AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!
 /   /  /  / Miten antaa anteeksi?

Miten antaa anteeksi?

57 Vastausta 2 231 Lukukertaa
Miten pystytte antaamaan anteeksi vaikeat asiat ja jättämään ne taakse. Tämä asia pyörii ajatuksissa vieläkin, vaikka tapahtuneesta on jo kauan. Anteeksipyyntöä ei koskaan tule, vaikka olisin sellaisen ansainnutkin. Joten haluaisin todellakin unohtaa tämän asian, mutta miten? Se on ajatuksissani ensimmäisenä aamulla, kun herään ja viimeisenä kun käyn nukkumaan. Ei päivää, etten miettisi asiaa jollain tasolla. Joskus valvon öitäni tämän takia. Keskusteluyhteyttä loukanneeseen henkilöön ei ole. Miten te pystytte antamaan anteeksi suuret loukkaukset ja vääryydet, joita olette kohdanneet?
Riippuu minkälainen asia kyseessä on? Esim. hyväksikäyttöä on hyvin vaikea antaa anteeksi, miksi sinulla on siihen tarve?
Sun täytyy selvittää asiat hänen kanssaan, siten myös unohdat.

Niin, jos on

...oikein iso persoona, voi kohdata suuria loukkauksia. pienet persoonat ja ihan pikkuruiset persoonat eivät voi loukkantua kovin suuresti.

Kannattaa pysyä inhimillisissä rajoissa jotta loukkaukset eivät kasva epäinhimillisen suuriksi.
Höh! Ei ole anteeksi antamista ilman anteeksipyyntöä... jos ei yhteyttä pahempi homma...

Jos se sattui

...se sun loukkaamisesi täällä, niin se sovitaan täällä, jos livessä niin se sovitaan siellä.
Kyllä minullakin käy joskus mielessä ikävät asiat, saamani epäoikeudenmukainen kohtelu (töissä) tai suoranainen ilkeily. En minä osaa sanoa mikä auttaisi. Ajan kanssa helpottaa, tekee muita asioita, on hyvien ihmisten kanssa tekemisissä. Kyllähän se tietty pelko loukatuksi tulemisesta on tehnyt tietyissä tilanteissa araksi. Olen saanut vertaistukea ja se on auttanut.

En ole koskaan odottanut anteeksipyyntöä enkä myöskään itse ole ajatellut antaa anteeksi.
Ei nyt onneksi jatkuvasti pyöri nuo asiat mielessä.

Korjaavat toimenpiteet, hyvät asiat elämässä auttavat.

Ehkä olisi

ajatella asiaa niin, että yrittää ymmärtää sitä tapahtunutta se toisen näkökulmasta ja hänen lähtökohdistaan, sitä mikä on johtanut siihen mitä hänestä on tullut tai mitä hän on tehnyt. Eikä ehkä pitäisi ajatella asiaa niinkään anteeksiantona, vaan pyrkiä hyväksymään se mitä on tapahtunut. Sellaisena kuin se on ollut, vain hyväksymään se, mitä ei voi enää muuttaa. Mielestäni se on tärkeämpää kuin anteeksianto. Ajan myötä se, että pystyy hyväksymään jonkin asian, johtaa anteeksiantoon.

Anteeksi

Viha ja katkeruus ei lähde ihmisestä nappia painamalla. Tai jos lähtee, minäkin haluan nähdä sen napin. Kun sinulla on haava, se sattuu vaikka kuinka panisit siihen laastaria. Samoin on silloin kun toinen on loukannut. Tarvitaan aikaa, että haava tulee terveeksi ei heti, mutta päivä päivältä, viikko viikolta, ehkä vuosi vuodelta kipeät haavat menevät kiinni. Jonakin päivänä huomaat, ettei haava satu. Anteeksianto ei ole toisen ihmisen syyttömäksi julistamista eikä vääryyden puolustelua. Sinä et ole vastuussa siitä mitä toinen ihminen on tehnyt sinulle. Mutta.... ... ”Loukkaukset ovat kuin pieniä kiviä, jotka kasaantuvat henkiseen selkäreppuun, jollei niitä anna anteeksi. Mitä enemmän näitä kiviä kertyy, sitä raskaampi reppua on kantaa”
Minä en pysty pahantekijälleni antamaan anteeksi, mutta aika ja etäisyys ovat hieman helpottaneet.
Asioiden ymmärtäminen auttaa myös, oma roolini tapahtuneessa auttaa myös ymmärtämään. Ymmärtäminen ei ole sama asia kuin hyväksyminen.

