Voiko raitistuneen alkoholistin

Ei tietenkään.. alkoholisti on seinähullu lopun ikäänsä. alkoholismi on kaikkea muuta kuin viinan liikajuomista.. se on hengellis-sielullinen sairaus ja holisti on sekaisin loppuikänsä..AA-Totuuden mukaan.. mutta Todellinen Totuus lienee jotain muuta sitteb

Vastaus on sekä että tai ehkä, ehkä ei.

Olen itse ollut nyt kauan raittiina ja puhun siitä näkökulmasta.

Alkoholismista toipuminen on tietenkin pitkä tie, joka on hyvinkin yksilöllinen. Eihän raittius tee kenestäkään enkeliä. Itse ajattelen, että toipuminen on jatkuva oppimisprosessi. Juomisen "taustalla" saattaa olla monenlaisia tunne-elämän ongelmia, mutta ei välttämättä. Varmaan kireys poistuu, kun raittius jatkuu ja tasapaino palautuu.

Luottamuksen palautuminen on varmaan myös pitkä prosessi. Uskon luottamuksen palautumisen olevan mahdollista. Tärkeää olisi varmaan, että puolisosi hyväksyy sen, että sinä epäilet ja myös sen, että luottamuksen palautuminen kestää. Jos rakastatte toisianne ovat mahdollisuutenne varmaan hyvät.

Itselleni kävi nii, että vaimo halusi eron kun olin ollut vuoden raittiina. Oletin itse, että suhde olisi paranemassa. Hän kertoi sen vuoden olleen vielä pahempi kuin aikaisemmat. En tiedä oliko hän täysin rehellinen, koska hänellä oli tuolloin jo uusi suhde. Ero tuntui vaikealta, mutta jälkeenpäin olen ollut siitä kiitollinen. Ei meillä varmaan olisi ollut tulevaisuutta loukkausten, luottamuksen menetyksen ym. vuoksi. Mutta tiedän myös paljon onnellisempia tarinoita.

Itse koen kyllä muuttuneeni aika paljon, mutta itse ei tietenkään ole paras arvioimaan muutosta. Elämässä on silti ollut paljon myös vaikeuksia.

Nykyinen vaimoni ei ole minua nähnyt koskaan päihtyneenä, joten luottamus ei siinä suhteessa ole ongelma. Ei hän varmaan osaa edes kuvitella, miten käyttäydyin humalassa.

Ehkä tästä ei ole sinulle mitään apua. Toivottavasti saat keskustella sinun asemassasi olleen kanssa kokemuksistasi.

Voi.
Parin kolmen vuoden raittiuden jälkeen, kun ex-juomari on löytänyt tasapainottuneen mielentilan, ja oman itsensä.
Toipumisen kesto riippuu tietenkin juomishistorian pituudesta, ja itsellä se oli pitkä.
Ensimmäinen raitis vuosi oli vaikeimpia elämässä; mielialavaihteluja, ärtyisyyttä, aggressioita, levottomuutta, rauhattomuutta, tyhjyyden tunnetta, kaiken kaikkiaan epävakautta. Eli jatkuvasti oli kuiva huikka päällä.
Tämä vain omakuvauksena.

http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi/kuivahuikka.htm

PS. Mikään ei ole sen epäluottevampaa ja epävakaampaa, kuin tietokonetekniikka, ja vasta raitistuneen raittius.

Kiitos vastauksista. Onnellisesti eronnut arveli, ettei hänen kirjoituksestaan ole ehkä mitään apua, mutta olihan siitä. On arvokasta saada kuulla raitistuneen mietteitä asiasta. Vaikka toki jokainen tarina on omansa. Mielenkiintoista kyllä kuulla, että ero tulee kohdassa, jossa avioliiton yksi osapuoli on siinä käsityksessä, että parempaan päin mennään ja toinen haluaakin sitten yllättäen (?) eron. Erittelikö hän koskaan, miksi raitis vuosi oli hänestä pahempi kuin mikään aiempi? Voi toki olla, että taustalla olikin enemmän se toinen mies kuin avioliiton kurjuus.

