Olen havainnut, että jos mielenterveysongelmainen ei ole toisen mielenterveysongelmaisen kanssa yhdessä, niin puolisona on yleensä joku seuraavaan listaan kuuluva.
- Miehet, jotka ovat huomattavasti mielenterveysongelmaista vanhempia
- Miehet, joiden ulkonäkö ei ole samassa "kategoriassa" kuin mielenterveysongelmainen
- Ylikiltit miehet
- Naiset, joilla on hyvin vahva hoivavietti
- Naiset, joiden ulkonäkö ei ole samassa "kategoriassa" kuin mielenterveysongelmainen
- Ylikiltit naiset
Yksi yhteinen piirre näille kaikille kuitenkin löytyy...
He kaikki ovat olleet täysin rikki suhteen (helvetin) päätyttyä ja osa ei ole enää saanut omaa mielenterveyttään kuntoon.
Joissain tapauksissa suhde on kestänyt loppuun asti, mutta "terve" osapuoli on kuitenkin ottanut takkiin ja kunnolla uhraten oman elämänsä.
Jos olet vaiheessa, jossa mietit suhteen aloittamista mielenterveysongelmista kärsivän kanssa, niin...
Älä lähde leikkimään omalla terveydelläsi ja jaksamisellasi, se ei ikinä ole sen arvoista!
Parisuhde mielenterveysongelmaisen kanssa
82
6069
Vastaukset
- 9+20
Aika lailla joo noin. Siksi minä valitsin mielenterveysongelmaisen koska itsekin olen. Samoilla diagnooseilla mennään ja samoilla pillereillä. Kummatkin sairastetaan asiat samalla tavalla. Eli käyttäytyminen ja reagointi ihan samanlaista. Meillä on hauskaa. Ymmärretään puolesta sanasta toisiamme ja vitsit menee yhteen. Aina ei ees tartte sanoa kun tietää jo mitä toinen ajattelee missäkin tilanteessa. Mies on minua paljon vanhempi ja minusta on ihana sulostuttaa hänen elämäänsä. Hän taas on historialtaan jännittävin ja kokenein ihminen mitä olen koskaan tavannut. Seksi on taivaallista. Puhutaan tuntikausia päivässä kaikesta nyt kun on hyvä hetki. Tiedetään että se paha olokin tulee kun ollaan realisteja sen suhteen. Silloin vetäydytään ja ollaan hiljaa ja toinen hyväksyy sen. Minä en halua tervettä. En jaksa selittää vuodesta toiseen itseäni ja miksi olen tällainen. Nyt ei tarvitse.
- 1+1
Älä yleistä. Mielenterveysongelmia on monenlaisia.
Moni masentunut ei ole huono kumppani. Monen sinkun masennus parannettaisiin parisuhteella. Silloin ei ole kyseessä mikään mielentervesongelma, vaan ihan normaali reaktio pitkittyneelle yksinololle.- Komppaan!
Ja aloittajalle:
Mielenterveyden häiriöitä on monenlaatuisia, itselläni esim. kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta onnekseni sen lievempi tyyppi2. Sairastanut olen n. 5v, ja ennätin tulla hyvinkin "sinuksi" sairauteni kanssa - kiitos hyvin pitkälle pitkän psykoterapian (2v 15 kerran lyhytterapia, joka loppui viimesyksynä). Nyt tänä syksynä pääsin jälleen aloittamaan uuden psykoterapian, kun tarve vaati. Oikea lääkitys on toki kaiken a ja o. Moni sairastava ei ota sairauttaan tosissaan, ei hyväksy sitä, lopettelee lääkityksiä omia aikojaan, bilettää miten huvittaa, (alkoholi ylipäätään ei sovi lääkityksen eikä tämän sairauden kanssa, ja mikä pahinta unet karkaa tuolla menolla helposti; psykoosivaara) joten en ihmettele, jos elämä on vuoristorataa.
Oma tilanteeni on nyt ollut kuitenkin se, että olen ollut sattuneesta syystä kovin traumatisoitunut, joka toki laskee henkistä kapasiteettiä. Ja jo noin lähtökohtaisestihan tilannne on se, että kun tätä sairautta potee, toimintakyky ylipäätään on alentunut siitä, mitä se on ollut ennen ihmisen sairastumista. Eli itselläni tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että on täytynyt hidastaa elämää - voimavarat eivät riitä niin paljoon ja moneen kuin aiemmin. Työelämässä tämä on täytynyt ottaa huomioon, ja suhteuttaa voimavarat siihen, mitä jaksaa. Minkään sortin suorituspaineita en ole jaksanut ottaa. (Mutta enköhän tässä suhteessa vielä "toivu" ja tule tuotteliaammaksi, kun tämä tilanne helpottaa. Toivoa sopii; vielä olen opiskelija. Mutta stressinsietokykyni on alentunut, sehän nyt on selvää. 2. tyypillä on kuitenkin hyvä ennuste työelämässä suoriutumisen suhteen. Tavoitteita ei vaan saa asettaa liian korkealle.)
Sosiaalisesti olen ollut tilanteessa kuin tilanteessa kuin "kala vedessä" nuorempana, mutten enää. En eritoten nyt, kun on ollut tämä "lukittuneisuus". Päällisin puolin olen kuitenkin suht "normaali", joten tämä ei tunnu menevän monenkaan "jakeluun". Joskus tuntuu (laajemmissa yhteyksissä), että ihmiset yksinkertaisesti "vaativat" enemmän kuin mihin pystyn ja kykenen. Mitä ylipäätään jaksan tällä hetkellä. Mutta vuorovaikutustahan elämä on. Toisella osapuolella on nyt se aktiivinen rooli niin halutessaan. Itse nuolen haavojani ja pikkuhiljaa valmistun / palaan jälleen elämälle itsessään. Mutta prosessia tämä kokoajan on - ja valitettavasti hidasta sellaista.
Mutta kun tilanne palautuu, en yhtään epäile, etteikö itselläni voisi olla parisuhdetta ajatellen annettavana myös toiselle henkisesti - paljonkin. En koe, että olisin ainoastaan se, joka tarvii toisesta tukea, kalliota ja olkapäätä. Jos nyt tilanne tällä hetkellä voisikin olla noin. Siksipä en kiirehdi asian kanssa. Kaikessa heikkoudessanikin olen tietyllä tapaa hyvinkin vahva ja voimakas nainen, joka menee läpi vaikka harmaan kiven. :) - Kuka tunnistaa ja tunnustaa heikkoutensa on jo voittanut itsessään jotain. Itseriittoisuudet ja kaikkivoipaisuudet omista voimavaroista karisee sitä mukaa, kun elämä näyttää nurjemmat kasvonsa. Hyvää tässä on ennenkaikkea se, että oppii olemaan vähään tyytyväinen ja empatia toisia (erityisesti toisia kovia kokeneita kohtaan) kasvaa. ---- Saamme ihmisinä kuitenkin tarvita toisiamme, olla riippuvaisia toisistamme; ystävistämme ja läheisistämme. Sitä on inhimillisyys. - saivartelija1
Mielenterveysongelma on siis aina epänormaali reaktio johonkin? Jos samanlaista luokittelua sovellettaisiin biologisiin sairauksiin, niin keuhkosyöpäkin olisi sairaus vain, jos kaikki luokitellut riskitekijät puuttuisivat. Ei kaikki mitä sinä et ymmärrä, ole sairasta. Sinä et vain ymmärrä sitä: se ei ole hyvä peruste määritellä jotakin sairaudeksi. Muuten on kyllä totta, että mielenterveysongelmaisia ei kannata stereotyyppisesti määritellä miksikään homogeeniseksi joukoksi, koska ihmiset ovat hyvin erilaisia jo lähtökohdiltaan.
- Vastaukseni:
saivartelija1 kirjoitti:
Mielenterveysongelma on siis aina epänormaali reaktio johonkin? Jos samanlaista luokittelua sovellettaisiin biologisiin sairauksiin, niin keuhkosyöpäkin olisi sairaus vain, jos kaikki luokitellut riskitekijät puuttuisivat. Ei kaikki mitä sinä et ymmärrä, ole sairasta. Sinä et vain ymmärrä sitä: se ei ole hyvä peruste määritellä jotakin sairaudeksi. Muuten on kyllä totta, että mielenterveysongelmaisia ei kannata stereotyyppisesti määritellä miksikään homogeeniseksi joukoksi, koska ihmiset ovat hyvin erilaisia jo lähtökohdiltaan.
- jos mulle tama oli. Ennemminkin mielestäni kysymyksen voisi esittää aloittajalle.
Mutta mielenterveysongelma on mielestäni varsin ymmärrettävä reaktio elämän vastoinkäymisiin tietyissä tilanteissa ja tietynlaisten elämänhistorioiden valossa. Esim. kaksisuuntainen, mitä itse sairastan on varsin perinnöllinen, ja jotta sairaus puhkeaa, tarvitaan tietynlainen epäsuotuisa elämäntilannealtistus. Nykytiede selittää tämänkin sairauden samoin kuin skitsofrenian riskialittiutta yhä enemmän tietyllä geeniperimällä, missä valossa mielenterveysongelmiin voidaan alkaa suhtautua enenevässä määrin kuten esim. neurologisiin sairauksiin.
Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Itse en ole esim. koskaan kärsinyt juuri mistään fyysisistä kivuista. Migreeniä sairastavat reagoivat juurinkin esim. stressiin kohtauksissaan, joten ajattelisin, että reagointitapansa elämässä kullakin. Mutta lähtökohtaisesti en ajattelisi, että mielentervyden häiriöillä reagoivat olisivat jotenkin "heikompia" kuin jotkut toiset - välttämättä. Puutteensa ja vaillinaisuutensa itse kuallakin. - Täsmennykseksi:
Vastaukseni: kirjoitti:
- jos mulle tama oli. Ennemminkin mielestäni kysymyksen voisi esittää aloittajalle.
