perspektiiviä

Olen miettinyt paljon sitä miksi ihmiset jaksaa tapella vuodesta toiseen jostain aivan tyhmästä asiasta. Itse en ole tavannut vuosiin toista vanhempaani kun he erosivat ja sen jälkeenkin aina tuntenut etten ole ollut haluttu ja rakastettu. Itkenyt ikävääni yksin kun en pystynyt jossain olevaa vanhempaani tavata. Että vanhemmat jaksavat tapella milloin mistäkin. Joskus ihan vaan periaatteesta tai katkeruudesta. Eron jälkeen vanhempi ei voi olla päivittäin ex puolison käytettävissä. Olisitte tyytyväisiä edes siihen että lapsillanne on vanhempi joka välittää ja tapaa lastaan miten kykenee. Se tarkoitta sitä että tämä kuuluisa oma aika ja oma vapaa-aika ei toteudu. Mielestäni tärkeintä on että lapsi tietää vanhemmastaan häntä ei vaikuta lapselle ja annetaan lapsen ja etävanhemman toteuttaa suhdettaan miten mahdollista on. Itse olisin lapsena ollut tyytyväinen vaikka kuinka pieneen hetkeen toisen vanhempani kansa. Edes puhunut puhelimessa mutta ei kun ei. Ei lapsi ymmärrä kenen vika on tai kuka on syyllinen. Lapsi kaipaa ja ikävöi ja syyttää itseään ja on lojaali vanhemmalleen vaikka köytös olisi mitä vain. Hiljainen lapsi miettii mielessään miksi? Aikuisten tappelujen jalkoihin jäänyt lapsi jää yksin omaan yksinäisyyteensä ja omaan hylätyksitulemiseensa. Antakaa lastenne tavata vanhempaansa jos se suinkin on mahdollista ja turvallista.