Uimarannalla on päivällä melko väljää. Rannan tuntumassa on joitakin lapsiperheitä. Vedessä muutamat pienet lapset leikkivät, ja he vaikuttavat onnellisilta. Pienten lasten riemu saa minutkin iloisemmaksi, vaikka toisaalta se saa minut tuntemaan voimakasta haikeutta.
Vierelleni, rinteseen levittämälle peitteelle laskeutuu mehiläinen. Vai onko se kimalainen tai ampiainen, niitä kun en vieläkään ole oppinut nimeämään. Kuitenkin kyseessä on sellainen karvainen ja hieman tukevarakenteinen piikkipörriäinen. Se alkaa ilmeisesti puhdistaa itseään, koska se jaloillaan sutii ruumistaan. Se on aivan posliiniksi ajetun, karvattoman jalkani vierellä. En pelkää sitä. En ole koskaan pelännyt ampiaisia. Jos ne lentävät luokseni, yritän pysyä tyynenä ja niin vältän pistämisen. Jos se kuitenkin päättää pistää, on se hänen päätöksensä. Jos niitä alkaa huitoa, on todennäköisempää saada piikistä.
Hieman saman tyyppinen käsitys minulla on polkupyöränpumpusta. Moni on ihmetellyt, kuinka uskallan jättää pumpun aina pyörään, sille tarkoitettuun paikkaan? Olen sanonut, että jos joku vie sen, menee varmasti tarpeeseen. Kerran se on viety ja sitten piti ostaa uusi saksalainen mäntäkäyttöinen vempele halpakaupasta noin 1,5 €:lla. Muutaman kerran olen myös nähnyt, kun jotkut lainaavat pyörästäni pumppua esim. koulun pihalla. Jonkin tovin kuluttua Maija lentää tiehensä, eikä välillämme syntynyt minkäänlaista yhteenottoa.
Vähän myöhemmin menen lammen penkille istumaan. Valitsen penkkirivistä reunimmaisen, johon paistaa aurinko. Sorsilla näyttää menevän hyvin, sillä poikaset ovat jo hurjan isoja. Kuitenkin niiden siivet ovat aika tyngät ja höyhenpukukin kovin untuvaisen näköinen. Ihmiset ruokkivat sorsia. Pulutkin tulevat hieman röyhkeästi ottamaan välistä. Kuitenkin sorsat niitä hieman ajavat pois. Lokit ovat kaikkein röyhkeimpiä, koska ne tekevät syöksyjä ja vievät palat sorsien nokan edestä. Varpusta ei nyt näy isojen lintujen seassa.
Pieni poika menee sorsapoikueen luo. Eivät linnut ihan kesyjä ole, koska hieman pelkäävät ja pakenevat pientä tunkeilijaa. Poikaset jopa hieman uhittelevat ihmislapselle. Ne avaavat nokkansa ja näin luulevat näyttävänsä pelottavilta. Ne ovat oppineet sen käyttäytymismallin emältään. Äitisorsakin ajaa vieraat sorsat ja pulut edemmäs juoksemalla tunkeilijaa kohti suu ammollaan. Poikasten puolustaminen on niille niin tärkeää.
Ei mene enää kauaa, kun niiden lapset oppivat ottamaan lyhyitä lentopyrähdyksiä. Mitenkähän haikeata heillä on sitten, kun poikaset eivät enää halua pysyä yhdessä? En tiedä ajaako emosorsa lentokykyiset poikaset omaan talouteen. Hirviemohan ajaa edelliskevään vasan viimeistään pois, kun uusi vasa tulee. Vai onkohan tavallista, että emon mukana kulkee monen vuoden jälkeläiset? Luonnon asukitkin karsastavat peräkammarinpoikia ja laittavat jälkeläisensä matkaan. Ehkä näyttävät suunnan ja sanovat: Tuossa on tie.
