Ihon nyppiminen ja repiminen

Itsellä on myös ahdistusta ja muutama muukin ongelma, kuten paniikkihäiriö, pakko-oireet, sosiaaliset pelkotilat,... Tavallisimmat pakko-oireeni liittyvät ovien lukituksen tarkastamiseen, mutta kun ahdistus pahenee, alan nyppiä ihoa ja päänahkaani. Olen tehnyt sitä stressaantuneena pienestä pitäen, joten en kiinnitä siihen oikeastaan huomiota ennen kuin olen saanut peilistä nähtävää vahinkoa aikaan. Nypin hiuksia yksi kerrallaan, pyörittelen niistä palloja ja pudottelen niitä joka puolelle. Sohvan taakse kurkkaamalla näkee olenko ollut viime aikoina ahdistunut. Ihon nyppiminen on raivostuttava tapa, josta ei oikein tunnu pääsevän. Joskus olen repinyt jopa pieniä luomia irti (en suosittele, vuotavat pitkään verta) mutta ehdoton suosikkini on repiä ihokarvoja käsistä. En edes tajua miksi sitä teen, tuntuukin tosi ärsyttävältä. Tunnen olevani jatkuvasti likainen, ja jatkuva stressaaminen tyhjästä saa päänahkani hilseilemään. Ainoa keino millä saan välillä taukoa näihin, on harrastusten lisääminen ja välillä pudotan peilit pois seiniltä, etten nää rumaa naamaani, ihoani, hiuksiani, kroppaani. Siis käsille muuta puuhaa :D Itse harrastan valokuvausta ja tykkään liikkua luonnossa. Jostain syystä en vaelluksilla nypi itseäni ollenkaan, tosin mietin että meniköhän se ovi lukkoon......

...on minullakin ongelmana. En tajunnut sen olevan pakko-oire ennenkuin näin tv:ssä ohjelman pakko-oireista ja nyppimisestä. Itse olen tehnyt sitä jo vuosia. Teen sitä päivittäin, itse asiassa monta kertaa päivässä. Löydän itseni peilin edestä kun minulla on stressiä, paha olo tai olen muuten vain kyllästynyt. En ole hakenut ongelmaan hoitoa, koska en tiennyt että minulla on ongelma. Toisaalta ottaisiko kukaan lääkäri minua todesta jos kertoisin oireistani...

Kärsin myös samoista oireista. Puristelen naamastani olemattomia finnejä, mustapäitä, valkopäitä tai ihan vain ihohuokosia. Olen tuhat kertaa yrittänyt peitellä jättimäisiä rupia naamassani, muutaman kerran ne ovat tulehtuneet ja naamassani on riehunut märkärupi pari viikoa. Muistona on myös muutama arpi ja laajentuneita ihohuokosia.

Lisäksi tämä puristelu ei rajoitu vain kasvoihin vaan puristelen ja raavin myös käsivarsiani, jalkojani, yläselkääni ja rintojani. Siis ihohuokosia/ satunnaisia näppyjä. Kynsinauhani ovat myös usein jostain kohtaa verillä ja kynsisaksilla leikkelen jalkapohjien kovettumia ja syyliä. Rohtuneista huulista on pakko repiä ihoriekaleita ja haavat eivät saa koskaan parantua rauhassa, kun revin aina ruven pois. Yleensä seurassa joko revin kynsinauhojani, metsästän kaksihaaraisia tai revin/pureskelen kynsiäni. Jos en voi tehdä mitään edellä mainituista, naputtelen ainakin sormiani.. Olen varmaan mukavaa seuraa.. o.O Kuivuneen ihon poishinkkaaminen on myös jännää ja kaksihaaraisia metsästän hullunkiilto silmissä. Listaa voisi jatkaa loputtomasti. Keksin aina uuden tavan raplata ruumistani. En tiedä mistä tämä neuroosi johtuu, mutta huomaan "harrastavani" sitä aina kun olen syystä tai toisesta stressaantunut. Kovasti haluaisin päästä eroon kyllä.. :(

Pakko-oireiset hiiret parannettiin luuydinsiirrolla
(27.05.2010 klo 18.00)
Geenivirheen vuoksi karvapeitettään pakonomaisesti nyppivät hiiret saatiin parannettua siirtämällä niille normaalihiiristä luuydintä, havaittiin Yhdysvalloissa Utahin yliopistossa tehdyssä kokeessa. Poikkeavien hiirten käyttäytyminen muistuttaa ihmisillä tunnettua psyykkistä häiriötä, pakonomaista hiusten ja karvojen nyppimistä. Lääketieteen Nobel-palkitun professori Mario Capecchin tutkimusryhmä ei vielä suosittele luuytimen siirtoa pakko-oireiden korjaamiseen. Oleellista on löytää ensin selitys sille miksi elimistön puolustusjärjestelmän tuottamat solut vaikuttavat käyttäytymiseen.

Aiemmissa tutkimuksissa oli todettu että hiiret, joilla Hoxb8-geeni ei toiminut, käyttäytyivät pakko-oireisesti nyppimällä karvapeitettään. Nämä hiiret ovat myös normaalihiiriä vähemmän herkkiä kivulle ja jotkut tutkijat arvelivat, että karvojen nyppiminen oli seurausta tästä.

Hox-geenit ovat erityisen tärkeitä hiiren alkionkehityksen aikana ja Hoxb8-geeni liittyy ns. mikrogliasolujen syntyyn. Mikrogliasolut syntyvät luuytimessä mistä ne siirtyvät verenkierron mukana aivoihin ja asettuvat sinne. Hiiren aivojen mikrogliasoluista noin 60% on valmiina aivoissa vastasyntyneellä, loput 40% siirtyvät aivoihin syntymän jälkeen.

Aivosoluista varsinaisia hermosoluja eli neuroneita on vain 10%, loput ovat erilaisia gliasoluja, mikrogliasoluja ja muita. Gliasoluja pidettiin aiemmin lähinnä aivojen rakennetta ylläpitävinä soluina mutta viime aikoina niiden on todettu osallistuvan aivojen toimintaan monipuolisemmin.

Uudessa tutkimuksessa siirrettiin Hoxb8-geeniä vailla oleviin hiiriin luuydintä normaalihiiristä. Luuydinsiirteen asettuminen uuteen elimistöön kestää useita kuukausia ja sen tuloksena pakonomainen karvojen nyppiminen lakkasi. Koe-eläimiä oli kymmenen ja niistä neljä parani kokonaan. Loput kuusi vähensivät myös karvojen nyppimistä niin paljon että ihossa olleet tulehdukset paranivat ja karva alkoi kasvaa paremmin.

Koe tehtiin myös toisin päin: normaalihiiriin siirrettiin mutanttihiirien luuydintä. Sen seurauksena ne alkoivat nyppiä karvaansa pakonomaisesti. Niiden kipuherkkyys ei muuttunut, joten se ei ilmeisesti ole nyppimisen syy.

Seuraavaksi tutkijat yrittävät selvittää miten pakonomainen käyttäytyminen ja vialliset mikrogliasolut liittyvät yhteen. Toistaiseksi tiedetään että Hoxb8-geeniä geeniä vailla olevilla hiirillä on 15% vähemmän mikrogliasoluja aivoissa. Pelkkä lukumäärä ei kuitenkaan ilmiötä selitä vaan todennäköisesti virheelliset solut vaikuttavat aivojen hermosoluverkoston toimintaan jollain tavoin.

(YLE tiede, Cell)

http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuutiset/pakko-oireiset-hiiret-parannettiin-luuydinsiirrolla

tapana puristella naamastani finnejä, mustapäitä ja epäpuhtauksia pois. Minusta se on ollut vain ajavietettä ja tapa parantaa olotilaa. Mutta se tapa on vain tehnyt minusta entistä pahemman näköisen. Miten tuosta pakonomaisesta omien kasvojen pilaamisesta pääsee eroon?

Täällä myös samasta ongelmasta kärsivä. En kuitenkaan tunnista ahdistuksen tai stressin vaikutusta toimintaani. Ihana löytää ihmisiä, joilla samoja ongelmia. Omani tuntuvat vain kovin pieniltä muihin verrattuna..

Olen aina pitänyt itseäni positiivisena ihmisenä, jolla ei ole mitään mielenterveysongelmia.

On kyllä tätä samaa vaivaa, myöskin vähemmän ihoa vaurioittavana versiona, esimerkiksi tekee oudosti mieli sivellä olkapäitä, jalkoja, tuntea jänteitä ja niveliä läpi, etsiä niitä sormenpäillä, nyhtää niitä erilleen niin että kaivaa sormenpäät ihoon ja yrittää repiä sitä jännettä sieltä. Raapimista on tietenkin, kynsinauhojen repimistä, kynsien pureskelemista. Finnejen puristelemista, puhkomista, tulee arpia ja muuta eikä iho tunnu koskaan puhtaalta. Vähän kuin jotkut ovat tottuneet hypistelemään vaikka paidan helmaa hermostuksissaan niin itse on tottunut hipeltämään ihoa, lämimään kasvoja ja hiuksia. : P

Ei satu kukaan tätä oirettaan kohdistamaan esimerkiksi ihokarvoihin. Se se vasta on koukuttavaa. Nyps nyps nyps. Siinä lähtee pian kulmakarvat ja sääret laikkuunuu komeesti.

Täällä myös samasta ongelmasta kärsivä.. :( Jo useamman vuoden olen puristellut kasvojen ihoani siinä toivossa, että saisin näppyjä pois.. No, tuloksenhan voi arvata.. Mutta kierto sen kuin jatkuu.. Joskus on mennyt n. viikko etten ole naamaan koskenut, mutta sitten se taas alkaa. Pitäisi varmaan alkaa harkita terapiaa tosissaan.