Itse olen tässä viime päivinä ajatellut, että oma toipumiseni tuntuu olevan jollain tavalla hitaampaa kuin entisen kumppanini. Ja sen hitautta pitää kunnoittaa. En halua kiirehtiä asioiden edelle miettimällä esim. yhteenpaluuta, koska se selvästi stressaa minua. Ehkä luottamus voi palata, mutta sille pitää antaa aikaa. Exä on onneksi ollut tämän suhteen ymmärtäväinen.

Toki välillä pelkään, että menetän elämäni rakkauden tämän takia. Rakkautta siis on, puolin ja toisin. Mutta kyllä kait luottamuksen ja turvallisuuden tunteen ajattelisi olevan hyvän parisuhteen pohjarakenteita, oli litto sitten millainen oli. Omalta osaltani en voi tässä vaiheessa sanoa, että tuntisin näin. Pelko ja epävarmuus ovat paljon läheisempiä tunteita tässä kohtaa elämääni. Ja pahin pelko on tietysti se, että mies kuitenkin jossain vaiheessa taas retkahtaisi. Itse ajattelen, että tämä kielii enemmän omasta keskeneräisestä toipumisprosessista (vaikka ainahan se on kesken...). Olen tavannut ihmisiä, jotka eivät elä pelon vallassa vaikka kumppani juo edelleen, pahimmillaan joka päivä.

Olen ole varma, perusteliko puolisoni tuota lausumaansa, ehkä hän viittasi yksinäisyyteen. Sen hän kyllä kertoi, että hänen mittansa oli tullut täyteen viimeisen juopotteluvuoden aikana. Hän antoi myös ymmärtää. että olisi eronnut jo aikaisemmin jos olisi pystynyt. Kun olin ollut vuoden raittiina, hän siis arvioi, että minä varmaan selviäisin erosta ja pystyisin elämään yksin.
Mahdolisesti tilanne oli tuo. Itse olen ajatellut, että olin varmaan aika omissa oloissani ja vaikeasti lähestyttävä. Ei hän kyllä ( enkä minäkään) eirtyisemmin halunnut keskustella uudesta tilanteesta. Yksi kurjuuden syy oli ehkä sekin, että muuttuihan perheemme elämä aika paljon. Olihan juopottelu ollut jossain määrin myös yhteinen harrastus. Se liittyi aina tuttavaperheiden tapaamiseen. Raittiina ollessani näitä tapaamisia ei muistaakseni ollut.

En kyllä muista, että ensimmäinen raitis vuosi olisi ollut erityisen vaikea, Vaikeudet alkoivat vasta kymmenen vuoden raittiuden jälkeen, jolloin masennuin. Masennukseen liittyi vaiket tilanteet työssä, usean läheisen kuolema
ja uusperheeseen liittyvät rasittavaksi kokemani tilanteet.

Kysyjällä oletan olevan hyvät mahdollisuudet minuun verrattuna. Olisiko mahdollista sopia menettelytavoista retkahduksen varalle?

Kiitos vastauksesta. Tuo viimeinen kysymyksesi "olisiko mahdollista sopia menettelytavoista retkahduksen varalle" osuu asian ytimeen. Itselläni on sellainen tunne, että ei voi, koska en kertakaikkiaan kestä enää yhtäkään retkahdusta, enkä sen uhan alla todennäköisesti uskaltaudu yrittämään parisuhdettakaan uudestaan. Ehkä jos raittiutta olisi jatkunut vuosikausia, olo olisi toinen. Tai sitten ei.