Miltähän tuntuisi, jos olisi valmis kaikessa? Olisi tavoittanut kaiken, ehkä haaveetkin tulleet toteen. Alkaisikohan elämästä mennä maku kun kokisi olevansa täydellinen ja täysin kaiken saavuttanut?
Itselleni rakastetuksi tuleminen on ollut kiistatta aina se suurin unelma. Moni on löytänyt puolison. Minäkin tunnen valtavasti nuoria pareja. Onko heidän elämänsä jotenkin valmiimpaa, kun heidän ei enää tarvitse etsiä ja kaivata rakkautta? Uskoisin heidän olevan henkisesti vakaampia ja moninverroin rikkaampia.
Harrastuksiini kuuluu myös keskustassa käveleminen. Ehkä se on ihan hyväkin tapa viettää vapaa-aikaa, kun on aina ollut hieman ihmisarka ja häpeäpersoona. Pelot nousevat usein pintaan ihmisjoukossa. Tunnen usein olevani jopa kuin rakkikoira, niin voimakasta häpeää kannan mukanani.
Pelkojeni syitä en oikein täysin tiedä. Siinä on se tuttu kuvio: käveleminen ihmisjoukossa ja pelko joutua nolatuksi.
Kantakahvilani sijaitsee kaupungin keskustassa, jossa on aina hyvä hengähtää kun on pelokas olo. Otan kahvin ja munkkipossun. Lööpeissä kirjoitetaan HIM-orkesterin solistista. Hän valittaa, ettei elämä tunnu miltään ilman perhettä ja lapsia. Koen olevani saman ongelman parissa. Kuitenkin hänellä on taloudellisesti ja sosiaalisesti paremmat edyllytykset saada nainen ja perhe. Muistaakseni hänelläkin on ollut jotain paniikkioireita. Uskoisin kuitenkin itseni kärsivän suuremmista mielenterveydellisistä ongelmista. Tosin hänen ammatinvalintansa voi aiheuttaa omat ongelmat perheen muodostuksessa.
Huomaan usein vertailevani itseäni muihin ihmisiin. Näen itseni huonompana juuri yksinäisyyteni vuoksi. Uskon seurusteluun kykenevien olevan paljon eheämpiä ja parempia ihmisiä.
Tahtoisin olla onnellinen. Nyt olen hieman onneton. Epäonnistumiseni johtuvat peloistani. Vasta viimeaikoina olen tajunnut, kuinka pelokas ja turvaton olo minulla usein onkaan. Lapsuuteni ympäristö oli hyvin epävarma ja turvaton. Lisäksi herkkyyteni vuoksi koin sen hyvin voimakkaasti.
Nyt kuitenkin voin elää elämääni itsenäisesti ja nukkua yöt ilman jatkuvaa jännittämistä. Minun on silti vaikeaa saada elämääni kantamaan. Koen edelleen suunnatonta turvattomuutta, vaikkei mitään uhkia olekaan. Pelkään olla ihmisten joukossa, koska koen häpeää ja epävarmuuutta. Pelokkuuteni vuoksi olen jäänyt yksin.
Huonoimpina aikoina illat olivat pahinta aikaa, koska yksinäisyys tuntui niin pahalta. Kai silloin koin niin voimakasta huonoutta ja kelpaamattomuutta. Ilta-ahdistus helpotti vasta saatuani mainiot antidepressantit. Ne vaan jotenkin estävät vaipumasta ahdistukseen.
Olisihan se kyllä suurenmoinen lahja, jos jonain päivänä huomaisin että minulla on maailman ihanin vaimo, tai tuleva sellainen. Usein minun on vaikea uskoa kohtaavani sellaista vapaata naista, joka minut hyväksyisi ja haluaisi. Helposti mietin vikani ja syyt sille, miksen olisi rakastettava. Niitä minun ei tulisi miettiä. Vaan ajatella niitä kaikkia hyviä puoliani.