Mutta mielenterveysongelma on mielestäni varsin ymmärrettävä reaktio elämän vastoinkäymisiin tietyissä tilanteissa ja tietynlaisten elämänhistorioiden valossa. Esim. kaksisuuntainen, mitä itse sairastan on varsin perinnöllinen, ja jotta sairaus puhkeaa, tarvitaan tietynlainen epäsuotuisa elämäntilannealtistus. Nykytiede selittää tämänkin sairauden samoin kuin skitsofrenian riskialittiutta yhä enemmän tietyllä geeniperimällä, missä valossa mielenterveysongelmiin voidaan alkaa suhtautua enenevässä määrin kuten esim. neurologisiin sairauksiin.
Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Itse en ole esim. koskaan kärsinyt juuri mistään fyysisistä kivuista. Migreeniä sairastavat reagoivat juurinkin esim. stressiin kohtauksissaan, joten ajattelisin, että reagointitapansa elämässä kullakin. Mutta lähtökohtaisesti en ajattelisi, että mielentervyden häiriöillä reagoivat olisivat jotenkin "heikompia" kuin jotkut toiset - välttämättä. Puutteensa ja vaillinaisuutensa itse kuallakin.kaksisuuntaiden on mielenterveydenhäiriö, mutta lukeutuu siis psyykkisiin sairauksiin. Mutta tällaisenkin kanssa voi oppia elämään siinä missä fyysistenkin sairauksien kanssa. Tietyllä tapaa toki sairaus kuin sairaus voi helpolla hieman "rajoittaa" jossain määrin elämää.
Ja mikä on mielestäni "sairasta"? Esim. monessa määrin nykyajan kauneusihanteet ja buumit, joihin ihmiset tuntuvat lähtevän mukaan yhä suuremmissa määrin ilman kriittistä ajattelua. Moni ei tunnu huomaavan, mikä mielenterveydellinen riski ylipäätään joissakin yhteiskunnan "vinoutumissa" (siltä moni "nykyhöpsöptys" tuntuu itsestäni) on, vaan mukaan vaan mennään eri ilmiöihin ja oikein joukolla. Vaikka nyt tämä nykyajan "ruokahysteriakin" (ortoreksiaksihan se helposti menee). Jos elää täysin ilman suodatinta, niin huh. Elämän joka alueella suorittaminen ja pahoinvointi sen seurauksena on mielestäni sairasta. Tätä näen paljon ympärilläni, niin että pahaa tekee. Jokainen tehköön toki omat valintansa.
Itse huomaan, että pistän suodattimen päälle, mitä esim. mediasta "vastaanotan" itseeni. Sosiaalisella medialla voisi olla niin halutessaan paljon suurempi vaikutus, joten siksipä katsonkin, mihin siellä ryhdyn ja mihin lähden. Ja esim. viihteen ja populaarikulttuurin eri muodot ja vaikutukset, miten niihin suhtautuu? Itsesuojelusta on kohdallani pitkälti kysymys elämän tietyntyyppisissä valinnoissa. Tiedän herkkiksenä, mistä helpolla ahdistun / voisin ahdistua, joten rajaan määrätietoisesti elämästäni tällaisia tekijöitä pois.
Ei sillä ettäkö olisin täydellinen. Virheensä tekee elämässään itse kukin. Ja "heikkoutensa" kullakin. - Ja vielä:
Täsmennykseksi: kirjoitti:
kaksisuuntaiden on mielenterveydenhäiriö, mutta lukeutuu siis psyykkisiin sairauksiin. Mutta tällaisenkin kanssa voi oppia elämään siinä missä fyysistenkin sairauksien kanssa. Tietyllä tapaa toki sairaus kuin sairaus voi helpolla hieman "rajoittaa" jossain määrin elämää.
Ja mikä on mielestäni "sairasta"? Esim. monessa määrin nykyajan kauneusihanteet ja buumit, joihin ihmiset tuntuvat lähtevän mukaan yhä suuremmissa määrin ilman kriittistä ajattelua. Moni ei tunnu huomaavan, mikä mielenterveydellinen riski ylipäätään joissakin yhteiskunnan "vinoutumissa" (siltä moni "nykyhöpsöptys" tuntuu itsestäni) on, vaan mukaan vaan mennään eri ilmiöihin ja oikein joukolla. Vaikka nyt tämä nykyajan "ruokahysteriakin" (ortoreksiaksihan se helposti menee). Jos elää täysin ilman suodatinta, niin huh. Elämän joka alueella suorittaminen ja pahoinvointi sen seurauksena on mielestäni sairasta. Tätä näen paljon ympärilläni, niin että pahaa tekee. Jokainen tehköön toki omat valintansa.
Itse huomaan, että pistän suodattimen päälle, mitä esim. mediasta "vastaanotan" itseeni. Sosiaalisella medialla voisi olla niin halutessaan paljon suurempi vaikutus, joten siksipä katsonkin, mihin siellä ryhdyn ja mihin lähden. Ja esim. viihteen ja populaarikulttuurin eri muodot ja vaikutukset, miten niihin suhtautuu? Itsesuojelusta on kohdallani pitkälti kysymys elämän tietyntyyppisissä valinnoissa. Tiedän herkkiksenä, mistä helpolla ahdistun / voisin ahdistua, joten rajaan määrätietoisesti elämästäni tällaisia tekijöitä pois.
Ei sillä ettäkö olisin täydellinen. Virheensä tekee elämässään itse kukin. Ja "heikkoutensa" kullakin.en halua mitenkään "nostaa" itseäni toisiin nähden. Mutta maailmankuvansa ja -katsomuksensa kullakin. Ja näihin vaikuttaa kokemuksemme elämämme kaikilta vuosilta, niin huonot kuin hyvät. Erhedyksen kautta oppii ihminen. Jokainen tekee omat mutkansa, löytää ne suoremmat tiet, ja kullakin käsityksensä esim. siitä, mitä on hyvä elämä, mikä on tavoittelemisen arvoista.
Paljonhan elämässä on kysymys myös johdatuksesta. Ja ne kivut, mitä itse kukin elämässään kokee, niilläkin on tarkoituksensa.
- romuna.
min puolisoni ei ollut mt-ongelmainen vielä tavatessamme, vaan kaksisuuntaisuus tuli pinnalle vasta yli kymmenen yhteisen vuoden jälkeen..
Paljon siedin, yritin ymmärtää ja antaa anteeksi. Ehkä se luetaan hoivavietin lukuun. Nyt olen vihdoin eroamassa, ja kokoilen itseni ja talouteni sirpaleita.. - ei oteta stressiä
En valmistele mitenkään joulu ja se on vapauttavaa. Joskus saa hieman säälin sävyjä kun ei ole ketään lähisukua. Jokainen jouluni on silti erilainen: yleensä saunon, laitan jotain itselleni riisipuuroa, rusinamansikkasoppaa, suolalohta, pipareita. Ihan myöhään käyn hautausmaalla. Myös yksinelävien ystävien luona voin poiketa. Viime jouluna sain kutsut kahdelle jouluaterialle.
Oikeastaan ollessa yksin voin katsella pimeää avaruutta, tuikkivia, muistella elettyä elämää, joulun syvällisintä sanomaa Vapahtajan syntymää, lapsuuden aikaa. - pers. häiriö
Helvetti syntyy vain silloin jos seurustelee kaksisuuntaisen, epävakaan, narsistin tai paranooikon kanssa. Muiden kanssa yleensä pärjää.
- tyttäreni isä
narsistin kanssa seurustelu ON TÄYSIN MAHDOTONTA...V.ARO NIITÄ...
- joopajoo00
Minulla on mielenterveysongelmia ja seurustelin narsistin kanssa. Minä olen se joka eniten "sai turpaan" henkisesti ja on ollut ihan rikki eron jälkeen. Tämä narsisti ei edes tajua tekojaan.
- triptyyli
Kumppanisi ei ehkä ole narsisti autistit käyttäytyy monesti kuin narsisti.
- ei suhdetta
Itse elinikäisenä mielenterveysongelmaisena varoitan meistä sairaista: kiertäkää meidät kaukaa. Ongelma on siinä, että ette välttämättä tunnista sitä, että meillä latvassa heittää. Itse esim. olin avioliitossa pitkään eikä mieheni tiennyt edes hoitokäynneistäni eikä lääkityksestäni. No hän ei ollut romuna suhteen päätyyttyä ja mina siitä suhteesta lähdin.
Mutta vaikak ette tietäisi, että toinen on sairas, niin kyllä se suhdetta vääristää. Jo pelkästään se sairauden salailu on epätervettä puolin ja toisin. ja jos sairaus on tiedossa, saatte toimia kuuntelijoina kyllästymiseen saakka.
lapsia ei sitten kenenkään mt-ongelmaisen pitäisi laittaa ollenkaan. taipumus mielenterveysongelmiin periytyy. Ongelmat saattavat puhjeta jossain elämän kriisitilanteessa.
Olkaa ystäviä ja tuttavia mt-ongelmaisten kanssa samaan tapaan kuin kenen kanssa hyvänsä, eihän mt-sairaudet ole yhtä kuin niiden kantaja. Mutta parisuhteessa kavahtakaa! - 1234..
