Maalla asumisessa kamalinta

Todettu on, varsinkin kylälle muuttaneet, kateelliset taajama juopot on pahimmasta päästä, peilaavat omaa saamattomuuttaan ahkerampiin ja vali,vali

Jätä ne omaan arvoonsa. En välitä toisten puheista.
Minulle kurjinta oli pitkät kauppamatkat.
Ihaninta taas se ilman raikkaus ja tila ympärillä. Kuntosaleja ei tarvita maalla, kunto kohenee puuhommissa ja pihan töissä. Kesällä maalaamiset. Se on varsinaista hyötyliikuntaa, eikä maksa, kuin vaivan.

Maalla on hyvin paljon ihmisiä, joilla oma elämänsisältö on niin tyhjää täynnä, että heidän tytyy hakea elämäänsä sisältöä - toisten ihmisten elämästä.

Ehkä kamalinta on seurata kaupunkilaisten elämää kaupungissa käydessä. Pienissä häkeissään asuvat ja postimerkkipihaansa lakaisevat tyhjä katse silmissään kuin robotti. Surullista.u

"...on se kun naapurit kyttää tekemisesi."


Se vain kuuluu ihmisen lajityypillisiin ominaisuuksiin olla kiinnostunut toisten ihmisten toiminnoista,

Kaupunkimaisessa elämäntyylissä tämä kiinnostus yritetään viimeiseen asti salata, sillä siellä on yksityisyyttä minimaalisesti, siksi sitä varjellaan, ja sen takia myös yksityisyydestä kiinnostumiselle on muodostunut omat, äärimmäisen ahtaat pelisäännöt. Tästä huolimatta toisten ihmisten toiminnoista ollaan loputtoman kiinnostuneita, aivan kuten missä tahansa muussa asumisympäristössä.

Maaseudun elämässä ei toisen ihmisen toiminnoista kiinnostumista ole näihin aikoihin pidetty ollenkaan paheksuttavana, päinvastoin. Monilla seuduilla asutus on ollut harvaa, joten vieraiden etukäteen ilmoittamatta pistäytymistä ja naapurinsa yksityisyydestä kiinnostumista on pidetty toivottavana ja virkistävänä tapahtumana.

Maalla pidetään sen verran silmällä, että ei kukaan pääse kuukausia kuolleena olemaan seinänaapurin tietämättä. Näitähän kaupungista löytyy, että vasta rappukäytävässä leijuvaan hajuun reagoidaan, eikä siihenkään muuten kuin valittamalla naapurista isännöitsijälle.