Juuri nyt parasta on, että on aika mennä nukkumaan. Mirtazapinin avulla nukahtaminen käy lempeästi. Ei enää niitä aamuyöhön jatkuvia lakanoissa pyörimisiä, vaan levolliset ja rentouttavat yöunet. Vaikka lääke auttaa minua nukkumaan, uskon kuitenkin lepääväni oikeassa unessa. Ainakin unia nykyään näen kaikkien aihempien vuosien edestä ja yleensä aamulla on tunne, että on nukkunut hyvin.
-Yleinen vuodattaja (perheetön)
Maija-mehiläinen ystävänä
11
1084
Vastaukset
- ***
Kimalainen, ei niitä tarvitsekaan pelätä, harvemmin pistävät edes häirittynä.
- Yleinen vuodattaja
Näköjään ylläpitokin on alkanut hiillostaa minua pois palstalta, poistamalla edellisen viestin.
Muutama sana näin keskiviikkoiltana ajasta, tästä kesästä:
Minun kelloni ei lakkaa lyömästä, aikaa syömästä, kuten Martti Syrjä jossakin kipaleessa pelkää. Vaan minulla aika tuntuu olevan vähissä. Liekö antidepressanttien saamaa tunnetta? Tuntuu että kesä on mennyt ihan liian pian ja etten ehdi tehdä asioita. Minulla siis on liian vähän aikaa. Se on uutta minulle, koska aiemmin aika tuntui menevän monesti niin hitaasti. Ehkä se kuuluu myös tähän vanhenemiseen, että aika ei enää matele.
Parasta tässä on kuitenkin se, että olen lähes ahdistusvapaa. En voi sanoa olevani onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Mutta en enää kai takerru siihen tuskaan, yksin jäämiseen, tarkoituksettomuuteen.
Olen edelleen se yksin kulkeva nuori mies. Harvoin minulla on seuraa kävellesäni kaupungilla. Vaikka voin näyttää hieman tokkuraiselta, ajettelen paljon, ehkä liikaakin. Ehkä serotonergiset lääkkeet saavat minut hieman olemaan 'omissa maailmoissani'. Toisaalta en tiedä näkyykö se, mutta pääasia ettei ahdista ja pysyy hengissä.
Kummallista ettei nyt toimivien lääkkeiden ansioista edes yksin jääminenkään nouse mielessäni liian suuriin mittasuhteisiin. Vaikka kauniita pareja näkyy kaikkialla, en nyt edes tunne kateutta, eikä ahdistus ala nousta mieleeni.
Nykyaikaisia SSRI-lääkkeitä on monesti sanottu 'onnellisuuspillereiksi'. Jaa, enpä nyt sanoisi että ne minuakaan onnelliseksi tekisivät. Kyllä ne lähinnä estää ahdistusta, joka kohdallani kasautuu liiallisesta synkistelystä. Toisaalta kyllä ne mielestäni hieman aiheuttavat 'aiheetonta mielihyvän tunnetta'. Kai se on kärsittävä sekä hyvät, että haittaavat sivuoireet (mm. vähentynyt vietti, hypomania, hikoilu, apaattisuus, hyvä pössis jne...).
Joka tapauksessa, nyt olen sosiaalisesti ylivoimaisesti aktiivisin koko elämäni aikana. Nuorempanahan välttelin häpeän ja pelon vuoksi mahdollisimman hyvin kaikki sosiaaliset tilanteet ja julkiset paikat. Juuri sen vuoksi en silloin saanut edes seurustelukumppania.
Toki vieläkin olen aika ujo, mutta muutaman hyvän kaverin ja tuttavia olen onnistunut saamaan. Parisuhteen saaminen tuntuu kuitenkin kohdallani olevan lähes toivotonta. Ehkä voisin naisen löytääkin, jos tekisin jotakin sen eteen. Onhan minulla treffi-ilmoitus, mutta ei sitä kautta edes ketään tapaa.