Täällä oireena huulten nyppiminen. Joka aamu/ilta pitää väkisinkin nyppiä huulista ihokerros pois. Stressi pahentaa oiretta.

itse nypin sormia aina silloin tällöin, pääsiassa peukaloita nykyisin, mutta ennen kaikkia sormia. jännitys, stressi tai ahdistus sen laukaisee.. ja ei sitä tosiaan pysty pysäyttämään.

sit niitä verisiä sormia saa hävetä vaikka missä. tämä ongelma jatkunut mulla yli 10 vuotta, mutta nykyisin on sormet onneksi suurimman osan ajasta kunnossa.

Lapsuudesta lähtenyt tapa on jättänyt jälkiä vartalooni. Ahdistuneena puristelen olemattomia mustapäitä ja RAAVIN. En raavi huvin vuoksi mutta kun kutiaa. Monesti herään lakanat kirjaimellisesti veressä. Olen pyrkinyt välttämään tätä rasvaamalla itteni kunnolla ennen nukkumaan menoa ja laittamalla hanskat ja sukat. Jossain vaiheessa yötä ne repii vahingossa pois.

Nolo tapa, ja vielä nolompaa selitellä ihmisille arpia. Ei toivoakaan että voisin olla kesälläkään ilman pitkiä lahkeita/sukkahousuja tai pitkähihaista paitaa ulkona.

Kadehdin niitä jotka voivat olla bikineissä/uimapuvussa rannalla tms.

rupinen, oletko nähnyt elokuvaa Black Swan?! Päähenkilöllä oli tuo sama raapimishomma..liittyi stressiin ja ahdistukseen ja usein unissaan =) Teetkö tuota raapimista stressaantuneena? Anyways, kannattaa katsoa tuo leffa, se oli aikas hyvä ;)

Olen vasta viime aikoina ruvennut miettimään, olisiko minulla pakko-oireinen häiriö. Olen lapsesta asti purrut kynsiä. Pääsin siitä jossain vaiheessa melkein kokonaan eroon jättämällä vain peukalot purtaviksi. Puren vain peukalon kynsiä. Kokonaan en voi olla purematta. Kynsien puremisen lisäksi tuli jossain vaiheessa hiusten repiminen. Hiukset alkoivat harvenemaan sen vuoksi. Nykyään en revi hiuksiani, mutta päänahkaani sitäkin enemmän. Minun on aina pakko repiä ruvet pois. Välillä päänahka on oikein kipeä repimisestä. Ennen kampaajalle menoa yritän olla repimättä, ettei väriaineet kirvelisi niin paljon. Minulla on myös paniikkihäiriö. Ehkä näillä on jotain tekemistä keskenään. Olen huomannut että kun ei ole mitään tekemistä, revin enemmän päätäni. Ärsyttävää. Mitähän sitä keksisi tilalle jotta siitä pääsisi eroon.

Täällä yksi näppyjen nyppijä, jolla myös jalat kamalassa kunnossa sisäänkasvaneiden karvojen jahtaamisesta. Tajusin vasta sitten, että kyseinen tapa on ongelma, kun huomasin että tulen hyvin hermostuneeksi kun en saa toteuttaa ko. toimintaa, joka tuntuu niin rauhoittavalta ja olen melkein transsissa kun saan keskittyä nyppimiseen. Ja huomasin, että tuohon saattaa mennä huomaamatta tunti/pari tuntia per päivä...

itselläni on ongelmia tällä saralla..ollut jo monta vuotta ja yhdistän sen ahdistuksen helpottamiseen. oireeni alkoivat kun sairastuin anoreksiaan noi 17 vuotiaana ja käytin aikaani naamaan repimiseen kun odottelin että voin lähteä kävelemään syömisen jälkeen.en oikeastaan halunnut olla laiha vaan ruma. nyt kun olen ollut jo kauan terve niin naaman nyppiminen on alkanut kiusaamaan koska se ei kaunista vaan rumentaa ja on jotenkin kinkkistä koska en myöskää tykkää että kasvoissai on niin sanottuja turhia karvoja mutta kun otan ne pois niin en saa lopetettua ja keskityn niin kovasti nyppimiseen että vasta jälkeen päin tajuan että nenä on tulipuainen ja kulmakarvat verillä vaikka tarkoitus oli kaunistua ei rumentua.ne on jo niin päivään kuuluvia rutiineja että ahdistaa kun yrittää lopettaa.

Täällä pöljä joka repii jalkapohjia. Leikkaan saksilla kovettumia, josta lähtee viikkoja kestävä nahkojen repiminen. Revin ja kaiverran kantapäätä ja aina verille asti. Revin NIIN paljon, etttä on jalat kipeenä, laitan yöksi jotain rasvaa ja ilmastointiteippiä, koska jalat sattuu, seuraavana päivänä taas sama juttu ja laastaria kuluu. Revin sormista nahkoja ja taas niin kauan, että veri lentää ja jalan pikkuvarvasta revin niin kauan, että saan jopa kynnen pois, kuka pöljä pystyy noin vaan ottamaan kynnen. Välillä puren hampailla kieltä ihan verille asti ja puren suun nahkaa sisäpuolelta. Kulmakarvoja nypin aika usein oikeestaan joka päivä, kunnes kulmat on ihan epätasaisessa karvattomassa pisteessä. Kaikki tämä tuottaa valtavaa kipua, jalat on välillä niin kipeät, että on vaikea kävellä. En tiedä miten tästä pääsee eroon, olen aivan epätoivoinen. Elämäni on pelkkää itseni tuhoamista/syömistä. Olen tehnyt tätä jo yli 30 vuotta, en jaksa enään. Mikään ei auta, tuntuu kun tylsistyn, laitan ajanvietteeni itseni tuhoamiseen. Mieheni sanoo, että olen sairas ja niin taidan ollakkin. Näitä lukiessani huomasin kohtalotovereita olevan ja sairaudella on nimikin. Tiedä sitten joskos "tapa" onkin jonkinlaista ahdistumista. Tunnen joskus olevani paniikissa ja minulla on ns.torikammo. Nytkin istun tässä jalkapohjat verta valuvana odottaen seuraavaa päivää katsomalla onko vielä jotain nypittävää ja jostain syystähän niin on. Olenko kannibaali itseäni kohtaan?

Oletko varma ettei sulla oo joku sienitulehdus noissa jalkapohjissa. Itselläni oli samanlaista repimistä ja lääkäri totesi sienitulehduksen (kahden vuoden repimisen jälkeen). Apteekista voi reseptivapaasti ostaa daktarin nimistä lääkettä.

Ilmoittaudun! Revin itseäni aivan koko ajan. Päänahka, sormet (joista kolmessa tällä hetkellä tulehdus ja antibioottikuuri), reidet, naama, yläselkä ja pakarat. Oikeastaan mistä vaan, missä on edes pienen pieni ja olematon kohta, josta saa kiinni. Kaikki paikat täynnä rumia arpia ja finnit lisääntyvät entisestään koska naama on koko ajan epäpuhdat nyppimisen takia. Hävettää mennä kauppaan kun on laikukas naama... Kaikkein kuvottavinta mitä teen, on sen ihopalasen syöminen! Mikä ihmeen järki siinäkin on. EN TAHDO.

minulla myös tämä. Jo lapsena revin rupia niin että paranemiset kestivät kauan. Äiti ja sisarukset yrittivät kieltää mutta minä revin vaan ja tunnen rupien kaikki versiot ja koostumukset. Sängyssä peittoni oli veren pilkuttama.

Kynsien pureminen oli seuraava ja myös liuskojen irrottaminen syvältä kynsinauhojen alta. Olemattomia näppyjä ja paukamia on revitty myös. Juuri tämä pallukoiden operointi ihon alta on ihan pakkomielle. Kipeitä mätänäppyjä puristetaan kaikin voimin ja tuntuu ihanalta saada jotain mätää nousemaan iholle.

Jossain vaiheessa kolme kynttä oli kokonaan revitty pois. Pari vuotta meni että kasvoivat takaisin. Siihen liittyi eräs matka jolta jätin lempipinsettini kotiin ja kasvun alku pääsi onnistuman.

Nyt ei ole pahempia vammoja mutta kynsinauhoja revin äsken. En usko terapiaan tässä. Luulen että hermoston rakenteessa on jotain. Pitäisi olla aivan uusissa ympyröissä ja kokoajan jotain aktiivista muuta tekemistä ja peilit pois. Sitten voisi olla ehkä repimättä.

EN jaksa enää. Pahimmillaan tätä on koko valveillaoloajan. Ja ahdistaa tuo edellinen sanakin, kun en tiedä kirjoitetaanko noi.

Tulen hulluksi, hullummaksi, umpihulluhan olen jo!

Itselläni myös tuo "dermatillomania" vaivaa. Rupia ja arpia olen pienenä repinyt aina auki ja murrosikään tullessa sitten finnejä sun muita. Suun sisäpintaa olen myös aina pureskellut ja hampailla repinyt. Kynttä ympäröivä iho on myös ollut kovilla pienestä asti.

Nykyään teen edelleen noita kaikkia. näppylöiden nyppiminen kuitenkin pääasiassa keskittyy kasvoihin ja selän alueelle ja hieman rinnuksiinkin.

Itse olen nyt aloittanut joka aamuisen joogauksen, lakannut kynnet (muistuttaakseni itseäni nyppimisestä) ja tehnyt paljon itsetutkintaa. Ammattiapua en ole hakenut, enkä aijokkaan, mutten sitä suosittele kuitenkaan.