Ymmärrän, että olin vain yksi monista. Olen saanut vertaistukea asiassa. Melkein sanoisin että noilla pahantekijöillä voi olla useita "uhreja", koska ovat luonteeltaan sellaisia että haluavat vahingoittaa toisia.
Minun pahantekijäni on hostiili, katkera ihminen, joka vihaa kaikkia sellaisia ihmisiä joilla näyttää menevän paremmin. Toivoton tapaus.

Yritän jatkossa lisätä ymmärystäni muita ihmisiä kohtaan ja tunnistaa pahantekijät jo varhaisessa vaiheessa. Kyllähän hänen katkeruutensa tietysti huomasin,mutta en oikein tiennyt miten minun olisi pitänyt toimia tilanteessa. Olen lukenut asiasta, jutellut asioista ja miettinyt miten tuollaisten ihmisten kanssa pitäisi toimia siten ettei oma elämä mene pilalle. Työpaikoilla heitä joutuu kohtaamaan, yksityiselämässä voi onneksi valita seuransa.
Kunnon narsisti ei ymmärrä kuin nyrkkiä, ja lujaa. Valitettava fakta.

taitaa olla.

Narsistin kanssa suhteessa voi elää vain toinen yhtä narsisti.
heh miksi sitten netti on pullollaan tarinoita joissa vaaraa ei osattu väistää olisko siksi että narsisti on liian hyvää ollakseen totta, kenelle tahansa, kun hlevetti alkaa on liian myöhästä pakittaa

Hmmm

Olen ehkä vähän eri mieltä kanssasi. Minusta ymmärtäminen on aika lailla sama asia kuin hyväksyminen ja nämä kaksi taas hyvin lähellä anteeksiantoa. Ainakin voi sanoa niin, että ymmärtäminen voi johtaa hyväksymiseen ja anteeksiantoon.

Eri asia on sitten, pitääkö antaa anteeksi. Anteeksiantoon liittyy jonkinlainen luovuttaminen, irti päästäminen. Minusta ymmärtäminen on ensimmäinen askel näistä käsitteissä. Voi toki olla, että unohtaminen voi olla ymmärtämiseen rinnastettava käsite. Ei enää jaksa ylläpitää katkeruutta ja jälki aivoissa laimentuu ajan myötä.
Minusta epäoikeudenmukaisesta kohtelusta mielensä pahoittanut ihminen ei ole välttämättä katkera jos voi huonosti. Katkeruus on sitä ettei pääse tilanteesta eteenpäin (ja alkaa sitten kostamaan täysin syyttömille omia kärsimyksiään). Sellaiseksi ei kannata ryhtyä.

Asioiden ymmärtäminen ei ole mielestäni sama asia kuin hyväksyminen, vaikka kyllä helpottaa oloa ja voi edesauttaa asioiden unohtamista.

Ymmärtäminen tarkoittaa sitä että yrittää löytää syitä toisen huonoon käytökseen,tapahtumiin ja myös omaan rooliin. Ei voi hyväksyä pahantekoa, ei koskaan. Oman roolin oivaltaminen on siinä mielessä tärkeää, että osaa ehkä vastaisuudessa välttää tilanteita.
Itse olin vain yksi monista, väärään aikaa väärässä paikassa.
Se, että joku muu oli kokenut samaa, helpotti huomattavasti. Oikeastaan se etten syytä itseäni tapahtuneesta on kaikkein oleellisinta.
jotka näkevät vain oman loukkaantumisensa. Oikein vellovat siinä, miten, HEITÄ on loukattu, miltä HEISTÄ tuntuu, miten HEILLE on tehty kamalia asioita. Ja osa näistä tyypeistä on sellaisia, jotka eivät näe toisen loukkaantumista lainkaan, eivät kykene asettumaan toisen asemaan, eivät siis näe miten itse ovat toista loukanneet. "Minua on loukattu, en ikinä anna anteeksi, MINÄ kärsin".

En tiedä mille ikätasolle tuollaisen ihmisen henkinen kehitys on jäänyt, mutta piirre tekee joka tapauksessa parisuhteesta mahdottoman. Eikä ikinä kannata tuollaiselle ihmiselle myöskään edes sivulauseessa kertoa epäilevänsä häntä esim. narsistiksi. Hänpä ottaa taudinkuvasta selvän ja kääntää sen lopulta sinun piirteeksesi ja saa ovelasti itsensä näyttämään uhrilta.

On siis olemassa ihmisiä, jotka elävät draamasta eivätkä edes yritä ymmärtää toista. Aivan mahdottomia tapauksia.
* Kröhön*

Miltä susta tuntuisi jos joku sanois sulle että mä vähän epäilen et sä oot narsisti?