Kyllähän sitä kaipaa naisen kosketusta ja rakkautta, mutta pärjää joten kuten ilmankin. Mikäs tässä toisaalta on ollessa yksinkään. Ei ole ainakaan sidottu mihinkään parisuhteeseen (vaikka haluaisin). On se vapaus tallella ja sehän on nuorelle miehelle hieno asia. Kunhan saan asioita hieman järjestymään vieläkin paremmiksi, alankin olla aika tyytyväinen itseeni ja elämääni. Kohta pääsen taas jatkamaan opiskeluja ja on siellä taas sosiaalista kontaktia.
Haaveissa olisi saada jotain työtä tämän koulun jälkeen ja saada talous kuntoon. Iästäni huolimatta minulla on silti haave: ehkä vielä tulevaisuudessa töiden ohella menen opiskelemaan yliopistoon. Älkää kysykö mitä, koska en tiedä itsekään :). Ehkä teen elämästäni itseni näköisen, vaikka opiskellen pitkin matkaa. Ajattelen, että minun kohdallani taitaa perhe-elämä olla menetettyä haavetta, ja siksi minulla voikin olla erilaiset edellytykset keskittyä vain itseeni. En suinkaan tahdo olla itsekäs sika, mutta entä jos ei osaa tavoittaa omaa perhettä? Juhannuksen aikaan ollessani lenkillä eräs hyvänpäiväntuttu kysy, onko minulla omaa vaimoa? :). Ei ole omaa, eikä toistenkaan.
Jatkan siis yksin kaupungilla kävelemistä. Ehkä ainainen yksinäisyyteni on voinutkin herättää kummastelua. Mutta ei kaikilla pariutuminen onnistu niin helposti. Ainakin omalla kodallani syy yksinäisyyteen on liiallinen itsekontrollointi, arkuus, sosiaalinen estoisuus (F.60.6). Useat vaan ovat sellaisia rohkeita ja ovat löytäneet kumppanin. Ehkä minulla ei ole tuota estynyttä persoonallisuushäiriötä, koska uskallanhan asioida aika luontevasti pankeissa, kirjastossa yms.- asiaan..
"Ehkä minulla ei ole tuota estynyttä persoonallisuushäiriötä, koska uskallanhan asioida aika luontevasti pankeissa, kirjastossa yms."
Minäkin uskallan (tosin päivästä riippuen) asioida pankissa ja kirjastossa ja osaan myös kahdenkesken olla hyvää seuraa, mutta ainakin yhteen paperiin olen kuitenkin saanut kyseisen diagnoosin. - Yleinen vuodattaja
asiaan.. kirjoitti:
"Ehkä minulla ei ole tuota estynyttä persoonallisuushäiriötä, koska uskallanhan asioida aika luontevasti pankeissa, kirjastossa yms."
Minäkin uskallan (tosin päivästä riippuen) asioida pankissa ja kirjastossa ja osaan myös kahdenkesken olla hyvää seuraa, mutta ainakin yhteen paperiin olen kuitenkin saanut kyseisen diagnoosin.Miettinyt, että saisiko paremmin oikeanlaista terapiaa jos tuo myönnettäisiin.
Miten estyneen persoonallisuushäiriön omaava löytää puolison? Etenkin kun haluaisi, muttei osaa toimia oikein. - minähän..
Yleinen vuodattaja kirjoitti:
Miettinyt, että saisiko paremmin oikeanlaista terapiaa jos tuo myönnettäisiin.
Miten estyneen persoonallisuushäiriön omaava löytää puolison? Etenkin kun haluaisi, muttei osaa toimia oikein.en siis käy terapiassa, koska en usko hyötyväni ainakaan pelkästä puhumisesta, enkä myöskään viitsi rasittaa vanhempieni kukkaroa sillä en itse voisi terapiaa mitenkään rahoittaa.