On päivänselvää, että sairastuin juovan puolison rinnalla itsekin pahasti, enkä saanut lähdettyä suhteesta pitkään aikaan, vaikka olo oli hirveä. Hirveä, vaikkei alkoholistimieheni todellakaan ollut siitä pahimmasta päästä: kävi töissä, ei koskaan ollut väkivaltainen, harvoin paha suustaankaan, eikä paria poikkeusta lukuunottamatta juonut yhteisessä kodissa. Mutta tunnemaailma, jota olen ajatellut 'alkoholistiseksi' - mielialojen äkillinen, ennakoimaton vaihtelu laidasta toiseen, hirveä kireys ja mistään näkyvästä johtumaton vihaisuus, totaalinen sulkeutuminen, jonka takia en ajoittain saanut häneen mitään kontaktia ja näitä seuraavat 'katoamiset' eli juomaanlähtemiset olivat tosi rankkoja. Etenkin kun kerta toisensa luvattiin, että nyt aion ihan oikeasti jättää alkoholin. Uskoin monta kertaa - ja petyin. En kuitenkaan osaa olla vihainen entiselle kumppanilleni enää, silloin kyllä, koska tajuan nyt, ettei kyse ollut tarkoituksellisesta valehtelemisesta vaan voimattomuduesta. Ja raittiusyritysten takana oli tuolloin minä, eikä hänen oma halunsa toipua, kuten sittemmin.

Ajattelen usein itse, että se että ajoittain 'haaveilen' vielä yhdestä mahdollisuudesta entisen kumppanini kanssa, kertoo siitä, etten ole vielä kovin toipunut. Realiteetit huomioonottaen epäilen voisinko koskaan tuntea oloani rauhalliseksi ja levolliseksi raittiinkaani alkoholistin rinnalla. Kuten Onnellisesti eronneen vaimo, minullakin oli aikoja, jolloin en kertakaikkiaan uskaltanut jättää miestäni. Hänellä oli myös vakavaa masennusta, joka hirvitti minua ajoin enemmän kuin alkoholinkäyttö.

Tiedän, että alkoholistin on mahdollista jättää viina, siitä on monta esimerkkiä. Mutta arvelen, että läheisen on paras olla varustettu tietynlaisella psyykellä, jotta olemassaolevan retkahdusvaaran kanssa voi elää - ilman että se on takaraivossa arjessa. Saattaa olla, että realiteetit huomioonottaen minun olisi paras unohtaa haaveet yhteenpaluusta. Miehenkin hyvinvoinnin ja raittiuden jatkumisen kannalta olisi luultavasti parempi, että rinnalla olisi joku vahvahermoisempi puoliso. Vaikka itsestähän halun pysyä raittiina täytyy toki alunperin lähteä.

Mielenkiintoista ja asian ytimeen menevää pohdintaa ap:ltä.

Ainakin ulkopuolelta katsovan kannalta tilanne lienee ratkaisematon, eikä päteviä neuvoja pysty antamaan. Voimakas tunneside tekee tilanteesta varmaan vaikean. Puheenvuorostasi ei käy ilmi, kuinka kauan tilanne ( ero, raittius) on jatkunut ta olen lukenut huolimattomasti. Ymmärsin niin, että pelkäät menettäväsi hänet, jos et kiireesti tee ratkaisua. Jos raittius on kestänyt vasta vähän aikaa olisi luultavasti viisasta odottaa, miten raittius kestää.

Valitettavasti kukaan alkoholistin läheinen ei ole osallistunut keskusteluun. Olisiko sinulla mahdollisuus saada jostakin ystäväpiiristä tai veryaisryhmästä keskustelukumppani?

Olen alkkis ja raittiina. Entinen hauska vallaton seuramies on nyt hiljainen, ujo ja tosikko, joka hermostuu helposti. En ole saanut luonnetta muutettua edes aa-ohjelmalla joten elän sitten näin. Mutta juodakaan en enää halua.

Vaimo otti ja lähti sosiaalisemman miehen matkaan kun raitistuin. Oltiin menty yhteen ravintolatapaamisen kautta, ja dokaukseni aikana meillä riitti puhumista, seuraa ja hauskanpitoa.

Raitistuttuani muutuin takaisin alkuperäiseksi itsekseni ja sosiaalinen seuranpito lakkasi. Suhtaudun nyt vakavuudella elämään, työhön jne.