Kyllä se valitettavasti niin on että moukka uskaltaa nimittää narskuksi toista.

Ja minä ainakin epäilen ensimmäiseksi sitä, joka alkaa toista narskuksi haukkumaan.
Kysymys on vakavasta persoonallisuushäiriöstä. Usko pois, sen huomaa. Tiedän, että jotkut käyttävät termiä kevyesti, ja se on väärin. Mutta empatiakyvyttömyys todella on selvin piirre. Et tiedä, jos et ole sitä elämässäsi nähnyt.
No jokainen pitäköön huolen omasta elämästään. Ei ole sivullisilla siihen mitään asiaa sekaantua. Olisi väärin itseä ja omaa ihmisyyttä kohtaan ohittaa olankohautuksella loukkaamiset. Ei ole väärin eikä huonoa henkistä kehitystä, jos puolustaa omia oikeuksiaan. Jos sitä ei itse tee, lopulta jää kaikkien kynnysmatoksi ja hyväksikäytettäväksi. Jokainen lopulta voi vain itse kertoa, jos häntä on loukattu, ei kukaan sivullinen sitä voi kertoa.

keep cool



se on ihan sama miten paljon murehdit ja märehdit, niin siinä käy
Hirveitä tekstejä :/ toivottavasti ei minulle...

Näin anteeksianto käy

Otat Jeesuksen vastaan pelastajanasi, yksinkertaisesti pyytämällä "Jeesus tule minun elämääni."
Sitten pyydät Jeesusta auttamaan sinua anteeksiantamisessa.
Anteeksianto alkaa tahdon päätöksestä. Tunteilla ei tässä ole väliä. Sinusta saattaa tuntua, että et edes halua antaa anteeksi, etkä ainakaan varmasti pysty antamaa anteeksi. Mutta teet tietoisen päätöksen antaa anteeksi. Sitten pyydät Jeesusta auttamaan tässä, sillä omassa voimassasi sinä et kykene antamaan anteeksi. Pyydät Jeesusta poistamaan sinusta myös kaiken vihan ja katkeruuden. Aina kun nousee vihan, katkeruuden ja anteeksiantamattomuuden tunteita, pyydät Jeesusta poistamaan ne ja auttamaan sinua antamaan anteeksi.
Tämä todella toimii, voin omasta kokemuksesta kertoa.

käännä toinenkin poskes että saat turpaan oikein kunnolla!

Uskotko tohon soopaan oikeesti?
Pahantekijä ei välitä tippaakaan siitä onko sulla paha olo vai ei. Se ei vaikuta hänen elämäänsä mitenkään vaikka murehtisit kaikki päivät ja yöt. Ainoa johon se vaikuttaa on sinä. Tee palvelus itsellesi ja luovu siitä tunteesta. Pahantekijä on jättänyt sinut yksin rämpimään suossasi. Hän ei pyydä anteeksi, eikä korjaa sitä, minkä on särkenyt. Nyt vain sinä itse voit muuttaa sitä, mitä paha teko on jättänyt sisällesi. Ei kukaan muu sitä sieltä enää poista. Anteeksiantaminen on sisäinen prosessi, jonka joudut nyt käymään yksin itsesi kanssa läpi. Ei helppo, mutta miksi jäisit kiusaamaan itseäsi turhilla ikävillä tunteilla. Ainoa joka niistä kärsii olet sinä.

Jaa,a

Loukattu voi olla niin vihainen, ettei se pysty antamaan anteeksi kokemiaan vääryyksiä vaikka pyytäisikin ja se on taas loukkaavaa toiselle, koska hän katuu tekosiaan ja haluaa vilpittömästi pyytää anteeksi. Jos antaa vihan laantua, kuihtua ja haihtua lopulta pois, niin anteeksianto on helpompaa. Kyllä ihmiset katuvat tekosiaan. Jos oikein ajattelet, niin sinulle varmasti tulee tilaisuus, että tämä loukkaaja tulee esim. halaamaan sinua varovaisesti ja pyytää anteeksi ja silloin sinun on täytynyt sydämessäsi jo olla valmis vastaanottamaan se tilanne eikä alkaa järjestämään jotain kohtausta.