Diagnoositkaan eivät ole mitään jumalansanaa, vaan ihan hyvin tuo voi vielä muuttua jos pääsen eroon masennuksestani tai jos saisin esim. myös ADD-diagnoosin ja lääkityksen siihen (esim. en ole mielestäni riittävän energinen, muuten en varmaan olisikaan yksin vaan olisin pannut toimeksi ja hankkinut ystäviä ja miehen).
Minusta sinun ehkä kannattaisi kokeilla vielä nettiä puolison etsimisessä, sen sijaan että vuodattelet täällä voisit kirjoitella yksityisiä viestejä ja tapailla uusia ihmisiä. - ...
minähän.. kirjoitti:
en siis käy terapiassa, koska en usko hyötyväni ainakaan pelkästä puhumisesta, enkä myöskään viitsi rasittaa vanhempieni kukkaroa sillä en itse voisi terapiaa mitenkään rahoittaa.
Diagnoositkaan eivät ole mitään jumalansanaa, vaan ihan hyvin tuo voi vielä muuttua jos pääsen eroon masennuksestani tai jos saisin esim. myös ADD-diagnoosin ja lääkityksen siihen (esim. en ole mielestäni riittävän energinen, muuten en varmaan olisikaan yksin vaan olisin pannut toimeksi ja hankkinut ystäviä ja miehen).
Minusta sinun ehkä kannattaisi kokeilla vielä nettiä puolison etsimisessä, sen sijaan että vuodattelet täällä voisit kirjoitella yksityisiä viestejä ja tapailla uusia ihmisiä.tai siis olen kyllä estoinen, mutta enemmän minua häiritsee elämässä flegmaattisuuteni.
- ------
Olen keski-ikäinen nainen joka ei myöskään koskaan ole seurustellut. Ystäväpiiri ei myöskään ole suuri, parin serkun kanssa olen tekemisissä ja työkaveri tietysti, työaikana.
Kun ei ole perhettä niin olen voinut satsata itseeni. Olen voinut antautua työlle, tienaan 3000 € kuussa (no brutto tietysti, verottaja vie osansa mutta pärjään silti hyvin). Ja voin tehdä tarvittaessa ylitöitä koska perhe ei aseta mitään esteitä, en kuitenkaan sentään asu työpaikalla. Olen hankkinut itselleni mukavan asunnon joka on jo velaton. Ja voin matkustella lomillani eikä tarvitse tyytyä yhden tähden hotelliin, ei edes kahden. Olen oikeasti ajatellut että satsaan itseeni ja teen elämästäni mukavaa enkä todellakaan pidä itseäni itsekkäänä sikana. Joten voit sinäkin löytää toisenlaisen elämän, ei se vaimo ja perhe ole sentään hapen veroista ole, hengittää sitä muutenkin. - Varjolilja
Yleinen vuodattaja kirjoitti:
Miettinyt, että saisiko paremmin oikeanlaista terapiaa jos tuo myönnettäisiin.