Kerran jo raitistuneen alkoholistin läheisenä painottaisin AA-ryhmissä/ym jatkohoitoryhmissä käymisen tärkeyttä.Juomisen lopettaminen on yksi askel mutta myös ajattelutavan muutos vaatii jatkuvaa tukea.Läheiseni lopetti jatkoryhmän kesken kiireidensä vuoksi, muutama kuukausi sujui suhteellisen hyvin, mutta sitten alkoi taas vanhat ajatukset vallata mieltä. "Ehdottomuus ei ole hyväksi, pystyn kyllä ottamaan kohtuullisesti silloin tällöin..." Kohtuullisuus on jo muuttunut joksikin muuksi...

"Ehdottomuus ei ole hyväksi, pystyn kyllä ottamaan kohtuullisesti silloin tällöin..."

Tuo on juuri se kompastuskivi, johon monet raittiutta yrittävät alkoholistit myös kaatuvat.
Haavekuva ja toive paluusta entiseen hauskanpitoon, mutta ilman haittoja.
Aivorakenteet ja hermosto ovat kuitenkin viinalla muuttuneet, ja haitatonta juomista ei enää ole.
Aikaa ei voi kääntää taaksepäin.

Mun mies on nyt ollut 2 vuotta selvinpäin, ite olen aina joskus viikonloppusin voinut juoda esim viinipullollisen...mies on muuttunut TÄYSIN, ennen oli rento, mukava ja sosiaalinen, nykyään tärkeetä on enää työ ja käydä äitiänsä kattomassa pari-kolme kertaa viikossa, ja totaalisen hermoheikiks tullut, mielialat vaihtelee jatkuvasti, ei koskaan tiedä millä päällä mies on.
Ja millään ei ole mitään väliä eikä elämässä löydy mitään ilon aiheita...vaikka vaimo ja neljä lasta on niin eikai sekään ole mitään...

9 9:lle
Voihan sitä ajatella niinkin, että juomisen "taustalla" on masennus tai jokin muu mielenterveyden häiriö, joka vaatisi myös jonkinlaista hoitoa? Onhan tuollainen käytös aika poikkeavaa. Masentunut ihminen ei pysty nauttimaan normaaliesta elämän iloista, kuten vaimosta jal apsista!

Varmaan on elämä raskasta, jos puoliso on tuollainen!

Jos juopottelu on alkanut kovin nuorena on saattanut käydä niinkin, että persoonallisuuden kehitys on pysätynyt ja tarvitaan todella pitkä tie "aikuistumiseen".

Mutta eihän sinun ole pakko elää miehen kanssa, jos et saa suhteesta mitään iloa. Ymmärrän kyllä, että eroaminen ei ole mikään pikkuasia jos on neljä lasta.

Mielenkiintoisia näkemyksiä tullut. Jotenkin kait alitajuisestii sitä toivoi, että tulisi viestejä, joissa puhuttaisiin raittiuden mukanaan tuomista positiivisista muutoksista, siis että mielialanvaihtelut loppuisivat, tai vähintäänkin tasaantuisivat ja että kireys sen myötä ja elämästä alkaisi taas nauttimaan, tuntisi kiitollisuutta ja iloa pienistä asioista. Kaikkien kohdalla ei näytä menevän näin. Toki ei voi yleistää.

Oma mieheni oli taanoisina seurusteluaikoina usein juuri tuollainen aika epäsosiaalinen ja ihmisiä karttava, paitsi jos joi alkoholia. Minun seurassani (siis selvinpäin) erilainen, toki usein hankalakin, mutta myös rento ja iloinen. Minulle tämä oli hankalaa kaikinpuolin, kun olen itse ihmisrakas ja olisin tykännyt seurustella enemmän, mutta monesti huomasin itsekin olevani seurassa kireä ja iloton, kun hermoilin miehen mielialojen takia.