Toivottavasti täältä löytyisi joku jonka kanssa voisi pitää pidemmänkin keskustelun tämän foorumin kautta asiata :)

Moi.
Täällä myöskin eräs, joka repii ihoa sormistaan... Peukalot on pahimmat - syviä, kipeitä haavoja. Joskus revin alahuultani ja vasta raavin toisen pohkeeni verille niin pahasti, että tulevana kesänä en pidä shortseja, enkä hametta. Voi olla etten koskaan enää... Arvet ovat huomattavat ja vähintäänkin kysymyksiä herättävät.

Minulla on todettu masennus ja epävakaa persoonallisuus. Olen ajoittain tosi ahdistunut ja aina silloin tämä repiminen puhkeaa itseltäni täysin huomaamatta. Havahdun vasta kun kipu alkaa olla huomattavaa, tai joku kysyy mihin olen loukannut itseni...

Laastarointi toimii siihen saakka, kunnes laastarit kulahtaa ja tippuu pois... Viimeaikoina olen todennut hyviä tuloksia tämmöisellä jipolla: mulla on aina kuivat huulet, joten huulirasva kulkee taskussa automaattisesti. Aina kun kaivan sen esille, sipaisen sitä myös peukaloihin. Rasvaisia peukaloita ei ole helppoa repiä, eikä kiva laittaa suuhun jyrsittäväksi! Tehokas huulirasva myös tasoittaa ihoa nopeasti, niin että pahimmat, houkuttelevat "railot" ei niin paista silmään... :D Nyt on mennyt viikko järsimättä.

Tsemppiä kaikille ja aurinkoista kevättä :)

Hei!

Ihana löytää kohtalontovereita. Jostain syystä naurattaa hysteerisesti kun luen tätä viestiketjua.
Itselläni oireet alkoivat noin kahdeksanvuotiaana, jolloin minulle kasvoi ensimmäiset häpykarvat. Nypin ne pois, kunnes tuloksena oli tumma parta alapäässä. Karvat kasvoivat sisään, nautin ihon puhkomisesta. Vähitellen se tulehtui. Saatoin kaivaa karvoja vaikka kuinka kauan, häpyalue oli veristä mössöä.

Nykyään en enää nypi niin paljon karvoja. Olen siirtynyt ihoon. Puristelen sitä pakonomaisesti. Saan pidettyä muutaman päivän taukoja, mutta sitten homma taas alkaa. Ruvet tulehtuvat kun peitän ne meikkivoiteella. Poikakaveri ei voi käsittää miksi teen tätä, yrittää kieltää ja rajoittaa. Ei auta.
Jyrsin myös kynsinauhoja, ne ovat jatkuvassa tulehduksen tilassa. Kipu säteilee koko käteen kun laitan sormet esimerkiksi kuumaan nesteeseen.

Mikäköhän tähän auttaisi? En koe muuten olevani hullu, mitä nyt välillä keittää yli. Oireet kyllä pahenevat jos on stressiä, varsinkin jos on sellainen tunne, että ei selviä hommista. Vaikka ei tämä elämäntilanne nyt niin raskas ole, ei pitäisi valittaa.

Onko kukaan löytänyt mitään apua vaivaan? Arvostan kaikkia neuvoja.
Ja voimia teille kohtalontoverit!

Ei ole todellista... En olis uskonut että löydän "samanlaisia" ihmisiä kuin minä. Itsellä pakkomielteenä on ollut lähes jokailtainen ja välillä aamuinenkin naaman, yläselän ja jopa käsivarsien olemattomien mustapäiden ja "finnien" nyppiminen. Ja tätä on jatkunut vuosia. Saatan viettää vessassa kyseisessä touhussa jopa puoli tuntia uppoutuneena ajatuksiini. En ymmärrä mikä siinä on niin palkitsevaa.

Yleensä juuri kun olen pysynyt muutaman päivän nyppimättä ja iho alkaa parantua, sorrun taas. Silloin vaan ajattelee no että ihan sama mutta jälkeenpäin kaduttaa.. Haaveilen sileistä käsivarsista ja olen kateellinen naisille jotka voivat kesäisin kävellä ylpeinä pelkissä topeissa ulkona sileän ihonsa kanssa. Toivoisin joskus itsekin voivani omistaa arvettoman ihon.

En näköjään mäkään ole yksin. Arvet ei haittaa, jos muuten nuppi kunnossa. Ei me miehet olla itsekään mitään dressmanin mannekiineja. Mulla oli aikanaan tyttö, joka joskus joutu soittamaan mulle, et tuu päästämään hänet pois töistä. Piti 90 kertaa tarkistaa liedet, valot, ulko-ovet jne. Ei ollu helppoa katsoa.

Mitään parannuskeinoa mullakaan ei sulle ole. On ihan ...tun vaikeeta, kun tekis mieli auttaa, mut ei pysty. Jos haluut, laita mulle viesti [email protected]

Ja on, on. Oikea sposti. Palataan

Täällä toinen pöljä joka repii ihoa jalkapohjista, joskus niin että ne on niin kipeät että kävely sattuu. Odotan päivän pari että iho parantuu mut sit nypin taas lisää vaikka sattuu. Varpaan kynnetkin saa kyytiä ja nypin ihoa kynsien vierestä kynsileikkurilla, jolla saa kunnon paloja!
Sormien ihoa, kynsien ympäriltä olen nyppinyt niinkauan kuin muistan. Edelleen teen niin ja enkä saa sitä loppumaan. Joskus on hyviä viikkoja, etten nypi lainkaan. On ihana katsoa terveitä sormiani!
Ja joskus niin huonoja viikkoja että sormet on todella kipeät, laastareita melkein joka sormessa, ne hävettää koska yleensä nypin oikeasta sormesta peukaloa, etusormea ja keskaria, ne on just ne sormet mitkä näkyy kun kirjoittaa kynällä ja kun kaupassa kirjoittaa nimmariaan tai töissä jotain, mun punaisia, verisiä ja ihottomia sormia on kenenkään vaikea olla huomaamatta...
Ne jotka huomaa, usein kauhistelee ja kysyy että mikä sun sormissa on! Mä nolona piilotan ne ja mumisen jotain, tekis mieli melkein suuttua kun tuollaista henk koht kyselee multa, eikö se näe että olen nyppinyt niitä! :( hävettää...manikyyrille meno olisi painajainen!
Kun katselen telkkaria, nypin sormiani koko ajan, sohvalle kertyy ihopaloja joita on pakko imuroida lattialta pois...rikka-imuri olis hyvä!
Sormien kynsiä en niinkään pureskele, leikkaan ne lyhyeksi koska en tykkää pitkistä kynsistä. Olen purskellut kynsiä enemmän lapsena mut nyt sen sijaan nypin ihoa sormista.
Olen huomannut että tämä ihon nyppiminen/repiminen liittyy tosiaankin stressiin tai ahdistuneisuuden oloon, myöskin siihen jos olen tylsistynyt. Huomaan usein nyppiväni sormia kun mietin jotain asiaa kuumeisesti.
Luulen myös että nypin sormia ja jalkapohjia koska kaipaan niihin kosketusta. Ei ole ketään ketä ottaisi kädestä kiinni tai kutittaisi jalkapohjia.
Joku kirjoitti että nyppiminen voi johtua myös sisäisestä pelosta, ja tämä voi olla totta sillä isäni on narsisti ja lapsuudessani huudettiin paljon, isä oli pahalla päällä, välinpitämätön ja kylmä, itsekeskeinen, joten tämä jos mikä aiheuttaa lapselle stressiä ja ahdistuneisuutta, huonoa itsetuntoa myös...
Nyppimisestä saan kai myös jonkilaista mielihyvää vaikkakin potuttaa että sormet on rumat ja ne sattuu, ja todellakin haluaisin eroon tästä.
Olen huomannut myös että jos on paljon aktiviteettia elämässä eli kiire töissä, töiden jälkeen kiire jonnekin ja kotiin äkkiä nukkumaan, en "ehdi" nyppiä sormiani. Myös jos olen ollut ihastunut tai rakastunut, nypin vähemmän. Mutta en silti ihan täysin ymmärrä miksi joskus en nypi lainkaan ja miksi joskus kokoajan vaikkakaan en ole mielestäni ahdistunut tai stressaantunut. Tästä on kehittynyt 32v varrella paha tapa josta en pääse eroon, pitäisi osata hillitä sitä jollain tavalla ja tämähän on hillitsemishäiriö. Siinä missä ihmiset polttaa tupakka lievittäkseen stressiä tai ahdituneisuutta, minä nypin sormiani. Telkkarin äärellä voisi koittaa laittaa rasvaa käsiin, vetää kangashanskat käteen ja katsoa mitä tapahtuu...
Muuten, siskontyttöni on nyt 4v ja hän tekee myös tätä samaa jo...noh hänen äitinsä on narsisti, joten kai siskontyttöäni ahdistaa, stressaa...:(

Osaako kukaan sanoa, mistä tällaiset oireet voivat johtua? Itselläni on ollut vuosien ajan repimistä, puristelua ja kaikkea, mutta en koe olevani erityisen ahdistunut.. Tai voiko ahdistus olla jossain "syvemmällä", kuin tiedostamattomana?

Olen myös tehnyt tätä niin pitkään kun muistan. Mulla on paniikkihäiriö ja olen ajoittain tosi ahdistunut. . Revin päänahkaa, sormia, huulia, kaikkea. Jotenkin se repiminen rauhottaa. Kun olen kavereitten kanssa, havahdun joskus että revin- ja lopetan samantien kun huomaan mitä teen.
Sitten tulen hermostuneeksi kun en tiedä mitä tekisin käsilläni.
Kai se jotain ahdistusta ja levottomuutta on !

