Kiusaamisen aiheuttamat traumat

Onko sinulla jokin sukupuoli-identiteetin häiriö tai epäselvyyttä sukupuolesta? Jäin vain miettimään nimimerkkiäsi.

Koulukiusaaminen on väärin, mutta tavattoman yleistä. Sinulla oli poikkeuksellisen pahaa kiusaamista. Vahnempiesi olisi tosiaan pitänyt puuttua kiusaamiseen voimakkaammin. Poliisiakin olisi varmasti tarvittu, kun sairaalareissuksi meni. On surullista, että sinua laiminlyötiin koulun ja vanhempiesi tahoilta. Varmasti voisit hyötyä keskusteluterapiasta, jossa sekä voisit käsitellä traumojasi että myös opetella niiden hallintaa arjessa.

Minuakin on kiusattu koko peruskouluajan, ei fyysisesti mutta henkisesti haukkumalla ja syrjimällä, sekä tavaroita pöllitty ja viskottu roskikseen ym. Meni kanssa ammattikoulu poikki aika nopeasti, tuntui että todenteolla romahti vasta peruskouluhelvetin päätyttyä, vaikka ysi menikin jo sovellettuna opiskeluna kotoa käsin. Pienellä avulla ja napit naamassa uskaltauduin kuitenkin kouluun taas vuoden kuluttua ja vuosien varrella arki helpottui ja luottamus ihmisten hyvyyteen on jollekkin tasolle palannut, vaikka yhä traumat vaikuttaa paljon arkeen ja etenkin ihmissuhteisiin.

Melkein uskaltaisin suositella sinuakin kokeilemaan lähteä tekemään jotakin, opiskelemaan vaikka aluksi lyhyen kurssin työväenopistossa tai menemään työmarkkinapäivärahalla tms. työharkkaan alalle joka kiinnostaa taikka vapaaehtoistyöhön kun sinulla on eläke. Muista että jos hommat menee paskaksi taas, niin aina voit lopettaa. Kukaan ei pakota jatkamaan, niin kuin peruskouluhelvetissä. Kuitenkin joku merkityksellinen touhu arjessa tuo paljon sisältöä ja iloa elämään.

Tuollaisen kiusaamisen jälkiä voi verrata sotaan.
Sen jälkeistä tilaa voi kuvailla sanalla post trauma.

Tuo on järkyttävää.
Miksi siihen ei ole puututtu?

Miksi sinä tai kiusaajat eivät vaihtaneet koulua?
Kiusaaminen pitää lopettaa.

Tuo on todella... mua on kanssa kiusattu, mutta ite taas sain turvaa siitä ajatuksesta, että siis peruskoulun jälkeen hain ihan toiselle puolelle maata opiskelemaan, jossa kukaan ei tuntenut mua tai kiusaajia... ei tarttenut enää edes pieraista heidän suuntaan.

Mutta mullakin jäi siis juuri ne "tärkeät" vuodet kokematta, eli kaikki nuoruusvuodet... en tiedä, minkä ikäinen olet nyt, mutta itse löysin itseä kiinnostavia harrastuksia 25 vuotiaana, ja sitä kautta löysin kavereita. Meitä yhdisti samat kiinnostuksen kohteet, eikä heitä haitannut mun sosiaalinen kömpelyys. Löysin myös ensimmäisen poikaystävän silloin, 25-vuotiaana. Ei se kauaa kestänyt, mutta oli kuitenkin positiivinen kokemus.

Kiusaamista ei saa hyväksyä, ja ehkä säkin nyt aikuisena voit auttaa niitä, jotka joutuu sen kohteeksi. Haistata niille entisille kokemuksille ja ihmisille... skeidat ja päätä elää omaa elämää parempana kuin he.

Yksi entinen koulukiusattu ihminen ilmottautuu myös.

