Yritättekö edes parantua?

Mistä sinä tiedät mitä ihmiset tekevät oman mielenterveytensä eteen. Ehkä ihmiset juuri siksi ovatkin vihaisia kun _haluaisivat_ apua mutta eivät sitä saa. Ainakaan kunnollista. On helpompi ajatella ettei mitään vikaa ole missään, että se syy johtuu aina ihmisestä itsestään jos joku hänellä elämässä on pielessä. Tottakai joskus se johtuukin ihmisestä itsestään (osaltaan tai kokonaan), mutta ei aina. Moni ei halua uskoa missä kunnossa mielenterveyshoito oikeasti on, joten he kuten sinä syyllistävät potilaat että potilaat ovat vain kiittämättömiä ja valittavat turhasta, eivät ota vastuuta omasta paranemisestaan ja syyllistävät muita. Satutko olemaan terveydenhoitoalalla?

Minä ainakin otan vastuun omasta paranemisestani sillä tavalla, että en halua enää olla psykiatrisen hoidon kanssa tekemisissä muuta kuin sen mikä on oikeasti pakko koska näyttää siltä että se olo on mennyt vain huonommaksi epäpätevässä ja riittämättömässä hoidossa. Kaikista eniten ärsyttää juuri tälläiset kommentit jotka vähättelevät ihmisten kokemuksia ja syyllistävät. Jos ihmiset tietäisi oikeasti millaista kohtelua monet saavat olisivat he järkyttyneitä, mutta näistä asioista ei julkisuudessa juurikaan puhuta. Enkä väitä etteikö olisi olemassa hyvää hoitoa ja hyviä tyyppejä mielenterveyspuolella. Olen minä niitäkin tavannut ja sellaista hoitoa joskus saanut, mutta myös suorastaan täysin alentavaa, vähättelevää, töykeää ja syyllistävää kohtelua, pakottamista, kontrolloimista ja määräilyä josta traumatisoituu vielä enemmän. On nyt sinun oma valintasi mihin haluat uskoa. Voit elää niissä pilvilinnoissa ja kieltää todellisuuden, se on oma valintasi. Nämä jutut mistä ihmiset puhuvat ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi totta eivätkä itsessään kiellä sitä ettäkö siellä mielenterveyshoidossa myös hyvää olisi. Ei muuta.

En minä sen kummempaa tee kuin syön prosessoimatonta lihaa ja kasviksia. Maitotuotteita lähes olemattoman määrän ja viljaakin todella todella harvoin. Kahvia juon ja vettä janoon. Nukun 9-10 tuntia yössä, koska minulla on suuri unentarve. Liikuntaa harrastan 8-10 tuntia viikossa. Näillä eväillä pystyn elämään ilman neurolepteja. Masennuslääkkeitä syön. Päivä kerrallaan. Ei minusta työhön ole vaikka ei masentaisikaan. Neuroleptit söi muistin. En muista edes eilistä päivää ilman apuja tai olenko aamulla ottanut lääkkeeni ilman listaa johon merkitsen ottamani lääkkeet. Kännykässä lukee mihin mennä ja mitä olen tehnyt. En sitten tiedä miten voisin tahtomalla taikoa itseni terveeksi..

Yrirttkö itse parantua? Se ei varmasti sinun kohdallasi vaadi mitään muuta, kuin että lopetat tahallisen sättivän spämmäilyn Suomi24-palstalla ja jokaisen tätä palstaa lukevankin herjaamisleimaamisen mielenterveysongelmaisiksi.


