Helle
Mosottava aurinko. Säälimätön.
Ei lupausta huojentavista pilvistä, helpottavista tuulista.
Vain yksinäinen kaiken kattava epäinhimillinen paahde betonisen kerrostaloyksiön ikkunasta, josta verho ei suostu valehtelemaan.
Näissä hetkissä muhii kipeä mieleni, kiehuttaa kaikkia pahimpia pelkojani ja minä olen ahdistunut ja masentunut ja en ihminen ollenkaan, tai sitten ihminen nimenomaan.
Astun rappukäytävän aavistuksenomaisesta viileydestä armottomaan.
Lapset leikkipuistossa, lapset jotka eivät pääse uimarannalle, ei omalle eikä yhteiselle, imevät helteestä sen vihan, joka myöhemmin purkautuu hirmumyrskyn lailla, kuumuuden kiehuttamana. Terasseilla ihmiset hukuttamassa tosiasioita humalaan ja asfaltti liekehtii jo.
Avaan työvoimatoimiston oven ja etsin huoneen 2b. Seitsemän kaltaistani, mutta ei kuitenkaan, istuvat odottelemassa pulpeteissaan piiloutuen kuka saatuun aineistoon, kuka puhelimeen, kuka tyhjän katseen taa, joku tulee myöhässä pahoitellen, liian iloisena.
Kun pääsen pois on aurinko hellempi jo.
Yritän taas nukkua alasti ilman peittoa lattialla ikkuna auki, mutta tämän talon betoniseinät ovat jo tehneet työnsä, näyttäneet syntini ja minä en voi kun ottaa ne vastaan, vaikka en siihen kykene, enkä mihinkään. Masturboin.
En voi sanoa, että on kipeää muistella sitä mitä oli ennen, sitä jolloin koko perhe matkustimme hellettä vastaanottamaan kesämökillemme, me kaikki, minä osana ja tärkeänä, en voi sano, että se on kipeää, koska se on jotain niin paljon enemmän, se on joka soluni huutamaa ikävän lohduttomuutta, se riistää kaiken mitä olin ja jättää tyhjän kuoren auringon paahdettavaksi, tekee minusta minut, paljaimmillani ja en halua sitä, haluan takaisin kaiken, mutta en voi sitä edes ajatella, koska kaiken lopullisuus huutaa kaikkeudesta totuuden.
Syön einespitsaa. Se ei maistu samalta kuin se jonka pohjan vaimo leipoi käsin, johon laitettiin oman kasvihuoneen tomaatteja, luomutilalta ostettua jauhelihaa ja jonka paistoin lämmittämässäni leivinuunissa. Lapset kyllä pitivät enemmän einespitsasta, mutta heillä ei olekaan vielä muistoja, on vain hetki. Minulla hetki on kipu menneestä, toivottomuus tulevasta.
Teen jotain mitä en haluaisi.
Lainasin pyörän alakerran naapurilta.
Poljen.
Kääntyvät tiet ovat toinen toistaan tutumpia ja kipeämpiä, aurinko kiehuttaa tunteeni kuin sisuskalut olisivat soppa-ainekset ja vatsani kattila. Tuossa se näkyy. Ajan ensi kertaa pyörällä kotini ohi, kotini joka ei ole, enää minun, siksi se on kipeä kuin ruostunut naula pernassa. On edelleen helle. Vanha Cresent vinkuttaa, vain viitosvaihde toimii, ketjut lähtee yhtä mittaa, mutta kävellen sen ohittaminen olisi kestänyt liian pitkään.
Pääsen ohi ja jatkan polkemistani. Polkaisen tyhjää.
Ketjuja laittaessani mietin, että jos minulla ei tuota kaikkea olisi ollut, en reagoisi mitenkään tuohon tyhjillään olevaan, laatikonmuotoiseen siniseen, tiiliverhoiltuun omakotitaloon, mutta kun ei ihminen voi aloittaa nollasta, ei putsata pöytää, paitsi jos menettäisi muistinsa, tai pystyisi näkemään itsensä kaikkeuden laidalta, ymmärtämään kemian vaikutuksen, kaiken paradoksin ja niin ne lakkaisivat olemasta. Saan ketjut paikoilleen ja vatsani jatkaa suolieni keittämistä.