Miten estyneen persoonallisuushäiriön omaava löytää puolison? Etenkin kun haluaisi, muttei osaa toimia oikein.Kyllä oikea diagnoosi auttaa ohjautumaan oikeanlaiselle terapeutille. Esimerkiksi minä ilmenin vähitellen kompleksisesti traumatisoituneeksi. Trauman hoitaminen edellyttää teraputilta perehtyneisyyttä traumoihin. "Tavallinen" terapeutti ei pysty hoitamaan traumatisoitunutta, koska traumatausta vaikuttaa kaikenlaisia ihmeellisiä oireita. Sain diagnoosiksi dissosiaatiohäiriön, joka on kaiken oirehtimiseni takana ja joka aiheutuu lapsuudenaikaisesta traumatisoitumisesta. Nykyinen terapeuttini on juuri traumojen hoitoon perehtynyt ja osaa antaa oikeita neuvoja ja harjoituksia kotona tehtäväksi. Esimerkiksi ennen kesätaukoa hän antoi tehtäväksi ottaa säännöllisesti (hierova) suihku, jotta oppisin ihoaistimusta, tuntemaan veden kosketuksen ja lämmön kaikkialla ihollani ja tajuamaan, ettei se ole mikään traumatilanne. Kuitenkin aloittaessani sitä harjoitusta minulle tuli kammottava olo aivan kuin olisin ollut pahantekijäni käsittelyssä. Vähitellen olen "kesyyntynyt" ja kestän suihkuavan veden kosketuksen ihollani ilman, että saan traumareaktion. Noin siis oikea terapeutti osaa opastaa oikealla tavalla tietäen, millainen traumatisoitnut hoidokki voi olla, tai mikä nyt kunkin hoidettavan hoidon aihe ja tarkoitus on. Psykiatri oli teettänyt minulla jollain käyntikerralla huomaamattani SCID II -testin, jolla tutkitaan persoonallisuushäiriöitä. En saanut epäluuloista persoonallisuutta diagnoosiksi, mutta lausunnossa sanotaan, että persoonallisuudessani on selviä epäluuloisia piirteitä. Psykiatri oli huomaamattani selvittänyt tilannettani monilla testeillä ja kyselyillä. Luulen, että eri psykiatrit toimivat hieman eri tavalla, toiset testaavat enemmän ja toiset vähemmän. Mutta uskon, että saamani diagnoosi on juuri oikea, vaikka se ei olekaan nopeasti ja helposti terapialla hoidettava. Siitä ovat kaikki samaa mieltä, Kela, terapeutti ja lääkäri. Myös terapeutti käytti alussa useita käyntikertoja tilani arvioimiseen saadakseen oikean käsityksen tilastani ja voidakseen hoitaa minua oikealla tavalla. Minusta tuntuu siltä, että hän sai oikeat tiedot.
- Yleinen vuodattaja
minähän.. kirjoitti:
en siis käy terapiassa, koska en usko hyötyväni ainakaan pelkästä puhumisesta, enkä myöskään viitsi rasittaa vanhempieni kukkaroa sillä en itse voisi terapiaa mitenkään rahoittaa.
Diagnoositkaan eivät ole mitään jumalansanaa, vaan ihan hyvin tuo voi vielä muuttua jos pääsen eroon masennuksestani tai jos saisin esim. myös ADD-diagnoosin ja lääkityksen siihen (esim. en ole mielestäni riittävän energinen, muuten en varmaan olisikaan yksin vaan olisin pannut toimeksi ja hankkinut ystäviä ja miehen).
Minusta sinun ehkä kannattaisi kokeilla vielä nettiä puolison etsimisessä, sen sijaan että vuodattelet täällä voisit kirjoitella yksityisiä viestejä ja tapailla uusia ihmisiä."Minusta sinun ehkä kannattaisi kokeilla vielä nettiä puolison etsimisessä, sen sijaan että vuodattelet täällä voisit kirjoitella yksityisiä viestejä ja tapailla uusia ihmisiä."
Arvaa vaan, haluaisinko käydä treffeillä ja tapailla uusia ihmisiä? Netti-ilmoituksella ei tosiaan muodostu mitään. Minusta tuntuu että profiilini ei ole mielenkiintoinen. Yleensä ne harvat, jotka vastaavat yrityksiini, valittavat minua liian lyhyeksi. Yleensä en saa vastausta takaisin ja minulle ei kukaan kirjoita.
Olen aika ujo tutustumaan, joten kaupungilla ei ole vielä ainakaan mitään tuttavuuksia juurikaan syntynyt. Kyllähän naiset usein katselevat, mutta siihenpä se sitten jääkin :/.