Minä voin ainakin sanoa, että en halua olla missään tekemisissä minkäänlaisten psykiatrien tai psykologien kanssa. Ne leimaa verraten terveetkin sairaiksi vähän liian helpolla, enkä koskaan ole kokenut saaneeni mitään apua mistään psykologille tai psykiatrille juttemisesta. Tietysti jos minulla olisi vakava mieleternveysongelma, sitten hakisin itselleni apua ihan julkisesta terveydenhuollosta, mutta ei ole. Enemmän minun mielenterveyttäni ovat aina auttaneet pitkät keskustelut omien rakkaiden läheisteni ja ystävieni kanssa, kuin mikään psykologien kanssa keskusteleminen. Yritin talvellakin hakea apua läheisen vakavan fyysisen sairastumisen aiheuttamaan ahdistumiseen ja ihan normaaliin ahdistukseen, joka koskee taloudellista selviytymistä lähitulevaisuudessa. Oli virhe suostua menemään keskustelemaan myös psykiatrin kanssa: tyyppi alkoi ensimmäisenä sättiä minua lääkekielteiseksi ( psyykkisesti terveenkin siiskö, jonka masennus johtuu vain rankasta elämäntilanteesta, muka vai pitisi alkaa syödä psyykenlääkkeitä, ei kiitos!), pelotteli minua että oliisin muka vakavamminkin sairas ( no en taida olla, kun kyseinen tyyppi oli sitä ennen elämässäni alle tunnin kanssani jutellut, tai maksimissaan kaksi tuntia) ja lisäksi kehtasi ehdottaa jotakin arviointijaksoa jossakin psykiatrian yksikössä, missä vaiheessa jo kiehuin sisäisesti raivosta ja meinasin nousta siitä tuolista samantien ja häipyä. Oletan, että psykiatrin viha johtui siitä, että olin mennyt pyytämään, siis kehdannut edes ehdottaa, itselleni sairauslomaa, kun en jaksanut opiskella elämäntilanteeni vuoksi ja oli varmaan sen koulukunnan ihmisiä, joiden mielestä muka kaikki on vaan laiskoja pummeja, jotka sairauslomaa pyytää. Liikaa silti, että joku psykiatri uhkailee, että jos hän myöntäisi normaalia sairauslomaa, että kohta olisin minä verraten nuori ihminen muka samaa tietä eläkkeellä. Kertoi, että monille potilailleen on niin käynyt - no v*ttuako se mun ongelma on, että miten sairaita ihmisiä maailmassa on. Jos minä menen minkä tahansa lääkärin pakeille, haluan, että minua kohdellaan asiallisesti ja normaalisti. Tapauksessani olisi kyllä pitänyt valita mennä tk- lääkärin pakeille, eikä minkään kallonkutistajan, mutta oletin, että kallonkutistajat ovat ja osaavat sanoa jotakin ja auttaa,jos ihmisellä on vaikea elämäntilanne ja vain siitä johtuvaa esim. masennusta.


Mihin aiot käyttää tätä tekstiäni?


Mitä tulee psykiatristen niiden oikeiden potilaiden kaltoinkohteluun, niin YLE- Teemalta tuli taannoin oikein hyvä hollantilainen dokumentti aiheesta, puistatti katsoakin sitä ohjelmaa.


Miksi muuten esimerkiksi psykologot eivät voi pitää niitä tuolejan normaalisti siten, että he katsovat niitä, jotka heille jorisevat asioita ihan samanarvoisina.


Mä en ainakaan hauku mitään hoitajia tai lääkäreitä nimiltä netissä. Taitaa sekin juttu olla toisinpäin, kun vähän turhan liikaa nykyisin ihmisten yksityisasioita retostellaan internetissä.


Jos olet terveydenhuoltoalalla, mitä teet tässä Suomi24:ssa leimailemassa aloitukseesi kirjoittavaa mielisairaaksi? En tiedä onko sadistiseen nettikiusaamiseen vielä mitään psykiatrista diagnooosia olemasa, mutta minusta pitäisi olla. Ei uteliaisuus nyt ihan noissa mitoissa voi ja saa olla.

No empä edes tiedä
onko kaikissa sairaustiloissa
yleensäkään mitään parannuskeinoja olemassa
varsinkaan etenevissä.

Useilla ihmisillä on niin rankkoja elämänkokemuksia mitä ei koskaan ole saanut
toisille kertoa, nielee vaan kiltisti tuskansa, surunsa, häpeänsä, kaikki ihmisoikeusloukkaukset ja fyysisen ja henkisen vajavuutensa ja tekee raskaan työuran kuin aikamiehet ennenmuinoin. En tiedä mistä johtuu että jossain elämänvaiheessa tunteetkin alkavat elää ja nousevat myös pintaan kuin puhkeavat paiseet.
Miksi yleensä pitäisi ihmisiä jotka mielenterveystyötä tekevät, haukkua?
Ennemmin kiittäisin avusta jota on saanut.
Maailma ja elämä on mitä on. Suuri on myös kadehtijoiden joukko, jotka aina
ovat hyökkäämässä mt-potilaiden kimppuun pilkaten ja ivaten ihmisiä.
Siitäkään hommasta ei koskaan puutu sortamisen, vainon ja ihmisoikeuksien
loukkausten ja väkivallan ainekset.

"Täällä on toistuvasti keskustelua, jossa haukutaan kaikki: lääkkeet, psykiatrit, hoitajat, koko systeemi. usein jopa ihan aiheesta.

Mutta keskustelu on hyvin haukkumispainotteista. Juuri koskaan ei keskustella siitä, mitä itse kukin on tehnyt ja voi tehdä oman mielenterveytensä eteen. Siltikin, vaikka olisi useampia diagnooseja.

Omat ongelmat siis ulkoistetaan. Onhan se mukavaa, kun syy on aina jossain muualla, että en voi paremmin. "



Syy onkin jossain muualla.
Ei ole normaalia että yhteiskunta leimaa ihmisen papereissa ja hyökkii niskoille riistäen ihmisoikeuksia.