Juon kossusnapseja lähiravintolassa ja näen vertaisiani. En halua olla vertainen, haluan olla verrokki, mutta se ei enää ole mahdollista, olen astunut kuoppaan joka on minua syvempi, eikä siellä ole tikkaita, enkä ole rampana kykenevä kiipeämään. Viinan vaikutus ei itsessään helpota, se vie sikiöasentoon kuopan pohjalle huutamaan äänettömästi äitiä, mutta krapulaa minä odotan, jota ennen niin vihasin, koska se on ainoa hetki jolloin tätä kipua on piilossa, pää lavuaarissa, sinne se kipu ei löydä. Ennen krapulan helpotusta tukevassa humalassa kotiin horjuessani mietin, että minulla ei ole ketään, olen tässä kaikkeudessani omalla kiertoradalla, jossa ei muita ole. Olen hyvin yksin. Itken ja kuulen hiljaa kutsuvani äitiä, tietäen että se ei tule.
Pääsen kotiin ja menen jo valmiiksi vessaan odottamaan helpotusta, armahtavaa krapulaa.
Makaan oksentamassa kello kuuteentoista asti ja olo alkaa helpottaa, tämä on se hetki jolloin en ajattele sitä kaikkea, nautin vain olon helpottumisesta, tätä ei kestä kauan, ehkä tunti, armon tunti. Kohta tunnen taas helteen betoniseinissä ja auringon minut paljastamassa.
Tapaan lapset helteisessä huvipuistossa, pieni tuuli yrittää sovitella minulle vihaista aurinkoa. Pidämme hauskaa ja kyllä siinä on pitämistä ihan kaksin käsin. Tunteemme ei saa purkautumiskanavaa kaiken kestämisen keskellä ja vuoristoradassa emme edes kilju.
Pysähtynyt kostea ilma. Keskipäivällä äiti hakee lapsensa, emme puhu emmekä katso. Heilutan lähtevälle autolle. Jään seisomaan paikalleni kerrostalon parkkipaikalle ja tunnen kuinka tuuli ottaa otteen vartalostani ja katson kuinka se alkaa riepottamaan pihan ainoaa koivua, alkaa sataa kaatamalla. Myrsky.
Tänään käyn lääkärissä.
Toivo on täällä jossain, koska vielä pelkään kuolemaa.
Palautetta?
19
313
Vastaukset
- *toho
Upeaa tekstiä, hieno tarina.
- asder
Tyhjää höpötystä.
Nykykirjallisuuden tasoa. On. On hyvää on! Todella erinomaista! Pidin mielettömästi!
- vanmjäs
Hyvä teksti, koruttoman lohduton vaikka sortuu parissa kohtaa turhaan dramatisointiin, ja kuten nimim. asder sanoikin, tekstistä paistaa läpi että se on kirjoitettu nykyaikana. Siksi en voi sanoa pitäväni katkelmasta - vaiko novellista?... mutten myöskään inhonnut sitä. Yksinkertaisen realistista kerrontaa ja paljon hyviä mielikuvia. Tekstissä oli myös paljon mukavia sukkeluuksia, joita itse peräänkuulutan. Mielestäni tässä tekstissä on sitä jotain.
Miksi tuntuu siltä, että olen juuri lukenut yhden tämän palstan helmistä? - Mauri43
Nöyrä kiitos kommenteistanne.
- Surullinen jääkaappi
"vuoristoradassa emme edes kilju."
Pysäyttävän surullinen kuva. - scarabaeus
Tekotaiteellista möhnää ja tyhjän jauhamista.
Repäise irti tällaisesta tekstistä, ja lue verryttelyksi
vaikkapa kirja
Kilpikonnien hidas valssi.
Siitä se sitten lähtee......... jos on lähteäkseen !?
Kirjoittamisiin !!!- ainakin 24
Nyt taisit olla liian raaka..... heikolle heinälle joka taipuu helteessä......
Ei tarvitse lukea jos on kirjoitus menossa..... vai mitä?
Kyllähän tuo lähti ja hyppäsi silmilleni ja sai ihoni hikoilemaan......
Mä olen aina ihmetellyt, mistä erottaa aidon taiteellisuuden tekotaiteellisuudesta?
- Makulaku
Hyvä kysymys! V: määrittelijän kirjamaku?