Joskus koitan olla repimättä kun esim. katson tv:tä. mutta se on niin automaattista, että huomaan kohta taas tekeväni sitä.

Myös minä kärsin samasta ongelmista. Huomatkaa rakkaat, että tämä asia on OIRE jostain syvemmästä (tietysti ajan myötä itse neuroosistakin tulee ongelma) Siispä siitä parantumisenkin edellytys olisi sen syvemmän syyn tiedostaminen ja hoitaminen. Erilaiset syömishäiriötkin toteuttavat samaa kaavaa. (Ahdistus/masennus/stressi/lapsuuden traumat -> reaktio, pyrkimys kontrolliin-> itseinho, itsesyytökset, häpeä -> repsahdus, hallinnan tunteen menetys -> itsesyytökset -> jne. Kierre syvenee.
Tälle asialle on tehtävä jotain!!! Meitä on ilmeisesti paljon, riittävästi jonkinlaisen vertaistukiryhmän kokoamiseen tai jotain?
Voimia teille kaikille! Olette arvokkaita ihmisiä, ja olette kärsineet liian paljon. Rakastakaa ja hellikää itseänne, armahtakaa itseänne, menkää luontoon ja pyrkikää terveeseen yhteyteen toisten ihmisten kanssa.
Menkää pitkäksenne kesäiselle kalliolle, liikkumatta, ja tuntekaa, kuinka luontoäiti hoitaa.

Kärsin samanlaisista ongelmista. Kasvoni on joskus täynnä rupia kun revin niitä irti.sama myös käsien kanssa. lisäksi minulla on ollut musiikin soimista päässä , enkä saa sitä loppumaan kuin puhuessa jonkun kanssa tai katsellessani TV:tä. sitä on jo jatkunut kahdeksan kuukautta. On kuvattu aivot ja olen käynyt kolmella erikoislääkärillä. Illalla saan unen kun otan rauhoittavaa lääkettä. Tuntuu ,että kohta ei enää kestä. Tsemppiä Sinulle.

Revin kuivaa kantapohjan ja varpaiden ihoa. Myös peukalo oli kuin nyljetty muutaman kuukauden ajan, koska iho oli kuiva ja lähti kivasti lohkoutumaan. Kun se parani hieman, revittyyn alueeseen tuli vieläkin houkuttelevammat kuivat, törröttävät reunat. Eikun uudelleen repimään. Pureskelen myös poskiani ja kielen reunoja. Rakastan hirveästi mustapäiden puristelua ja olin onneni kukkuloilla löytäessäni tässä taannoin ISON keltapäisen finnin. Joskus jopa surkuttelin, koska minulla oli iho niin näppylätön. Ajatella, että melkeinpä toivoisin itselleni aknen...hyi minua...Myös kurkusta kaivettavat pienet valkoiset "proput" kiehtovat ja korvavaikkua on myös kiva etsiä, ikävä kyllä korvani eivät sisällä vaikkua juuri koskaan. Niin ja päänahkan ruvet osuvat aina käsiini kun haron hiuksia ja pakkohan ne on raaputtaa rikki. Arvet jäävät... kaikki mikä tuntuu sormen alle repimiskelpoiselta tai potentiaaliselta puristeltavalta herättää tämän kummallisen mielihyvää tuottavan neuroosini.

niin tuttuja tarinoita täällä, sillä itsellänikin naaman,selän,kaulan,rinnan ja käsivarsien nyppiminen ja repiminen on todellakin pakonomaista. Itselläni on todettu masennus, ja myöskin ahdistusta on. Vaikka masennuslääkkeet ja rauhoittavat on käytössä, ei ne kuitenkaan tähän nyppimiseen auta. Ahdistus ja masennushan tämän nyppimisen aiheuttaakin pääasiassa.. Joku täällä kirjoitti että pahimmillaan on mennyt koko yö nyppimisessä, ja mullakin on ihan sama juttu! pahimmillaan on saattanut mullakin mennä jopa 4 tuntia nyppimisessä! järkyttävää! Tämä repiminen ja nyppiminen on tosiaan pävittäistä puuhaa,ja monet kerrat yrittänyt lopettaa, mutta sitten neljäntenä päivänä löydän itteni taas peilin edestä nyppimässä. Tämä on kyllä tosi ärsyttävä ja häiritsevä pakko-oireinen neuroosi! Ja löytyy jo pieniä kuoppa-arpiakin naamasta, tästä nyppimisestä. Vuosien myötä on vaan pahentunut, ja todellakin olisi kiva päästä eroon tästä! Nypin niin vimmalla, että tietyistä kohtaa iho menee vereslihalle, siis nahkaa menee irti ja iho todellakin ärtyy ja pienet mustapäät ja finnit vain pahentuvat ja tulehtuvat nyppimisestäni..Häpeän naamaani ja onneksi meikkivoide on keksitty.. Muutama päivä kun on ollut nyppimättä niin iho paranee huomattavasti, ja näyttää niin hyvältä ettei edes meikkiäkään tarvitse,muttaa sitten kun naamalle tulee taas uusia mustapäitä ja pieniä näppyjä niin en voi vastustaa kiusausta nyppiä, ja taas se sama rumba alkaa.. huoh.. Haluan todellakin päästä eroon tästä!! Loppujen lopuksi itsekuristahan se on kiinni, mutta kun se ei oo helppoa ei.. onko kellään mitään konsteja millä vois hillitä nyppimistä ja repimistä?

Olen alkanut epäillä, että miehelläni on trikotillamaniaa tai jotain sen suuntaista. Hän nyppii jatkuvasti käsiään, monta kertaa päivässä, kokoajan. Sanon hänelle usein siitä. Iho on revitty vereslihalle peukaloista ja hän ei voi lopettaa nyppimistä. Usein hän järsii sormeaan. Sitten hän repii jalkojaan. Aina kun tulen vaikka huoneeseen, hän repii jalkapohjansa ihoa, joka on aivan melkein verille revitty. Se on oikeasti ällöttävää. Tämä on jollain tavalla koomista, että siitä on tullut vakiopuheenaihe "lopeta nyt se nyppiminen" . Usein kun hän on stressaantunut, hän nyppii. Kun sanon asiasta, hän on että "katso nyt ei nämä niin pahassa kunnossa ole, on aiemmin ollut pahemmassakin. " Vaikka vertakin on vuotanut jaloista. Ällöä.

kertokaahan kaikki repijät ja nyppijät kuulumisia! piti tulla taas purkautumaan tästä aiheesta kun on niin kamala olla, nyppimisestä johtuen. Nytkin naama on punainen kuin kärpässienellä, ja iho on kirjaimellisesti riekaleina.. Onneksi ei ole tarvinnut poistua kotoolta minnekään. En kehtaisi! Monella nyppijällä täälläkin ilmeisesti on diagnosoitu masennusta,ahdistusta jne.. itselläni siis myös masennusta ja ahdistusta, ja muutenkin oon taipuvainen pakko-oireisiin.Mutta siis tämä nyppiminen on ylitse muiden, joka todellakin ahdistaa vaan entisestään, ja sitten ei kehtaa mennä pahimpina päivinä ulos ollenkaan, paitsi jos laittaa paksun pakkelin meikkivoidetta. Ja tää pakonomainen nyppiminen todellakin aiheuttaa itseinhoa ja hirmusti huonoa itsetuntoa. Monet kerrat yrittänyt lopettaa tekemällä päätöksen, että nyppiminen saa loppua tästä lähtien. Mutta ei! muutama tunti niin oon jo peilin edessä rääkkäämässä ihoani. Jouduin viikonloppuna olemaan sairaalassa pienen leikkauksen vuoksi, mikä katkaisikin vähäksi aikaa nyppimiskierteeni, kun eihän siellä kehtaa muitten nähden nyppiä! eikä vessassakaan viitsi kauaa olla muitten potilaitten vuoksi. Ihoni meni jo parin päivän aikana sairaalassa parempaan kuntoon kun en nyppinyt,mistä iloitsinkin todella. Mutta kas vaan,kun kotiin pääsin, taas sama rumba jatkui! Onko kukaan ihan tosissaan hakenut apua ko. asiaan?? mainitsin mielenterveystoimiston lääkärikäynnillä asiasta, niin opamoxin päivä-annostusta nostettiin ( opamox=ahdistukseen), mutta oon huomannut ettei siitäkään ole mitään apua. En ole käynyt juttelemassa esim psykologilla, vaikka välillä mietinkin voisko se auttaa tähän nyppimishommaan. Onko joku käynyt juttelemassa terapiassa? onko ollut apua? Onko kellään ehdottaa mitään hyväksi havaittuja neuvoja mitkä hillitsisi nyppimistä? Onneksi emme sentään ole yksin vaivamme kanssa! :) on vaan niin epätoivoinen olo! tsemppiä kaikille!