Tilanteeni ei ole yhtä paha kuin sulla, mutta samankaltaiset ongelmat seuraavat minuakin. Ihmisiin on vaikeaa ottaa kontaktia ja kaikki työpaikkojen illanvietot ahdistavat kovasti. Parisuhdetta on vaikeaa muodostaa, kun ei luota yhteenkään mieheen tai ei koe olevansa rakkauden arvoinen.

Pahaa tekee juuri tunteiden ristiriitaisuus. Kaipaa ihmisiä ympärilleen ja lähelleen, mutta ahdistaa valtavasti edes katsoa silmiin ja korvat ovat jo valmiiksi luimussa odottamassa uutta iskua naamalle tai sydämeen. Vihaa ja kaipaa ja taas vihaa ja kaipaa.

Muutamat asiat helpottivat oloani ajan kanssa:

Harrastus, jota voi tehdä ilman ihmiskontakteja. Tämä ihan vaan siksi, että sain muuta (ja kiinnostavaa) ajateltavaa ja ei tarvinnut koko aikaa olla "antennit pystyssä" mitä ihmiset ajattelevat. Laumaeläin minussa saa siis oikeasti levätä.

Lopulta aloin harrastamaan ihan ihmisten keskellä; esim. nuo kurssit, joista joku mainitsee ylhäällä ovat hyviä. Ja niissäkin pidin tärkeimpänä asiana sitä, että sieltä saattoi jäädä huomaamattomasti pois jos alkoi ahdistamaan. Kun "pakotie" oli auki, niin uskalsin kulkea hiljalleen kauemmaksi ovesta.

Toinen tärkeä asia minulle oli, että annoin armoa itselleni. En syyttänyt itseäni yksinäisyydestäni vaan toistin ääneen itselleni, että olen hyvä ihminen, vaikka rikkirevittynäkin. Aattelen usein itseäni vain kuin murtuneena luuna; murtuneella jalalla ei kävellä juurikaan, mutta ei kukaan häpeä kävellä kepeillä. Nilkutan henkisessä mielessä lopun ikäni, mutta taittuu se matka näinkin ja ehtii ihailla maisemia.

Mutta totta on sekin, ettei ihmiskaipuu häviä ja nykyään hyväksyn, että on aikoja jolloin kaipaan kipeämmin ihmisseuraa ja useinmiten nautin vaan ihmisten tuotoksista kuten kirjoista, tieteestä ja taiteesta. Usein tunnen kiitollisuuttakin, ettei työkavereiden kanssa tartte olla ystäviä, vaan reilu työkamusuhde täyttää sosiaalisuuden tarpeita hyvin.

En kuitenkaan väitä, että yksikään yllämainituista asioista pelastaa sinut tai edes auttaa. Itsestäni tuntuu, että jos olisin vain rikkinäinen sielu, niin minut voisi vaan korjata, mutta mädäntyneelle sielulle on vaikeaa tehdä mitään. Eli traumat ovat oikeasti niin pahoja, ettei "kun otat vaan niskasta kiinni niin sitten se helpottaa"-fraasit auta.

Toistaiseksi olen selvinnyt kiusaamisesta (sikäli etten ole tappanut itseäni) huomaamalla, että kiusaaminen mädätti vain ihmissuhteisiin soveltuvan sielunosan. Luonnossakaan mätiminen ei kestä ikuisuuksia ja ajan myötä se osa hävisi ja katosi. Ja jäljelle jääneestä sielunpaloista kuroutuu hissukseen taas uutta. Jopa siihen ihmissuhteisiin soveltuvaa sielua.

En siis väitä pystyväni auttamaan, mutta uskon ymmärtäväni ongelmiasi.