Ymmärrätkö sä että sä olet mielenterveysongelmainen ap? Miten sut tunnistaa että osaa sit vältellä? Btw, sun parantuminen varmaan nopeutuis jos ottaisit itse vastuuta elämästäsi etkä syyttelisi MUIDEN mielenterveysongelmia.
- dfghasderwty
Henkilökohtaisesta hyökkäyksestä päättelisin aiheen olevan sinulle aika arka?
- minä ihte
Näin se mennee nykyään, kaupunkiin rivari- tai betoniasuntoon
könöttämään mielenterveysongelma sinkuksi. - haloo8
Sosiopaattiiset ja narsistiset ihmiset ovat paljon isompi ongelma kuin mielenterveysongelmaiset (masentuneet, ahdistuneet, kaksisuuntaiset jne).
- hölö....hölöööö!
Sinkutko mt-ongelmaisia?
- Itse uskon
että monessa sinkussa on jotain keskeneräisyyttä - kaikissahan meissä on, oli sitten sinkku tai ei - onhan toki parisuhteissakin tasapainottomia ihmisiä. Mutta tuo keskeneräisyys sinkuissa, jos ei nyt ihan mielenterveysongelmien tasolle yllä - luulen että jokatapauksessa vaikuttaa siihen, ettei moni kykene sitoutumaan, koe mahd. lähtökohtaisesti olevansa valmis suhteeseen.
Tasapainottomuus parisuhteissa olevilla voi taas olla sitä, että moni nainen voi esim. hankkiutua alisteiseen suhteeseen - mikä ettei asia voi olla toisinkin päin. Eli riippuu miten ihmiset kohtaavat. Hyvässä tapauksessa ihmiset "hiovat" toisistaan särmiä rakentavalla tavalla. Mutta itse olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että omaa päätään / olotilaansa kannattaa selvittää vaikka sitten terapian avulla ajatellen jo vaikka sitäkin, että tulisi ehjemmäksi, jos elämä on kovinkin koetellut. Ja ennenkaikkea toki ihmisen kannattaa tämä itsensä vuoksi tehdä. Ja summa summarum: hyvinvoiva ihminen vetää varmasti paremmin myös toisia puoleensa - kuin kaikin puolin solmussa oleva.
Itse olen ollut traumatisoitunut, ja parhaillaan prosessoin itseäni terapiassa. En kuitenkaan koe lähtökohtaisesti olevani "kurjista kurjin". Paljon on myös "vahvoissa" ihmisissä sellaisia, joilla ei tunnu olevan mitään hajua omasta keskeneräisyydestä ja rajoittuneisuudestaan. Ehkä tällaisten silmät avautuvat, jos itse sairastuvat - sitähän he eivät varmastikaan usko voivan omalla kohdallaan tapahtuvan; sikäli kova-arvoisilta vaikuttavat.
- Parastaikinä
Mut kaikkihan tietää millaisia hullut on sängyssä ;)
- fillaristikin
Juu sanotaankin, että tykkää kuin hullu punaisesta polkupyörästä............
- Hifistelijät
fillaristikin kirjoitti:
Juu sanotaankin, että tykkää kuin hullu punaisesta polkupyörästä............
"Parastaikinälle".
Siinä täytyy toisella olla itsessään lähtökohtaisesti jotain häikkää, jonka pistää sitten "hullun" piikkiin. Toiseen on helppo projisoida omaa seksihulluuttaan; näin se varmastikin menee.
Toisaalta; monella "hullulla" on jo lähtökohtaisesti tunne-elämässään ollut tekijöitä, mitkä ovat myöhemmin altistaneet mielenterveysongelmille. Omat silmäni avautuivat tämän seksuaalisuuskysymyksen suhteen, kun jostain tutkimuksesta luin, että esim. emotionaalinen vaje voi monella ilmetä yltiöpäisyytenä seksuaalisuudessa. Eli tässä valossa "normaalien" seksuaalisuus on käsitttävissä - ja "hullujen" voimakas seksuaalivietti selittyy pitkälti em. seikalla. Eli analyysini: jos kohtaa henkisesti oikeanlaisen kumppanin ja kokee emotionaalista yhteyttä, seksuaalisuus voi normalisoitua.
Itse sairastan kaksisuuntaista, ja hypomania aiheuttaa jo itsessään voimakasta seksuaalista latautuneisuutta sen lisäksi, että koen jo noin muutenkin lähtökohtaisesti olevani voimakas seksuaalisuudessani (nainen). Neitsyt olen kuitenkin edelleen vakaumuksellisista syistä, koska en ole vielä aviomistä löytänyt. Joten "hulluuteni" selityy pitkälti tällä "surkuhupaisella" seikalla. Tilannetta ei yhtään helpota se, etteikö kysyntää olisi ollut. En vain usko kohdanneeni vielä sitä oikeaa -
- Hoitava999
Joo, itse kuulun tuohon ensimmäiseen ryhmään. Tavattiin sattumalta. En tiedä mitä tyttöystäväni minusta etsii. Ehkä hyväksyntää. Joskus mietin että jos hänen mielenterveysongelmansa paranevat hän todennäköisesti jättää minut. Mikä olisi ihan järkevää. Suuri ikäero patistaa meitä olemaan paljon kahdestaan. Minua ei katsota hyvällä. Pidetään jonkinlaisena hyväksikäyttäjänä.
Mutta panettaahan niitä hullujakin. Olen mielestäni kuitenkin yksinäysyyttä parempi. - Ei hullumpi tapaus
Kenen nuppi on täysin kunnossa? Minä itse en voi tietenkään ikinä sairastua??
Miettikääpä näitä kahta kysymystä.
Parisuhde ei ole hoitosuhde, tässä on se suuri ero. Eritelkää ne toisistaan. - ei kohtuujuoja
alkoholististi lienee myös jonkinsortin mielenterveysongelmainen ja usein myös narsistinen
- Lyö vaan lisä lyötyä
Minullakin on lieviä mielenterveysongelmia ja seurustelin narsistin kanssa. Minä se tosiaan olin se joka eniten "sai turpaan" henkisesti sekä fyysisestikin ja olen ollut ihan rikki eron jälkeen.
Tämäkään narsisti ei tosiaankaan taida edes tajuta tekojaan. Toimii kaiken lisäksi lasten psyykkisten ongelmien kartoittajana oikein erikoislääkärin tittelillä Oulun seudulla. Kulki itse terapiassa ja teki osa-aikaisena hommia ajoittain, kun oli niin sairas.
Naivisti kuvittelin auttavani kyseisen naisen jaloilleen. Muutaman vuoden jaksoin ilman kiitoksen sanaakaan auttaa kyseistä perhettä.
Oman arvioni mukaan perheellä alkoi menemään aikalailla paremmin. Ainakin lapset vaikuttivat parin vuoden jälkeen huomattavasti tasapainoisemmilta.
Loppujen lopuksi kyseinen ex kavalsi, varasti ja tuhosi minun omaisuuttani muutaman 10 k€ edestä. Ja ei ilmeisesti vieläkään ole osaansa tyytyväinen.
No parasta tuossa on että se on takanapäin ja välissä puoli suomea, ettei vahingossakaan tarvitse mokomaa narsistista ihramöykkyä enää nähdä. - se tyhmä olen
olen se ylikiltti nainen, joka uskonut että mieheni paranee...
ero tullut 16 v. avioliitton takanani... - Masentuneen kanssa
Oon nyt seurustellut vähän yli vuoden masentuneen miehen kanssa. Depressio on hänellä biologista, eli ei lähde milloinkaan pois, vaan välillä tulee hyviä ja välillä huonoja kausia, mitkä tietenkin heijastuvat parisuhteeseenkin. Ehkä mulla on pientä hoivaviettiä tai ylikiltteyttä, mutta depressiosta huolimatta koen, että hän on minulle sopivin tapaamani ihminen: esim. pidämme samanlaisista asioista, meillä on samanlainen maailmankatsomus ja viihdymme yhdessä. En väitä, että aina olisi helppoa, mutta tähän asti hyviä asioita on ollut enemmän kuin huonoja.
-> Ei mielenterveysongelmat ole ainoa piirre ihmisessä, vaan hänen persoonaansa voi kuulua paljon muutakin. - WellOneThing. . .
Kyllä saa sairastaa, ja juu, saa sellasen kans hylätä :)
- yksi ylikiltti
Ei mielenterveysongelmat sinänsä ole esteenä onnistuneelle parisuhteelle, mutta tietyt persoonallisuushäiriöt ovat niin vaikeita ja liki parantumattomia, että kannattaa harkita moneen kertaan ennen kuin sitoutuu vakavammin sellaiseen ihmiseen.
- 10+6
Mikään noista ei pitänyt kohdallani tai miehessäni paikkaansa.
Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä tyyppi II, sekä epävakaata persoonallisuushäiriötä.
Pientä yleistämisen makua siis.- i nou
jos on sairas niin eihän sitä itse niin tunnista tai tajua.....että pitääkö paikkansa :)
- 20+20
i nou kirjoitti:
jos on sairas niin eihän sitä itse niin tunnista tai tajua.....että pitääkö paikkansa :)
No samat tulkintataidot minulla kuitenkin on, olin sairas tai en.
Ei pidä leimata sairaaksi kuten sinä juuri teit. Sairaus ei ole kuin pieni osa minua. - miekii tiijän
olkaa huoletta: ennemmin tai myöhemmin, todennäköisesti ennemmin, nuo sairaat suhteet loppuvat. eikä kipeet yksinkertaisesti ikuna pysty normi suhteisiin tai perhe-elämään.
- huhhuh69
20+20 kirjoitti:
No samat tulkintataidot minulla kuitenkin on, olin sairas tai en.