Hei kaikki!
Tuntuu lohduttavalta lukea, etten ole yksin oireiluni kanssa. Itse olen sairastanut muutavan vuoden ortoreksiaa ja sittemmin parantunut siitä lähes kokonaan. Kasvojen ihon nyppiminen syntyi syömishäiriön aiheuttamasta ahdistuksesta, mutta on jatkunut vielä syömishäiriön parantumisenkin jälkeen. Kuitenkin tämä nyppiminen pitää kiinni tavallaan ortoreksiassa, ja taas estää sen täysin paranemisen. Kierteestä täytyy päästä irti. Sairaalloinen nyppimisen halu on täysin järjenvastainen, välillä tulee halu nyppiä toisenkin ihmisen ihoa, järkyttävää!
Kasvojen iholta nypin kaikenlaisia näppyjä, jotka vain sormen alla tuntuvat. Lisäksi nypin hiusrajaa ja päänahkaa aina lukiessani ja opiskellessani jotain. Olen myös raapinut vasemman korvan niin, että siinä on rupi, jonka aina nypin irti, eikä se parane millään. Korvien sisäpuolelta olen raapinut niin, että on tullut verta sekä kaivanut korvakäytäviä (ihan turhan takia!). Lisäksi nypin rohtuneita huulia, kynsinauhojen lihatikkuja sekä jalkojen pieniä kuivanäppyjä. Saunassa on tietenkin pakko raapia kaikki kuollut iho irti. Niin monet kerrat olen yrittänyt lopettaa, mutta teen niin rutininomaisesti nyppimistä, että lopettaminen on hankalaa. Vaikka lupaan, etten nypi finnejä peilin edessä, silti lipsun lupauksesta ja nypin muualla kykyjeni mukaan luullen, ettei se ole niin paha. Eihän tässä ole mitään järkeä.
Nypin kun olen tylsistynyt, turhautunut, yksinäinen tai ahdistunut. Asioiden pitäisi nyt olla ihan hyvin, mutta silti nypin. On hävettävää mennä kuntosalile tai asiakaspalvelutehtäviin, kun suupielessä tai otsassa on isoja punaisia läikkiä/rupia. Koen, että olen sosiaalinen, hyvin elämässäni menestynyt ja onnellinen ihminen, mutta silti tämä vaiva ei lähde millään pois. Olen puhunut siitä ja lukenut siitä tietoja... Mikä auttaisi? Luulen, että tämä kirjoittaminenkin voi olla askel lähemmäksi elämää ilman nyppimistä!

Hei, kohtalokaverit.

Olen nauranut, koska itsellä sama juttu. Nuorena nypin silmäripsiä, koska luulin, että kasvavat tuuheimmiksi. Mitä vielä.
Nyt rapsuttelen korvan taustoja ja pöyhin lukiessa tukkaa ja hieron pään pintaa, että aivot saavat ilmaa..

Sängyssä puristelen rintoja ja viime yönä näin unta kahdesta lehmästä, mutta ne olivatkin sonneja kun aloitin lypsää.

Olisiko mulla vakava miehenpuute vai mikä. Vastatkaa, olkaa hyvät.

Uskomatonta, luulin kans olevani ainoa. Nypin itsekin kans ihan mitä vain ja kotona ollessani ihan koko ajan. Leuassa on vanha rupi ja revin sen aina auki, niin että se ei parane. Olen töissä sellaisissa tehtävissä, että se harmittaa ja hävettää, kun ihmiset näkee ja varmasti ihmettelee. Joskus ovat kysyneetkin jotain, että mikä on käynyt. Ja vasta käydessäni lääkärissä se kysyi mu "ihottumasta". Tuntui liian nöyryyttävältä kertoa niin sanoin vaan etten tullut sen takia eikä se kuulu asiaan. Hävettää kun olen jo melkein 40vuotias... että ihan aikuinen ja viitsin tämmöstä tehdä... ahdistaa. Mulla kans masennus-ahdistus-syömishäiriö-historia ja bipolaari-diagnoosi.

joo mäkin nypin kaikkia pieniä "kyhmyjä" näppyjä yms...naamasta,leuasta,niskasta,selästä...naama aina ihan punaläikikäs kun nypin koko aika huomaamatta...mikä helvetin oire tämä on???tosin vedän kyllä runsaasti amfetamiiniakin että juu :P

joo mä nypin lärviä koko aika...pieninkin epätasaisuus kun tuntuu niin räpellän ja revin sitä jatkuvasti...todella rasittava vaiva! mitenköhän tästä vois päässä eroon???

Ihan uskomaton tunne lukea, että ei ole ainut tämän kanssa. Olen ihan pikkulapsesta asti repinyt kaikki mahdolliset ruvet auki ja nyt on jalat hirveillä arvilla. Nykyään olen oppinut välttämään sitä, mutta kynnet ja kynsinauhat ovat kamalassa kunnossa ja ihoa tulee revittyä kantapäistä, isovarpaista ja oikeastaan kaikkialta, missä se on tarpeeksi paksua. Minunkin tapauksessani tähän liittyy kaikenlaista ahdistuneisuus- ja syömishäiriötä, koulustressiä ja muuta vastaavaa. Varsinkin näin ennen koeviikkoa ja sen aikana tulee välillä todella rumaa jälkeä.

Tämä homma on vielä suunnilleen hallussa (tai ainakin uskottelen niin itselleni) ja ikää vasta 16 vuotta, mutta osaanko lopettaa nyt vai jatkanko tätä vielä nelikymppisenäkin?

Hei!

Mä olen myös vuosia repinyt kynsinauhoja. Kynsien pureskelun aloitin 5-vuotiaana ja sitten 7-vuotiaana siirryin kynsinauhoihin. Muistan miten kynsien pureskelun keksiminen oli minulle oivallus. Näinhän minä voin ratkaista tämän vaikean olon. Se oli heti alusta asit hyvin "helpottavaa", aiheuttaen kuitenkin pidemmänpäälle valtavasti itsetunti ongelmia ja kipua,.
Olen käynyt läpi pitkän psykoterapian ja prosessin keskivaiheilla repiminen oli pahempaa kuin koskaan. Käsittelin myös repimistä paljon terapiassa.

Jossain kohtaa prosessia tajusin että se, että "jymähdän" sormiani repimään liittyy vihaisuuteeni jota minussa on paljon, mutta jota minun on vaikea ilmaista. Sitten agressio kääntyy sisäänpäin ja jumitun repimään sormiani. Kanavoin turhautumisen, kiukun tai vihaisuuden repimiseen. Kiinnostava ajatus myös se miten viiltelijän selittävät tekojaan, että he ikäänkuin päästävät tuskallisia tunteita ulos haavan kautta. Olen ryhtynyt miettimään, että luuleeko minun alitajuntani että vaikeat tunteet valuisi sormen haavoista pihalle. Ei ehkä kovin toimiva ratkaisu. (: Välillä tosin tuntuu että tehdessäni jotain keskittymistä vaativaa, saatan huomaamattani repiä, mutta siihen liittyy usein myös epäonnistumisenpelkoa ja turhatutmusta.

Olen terapeuttini kanssa samoilla linjoilla siitä, että repiminen ei ole kaukana viiltelystä ja muusta itsensä vahingoittamisesta. Samalla tavalla repiessä, nyppiessä ja viillellessään ihminen hakee rauhoittumista kaoottiseen sisäiseen kokemukseen. Tavallaan ajatukset pysyvät koossa kun repii kynsinauhoja. Kokemuksesta kyllä tiedän että se ei kuitenkaan piristä tai pura energiaa, vaan siinä enemmän käpertyy ajatuksia myöten sykkärälle.

Olen huomannut että sisäinen puheeni, se miten itselleni pääni sisällä puhun, on ollut hyvin negatiivista. Tämä on tyypillinen masennuksen oire. Kynsinauhjen repiminen on vähentynyt kun olen harjoitellut itseni kannustamista ja kehumista silloin kun teen jonkun aisan hyvin (siis pääni sisällä huomioin positiivisia aikaansaannoksiani, ihan tiskaamisesta lähtien).

Olen alkanut silittää käsieni ihoa silloin kun huomaan että revin käsiäni. Aluksi se tuntui inhottavalta (josta voi myös päätellä että suhde itsee ja omaan kehoon sisältää työstettävää materiaalia) nykyisin sormien silittely tuntuu minusta mukavalta. se rauhittaa minua oikeasti sellaisella tavalla joka ei ole destruktiivista.

Sitten Alexander tekniikka ja jooga joissa keskitytään ja rauhoitutaan auttaa.

Sormiin ja varpaisiin päättyy paljon hermoja ja sirmet ovat hyvin voimakaasti aistivat. Olen oppinut jostain intialaisen hieronnan liikkeen jota usein teen (sama liike kuin napsutellaan sormia, mutta sormenpään laittaa "napsautuksen " väliin. Siis ei väkivaltaa vaan enemmän hoitamista! ) hankalaa selittää, helppo näyttää. Se tuntuu minusta mukavalta. Pistää veren kiertämään sormenpäissä ja saattaa katkaista repimis"jymähdyksen" kun huomaan etten halua vaipua sykkärlle vaan energiaa voi purkaa muulla tavalla.
Olen miettinyt sitä että kädet jotka ovat se millä minä "tartun maailmaan", mikä on ollut tärkeä osa ensimmoisillä tutkimusmatkoillani maailmaan kun olen ollut vauva, miksi minä niitä kaltoinkohtelen?