Olen itse pyytänyt anteeksi ja saanut anteeksi ja antanut myös anteeksi. Joskus mietin, etten pystynyt antamaan anteeksi ja olin vuosia todella vihainen ja katkera eräästä tapahtumasta. Enää se ei satuta. Kaveri soitti minulle kerran ja olin todella kylmä häntä kohtaan ja sanoin vaan, etten halua keskustella ja mitä hän soittelee. Hän pyysi anteeksi pahoja tekojaan ja sanoin, että unohdetaan koko asia ja lopetin puhelun. Enhän minä sitä unohtanut vuosiin ja aina kun joku suhde alkoi virittymään, niin alkoi ahdistamaan kamalasti enkä pystynyt käsittelemään, mistä se paha olo tuli. Nyt olen sen unohtanut. Jos fyysisellä tasolla joku on loukannut, niin siinä saattaa kestää todella kauan ennenkuin pääsee yli, mutta nyt olen ajatellut, että se oli minun kehoni. Enhän minä siihen kuollut ja elämässä voisi tapahtua vielä pahempiakin asioita.
Ihmiset katuvat tekojaan, mutta psykopaatit tai narsistit eivät. Tässä keskustelussa ei nyt ole eritelty mitä pahalla teolla tarkoitetaan. Narsistit eivät koskaan pyydä anteeksi eivätkä myönnä mitään. Kaikki vika on aina muissa.

Joku täältä

Olen ihan samaa mieltä.. Sitä paitsi, kaikkea ei tarvitse eikä edes pidä antaa anteeksi. Olet ihan oikeassa.. Psykopaatit ja narsistit ovat pahimpia mitä minäkin tiedän.

Lisäys

ainoa kommentti koko tässä ketjussa ja sellaiseksi myös jää.

Narsistin finnikin on jonkun toisen syytä

kaikki kurja elämässä on toisten aiheuttamaa ja kun itse tekee jotain, muut saavat jäädä siivoamaan sotkut, eiväthän narsistit tee virheitä...
"Kyllä ihmiset katuvat tekosiaan. Jos oikein ajattelet, niin sinulle varmasti tulee tilaisuus, että tämä loukkaaja tulee esim. halaamaan sinua varovaisesti ja pyytää anteeksi ja silloin sinun on täytynyt sydämessäsi jo olla valmis vastaanottamaan se tilanne eikä alkaa järjestämään jotain kohtausta. "

Ei ihmiset aina kadu. Etenkin jos kohtaat lievänkin narsisin, niin huomaat ettei sellainen todellakaan kadu tekojaan eikä varmasti tule halaamaan tai anteeksi pyytämään. Ainoastaan jos jotain tarvitsee ja uskoo vuolaan sori-teatterin sitä edesauttavan, silloin voi puheillesi poiketa ja katuvan esiintyä, mutta todellista se ei ole.

Mitä tulee tuohon että pitäisi olla valmis vastaanottamaan se tilanne, niin olen eri mieltä. Loukattu ei sitä päätä miten toisen on suhtauduttava hänen loukkaukseen ja miten nopeasti oltava valmis puheyhteyteen.

Silti on hyvä pyytää anteeksi heti vaikka sitten viestillä jos ei puhevälejä ole, sillä silloin toinen edes tietää että loukannut katuu ja siksi anteeksi anto varmasti nopeutuu, verrattuna siihen että ensin saisi olla ties kuinka kauan luulossa ettei toinen edes kadu. Häpeämättömyyttä ja ylimielisyyttä on nimittäin kaikkein vaikein antaa anteeksi, mutta aito katumus saa joskus ihmeitä aikaan.

armo nynnyjä varten

Miten anteeksi pahantekijöille? Ei mitenkään. Anna ajan kulua ja kostat kun siihen tilaisuus tarjoutuu!

kovettaa ja kasvaa yli

Ensin murehtii ja vihaa aikansa, valvoo yönsä ja itkee silmänsä turvoksiin. Lopulta se viha jotenkin laantuu, mutta se edellyttää, että itse kasvan ihmisenä yli siitä, olen jo joku aivan muu ja voin ajatella entistä itseäni jonakin muuna mitä itse olen. Joskus se kestää pitkään. Joskus voi jopa kääntää sen vihansa itseään vastaan, koska sitä on vaikea purkaa ja alkaa vihata itseään, että miten antoi jonkun loukata niin paljon, mutta kaikesta oppii, vaikkei se tilannetta enää korjaa. On ihmisiä, joilta en koskaan saa anteeksipyyntöä, enkä katumusta. Toisaalta en uskoisi siihen. Ja en tekisi heidän katumuksellaan mitään.
Minulla on rajani ja muisti. Pienet satunnaiset loukkaukset on eri asia. Mutta pitkään jatkuneena tai iso loukkaus. Minä olen oppinut kääntämään suuntaa ja selkää. Menen pois. Käännän kaiken itsestäni uuteen suuntaan. En minä välitä, enkä jää välttämättä pitkään asiaa vatvomaan, mutta suljen ne ihmiset vaan pois elämästäni. En halua enkä tarvitse heitä. En tiedä olisiko anteeksipyynnöllä merkitystä tai miten suhtautuisin niihin. Ei niitä tule kuitenkaan. Tai epäilisin sen vilpittömyyttä ja kuitenkin ajattelisin, että nyt tuo toinen aikoo ostaa hyväksyntäni muka sillä.