Ei pidä leimata sairaaksi kuten sinä juuri teit. Sairaus ei ole kuin pieni osa minua.sairauden kieltäminen on juuri osa sairautta
- 7+1
miekii tiijän kirjoitti:
olkaa huoletta: ennemmin tai myöhemmin, todennäköisesti ennemmin, nuo sairaat suhteet loppuvat. eikä kipeet yksinkertaisesti ikuna pysty normi suhteisiin tai perhe-elämään.
Sinä et tunnu tietävän mitään.
Meillä suhde toiminut mainiosti ja kaksisuuntaisen oireet ovat lähes hävinneet rakastumisen myötä. :)
Sinnittele sinä vain yksinäsi miehen toivossa jatkossakin. xD - 14+11
huhhuh69 kirjoitti:
sairauden kieltäminen on juuri osa sairautta
En kieltänyt sairauttani? Sanoin, että se on hyvin pieni osa minua kokonaisuutena.
Onko sinulla ongelmia lukemisen kanssa? - höpö
7+1 kirjoitti:
Sinä et tunnu tietävän mitään.
Meillä suhde toiminut mainiosti ja kaksisuuntaisen oireet ovat lähes hävinneet rakastumisen myötä. :)
Sinnittele sinä vain yksinäsi miehen toivossa jatkossakin. xDei sinua rakastuminen tai toinen ihminen paranna tai pelasta, koita tottua siihen. terveet pärjää muutenkin, ilman pelastajia tai muita lääkkeitä
- 5+7
höpö kirjoitti:
ei sinua rakastuminen tai toinen ihminen paranna tai pelasta, koita tottua siihen. terveet pärjää muutenkin, ilman pelastajia tai muita lääkkeitä
Hahah, oletpas sinä positiivisella päällä. :D
Itse ainakin jaksan uskoa. :) - kaunismieli5
höpö kirjoitti:
ei sinua rakastuminen tai toinen ihminen paranna tai pelasta, koita tottua siihen. terveet pärjää muutenkin, ilman pelastajia tai muita lääkkeitä
Jos ihmisellä on krooninen eli pitkäaikaissairaus, joka ei parane, niin silloinhan ihminen on sairas, eikö totta?ja nyt tai joskus myös sairauseläkkeellä.
- 9+8
kaunismieli5 kirjoitti:
Jos ihmisellä on krooninen eli pitkäaikaissairaus, joka ei parane, niin silloinhan ihminen on sairas, eikö totta?ja nyt tai joskus myös sairauseläkkeellä.
Joo olen sairas, mutta määrittääkö se minut ihmisenä? Tuskin olen pelkkä kävelevä sairaus. Olen ihminen monine eri tunteineni.
Ja kyllä olen määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta kuntoutumassa kohti työelämää. - tempo six
7+1 kirjoitti:
Sinä et tunnu tietävän mitään.
Meillä suhde toiminut mainiosti ja kaksisuuntaisen oireet ovat lähes hävinneet rakastumisen myötä. :)
Sinnittele sinä vain yksinäsi miehen toivossa jatkossakin. xDKyllä ne oireet sieltä taas palaavat, kun arki astuu kuvioon.
- 3+4
tempo six kirjoitti:
Kyllä ne oireet sieltä taas palaavat, kun arki astuu kuvioon.
Arki on jo astunut kuvioon, mutta kiitos vain.
- hahhhh
tempo six kirjoitti:
Kyllä ne oireet sieltä taas palaavat, kun arki astuu kuvioon.
niiiiin totta!!!!!
- mies331
Itse seurustelin masentuneen naisen kanssa mutta se ei ollut syy jättämiseen. Vaan se että hän kohteli minua todella kusipäisesti. Kilttinä miehenä jaksoin mutkittelua mutta se että hän tekin asiat itsensä parhaaksi väsytti ja uuvutti minut. Nykyään taas nauran enemmän ja pienet onnistumiset arjessa antavat nautintoa henkisesti. Mielestäni jos tulisi seuraava tyttöystävä ja sanoisi olevansa vaikka masentunut niin tuskin heivaisin häntä sen takia mikäli hän kohtelee minua hyvin ja haluaa minua tasavertaisesti. Se vaan ei sovi tähän ylivertaisten yhteiskuntaan jossa jokainen haluaa olla voittaja. Kokemusta on, itse olen henkisesti edelleen terve.
- VienoValkoinen
olen itse sairaanhoitaja, ja rakastunut skitsofreniaa sairastavaan matemaatikkomieheen. miehellä tämä sairaus on hallinnassa tosin, päällisin puolin ei arvaisi että hän sairastaa skitsofreniaa. introvertti, maailman kiltein, herkin ja syvällisin mies. meillä on tosi paljon yhteisiä mielenkiinnon aiheita lukemisesta kuutamokävelyihin ja voitaisiin keskustella vaikka tuntikausia ympäröivästä maailmasta tai kirjoista/tietokonepeleistä. tiedän että tämä yhtälö on mahdoton, mutta hän pyörii ajatuksissani koko ajan. surettaa, pakko vain yrittää unohtaa koko mies koska sen tiedän että arjen pyöritys jäisi täysin minun harteilleni ellei sitten asuttaisi eri osoitteissa. häntä ei vain ole luotu ihan tavalliseen elämään, yhteiskuntakelpoista ei saa millään hänestä ja jännittää kovasti vieraita ihmisiä joten esim. vanhemmille/kavereille esittely tai isot juhlat olisivat aika mahdottomia.
- Laifisabitsh
Et elä ikuisesti. Jos rakastaa jotakuta niin antaa mennä.
- elämän nälkä
Laifisabitsh kirjoitti:
Et elä ikuisesti. Jos rakastaa jotakuta niin antaa mennä.
Kumpa joku rakastaisi minua,minäkään en elä ikuisesti.Kun nainen tulisi ja rakastaisi,unohtaisi kyselemisen.
- ihmisiä on erilaisia
Aloittaja. Se on jokaisen oma valinta seurusteleeko mielenterveysongelmaisen kanssa vai ei, jos häntä rakastaa ? Tässä maailmassa on myös paljon vahvempiakin ihmisiä kuin sinä olemassa. Jotka kuuntelevat tunteidensa ääntä, eivätkä koe sitä asiaa niin raskaana että toinen ei voi aina hyvin.
- Tallattu Lilja
Seitsemän vuotta sitten rakastuin mieheen joka aluksi vaikutti tavalliselta kunnon mieheltä. Liian myöhään (noin vuotta myöhemmin) pääsin tästä mielisairaasta miehestä irti. Suhteessa sain "turpaan" henkisesti niin pahoin että jouduin itse hakemaan psykiatrista apua päästäkseni jälleen tasapainoon. Edelleen kerään sirpaleitani...
- Aloittjaitse
aika röyhkeää tekstiä. Niinkun joku voi toiselle sanoa millaisen ihmisen kanssa voi seurustella ja millaisen ei. Ihmisiä on monenlaisia. Taitaa aloittaja itse olla takkiin saanut narsisti.
- Kuka on terve?
Minusta "terveiden" asenne tuntuu hetkittäin kummalliselta. Esimerkiksi tuossa aiemmin mainittu perustelu, että isot juhlat olisivat mahdottomuus. Eivätkö ihmiset ole valmiita tekemään mitään kompromisseja? Ymmärrän tuon ettei halua lähteä toiselle arjen pyörittäjäksi, mutta kyllä tuollaiset juhlaperustelut kuulostavat minun korvani todella kummallisilta. Entä jos se kumppani sairastuu elämän varrella vaikka pahaan nivelreumaan? Heivaatteko hänet ja vaihdatte terveempään, koska vaikkapa paritanssi/benjihypyt/vaellukset/laskettelu muuttuvat mahdottomiksi? Hylkäisittekö myös äitinne tai lapsenne jos hän ei olisi kiinnostunut sosiaalisesta elämästä? "En minä sellasta lasta viittiny katella kun se oli niin ujo, ettei sitä voinut edes esitellä kenellekään."
Ihmiset sanovat olevansa rakastuneita, mutteivät ole ollenkaan valmiita tinkimään omasta elämäntyylistään. Ei se ole rakkautta. Rakkaus on ymmärtämystä ja kompromisseja, puolin ja toisin. - äimän käki
Onko kyynisyys ja katkeruus mielenterveysongelmia? Entä toisten ihmisten elämän arviointi ja kontrollointi?
Ihan vaan mielenkiinnosta.... Olen ollut niin kiltti että välillä luulen itsekkin olevan hullu.
- ajatusta
Eiköhän tää maailma synnytä mielenterveysongelmaisia? Aika paljon syytä kanssaeläjissä?
- his-tory
joo ja aika paljon syytä voi katella sieltä lapsuuden perheestä
- Yhtälailla
his-tory kirjoitti:
joo ja aika paljon syytä voi katella sieltä lapsuuden perheestä
mielenterveysongelmia voi aiheuttaa tämä yhteiskunta epärealistisine ja kohtuuttomine vaatimuksineen kansalaisilleen. Esim. työelämän tahti monessa suhteessa on kiihtynyt sairaaksi odotuksineen ja vaatimuksineen. Mutta onneksi oikealla alavalinnalla voi selvitä jo pitkälle. Kun on lähtökohtaisesti samat arvot itsellä, kuin mitä kyseinen työ edellyttää, on jo askeleen edellä. Arvokasta myös se, jos on laajat mahdollisuudet koulutuksen suhteen, minne voi työelämässään suuntautua /hakeutua.