Olen nyt päättänyt hyllyttää yhteenpaluuhaaveet toistaiseksi ainakin. Erosta on vuosi ja raittiudesta puolet siitä. Eli alkutaival meneillään. Hirveä ikävä iskee ajoittain ja minusta mies on jo nyt aika erikuuloinen kuin ikinä ennen, siis hyvin tosisssaan raittiutensa kanssa, eikä myöskään häily mielialoineen kuten ennen. Mutta minä en saisi elettyä hänen rinnallaan ainakaan vielä rauhassa, kun stressaisin mahdollista repsahdusta, eikä oikeastaan edes pelkästään sitä, vaan myös niitä kireitä ja ahditavia tuulia, joita ennen ainakin oli tiuhaan. En tiedä miten paljon liittyivät juomiseen ja miten paljon persoonaan.

Joku voi sanoa, että voihan sitä kokeilla yhteiseloa, mutta 'kokeiluhaluja' ei kyllä ole. Ehkä jos suhtautuisin tähän ihmiseen jotenkin kevyemmin tuntein.

Kiitos jälleen vastauksista. Toivon vilpittömästi, että 'tosikko tulee' ja 9 9n läheinen ovat vain väliaikaisesti tuollaisessa ilottomassa kohdassa ja myönteisyys löytyy pikkuhiljaa. Itselläni ainakin esiintyy suurenlaista kärsimättömyyttä ties minkä suhteen. Ehkä asiat vaan ottavat aikansa. Aurinkoa ja lämpimiä ajatuksia!

Toivossa on hyvä elää juu...ei sitä niin vaan lähdetä ja erota kun on neljä lasta ja yhteinen "pankin omistama" omakotitalo...
Kaksi vuotta mennyt näin, olisikohan valoa tunnelin päässä edes seuraavan kahden vuden päästä?!? En tiedä, mutta toivossa on hyvä elää...

Itse en ainakaan ikinä enää yritä suhdetta AA:laisen kanssa. Vielä vuosien raittiuden jälkeenkin AA oli tärkeämpi kuin parisuhde.

Joku nyt vastaa että parempi AA kuin juominen - toki, mutta silloin ei kannata lähteä parisuhteeseen vaan pysyä "naimisissa" sen AA:nsa kanssa.

Otas vajaapäinen juopporetku taas viinaa, tai käy pilleripurkilla, niin rauhotut vähäksi aikaa.
Ja käy lääkärillä tutkituttamassa viinalla lahonnut pääsi, vaikka diagnoosi onkin selvä:

http://piv.pivpiv.dk/

15 12

Puolison kannalta tilanne voi tosiaan olla sellainen kuin kerrot. Alkoholistin itsensä kannalta "AA-riippuvuus" on tietysti parempi ratkaisu. Raittius ei suinkaan tee ihmisestä hyvää, koska jäljelle jäävät useimmiten ne ongelmat, jotka ovat johtaneet alkoholisoitumiseen. Ja näiden ongelmien työstäminen voi olla pitkä projekti ja parisuhde ei välttämättä sovi tällaiseen tilanteeseen.

Jotkut eivät pysty elämään ilman AA-riippuvuutta. Aika moni kuitenkin irtautuu myös AA-toiminnasta. Äskettäin olen tavannut ystäviä, jotka ovat irrottautuneet säännölliisestä AA-toiminnasta ja ovat kuitenkin pysyneet raittiina vuosia. Itse osallistuin toimintaan n. 10 vuotta ja nyt olen ollut raittiina huomattavasti kauemmin .

Ei voi.Akasta tuli vielä kaameampi tultuaan uskoon , kuin mitä oli juopotellessaan. Väitetään, että alkoholistit ovat itsekeskeisiä. Totta, kun puhutaan aa-laisista, akka oli raitistuttuaan niin täynnä itseään ja itsekehuaan, että päätin lähteä nosteleen ja etsiä jostain täyspäisen naisen.

Entisistä alkkareista tulee itsekeskeisiä,se on totta.Luonne muuttuu todella paljon.Ehken uusi suhde onnistuu kun tavataan vasta parantumisen jälkeen.