Iho on rajapintani minuuden ja ulkopuolella olevan maailman välillä. Ihon repiminen konkretisoi mielestäni kiinnostavala tavalla ihmisen kivuliaan suhteen ulkomaailmaan. Tsemppiä kaikille!

meillä repijöillä ja nyppijöillä yhteistä on usein mielenterveysongelmat, eli esim masennus, ahdistus ja yms.. itselläni ainakin on ollut vaikea psykoottinen masennus, ja ahdistuneisuutta. kyllä nyppiminen ja repiminen on hyvin samankaltaista kun viiltely, ja tosiaan oon itse kans miettinyt että mä kun nypin, niin ikäänkuin mä purkaan kaiken vihan,ahdistuksen,turhautumisen ja pahanolon itseeni, eli kun pitäisi rakentavalla tavalla purkaa ulos, niin mä tavallaan puran sen kaiken itseeni, käyttäydyn tuhoavasti itseäni kohtaan nyppimällä ja repimällä ihoani.

oikeasti tämä on kamala pakkomielteinen hallitseva ja ikävä tapa tämä repiminen ja nyppiminen. ihan kuin alkoholistilla, kun juot ainoastaan yhden oluen, niin siitä useimmiten alkaa se ryyppyputki. niin samoin esim nyppimisellä, kun yhdenkin näpyn nypin tai revin, niin sit on pakko käydä koko naama läpi, ja lisäksi vielä kaula, rintakehä, selkä.. sitten ei millään pysty lopettaa vaikka haluaisi, sitä vaan on pakko jatkaa ja mulla siihen menee lähes aina ainakin se 2 tuntia putkeen nyppiessä ja repiessä. pahimmillaan on mennyt 4-5 tuntia putkeen. ja sitten taas seuraavana päivänä sama jatkuu.. ja jatkuu.. sitten jälkeenpäin se kamala morkkis,pahaolo, ja eikä ahdistus ole yhtään vähentynyt, päinvastoin, oon huomannut että nypittyäni ja sen jälkeen usein olen hermostuneempi kuin ennen nyppimistä! eli nyppiminen mun kohdalla vaan pahentaa mun ahdistustani. ja kamala stressi ja potutus kun oli aiemmin päättänyt ettei enää nypi, silti jonkin ajan kuluttua huomaa taas tekevänsä sitä.

kukaan joka ei tämmöisestä vaivasta kärsi, ei voi kuvitellakaan millaista tämä on. joskus ehkä joku on saattanut vähätellä nyppimistä, tyyliin, tekee kärpäsestä härkäsen, mutta kyllä se vaan on iso ongelma, jos se vaan pahenee ja pahenee ajan myötä, on pakonomaista, hallitsee sua ja sun elämää, niin se todellakin on ongelma. eli niin kuin alkoholisti joutuu olemaan ihan totaaliraittiina, ilman yhtäkään olutta, joudun minä itse pakkomielteisenä nyppijänä välttämään yhdenkään näpyn nyppimistä, repimistä, tai hipelöimistä, muuten se sama rumba taas alkaa. oon kaikki tilanteet yrittänyt ottaa huomioon, mitkä saattaa aiheuttaa kiusausta tahi "himoa" nyppimiseen, itselle ei saa antaa tilaisuutta nyppimiselle. myöskin lääkeapuna on ahdistukseen opamox, mutta se kuitenkaan ei ole auttanu olemaan nyppimättä.
tää lohduttaa niin paljon kun meitä on niin monta, ilmeisesti on tämäkin hyvin yleistä, eikä tarvii täysin ainoa ja yksin olla tässä tilanteessa. tahdon myös omalta osaltani, vaikka en olekaan voittanut vielä tätä nyppimis"vimmaa", niin tahdon auttaa muita samassa tilanteessa olevia tän asian kanssa.
tää kirjoittaminen auttaa myös tosi paljon mua. nyppimisessä sitä ikäänkuin menee johonkin tilaan, ja sit kaikki mahdolliset ajatukset vaan pyörii päässä samalla siinä repimisen ja nyppimisen ohessa. mut sen sijaan pitäisi tehdä kaikkea rakentavampaa sen nyppimisen sijasta. vaikka lenkkeily, kirjoittaminen, ihon hoito pesuaineilla,kuorinnoilla, naamioilla tms, musiikin kuuntelu ym..

runsas kahvinjuonti herkästi aiheuttaa mulle hermostuneisuutta, jonka seurauksena usein myös nypin, joten vähemmän kahvia. samoin myös jos oon väsynyt ja verensokeri alhaalla (ei ole syönyt vähään aikaan) helposti tulee nypittyä.

pitäisi vaan hillitä itsensä, käyttää itsekuria, mutta helpommin sanottu kun tehty! usein ei ole onnistunut itsensä hillitseminen, muutenhan en olisi nyppinyt enkä repinyt ollenkaan milloinkaan...

ei tunnu hirveesti tiedossa olevan mitään parannuskeinoja, tosin eihän niitä poppaskonsteja löydy millekään muullekaan sairaudelle. itselläni on masennuslääkitys, jota käytetään myös pakko-oireisiin, mutta ei se ole ainakaan tähän nyppimiseen auttanut.

ei tosiaan auta muu kun opetella hillitsemään itsensä, tehdä rakentavia ja järkeviä juttuja nyppimisen sijaan, positiivinen ja kannustava ajattelu, ja jos on uskossa, niin rukoilu.

todellakin tahdon parantua tästä, en halua tuhlata elämääni tuntikausia ja päiviä nyppimällä ja repimällä ihoani neljän seinän sisällä, mikä lisäksi aiheuttaa lukuisia arpia, tulehtuneita näppylöitä, irtonutta ihoa, rumaa jälkeä ja pahaa mieltä...

voimia kaikille!!!

Olen pitkään pitänyt itseäni todella outona, kun puristelen, puristelen, revin auki arpia.. Miten helpottavaa on lukea, etten ole todellakaan ainoa.

Pienestä asti olen repinyt rupia auki, sitten tuli teini-ikä, masennus ja viiltely, joka ei onneksi jatkunut pitkään. Nykyään puristelen naamaa, käsivarsia ja jalkoja, löysin hetki sitten myös rintakehästä puristeltavia näppyjä. Minnekään en voi lähteä ilman meikkivoidetta tai pitkähihaista paitaa ja auta armias, jos meille tulisi yllätysvieraita, en voisi mennä ovelle naama punaisena!

Puristelu rauhoittaa ihanasti. Mieheni selkä ja kasvot ovat oikeat aarrekammiot. Ne nenän jättimäiset ihomadot suurentuneissa ihohuokosissa, ah.. Mieheni tietysti inhoaa sitä, kun jatkuvasti anon, että "saanko puristaa tuon ja tuonkin vielä.." Puristelusta ei meinaa tulla loppua sitten millään. Tämä on todellakin ihan hirveää! Iskee mieletön itseinho puristelun jälkeen ja pelkästään kun mietinkin mitä oikein teen.

Minulla on myös muita pakko-oireita, kuten sileiden kankaiden hiplailu (esim. tietynlaiset pesulaput tms.), päänahkan rapsuttelu yms. Koko ajan pitäisi tosiaan käsien olla tekemässä jotain, hirveän vaikea vain istua paikallaan ja olla. Myös joitain pakko-ajatuksia ilmenee toisinaan. Syömishäiriötä ei tietääkseni minulla ole, mutta hyvä ruoka on todella usein mielessä, siitäkin saa nautintoa ja syöminen on muutenkin rentouttavaa. ;) Tällä hetkellä olen raskaana ja jo esikoista odottaessani huomasin oireiden olevan tuolloin hieman pahempia (silloin oli tosin järkyttävät työstressitkin).

Ja hieman lisää historiaa: lapsuuteni oli vaikeahko, paljon riitoja ja huutoa, pelkäsin jatkuvasti, että teen jotain väärin/väärään aikaan ja saan kunnon piiskat, läheiseni uhkaili itsemurhalla ja toisinaan puhuttiin kuolemasta. Nuorena ahdisti todella paljon olla kotona. Koin, etten pysty puhumaan omista henk. koht. asioistani. En muista sanoiko kukaan koskaan rakastavansa minua tai olevansa ylpeä minusta. (Nykyään kehun omaa lastani jatkuvasti ja yritän olla mahd. hyvä ja rakastava äiti hänelle). Minusta puhuttiin tyyliin: "Ei se X kuitenkaan pärjää siinä kokeessa", mikä satutti todella paljon. Nykyään huomaan itsessäni perfektionistin piirteitä. Voisikohan menneisyyden kokemukset olla aiheuttaneet tämän kaiken? Olen yrittänyt antaa anteeksi tälle minua loukanneelle läheiselleni, rakastan häntä valtavasti ja uskovana rukoilen hänen puolestaan ja toivon hänelle jatkuvasti vain kaikkea parasta. Silti menneisyys hieman kalvaa ja kipeät muistot palaavat mieleen. En millään kykene keskustelemaan asioista tämän läheiseni kanssa, kun nykyään kaikki tuntuu olevan paljon paremmin. Huokaus. Muuten kaikki elämässäni on mennyt suht hyvin, mitä nyt olen työskennellyt parissa työpaikassa, joissa pahoja ongelmia ja siksi stressiä valtavasti.

Tuntuupas hyvältä avautua, ei ole oikein ketään muita kun mieheni, jolle uskallan näistä asioista puhua. Koen kuitenkin, ettei se riitä. Pitäisi kai hakeutua johonkin terapiaan, lääkkeisiin en niinkään usko (etenkin kun moni täälläkin on maininnut, ettei niistä näihin oireisiin ole ollut juuri apua). Ennemmin kokeilisin jotain luontaistuotteita/vitamiineja... Kummallista on, kun en koe olevani mitenkään erityisen ahdistunut. Stressaan kuitenkin lähes kaikesta lähes jatkuvasti, muutama paniikkikohtaus oli ekan synnytyksen jälkeen ja opiskeluaikoina (kofeiinin vähentäminen auttoi niihin onneksi) ja nykyään minulle on kehkeytynyt esiintymiskammo ja essentiaalinen vapina. Jos jollain täällä on esim. samanlaisia traumoja ja jos vielä satut olemaan kristitty, keskustelisin erittäin mielelläni lisää kahden kesken. :) Olisi mahtavaa, jos olisi joku, jonka kanssa vaihtaa kuulumisia säännöllisesti.

Mielettömästi voimia kaikille, muistan teitä rukouksessa!