No, mutta eikö siinä hoitotahon haukkumisasenteessa ole jotakin hyvääkin.

Ihmiset varmaan kokevat, että kun hoidot päättyy ja pääsee pois terapiasta ym., niin olo paranee huomattavasti.

Ratkaisukeskeistä!

Entäs jos ne kertomukset psykiatreista ovat totisinta totta? Onko se tabu, josta ei saisi puhua?
Kuuluuko mielestäsi esim skitsofreenikon parantaa itse itsensä? Tuskin on itse itseään sairastuttanutkaan.

Myöskin niissä sairaissa kodeissa kohdellaan niitä lapsia
eriarvoisesti, toinen saa ihan eri kohtelun kuin toinen.

Myöhemmin tämä systeemi mikä täällä on vastassa joka paikassa,
sielläkin toiset saavat ihan eri kohtelun kuin toiset.
Eriarvoinen kohtelu, se selittää paljon.

Että kun sen sairaan kodin isäukon suosikkipoika, minkä se
valjastaa jonkun toisen poikansa vainoamiseen, tekee siitä
itselleen liittolaisen myyräntyölleen, kun sitä hänen suurta
salaisuutta ei saa julki tuoda, se pitää keinolla millä hyvänsä saada pidettyä piilossa.

Myöhemmin kun tämä vainoamiseen valjastettu suosikkipoika menee
kouluihin ja alkaa siellä saman pelin, mitä tekee ne systeemit siellä?
No ne lykkää sen mt-toimistoille, missä sitä sitten pönkitetään
erinäisimmin tavoin vaihtelevin väliajoin kymmenen vuotta, se käy
lukiot, armeijan johtajakoulutuksia, insinööriopinnot ja myöhemmin
akottuu elämään - juppielämää kylläkin - koht. hyvätuloisena
kiltakuntalaisjäsenenä nykyelämää keräten omaa kattoa pään
päälle ja maallista mammonaa siinä sivussa.

Kun taas tämä jo kotona vainottu poika kun menee kouluihin, sen
tarina onkin melko toisenlainen. Se jää loppujen lopuksi siellä
kouluissa myös siihen vainotun rooliin, ei sitä pönkitetä missään
mt-toimistoilla millään tavoilla, sillä jää koulut kesken ja siitä sillä
alkaakin se "peräkammarin pojan" eriytynyt elämä pikkuhiljaa
kehkeytymään.

Ei tule mitään kiltakuntajäsenyyksiä, koulutuksia, vähääkään parempi
palkkaisia töitä, niitä akkoja, vain ja ainoastaan nuppi täyteen
pas.ka muistoja eletystä pas.ka elämästä.
Sitten se paskotun rooli, mikä siellä on sille ikäänkuin luonnostaan
varattu, se jatkuu siellä hyvin kauan aikaa.
Niin niissä sairaissa kodeissa kuin myös niillä paikkakunnilla.

Ja jos se joskus alkaa hankalammaksi ihmiseksi, alkaa vähitellen
kylvää niitä ilkeitä iskuja takaisinkin päin, nämä entisiin roolituksiin
jo tottuneet alkaa meuhkata, tuohan on aivan hullu, pitäis toimittaa
pakkohoitoon tuommoiset.

Näitäkin sairaita sukukuntia on mettäperät täynnä, talot täynnä niitä
peräkammarin poikia, mitä sitten irvitään sontalouskujen toimesta
suurimman osaa niiden elämästä.

Se syy, miksi minä kiroan systeemeitä, on juuri tuo eriarvoinen
kohtelu. Sairaiden seutujen elämäntarinat, missä toiset pönkitetään
elämään paremmin ja toiset pas.kotaan sitten vastaavasti enemmän
elämään paskempi elämä. Jos se olis samaa pas.kaa kaikille
alusta loppuun, että ei eriarvoistettais systeemien toimesta, mä olisin
valittamatta. Mutta kun se ei mene niin.

Tuo muuten jatkuu sitten tuo eriarvoistaminen terveydenhoidon
suhteenkin, se mielenterveysongelmainen peräkammarin poika ei
käytännössä omaa minkäänlaista terveydenhoitoakaan, tai ainakin
se vähä on melko ala-arvoista.

Aloitus oli aivan asiallinen. En tajua, miksi siitä vedettiin herneet neniin.

Minä en tee juuri mitään mielenterveyteni eteen, koska olen päättänyt tappaa itseni.

Jos ainoat vaihtoehdot sinulla on joko tuo kertomasi tai sitten mt-hoito niin valitse ensimmäinen.

tai älä valitse mitään.

yritin sanoa vain sitä että mt-hoito on p erseestä.

en kehoita mihinkään typerään vaan parempi että yrität tulla toimeen ilman mt-hoitoja.... niistä kun ei seuraa mitään hyvää.