Itse en ole ollut facebookissa, ja muutenkin kartan sosiaalista mediaa "liiassa määrin", joten nykyajan (taas: monessa suhteessa) sairailta ulkonäköpaineilta ole säästynyt - MITÄ EN VOI KUIN IHMETELLÄ ITSEKIN. Mutta varttuessaan saa uudenlaista itsevarmuutta, ja hyväksyy myös sen, että vanhenee - iho ei esim 35 v. ole sama kimmoinen kuin 20v. So what?! Treenauskin pysyy itselläni kohtuudessa. Olen ihan OK kivannäköinen nuorenpuoleinen nainen. Vastakkaiselta sukupuolelta olen saanut sikäli "mukavaa" (ja valitettavasti myös vähemmän mukavaa) huomiota, ettei ainakaan sen vuoksi ole olo, ettenkö "kellekään kelpais" - ehei!. Sosiaalisesti taas olen muuttunut 10 vuodessa sikäli, etten edes kaipaa pintaliitäjäporukoihin. Joilla omat vaateensa ja koodistonsa. Pukeutumiseenkin osaan suhtautua rennommin. Kumppaniksi haluaisin ihmisen, joka on samanhenkinen, ja jolla on ennenkaikkea samanlainen arvomaailma ja maailmankatsomus. Joten ei paineita "pyristellä" minnekään. Toisaalta, "vaatimattomasti" (:D); älyköt kiehtovat.
Esteetikko minussa on uinunut, kun on ollut henkisesti rankkaa. Mutta vähitellen palaudun tässäkin suhteessa. Eikä tämän tarvi olla mitään naisellisuudesta pois, vaikka rennommin otankin. (Ymmärrän vaan käsitteen naisellisuus nyt syvällisemmin kuin enennen - ) Uudet korkkarit jopa ostin (löysin kirpparilta edullisesti) - ehkä 5v edellisistä. :) - Korjaan:
Yhtälailla kirjoitti:
mielenterveysongelmia voi aiheuttaa tämä yhteiskunta epärealistisine ja kohtuuttomine vaatimuksineen kansalaisilleen. Esim. työelämän tahti monessa suhteessa on kiihtynyt sairaaksi odotuksineen ja vaatimuksineen. Mutta onneksi oikealla alavalinnalla voi selvitä jo pitkälle. Kun on lähtökohtaisesti samat arvot itsellä, kuin mitä kyseinen työ edellyttää, on jo askeleen edellä. Arvokasta myös se, jos on laajat mahdollisuudet koulutuksen suhteen, minne voi työelämässään suuntautua /hakeutua.
Itse en ole ollut facebookissa, ja muutenkin kartan sosiaalista mediaa "liiassa määrin", joten nykyajan (taas: monessa suhteessa) sairailta ulkonäköpaineilta ole säästynyt - MITÄ EN VOI KUIN IHMETELLÄ ITSEKIN. Mutta varttuessaan saa uudenlaista itsevarmuutta, ja hyväksyy myös sen, että vanhenee - iho ei esim 35 v. ole sama kimmoinen kuin 20v. So what?! Treenauskin pysyy itselläni kohtuudessa. Olen ihan OK kivannäköinen nuorenpuoleinen nainen. Vastakkaiselta sukupuolelta olen saanut sikäli "mukavaa" (ja valitettavasti myös vähemmän mukavaa) huomiota, ettei ainakaan sen vuoksi ole olo, ettenkö "kellekään kelpais" - ehei!. Sosiaalisesti taas olen muuttunut 10 vuodessa sikäli, etten edes kaipaa pintaliitäjäporukoihin. Joilla omat vaateensa ja koodistonsa. Pukeutumiseenkin osaan suhtautua rennommin. Kumppaniksi haluaisin ihmisen, joka on samanhenkinen, ja jolla on ennenkaikkea samanlainen arvomaailma ja maailmankatsomus. Joten ei paineita "pyristellä" minnekään. Toisaalta, "vaatimattomasti" (:D); älyköt kiehtovat.
Esteetikko minussa on uinunut, kun on ollut henkisesti rankkaa. Mutta vähitellen palaudun tässäkin suhteessa. Eikä tämän tarvi olla mitään naisellisuudesta pois, vaikka rennommin otankin. (Ymmärrän vaan käsitteen naisellisuus nyt syvällisemmin kuin enennen - ) Uudet korkkarit jopa ostin (löysin kirpparilta edullisesti) - ehkä 5v edellisistä. :)kumppanikseni haluaisin miehen, jolla on SAMANSUUNTAINEN maailmankatsomus - koskee myös samaa uskonnollista vakaumusta.
Ja lisään; jos Luoja (joskus vielä) suo. :)
Mutta vielä tuosta maailmankatsomuksesta, kuten "Elämän tarkoitus" tuossa alapuolella kirjoittaa, samaistun OSITTAIN häneen: "Tiedän olevani erilainen tähän maailmaan (- ja olen sinut sen kanssa "- ) --- tätä seuraa oivallus itsessäni; tiedän myös itse olevani erilainen tähän maailmaan, mutta olenko sinut asian kanssa? - ja myönnettävä on, niin kipeää kuin se tekeekin; en ole "sinut" tämän kanssa. Ajatus tekee liian kipeää.
Eli tästä lähtee oma prosessinsa.. täältä tullaan elämä, takki auki -
Tulenko liian "iholle"? Katso peiliin; ihminen!
- Elämän tarkoitus
En se ole minäkään terve. On fyysistä ja psyykkistä haastetta. Aivan, haastetta koska elämä on asennekysymys.
Sitten kun nämä ns terveet sairastuvat, silloin he vasta tajuavat mitä oli olla terve. Kuinka arvot silloin asettuvatkaan?
Tiedän olevani erilainen tähän maailmaan ja olen sinut sen kanssa. Jos en kumppania tule tapaamaan, sekin on päätetty jossakin.
Minut saa kiertää kaukaa ja puhua selkäni takana jos se helpottaa jonkun oloa. Sen kestän, koska tiedän jotakin enemmän kuin he arvostelijat..
Minulla on lämmin sydän ja armollisuus muita kohtaan. Olen monelle se ainoa, jolle voi salaisimmatkin asiat kertoa. Näen pintaa syvemmälle, juuri omien kokemuksieni myötä.
Kiitos että olen minä.- Ideaa tuossa on!
mutta se, mitä tulee elämään, että se on asennekysymys: onko ihmisissä jotenkin luontaisesti tai lähtökohtaisesti tuo piirre, onko esim. optimistinen vaiko pessimistinen? JA tarkoittaako, että jos masentuu ja on ylipäätään taipuvainen masentumaan, se edellyttää sitä, että on jo lähtökohtaisesti pessimisti? Voiko optimisti masentua?
Itse sanoisin, että nämä ovat pitkälti myös sen tulosta, miten elämä on kohdellut ihmistä. Eräs omista siskoistani esim. on hyvinkin optimisti, mutta näkisin sen johtuvan juurikin siitä, että häntä elämä on kohdellut hyvin. Sisarussarjassa kun näkee, mitä ovat itse kunkin elämänpolut olleet.
Joten optimismi on myös pitkälti lahja, mistä optimistit saisivat olla kiitollisia.! Jos taas vaikeuksista huolimatta jaksaa olla positiivinen, tämä edellyttää sitä, että on tarpeeksi hyvä turvaverkko, minkä turvin saa / on lupa olla heikko. Ja ne läheiset eivät jätä.
Itse olen kiitollinen ihanasta lähipiiristä sisaruksineen ja ystävineen; sinkkuseuraan vaan kipeästi kaipaisin enemmän. Peheelliset ystävät asia erikseen. Jokunen hyvä sinkkuystävä minulla sentään on.
Mutta näinhän se on: "omiensa" joukkoon kaipaa ihminen. Heidän, joihin kokee samaistuvansa. Mutta, myöskin: johtuen siitä, miten oma elämänpolkuni on mennyt, juuri sinkkuihin (niihin piireihin!) en ole oikein osannut / voinut / pystynyt / kyennyt oikein samaistua. Se ehkä tässä kaikessa on kipeintä -
Opiskelukuvioissa ei ongelmaa. Hyvin tulen myös juttuun 10 v. nuorempien kanssa, joten ei siellä tällaisista ongelmia.. Muissa yhteyksissä taas koen, että juuri ikäisistäni en oikein löydä samanhenkistä seuraa - opiskelutovereissa ylipäätään heitä on; (iällä ei väliä) ja ilmankos, opiskelemmehan samaa alaa -
- juu sillä tAVALLA
Ei sairaus ihmistä määrittele... eikä varsinkaan hänen arvoaan. Mutta mielensairauksista monet persoonallisuushäiriöt ovat niin vaikeita, että ne valitettavasti tuhoavat monen parisuhteen. Tuhoavat ihmismieliä...
- rtyedryterat
Normaalit ihmiset rakastuu, mutta siitä huolimatta järki ei sumene (liikaa).
Tasapainoinen ihminen kykenee suhteuttamaan asioita, tunteitaan ja tärkeissä asioissa toimimaan rationaalisesti vaikka se tekisikin tunnetasolla kipeää.
Sitten taas erilaisista mielenterveysongelmista kärsivät kokevat näitä elämää suurempia rakkauksia ja luulevat rakastumisen olevan vastaus kaikkiin heidän ongelmiinsa. Eli hakevat ihmisestä joitain sellaista, mitä kukaan ihminen ei pysty antamaan.- Vähän liioittelet
nyt kyllä. Ja aliarvioit jos yleistät? Kukaan, en minä itsekään (niin "hullu" kuin olenkin :) kuvittele todella rakkauden olevan vastaus ongelmiini, ehen! En muuten esim. olisi psykoterapioinut itseäni näinkään paljon - ja taasen.