Minä vannoin kostavani henkilöille, jotka tekivät ylä-aste ajastani helvettiä.
Sittemmin kostonhimo on kadonnut, mutta jäljelle jäi ihmisraunio.
Kiusaaminen oli pelkästään henkistä.
Minua pilkattiin ja syrjittiin, kavereita oli tasan yksi.
Fyysiseksi kiusaaminen ei muuttunut varmaan siksi etten kyennyt puolustautumaan, nielin vaan kaiken.
Luulin kiusaamisen loppuvan 9. luokalla, mutta luokka"kaverit" jatkoivat siitä, mihin koulun päättäneet lopetti.
Edelleenkään 32-vuotiaana en halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Ihmissuhteiden muodostaminen on aika mahdotonta ja kärsin usein yksinäisyydestä.
Työkavereita on sentään muutama, mutta töiden jälkeen ja viikonloppuisin olen yksin
Nyt jos tulisi samanlainen tilanne, jossain vaiheessa vetäisin turpaan, seurauksista välittämättä.
Kiusaajille pitäisi saada niin ankarat rangaistukset etteivät toista kertaa kiusaa.
Heidän pitäisi joutua kokemaan sama tuska jonka uhreilleen aiheuttavat.
Voimia kaikille kiusaamisen kohteeksi joutuneille

Te olette nyt aikuisia, teillä on mahdollisuus sanoa ei.
Lapsena tiellä ei ollut keinoja puolustautua, nyt on.
Sanokaa kiusaajalle EI

Te olette jo aikuisia, harjoitelkaa. SE TODELLA PALKITSEE.
ALKUUN PELOTTAA. mutta otat tilanteen kerrallaan.
Ei mitään överiä, vaan menette sen heidän typerän käytöksen yläpuolelle, sanotte "EI".

Mä en tarkoita sitä, että seuraavaa syytöntä pidää piinata, vaan sitä että seuraavan kerran kun teitä NYT aikuisena kohdellaan, siten että koette sen kiusaamisena, sanotte silloin EI.

Joo, vanhemmat sanoivat "...älä välitä...".
Mutta ei se niin mene. Ei kenekään pidä sietää hiljaa mitään sanomatta.


Mä en nimittäin pidä kiusaavaa ihmistä juuri minään.
Mitä ilmeisimmin hän on tyhmä ja ontto.
Siltähän se kuulostaa.
Minuun ei tee vaikutusta - ainakaan hyvää sellaista - se mitä kiusaajat päästelee suustaan.

Kuulin, esim että stubbi ja sen kaverit olivat vielä lukiossa kiusanneet ihmisiä ja ihmettelen miksi sille ei ole tehty mitään.
Minä puutun toistenkin kiusaamineen ja olen ehkä siksi äksyn maineessa, mutta sillä ei ole väliä. Tuolla on joku vieläkin arempi joka ei osaa tai uskalla puolustausua ja jonkun AIKUISEN pitää näyttää mallia - miten ihmisen pitäisi kättäytyä.
ELI
EI kiusata, ja puututaan toisen kiusaamiseen.
EI SE MUUTEN LOPU.

Minä olen entinen koulukiusattu ja nykyisessä työyhteisössä yksi henkilö työpaikkakiusaa (ns. simputtaa) minua. Muut eivät uskaltaneet puuttua kiusaamiseeni kouluaikoina eivätkä myöskään nyt.

Oma selviytymisstrategiani on "nonchaleeraaminen", eli täydellinen piittaamattomuus kiusaajan teoista. Varsinkin aikuisten kesken olen huomannut sen toimivan aika hyvin. En reagoi kiusaamiseen mitenkään, suorastaan teeskentelen, ettei mitään olisi tapahtunut. Pystyn olemaan täysin viileä. En myöskään vie sitä överiksi, eli esim. ota sarkastista tai ylimielistä asennetta kiusaajaan, vaan olen "asenteeton". Kiusaamistilanteet ovat minulle ilmaa.

Tähän "nonchalant" suhtautumiseen kuuluu myös se, että olen itse aina kohtelias ja teen työni tunnollisesti. Olen henkisesti varautunut siihen, että simputus voi mennä todella pitkälle, joten siksi en hätkähdä mistään tilanteesta ja siksi tämä selviytymisstrategia toimii minulla.

Tämä on tietty luonnekysymys. Joillekin tämä voi olla väärä strategia. Mulla toimii.