Ihon nyppijä täälläkin. Lisäksi syön itsestäni vähän kaikkea. Kirjoitan nyt vaan lyhyesti. Käyn terapiassa, mutta eipä siitä oo tähän apua, koska en ole valmis muuttumaan. Pari kertaa yrittäny rajottaa tätä, mutta se vaan pahentaa sitä ja samalla oon tulla hulluks. Yleensä saan karmeinta jälkeä aikaan silloin kun tulen tästä toiminnasta erityisen tietoiseksi. En esimerkiksi voinut lukea tätä ketjua kokonaan läpi, koska se aiheutti niin valtavaa itseni raapimista. En varmaan koskaan tule lopettamaan tätä, koska lopettaminen olisi niin vaikeetaa, etten pysty siihen. En vaan kestä sellaista määrää ahdistusta.

hei sinä nimimerkillä "uupunut tähän", joka sanoit olevasi kristitty, en tiedä huomasitko mun viestini hieman ylempänä, mutta olen itsekin kristitty ja uskossa ja kärsin pakonomaisesta nyppimisestä myös, ajattelinkin heti kun luin sun kirjoitukses ja että oot uskossa, että olisi kiva jakaa ajatuksia ja kirjoitella näistä ongelmista :) lapsuuteni myös ollut vaikea ja mullakin ollut paniikki-oireilua, ja jännittämistä..

rukoillaan ja kaikille voimia!

Arvoisat kohtalontoverit. Itse aloitin mustapäiden nyppimisen 12-vuotiaana. Näin kun äiti kerran puhdisti ihoaan, kokeilin ja koukutuin. Pakko-oireisuutta olen perinyt kuitenkin enemmän isältäni, jolla on tapana mm. raapia itseään niin, että siellä täällä on rupia. Minulla on taipumusta neuroottisuuteen, mihin puristelukin tietysti liittyy. Mitään pahempaa mielenterveyshäiriötä ei ole.

Olen puristellut ihoani vaihtelevalla tahdilla 20-vuotta. Pahoja arpia on silti jäänyt yllättävän vähän, mutta toki ihoni on laikukas ja etenkin puristelukohtauksen jälkeen noin viikon ajan ärtynyt ja rupinen. Olen hyvä meikkaamaan, mutta totta kai harmittaa, ettei kehtaa liikkua julkisesti ilman meikkiä. Usein pystyn olemaan puristelematta juuri noin viikon, eli siihen asti että vanhat jäljet ovat melkein häipyneet. Sitten vietän onnelisen päivän hyvän ihoni kanssa ja illalla sorrun vähän "parantelemaan tilannetta". Ongelmana on myös ns menetetty peli. Ihosta kun ei enää koskaan tule sitä vauvan peppua, vaikka nyt lopettaisin kokonaan. Joka kerta ajattelen, ettei tämä kerta enää mitään haittaa, kun takana on tuhansia kertoja.

Minulla on aina ollut tavoitteena puhdistaa ja kaunistaa ihoa toimenpiteelläni, mutta toki olen tajunnut jo vuosia sitten, ettei tämä mitään auta. Ihooni kyllä kertyy paljon epäpuhtautta, joka jää huokosiin aiheuttaen niiden laajentumista ja pullotusta. Painan lian ulos terävällä kynsisaksen kärjellä, jonka olen vuosien varrella todennut tehokkaimmaksi täsmäaseeksi sekä samalla pienimmän haavan aiheuttajaksi. Esim. pinsettejä käyttäessä tulee paljon syvemmät haavat ja jäljet.

Teininä iho äityi aika pahaksi ja sain Roaccutan-kuurin. Tästä oli suuri apu, sillä ihon talintuotanto käytännössä loppui, eikä mistään huokosesta saanut puristettua enää mitään ulos. Puristelu jäi vähitellen, koska en saanut tyydytystä, kun mitään ei tullut ulos. Iho oli useamman vuoden kaunis ja puhdas. Vuosien myötä talintuotanto kuitenkin palautui ja puristelu palasi. Joitakin vuosia sitten ihoni alkoi olla taas kroonisesti tulehtunut. Sain Roaccutan-kuurin uudelleen ja sen myötä tilanteen haltuun. Huomasin kuitenkin, kun ikää oli jo yli 30-vuotta, että Roa teki ikää tuovat juonteet silmien ympärille. Tästä huolimatta suosittelen Roaa kaikille, joilla on ihon epäpuhtauden kanssa ongelmia. Sillä varauksella kuitenkin, että sitä ei (lääkärini mukaan) saa syödä yli kolmea kuuria elämässään.

Toisen hyvän avun olen löytänyt, että käyn säännöllisesti kosmetologilla timanttihionnassa & ultraäänipuhdistuksessa sekä happokuorinnassa. Tämä todella puhdistaa ja parantaa ihoa, ja vähentää suoraan nyppimistarvetta. Mutta tärkeämpi apu tulee siitä, että kun maksaa satasia ihon hoidosta, ei yksinkertaisesti raaski tuhota sitä pariin päivään (jokainen nyppimätön päivä on voitettu päivä). Ja kolmannekseen, hoidossa iho pitää kehdata näyttää kosmetologille, joten sitä ei kehtaa nyppiä muutamaan päivään ennen hoitoa.

Olen saanut apua myös päätöksestä, että minun on kehdattava käydä joka viikko mieheni kanssa saunassa sekä kuntosalilla ilman meikkiä. Olen luvannut tämän pyhästi itselleni. Vaikka sortuisin puristelemaan ja olisin hirviötilassa, pakottaudun salille ilman meikkiä. Häpeän ja tunnen ihmisten katseet. Ikävä kokemus hillitsee hieman nyppimistä, kun samaa ei halua kokea heti uudelleen.

Yhdeksi avuksi olen löytänyt myös "puristelupornon" youtubesta. Sieltä löytyy useita videoita, joissa näytetään todella inhorealistista materiaalia ihohuokosten työstämisestä. Katsottuani videoita riittävän pitkään tulee ähky, eikä puristelu enää jaksa innostaa mieltä. Tiedättehän sen tunteen, kun ei kliimaksin jälkeen enää jaksa. Kliimaksi on parempi kokea videon kuin peilin edessä.

Mieheni sanoo usein, että puristeluongelmani on valtava sääli, koska ilman sitä olisin (kuulemma) poikkeuksellisen kaunis. Tämä on tietysti katkeraa kuultavaa. Minua auttaakin paljon myös miehen läsnäolo. Olemme sopineet, että huudan hänelle vessasta, kun puristeluhimo yltyy. Hän tulee kieltämään ja pakottaa lopettamaan. Nykyään pääsen itseni kimppuun lähinnä öisin kun hän nukkuu. Jos asut yksin, ehkä voisit harkita pidempää "interventiota" siten, että muutat esim kuukaudeksi ystävällesi / vanhemmillesi ja sovit heidän kanssaan vastaavasta valvonnasta. Tämä vaatii läheiseltä uhrautumista, mutta useimmat auttavat varmasti mielellään, kun ymmärtävät miten kivulias ja vaikea ongelma on. Näyttäkää heille vaikka tämä keskusteluketju ja omat vammanne.

Vielä tuli mieleen apukeinona se, että olemme mieheni kanssa ottaneet valokuvia repimistäni kasvoista ja puristeluhimon yltyessä katsoneet niitä yhdessä. Se havahduttaa todellisuuteen uudesta näkökulmasta. Tätähän voit tehdä yksinkin. Vanhoja arpiaan voi myös valokuvata ja opetella näkemään niitä jollakin tapaa jopa kauniina.

Uskoisin että jos voin antaa itselleni anteeksi vanhat arvet, pystyisin lopulta lopettamaan niiden tekemisen. Toivottavasti edes joku meistä lopulta pelastuu :D

Hei, Minulla raapiminen ehka vahan erilaista (kirjoitan Englannista, jossa asun nyt joten anteeksi osan kirjaimien puuttuminen). Muistan, etta olen ollut ahdistunut ja m,asentunut lapi lapsuuden ja nuoruuden, mutta nyppiminen alkoi noin 14 vuotiaana, kun paras kaveri nyppi hiuksista kaksi haaraisia ja sanoi mulle, etta enko ole katsonout omia hiuksiani. Rupesin etsimaan kaksihaaraisia ja siita se alkoi. Olen nyt 37-vuotias ja taistelen paivittain etten nyppisi hiuksiani. No, tasta hiusten nyppimisesta mulla on myos toinen pakohairio johon tama kaverini ei kylla mitenkaan vaikuttanut: revin paanahkaani. tai siis revin siihen tulleita arpia, kun vain tietaisi mista ensimmainen tuli? Luuulen etta etta ensimmainen tuli vaan hermostuvasta paan hivelysta, koska olin n. 3 kk raapimatta, koska mulla oli rakenne kynnet eika raapiminen onnistunbut, niin paa parani, mutta kuinka ollakaan taas on ruvet siella eli jotenkin aloin taas raapiimaan. Mielialalaakkeeita olen syonut 17 vuotiaasta. Laakareille kertonu heti kun oireesta huomnasin. Vasdtaus oli etta ala raavi! Voi hemmetti, tosi tasokasta, haluaisin tietaa syyn oireeseen. Olen muuten ihan normaalia elamaa elava, olen sairaanhoitaja ja opiskelen psykoterapeutiksi taalla Englannissa. Ihmisten auttaminen kiinnostaa, kunpa tahankin ongelmaan loytyisi selitys. tsemppia kohtalotovereille!