Mielestäni tuo on enemminkin heidän ongelma, jotka eivät ensinnäkään näe eivätkä myönnä ongelmiaan. Eivät katso esim. tarpiaa aiheelliseksi, vaan kuvittelevat, että rakkaus pyyhkisi kaiken ikävän pois. Ihminen on voittanut paljon, kun astuu tervehtymisen tielle vapaaehtoisesti. (Siinä määrin kuin se on mahdollista. Paljon on myös mielen sairauksia ja mielenterveydenhäiriöitä, joista ei välttämättä voi parantua, mutta joiden kanssa voi oppia elmäään.) Silloin pitää kuitenkin olla joku tietty KYNNYS olla jo ylitettynä. Joillekin tuo kyynys on yhtä kuin jonkinlainen omanarvontunnon menetys, joten asenteista nämä tällaisetkin loppupeleissä lähtee.
- vakkakantensa...
Kohta 30 v täynnä yhteiseloa. Mulla epävakaa persoonallisuushäiriö, toistuvia masennuskausia, ahdistuneisuus sekä adhd piirteitä. Olen yrittänyt häätää, kuten epävakaalta voi odottaakkin, puolisoani lähtemään ja pelastamaan itsensä. Hän kertoo jäävänsä rakkaudesta, kosk a viihtyy seurassani..Voimakkaimmat sairausjaksot itsetuhoisuuksineen koettelevat. Näin pitkän yhteiselon aikana puolisoni on oppinut erottamaan jo oireeni, eikä suhtaudu niihin niin vakavasti, kuin ehkä 10 ekaa vuotta.
- tietämätön
Minusta tietämättömyys näistä ongelmista on se suurin syy miksi ihmiset sitten leimataan heti "hulluksi" ja mikä nykyään on normaali, tuntuu että nykyään ihminen saa jo oudonleiman kun ei ole töissä.
- lähes ansaan juossut
Ongelmana on se, ettei nää mielenterveyskuntoutujat juuri huutele sairaudestaan. Itse seurustelin naisen kanssa n. Puolisen vuotta, tapailtin baareissa, vietettiin hotellissa öitä.... Koskaan tämä nainen ei päästänyt minua kotiinsa. Kunnes eräänä kesäisenä viikonloppuna, jolloin uumoilemani totuus paljastui todella sotkuisen ja epäsiistin asunnon muodossa. Kukaan selväjärkinen ei päästä asuntoaan sellaiseen kuntoon, ettei siellä pysty edes liikkumaan.Ilmoitin tylysti vierailuni jälkeen, etten
Halua enää tavata.- ei suhdetta
Mielestäni teit aivan oikein. Kirjoitin täällä aiemmin, että kavahtakaa meitä mt-ongelmaisia. Viestiäni ei ole kommentoitu, mutta jotkut on näemmä käyneet sitä plussaamassa eli kyllä samoin ajatteleviakin löytyy.
Korostan kuitenkin, että älkää jättäkö meitä heitteille, vaan olkaa ystäviä kanssamme. Paitsi jos olemme erittäin rasittavia vaivoinemme. Mutta emmehän me normaalisti niistä edes puhu.
Mielenterveysongelmainen ei ehkä jaksa hoitaa kotia. Toinen syy voi olla se, että asunnon ulkoiset puitteet ovat aivan epäolennainen asia. Me olemme erilaisia persoonia. Itse, vaikka olenkin naisihminen, en ole ikinä välittänyt verhoista, matoista, kipoista ja kupeista sun muusta sälästä. Tällä ei ole välttämättä mitään tekemistä mt-sairauksieni kanssa.
Ulkoasustani piittaan, ja kyllähän työhön nyt ihmiset yleensäkin pukeutuvat siististi. - lähes ansaan juossut
ei suhdetta kirjoitti:
Mielestäni teit aivan oikein. Kirjoitin täällä aiemmin, että kavahtakaa meitä mt-ongelmaisia. Viestiäni ei ole kommentoitu, mutta jotkut on näemmä käyneet sitä plussaamassa eli kyllä samoin ajatteleviakin löytyy.
Korostan kuitenkin, että älkää jättäkö meitä heitteille, vaan olkaa ystäviä kanssamme. Paitsi jos olemme erittäin rasittavia vaivoinemme. Mutta emmehän me normaalisti niistä edes puhu.
Mielenterveysongelmainen ei ehkä jaksa hoitaa kotia. Toinen syy voi olla se, että asunnon ulkoiset puitteet ovat aivan epäolennainen asia. Me olemme erilaisia persoonia. Itse, vaikka olenkin naisihminen, en ole ikinä välittänyt verhoista, matoista, kipoista ja kupeista sun muusta sälästä. Tällä ei ole välttämättä mitään tekemistä mt-sairauksieni kanssa.
Ulkoasustani piittaan, ja kyllähän työhön nyt ihmiset yleensäkin pukeutuvat siististi.Kyllä tämäkin nainen pukeutui puhtaisiin, vaikakin välillä outoihin vaatteisiin. Kysyin häneltä seurustelun alkupuuolella, että onko hänellä mielenterveys kunnossa, koska kyse oli aika-ajoin etäsuhteesta, hän vakuutti olevansa kunnossa. Ei minuakaan haittaa pieni epäjärjestys, tai paritomat kupit, mutta tässä asunnossa haisi pahalle jalattialle oli muodostunut käytäviä roskien väliin, mitä pitkin piti kävellä. Naisella on myös n.12 v. Poika, joka vietti paljon aikaansa mummolassa tai kavereiden luona janäin mahdollisti tapailumme. Eikö nämä merkit viittaa masennukseen? Vai johonkinmuuhun?
- ei suhdetta
lähes ansaan juossut kirjoitti:
Kyllä tämäkin nainen pukeutui puhtaisiin, vaikakin välillä outoihin vaatteisiin. Kysyin häneltä seurustelun alkupuuolella, että onko hänellä mielenterveys kunnossa, koska kyse oli aika-ajoin etäsuhteesta, hän vakuutti olevansa kunnossa. Ei minuakaan haittaa pieni epäjärjestys, tai paritomat kupit, mutta tässä asunnossa haisi pahalle jalattialle oli muodostunut käytäviä roskien väliin, mitä pitkin piti kävellä. Naisella on myös n.12 v. Poika, joka vietti paljon aikaansa mummolassa tai kavereiden luona janäin mahdollisti tapailumme. Eikö nämä merkit viittaa masennukseen? Vai johonkinmuuhun?
Luulisin, että masentuneet eivät jaksa siivota. Mutta itselläni ei ole masennusdiagnoosia, joten en osaa sanoa varmasti. Tuo kuvaamasi siivo ei kyllä ollut minunkaan mielestäni normaalia, on ero epäjärjestyksen ja ulkoisista puitteista piittaamattomuuden ja täyden kaaoksen välillä.
Havaitsit merkkejä epänormaaliudesta ja kysyit, mutta nainen kielsi mielenterveysongelmat. Olisit ehkä jättänyt hänet jo aiemmin, mutta yhtä kaikki: näin vanhemmiten olen sitä mieltä, että salailun varaan ei kannata rakentaa. Vaan kukapa niitä rajoitteitaan etukäteen mainostaisi. Kyllä ns. terveissä löytyy hankalia ihmisiä riittämiin. Terveys voi olla vain sitä, että ihmistä ei ole koskaan diagnostisoitu ja hän ei ole uskaltanut kohdata ongelmiaan.
Mutta yhtä kaikki: hankalia ihmisiä kannattaa varoa, jos aikoo muodostaa hyvän tai edes tyydyttävän parisuhteen. - Kommentti sivusta:
ei suhdetta kirjoitti:
Luulisin, että masentuneet eivät jaksa siivota. Mutta itselläni ei ole masennusdiagnoosia, joten en osaa sanoa varmasti. Tuo kuvaamasi siivo ei kyllä ollut minunkaan mielestäni normaalia, on ero epäjärjestyksen ja ulkoisista puitteista piittaamattomuuden ja täyden kaaoksen välillä.
Havaitsit merkkejä epänormaaliudesta ja kysyit, mutta nainen kielsi mielenterveysongelmat. Olisit ehkä jättänyt hänet jo aiemmin, mutta yhtä kaikki: näin vanhemmiten olen sitä mieltä, että salailun varaan ei kannata rakentaa. Vaan kukapa niitä rajoitteitaan etukäteen mainostaisi. Kyllä ns. terveissä löytyy hankalia ihmisiä riittämiin. Terveys voi olla vain sitä, että ihmistä ei ole koskaan diagnostisoitu ja hän ei ole uskaltanut kohdata ongelmiaan.
Mutta yhtä kaikki: hankalia ihmisiä kannattaa varoa, jos aikoo muodostaa hyvän tai edes tyydyttävän parisuhteen.itse sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä (onnekseni kuitenkin lievempää tyyppiä 2), mikä on itselläni painottunut juurikin masennuksen puolelle. 5 vuoden aikana, mitä olen sairastanut, on ollut ainoastaan 2 selvää hypomaanista jaksoa. Itselläni "boheemiudessani" pääsee epäjärjestystä syntymään suhteellisen helpolla, erityisesti jos masentaa. Yksin kuitenkin asun, ja aina kämpän jonkinlaiseen kuntoon laitan ennen kuin ketään luokseni pyydän. Eipä sillä, että kovasti "sotkisin". Se on ennemminkin pientä epäjärjestystä pienessä yksiössä (opiskelija olen), ei ole tarpeeksi tilaa tavaroille, joten helpolla jää esim. vaatteita lojumaan vaikkapa tuolin karmeille tai paperitavaraa pöydille kasoihin (odottamaan mappii pääsyä). Ei sentään lattialle, tai että täytyisi varsinaisia polkuja luonani raivata (:D) kämpässäni kulkiessa.