Minuakin kiusattiin koulussa lähinnä ylä-asteella. Lähinnä heiteltiin tavaroita, ei huolittu mihinkään porukkaan, ei puhuttu ja nimiteltiin. Joka ikinen päivä tätä. Kiusaamiseen osallistui lähinnä luokan pojat. Opet eivät välittäneet. Ainakin näin oletan, kun eivät he ole voineet olla sitä kiusaamista näkemättä. Kotona en uskaltanut asiasta kertoa ja en usko että se olisi mitään edes auttanut. Psyykkinen tuska meni niin pitkälle, että suunnittelin tappavani pahimman kiusaajani ja sen jälkeen itseni. Silloin viiltelin itseäni ensimmäisen kerran, kun halusin nähdä pystynkö tappamaan itseni ranteet auki vetämällä. Tulin siihen tulokseen että en pysty enkä keksinyt mitään muutakaan nopeaa itsemurha keinoa niin jäi myös tuo tappaminen. Vaikka kouluampumiset ovat ikävä ja vakava asia niin pystyn kyllä asettumaan myös ampujan asemaan, jos kouluampuminen johtuu kiusaamisesta. Sitä ei voi tajuta miten hirvittävältä se tuntuu.

Vaikka kiusaaminen jatkui vain pari vuotta niin se jätti kyllä psyykkisesti mittavat vauriot.

Parikymppisenä tuli totaali romahdus ja vietin psyk.sairaaloissa parisen vuotta. Diagnooseja oli vino pino, mutta mikään ei oikein kuvannut tilanettani. Sitten tapasin tytön, jonka kanssa vietin 13 vuotta yhdessä kunnes erosimme hänen kyllästyttyä minun totaalisesti muuttuneeseen persoonaan. Uusi romahdus seurasi tätä ja taas sairaalajaksoja. Viimein kuitenkin minulla diagnosoitiin dissosiatiivinen identiteettihäiriö ja nyt saan viimeinkin apua tuohon. Yksi persoonista on juuttunut sinne koulukiusaamiseen aikaan ja on edelleen peloissaan ja vihainen.

Olen kyllä onnistunut opiskelemaan ammatin ja ollut töissäkin. Sosiaaliset tilanteet kuitenkin ahdistavat edelleen. Yhtään ystävää minulla ei ole eikä koskaan ole ollutkaan. Ainoa ystäväni oli tyttöystäväni, mutta valitettavasti yksi dissosiatiivisista persoonista tuhosi sen suhteen.

Olisi kyllä kiva päästä niille kiusaajille sanomaan mitä heidän toimensa ovat aiheuttaneet minulle ja näyttämään käsivarsia ja jalkoja jotka ovat yhtä arpikudosta.

Oikeastaan muuta en toivo, kuin että heidän elämänsä on mennyt vieläkin pahemmin pilalle.

Ymmärrän suo. Olen itse koti,koulu, työpaikka ja avioliitto kiusattu. Fyysinen ja Psyykkinen väkivalta on tullut tututksi. Siihen vielä sairaudet päälle päässä olevesta kasvaimesta alkaen, niin on alkanut väliin tuntuun että se HELVETTI onkin täällä maan päällä. Ettei tarvi pelotella enää kuoleman jälkeisellä. Mäkin oon ihan yksin. Kun oon niin hajalla ettei pysty luottaan kehenkään.
Ettei alkaisi se SAATANaLLINEN kidutus ja kun on romuna niin ei kestä enään. Yleensä en kirjoita nettiin mitään, mutta nyt osui ja upposi.
Sen verran sanon siitä että ambulannsia ja poliisia väliin tarvittin apuun. Nyt alkaa tuleen kyyneleet silmiin ja tunnen koko kehossani miten se reakoi sanoin po... ja amb.... .
Tässä vähän aikaa huilasin ja totean että teki tosi
hyvää puhkaista tämä hemmetin henkinen
mätäpaise.Kirjoittaa se tähän.
Miettikää kiusaajat ja väkivallan käyttäjät miten voitte tuhota toisen ihmisen koko loppu elämän.
Minäkään en pystynyt jatkaan opiskeluja. Elämä oli ajautumista asiasta toiseen. Alkoholi ja lääkkeet kuluui elämään koulu ajalta lähtien aikaa myöden pahentuen. Nyt olen kuivilla.
En osaa kuvitella että voisin pystyisin enää saamaan yhtään ihmis suhdetta aikaan kun on kodin ulkopuelella liikkumine rajoitettua sekin rajoittaa mahdollisuuksia. Todennäköisesti yksin
hautaan saakka. Lopetan turinani tähän toivottovasti tästä saa selvää. Terv. Lonely Rider.