- hyvä alku
Jos koko teksti olisi yhtä viimeisteltyä kuin Pysähtynyt kostea helle- alkuinen kolmanneksi viimeinen kappale, niin teksti olisi kiinnostavampi. Nyt teksti vaikuttaa hiomattomalta luonnokselta, koska siinä on paljon kielioppivirheitä ja ylimääräisiä pronomineja. Tyylissä on vähän liikaa melodramatiikkaa minun makuuni, mutta ilmeikäs kieli on tekstin vahvuus. Editoinnin jälkeen kieli pääsisi paremmin oikeuksiinsa. Itse tarina vaikuttaa kiinnostavalta, vaikka tyylissä onkin liikaa melodramatiikkaa minun makuuni.
- scarabaeus
Niin, mitään kommenttia ei saanut tuo verryttelyksi ehdottamani kirjan lukeminen. Kirjailija on Katherine Pancol, mikäli ette satu tietämään. Wikipediasta löytyy tarkemmat tiedot ja kirjansa.
Siis sitä tarkoitan, että tietysti oletan Teistä, jotka tänne niitä tekstinäytteitänne tuppaatte ja bestselleristiksi aiotte ennemmin tai myöhemmin. - Heihaloo! Kenelle Te tällaista tekstiä tarjoaisitte? Ja onko tuo teksti peräti otos isommasta sanahelinästä, jota romaaniksi työstetään?
Kuka kirjoittajan mielestä sitten lukisi kyseisen opuksen? Eikös ne ikikiannot ole jo kirjoitettu ja elokuviksi työstetty aikoja sitten? Kansainvälisille markkinoille aivan outoa jupinaa ja napanöyhdän tuuletusta. - Niin,
olenhan minäkin aikoinani istuskellut jos jonkinlaisissa ryppäissä alkeis- ja jatkokursseilla, lähinnä täällä eteläSuomen työväenopistoilla, joilla kurssilaiset ovat kirjoitelleet juurikin tällaisia tekstejä jatkuvalla syötöllä. Mitä tylsempää ja vivahteettomampaa, niin sen parempi aina useimpien muiden kirjoittajien mielestä olivat ne. Ja kurssinvetäjät olivat tyytyväisiä, kun kaikki pilkutkin saattoivat olla paikoillaan. Iso plussa ja papukaijamerkki sellaisista. Ehkä minäkin joskus värkkäsin sellaisia tekstejä, kun siellä putlepissa – eiku pulpetissa ! - huokailin aina, että joopajoo, kannattaa kirjoitella niitä terapiakirjoituksia ja lueskella niitä sitten toisille terapiakirjoittajille, niin saattaa jopa saada hyvät aplodit. Voihyvänenaika! - Eieieieiei!!!! En koskaan jaksanut innostua niistä pilkunviilatuista kirjaimista, jotka kumpusivat aina mitkä kenenkin putkinotkoista.Vieläkö Te niitä harmaita tekstejänne suollatte siellä opistoissa? Eikö ole tahti muuttunut?I --- Irrotelkaa jo ne terapiakirjoitukset ja ryhtykää kirjoittamaan maailmanlaajuisesti.
Mitä kirjoja Te yleensä lueskelette? Ja tarkoitan kysymykselläni kaunokirjoja.- vanmjäs
scarabaeus, tämän kommenttisi jälkeen tunnustan että olen katsonut sinua turhan karsaasti ja liian suppeakatseisesti. Anteeksi. Jatkossa lupaan pitäytyä ja olla pahoittamatta mieltäni kun luen kommenttejasi. Tämä nimenomainen tekstisi muutti käsitykseni sinusta, täydellisesti!
Sanoissasi on tenhoa. Tuleepa taas mieleeni eräs jo taannoin huomaamani asia, se että me kaikki taiteilijat tavalla tai toisella tykkäämme alkaa paisuttelemaan ja ylimitoittamaan taannoisia ongelmiamme ja siispä liian usein ajattelemme, että juuri meidän taiteemme on sellaista jota ihmiset haluaisivat tarkastella, koska juuri minähän olen ponnistanut kaikista kurjimmista oloista ja juuri minun elämäntarinani on inspiroivin. Siksi nämä "terapiatekstit".
Voi olla, että posotan suoraan Sinun, scara, ajatuksistasi sivuun kuin pyörää iljanteella polkien tieltä ojaan, mutta itse huomaan sanoittesi takaa tällaisia asioita. Toisaalta suomalaisina me olemme toki ammattimaisia murheissa ja melankoolisuudessa pyöriskelyssä joten... siksi nämä "terapiatekstit". Se on tätä syvintä mielenmaisemaamme.
