Uneton ja ero edessä

Onhan meitä samankohtalon kokeneita pilvinpimein. Eihän siitä selviä nuin vain,arpia tulee. Riippuu tapauksesta,mutta minulle on tärkeä saada puhuttua asiat viimisenpäälle. Jos jokin jää mielenpäälle ,se syö ihmistä.Arkiset asiat hoidetaan rahalla tai jos onystäväpiiriä niin niiden avulla.Minulla meni kaikki on vaihe kuin opettelisi kävelemään.

Asumistukea saa omistusasuntoonkin, jos jokapäiväiseen elämään liittyvät ns. perusmenot ylittää perustulon rajan. On olemassa myös harkinnanvarainen tuki, jota saa harva.

Minä erosin kahden ala-ikäisen lapsen kanssa.
Lähdin kahta kättä heittäen, lapset kainalossa. En halunnut mitään entisestä, vain omat ja lasten henk.koht tavarat ja vaatteet.
Olin hankkinut heille vuokrakodin. Onneksi oli vakituinen työpaikka, palkka, lapsilisät ja elatustuki kunnalta. Ukko ei penniäkään koskaan maksanut. (Köyhä,kuulemma.) Niin ja tietysti asumistuki.
Itse oli opeteltava ruuvit ja mutterit. Tapetoin itse koko asunnopn uudelleen. Vaihdoin lamput, korjasin ja remontoin. Itsestä se on kiinni,osaa jos haluaa, ja se mitä itse ei voieikä saa tehdä, sen voi teettää muualla.
Mihinkähän olis jouduttu jos olisin jäänyt elämäni raunioille ulisemaan!?
Uutta suhdetta en halunnut enkä halua. Vuosia nyt ollut sinkkuna. Lapset koulutan niin pitkälle kun päätä riittää. Oma asunto on nyt alla. Se vaati sisua ja kieltäymyksiä. Kaljaa ei kulu eikä tupakkaa. Lapset saa ja on saaneet kaiken tarpeellisen ja ylikin. Heidän kohdallaan en tingi.
Onneksi vakituinen työ tuli aikanaan hankittua, leipä on taattu, ja ammatti hyvä.
Jos pelkkää elämän mukavuutta ja helppoa oloa kaipaa, miksi sitten erota? Minulle kuitenkin se henkinen hyvinvointi ja tasapainoisen kodin tarve lapsille painoi vaaàssa enemmän kuin elämän helppous. Mutta kukin tavallaan.

Eikä joskus kannattaisi miettiä sitäkin puolta, miten elää eron jälkeen. Voisiko hieman joustaa omissa vaatimuksissa tai ajatella että istun vaikka aidanseipäällä.
Kuten keskustelussa tulee esille, on siinä elämässä monta puolta ja ei yhden pitäisi nousta sellaiseen valtaan, että muilla ei ole väliä lainkaan.

Ihmissuhde se on usein jonkinlaisessa muutosvaiheessa kun sitä eroa aletaan ajattelemaan, no se ainakin pitäisi harkita, onko todella niin rikki, että kannattaa alkaa rikkomaan sillä kaikki se hyväkin mikä on.

En tiedä miten hyvää se elämä eron jälkeen on, sillä alapudotushan se on, kun pitää alkaa laittaa kotia. Jos joutuu valtavaan velkapyörteeseen, en usko senkään oikein hyvin nukuttavan tai muutoinkaan asioiden olevan ja nyt sitten niiden kanssa ollaan yksin.
On monesti lapsia ja niidenkin kanssa nyt sitten ei voi edes sitä vähääkään apua saada puolisolta, kun ei enää ole vierellä.
Ja niin monen monta muuta asiaa.

No jospa sitten on heti vaihtanut uuteen, mikä sattuu tuo toinen olemaan, ostetaanko rahalla läheisyyttä nyt, eli pitääkö tehdä velkaa ja laittaa kotia yli varojen jotta pystyy tuon uuden pitämään.

Kun tässä näen lähelläni ihmisen mihin hulluuteen hän on eronsa myötä joutunut.
Pitää todella elää yli varojen, elättää uutta kumppani, joka vastapainoksi on vain se seksisuhde. Ei ole edes kotona kuin yksi palaa, ei pese pyykkejä, ei siivoa ei tee ruokaa, eikä myöskään osallistu mihinkään.
Tulee mieleen missä luuraa jatkuvasti, eli en näe mitään hyvää tässäkään suhteessa. Entisessä sentään toinen osallistui joten, tosin paljon oli poissa, osin työn vuoksi, mutta harrastus oli tärkeämpi kotia. Kuitenkin palkka mitä jäi käytetiin kodin asioihin, seksi taisi kokea tästä syystä kuoleman.

Nyt on seksiä vanhan "pukin " kanssa, mutta muuta ei sitten ole sitä vähääkään, jatkuva rahapula, mutta kulisseja yritetään pitää pystyssä.
Onko seksi todella noin tärkeä joillekin, että voi muutoin tuhota elämänsä. Tässäkin tapauksessa olisi sentään ollut asiallista olla ensin lapsiensa kanssa ja saada asiat sujumaan, mielestäni siihen olisi ollut ilman tuota uutta "loista" täydet mahdollisuudet ja ehkä jossakin vaiheessa löytää ihminen, joka ei sentään käyttäysi hyväkseen.

Moni varmaan ottaa nokkiinsa ajatuksistasi, mutta onko ketään joka myöntäisi että ero tekee todella tyhmäksi ihmisen.

Minusta täällä keskusteluissa eron tai vastaavan kirjoituksissa aina on ensimmäisen, että mistä nyt se uusi tai kehotetaan menemään bilettämään, että löytyisi pian. en oikein ole tavannut kirjoitusta, jossa joku uskaltaisi tuoda esiin että olisi viisasta eron jälkeen elää selibaatissa ainakin vuosi tai enemmän ja laittaa kuntoon omat asiat ja lasten asiat.

Enemmän kuin mitään toivon, että rahat ja varat eronneilla eivät koskaan uusissa suhteissa ole enää yhteisiä, ketään ei osteta eikä seksistä makseta jos kotona asuu.

Mitäpä sitten kun erota pitäisi mutta ei ole työtä ja sairauskin iskenyt joka tekee minusta väliinputoajan kun töihin en kelpaa ja eläkkeelle ei toivoakaan.
Miten voin edes selvitä? Kertokoon joku joka olisi selvinnyt vastaavassa tilanteessa?

Vai että sossu, sekö on nyt niin viehättävää elää sossuun luukulla. Taitavat pitää melkoisien ristikuulustelun ennen rahojen jakoa.

Ettäkö mieluimmin kerjäläiseksi. Mitä hyvää siitäkään seuraisi.

Ei kait sitä jonkun ukkopahan takia nainen eläköidy! Monet muut ovat hetken surullisia mutta arjen asetettua aloilleen(työ ja lasten tyyyväisyys illman vanhempiensa alituista riitelyä) Auttaa jaksamaan. Työkyvyttömyyseläke ei aukea moisen pikku elämänkriisin takia.

Kiitos vastauksista, kipuilua ero on varmasti kaikille, mutta väsyneenä ja valvoneena aivot tekee ison ongelman kaikesta pienestäkin. t. aloittaja, joka ei hae eroa, suostuu puolison ehdottamaan eroon

Pyydä nukahtamislääkettä tohtorilta. Hyvin nukkuneena tekee parempia valveillaoloajan päätöksiä. Ja tee reipas kävely/juoksulenkki aina ennen nukkumaanmenoa, tunti happea ja hikeä, auttaa vaermasti.