Mahtavaa. Mä olen joskus aloittanut keskustelun/kyselyn aiheesta, mutta sillon oli vain hiljaista. Itse olen kärsinyt ihon puristelusta/nyppimisestä vuosikausia. Ensimmmäiset oireet tulivat jo alle 20-vuotiaana, nyt olen 28.
Olin suuunnattomman ahdistunut, ja ihon puristelu/nyppiminen ja repiminen helpotti sitä. Aina kun alkoi ahdistaan olin peilin edessä, pahimmillaan sitä kesti 5 tuntia.
Mä en tiedä mikä juttu se on, koska se helpotti mitä enemmän sain kaivettua ja kaikkea kakkaa ihon alta pois. Mitä enemmän ja erilaisempia asioita sieltä tuli, sen tyydyttyneempi olo. Kai pahaa oloa yritin saada pois. Kasvot etupäässä, mustapäät myöskin, ja ihan kaikki, jos valossa näkyi ihossa jotain pieniäkin möykkyjä, ne oli saatava pois keinolla millä hyvänsä. Sitten hirveä meikillä peittäminen, olin tällöin alussa vielä työelämässä kun tein tätä, ja opiskelin, joskus oli parturi-k koulussa maskeerausta, ja mulla oli jo naaman puristelua hyvästi takana, sitten jouduin puhdistamaan uv-lampuista täyttyneestä huoneesta kaikki meikit pois, ja koko luokka näki mun kasvot. Jopa opettaja luuli että se on vaan kiihtynyttä talirauhasten toimintaa, vaikka olin arvet itse aiheuttanut. Häpeä oli valtava, mutta kukaan ei tehnyt mitään, yksi luokkakaveri vaan sanoi että näytät ilman meikkiä ihan pojalta. Mielestäni opettajan olisi pitänyt huomata tämä, kasvoni olivat jo aika pahan näköiset, siihen aikaan kärsin jo henkisistä vaikeuksista, hirveästä ahdistuksesta, ja masennuksesta joka onkin sitten kestänyt aina tähän päivään asti, kunnes sain oikean kilpirauhaslääkityksen. Enää masennus on vain lievää. Nämä nyppimisoireet ovat lieventyneet vuosien saatossa, ja kun kävin 7v kestäneen psykoterapian, ne helpottivat, mutta vielä niitä esiintyy, tosin radikaalisti vähemmän.

Mutta joo, mahtavaa että löytyy muitakin kohtalotovereita!
Aikanani löysin palstoja joissa ihmiset kärsi eri pakko-oireista, mm.hiusten nyppäyksest, mutta koskaan en löytänyt tätä mistä itsekin kärsin eli ihon nyppiminen/puristelu.

Mulla on ihan sama juttu mä revin päivittäin nahkaa mun sormista ja jaloista enkä tiiä yhtää mistä se johtuu..oon aina luullu et oon ainoo mut en onneks oo...

Luulen, että kyseessä on neuropsykiatrinen ongelma. Taustalla voi olla ADHD, tourette tai ASD (autismia, aspergeria..). Jonkinlaista stimmausta, self- stimulating, on siis tuo ihon tai karvojen nyppiminen (http://en.wikipedia.org/wiki/Stimming).

Stimmauksella on rauhoittava vaikutus stressaantuneelle, varsinkin jos on aistiherkkä ympäristön ärsykkeille. Stimmaus jotenkin rauhoittaa yliaktiivista hermostoa.

Koska kyseessä voi olla elämää rajoittava ja hankaloittava asia, olisi hyvä pyytää neuropsykiatriset arvioinnit omasta tilasta. Masennuksen ja ahdistuksen taustalla voi olla diagnosoimaton ADHD tai asperger.


http://www.autism-help.org/behavior-stimming-autism.htm

http://insideperspectives.wordpress.com/compulsions/stimming/

Minullakin on ilmennyt tuota samaa olemattomien finnien ja mustapäiden puristella ihan joka puolella vartaloa. Myös huulten ja poskien sisäpintojen syöminen ja repiminen on päivittäistä ja jatkuu niin pitkälle kunnes alkaa sattumaan jo niin paljon ja verta tulee. Tämän lisäksi minua houkuttaa haavojen ja viiltojen tekeminen esim. saksilla ja veitsellä. Juuri pari päivää sitten tein poskeeni haavan saksilla ja leikkelin huulestani palasia. Myösjalkakarvoja sheivatessa Villen samalla polvet tahallaan verille. Tätä on jatkunut jo aika kauan. Kipu herättää minussa jonkinlaista mielihyvää ja rakastan kun saan ihon verille. Mistä tämä johtuu, kun ei johdu ainakaan pahasta olosta? Minulla on kaikki ihan hyvin, eikä minulle ole todettu sairauksiakaan. Onko täällä muita jotka tekevät haavoja tahallisesti, mutta se ei johdu pahasta olosta?

viillän*
Ei Ville :D

Lapsena revin hiuksia päästäni ja söin ne, sitten aloin pureskella kynsiäni, nyt olen jo pitkään repinyt naamaani, kynsinauhoja ja pureskellut huulien ja poskien sisäpintoja. Naamanpalat ja kynsinauhat pitää aina myös syödä. Olen katsellut ulkomaisia tukisivuja netistä ja onnekseni huomaan, että omat ongelmani ovat aika pieniä, esim. naamassa 1-4 nyppyä nypitty auki kerrallaan ja mitään en tuhoa niin pahasti että verta vuotaisi kunnolla tai kipuja olisi. Pelkään kuitenkin että jos en saa ongelmaa hallintaan niin tilanne voi pahentua. Sairastin vuosi sitten psykoosin ja sain siihen lääkkeitä joita syödessä oireet loppuivat.

Ja minä nypin naamani ihoa, karvoja ja mustapäitä (valkoisia talirauhasten tuotoksia) Liekkö karvantuppitulehtus akne. Olen 19 v, mielenterveyshäiriöitä potenut poika. Kuitenkin, hankaan ja revin kuivaa ja joskus rsvaista ihoani. finneistä tulee sitten rasvaa vana ulos. En ole itse nähnyt yhtä ärtynyttä ihoa lähes kenelläkään kuin minulla.

Itselläni on aspergerin syndrooma. Ahdistuneena ja sosiaalisia tilanteita pelänneenä rauhoitin oloani juurikin tuolla ihon käsittelyllä.

Nostetaanpas tämä. Olen repinyt kynsinauhoja niin pitkään kun muistan. Ala-asteen ekatokalla muistan näyttäneeni opelle sormia ruuanjaossa että nämä tulee aina revittyä. Olen kohta 40 ja ekaa kertaa googlasin tämän. Ai että kun rupes naurattaa tää ketju (ja samaan aikaan mietin pitäskö tän kuitenkin enemmän itkettää). Kynsinauhat etenkin peukaloista aina verillä. Muutamia viikkoja vuodessa voi olla että saan kuntoon kun laitan bepantenia koko ajan. Mies hermostuu aina kun kuulee sen (ah niin ihanan) repimis äänen. Mitä enemmän valittaa sitä enemmän tekee mieli repiä :D Se tunne vaan on niin jees kun se kuiva kynsinauhatikku hinkkaa toiseen sormeen ja saa paloja irti. Ehjät sormet olis kuitenkin myös aika jees. Tätä ketjua lukiessa tajusin että hitto mulla taitaa olla ongelma. Pitäskö ottaa sormien paranteluhaaste ehjät sormet jouluksi? Mukaan lähtijöitä?

Tuodaan tämä keskustelu kunnolla myös 20-luvulle! Sain tästä keskustelusta hyvää vertaistukea ja vinkkejä tähän sormien repimiseen ja tein jopa muistiinpanoja, että voi tätä ongelmaa alkaa työstämään. Repiminen on alkanut jo lapsuudessa, nyt olen nelikymppinen. Ole niin väsynyt arpiin ja kipuun!

Tsemppiä kohtalotoverit! Ja kiitos aloittajalle tärkeän aiheen esiin ottamisesta <3

Minä revin nahkaa jalkapohjista. Välillä on sakset käytössä ja leikkaan nahkaa niillä. Eihän se satu kun nahkasta ei ole tuntohermoja mutta välillä on jalat haaveilla kun nahkaa lähtee repimällä niin paksulti. Huomaan tekeväni nahkan repimistä kun kuuntelen äänikirja tai jotain muuta. Olen nyt onnistunut vähentämään sitä kun olen ruvennut virkkaamaan. Ja olen 38 v mies

Olen kärsinyt samasta useita vuosia (6v ainakin) ja olen vasta 13 vuotias! Mietin aina että miksi minä teen näin ja miksi ystävilläni on niin ihanan puhtaat sekä sileät ihot toisinkuin minulla:( On yllättävää lukea näitä ja samaistua niin paljon! Itellä naama taas haavoilla niinkuin käsivarret ja yläselkä. Olen täynnä arpia hävettää! Nyt mietin keinoa millä lopettaa ihoni pilaamisen, toivon että onnistun. Kun olin nuorempi häpesin kasvojani käytin pantoja ja huiveja. Kerran minulle sanottiin, että haavani sopii minulle:( tekisin mitä vain että voisin lopettaa. Huomaan että teen sitä suruun, stressiin ja ahdistukseen. Välillä on viikkoja jolloin en repsahda mutta lopulta niin käy. En oikeastaan vieläkään hyväksy tai myönnä tätä ongelmaa, olen käynyt monilla lääkäreillä aina kun he sanoivat että nypin ihoani kielsin asian joten minulle annettiin rasvoja ja lääkkeitä yllätys yllätys mikään ei tehonnut koska syy on käsissäni. Yhden kerran minulla epäiltiin jopa ihosairautta joten ihostani otettiin palanen joka vietiin tutkittavaksi, se sattui erittäin paljon. Muistan vieläkin sen tunteen kun jättiläis puudutuspiikki iskee selkääni. Olen itkenyt monia kertoja ihoni takia sekö päättänyt parantua. Luin äsken että käsien puristaminen nyrkkiin auttaa, joten nyt aijon testaa sitä! Haavat on valitettavasti osa minua. Isot tsempit kaikille jotka kärsii tästä!