- onneton,
olen kovasti miettinyt mikä minulla on kun tunnen samanlaisia tunteita mitä sinä tuossa luettelit, mutta nyt kun ajattelen asiaa niin olen tavallaan helpottunut kun tiedän mistä tämä ahdistuneisuus johtuu: yksinään olemisesta. on niin turvaton tunne kun ei ole ketään vierellä ja ilta-ahdistus on minullakin pahin. olen kyllä vasta 18-vuotias ja kerkeän vielä löytämään kumppanin mutta kun ei jaksaisi odottaa..tai oikeastaan minulla on jo tiedossa yksi, mutta hän ei asu täällä enkä tiedä varmasti että muuttaako edes. kuitenkin seurustelimme joskus ja toivoisin että asiat olisivat kuten silloin. nyt vasta 18 vuotta täyttäneenä nuo ahdistuneisuuden tunteet ovat tulleet, ei niitä aiemmin ollut. olen myös pelokas ja tuntuu ettei elämällä ole mitään tarkoitusta. kuitenkin minulla on paljon kavereita ja huolehtiva perhe, jotka eivät kyllä huomaa minusta päälle päin mitään koska heidän seurassaan olen iloinen, enkä halua huolestuttaa heitä koska mielestäni tämä ei kuitenkaan niin vakavaa ole. yhden illan juttujakin minulla on lähes joka kerta vaikkapa baarissa ollessani, vaikkakin epäilen että ne enimmäkseen ovat tuota ahdistusta aiheuttaneet kun eivät mitään pysyvämpää ole. mitä nyt tuohon ihastukseeni vielä tulee, jos sitä siis niin voi kutsua, niin jotenkin vain odotan että olisimme taas yhdessä koska hän tuntuu niin oikealta minulle. nyt hän kyllä seurustelee toisen kanssa mutta kertoi olevansa hieman kyllästynyt häneen ja on antanut meillekin toivoa..en vain usko löytäväni enää ketään toista. ja nyt kun ajattelen niin jos asuisimme samassa kaupungissa niin varmasti olisin iloinen ja elämänhaluinen toisin kuin nyt..en vain tiedä mikä avuksi. kiitos jos olet jaksanut tämän lukea, sillä voisin kaivata hieman neuvoja..
- Yleinen vuodattaja
Elämäntilanteemme ovat kuitenkin täysin erilaiset. Olen sinusta 10 vuotta vanhempi ja huomaa, että minä olen miltei aina ollut yksin. Olen voinut seurustella elämässäni vain lyhyen pätkän. Irtosuhteilla en halua enempää rikkoa itseäni. Kokeilin, eivätkä ne ole minua varten. Ahdistus ja yksin jääminen seuraa kahta kauheampina. Uskon, että monet alkavat käyttää toisia ihmisiä oman tyhjyyden täyttämiseksi ja monille siitä tulee ehkä riippuvuuskin.
Minulla ei ole tiedossa ketään unelmakumppania, vaikkakin ihastun hyvin herkästi nuoriin naisiin. Olen täysin yksin ja menettänyt toivon ja elämänhalunkin aiemmin. Nyt pysyttelen kuitenkin elämänlangassa kiinni hyvien ahdistusta estävien antidepressanttien avulla. Kyllähän ne hieman taitavat kangistaa minua, mutta pääasia että säilyy myönteinen pössis.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kumpi vetoaa enemmän sinuun
Kaivatun ulkonäkö vai persoonallisuus? Ulkonäössä kasvot vai vartalo? Mikä luonteessa viehättää eniten? Mikä ulkonäössä?1022366- 1252008
- 921529
- 1381479
Ajattelen sinua nyt
Ajattelen sinua hyvin todennäköisesti myös huomenna. Sitten voi mennä viikko, että ajattelen sinua vain iltaisin ja aamu221310Okei nyt mä ymmärrän
Olet siis noin rakastunut, se selittää. Onneksesi tunne on molemminpuolinen 😘741288- 1171276
Olen huolissani
Että joku päivä ihastut/rakastut siskooni. Ja itseasiassa haluaisin, ettei hän olisi mitenkään sinun tyyppiäsi ja pitäis631141- 511117
- 381072