Ainut keino on vaan kasvaa eteenpäin, lopulta vuosien jälkeen tajuaa, ettei enää ole se sama ihminen ja ei enää satuta niin paljon, mutta tietää, että sitä entistä itseään satutettiin pahasti. On asioita, joita en silti voi hyväksyä, enkä antaa vilpittömästi anteeksi.
Ehkä ainut tapa päästä ikävien asioiden yli on unohtaminen. Eihän loukkauksia loppuelämänsä muistele tai edes sitä loukkaajaa. En minä anna anteeksi pahantekoa,mutta onneksi ei ihan joka hetki ole ikävät asiat mielessä. Aika ja etäisyys auttavat. Niin..ja urheilu, hyvät ystävät, mukavat asiat. Ne auttavat eteenpäin.
Joskus työ, opiskelu, mikä tahansa mielenkiinnon kohde voi helpottaa tuskaa.

ksdjsl

Itse olin samanlaisessa tilanteessa, turpiin tuli ja lujaa. Olen miettinyt sitä, pitääkö antaa anteeksi huono kohtelu. Jossakin on sanottu, että pitäisi antaa anteeksi eikä katkeroitua. Ei ne, jotka minua kohtelivat huonosti, koskaan tule pyytämään anteeksi enkä sitä odotakkaan. Ehkä parasta olisi, jos itse pärjäisi jatkossa, oppisi omista virheistään eikä toistaisi niitä. Ja jonain päivänä voi sitten tuntua paremmalta. Jotain myös kertoo sellaisten ihmisten käytöksestä, ettei ristiriitoja yritetä edes ratkaista, etsitään syyllinen ja lakaistaan sitten maton alle tämä "paha". Syytetään tätä syntipukkia eikä nähdä omia virheitä. Olen onnellinen siinä mielessä, että pääsin siitä ympäristöstä pois. Nykyään tuntuu ihan omituiselta, kun ihmiset ovat ystävällisiä, toisista ei puhuta pahaa. Nyt kun en enää ole entisessä elämässäni, niin tuntuu ihan kauhealta, että joutuisin menemään sinne ja kohtaamaan nämä "menestyjät". Mielummin olen vaikka keppikerjäläinen, kuin annan tuollaisten ihmisten alistaa itseäni.
Itse en tiedä miten asioita voisi antaa anteeksi, mutta kyllähän ihminen voi unohtaa kokemansa vääryydet ajan kanssa. Siihen minäkin luotan.
Ei tuollaisesta kannata katkeroitua, vaan ottaa opiksi. Itse sain vertaistukea saman kokeneilta eli tiedän ettei vika ollut minussa. Se tietysti auttoi kovasti.

Huonossa organisaatiossa ei kannata olla. Mieluummin vaikka taivasalla kuin tossun alla.
Ihana kuulla, että on kohtalotoveri. Minulle on sattunut ihan samanlaista. Jouduin muuttamaan pieneltä paikkakunnalta pois valheellisten ja perättömien juorujen takia. Olin rikki revitty ja meni vuosia ennen kuin selvisin. Nyt on kaikki hyvin ja kaikella on tarkoituksensa. Tuskin koskaan elämäni olisi nyt muuten näin hyvin, jos en olisi joutunut muuttamaan pois. Kaikkea ihania asioita on alkanut tapahtumaan. Ikinä en enää sinne paikkakunnalle mene. Ikuinen trauma on kuitenkin jäänyt. Oli aluksi vaikea luottaa ihmisiin, tuntui kummalliselta, että joku on ystävällinen. Ajattelin, että siinä täytyy olla takajatus. Kaikkea ihanaa sinunkin elämääsi ja aurinkoa ja lämpöä<3<3<3
pienillä paikkakunnilla ainut ilo taitaa olla kahvittelu ja juoruaminen

Vähän sama ...

Minulla on aika samanlainen tilanne. Yli kaksi vuotta on jo kulunut, mutta silti asia painaa minua vielä. Minullakaan ei ole mitään keskusteluyhteyttä. Olisin halunnut ymmärtää, mutta hän ei antanut minulle mitään mahdollisuutta siihen. Ainakin uskottelen itselleni, että jos ymmärtäisin, niin osaisin antaa anteeksi, mut ken tietää.

