014
Sohvan kantoapua helsingissä? 02.10.2013
Kallis sohva olikin fiasko 09.09.2013
Vuodesohva parivuoteena? 29.08.2013
Vanhan vuodesohvan hävitys 16.08.2013
Nyt, kun jälleen tulin maininneeksi Suomi24:n, niin samalla loogisuudella kuin Suomi24 syväanalyysinsä tehtyään kytken tähän yhteyteen sohviin liittyvän, tässäkin parhaimmassa tapauksessa kirjoittamasta kielletyn asian, nimittäin sen onko kyse Suomi24:n mieleisestä hakutoiminnosta, kun se pitkästä aikaa taas toimii niin kuin se nyt näytäisi toimivan?
Kokeilin paitsi eräällä toisella, muutamalle palstalle kirjoittaneen nimimerkillä (ja varsin outoja tuloksia saatuani) kuin myös sattumanvaraisesti, mutta suhteellisen tiuhaan Rakkausrunot -sivulla, jopa säännöllisesti käytetttävän nimimerkin Mistä alkaa kohtuus avulla, miten hakutoiminto nykyään joko tarkoituksella tai vahingossa tulee näyttäneeksi esim. ko. nimimerkin takaa kirjoitetut tekstit.
Tulos näyttää tältä, eli vain muutama kaikesta ko. nimimerkin takaa kirjoitetusta, oikeasta taiteellisesta annista Suomen kansalle on satunnaisen lukijan löydettävissä?
Haku: "Mistä alkaa kohtuus"
Keskustelut
Osumat 1-7. Yhteensä 7 osumaa
Lajitteluperuste: Sisältö | Päivämäärä
1
tuntuu kuin olisin elänyt iankaikk...
Mistä alkaa kohtuus 10.8.2014 11:03
Viihde ja kulttuuri / Kirjallisuus / Rakkausrunot
2
Hello Kauniisti ja haikeasti asett...
Mistä alkaa kohtuus 10.8.2014 10:53
Viihde ja kulttuuri / Kirjallisuus / Rakkausrunot
3
Muisto vain jää
Mistä alkaa kohtuus 7.8.2014 18:56
Viihde ja kulttuuri / Kirjallisuus / Rakkausrunot
4
Elämässä on monta asiaa, jota ei vo...
Mistä alkaa kohtuus 7.8.2014 18:39
Viihde ja kulttuuri / Kirjallisuus / Rakkausrunot
5
Moro Tässä äijä joutui sinisen tie...
Mistä alkaa kohtuus 7.8.2014 18:36
Viihde ja kulttuuri / Kirjallisuus / Rakkausrunot
6
Moi Voiko sitä enää kauniimmin ja ...
Mistä alkaa kohtuus 7.8.2014 18:33
Viihde ja kulttuuri / Kirjallisuus / Rakkausrunot
7
En minäkään tottapuhuen käsitä miks...
Mistä alkaa kohtuus 26.7.2013 23:53
Muoti ja kauneus / TatuoinnitPS. Aina mitä asiantuntevinkaan palaute ei todistettavasti näytä menevän perille.:)
- ---
Kerronnan selkeys ei todellakaan ole pahe. Muutamassa kohti jouduin pysähtymään ja lukemaan uudestaan. Esimerkiksi alemmassa lauseessa ajatusviivan jälkeistä tarkennusta on vaikea ymmärtää. Pitää pysähtyä ja lukea uudestaan, ja hämmentyä.
"Ei siis ihme, että hänkin tuoksahti vahvasti – mutta vain häneen tarttuneelle viilenevälle, hieman raikastuneelle elokuun hämärtyvälle illalle ja niittykasveille."
