Jos ja kun vihdoinkin!

Arvostelupalveluun ja viidelle kriittiselle esilukijalle. Sitten muokkaan tekstiä, joka ei todellakaan ole viimeistelty, pidän yhden 4 viikon täystauon ja palaan vielä kerran muokkaamaan. Ehkä sitten tarjoan sitä kustantamoille... entä sinä?

Ensimmäisen käsikseni jälkeen lähetin sen suoraan kustantamolle - siis yhdelle; katsos kun olin vielä niin nuori.

Muutaman vuoden jälkeen tuotin toisenlaisen tekstin, ensimmäisen käsiksen pohjalta mutta tämä uusi versio oli kypsempi ja hienompi. Sen tehtyä arvostelutin, hioin ja pidin taukoakin ja viimeistelin. Sitten lähetin sen sähköpostilla moneen eri kustantamoon ja myöhemmin hylsyjen jälkeen monille netistä bongaamilleni anonyymeille arvostelijoille. Sain palautetta, raakaakin. Ja jätin sen. Olinhan silloinkin vielä niin nuori.

Nuori olen edelleen, tuskin kahtakymmentä. Olen kirjoittamassa kolmatta yritystäni, jota ajattelin hioa myös kirjoittajakoulussa johon mahdollisesti pääsen sitten syksyllä, mikäli taitoni riittävät. Mutta sen tekstin suhteen tiedän jo, miten teen; kirjoitettuani ensimmäisen, toisen, kolmannen ja ehkä kuudennenkin version arvostelutan sen vanhoilla anonyymeillä tutuillani, sitten korjailen ehdotusten mukaan jos vain pystyn. Sitten luultavasti annan itselleni luvan unohtaa koko projektin, ja vietän ajatusloman ja vasta muutaman kuukauden päästä palaan takaisin. Sitten voin kohdata sen, toistaiseksi syntymättömän tekstini sellaisena että osaan suhtautua siihen kuin ulkopuolinen.

Sitten vasta, jos huomaan kirjoittaneeni itselleni kelvollista tekstiä, lähetän sen vasta menemään kustantamoille. Veikkaisin, että tämän tapahtuessa olen lähempänä kolmeakymmentä. Onneksi olen viimein hyväksynyt sen tosiasian että olen vielä liian nuori. Harmi, etteivät monet, alle parikymppiset eli omaa ikäluokkaani olevat vielä ole tainneet tajuta että meidän kuuluisi nyt opiskella, hankkia kunnon pohja elämälle, lukea, kartuttaa taitojamme ja ajatteluamme ja elää elämää ennen kuin voimme vakavissamme ruveta häiritsemään kustantamoita. Eli tarkoitan siis sitä että elämässä on todellakin vain aikaa, ellei halua elää "koskaan ei voi tietää milloin potkaiset tyhjää" -asenteella.

Tulipas hapuileva kommentti enkä tiedä vastaako edes kunnolla ap:n viestiin.

Kiitos.

Kiitos kovasti vastauksista. Tämä on tosiaankin pähkinäinen salaatti.

Jos ja kun ihminen on nuori, häntä pitäisi tukea. Myös nuoret urheilijat ja muut talentit saavat ties mitä apua. Mutta kirjoittamisen maailmassa elämme vielä lasten kengissä. Katselin eilen näitä Tom Birdin videoita netistä, nautin kovasti. Siitä tuleekin mieleeni, että Vanmjäs on niin oikeassa siinä, että hyvä koulutus antaa parhaan pohjan elämälle - tässä tapauksessa tarvitaan hyvää kielitaitoa, että voidaan katsella ilmaiseksi kalliita kursseja netistä.

Että mitä itse teen tai tekisin? Olen lähettänyt vuosien aikana monta kertaa tekstejä kustantamoille. En ole saanut varvastakaan oven väliin. Ystävät ja tutut ovat lukeneet niitä ja neuvoneet, mitä kannattaisi korjata/muuttaa. Olen saanut myös positiivista palautetta ja tunteenkuohuja aikaan.

Ajattelen nykyään, että arvostelijat ja kustantajat ovat vain ihmisiä, heillä on myös huonot päivät ja hermot kireällä. Olen kokenut myös uskomatonta välinpitämättömyyttä muiden ammattikuntien keskuudessa, jopa yliopistolla.
Niin, mitä pitäisi tehdä?
Väinö Linna oli käynyt vain kansakoulun ja työskenteli tehtaassa. Hän kirjoitti Täällä pohjan tähden alla teostaan liki 10v aina vapaallaan ja se oli täynnä kirjoitusvirheitä. Mutta mies sai tohtorin nimityksen työstään, jos oikein muistan.

Minä en luota arvostelupalveluihin, koska meillä on eri maku myös ruoassa, pukeutumisessa, musiikissa ja vaikka seksissä. Yritän aina vain uudestaan, teen siitä harrastuksen tai pakkomielteen, olen yksi hiomaton timantti siinä louhoksessa, missä ei ole vielä osattu kaivella. Mutta sydämeni tärisee kaivinkoneen tahdissa, en voi olla enää kaukana siitä hetkestä, että saan koristaa kauniin naisen vihkisormusta tai kaulakorua.