Viimeiseksi illalla ja ensimmäiseksi aamulla. Keljua kun tällaisesta muodostuu tapa. Vaikea keksiä, miten sen voisi rikkoa, kun asia tulee eteen sellaisilla hetkillä, jolloin omaa tahtoa ei oikeastaan ole. Se tulee jostain syvältä. Kaikkein pahinta ovat unet, joista herää todellisuuteen. Silloin käy läpi mielessään nuo yli kaksi vuotta, kaikki kivut, turhautumiset ja ahdistumiset lyövät tsunamin lailla yli.

Kaipa aika auttaa. On se ainakin auttanut jo. Suurin osa ajasta on ok, mutta sitten joku yksityiskohta, pienikin vie ajatukset ja imaisee kuin pyörre tyhjenevän lavuaarin keskellä. Minulla on käynyt niin, että olen menettänyt uskoni ihmisen hyvyyteen lähes tyystin. Olen melkeinpä erakoitunut. Välttelen ihmisiä sen minkä kykenen ja jos joudun tekemisiin muiden kanssa, yritän olla mahdollisimman etäinen, olla saamatta henkilökohtaista kontaktia.

On ilmeistä, että hän ajattelee minun olevan jotain niin pahaa, ettei suhteeni voi olla liian varovainen. En kyllä ymmärrä, milloin olisin häntä niin kohdellut, että olisi syytä ajatella noin, mutta sanat ovat hänen.

Ehkä tämä kaikki on vain subjektiivista. Ihminen kuvittelee olevansa aina oikeamielisempi kuin onkaan, kuvittelee olevansa pyhempi, parempi kuin onkaan. Lopulta me taidetaan kaikki olla aika raukkoja. Ehkä se vähän auttaa sietämään, kun ajattelee, että suuremmassa kuvassa ihminen saa, mitä ansaitsee. Palkinto tai rangaistus löytää tiensä. Voikohan siihenkään uskoa?

Kaipa se aika on paras ystävä.

Samoja ajatuksia

Mulla on samoja ajatuksia sun kanssa. Tää henkilö ei antanut mulle mitään vaihtoehtoa. Ei mitään. Mun mielestä se mitä meidän välillä tapahtui olisi ansainnut että asioista olisi puhuttu. Mut toisaalta oon miettinyt, jos hän nyt ihmeen kaupalla ottaisi yhetyttä, mitä tekisin. Kaikki on melkein tulenarkaa. Musta vain tuntuu, että mun on vain jatkettava eteen päin. Tein silloin, siinä tilanteessa ainoan oikean ratkaisun. Ja sitä paitsi hän ei missään kohtaan sanonut, että olisin ollut hänelle tärkeä. Joten en usko, että hän vaivaa päätänsä tällä mitä minä mietin. En edes usko, että hän muistaisi edes nimeni. Ehkä se nyt vain on niin, että aina tunteet ja mieltymykset ei kohtaa. Ja hän ei vain kehdannut sanoa sitä minulle. Hänen olisi pitänyt, että ymmärtäisin. Mulle jäi hänenstä todella välinpitämätön kuva, ei mitään kunnioitusta.
"Minulle, Minun täytyy ymmärtää..."

Kuulostaa kovin itsekkäältä, jos on asiat sevittämättä. Vai tiedätkö miltä toisesta osapuolesta tuntuu? Mikä velvollisuus hänellä on sinut saada ymmärtämään. Ehkä pitää tyhmänä jos et ymmärrä. Ehkä ei ymmärrä ettet ymmärrä.

Pointti vaan se että ei asioita kannta tai voi vaatia toiselta, samalla jos itse ei tee mitään, kuten kysy selvällä suomella asiasta. Jos toinen on sitä mieltä että ei ole puhuttavaa, ja toisen mielestä on - menee kovasti moraalikysymykseksi, eikä kumpikaan välttämättä ole oikeassa.
Jäi puuttumaan: koska oikeanlaista moraalia ei ole.

Miksi kuvittelet

että juuri sinä olet ansainnut sen anteeksi pyynnön, mietippäs ensin mitä itse olet sanonut ja tehnyt ja sen jälkeen miettisit oletko todella ansainnut sen, aina vain syyllistetään toista osapuolta ja ei koskaan mietitä omia tekoja tai sanoja, lähtisin itse tältä pohjalta.

Tosi vaikea kommentoida

Ei pysty muuten

Päivä kerrallaan.