Kiusaamista on monenlaista, mutta pahinta on lapsen hyväksi käyttö seksuaalisesti jonka uhri olin isäni käytti minua hyväkseen kun olin alle kymmenvuotias ja sen jälkeenkin sain siitä hyvin traumaattisen kokemuksen josta en ole toipunut aikuisiälläkään ja siksi kärsin monia henkisiä juttuja varsinkin mitkä liittyvät seksuaalisuuteen ja suhteissa miehiin. Pedofiiliisäni ei myönnä mitään, mutta minä uhrina kannan suurta tuskaa sisälläni hän rikkoi minut henkisesti ja ruumillisesti hän elukka isäni vihaan häntä ja hänenlaisiaan kieroutuneita ihmisiä.

Täällä ilmoittautuu myös jota on koulukiusattu.

Minua kiusattiin koko yläaste ajan, myös toisen asteen koulussa. Jouduin keskeyttämään kahteen kertaan koulut tuolla toisen asteen koulussa. Kolmannen kerran kun aloitin toisen asteen koulun, niin myös siellä minua kiusattiin henkisesti, että myös fyysisesti.

Minulla on erittäin pahat arvet jäänyt henkiselle puolelle.
Myös minun on erittäin vaikea luottaa kenenkään.
Sosiaalinen kanssa käyminen on erittäin vaikeaa.

Pelkään puhua ihmiselle senkin takia, kun jos puhuin jollekkin joistain asioissa koulussa, niin sen jälkeen alkoi selän takana pahan puhuminen ja haukkuminen. Minkä jälkeen alkoi henkinen, että myös fyysinen kiusaaminen.

Minulla ei ole tällä hetkellä yhtään kaveria eikä ystävää, ihan senkin takia kun en yksinkertaisesti luota kenenkään ja sosiaalinen puoli on huono. Ikää minulla on vasta 27vuotta.

Kuulostaa ikävältä tämä aloittajan tarina! Itse myös olin vakavasti koulukiusattu lapsena, mutta nämä kokemukset ei ole vaikuttaneet aikuisena minä-kuvaani. Lapset ovat julmia toisiaan kohtaan, eivätkä ymmärrä koulukiusaamisen seurauksia. Nyt aikuisena olen ehkä välillä ujo, ahdistun helposti. Monta vuotta taistelin näitä ongelmia vastaan, nyt vihdoin parikymppisenä olen sinut itseni kanssa. Pääsen varmasti ujoudesta ja ahdistuksestakin vielä täydellisesti eroon. Olen löytänyt aitoja ystäviä vasta lähempänä aikuisikää. Pystyn jopa työskentelemään ammatissa, jossa autan kaikenlaisia ihmisiä. En jaksa olla katkera lapsuuden kouluvuosista, vaan olen onnistunut unohtamaan ne. Elämässä olen kokenut harvinaisen paljon vastoinkäymisiä, mutta kiusaaminen oli vain yksi niistä. Perheenjäseniäni on sairastunut ja kuollut, olen eronnut ja jäänyt melkein yksinhuoltajaksi. Kaikesta selviää, kun on tahtoa selvitä!

kirjottakaa googleen: Healingeagle.net viha

En oo ite käyttäny terapeuttia tai lääkkeitä, itse paranin tuon avulla ja paranen. Itse kertoja on kokenut tosi tuskaisen elämän joten tietää mistä puhuu ja miten voi parantua. Teksti on tosi vaikuttavaa ja osuu sielun pohjalle , ainakin mulle osu.