Hankalat hetkensä ja aikansa itse kullakin. :) Kovasti helpottaa, jos kokee saavansa ymmärrystä ihmisenä vaikeiden vaiheiden keskellä, ja tulevansa hyväksytyksi omana itsenään. Noin ylipäätään ihmisten kanssa yhdessä ollessa. Sitähän me kaikki haluammme?
- eryeryeryerw
Jos kyse on kaverisuhteesta, niin asia on tietysti hiukan eri vaikka...
- Depressioon taipuvainen. Menettelee kaverina, jos itse ei ole yliempaattinen. Parisuhde ajoittain hyvin raskas ja todella harvalla riittää voimia siihen.
- bibo. Hyvänpäivän tuttuna ihan ok tai "siedettävä". Läheisempi tuttavuus hajottaa helposti. Parisuhde ei yksinkertaisesti toimi.
- narsisti. Juokse!
- Läheisriippuva. Kaverina ja työkaverina ok. Parisuhde muuttuu ajan kuluessa painajaiseksi kaikille.
- Rajatilapersoona. Kannattaa pysyä kaukana tällaisesta henkilöstä.- Muista että
bipouttakin on useaa sorttia. Itse sairastan tyyppiä2, jolla on hyvä ennuste parisuhteen toimivuuden ja työelämässä suoriutumisen suhteen. :) Perinteinen maanisdepressivisyys on graavimpi. Moni ei kykene työelämään, joten voisi myös päätellä, että samoin parisuhteessa on enemmän haastetta tällaisen ihmisen kanssa. Itselläni ei esim. kokemusta sairaalahoidoista, minne vievät tyypillä 1 helpommin vakavat masennukset itsemurhavaaroineen ja toisessa pääsää mania, pahimmassa tapauksessa psykoosit. Oleellista, miten saa sairauden haltuun ja tulee sen kanssa toimeen.
Toki haasteensa elämässään jokatapauksessa kullakin. - Kunhan kysyn
Mitenkähän, jos ihmisellä on ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö ja ADHD.
Pitääkö silloinkin juosta?
Siis kaverisuhteissa. - Keltähän kysyt?
Kunhan kysyn kirjoitti:
Mitenkähän, jos ihmisellä on ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö ja ADHD.
Pitääkö silloinkin juosta?
Siis kaverisuhteissa.Itse olen sitä mieltä, että kavereja / ystäviä ei voi eikä saa pitää terapeuttina, joten omia voimavarojaan kannattaa kuunnella. Jos itse toisesta kovin ahdistuu, eihän siitä mitään tule. Jokaisella on oikeus omien rajojen määrittämiseen ja niistä kiinni pitämiseen.
Jos itselläni olisi kyseinen ystävä, ohjaisin hänet lääkärin paikeille. Kaikkiin noihin on nykyään lääkitys, joten jos ystävä tajuais ottaa faktat faktoina ja tehdä itsekin jotain hyvinvointinsa eteeen, ystävyys voisi olla mahdollinen.
Erillaisia tasoja on ylipäätään olla ihmisten kanssa. On hyvänpäivän tuttavuutta, kaveruutta, työ-/koulukaveruutta, erinäisissä yhteisöllisissä mielissä sisaruutta / veljeyttä - ja sitten aitoa ystävyyttä. Kenestäkään ei saa riippaa itselleen ottaa, ylikilteillä on kyseinen vaara (kokenut aiemmin itse olen tämänkerran jos toisenkin - ). Toisaalta, aitoa empatiaa ja myötäelämisen kykyä tarvitaan aina ihmissuhteissa, eikä sitä koskaan ole liikaan (tai voi joskus joillain jossain tapauksissa liiallisuuksiinkin mennä). Itse olen oppinut tuntemaan omat rajani ja kuuntelemaan niitä. Takertujia vältän. Ystävällisyyttä ja hyväntahtoisuutta voi toki kanssaihmisille osoittaa, ja aina on taito tulla toisten kanssa toimeen. Vaikka ei sydänystäväksi kaikkien kanssa haluaisikaan ruveta.
Itselläni menee siinä tarkemmat rajat, jos koen esim. että joku mies on kiinnostunut itsestäni nimenomaan naisena, ja itselläni ei kiinnosta millään tavalla. Silloin en jätä mitään arveluiden varaan, joskin diplomaattinen pyrin olemaan. Mutta jos ei uskota, keinot voivat ola "graavimmat" - - Kandee välittää
Keltähän kysyt? kirjoitti:
Itse olen sitä mieltä, että kavereja / ystäviä ei voi eikä saa pitää terapeuttina, joten omia voimavarojaan kannattaa kuunnella. Jos itse toisesta kovin ahdistuu, eihän siitä mitään tule. Jokaisella on oikeus omien rajojen määrittämiseen ja niistä kiinni pitämiseen.
Jos itselläni olisi kyseinen ystävä, ohjaisin hänet lääkärin paikeille. Kaikkiin noihin on nykyään lääkitys, joten jos ystävä tajuais ottaa faktat faktoina ja tehdä itsekin jotain hyvinvointinsa eteeen, ystävyys voisi olla mahdollinen.
Erillaisia tasoja on ylipäätään olla ihmisten kanssa. On hyvänpäivän tuttavuutta, kaveruutta, työ-/koulukaveruutta, erinäisissä yhteisöllisissä mielissä sisaruutta / veljeyttä - ja sitten aitoa ystävyyttä. Kenestäkään ei saa riippaa itselleen ottaa, ylikilteillä on kyseinen vaara (kokenut aiemmin itse olen tämänkerran jos toisenkin - ). Toisaalta, aitoa empatiaa ja myötäelämisen kykyä tarvitaan aina ihmissuhteissa, eikä sitä koskaan ole liikaan (tai voi joskus joillain jossain tapauksissa liiallisuuksiinkin mennä). Itse olen oppinut tuntemaan omat rajani ja kuuntelemaan niitä. Takertujia vältän. Ystävällisyyttä ja hyväntahtoisuutta voi toki kanssaihmisille osoittaa, ja aina on taito tulla toisten kanssa toimeen. Vaikka ei sydänystäväksi kaikkien kanssa haluaisikaan ruveta.
Itselläni menee siinä tarkemmat rajat, jos koen esim. että joku mies on kiinnostunut itsestäni nimenomaan naisena, ja itselläni ei kiinnosta millään tavalla. Silloin en jätä mitään arveluiden varaan, joskin diplomaattinen pyrin olemaan. Mutta jos ei uskota, keinot voivat ola "graavimmat" -Minusta tuolla kaduilla ei ole yhtään tervettä ihmistä.On vakavaa kun osoitellaan ihmisiä,usein nämä osoittelijat juoksevat itseään karkuun.Voisi sanoa,tässä maassa ei ole sukua,joissa ei olisi jollain mielenterveydessä häiriötä.Se ei kysyä onko aatelinen,miljonääri.Se on kavala sairaus,kukaan ei tiedä sitä onko tammikuussa sairastunut masennukseen.Jatkuva alkoholin,vaikka vain viikonloppuisin on yksi syy masennuksen lisääntymiseen.
- jfhjfffjd
Kandee välittää kirjoitti:
Minusta tuolla kaduilla ei ole yhtään tervettä ihmistä.On vakavaa kun osoitellaan ihmisiä,usein nämä osoittelijat juoksevat itseään karkuun.Voisi sanoa,tässä maassa ei ole sukua,joissa ei olisi jollain mielenterveydessä häiriötä.Se ei kysyä onko aatelinen,miljonääri.Se on kavala sairaus,kukaan ei tiedä sitä onko tammikuussa sairastunut masennukseen.Jatkuva alkoholin,vaikka vain viikonloppuisin on yksi syy masennuksen lisääntymiseen.
Ehkäpä kaikista tasapainoisimman ihmisen ja kaikista pahiten sekaisin olevan ihmisen vertaaminen näyttäisi siltä, että on terveitä ja on sairaita.
Tosiasia on tietysti se, että nämä asiat on veteen piirrettyjä viivoja ja ei ole olemassakaan ihmistä, jolla psyyke olisi täysin kunnossa.
On kuitenkin ongelmia ja sitten on ongelmia...
Jos henkilön oireet ovat esimerkiksi niin pahat että narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerit täyttyy, niin hänen toimintansa on niin tuhoista ympäristölle, että hänen kanssaan ei kannata olla missään tekemisissä.
Sama asia, jos bibon tai rajatilaisen kriteerit täyttyy... Henkilön ongelmat ovat silloin sitä suuruusluokkaa, että liian läheiset välit tulee hajottamaan puolison/läheisen ystävän. - Kunhan kysyn
Keltähän kysyt? kirjoitti:
Itse olen sitä mieltä, että kavereja / ystäviä ei voi eikä saa pitää terapeuttina, joten omia voimavarojaan kannattaa kuunnella. Jos itse toisesta kovin ahdistuu, eihän siitä mitään tule. Jokaisella on oikeus omien rajojen määrittämiseen ja niistä kiinni pitämiseen.
Jos itselläni olisi kyseinen ystävä, ohjaisin hänet lääkärin paikeille. Kaikkiin noihin on nykyään lääkitys, joten jos ystävä tajuais ottaa faktat faktoina ja tehdä itsekin jotain hyvinvointinsa eteeen, ystävyys voisi olla mahdollinen.
