Ei siltä miltä näyttää!

Monien mielestä en varmaan saisi kirjoittaa tänne, koska minulle menee ulkoapäin katsottuna hyvin. En ole syrjäytynyt enkä varsinaisesti yksinäinenkään. Varmaan monet pitävät minua onnekkaanakin...Ehkä tämä juttu sitten toimii jonkinlaisena esimerkkinä siitä että vaikka asiat päällisin puolisin olisivat hyvin, voi ihminen olla onneton ja masentunut. Enkä tarkoita vain jotain hetkellistä ja pientä henkistä kipua, vaan pitkäaikaista ja helvetillistä ahdituneisuutta, masennusta ja psyykkistä kipua.

No, voisin sanoa että mun itsetuntoni on paska ja olematon. Vaikka kuinka moni ihminen kehuisi minua, niin tunnen silti itseni surkeaksi. En koe koskaan olevani tarpeeksi mitään. Koen aina olevani luuseri, häviäjä ja mitättömyys. En koskaan ole oikeasti tyytyväinen siihen mitä teen, miltä näytän ja miten elän. Ja aina kun tulee ilmi jokin asia jonka vuoksi voin kokea huonoa itsetuntoa, tartun siihen tiukasti. Mikä tahansa pieni kritiikki tai juttu riittää. Sitten valvon yötä myöten vain miettien kuinka paska olen...

Masennun joskus aika pahasti, enkä koe että minulla tai elämälläni ei ole mitään tarkoitusta. Kaikki työ ja opiskelu mitä teen, tuntuu täysin turhalta. Mutta niin tuntuu myös kaikki muut asiat elämässä. Mikään ei oikein tyydytä. Ja olen kyllä kokeillut kaikenlaista. Olen elämässäni saanut paljon toivomiani asioita, mutta se ei ole auttanut. Sama ankeus jatkuu niistä huolimatta...

Pelkään myös menettäväni kaiken mitä minulla jo on. Pelkään että esimerkiksi vanhempani sairastuvat ja että minä joudun hoitamaan heitä. Pelkään että ystäväni joskus tajuavat kuinka mitätön olen ja jättävät minut. Pelkään työttömyyttä ja sitä ettei minulla olisi mitään tekemistä.

Että sellaista se minun "täydellinen" elämäni on!