Mitäkö minä luen?
Yksikään kaunokirja, jonka olen lukenut, ei ole keskittynyt ihmismieleen tai ei ainakaan yhden ja saman ihmisen kurjuuteen. Suosikkejani ovat L.M.Montgomeryn Pieni Runotyttö -kirjat, mutta tykkään myös Tolkienin, Rowlingin ja Kingin tuotannosta. Dan Browninkin kirjat menettelevät, vaikken niistä koskaan ole löytänyt mitään oikein sykähdyttävää. Erikoisimpia kirjoja mitä olen lukenut on Sadan vuoden yksinäisyys sekä Liisa Ihmemaassa.
Kaikki tykkäämäni kirjat ovat juuri niin maailmanlaajuisia ja elämäntäyteisiä kuin vain voi klassikkoteoksilta odottaa, etten sen kummemmin tykkää lukea suomalaista laatukirjallisuutta. Höm höm...
En itse pystyisi näkemään itseäni kirjoittamassa mistään ahdistavasta kuten masennus, itsetuhoisuus, etenkään siksi että olen itse aika hilpeä ja elämäntäyteinen. Saas nähdä, tuleeko iän karttuessa mukaan itsesääliä, yksinomaan rankan menneisyyden takia.... koska olen nyt vasta 18 katselen maailmaa aikamoisen optimistisesti, ja luulen että tekstini on sen verran täyttä tajunnanvirtaa että sen huomaa.
- Mauri43
Vilpitön kiitos kaikista kommenteista! Olen niistä Kiitollinen.
Tämä on siis pätkä novellista ja tosiaan raakaversio. Valmiimpi versio jo olemassa ja saatan sen jossain välissä tänne laittaa. En pyri Bestseller-kirjoittajaksi, mutta julkaista joskus haluaisin tekstiä joka olisi taloudellisista ja markkinoinnillisista paineista mahdollisimman vapaa. Saan riittävästi kirjoittaa ihan toisessa lajissa "Bestseller"-hakuisesti.
-Mauri - 2+8
Ei kurjuus mua häiritse, mutta sekavat lauserakenteet kyllä.
- Mauri43
Varmasti on vielä sekavat lauserakenteet, vaikka laukkaavaksi, laulavaksi, soivaksi rytmiksi, poljennoksi, runoksi tarkoitettu. Ehkä joskus vielä.
- cinerbycrox
Minusta tekstisi on persoonallista. Huomaa, että sinulla on elämänkokemusta ja tulee sellainen olo, että onpa todella kurjaa. Ja kyllä minä tuota tekstiäsi jaksaisin lukea vaikka sen kirjan verran, on se sen verran hyvin kirjoitettu. Kyllä huomaa, kun kirjoittajalla on tyylitajua ja kauneudentajua ja sitä sinulla on. En tajua, mitä Scarabareus höpöttää tällä kertaa. Ehkä hänellä ei sitten ole enää tajua siitä, mikä on omakohtaista ja mikä on tekotaiteellista hömppää. Tekotaiteelliseksi tätä ei saa millään paitsi ehkä sellainen, jolla sitä elämänkokemusta niin ei ole.
- scarabaeus
Viskasin eilen tuonne saitille
Kirja-arvostelut
kirjailija Katherine Pancolin kirjoista
Krokotiilin keltaiset silmät
sekä
Kilpikonnien hidas valssi
"arvosteluni". Ja laittakaa tekin lukemistanne kirjoista sinne aina tietoja ja vinkkejä.
Kaikki nää S24 sivustot on nykyisin aika ränstyneitä ja seisahtuneita, olisiko jo aika
piristyä !? - 9615
Aika vanhanmallista tekstiä, joskin persoonallista ja hyvin kirjoitettua. Itse en värssyjä harrasta, mutta kaipa tuollaisesta romaanista voisi useampikin innostua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p561896Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,481648- 521574
Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.51527Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis61495Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin61415Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä81306Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta121281Revi siitä ja revi siitä
Enkä revi, ei kiinnosta hevon vittua teidän asiat ja elämä. Revi itte vaan sitä emborullaas istuessas Aamupaskalla41163Kello on puoliyö - aika lopettaa netin käyttö tältä päivältä
Kello on 12, on aika laittaa luurit pöydälle ja sallia yörauha kaupungin asukkaille ja työntekijöille. It is past midni41138