Erillaisia tasoja on ylipäätään olla ihmisten kanssa. On hyvänpäivän tuttavuutta, kaveruutta, työ-/koulukaveruutta, erinäisissä yhteisöllisissä mielissä sisaruutta / veljeyttä - ja sitten aitoa ystävyyttä. Kenestäkään ei saa riippaa itselleen ottaa, ylikilteillä on kyseinen vaara (kokenut aiemmin itse olen tämänkerran jos toisenkin - ). Toisaalta, aitoa empatiaa ja myötäelämisen kykyä tarvitaan aina ihmissuhteissa, eikä sitä koskaan ole liikaan (tai voi joskus joillain jossain tapauksissa liiallisuuksiinkin mennä). Itse olen oppinut tuntemaan omat rajani ja kuuntelemaan niitä. Takertujia vältän. Ystävällisyyttä ja hyväntahtoisuutta voi toki kanssaihmisille osoittaa, ja aina on taito tulla toisten kanssa toimeen. Vaikka ei sydänystäväksi kaikkien kanssa haluaisikaan ruveta.
Itselläni menee siinä tarkemmat rajat, jos koen esim. että joku mies on kiinnostunut itsestäni nimenomaan naisena, ja itselläni ei kiinnosta millään tavalla. Silloin en jätä mitään arveluiden varaan, joskin diplomaattinen pyrin olemaan. Mutta jos ei uskota, keinot voivat ola "graavimmat" -Hei haloo! Miksi teet oletuksia. En ole kertonut kuin ex-miehelleni sairauksistani ja hänellekin vasta sen jälkeen kun olimme eronneet.
En siis kenellekään muulle ammattiauttajien lisäksi.
Jos joku kertoisi sinulle, niin sinä "ohjaisit lääkärille"? No mistä luulet noiden diagnoosien olevan peräisin? Eiköhän lääkärit niitä anna. Ja hoitoa on takana vuosikymmeniä.
Mutta säilytän salaisuuden vastakin. Anonyymipalstalla voin keskustella, koska täällä ei kenenkään pitäisi rasittua siitä, että jollain tuntemattomalla on vino pino mt-sairauksia.
- wrggrhte
Mulla on skitsoidi persoonallisuushäiriö, vakava masennus ja yksin oon, 50 v mies.
- ......
Hei! Olen se hirveä mt-ongelmainen nainen, terapiaa kohta takana 3-vuotta! Ei vaan, ymmärrän kyllä pointtisi ja kyllä ne asiat hankaloittavat suhdetta oikeasti. Minulla on myös monia mt-ongelmaisia ystäviä, sellasia, jotka eivät ole pystyneet vuosiin opiskelemaan tai käymään työssä. Yksi näistä on naimisissa yli-kiltin miehen kanssa. Mies tekee käytännössä kaiken ja mielestäni heidän suhteensa onenemmänkin hoito-suhde. Nainen vielä kehtaa sättiä miestään ja arvostella esim.hänen tekemäänsä ruokaa. En ymmärrä, miten mies jaksaa eikä kyseessä ole enää mielestäni normaali, kahden täysivertaisen aikuisen liitto. Kannattaa kuitenkin muistaa, miten näistäkin ongelmista voi parantua ja toisaalta miten kuka tahansa voi niihin sairastua.
- Kuua
Juu onhan näitä tullut koettua..
- HullutHorot
Ei olekaan, siinä aloittaja puhuu täyttä asiaa.
2017 aikana sairaan kanssa suhteessa ja viime vuonna loppuvuoden ajan ja ihan täyttä paskaa kummankin kanssa.
Salasivat vielä sairautensa, mutta eihän siinä kauaa mennyt, kun "pokka petti" kummallakin ja meno oli sitä itseään sen jälkeen.
Suhteiden alussa vielä kerroin, että en halveksi mt-ihmisiä enkä -ongelmia, mutta minulla on todella ikäviä ja pahojakin kokemuksia nuoruuden ihmissuhteistani ko ongelmien kanssa elävistä ihmisistä. Osa oli kavereita, pari suhdettakin seassa. Uskottomuutta, alkoholismia ja väkivaltaa, todella häijyä käytöstä. Ja juuri noista syistä en tahdo enää mt-ongelmaista kumppanikseni.
Selitin asian vielä todella asiallisesti, selvästi jne kummallekin tutustumisvaiheessa, eli olisi nyt tuon perusteellakin jo kummankin tajunneen, etten ole heitä eivätkä he minua varten. Mutta ei, oli pakko leikkiä tervettä ja pilata toisenkin elämää haaskata aikaa siinä sivussa noilla sairaan mielen leikeillä.
Kummastakin on ollut vielä riesaa suhteiden jälkeenkin. Eli se on yksi helvetin huono puoli tuossa, jos erehtyy seurustelemaan henkisesti sairaan kanssa.
Exä vm.2017 häiriköi erään kerran liikenteessä minua todella törkeästi erään miehen kanssa(oletettavasti uusi kumppani, joka oli ratin takana), oli aika liki ettei tullut kolaria yhdessä kohtaa. Reilu 20km maantiellä ihan takapuskurissa kiinni, välillä vähän väliä ja sitten takaisin persuksiin kiinni roikkumaan ja ohituskaistalla sitten rinnalle roikkumaan 1,5km ajaksi ja siitä kovaa ylinopeutta karkuun.
Sattuivat käsittääkseni näkemään minut sattumalta ja oliko sit just exä erokatkeruuttansa usuttanut tämän sällin tekemään ko kiusaa vai oliko sit tämän jätkän omaa uhoa kun oli päässyt paikalleni tämän skitson rinnalle(ajattelen kyllä vieläkin että parempi hän kuin minä..:)).
Nähtiin myöhemmin eräässä kaupassa, exäni juoksi karkuun sillä sekunnilla kun huomasi minut ja mies perässä. Siitä vähän myöhemmin tämän jälkeen satuimme kohdakkain taas eräällä kaupan parkkipaikalla, jolloin sitten pysähdyin sen verran kohdalle, että sain sanottua asiasta suorat sanat ja seuraavasta häiriköinnistä sitten tulee tosiaan seurauksia, koska heidän kannaltaan valitettavasti lakikin on jo puolellani. Tuo liikennekiusaaminen tapahtui tosiaan 2018 loppukesästä, eli vajaa puoli vuotta sitten. Erottiin sentään jo 2017 lopussa, enkä ollut sanallakaan häirinnyt enkä nähnytkään tuota exää eron ja häiriköinnin välisenä aikana.
Tämän viimeisimmän mt-exän mikä nyt mies lieneekään on norkoillut viime aikoina kotini nurkilla, erosta on hieman reilu 2kk. Pelasi ja pyöritteli tuotakin tyyppiä loppuvuodesta rinnallani ja se oli yks aika iso syy siihen, että mulla loppui mielenkiinto koko sirkusta kohtaan exän muun vittumaisen käytöksen lisäksi. Mun piti mm. joskus kipittää tätä hyypiötä takapihoja pitkin karkuun ihme syyllä tai sitten meidän täytyi olla exän kotona hissuksiin, kun tämä tyyppi palautti jotain autonavaimia hänelle jne. Oli kuulemma exään rakastunut ja niin herkkämielinen, että olisi loukkaantunut näkemisestäni tuolloin liikaa.
Ja tosiaan viime viikkoina on "sattumalta" tullut melkeinpä kotiovella vastaan. Painotin exälle vielä, että pitää nyt sitten varmasti osaltaan huolen, ettei tämä ukkeli tule pyörimään kotinurkkiini eikä häiriköimään muutenkaan kuten nyt hän itsekin saa luvan antaa mun olla rauhassa.
Siitä varoiteltiin mua jo suhteemme aikaan ja eronkin jälkeen vielä eräs läheiseni, joka tietää tuosta liikennekiusaaja-exästäkin, varoitti vielä jonkin aikaa olemaan varuillaan. Tietysti tuon ekan hullun aiheuttaman tilanteenkin takia tiesi, ettei se erokaan välttämättä takaa omaa rauhaa toiselta. Tiedä sitten mikä on, mutta varoittelut nyt osuivat kohdalleen, olkoon tuo kyttäämisen syyt mitä vaan.
Soitin kyllä exälle ja sanoin tuosta suoraan ja hyvinkin kovasanaisesti, etten hyväksy moista kyttäilyä. Ja jos hänellä olisi jotain tuttuja lisäkseni kotikatuni varrella, niin olisihan se tyyppi liikkunut kotinurkillani jo ennenkin jne.
Exä kehtasi vielä vääntää sen niin päin, että olen itse seurannut ja vainonnut tuota tyyppiä kotiinsa asti ja uhitteli poliisiasialla jos häiriköin heitä vielä. Ja että tämä tyyppi saa taas liikkua missä lystää ihan vapaan liikkumisen ilosta.
Puhui aikanaan vielä niin, että tuo tyyppi on muka 30km päässä asuva elämäntapatyötön, mutta nyt onkin lähes naapurissani asuva superduunari. Eli ihan täys sairasta paskaa koko ämmän hölinät.
Mutta jätkän norkoilut kyllä näyttävät nyt ainakin toistaiseksi loppuneen, ei ole ainakaan reilu viikkoon näkynyt koko hyypiötä. Ja jos kerrankin näkyy, niin huolehdin kyllä itse, että asia päätyy satavarmasti poliisitutkintaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k71262Mielessäni vieläkin T
Harmi että siinä kävi niinkuin kävi, rakastin sinua. Toivotan sulle kaikkea hyvää. Toivottavasti löydät sopivan ja hyvän191255- 51176
Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.21174Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis11153Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,11151Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p421137Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin21134Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä31119Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta21110