Minä myös kiusaamisuhri, elellään päivä kerrallaan ilman vihaa....

Koulu kiusaamisesta pitäisi antaa todella kovat rangaistukset. Esim. jos kiusaaminen aiheuttaa niin pahat traumat ettei kykene enää käymään koulussa pitäisi kiusaajien vanhempien kustantaa yksityis opetus kiusatulle (äärimmäisen kallista), tai ensiksi kokeilla kiusaajien siirtämistä toiseen kouluun. Jos kiusaaminen jatkuu koulu ajan ulkopuolella niin lähestymis kielto ja jos sitä toistuvastu rikkoo niin nuorisovankilaan. Nämä ovat kovia rangaistuksia mutta nämä ongelmat eivät ole ikinä puhutteluilla kadonneet, koska kiusaajat luulevat olevansa koskemattomia.

Mitä opettaa nuorelle ettei toisten vahingoittamisesta tule seuraamuksia? Jos työpaikalla aikuinen lyö toista aikuista kovaa päähän tai jopa teloo käden niin mennäänkö silloin pomon kanssa juttelemaan ja torutaan vähän ja sama jatkuu? Ei. Silloin asiasta tulee poliisi asia tai jopa oikeusjuttu. Kiusaamiseen pitäisi suhtautua äärimmäisen vakavasti HETI. Kakaroiden täytyy oppia heti että ei kannata kajota toisiin ihmisiin ellei halua maksaa pitkää penniä heille.

Ehkä ongelma on siinä että puhutaan kiusaamisesta, koska se kuulostaa lasten nahistelulta tai joltain mitättömältä asialta. Jos asiasta puhuttaisiin aikuisten termein olisi kyse päälle käymisestä, kunnian loukkaamisesta, varastamisesta, uhkailusta etc. Ei kuulosta kovin mitättömältä enää.

Kouluilla on velvollisuutensa oppilaiden turvallisuuden suhteen. Ehkä he eivät halua tehdä poliisi juttua edes kaikkein raaoimmista kiusaamisista etteivät vaan vuoda julkisuuteen. Suojelevat omaa nahkaansa siis.

Itseäni ainakin raivostuttaa kuulla että noin monia on kiusattu ja että kiusaajat eivät joutuneet vastuuseen teoistaan.

Suomi on takapuolesta. Ollut luvattu kiusaajien maa jo pitkään. Olen miettinyt ongelmaa, ja tullut tulokseen että Suuri ja Mahtava itänaapurissa, ja sodat sen kanssa ovat traumatisoineet varsinkin viimesotien evakot ja heidän jälkeläisensä. Niin ilkeitä ja läpeensä pahoja ihmisiä en ole konsaan tavannut kuin karjalan evakkojen jälkeläisistä eräät ovat. Esimiehenä työpaikalla tai omana vanhempana. Todella sairaita kusipäitä.

Voimia sinulle. Varmaan turhauttavaa sinulle sanoa, että yritä askel kerrallaan toisia ihmisiä kohti. Kyllä niitä kivojakin ihmisiä tulee löytymään ympäriltä. Luota itseesi, olet mahtava persoona.

Todella ikävää tuo koulukiusaaminen. Itse olin uhri myös koko peruskoulun ajan. Kun yhdestä ongelmasta päästiin kiusaajat keksivät seuraavan asian mistä kiusata. Ammattikoulu ja muutto toiselle paikkakunnalle paransi ihmeesti oloa.

Läheiselläni oli sama kohtalo kuin sinulla, armeija vei loputkin voimat häneltä.