Jos joku tuoksahtaa, se jo itsessään tarkoittaa, että siihen on tarttunut hajua. Tuoksun tarttuminen vain hankaloittaa ymmärtämistä. Myös se, että mies tuoksuu ulkoilmalta, on jotenkin omituisesti sanottu. Eivätkö kaikki ulkona tuoksu ulkoilmalle? Sitten on myös tämä kummallisuus: "hänkin tuoksahti", siis kuka muu tuoksui? Tässä on yritetty yhdistää kaikki kuvailut samaan lauseeseen, mutta asioiden käsittelyä ontuu. Kenties näin voisi olla parempi? Ei siis ihme, että hän tuoksahti vahvasti niittykasveille – kai viilenevä, raikas elokuun ilta toi tuoksun esiin?
Adjektiiveissa ei ole mitään vikaa, mutta välillä sitä pysähtyy miettimään, että eikö kuvailua voisi jakaa useampaan lauseeseen. Tässä on pakko pysähtyä: silmät ovat entistä syvempi kuoppaiset, kysyvästi tuijottavat ja vetistävät; kasvot teräväksi vajunneet; iho kalmankalpea ja kylmännihkeä. Kelpo kuvailua, mutta liian tiiviisti niputettuna.
Rönsyilevät virkkeet pitkin kerrontaa ontuvat aika ajoin. Esimerkiksi: "Kesäpaikkamme, tämä tupakin oli odottanut tyhjän panttina, hiljalleen rappeutuvana kenenkään käymättä, kenenkään käyttämättä liian monta työkiireistä, tekosyiden täyteistä, ilotonta, lomatonta vuotta." Kesäpaikkamme-sana ei soinnu muuhun lauseeseen. Kenenkään käyttämättä toistuu kahdesti. Mihin viittaa tämän tuvan kin-pääte? Oikolukiessa suosittelisin lukemaan ääneen. Tässä toinen: "Se valjastanut hänet tukahduttavaan, jokapäiväiseen tutustumisleikkiin, oli totuttanut salakavalan hitaasti lamaannuttavaan, päivä päivältä lujempaan käsipäivään kanssaan." - ---
En ole koskaan ymmärtänyt mikä tällaisessa tajunnanvirroissa viehättää. Mitään ei muistelulla saavuteta, mihinkään lopputulemaan ei tajunnanvirralla päästä. Tämä on tällaista tajunnanvirtapaskaa, sanon minä. Ainoastaan tunnelma on kohdallaan, mutta ilman juonta, päämäärää tai ydinajatusta tarina kuolee kuin vatsaan ammuttu hevonen.
I
Tiivistelmä: Sinnikäs koputtelu yöllä saa päähenkilön ovelle, jossa hän tapaa naapurinsa.
II
Tiivistelmä: Päähenkilö ohjaa raihnaisen naapurin nojatuoliin. Tämä kuolee. Loppu on päähenkilön sekavaa tajunnanvirtaa Parkinsonista ja menneestä.
III
Tiivistelmä: Ambulanssi saapuu, mitään ei ole tehtävissä. Lisää sekavaa tajunnanvirtaa. Ambulanssi lähtee. Päähenkilö jää odottamaan ruumisautoa ja siistii puutarhaa.- That´s it
Pitkästä aikaa tullut sivulle näemmä jälleen kerrassaan juonekasta ja hykerryttävän hauskaa palautetta.
Vastineestasi/vastineista päätellen voisi äkkisistään luulla, että yksinkertaisuudelle ei kertakaikkiaan kukin mahda mitään - paitsi juonikkaasti tuhdilla yliannoksella digidalista.:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 871496
Kesän odotuksia hyrynsalmella
Kyllä kesällä hyrynsalmellakin on mahdollisuus osallistua kylän menoon monella tavalla . On kaunislehdon talomuseolla101370- 741135
- 1131086
- 651044
- 68921
Anne Kukkohovi ei myykkään pikkuhousujaan
Kyseessä oli vain markkinointitempaus. Anne höynäytti hienosti kaikkia ja Onlyfans-tilinsä tilaajamäärä lähti jyrkkään n251867- 65862
- 32777
Voi Rakas siellä
Olet ollut mun ajatuksissa taas koko päivän. Olet ihmeellinen kertakaikkiaan ja arvostan sinua niin paljon❤️Minulla ei o12731