Kohtaamalla ihmisen kerrallaan. Onko tämä ihminen minulle ystävällinen, oikeasti ? Olen tavannut jälkeenpäin monta ihanaa ihmistä, jotka ovat tuoneet hyvää elämääni. Mielessä pyörii joskus aiemmin tapahtuneet, en ajattele niitä, tulkoon vastaan ketä tulee,jos on tullakseen. Tapauskohtaisesti katsoo sitten, mitä tekee. Pystyn unohtamaan,pystyn sopimaan, luottamaan kuten ennen kyseiseen olen luottanut, en pysty,enkä halua. Tiedän,mitä olen ja mitä en.Perättömät vääryydet ja loukkaukset on heidän ongelmiaan ja sairasta käyttäytymistään. On inhimillistä loukata ja loukkantua,kuitenkin joku totuus ja kohtuus pitäisi olla ja jonkinlainen taju siitä missä raja kulkee.

En kovin helpolla

pysty antamaan anteeksi saatuja loukkauksia. Ne jäävät hiertämään mielen sopukoihin aika pitkäksikin aikaa. He jotka mua loukkasivat eivät kyllä ikinä edes tulisi pyytämään sanojaan ja tekojaan anteeksi. Olen ruvennut ajattelemaan että ehkä ansaitsin kaikki ne ilkeydet mitä sain. Kaipa mä olin heidän mielestään niin paha että piti valmiiksi lyötyä lisää lyödä muita alemmaksi, näyttää poloselle paikka. Enää en luota uusiin ihmisiin kovin herkästi ja olen muuttunut luonteeltani kovemmaksi muita kohtaan. Olen valmis haavoittamaan muita, niin kuin minuakin on haavoitettu. Usko jonkin hyvän olemiseen tässä maailmassa on kyllä totaallisesti karissut. Musta on tullut susi muitten susien joukkoon.

Sydämettömyydellä

Tehdään susia suien joukkoon. Voittaako kukaan?

Tuostakin

selviää varmaan aikanaan. Toisia ihmisiä ei voi muuttaa. Monasti on kyse päätöksestä, haluaako antaa jonkun sinua loukanneen satuttaa itseään pitkään. Kenties kyseinen ihminen ei osannut toimia siinä elämäntilanteessaan toisin tai ehkä oma käytös provosoi toistakin ihmistä käyttäytymään loukkaavasti. Toki kyseessä saattoi olla ilkeäkin ihminen, mutta jostakin se ilkeyskin juontaa juurensa.

Joskus selkeä itseilmaisu voi olla ainoa keino herättää toinen ihminen näkemään oma kestämätön tilaanne. Tarkoituksellinen haavoittaminen ei varmaankaan ole mikään ratkaisu. Asioiden ajattelu järjellä näyttää helposti toisen ihmisen näkökannan, olettaen tietenkin että on tahto ja kyky asettua toisen ihmisen asemaan.

Hyvänä oleminen taitaa lähteä ihmisestä itsestään ja päätöksestä millainen tahtoo olla.
Jos tämä ihminen on loukannut sinua tahallaan hän on päässyt päämääräänsä, sinä kärsit kuten hän halusikin. Jos taas hän loukkasi tarkoittamatta sitä niin silloin katkeruutesi on aivan ilman pohjaa. Sinä taidat tuntea tämän tapauksen että kumpaa se on. Minä luulin pitkään että pystyn unohtamaan ja antamaan anteeksi, koska olin niin pitkään sitä tehnyt (puolet elämää kestänyt väkivaltainen suhde ja sen jäkipuinti) mutta se viha pakkaantuikin sisään päin ja purkautuikin aivan väärille ihmisille ja aivan väärissä paikoissa.Tyyppi satutti ja satuttaa tahallaan eikä koskaan pyydä keneltäkään anteeksi. Vuosien jälkeen nyt minulla on hiukan parempi olla asian suhteen. Mutta kyllä niitä tunteita saikin käsitellä ja purkaa, terapiaa myöten.

Itse olen kokenut saman

ja voisin samaistua tilanteeseen. Ehkä katkaisemalla välit kyseiseen porukkaan lienee ainut vaihtoehto. Et vain liiku samaan aikaan samassa porukassa.

Näin itse toimin. Koska kyseessä ei ollut yksi ihminen, vaan hänen tukenaan oli useampi ihminen (esimies mukaan lukien)

Jätä se ihminen taaksesi

Miksi joillain on tapana yrittää jäädä väkisin roikkumaan anteeksipyynnön toiveissa johonkin luonnemulkkuun ihmiseen?
Unohda ja jatka elämääsi!