Lapsiani yritettiin kiusata jo päiväkodissa. Opetin heidät siinä vaiheessa lyömään, mutta kyllä se oli vaikea asia heille. Lopulta oppivat, kiusaajat olivat ihmeissään. Peruskoulusta sain rehtorin heittämään luurin korvaan. Mieheni kävi jopa välitunnilla kävelemässä koulun pihalla, siellä kun ei ollut aina valvojaa. Myös poliisilla uhkailtiin rehtoria. Kyllä näissä asioissa vanhempien pitäisi ottaa kovat otteet käyttöön. Omat vanhempani eivät ymmärtäneet asioita, ihmettelivät vain miksi olen niin totisen näköinen aina, miksen ole kuin jonkun muun lapsi.....!

Ja opettajat! Vanhempainillassa yritettiin kuitata naurulla ja tyyliin menneet luurangot...opettaja sai kyllä kuulla kunniansa.

Niin jotta, menneet kansakoulukaverini ja peruskoulukaverini, kiusaajani, täältä pesee kun tavataan. Taidatte jäädä toiseksi tällä erää. Mutta, opetitte tärkeän asian jota vanhempani eivät opettaneet: Älä välitä toisista, tee niin kuin itse haluat, älä välitä toisten mielipiteistä, pistä hanttiin. Ihmisiä voi ja saa ärsyttää henkisellä tasolla raivon partaalle......

Miten paljon näitä tarinoita tästä maasta löytyy! Ja vieläkö kysytään, mistä johtuu pahoinvointi ja syrjäytyminen?

Itse olin huomaamattomammin koulukiusattu, pari vuotta melko satunnaisesti sanallista herjaamista ja tarkoituksellinen porukasta ulos jättäminen, mutta tämä jätti kyllä jälkensä. Pahimmasta ajasta on nyt kulunut kymmenen vuotta, ja joka vuosi on ollut muutos parempaan. Nyt 25v ajattelen itsessäni olevan viisautta, jota jotkut eivät saa koskaan. Elän toisenlaista, yksinäisempää/itsenäisempää elämää kuin monet, mutta olen tilanteeseen erittäin tyytyväinen. Olen onnellinen voidessani tavata erittäin inspiroivia ihmisiä ja saadessani tehdä työtä itseäni koskettavan asian eteen. Miksi edes haluaisin olla tavallinen ihminen, sosiaalisten normien rajaama "häkkilintu"?

Yksi asia, mitä kyllä haluaisin, on oma, hyvä perhe. En ole vielä saanut osakseni rakastavaa perhettä - sellaista, jossa jokainen hyväksyttäisiin omana itsenä ja rakastettaisiin avoimesti - joten toivon että sellainen joku päivä tulisi osakseni.

Ehkä kannustaisin muita rikkinäisiä tähän ajatteluun: mitä uutta, hyvää minulle on tapahtunut lähiaikoina? Entä, millaisia pieniä lähitavoitteita voisin pyrkiä saavuttamaan, ja kuinka se käytännössä onnistuu? Pitää muistaa, että jokaisella on oma elämä ja sen mukaan yksilöllinen tavoitetaso. Ei edes ole tarkoitus, että kaikki nauttisivat samoista asioista. Eli, voi kysyä itseltään: mistä minä pidän, ja mistä haluaisin oppia pitämään, ja aloittaa kokeileminen siitä.

Hyviä tsemppikirjoja saattaisi löytyä esim. Anna-Liisa Valtavaaralta, Kimmo Takaselta tai Raisa Cacciatorelta (näillä on ollut ainakin itselleni ajatuksia).

Ei elämää kannata elää vain "selviytymistarkoituksessa". Elämästä pitää nauttia. Se mitä joskus tapahtui, ei tapahdu enää. Jokaisessa ihmisessä on muutoksen siemenet. Millainen haluat olla?

Vielä kirjoitan tämän: jos et tiedä, mistä nauttia (- minäkään en ole aina tiennyt) niin kysy sitä itseltäsi. Lähde metsään etsimään jotakin kaunista tai muuten vaikuttavaa. Katso ulos ikkunasta: mitä luonto tarjoaa? Mitä kaunista huomaat ohi kulkevissa ihmisissä? Useat heistä ansaitsevat syystä tai toisesta sympatiaa. Kirjastossa on paljon mielenkiintoa herättäviä aineksia, netistä tietysti löytyy myös, mutta sieltä on ehkä vaikeampi etsiä. Useampaan kertaan mainitut kansalaisopiston kurssit ovat tosiaan hieno juttu: siellä voi tavata muita, keitä kiinnostavat samat asiat kuin itseä. Oikeastaan maailmassa on aivan liian paljon kaikkea mielenkiintoista, elämän aika vaan on rajallinen. Voi kun kouluaikansakin olisi voinut käyttää oman mielenkiintonsa ravitsemiseen..!

Mut ei kannata vatvoa loppuun ikäänsä, on muitakin kiusattu...

Kiusajalle pitäis opiskella erikois koulussa...että kaikki muut voisivat rauhassa...

Minuakin kiusattiin koulussa alaluokilla, koska en osannut puolustautua. Ihmiset ovat todella julmia. Mutta olisitko noin korkealla, jos niin ei olisi tapahtunut. Aloit lukea oikein kovasti. Ja työssä olen kokenut, kuinka ihminen jätetään yksin, jos mokaa. Lähes kaikki kaikkoavat, mutta yksi ei kaikonnut, pomo. Se riitti. Opin sen ,että haluan tukea sitä, joka kompastuu. Ja varsinkin, jos hän on rakas

Minua kiusattiin ala asteella mutta onneksi ei enään yläasteella mutta silti olen halunnut kostaa kiusaajalleni ja pian hänelle ei koita hyvät päivät

Minua kiusattiin koko peruskoulu ja ammattikoulu.
Nykyään työt ei onnistu. Kiusaaminen oli fyysistä väkivaltaa, tavaroideni rikkomista, haukkumista, tavoiroideni varastamista, syrjintää ja monen luokan voimin nämä perkeleet sitä tekivät. Kiusaajat olivat kaikkia mahdollisia koulukasteja.

Kiusaaminen alkoi heti 1lk ja se oli vielä suht siedettävää. 3lk aloitin toisessa koulussa ja helvetti alkoi siellä vuosi vuodelta vain kiusaaminen paheni ja meni väkivaltaisemmaksi. Kiusattiin esim mitä pelejä pelasin ja asioista mistä tykkäsin. Haukuttiin kehariksi yms.


Kärsin yhteensä 12v joka on tuhonnut mielenterveyteni täysin. Aikuisena ei työt onnistu ja vihaan ihmisiä helvetisti. Toivon kanssa kiusaajilleni helvetillistä loppuelämää ja tuskaista kuolemaa.

Opin koulukiusaamisestani että ihmiset ovat kusipäitä suurin osa. Nykyisin aikuisetkin karmeita sikoja, etuilijoita ja huutelijoita, opettavat sen lapsilleenkin. Haluaisi vaan täältä jo pois.

Hoi,kiusatut jos teitä on koulussa kiusattu niin sen ei tarvitse määrittää millaisia ootte tällä hetkellä.Yläasteella kiusaajat on jotkut tosi lapsellisia ja häpeävät aikuisena käytöstään,tosin pieni osa pysyy kusipäisenä koko elämän.Minuakin syrji tytöt ja pojat kiusasi olin luokan hiirulainen eli helppo kohde.Siis voitteko kuvitella,pojat tirskui ja osoitteli sormella!tosi neitimäistä.Minulta on isä kuollut jo kun olin pieni,siitäkin kiusattiin ja nimiteltiin pilkkanimellä ja muuta mukavaa.Eivät kuitenkaan onnistuneet nujertamaan meikäläistä,ehei sitä iloa en niille junteille suonut.Paras neuvo meille kiusatuille on että jatkaa elämäänsä eikä anna kenenkään määrittää mikä olet.