Ja mitähän

sinä teit jotta toinen ei pysty antaa anteeksi sinulle????? Nähtävästi jotain kuitenkin koska toinen on katkassaut välisi sinuun. Kiistaan tarvitaan kaksi joten turha sun on itsesi pyhimykseksi täällä itseäsi maalata. Kato peiliin, salaat jotain, sillä jos sinä olisit toiminut oikein tuskin menettäisit yöuniasi....

taitaa

Tekopyhän ajatelmia.

Sairaus edistää anteeksiantoa

Huomasin sellaisen asian, että kun ihminen sairastuu johonkin tai käy jotain harmillista, niin silloin hänen on pakko antaa anteeksi, koska katkeroituminen ja vihanpito vievät omaa energiaa pois. Oman hengissäselviytymisen ja parantumisen kannalta on pakko antaa anteeksi. Se on oman hyvän olon lisäämistä ja tavallaan käänteistä; tarkoitat sillä itseäsi ja oman elämän hyvinvointia, kun annan toiselle anteeksi.

niitä ei ole



elämä on liian lyhyt aika tuollaiseen

 <3

Loukkausten/nöyryytysten

Uskon, että ihminen voi sairastua muiden tekemien henkisten loukkausten ja nöyryytysten vaikutuksesta. Esimerkiksi loukkaus satuttaa sisintä, loukattu voi sairastua masennukseen ja sitä kautta helpommin fyysisiin sairauksiin. Sitten näiden ajattelemattomien ihmisten loukkauksia joudutaan käymään läpi terapioissa ja psykiatrien vastaanotoilla. Joku törkeyksien laukoja voi jopa tietämättään olla vastuussa toisen ihmisen dramaattisesta elämänsuunnan muuttamisesta sekä sairastumisesta. Kuinkahan moni oikeasti edes tietää, kuinka paljon hänen aiheuttamaansa tuhoa on käsitelty esim. jonkun psykiatrin vastaanotolla.
"Uskon, että ihminen voi sairastua..."

Ei ainoastaan voi vaan näin myös käy, joka päivä.

Masennuksesta kärsii 5–6% kaikista suomalaisista. 13% miehistä ja 20% naisista sairastuu jossain elämänsä vaiheessa masennukseen. Masennus on suurin ykittäinen työkyvyttömyyseläkkeelle panemisen syy. Tälläkin hetkellä on lähes 40 000 ihmistä työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksen takia.

Meidän pitäisi ihan oikeasti pysähtyä hetkeksi ja miettiä, kuinka järjekttömään suuntaan kehitämme tätä yhteiskuntaa. Markkinoinnin suurin guru, Vance Packard, opetti jo 50-luvulla, että tehokas mainostus perustuu siihen, että kohde saadaan tuntemaan itsensä riittämättömäksi, riittämättömän kauniiksi, riittämättömän menestyväksi, onnistuneeksi. Ihminen ahrvoin myöntää itselleen omia motiiveitaan rehellisesti. Ne verhotaan jotenkin hyväksyttävään muotoon.

Roturasismi alkaa olla mennyttä, mutta tilalle on tullut ikärasismia. Mitä nuoremmista sukupolvista puhutaan , sen raaempaa heidän suhtautumisensa on vanhempiin sukupolviin. Yritäpä hakea viisikymppisenä töitä ja huomaat kolmekymppisten juoksevan vasemmalta ja oikealta ohi. Mutta yhtenä päivänä hekin täyttävät 50.

Me ihailemme kauneutta, menestystä, rikkautta. Miksi? Sellaiset ihmiset ovat huomattuja. Heidän elämänsä on uskomme mukaan parempaa kuin omamme.
ei niitä ole tarkoituskaan antaa anteeksi vaan etsiä itselleen parempi elämä ja jättää moinen rassukka taakse
mulla itselläni aika helposti, kun tunnen ihmisen ja hänen käytöksensä ja siihen vaikuttaneet tapahtumat esimmerkiks lapsuudessa. Siis ymmärrän henkilöä, sitä mitä se on. Mutta muista, jotkut teot tai käytös voi olla sulle itelles anteeksi antamattomia ja jotain mitä et ymmärrä, joten siinä tapauksessa on aina paras jatkaa eteenpäin.
 /   /  /  / Miten antaa anteeksi?

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku

E-Kontakti

LÖYDÄ SE OIKEA!

Hae sinkkuja Suomen suurimmasta nettideittisivustosta E-kontakti.fistä. Löydä seuraa jo tänään!

Haen naista:  25-34 v.  35-49 v.  50+ v.
Haen miestä:  25-34 v.  35-49 v.  50+ v.



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta